2/05/18

Afterwork-podcast: Uskonto ja kulttuurierot ihmissuhteissa

12 40

Kuinka suuri merkitys uskonnolla tai kulttuurilla on ihmissuhteissa? Afterworkin äärellä pohdiskellaan tällä kertaa uskontoa, elämänarvoja sekä kulttuurieroja blogimaailmastakin tutun vieraan kanssa, sillä studioon istahti tällä kertaa kanssamme vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvanut ihana bloggaajaystäväni Viena. Poikkeavatko Vienan kokemukset omistamme? Entä voiko esimerkiksi eri uskontokunnista tulevilla olla sittenkin aika paljon yhteistä? Noin puolen tunnin mittainen juttutuokio jää usein vähän pintaraapaisuksi ja tästä aiheesta olisi voinut jutella vaikka tuntitolkulla, mutta keskusteluahan voi hyvin jatkaa kommenttiboksin puolella ja vaikkapa vielä jossakin toisessa jaksossa myöhemmin!

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi iTunesin, Acastin sekä erilaisten podcast-sovellusten kautta. :)

Related posts

1/05/18

Introvertin elämää: tasapainoilua sosiaalisten odotusten ja yksinolon välillä

20 94

Ensinnäkin, iloista vappua kaikille! Olen moneen otteeseen maininnut, että yleensä en oikein pidä näistä “pakollisista” juhlapyhistä, mutta tänä vuonna vappu sujuu mukavissa merkeissä poikaystävän kainalossa ja ystävien kanssa brunssin äärellä, joten enpä kaiken tämän mukavuuden keskellä edes ehdi angstata. :D

Haluaisin vielä kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita parin viikon takaisessa yksinäisyyteen liittyneessä postauksessani. Se jätti monenlaista ajatushyrrää takaraivoon pyörimään ja jotenkin jäi vielä tarve sanoa jotakin siitä omasta introverttiluonteesta sekä oman ajan tärkeydestä, vaikka tällä kertaa vietänkin vappua seurassa. Viime vuonna vappu hurahti muuttoa tehdessä ja hyvällä omatunnolla yksinään laatikoita purkaessa. Juhannukseksi karkasin yksin matkalle ja uutta vuotta puolestaan juhlistin ihan vain itsekseni kotona jäätelöpaketti, sipsipussi ja Netflix seuranani – enkä oikeastaan kaivannut yhtään mitään enempää.

Olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, millaista oikeasti toivoisin elämäni olevan. Ehkä tämä on tuon viime viikolla päättyneen kolmen vuoden terapiajaksoni jatkumoa, että olen kriittisesti tarkastellut omaa elämääni pohdiskellen, millaiset asiat ovat elämässäni kohdallaan ja mitä vielä haluaisin jollain tapaa muuttaa. Koko kolmen vuoden prosessi on auttanut minua kuuntelemaan itseäni ja omia tarpeitani, olemaan hieman vähemmän vaativa itseäni kohtaan ja laskemaan standardejani vähäsen. Kukaan muu ei aseta minulle niin kovia kriteerejä kuin minä itse. Ja nyt kun olen viimein alkanut osata vähän hellittää, olen ryhtynyt miettimään, olisiko vielä joitakin elämän osa-alueita, joita olisi syytä rauhoittaa.

Kiire on suurelta osin itse aiheutettua, mutta viime aikoina se on myös osin ollut olosuhteiden sanelemaa. Kun deadlinet vain kertyvät samaan sumaan ja kaikki yksinkertaisesti tapahtuu yhtäaikaa, on aikatauluja vaikea organisoida järkeviksi paremmalla suunnittelulla. Perus-työarjen rullaamiseen sujuvasti olen kuitenkin kehittänyt viimeisen vuoden aikana ihan yksinkertaisia työkaluja, jotka ovat helpottaneet elämää kummasti. Lisäksi olen miettinyt, että mikäli en pysty vaikuttamaan työstä johtuvaan kiireeseen, voin silti vaikuttaa siihen vapaa-ajallani. Ja siihen olenkin nyt tarttunut…

Millaisista asioista kalenterini oikein täyttyy? Varsinaisten töiden kuten kirjoittamisen ja valokuvaamisen sekä tapaamisten ja pakollisten tai minulle vähintäänkin hyödyllisten työhön liittyvien tilaisuuksien lisäksi kalenterini on täyttynyt kaikenlaisesta ohjelmasta: on urheilua, treffejä ystävien kanssa, jokaviikkoinen tapaaminen mummoystävän kanssa, terapiatapaaminen, juhlia, tapahtumia, mitä milloinkin. Minulla on hyvin harvoin kalenterissani sellaisia päiviä, että niiden varalle ei ole yhtäkään merkintää. Ja tähän olen halunnut muutosta.

