3/03/19

Ikioma sitruunapuu ja yrttitarha

15 47

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PLANTAGEN & ASENNEMEDIA

Käsi ylös kaikki te, jotka ostatte aina innolla yrttiruukkuja kaupasta ja turhaudutte, kun ne kuukahtavat käsiin ennen aikojaan, vaikka kuinka yrittäisi muistaa kastella? Varmaan ne pitäisi istuttaa johonkin kunnolliseen ruukkuun, jos haluaisi saada pysymään yrtit hengissä, mutta se sitten taas on sen verran suuri vaiva, että ei välttämättä taida tulla tehtyä. Nyt tuomiopäivän tarhuri on kuitenkin haastanut itsensä aivan uudenlaisiin haasteisiin, sillä marssin viime viikolla Plantageniin ja päätin ryhtyä yrttiviljelijäksi ihan alusta asti.

Pakkasin siis ostoskärryihin siemeniä, istutusmultaa sekä pieniä ruukkuja. Lisäksi matkaan lähti myös muutama valmiiksi kasvatettu keittiöön ja syötäväksi sopiva kasvi siltä varalta, että tästä omasta idätysprojektista ei sattuisikaan tulemaan mitään. Ja kylläpä muuten piristää keittiötä, kun sielläkin on vähän vihreää ja vehreää, ja nyt uusien syötävien kasvien myötä hiukan keltaista ja punaistakin.

Helmi-maaliskuun taite saattaa tuntua omituisen varhaiselta vaiheelta istuttaa yrttejä – itse jotenkin kuvittelin, että hommaan kannattaisi ryhtyä paljon myöhemmin keväällä, mutta todellisuudessa yrttien idättämistä suositellaan nimenomaan helmi-maaliskuussa. Vaikka ulkona on tietysti vielä liian kylmää istutushommia ajatellen, täällä kerrostalo-asunnossa kasvatusprojekti tapahtuu luonnollisesti sisätiloissa, joten nyt on ihan sopiva hetki kylvää siemenet. Istuttaminen ei todellakaan ole vaikeaa, tarvitset vain ruukut tai purnukat, mihin istuttaa, siemeniä sekä kylvömultaa.

Käytän itse ruoanlaitossa mielelläni tuoreita yrttejä ja omia suosikkeja ovat erityisesti rosmariini, basilika ja persilja, joten niitä istutin ruukkuihini, tietenkin. Lisäksi laitoin itämään myös piparmintun ja ruohosipulin siemeniä. Nyt sitten vain jännityksellä odotellaan, miten käy. Plantagenin sivuilla on yrttien istutusta varten hyvät ohjeet ja jokaisen siemenpussin kyljessäkin on neuvoja kunkin yrtin istutusta varten. Siitä huolimatta onnistuin heti vähän sähläämään tuoreiden yrttien kastelun kanssa, sillä en hoksannut, että multa olisi kannattanut kastella suihkepullolla eikä suoraan kannusta kastelemalla. No toivotaan, että tämä erhe ei pilannut koko hommaa vielä. Onneksi siemeniä on pusseissa sen verran suuri määrä, että voin tarvittaessa istuttaa uudet, jos vihreää ei pikkuhiljaa ala ruukuista puskea esiin. Vinkiksi muille aloittelijoille, että helpoimpia itse kasvatettavia yrttejä ovat basilika ja persilja

Vaikka näissä kuvissa ei nyt esteettisistä syitä ole muovipusseja tai kelmuja, niin heti istutuksen jälkeen kannattaa laittaa ruukun päälle muovipussi tai tuorekelmua, jotta ilmankosteus säilyy ja kasvuolosuhteet pysyvät siemenille ihanteellisina. On myös tärkeää huomioida, että muovin kanssa ruukkuja ei tule asettaa ikkunalaudalle tai muuhun liian lämpimään paikkaan, sillä lämpö laittaa siemenet lepovaiheeseen. Tässä vaiheessa ne eivät vielä tarvitse valoa ja ihanteellinen lämpötila idätykselle on +22 astetta, joten jos kotona sattuu olemaan lattialämmitys, sen voi säätää sopivaksi ja asetella yrttiruukut jonnekin lattianrajaan itämään. Kun taimet alkavat kasvaa, ne voi laittaa ikkunalaudalle tai kasvivalon alle.

