9/12/18

Anna syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle syy elää

13 50

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ASENNEMEDIA & HELSINGIN DIAKONISSALAITOS

Tiesitkö, että Suomessa on arvioiden mukaan lähes 70 000 syrjäytynyttä nuorta? Ja tähän päälle jopa 160 000 nuoren uskotaan olevan vaarassa syrjäytyä. Nämä ovat aivan valtavia lukuja ihan yksinäänkin tarkasteltuina, mutta vielä hurjemmalta tilastot kuulostavat, kun ne suhteutetaan Suomen asukaslukuun: nyt puhutaan jo lähes 5 prosentista koko Suomen kansasta. Jotain hyvinvointivaltiomme rakenteissa on pielessä, kun niin moni nuori jää syrjään ja putoaa normaalin hyvän arkielämän kelkasta. Usein syrjäytymisen taustalla on yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia, rahapulmia ja päihteitä ja yli 2000 nuorta jää vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle – useimmat mielenterveysongelmien sekä käytöshäiriöiden takia.

Kaikki tämä herättää paljon surua ja ahdistusta, jopa epätoivoa paitsi näiden nuorten puolesta, myös turhautumista poliittisen päätöksenteon ilmapiiriin. Miten meillä voi olla varaa tehdä niin lyhytnäköistä politiikkaa, että karsimme elintärkeistä peruspalveluista, jotka toimiessaan voisivat ennaltaehkäistä syrjäytymistä, auttaa tunnistamaan ongelmat jo varhaisessa vaiheessa sekä tukea vaikeissa tilanteissa olevia perheitä ja nuoria pysymään normaalin elämän syrjässä kiinni?

Näitä huolestuttavia ja ahdistavia tilastoja sekä uutisia seuratessa syntyy voimakas halu jotenkin auttaa näitä nuoria, mutta mitä heidän hyväkseen oikein voisi tehdä? Yksi tärkeimmistä keinoista on tietenkin äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa keväällä 2019. Sen lisäksi on kuitenkin olemassa ihan konkreettisia keinoja auttaa ja yksi niistä on lahjoittaa Helsingin Diakonissalaitoksen Syy elää -kampanjaan, jonka varat menevät nimenomaan syrjäytyneille ja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille tarkoitettujen palveluiden ylläpitoon.

*

Minulla on ollut hyvin paljon ongelmia jo nuoresta pitäen, enkä pärjännyt koulussa ikätovereiden tahdissa vakavien oppimisvaikeuksien takia. Tästä seurasi jo varhain syrjäytymistä ja kiusaamista, mikä johti lopulta syömishäiriön puhkeamiseen. Syömishäiriön kautta sain ensimmäisen kontaktin psykiatriseen hoitoon, mutta pitkien sairaslomien ja pahojen oppimisvakeuksien vuoksi koulunkäynnistä ei tullut mitään. Sain lopulta kaksi vuotta sitten diagnoosiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja se oli tavallaan iso helpotus: oikea diagnoosi täytti elämästä sellaisia tyhjiksi jääneitä kohtia ja auttoi ymmärtämään omaa käytöstä. Sairauden diagnosoinnissa meni kuitenkin vuosia ja ehdin saada monta virheellistä diagnoosia ennen sitä oikeaa. Oikean diagnoosin myötä sain hyvän lääkityksen ja tukea psykiatriselta poliklinikalta. Sen jälkeen on kuitenkin mennyt kaksi vuotta opetellessa elämään sairauden kanssa ja harjoitellessa normaalia arkea jälleen. Haluan olla niin paljon muutakin kuin vain diagnoosini ja sairauteni ja sen hyväksymiseen on mennyt paljon aikaa. 

Työkkärissä oltiin kauhean kylmiä, kun kerroin, etten ehkä jaksa kovin intensiivistä työnhakua kaksisuuntaisen mielialahäiriöni takia ja oppimisvaikeuksista johtuen minun voi olla vaikea pärjätä koulussa. Yritin aiemmin opiskella ammattikoulussa, mutta jäin oppimisvaikeuksieni takia koko ajan opinnoissa jälkeen, eikä koululla ollut resursseja antaa niin paljon tukiopetusta kuin olisin tarvinnut mukana pysymiseen. Pyysin psykiatriselta poliklinikalta apua tilanteeseeni, koska ajattelin, etten opi elämään sairauteni kanssa kotona makaamalla. Paras keino oppia elämään sairauden kanssa on vain elää sitä. Lopulta työkkärin ammatinvalintapsykologi osasi ehdottaa minulle Vamosta ja tulin tänne. Olin ensin Rytmi-nimisessä ryhmässä, jossa harjoitellaan normaalin arkirytmin löytämistä elämään, sillä olin ollut niin paljon kotona sairaudesta toipuessani, että ylipäänsä sängystä ylös pääseminen tuotti haasteita. Parin kuukauden jälkeen siirryin työn- ja opiskelupaikan hakuun valmentavaan ja neljänä päivänä viikossa kokoontuvaan Startti-ryhmään ja nyt tunnen, että minulla alkaa olla jo halua kokeilla päästä työelämään kiinni. Kaiken kokemani jälkeen olisi kiva saada edes mahdollisuus kokeilla työntekoa. Nainen 24v.

