20/03/18

Urpo ja Turpo Barcelonassa, osat 1 & 2

5 34

Muistatteko viime keväänä, kun reissasimme Liisan kanssa Barcelonassa ja Lissu ikuisti reissumeininkejämme videolle? No eihän siltä paparazzi-meiningiltä ole vältytty tälläkään reissulla. Tässä siis hölmöilyjämme viimeisen viikon varrelta täällä reissussa videomuotoon tallennettuna. :) Liisan muita omia videoita pääsette katsomaan hänen Youtube-kanavaltaan.

Related posts

Related posts

18/03/18

Kohtaamisia Meksikossa

2 38

(Matkan sponsoroi Aurinkomatkat)

 

Puerto Vallartan lämpö on jo jäänyt taakse, mutta mieli on yhä Meksikon tunnelmissa sekä etenkin siellä käydyissä keskusteluissa. Mietin näin matkan jälkeen, miten reissua summaisin ja aina vain päällimmäiseksi nousevat niiden kuvankauniiden auringonlaskujen, lämpimässä tuulessa huojuvien palmupuiden ja runsaiden värien lisäksi ne paikalliset ihmiset. Olen toistellut tätä vain postauksesta toiseen, mutta jotenkin tuo meksikolainen mentaliteetti vain teki vaikutuksen. Ja aiempiin Meksiko-postauksiini tulleiden kommenttien perusteella en ole ollut ainoa, joka on tehnyt samanlaisia havaintoja paikallisesta elämänmenosta.

Voin siis lämmöllä suositella jututtamaan rohkeasti paikallisia, sillä he todennäköisesti kyllä tulevat ennemmin tai myöhemmin juttusille. Ihmisten ystävällisyys, avoimuus, myönteinen elämänasenne sekä huumorinpilke silmäkulmassa näkyvät ihan kaikessa kanssakäymisessä. Oli myös mielenkiintoista huomata, miten huumori näkyy myös esimerkiksi presidentti Trumpia koskevissa kannanotoissa, jotka osuivat silmään katukuvassa. Yhdessä putiikissa myytiin Trumpin näköistä piñataa ja erään ravintolan seinässä taas kehotettiin olemaan huoletta, sillä olimmehan “sillä hauskemmalla puolella Trumpin kaavailemaa muuria”. Samaisen ravintolan miestenhuoneen oveen oli vitsikkäästi kirjoitettu “bad hombres”.

Meksiko on suosittu turistikohde ja varsinkin yhdysvaltalais- ja kanadalaisturisteja näkyy Puerto Vallartassakin valtavasti. Eikä se toisaalta ole ihme, sillä Kanadasta pääsee Puerto Vallartaan 6 tunnissa ja Yhdysvalloista vieläkin paljon nopeammin. Eurooppalaisia paikan päällä on vähemmän, mutta uskallan ennustaa Meksikon kasvattavan jatkuvasti suosiotaan matkakohteena myös eurooppalaisten keskuudessa. Tuntuu jotenkin ristiriitaiselta, millaisessa suosiossa Meksiko on matkakohteena amerikkalaisturistien keskuudessa ja samanaikaisesti puolet Yhdysvaltojen kansasta kuitenkin kannatti Trumpia muureineen… Ehkä se on juuri se toinen puoli kansasta, joka matkailee Meksikossa.

Pääsin kiinnostavalla tavalla kurkistamaan myös laittoman maahanmuuton todellisuutta Meksikon ja Yhdysvaltain välillä, sillä tapasin Sayulitassa paikallisen surffaripojan, joka on elänyt aika rankan elämän ja kertoi minulle omaa elämäntarinaansa, kun lyöttäydyimme spontaanisti samaan seurueeseen viettämään iltaa. Hänen vanhempansa olivat kuljettaneet hänet laittomasti Yhdysvaltoihin pikkulapsena ja siellä hän oli kasvanut, varttunut ja käynyt peruskoulua, kunnes kävi vähän köpelösti…