Koska maaliskuussa säät ovat vielä aika ailahtelevaiset ja yrtit tarvitsevat ennen kaikkea paljon valoa kasvaakseen, olin hiukan huolissani valon riittävyydestä. Viime päivinä on nähty aurinkoakin, mutta halusin varmistaa, että yrteilläni on parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet, joten kiikutin kotiin myös kasvivalon. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kasvivalon alle noita siemenestä kasvatettavat yrtit saa laittaa vasta sitten, kun taimet jo itävät!

Yleensä minulle tulevat kasvivaloista mieleen lähinnä sellaiset kammottavat violetit loisteputkivalot, jotka loimottavat vieraiden ihmisten kerrostaloikkunoissa, mutta käsitykseni kasvivaloista päivitettiin Plantagenissa uuteen uskoon. Olen toki nähnyt tyylikkäitä kasvivaloja ennenkin, mutta tykkäsin kovasti arkkitehti Thomas Sandellin Plantagenille suunnittelemasta keveästä ja kauniista Studia Tray -valaisimesta. Tarjottimen mallinen lisävalo on helposti liikuteltavissa paikasta toiseen eikä vie paljon tilaakaan.

Kasvivalon ja siementen lisäksi nappasin Plantagenista matkaani myös kirsikkatomaatin ruukussa sekä pari valmiiksi jo kasvatettua yrttiä heti käyttöön: hauskan, vähän puun näköisen varrellisen rosmariinin sekä mäkimeiramin. Näiden lisäksi uutena tulokkaana keittiööni muutti myös suloinen pieni sitruunapuu, jossa toden totta kasvaa ihan oikeita, syötäviä ja normaalikokoisia sitruunoita. Ihmettelin Plantagenin myyjälle, että mahtaako tuo sitruuna tehdä uutta hedelmää vielä kotonakin ja hän valisti minua, että kyllä vain, mutta se pitää itse pölyttää sitten, kun kukkaset puhkeavat. Eli täytyy sitten jollain vanupuikolla ryhtyä oman elämänsä kimalaiseksi, jos saan puuni jossain vaiheessa kukkimaan. Tämä hetkinen sitruunasato näyttää kuitenkin hyvältä ja yhden kypsän hedelmän olen jo poiminut talteenkin.

Vanhemmillani on iso kotipiha ja puutarha ja olen tottunut siihen, että omassa pihamaassa kasvaa vaikka mitä, mutta jotenkin en ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, että tosiaan täällä minunkin pienessä keittiössäni voisi itse kasvatella yrttejä tai vaikka pikkutomaatteja.

Jos oman keittiöpuutarhan perustaminen kiinnostaa, Plantagenista löytyy oikeastaan ihan kaikki hommaan tarvittava ja enemmänkin. Myös henkilökunta oli todella avuliasta ja kyselijä sai vastaukset kaikkiin lukemattomiin kysymyksiinsä. Lisäksi Plantagenin nettisivuilta löytyy hyviä täsmävinkkejä siementen idättämiseen ja oman yrttitarhan kasvattamiseen. Kyselin Plantagenissa henkilökunnalta tärppejä, minkä verran siemeniä kannattaa kylvää ruukkuun ja sain ohjeeksi seuraavanlaiset vinkit: piparminttu ja rosmariini 2-3 siementä, basilika ja persilja 5-10 siementä sekä ruohosipulia voi kylvää vähän reilumminkin. Valitsin itselleni sellaisia helppoja yrttejä, joiden taimia ei tarvitse koulia (eli siirtää toiseen astiaan kasvamaan idätyksen jälkeen) ja istutin siemenet suoraan tuollaisiin pieniin terrakottaruukkuihin. Homman voisi takuulla tehdä täsmällisemminkin, mutta menin itse kyllä helpointa reittiä enkä ryhtynyt näpertelemään.

Kasvaako teillä kellään muulla kotona mitään yrttejä, vihanneksia tai hedelmiä? Hyviä kasvatustärppejä voi jakaa kommenttiboksin puolella. Elättelen toivoa, että jopa tuomiopäivän tarhuri saisi hedelmänsä pidettyä hengissä ja yrttinsä idätettyä. Pitäkää peukkuja!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Koti

15 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Anna

    Mulla oli viime kesänä tuollainen rosmariinipuu parvekkeella, hieman isompi vain. Ainut kasvi, joka kesti hellekesän eteläparvekkeella! En jaksanut huolehtia sen talvehtimisesta, mutta luulenpa että uusi puu päätyy parvekkeelle tänäkin kesänä, se tuoksu on huumaava!