Pääsin yhteistyön tiimoilta tutustumaan Diakonissalaitoksen nuorisotyöhön sekä tapaamaan sen kautta apua saavia nuoria ihan henkilökohtaisesti ja voin kertoa, että tätä kautta apu todella menee perille ja tulokset ovat olleet huikean hyviä. Sain mahdollisuuden seurata ihan käytännössä syrjäytymisvaarassa oleville nuorille tarkoitetun Vamos-projektin toimintaa sekä keskustella heidän tilanteistaan sekä kokemuksistaan ja on sanottava, että olin todella vaikuttunut näkemästäni.

Olen hurjan kiitollinen, että pääsin ihan henkilökohtaisesti tapaamaan kolmea Vamoksen toiminnassa mukana olevaa nuorta ja tämän jutun lomassa näkyvät kursiivilla merkityt tekstipätkät ovat otteita nuorten omista, minulle henkilökohtaisesti jakamista tarinoista omista elämäntilanteistaan ja kokemuksistaan. Kaikki kohtaamani nuoret vaikuttivat herkiltä, fiksuilta ja motivoituneilta tyypeiltä, joille on vain kohtalon oikusta jaettu astetta huonommat pelikortit elämän varalle. Kaikkien puheissa kuulsi kuitenkin rankoista kokemuksista ja vaikeista tilanteista huolimatta optimismi ja toiveikkuus tulevaa kohtaan. Ja jokainen heistä tuntui kokevan, että Vamoksen toiminta on vaikuttanut heidän elämänsä suuntaan merkittävästi.

*

Olen itse asiassa käynyt Vamoksessa vasta pari päivää, joten olen ihan uusi tulokas. Löysin mukaan ystäväni suosituksesta, joka on myös käynyt täällä. Minulla on aina ollut keskittymishäiriöitä eikä koulu ole sujunut hyvin oikein koskaan. Minulla on ollut ihan alusta asti vaikeuksia päästä koulumaailmaan ja sen rytmiin mukaan. Koulu on aina tuntunut vaikealta, mutta yläasteella mukaan tuli myös mielenterveysongelmia kuten masennusta. Jäin kiinni viiltelystä, mihin koulussa puututtiin heti. Aloitin käynnit koulukuraattorilla, mutta masennus vain paheni, joten siirryin käymään nuorisopsykiatrilla. Minulla diagnosoitiin erittäin vaikea pakko-oireinen häiriö, josta olen itse asiassa saanut ensimmäisen kerran diagnoosin jo lapsena.

Pakko-oireinen häiriö on vaikeuttanut elämääni todella paljon. Esimerkiksi ammattikoulu jäi jo ensimmäisen vuoden lopulla kesken, koska loppua kohden pakko-oireeni pahenivat eikä koulunkäynnistä tullut niiden takia oikein mitään. Päähäni tuli esimerkiksi sellaisia ajatuksia, että koulutehtävät piti tehdä neljä kertaa ja piti lukea sanoja takaperin. Koulukäynti muuttui käytännössä ihan mahdottomaksi. Aloitin psykoterapian amiksen 1. luokalla tutun terapeutin kanssa, joka oli hoitanut minua jo lapsena, joten hän tiesi historiastani pakko-oireiden kanssa, mikä helpotti terapiassa alulle pääsemistä. Tilanne helpotti terapian myötä hiukan, mutta vuosi sitten minulle rakas koiramme kuoli ja otin asian hyvin raskaasti. Pakko-oireet pahenivat todella paljon ja tilanne äityi todella vakavaksi: todellisuudentajuni hämärtyi ja tuli itsetuhoisiakin ajatuksia. Äitini löysi minut eräänä päivänä kotoa itkemästä ahdistustani, kun olin tehnyt pakkotoimintoja kuusi tuntia putkeen ja puhuin harhojen takia seinille. Hakeuduin äidin avustuksella itsemurhariskin takia päivystykseen, minkä seurauksena tilanne alkoi viimein helpottaa. Sain sopivan lääkityksen ja oireet alkoivat helpottaa. Psykoterapia yhdistettynä lääkitykseen on auttanut minua todella paljon. Mies 17v.