Teini-ikäisenä tyypille oli tullut humalassa kahnausta virkavallan kanssa, minkä jälkeen hän oli joutunut vankilaan odottamaan varsinaista tuomiota, joka sillä erää olisi voinut olla 10 vuotta vankilassa. Vankilassa nuorukainen oli tutustunut mieheen, joka oli auttanut häntä ja neuvonut pyytämään vapaaehtoista karkoitusta, jolloin vankilatuomiota ei voitaisi panna toimeen. Poika välttyi vankilalta 4 kuukauden tutkintavankeutta lukuunottamatta, mutta joutui karkoituksen myötä 17-vuotiaana tyhjän päälle takaisin maahan, josta oli muuttanut pois 4-vuotiaana ja jossa hänellä ei ollut minkäänlaista kontaktiverkostoa. Luonnollisesti se oli silti 10 vuoden vankilatuomiota pienempi paha ja tokihan tämä kohtalo oli osin itse aiheutettua, mutta eipä sitä etuoikeutettuna länsimaalaisena aina ihan ymmärrä, millaisista oloista moni tulee laittomasti maahan paremman elämän toivossa ja miten haavoittuvaisessa asemassa esimerkiksi juuri nämä kahden maan välissä vailla virallista asemaa kasvaneet nuoret ovat.

Yhdysvaltoihin jäi karkoituksen myötä siis perhe sekä noihin aikoihin teinisuhteesta syntynyt lapsi, jota hän ei ole nähnyt sittemmin. Vapaaehtoisen Meksikoon paluun ja nykyhetken väliin mahtuu monenlaisia vaiheita sekä yksi uusikin yritys päästä laittomasti perheen pariin Yhdysvaltoihin, mutta nyt tyyppi asuu Sayulitassa, toimii surffiopettajana ja hänellä menee ihan hyvin. Suurin osa lähisukulaisistakin on muuttanut Yhdysvalloista takaisin Meksikoon ja on asettunut hänen perässään nimenomaan tuonne Sauylitaan, joten perhe on pääpiirteittäin jälleen yhdessä.

Turismi on Meksikossa tärkeä elinkeino ja moni ansaitsee elantonsa nimenomaan turismin parissa tavalla tai toisella: ravintola-alalla, hotellibisneksessä, surffiopettajana, hierojana tai käsitöitä tekemällä ja myymällä. Monen elämä on vaatimatonta ja varsinkin käsityöläisyrittäjiä tuli halu tukea ostamalla heiltä jotakin kotiinviemisiksi.

Juttelin pitkät pätkät rannalla paahtavassa auringossa sympaattisia pehmoeläimiä myyneen miehen kanssa, joka kertoi eläinten olevan hänen ja hänen perheensä itse valmistamia. Ostin pitkien keskusteluiden jälkeen lopulta kolme. Mies toivotti lämpimästi tervetulleeksi uudelleen Puerto Vallartaan, antoi käyntikorttinsa ja pyysi laittamaan viestiä, jos palaisin Meksikoon. Toiselta kaupustelijalta ostin pienen käsinmaalatun kulhon. Paljon toki Meksikossakin myydään kaikenlaista huonolaatuista roinaa ja tusinakrääsää kuten kaikkialla maailmassa, mutta etenkin sellaisia itse tehtyjä käsitöitä oli ilo ostaa tuliaisiksi.

Paikallisten kanssa käydyt keskustelut jäävät varmasti pitkäksi aikaa ajatuksiin pyörimään. Samankaltaisia tarinoita voisi varmasti kuulla missäpäin maailmaa tahansa, mutta koskaan en ole kokenut missään paikallisten olevan turisteille yhtä avoimia kuin Meksikossa. Eikä tullut tunne, että tarinoita olisi kerrottu vain jonkun roposen ja almun toivossa, vaan ihmiseltä ihmiselle, tutustuakseen ja jakaakseen itsestään jotain.