Olen huomannut reissujeni aikana nauttivani siitä tunteesta, että matkoilla kalenteri on likimain aina tyhjä. Vaikka tekisin matkan aikana töitäkin, kaikki ylimääräinen ikään kuin karsiutuu agendasta pois. Niin paljon kuin rakastankin ystäviäni, jokaiset sovitut treffit kalenterissa ovat pieni kuormitus takaraivossa ja pois siitä ajasta, mitä minulla on vain yksinololle ja rauhoittumiselle, mitä introverttinä koen tarvitsevani yllättävänkin paljon. Rakastan sitä, että matkoilla ja varsinkin yksin matkatessa saan ikään kuin hyvällä omatunnolla olla ihan rauhassa. Arjessa sosiaaliset paineet ja odotukset ovat ihan toisella tavalla läsnä. Tämän kanssa moni introvertti kertoikin yksinäisyys-postaukseni yhteydessä kipuilevansa: kaivatun yksinolon ja sosiaalisten paineiden ristitulessa tasapainoilu voi olla haastavaa ja herättää ristiriitaisiakin ajatuksia.

Poikakaverini on monessa mielessä kaltaiseni introvertti, vaikka hänellä on todella laaja ja aktiivinen ystäväpiiri. Jossain vaiheessa hän ahdistui toden teolla sosiaalisista velvoitteista, jotka täyttivät hänen kalenteriaan niin, ettei hän tuntenut enää olevan aidosti oman elämänsä ja ajankäyttönsä herra. Pettymysten tuottaminen ystäville ja sosiaalisen paineen alla omien tarpeiden kunnioittaminen tuntui niin vaikealta, että hän päätti lopulta muuttaa pariksi kuukaudeksi ulkomaille, osittain pakoon omaa liian ylikuormittavaksi käynyttä sosiaalista elämäänsä. Se oli kuin äärimmäinen keino ottaa oma aika ja oma elämä haltuun jälleen.

Ulkomaille lähtiessään hän ilmoitti ottavansa taukoa kaikesta somesta eikä yksinkertaisesti jaksanut pitää yhteyttä juuri keneenkään. Hän ei tosin muutenkaan ole mikään aktiivinen someihminen tai ahkera yhteydenpitäjä, ja hänen ystävänsä tietävät tämän, mutta nyt poissaolo antoi hyvän tekosyyn pidättäytyä yhteydenpidosta vähän kuin luvan kanssa. Kotiinpaluun lähetessä häntä alkoi jo valmiiksi ahdistaa se viesti- ja puhelutulva, joka puhelimessa räjähtäisi, kun hän palaisi takaisin tuttuihin maisemiin. Kun hän tuskaili pahantuulisena ja ahdistuneen oloisena tilannettaan minulle, ripitin häntä, että pakenemisen sijaan hänen olisi itse otettava oma sosiaalinen elämänsä hallintaansa ja valikoitava, keiden ihmisten kohtaamisista hän saa energiaa ja keiden tapaaminen vain ahdistaa ja syö voimia. Ja sitten olisi vain tehtävä priorisointia oman hyvinvoinnin tähden. Eihän kenenkään tulisi voida pahoin vain siksi, ettei kehtaa kieltäytyä tapaamisista silloin, kun oikeasti tarvitsisi omaa aikaa. Introverttiluonteelle laajan ystäväpiirin kanssa toimiminen voi olla toisinaan todella uuvuttavaa, jos muiden odotukset yhteydenpidon määrästä ja tapaamisten tiheydestä ylittävät totaalisesti oman kapasiteetin.

Vaikka minun tilanteeni sosiaalisten paineiden ristitulessa on huomattavasti kevyempi, ryhdyin toiselle antamieni neuvojeni myötä miettimään, miten itse hoidan omaa tilannettani ja elämääni tältä osin. Miksi ihmeessä minun pitäisi lähteä ulkomaille reissuun asti saadakseni sitä kipeästi kaivattua omaa aikaa ja rauhaa? Rakastan ystäväni ja minusta on ihanaa viettää heidän kanssaan aikaa, mutta jossain vaiheessa olen vain huomannut täyttäväni kalenterini liian tukkoon unohtaen siinä samalla kokonaan itseni.