Helsingin Diakonissalaitos puhuu mieluummin syrjään jääneistä kuin syrjäytyneistä, sillä varsin usein nämä nuoret ovat itse aika osattomia omaan tilanteeseensa. Syrjään jäämisen syyt voivat olla hyvin monenlaisia, mutta on yleistä, että tällaisessa tilanteessa olevan nuoren taustalla on yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia, päihteitä, perheongelmia, koulukiusaamista, rahapulmia sekä asunnottomuutta. Kun yhden nuoren harteille kasautuu paljon ongelmia eikä tämä saa tarvitsemaansa apua, tilanne on hyvin vakava. Jos ongelmien kanssa jää yksin, elämästä voi kadota merkitys ja tulevaisuus näyttää synkältä. Jokainen nuori tarvitsee syyn elää sekä tunteen siitä, että hänen elämänsä on merkityksellistä. Joskus jo yksikin tapaaminen turvallisen aikuisen kanssa voi muuttaa elämän suunnan.

HDL on kehitellyt syrjään jääneiden nuorten tueksi kaksi vaikuttavia tuloksia niittänyttä palvelua. Vamos-projektin avulla tarjotaan 16-29-vuotiaille nuorille heidän omista tarpeista lähtevää maksutonta ja vapaaehtoista apua ja palvelua, jonka tavoitteena on löytää tie koulu- tai työelämään. Tällaista apua voi olla esimerkiksi yksilöohjaus, ryhmävalmennus, uravalmennus sekä tarvittaessa vaikkapa ihan kotoa alkava valmennus sellaisille nuorille, jotka eivät pysty poistumaan kotoaan esimerkiksi sairauden, pelon tai ahdistuksen takia. Vamos on tukenut jo noin 10 000 nuorta vuodesta 2008 lähtien ja tällä hetkellä projekti toimii 8 paikkakunnalla: Helsinki, Espoo, Vantaa, Lahti, Turku, Kuopio, Oulu ja Rovaniemi.

*

Koska koulut ovat kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja oppimisvaikeuksien takia jääneet käymättä, vaihtoehtoni työn ja opiskelun suhteen ovat hyvin rajalliset. Olen tehnyt sairalomien välissä jonkin verran ravintola-alan töitä. Työkokemukseni on vähäistä, mutta sitä on kuitenkin jonkin verran. Töiden hakeminen yksin on vaikeaa, koska aina pitää miettiä, miten kertoo omasta taustastaan. Koulutuksen ja työkokemuksen puutteesta tulee aina kysymyksiä, eikä omasta tilanteestaan haluaisi kertoa heti ensimetreillä ihan kaikkea. Ihmiset kuitenkin haluavat tietää, miksi tilanteeni on sellainen kuin on. Vamoksessa autetaan ja mietitään yhdessä, miten näistä asioista voi kertoa esimerkiksi työnhakutilanteessa. Uravalmentaja on auttanut minua konkreettisesti työnhaussa ja CV:n tekemisessä. Vamokseen tultuani olen jo hakenut yhteen kouluun ja vaikka en päässytkään, tuntui hyvältä päästä edes kokeilemaan hakuprosessia. Tärkeintä Vamoksesta saamaani apua on ollut tietoisuus siitä, että tämänkin tilanteen ja historian kanssa minulla on vaihtoehtoja ja on olemassa esimerkiksi kaikenlaista kuntouttavaa työtä.

Olen kohdannut paljon ennakkoluuloja oman elämäntilanteeni takia ja osin siksi minua kiinnostaisikin työ, joka liittyisi jotenkin sairauteeni. Olisi hienoa voida auttaa omien kokemusteni ja tarinani kautta nuoria, jotka ovatsamankaltaisessa tilanteessa. Minulla oli itselläni nuorena todella paljon vaikeuksia kertoa omista ongelmistani ja hakea apua. Vasta nyt aikuisena ja eteenpäin päästyäni olen tajunnut, miten paljon aiemmin olisin voinut saada apua, jos olisin vain osannut ja tajunnut hakea sitä. Toivoisin, että voisin omalla esimerkilläni rikkoa näihin asioihin liittyviä tabuja. Nainen 24v.

Vamos-hankkeen tulokset ja nuorten kokemukset ovat olleet vaikuttavia: vuonna 2017 Vamos-palvelun päättäneistä nuorista 87% koki elämänsä muuttuneen parempaan suuntaan, 80% uskoi asioidensa olevan tulevaisuudessa paremmin, 79% tunsi psyykkisen hyvinvointinsa parantuneen ja peräti 97% suosittelisi Vamosta muille. Vamoksen pariin päädytäänkin varsin monenlaisia reittejä: työkkärin, lääkärin sekä monien muiden virallisten tahojen kautta, etsivän nuorisotyön kautta sekä varsin usein myös ystävien ja tuttujen suosituksesta.

Toinen HDL:n nuorille suunnattu palvelu on Amigo, joka tarjoaa yksilöllistä mentorointia erityisesti yksinäisyydestä kärsiville, syrjäytyneille tai syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Toimintaa pyöritetään sekä ammattilaisten että vapaaehtoisten voimin ja nuorille pyritäänkin löytämään joku mahdollisesti samankaltaisesta tilanteesta ponnistanut aikuinen mentor, joka on nuoren tukena arjessa ja elämässä. Projektin tarkoitus on vähentää nuorten yksinäisyyttä, kohentaa itseluottamusta ja mielialaa sekä rohkaista muihinkin sosiaalisiin suhteisiin. Jo yli 400 aikuis-nuori-paria on löytänyt toisensa Amigon kautta ja viime keväänä julkaistun selvityksen mukaan mentorin tuki vähentää nuoren yksinäisyyttä, parantaa itseluottamusta, kohentaa hyvinvointia ja rohkaisee sosiaalisissa suhteissa.

*

Olen aina ollut kovin ujo. Vasta lukiossa minulla huomattiin keskivaikea lukihäiriö, joka liittyy lähinnä kirjoittamiseen. Huomasin kyllä jo ala-asteella, etten oikein saanut opettaja antamista aiheista kirjoitettua minkäänlaista tarinaa. Kun muut kirjoittivat 5-6 sivun mittaisia tarinoita, minulla oli vaikeuksia saada edes 1-2 sivua aikaan. Ylioppilaskirjoitusten edellä isäni järjesti minulle tapaamisen lääkärin kanssa ja pääsin testeihin, missä lukihäiriö saatiin todettua. Se toi helpotusta ylioppilaskirjoituksiin, sillä sain diagnoosin myötä lisäaikaa kokeissa. 

Minulta kysyttiin työkkärissä, haluaisinko mennä autismi- tai asperger-tutkimuksiin. Se ei välttämättä tarkoita, että minulla olisi niistä kumpaakaan, mutta tämän ujoiden sekä minulla olevien pakko-oireiden takia ajateltiin, että asiaa voisi olla hyvä tutkia. Minulla on sellaisia pakko-ajatuksia, että asioiden pitää olla tietyssä järjestyksessä: en esimerkiksi voi nukahtaa, elleivät juomalasit ole aseteltu tiettyyn ennalta määrättyyn järjestykseen. Menin tutkimuksiin ja siellä minulle ehdotettiin, että tulisin mukaan Vamokseen, jotta saisin päiviini sisältöä ja tekemistä. Olen nyt käynyt Vamoksessa 8 kuukauden ajan ja olen saanut täältä elämääni rutiinia ja selkeämpää päivärytmiä. Haluaisin mukaan työelämään ja joku lapsiin liittyvä työ voisi kiinnostaa, sillä olen aina tullut hyvin toimeen ja tykännyt olla lasten kanssa. Hainkin jo lastenhoitajan koulutukseen, mutta en päässyt. Uravalmentajan kanssa mietimme nyt yhdessä seuraavia askeleita. Nainen 27v.

Helsingin Diakonissalaitoksen tarjoamien palveluiden tavoitteena on antaa apua juuri niissä asioissa, missä nuori itse kokee sitä tarvitsevansa. Jokainen nuori saa oman tukihenkilön ja on tärkeää, että nuoren kanssa pystytään rakentamaan luottamuksellinen suhde. Oman tukihenkilön kanssa voi yhdessä selvitellä asioita, sillä kun palvelujärjestelmä on pirstaleinen, eri tahojen välillä poukkoilu ja luukulta toiselle ravaaminen voi olla todella haastavaa. “Yhdellä nuorella saattaa olla viisikin eri kontaktihenkilöä, kun mukana voivat olla sosiaalityöntekijä, Kela, työkkäri, psykiatrinen poliklinikka sekä lastensuojelu. On nuorelle raskasta, jos pitää asioida monessa eri paikassa ja kertoa samat asiat viidelle eri henkilölle. Vamoksessa tuomme yhteen eri tahoja ja tapaamme niitä yhdessä nuoren kanssa”, Helsingin Diakonissalaitokselta kerrotaan.

“Pyrimme aina auttamaan nuorta sellaisissa asioissa, missä hän itse kokee tarvitsevansa apua. Usein ensimmäiset asiat ovat hyvin konkreettisia: nuori tarvitsee esimerkiksi asunnon tai työpaikan. Pidempään työskennellessä voi kuitenkin tulla esille isojakin asioita: ahdistusta, unettomuutta sekä muita hankaluuksia, jotka vaikuttavat elämäntilanteeseen paljonkin. Näihin syvemmällä oleviin ongelmiin päästään usein pureutumaan vasta pidempiaikaisen yhteistyön myötä”, Vamoksen työntekijä kertoo. Helsingin Vamoksessa on työntekijöitä hiukan vajaat 40 ja yhteensä kaikissa Vamos-kaupungeissa työntekijöitä on noin 100. Kaiken kaikkiaan Helsingin Diakonissalaitoksella on työntekijöitä noin 1000, joiden lisäksi toiminnassa on mukana noin 2000 vapaaehtoista. Jo vuonna 1867 perustetun säätiön tavoitteena on tarjota vaikuttavia palveluita ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään sekä antaa ihan jokaiselle mahdollisuus arvokkaaseen elämään.

*

Pakko-oireiden seurauksena olen kokenut masennusta ja ahdistusta, enkä ole kaiken tämän takia pystynyt käymään koulua. Niinpä olen jäänyt kotiin ja vaikka terapiasta ja lääkkeistä on ollut minulle apua, elämänrytmi on ollut rutiinien puuttumisen takia sekaisin. Olin kuullut Vamoksesta aikaisemmin, sillä pari kaveriani sekä siskoni ovat joskus käyneet täällä. Kaverini suositteli minulle Vamosta omien kokemustensa pohjalta ja ajattelin, että tämä voisi olla hyvä keino päästä takaisin normaalirytmiin elämässä. Olisi todella hienoa päästä kouluun, kun se on jäänyt kesken. Vamoksessa saan neuvontaa siihen, miten edetä, kun voimat ovat rajalliset. Täällä myös pohdiskellaan yhdessä ja autetaan miettimään, mitä voisin tulevaisuudessa elämässäni tehdä.

Haaveilen siitä, että saisin olla terve ja iloinen, ja että iloinen elämänasenne pysyisi yllä. Se auttaisi pitämään kiinni hyvistä kavereista sekä saamaan uusia ystäviä ja tuttavuuksia. Unelmoin myös omasta lemmikistä. Tietenkin olisi mahtavaa saada kiva asunto ja voida toteuttaa kiinnostavia, luovia harrastuksia kuten kirjoittamista, maalaamista ja musiikkia. Kaipaan tasapainoa, että olisi aikaa sekä harrastuksille että työlle. Haaveissani on jokin luova työ – jonakin päivänä haluaisin julkaista kirjan. Ylipäänsä toivon, että pystyisin vaikuttamaan positiivisesti ja tuomaan hyvää tähän maailmaan. Mies 17v.

Jos siis mietit, miten voisit itse auttaa nuoria, jotka ovat vaarassa pudota koulutuksen, työelämän ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle, Syy elää -kampanjalle lahjoittaminen on erittäin toimiva tapa auttaa. Lahjoitukset ovat toiminnan pyörittämiselle todella tärkeitä ja Vamos sekä Amigo tekevät erittäin tärkeää ja konkreettista työtä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi. Vamoksesta nuori saa rinnalleen turvallisen ammattilaisen, jolla on aikaa tutustua häneen ja vastata hänen tarpeisiinsa.

Vamoksen kautta tukea saa niin arkeen kuin tulevaisuuden suunnitteluunkin ja kun nuoren hyvinvointi kohenee ja tulevaisuus näyttää valoisammalta, on helpompi löytää merkitystä omalle elämälle sekä syy elää. Lopulta nuorelle pyritään löytämään tie takaisin kouluun tai töihin ja esimerkiksi vuonna 2017 palvelun päättäneistä nuorista yli 50% kiinnittyi kouluun tai töihin Vamoksessa olonsa aikana. Vamos-palveluiden vaikuttavuusanalytiikan mukaan viime vuonna kouluun ja työhön kiinnittyneet nuoret tuottavat jopa 7,8 miljoonan euron vuosittaisen kokonaisvaikutuksen julkiseen talouteen ensimmäisen viiden vuoden aikana. Vaikutukset kansantuloon koko työuran aikana nousevat jopa yli 130 miljoonaan euroon 384 jatkopoluille autetun nuoren osalta. Lyhytnäköisten säästöjen sijaan kannattaisi siis ennemmin katsella näitä lukuja, jotka merkitsevät niin hyvinvointia yksilötasolla kuin parempaa kansantalouttakin.

*

Jos on tällaisia vaikeita asioita taustalla, jotka ovat esimerkiksi estäneet koulunkäyntiä tai työntekoa sekä vaikeuttaneet normaalien sosiaalisten suhteiden solmimista ja ylläpitoa, on oman paikan löytäminen elämässä vieläkin vaikeampaa. Pelottaa, etten pystyisikään hallitsemaan omaa arkeani ja elämääni, kun taustalla on muitakin ongelmia. Epäonnistumiset lamauttavat ja pelko saattaa kasvaa niin suureksi, ettei lopulta uskalla edes kokeilla. Pelot ovat erityisen suuria sellaisilla nuorilla, joille koulu ja arki ovat muutenkin vaikeita. Vamoksessa autetaan eteenpäin ja rohkaistaan kokeilemaan.

Tänne on joka päivä kiva tulla, vaikka itsellä olisikin tosi paha olla. Olen tottunut siihen, että hoitotahoilla puhe keskittyy hyvin pitkälti sairauden ympärille, mutta täällä ei kukaan analysoi sairauden perusteella. Koen saavani täältä paljon vertaistukea, vaikka täällä käyvät ihmiset ovat hyvin eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista. Vamoksessa tulee tunne, etten ole ongelmieni kanssa yksin, vaan on muitakin, jotka jakavat kokemukseni. Nainen 24v.

*

Olin itse Vamokseen tekemäni visiitin seurauksena todella liikuttunut näkemästäni ja kokemastani sekä kohtaamisistani näiden nuorten kanssa. En keksi montaa parempaa ja tärkeämpää lahjoituskohdetta täällä Suomessa kuin sellaiset palvelut, jotka konkreettisesti auttavat lapsia ja nuoria parempaan elämään ja tulevaisuuteen. Helsingin Diakonissalaitos tekee uskomattoman hienoa työtä syrjään jääneiden nuorten eteen, joten toivon, että moni teistä innostuu lahjoittamaan Syy elää -kampanjaan.

Jo pienelläkin summalla saa paljon aikaiseksi. 20 eurolla nuori saa ensimmäisen tapaamisen turvallisen aikuisen kanssa ja elämän solmukohtien selvittely voi alkaa. 30 eurolla nuori pääsee mukaan säännöllisesti kokoontuvaan vertaistukiryhmään, jossa voi jutella luottamuksellisesti mieltä painavista asioista. 50 eurolla viisi nuorta saa mahdollisuuden kokeilla itseluottamusta kasvattavaa harrastusta. 7000 eurolla nuori saa tarvitsemansa tuen kokonaisen vuoden ajaksi sekä rinnalleen oman työntekijän. Oli lahjoituksesi sitten pieni tai suuri, nämä esimerkit auttavat hahmottamaan, millasia konkreettisia tekoja lahjoitusvaroilla tehdään. Pienistä puroista koostuu suuria virtoja, joten mitä useampi lahjoittaa, sitä useammalle nuorelle voidaan taata heidän tarvitsemansa tuki.

Työpaikan lisäksi haaveilen siitä, että saisin olla terve ja minulla olisi oma koti, jota sisustaa. Toivon, että minulla olisi jonakin päivänä oma perhe ja lapsia. Olisi ihanaa voida matkustaa ja paljon ja voisin jopa jossain vaiheessa asua jossakin ulkomailla. Haaveilen myös harrastuksista, jotka voisivat olla esimerkiksi tanssia tai ratsastusta. Ratsastus on kyllä niin kallista, mutta olisi kiva edes joskus päästä hevosten pariin. Ylipäänsä tulevaisuuden haaveissani on hyvä ja vakaa taloudellinen tilanne, ettei tarvitsisi kauheasti huolehtia menoista tai siitä, meneekö tili nollille vai ei. Nainen 27v.

*

Syy elää -kampanjan kautta voit siis auttaa näitä nuoria löytämään jälleen suunnan elämälleen ja joskus jo yksikin tapaaminen luotettavan ja turvallisen aikuisen kanssa voi muuttaa syrjään jääneen nuoren elämän. Mitäpä jos tänä jouluna antaisitkin jollekulle nuorelle lahjaksi mahdollisuuden uuteen alkuun? Lahjoituksen voi antaa myös aineettomana joululahjana omalle läheiselle joulukortin lähettämisen sijaan: lahjoituksesta saat kiitokseksi kortin, jonka voit tulostaa, jakaa sosiaalisessa mediassa tai lähettää saajalle sähköpostitse.

Lahjoituksen voit tehdä itsellesi sopivalla tavalla:

♥ Netissä Syy elää -kampanjan sivuilla

♥ Tilisiirtona keräystilille: FI85 2065 1800 1084 62

♥ Tekstarilla: lähetä sana TOIVO numeroon 16499 (20€)

♥ MobilePayn välityksellä numeroon 61 611

Ihmiset puhuvat uusiin ihmisiin tutustuessaan todella paljon työstä. On oikeastaan aika jännää, miten paljon keskustelu pyöriikään juuri työn ympärillä. Mitä teet työksesi? Mitä olet aiemmin tehnyt työksesi? Kun oma tausta on erilainen, se luo paljon ahdistusta tutustua uusiin ihmisiin, koska en välttämättä ole heti alussa valmis kertomaan itsestäni kaikkea tai kaipaa niitä jatkokysymyksiä, miksi en ole ollut töissä.

Tällaisessa keskustelukulttuurissa tulee helposti todella ulkopuolinen olo, kun on porukassa, jossa kaikki muut ovat uraputkessa. Yhtäkkiä tajuaa olleensa puoli tuntia hiljaa ja tuntee muiden tuijotukset, että etkö aio sanoa mitään? Toisaalta voi olla, että ylianalysoin näitä tilanteita, koska koen ne niin kiusallisiksi. Toivoisin ihmisten kyselevän uusia ihmisiä tavatessaan työn sijaan mieluummin vaikkapa mielenkiinnon kohteista – yhteiset kiinnostukset tarjoavat automaattisesti jotakin, mistä jutella. Minua itseäni kiinnostavat enemmän ihmisten persoonat kuin ammatit. Nainen 24v.

*

Olisi todella kiinnostavaa kuulla, millaisia mietteitä tämä aihe ja postaus herättää teissä?

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: ,

Categorised in: Elämä

13 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • On mahtavaa, että tuot tämän tärkeän aiheen esiin! Nuorten syrjäytymisestä ja mielenterveysongelmista puhutaan mielestäni ihan liian vähän. On hienoa, että Vamos-projekti on levinnyt jo monelle paikkakunnalle, mutta hienompaa olisi, jos se leviäisi vieläkin laajemmalle.

    • Tämä todellakin on ihan todella tärkeä asia ja toivon, että moni innostuu tukemaan tätä hienoa projektia, jolla oikeasti autetaan näitä nuoria todella konkreettisella tavalla, ennen kuin tilanteet menevät pahemmiksi.

  • Emppa

    Hei, olipa upea postaus todella tärkeästä aiheesta. Hienoa, että konkretisoit aihetta nuorten omakohtaisilla kokemuksilla, jotka olivat erittäin koskettavia. Kiitos myös linkeistä, joiden kautta on helppo tukea toimintaa. Se tässä vaan mietityttää, että miksi näiden nuorten tukeminen on vapaaehtoisen toiminnan ja lahjoitusten varassa. Todella toivoisin, että näitä nuoria autettaisiin tällä tavoin ihan ”automaattisesti” osana julkisia sote-palveluita. Tosella karmeaa, jos/kun näin ei ilmeisesti toimita. Joka tapauksessa itse aioin Vamosta tukea ja kerron tästä projektista eteenpäin omalle tuttavapiirilleni.

    • Olen ihan tismalleen samaa mieltä, että nuorten tukemisen ei todellakaan pitäisi olla vapaaehtoistoiminnan ja lahjoitusten varassa, vaan tällaisen toiminnan pitäisi järjestyä kyllä verorahoista. Ja on myös syytä miettiä, mikä systeemissä menee pieleen jo aiemmin, kun niin moni nuori ajautuu siihen pisteeseen, että on vaarassa syrjäytyä. Hoitoketju ei selvästikään toimi, hoitoa ei saada ajoissa, nuoria pallotellaan luukulta toiselle ja sellaisen yhden luotettavan tukihenkilön puute, jollaisen juuri esimerkiksi Vamos-projektin kautta saa itselleen, tekee moniongelmaiselle nuorelle asioiden selvittelyn helposti aivan liian raskaaksi, jos arki on lähinnä selviytymistä jo itsessään. Arvostan ihan suunnattomasti Helsingin Diakonissalaitoksen työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolesta ja haluan tukea tätä toimintaa, koska en tiedä, mihin nämäkin nuoret ilman tätä apua joutuisivat. Mutta olen silti sitä mieltä, että tällaisten asioiden pitäisi olla osa peruspalveluita ja siihen me voimme vaikuttaa itse seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestämällä. <3

  • jenni

    Loistava kirjoitus ja hienoa toimintaa! Minusta on myös hyvä idea, että tällaista toimintaa voi tukea lahjoituksilla.

    Tiedätkö, sopiiko ’tavallisella taustalla’ varustettu aikuinen Amigo-mentoriksi? Se nimittäin vaikuttaa erittäin konkreettiselta tavalta tehdä vapaaehtoistyötä.

    • Hienoa kuulla, että innostuit tästä toiminnasta! Uskoisin, että ihan tavallisellakin taustalla varustettu motivoitunut aikuinen voi toimia Amigo-mentorina, mutta suosittelen olemaan asiasta suoraan yhteydessä Helsingin Diakonissalaitokselle ja sieltä osataan varmasti kertoa tarkemmin. Todella hienoa, jos sinulla olisi aikaa ja intoa ryhtyä mentoriksi jollekulle tukea kaipaavalle nuorelle!