Kerjäläisiä Puerto Vallartassa tai Sayulitassa ei juurikaan näkynyt, vaan kaikilla tuntuu olevan jokin oma tapansa yrittää ansaita elantoa työn kautta. Eivätkä myyjät tungettele väkisin tekemään kauppoja, vaan kaikissa tilanteissa tuntui vallitsevan sellainen molemminpuolinen kunnioitus. Ehkä juuri se jäi päällimmäisenä mieleen meksikolaisista ihmisistä: kaikista kohtaamisistani paikallisista huokui kunnioitus, huomaavaisuus ja kohteliaisuus muita ihmisiä kohtaan. Sama mentaliteetti ja pariin otteeseen mainittu huumorintaju näkyy monin paikoin myös asiakaspalvelussa.

Aiemmat Meksiko-aiheiset jutut löydät tämän linkin takaa.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

17/03/18

Pitkästä aikaa kuulumisia ja sekalaisia mietteitä

12 40

Terkkuja Barcelonasta! Jutun kuvat tosin ovat Meksikosta, mutta eipä tuo nyt niin vakavaa. Täällä sää ei ole ihan niin pitkällä keväässä vielä, kun Puerto Vallartassa eletään jo kesää – tosin siellä taidetaan viettää kesää melkeinpä läpi vuoden. Barcelonan kevät on vielä siinä vaiheessa, etteivät puut ole saaneet lehtiään ja yöt ovat edelleen kylmiä. Päiväsaikaan kuitenkin aurinko lämmittää niin, että voisi hetkittäin intoutua riisumaan t-paitasilleen ja kirsikankukat kukkivat jo. Toisin sanoen: pukeutuminen tähän säähän on melkoinen taitolaji, kun auringossa tulee nilkat paljainakin hiki, mutta varjossa ja tuulessa sekä illan tullen tekisi mieli pukea talvitakki. Olen nähnyt täällä saman päivän aikana niin supermuhkeaan toppatakkiin verhoutuneen paikallisen naisen kuin turistilta näyttäneen pojan t-paidassa ja shortseissa. Sen voin kertoa, että kumpainenkin näistä oli ylilyönti lämpötilan huomioiden.

En ole pitkään aikaa kertoillut ihan tavallisia kuulumisia, joten mietin, että voisi olla hyvä hetki sekalaisten mietteiden koonnille.

♥ Olen todella iloinen omassa kodissani siitä, että se on paitsi kaikin puolin ihana, se myös sijaitsee ihan huipussa taloyhtiössä, jossa asuu todella aktiivista ja mukavaa porukkaa. Talollamme on muun muassa oma FB-ryhmä, jossa keskustellaan taloyhtiön yhteisistä asioista, mutta voipa siellä välillä pyytää apua jossakin arkisessa asiassa. Olen muun muassa saanut ryhmän kautta lainaksi läppärin laturin akuutissa tilanteessa pariksi tunniksi, kun oma laturi sanoi sopimuksesa irti juuri, kun deadline puski niskaan. Itse olen puolestaan lainannut naapurille tikapuita ja lahjoittanut eteenpäin blogiprojektin tiimoilta ylimääräiseksi jääneitä leipiä, jotta ei tarvinnut heittää niitä kompostiin.

Tuntuu mukavalta ja turvalliseltakin, että tietää vähän, millaista porukkaa seinien takana asuu ja yhteishenki talossa on niin hyvä, että kokoonnuimme esimerkiksi ennen joulua viettämään porukalla kotitalon yhteisiä pikkujouluja. Vähän eri meininki kuin monissa taloyhtiöissä, joissa naapureita ei edes tervehditä.

♥ Olen suunnitellut tekeväni tästä elokuvasta ihan oman postauksensa, mutta koska en ole vielä saanut sitä aikaiseksi ja leffa TODELLAKIN ansaitsee tulla mainituksi ja suositelluksi, niin huikattakoon se nyt, että suosittelen ihan jokaiselle Oscar-gaalassakin lukuisia ehdokkuuksia sekä yhden palkinnon saanutta Call Me By Your Name -elokuvaa. Se on ollut koskettavimpia ja vaikuttavimpia kokemistani leffaelämyksistä aikoihin, ehkä jopa vuosiin. Tämä elokuva särkee sydämesi, mutta kuten ensirakkaudella on tapana, se on sen arvoista. Ihana, kaunis, visuaalisesti hurmaava ja inhimillinen rakkaustarina, jonka ei tahtoisi loppuvan – ei elokuvana eikä tarinana. Lisäksi Timothée Chalamet on roolissaan vain NIIN loistava. Huh.