Tajuttuani tämän ryhdyin tarkoituksellisesti jättämään kalenteriini täysin merkinnöistä vapaita päiviä. Arkena se on harvoin mahdollista, mutta edes yksi tai kaksi ihan vapaata arki-iltaa viikossa tekee jo toisinaan ihmeitä. Isoin juttu on kuitenkin ollut, että olen nyt viettänyt muutaman viikonlopun ihan yksin omassa rauhassani ja on tuntunut, kuin jokin rauha astuisi sisimpääni samantien, kun tiedän, että minulla on pari päivää ihan vain itselleni. Oivallus voi tuntua ihan naurettavalta ja yksinkertaiselta, mutta kun on tottunut sopimaan ystävien kanssa kaikkia mukavia menoja melkein viikon jokaiselle päivälle ja yhteistä aikaa on muutenkin rajallisesti, on ollut aiemmin tosi vaikeaa lykätä treffejä viikon-parin päähän, jos kalenterissa periaatteessa olisi kuitenkin tilaa. Nyt en kuitenkaan ole potenut tarpeestani syyllisyyttä, vaan olen yksinkertaisesti vain ottanut tarvitsemani ajan. Ja välittömästi tuntuu, että elän enemmän omannäköistäni elämää, kun suon aikaa myös yksinololle.

Yksinolo on antanut mahdollisuuden latailla akkuja rauhassa, lueskella, kuunnella podcasteja, siivoilla ajan kanssa (minkä olen havainnut ihan uskomattoman meditatiiviseksi puuhaksi), käydä urheilemassa ja toisinaan olla vain. Ja olen jo nyt huomannut, että se ruokkii paitsi omaa jaksamista myös luovuutta ja intoa olla paremmin läsnä niissä viikon varrelle sovituissa sosiaalisissa kohtaamisissa.

On tottakai tärkeää huomioida ystäviään ja juuri tuon viimekertaisen yksinäisyys-postauksen yhteydessä mietin myös sitä, kuinka tärkeää on välillä uhrautua ja olla mukana niissä ystävien tärkeissä hetkissä ja merkkipäivissä, jotta kukaan ei sellaisella merkittävällä hetkellä joutuisi tahtomattaan olemaan yksin. Mutta samaan aikaan on muistettava huolehtia myös itsestä, ja jos on kaltaiseni introverttiluonne, joskus se tarkoittaa muutamia treffejä vähemmän ystävien kanssa ja kalenteriin tietoisesti raivattuja hetkiä yksinololle.

Photos: Liisa Kivi

Related posts

30/04/18

Viikon ajatus: onnesta

2 45

Miten onnekasta todella onkaan

kohdata sellainen sielu,

joka ei toivo sinulle mitään muuta

kuin hymyjä ja päivänpaistetta

koko loppuelämäksesi.

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

29/04/18

Hämmennystä yhtiökokouksessa sekä muita tilanteita viikon varrelta

3 41

Näin sunnuntain kunniaksi on taas aika koota sattumuksia ja mietteitä viikon varrelta. :)

♥ Päätin viime viikolla, että voisin elämäni ensimmäistä kertaa kokeilla tehdä itse simaa. Olen lapsesta asti tykännyt kotitekoisesta simasta (etenkin, jos siinä on oikeasti vähän ytyä ja potkua), mutta en ole jostain syystä koskaan kokeillut tehdä sitä itse. No tällä viikolla ryhdyin tuumasta toimeen ja hämmästyin huomatessani, että koko hommassa meni aikaa ehkä noin vartti. Ei sittenkään niin kauhean iso vaiva! Nyt sitten jännitetään ja odotellaan, miltä tekeleeni mahtaa maistua, sillä vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan.

♥ Vietin viime viikonlopun ihan yksin rauhassa kotona ja totesin tarvitsevani entistä enemmän sellaista ihan rauhallista aikaa yksin kaiken arkisen kiireen keskelle. Yksinolo ja omassa rauhassa lepäily teki todella hyvää ja tuntui, että vihdoinkin sain hoidettua kaikenlaisia kotihommia kaikessa rauhassa, kun ei ollut aikatauluja tai velvoitteita oikein mihinkään suuntaan. Olen huomannut, että siivoaminen ja muut arkiset askareet tarvitsevat minun tapauksessani vähän tilaa ympärilleen. Kun on koko ajan menossa ja aina vähän hoppu, ei vapaan hetken koittaessa vain jaksa ryhtyä järjestelemään, imuroimaan tai jynssäämään. Mutta jos on kokonainen päivä aikaa vain itselle, jossain kohtaa tulee usein ihan luonnostaankin se olo, että no nyt voisin vihdoin tarttua toimeen. Näin se menee ainakin minulla.