    • Oi että, oma parveke olisi kyllä luksusta! Ja rosmariini on ylivoimaisia suosikkeja minullakin, sekä tuoksunsa että makunsa puolesta. :)

  • Mulla on kaksi itse kasvatettua avokadopuuta ja ennen kuukauden reissua oli myös cantaloupemeloni sekä karambola. Kuukauden aikana kaksi viimeisintä harmillisesti kuihtui niin kuoliaiksi, ettei niitä pystynyt enää pelastamaan. Ajattelin pistää taas kylvöhommat käyntiin. Taidan kokeilla uusiksi näitä, jotka kuoli ja lisäksi kiinnostaisi kasvattaa siemenestä saakka vesimelonia sekä appelsiini- tai sitruunapuu.

    • Ooh, pitäisiköhän koettaa itse kasvattaa myös avokadoa! Sitruunapuu on nyt tässä parissa päivässä yhtäkkiä puskenut esiin kukkasia, joten pitänee kohta ruveta pölytyshommiin ja toivoa, että saan sitruunasatoa tulevaisuudessakin. :)

      • Tiinatuulia

        Jos valoa riittää avokado on kyllä helppo ja nopeakasvuinen kaveri, kannattaa kokeilla! Meillä kasvattamani avokadot ovat joka vuosi tuplanneet korkeutensa (kahdessa vuodessa venyneet pituisikseni, n. 180 senttisiksi), joten jos sama tahti jatkuu tänä vuonna täytyy varmaan kokeilla jo latvoimista, kun katto alkaa tulla asunnossa vastaan :D

  • Mikko

    Me käytetään niin paljon tuoreita yrttejä ettei sisäviljellyt vaan kasva tarpeeksi nopeasti, pitäisi olla puolet keittiöstä viljelyalaa :D

    Hot tip: Etnisistä kaupoista (esim. Alanya Itiksessä/Puhoksessa) saa aivan törkeän hyviä yrttejä. Iso tukko 1 eurolla, erityisesti lehtipersilja ja minttu hyviä. Maistuu 10x vahvemmalle kuin noi kaupan versiot.

    • Haha, koko keittiö kasvihuoneeksi! :D Ja kiitos vinkistä, olen kuullut aiemminkin, että juuri minttua saa paljon aromikkaampana noista etnisistä ruokakaupoista. Pitää joskus testailla! :) Yleensä itse kasvatetut ovat vahvempia kuin ne kaupan valmisversiot – ainakin mitä olen tuttujen puutarhoista maistellut.

  • Laura

    Ostin viime keväänä/alkukesänä kaksi kirsikkatomaatin taimea ja erittäin epäileväisenä istutin ne parvekkeelle isoihin ruukkuihin. Olin ihan varma että joko ne kuihtuu tai sitten hukkuu veteen koska parveke katteeton. Mitä vielä, ne kasvoi ja rehevöityi nopeasti ja tuotti todella paljon tomaatteja jotka oli kaiken lisäks vielä tosi herkullisia! Teen saman homman kyllä tänäkin vuonna! Todellakin kannattaa vaan rohkeasti kokeilla vaikkei omistakaan viherpeukaloa ;)
    Pidän peukkuja☺️☺️

    • No en nyt oikein tajua, kun kirsikkatomaatti kypsyttelee hyvää vauhtia noita hedelmiään, mutta vihreät osat tuntuvat kuivuvan, vaikka multa on kosteaa. Mutta kyllä tästä nyt ainakin se yksi sato saadaan. :D Suurin jännityksen aihe on silti, että alkaako noista siemenistä kasvaa mitään!

  • Tiinatuulia

    Täällä crazy plant lady ilmoittautuu! :D

    Meillä on kiitos minun kotona kasveja laidasta laitaan, mutta tällä viikolla laitoin heti etelänlomalta palattuamme taas tuttuun tapaan kesäkeittiön vakiot, eli chilit, basilikat ja kirsikkatomaatit itämään <3

    On niin harmi että arjen ajan rajallisuuden takia olen joutunut sanomaan toistaiseksi jäähyväiset omalle vuokrapalstalle, josta ollaan aikaisempina kesinä saatu kesäkeittiöön parvekeyrttien kaveriksi salaatit, kurpitsat, pavut ja porkkanat… Oma piha onkin haaveissa jotta voisin jatkaa tätä puutarhaharrastustani, joten toivotaan että unelma siitä toteutuisi viimeistään parin vuoden sisällä. :)

  • Niina

    Moi Jenni,

    Kysyisin mistä olet löytänyt nuo ruokapöydän päällä olevat puulatikot seinälle?

    Aurinkoista kesää!

Related posts