♥ En ole aikoihin nukkunut niin hyvin kuin parina viime yönä. En tiedä, kuinka paljon Meksikon jälkeisellä jetlagilla (jonka kuvittelin jo selättäneeni, kunnes nukuin toissa yönä klo 11 asti aamulla) on asiaan vaikutusta, mutta jopa meluavista espanjalaisista huolimatta (miten ne voivatkin olla niin äänekkäitä yötä päivää?!) olen nukkunut pari viime yötä kuin tukki ja pitkiä yöunia. Huomaan, että minulle tekee hyvää päästä muutaman kuukauden välein viikoksi-pariksi pois omasta kodistani ja arkiympyröistäni ihan vain vähän rauhoittumaan. Kun töitä tekee yrittäjänä ja kotoa, ei koti ole samalla tavalla rentouttava ja töistä vapaa vyöhyke kuin monella muulla.

Huomaan, että minun pitää saada tyhjentää pääni ja kalenterini välillä vaikkapa viikoksi kokonaan tapaamisista, arkivelvollisuuksista ja muista mieltä ja päivärytmiä kuormittavista kiireistä, jotta saan ikään kuin oman kovalevyni nollattua ja päivitettyä, kun tuntuu, että kierroksia alkaa olla liikaa. Omalla kohdallani siihen auttaa yleensä parhaiten maisemanvaihto hetkeksi jonnekin muualle, mieluiten johonkin uudella tavalla aisteja kutkuttavaan ja ajatuksia inspiroivaan ympäristöön. En puhu edes lomasta, vaan sellaisesta viikon-parin jaksosta, jolloin voi ikään kuin keskittyä olennaiseen, hengitellä hetken ja etsiskellä vähän inspiraatiota. Omassa työssäni parasta on juuri sen joustavuus, että työt kulkevat helposti mukana, kunhan on läppäri mukana ja käytössä nettiyhteys – siksi olen halunnut yhä enemmän hyödyntää sitä mahdollisuutta, että voin pystyttää toimistoni milloin minnekin. Olen huomannut, että esimerkiksi vanhempieni luona saan kyllä levättyä, mutta siellä en ole inspiroituneessa tilassa tai kykene keskittymään työntekoon. Välttämättä ei tarvitse lähteä kauas tätä mielentilaa tavoitellessaan. Joskus riittää, että pääsee vain hetkeksi pois kotoa, joskus tarvitaan taas vähän enemmän etäisyyttä. Mutta luovan työn tekijöille suosittelen!

♥ Bloggaajien reissaaminen on puhuttanut viime aikoina paljon ja Aamukahvilla-blogin Henriikka aloittikin rohkeasti keskustelun aiheesta myös täällä blogien puolella ja haastoi samalla myös muita bloggaajia mukaan keskustelemaan. Olen itse pyöritellyt aihetta ajatuksissani ja blogini luonnoksissa jo iät ja ajat, mutta siihen tarttuminen on tuntunut vähän samalta kuin yrittäisi nielaista mammutin kokonaisena. Aihe on niin iso ja monimutkainen ja omat tiedot sekä ulosanti niin vajavaisia, että itsekriittisyydessään sitä ei todellakaan ole halunnut tyrkätä tällaisesta tärkeästä teemasta ulos mitään puolivillaista.

On ollut ilo huomata, että niin moni bloggaaja on nyt ansiokkaasti tarttunut aiheeseen ja kirjoittanut auki omia ajatuksiaan. Aihetta ovat viime päivinä käsitelleet esimerkiksi Tickle your Fancy -blogin Sara, WTD-blogin Nata sekä Salamatkustaja-blogin Satu. Totta puhuen en ihan tiedä, miten paljon uutta annettavaa ja sanottavaa minulla tästä kaikesta on enää noiden lukemieni tekstien jälkeen, mutta tuntuu tärkeältä, että aiheesta puhutaan. Olen ollut täällä Barcelonassa kiinni kuvauksissa, enkä halua tehdä tuota juttua hutiloiden, joten syvennyn aiheen äärelle sitten, kun minulla on mahdollisuus paneutua siihen kunnolla ajan ja ajatuksen kanssa.

♥ Jouduin ennen matkoille lähtöäni hankkimaan (taas) uuden passin, sillä onnistuin (taas) hukkaamaan edellisen passini (älkää kysykö, miten tässä onnistun). Tilitin edellisen kerran passin kadotettuani sitä, kuinka järkyttävän rumia passikuvat aina ovat ja kyseenalaistin ajatuksen siitä, että passikuvien rumuus vain pitäisi hyväksyä jonkinlaisena luonnonlakina. Muutama lukija vinkkasi tuolloin, että Helsingissä Porthaninkadulla on kuulemma jokin valokuvaamo, jossa otetaan hyviä passikuvia ja tarjotaan erinomaisen mukavaa palvelua. No muistin tämän ja marssin joitakin viikkoja sitten Linjan kuvaan todetakseni saman kuin blogiin suosituksiaan jättäneet. Näin hyvää palvelua en ole passikuvaa otettaessa saanut koskaan! Valokuvaaja otti useita kuvia, antoi mahdollisuuden tutkia otettuja kuvia ja neuvoi ilmeessä, asennossa, kampauksessa (jota vaihdettiin peräti kolme kertaa, kun ei vain toiminut kovien valojen takia kuvassa) ja kappas vain, nyt koristaa uutta kuvaa elämäni onnistunein passikuva! Muistakaa siis Linjan kuva, kun seuraavan kerran pitää uusia passi. :)

♥ Mainitsin jo tuolla aiemmin ohimennen meluavat espanjalaiset, mutta sille asialle on omistettava vielä ihan oma kohtansa. Siis en vain tajua, miten yksi kansa voi olla niin uskomattoman äänekästä porukkaa? :D Kaikki keskustelu käydään meuhkaamalla kovaan ääneen kellonajasta riippumatta, roska-autot jyristelevät ikkunan alla keskellä yötä ja koirat haukkuvat. Ehkä tämä mekkala tuntuu entistäkin kovemmalta siitä syystä, että äänieristys näissä taloissa on olematon. Mutta silti, rakkaat naapurit, jos liikuskelette aamuyön tunteina keskellä arkiviikkoa asuintalon käytävässä, niin pliis älkää huutako… Enemmänhän tämä siis naurattaa, kun on vain tilapäistä, mutta jaksaa silti ihmetyttää. Naurattaa myös viime kesänä Espanjassa reissanneen kaverini tuskastunut tokaisu, kun puhelun taka-alalla räksytti paikallinen koira: “Even dogs are louder in Spain!”

♥ Kuvissa minulla on ylläni viime vuoden Barcelonan reissulta ostamani mekko, josta tuli yksi suosikeistani sekä lempparikesähattu, joka Meksikon helteessä tuli itse asiassa ihan tarpeeseen, koska suuri lieri suojaa mukavasti myös hartioita auringolta. Jakauksenihan onnistuin polttamaan hatuttomina päivinä niin, että jouduin ihan vain siitä syystä vaihtelemaan jakauksen paikkaa pitkin reissua. :D Nenällä puolestaan ovat Specsaversin loppusyksystä lanseeratusta Balmain-kokoelmasta lainatut aurinkolasit. Jos nuo Balmainin lasit kiinnostavat, niin lisää malleja voi kurkata aiemmin tekemästäni postauksesta.

mekko // dress Zara

hattu // hat A+more (Stockmann)*

laukku // bag Topshop (Zalando)*

kengät // shoes Terhi Pölkki*

aurinkolasit // sunglasses Balmain (Specsavers)**

* saatu blogin kautta / gifted

** kuvauslainassa / borrowed

Photos: Isatou Jeng

Related posts