Tuo viime viikonloppu sinetöi ajatuksen, että pitää jatkossa ihan tietoisesti vain jättää kalenteriin aikaa ja kokonaan tapaamisista sekä menoista vapaita viikonloppuja ihan vain minulle itselleni. Tänään on taas sellainen päivä ja tuntuu ihanalta, että on kiireettä aikaa laitella kotia, pestä pyykkiä ja hoidella sellaisia hommia, jotka ovat olleet pitkään to do -listalla.

♥ En tiedä, olenko tullut vanhaksi vai mitä, mutta olen huomannut, että siivoaminen on ihan järjettömän terapeuttista puuhaa aika ajoin, etenkin vessan ja kylppärin siivoaminen. Olen tehnyt täällä nyt viimeisen viikon ajan jonkinlaista suursiivousta, jonka tulokset eivät oikeastaan edes juurikaan näy päällepäin: olen penkonut vaatekaappeja, vaatehuonetta, komeroita, laatikoita, pussukoita ja nyssyköitä, ja järjestellyt niitä uuteen uskoon. Käytännössä siis kaappien sisukset ovat nyt järkevämmässä järjestyksessä ja vaikka siivoukseni tulokset ovat muille ehkä näkymättömiä, tuntuu että oma sielu lepää, kun tavarat ovat järjestyksessä ja tiedän, mistä mitäkin tarvittaessa löydän.

Ehkä tämän siivousvimman takana on osittain myös se, että huomenna tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun muutin tänne ihan omaan kotiin. Voi olla, että tämä vuoden rajapyykki sai jotenkin tuntemaan, että olisi ihana laittaa tämä koti järjestykseen vihdoinkin ihan kunnolla. Sain myös viimein laitettua käyttämättömänä eteisen seinää vasten lojuneen suihkuseinän viimein kiertoon Kallio kierrättää -ryhmän kautta ja lahjoitin samalla pari muutakin tyhjän panttina nurkissa pyörinyttä tavaraa. Mielenrauha ja lisää tilaa minulle, ja hyödyllinen esine jollekulle tarvitsevalle – win-win.

♥ Parasta viihdettä siivouspuuskan iskiessä ovat muuten podcastit. Eilen illalla vessaa jynssätessäni kuuntelin muun muassa Muslan tyttöjen mahtavia Tuplakääk-julkkisjuoruspekulaatioita sekä Lindan ja Alexan uutta omaa podcastia. Myös Saran, Elisan ja Mariannan Yksillä-podcastissa on ollut mielenkiintoisia keskusteluita, jotka ovat juuri sopivan kepeää kuunneltavaa siivousviihteeksi. Myös äänikirjoja on kiva kuunnella siivotessa!

♥ Ostin viime viikolla spontaanisti varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni Kevätpörriäisen, kun sitä myyvät pikkupojat tulivat vastaan kadulla. Ajattelin, että lasten juttuja voisi olla hauska lueskella ääneen mummokaverille, kun olin juuri hänen luokseen matkalla. Ja ai että, kuinka nauroimmekaan niille lasten keksimille vitseille. Tuli ihan oma lapsuus niistä mieleen – voin suositella!

♥ Tällä viikolla on keskusteltu paljon mediassa Aviciin kuolemasta ja katsoin itsekin hänestä kertovan dokumentin Netflixistä, vaikka en ole tyypin musiikkia erityisemmin kuunnellut. Tuntuu ihan karmivalta, miten nuorukaisen omat systemaattiset hätähuudot oman jaksamisen ja terveyden suhteen sivuutettiin toistuvasti. Raha, ura ja menestys tuntuivat olevan monille lähellä olleille tärkeämpiä kuin artistin terveys, hyvinvointi ja jaksaminen. Tarinasta tuli kovasti mieleen Amy Winehousen kohtalo ja päällimmäisenä näiden surullisten elämäntarinoiden jäljiltä sitä miettii vain, kuinka hukassa inhimillisyys ja ihmisyys on tämän päivän bisnesmaailmassa ja työelämässä. Ihmisistä puristetaan viimeisetkin mehut ja tehot irti, viis siitä, millaisia seurauksia sillä voi henkilökohtaisella tasolla olla. Surullisinta dokumenteissa on, että täysin loppuun palaneiden ihmisen avunpyyntöjä ei kuunnella, vaan pusketaan vain tsemppaamaan vielä vähän.