    • Anni

      Amigon mentorit ihan totta tosiaan ovat kaikki tavallisia aikuisia, jotka haluavat tehdä vapaaehtoistyötä omalla ajallaan. Tapaamisten sisältö on nuoren ja mentorin yhdessä päätettävissä, se on siis tyypillisesti ihan tavallista vapaa-ajan viettoa. :)

    • Ella / Diakonissalaitos

      Hei, Amigo-mentorit ovat ihan tavallisia tyyppejä eikä toiminnassa vaadita mitään erityisosaamista. Tärkeintä on halu tavata nuorta kerran pari kuussa vuoden verran ja yhdessä tehdään mukavia juttuja – voi käydä kävelyllä, kahvilla tai vain hengata :) Ammattilaiset etsivät sopivan mentoriparin eli mätsäävät esimerkiksi kiinnostuksen kohteet yhteen. Siten varmistetaan, että mentoroinnin lähtökohta on mahdollisimman hyvä.

  • Miipeli

    Supertärkee aihe, Jenni! Kiitos näistä tarinoista.

    Yhteiskunnassa on paljonkin vikoja, tämän hetken politiikka on yksi pahimmista. Katsokaa tarkkaan, kenelle annatte äänenne ensi vaaleissa!

    Julkisella puolella on valtavasti kehitettävää paitsi hoitoketjuissa ja palveluiden pirstaleisuudessa, niin myös juuri siinä, MITEN monitarpeiset nuoret KOHDATAAN. Liian moni tulee torpatuksi ja lytätyksi viraomaisten toimesta. Jokaikisessä palvelussa pitää olla valmis luomaan nuoreen luottamuksellinen suhde ja olla aidosti kiinnostunut nuoresta, hänen tarinastaan ja elämästään, ja unelmistaan ja suunnitelmistaan, eikä tyytyä tarjoamaan tusinaratkaisuja tyyliin lääkeresepti ja kehoitus liikkua enemmän. Kohdataan ihmisinä ja edetään nuoren tahtiin, koska jokaisella meistä on omanlaisemme polku täällä, ei ole olemassa mitään automaattiratkaisuja. Meidän pitää olla kiinnostuneempia nuoristamme! Kaikkia nuorten parissa työskenteleviä tahoja tarvitaan. Vapaaehtoiset ja kokemusasiantuntijat antavat työhön tärkeän lisäpanoksen, ja rikastavat ja vahvistavat koulutettujen ammattilaisten työtä.

    Lisäksi päihde- ja mielenterveyspalvelut pitäisi olla KAIKKIALLA paremmin ja nopeammin saavutettavissa, hyvin matalalla kynnyksellä, ja hoitomuotoja pitäisi tarkastella uudelleen. Nuoret eivät ole palveluiden suhteen tasavertaisessa asemassa keskenään. Yhä useampi nuori tarvitsisi pitkäkestoisempia kuntoutusjaksoja, ja myös laitoskuntoutuksen mahdollisuuksia pitäisi lisätä niin mt- kuin päihdepuolelle.

    Julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa tehdään se mihin aina vain pienenevillä resursseilla kyetään ja ulkopuolelle jääneitä nuoria tuetaan tiiviisti esim. etsivän nuorisotyön keinoin, joka on viimeisen 10 vuoden aikana levinnyt liki jokaiseen kuntaan. Etsivä työ ei voi paikata olemassaolevien palveluiden puutteita, mutta tarjoaa nuorelle nimenomaan luotettavan aikuisen työntekijän tueksi palvelu- ja tukiviidakkoon.

    Tärkeintä: Älä jää yksin, aina löytyy hyviä tyyppejä, jotka tajuaa ja joilta saa jeesiä kun sitä tarvii.
    Tästä voi aloittaa (myös Vamoksen etsivä nuorisotyö löytyy täältä):

    http://Www.entit.fi

  • Nella

    Kiitos tärkeästä postauksesta <3

  • V

    Tämäpä tämä: pallottelu luukulta toiselle. Jos avaan omaa tilannetta, niin näin neurokirjon henkilönä (diagnosoituna ADHD, Asperger) on hyvin, hyvin vaikeaa juurikin löytää mitään ”välimuodon tukea”; ts. vaihtoehtoina tarjotaan joko lääkitystä ADHD:seen ja/tai toimintaterapiaa (jokin tosin katkaistiin juurikin sen takia, että löytyy liikaa toimintakykyä, lol). Ainoa tuki mitä voi siis saada ADHD-lääkkeen lisäksi on siis vertaistuki, that’s it. Mutta summa summarum noin yleisesti: tällaisia kevyemmän tuen tukipalveluihin on valitettavan vähän, on kyse sitten mielenterveyden haasteista tai esim. neurokirjolaisuudesta. Ikävää, että toimintakyvyn täytyy olla uhattuna, jotta jotain tukea voisi saada. Olisi mukavaa, jos fokusta voitaisiin tarjota myös matalemman kynnyksen/kevyemmän tuen muodossa, ennaltaehkäisevästi.

Related posts