Uskaltakaa asettaa itsellenne rajat ja pitäkää niistä kiinni. <3 Kuten totesin alkuviikon postauksessani, ei mikään maailman työ ole sen arvoinen, että sen takia kannattaisi menettää terveytensä.

♥ Pääsin kokemaan jännittäviä hetkiä tällä viikolla, sillä osallistuin melko tuoreena ensiasunnon omistajana elämäni ensimmäistä kertaa yhtiökokoukseen. Olen jo aiemmin taloyhtiömme oman Facebook-ryhmän kautta osannut päätellä, että meillä on aika mukavaa joukkoa tässä talossa – ja se tunne vahvistui myös yhtiökokouksessa. Kokouksen päätteeksi menimme vielä porukalla lasillisille alakerran ravintolaan. On pakko sanoa, että tällaisessa toisinaan vähän kolkossakin kaupunkiympäristössä ja kerrostalokulttuurissa on aika ihanaa, että naapurustoon on sattunut tällaista porukkaa. Se luo heti sellaista turvallista kyläyhteisö-tunnelmaa, mikä tuntuu täällä Helsingin kerrostaloissa olevan aika harvinaista. Tavallisempaa taitaa olla, että naapurit hädin tuskin tervehtivät – ainakin joissakin aiemmissa kotitaloissa meininki on ollut tyystin toisenlainen.

♥ Yhtiökokoukseen mahtui myös hyvin hämmentävä tilanne. Kokouksen paikka oli ilmaistu kutsussa hitusen epämääräisesti ja meitä oli tilaisuuden edellä useampi annetun osoitteen pihapiirissä ihmettelemässä, että mihin rakennukseen tässä kuuluisi oikein suunnistaa. Tunnistin muutaman muista eksyneistä oman kotitaloni väeksi, mutta paikan päällä pyöri myös minulle tuntematon rouva. Huomasin, että hänenkin käsissään oli yhtiökokouspapereita muistuttava monistepinkka, joka kuitenkin näytti kansilehden perusteella vähän erilaiselta kuin omani, joten kysäisin häneltä, mihin yhtiökokoukseen hän mahtoi olla matkalla. Rouva ohitti kysymykseni ja tuli meidän mukanamme. Naapurini yritti myös tiedustella rouvalta, minkä taloyhtiön kokoukseen hän oli matkalla, mutta rouva viis veisasi kyselyistä. Niinpä hän tuli mukanamme kokoukseen.

Ensin pidettiin nimenhuuto asunnon numeroiden perusteella, että keitä oli paikalla ja sitten aloitettiin. Kokousta oli ehtinyt mennä noin tunnin verran, kun tämä pihalla myös seikkaillut rouva yhtäkkiä ilmoitti, että tässä oli nyt sattunut erehdys ja hän on vahingossa ollut väärässä yhtiökokouksessa. Ilmeisesti samassa pihapiirissä tai rakennuksessa oli samaan aikaan meneillään useampikin yhtiökokous. Rouva haki takkinsa ja jupisi samalla hyvin tuohtuneen oloisena, että hänellä meni nyt kyllä tärkeä kokous sivu suun – ikään kuin se olisi ollut meidän vikamme, että hän itse oli väärässä paikassa. :D

Mahtavana loppusilauksena tilanne huipentui vielä siihen, että kokouksessa oli juuri käsitelty yhtiömme raha-asioita, jotka olivat erinomaisella tolalla ja yksi osakkaista hymähti rouvalle ovensuuhun, että toivottavasti myös teidän yhtiössänne ovat raha-asiat hyvällä mallilla. Rouva huikkasi oven raosta hitusen nenäkkääseen sävyyn, että itse asiassa vähän paremmin. Huoneessa vallitsi tilanteen jälkeen hyvin hämmentynyt ja hieman huvittunut ilmapiiri. Miten ihmeessä joku voi onnistua olemaan TUNNIN väärässä yhtiökokouksessa huomaamatta asiaa? Talon katuosoitekin tuli mainittua tuon tunnin aikana moneen otteeseen, joten olisi kuvitellut, että asia olisi valjennut jo aika nopeasti mutta näköjään ei. No, olipahan ikimuistoinen kokous varmasti kaikille osapuolille.

takki // coat The Lab Copenhagen*

villapusero // sweater Arket

mekko // dress Whyred*

kashmirhuivi // cashmere scarf A+more (Stockmann)*

pipo // beanie KN Collection*

hansikkaat // gloves A+more (Stockmann)*

nilkkurit // shoes Acne Studios

laukku // bag Topshop*

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*

korvakorut // earrings Mamakoru*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts