21/11/18

Afterwork-podcast: Tekojen Tiistai

2 29

Muistatko sellaista hetkeä, kun joku tehnyt tai sanonut sinulle jotakin erityisen mukavaa? Tällä viikolla Afterworkin äärellä muistellaan kivoja eleitä ja sanoja sekä mietitään, millaisia pieniä tekoja voitaisiin tehdä muiden iloksi arjessa. Entä mikä mahtaa olla Tekojen tiistai?

Ensi viikolla 27.11. vietetään Tekojen Tiistaita, joka rantautuu nyt Suomeen tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Alkuperäiseltä nimeltään Giving Tuesdayksi nimetty teemapäivä sai alkunsa vuonna 2012 Yhdysvalloissa, kun ihmisiä haluttiin herätellä keskustelemaan antamisesta – oli se sitten aikaa, apua, lahjoituksia tai hyvän mielen tekoja tai sanoja. Vaikka Suomessa päivä on vielä ihan tuntematon, maailmalla se on kerännyt osallistujia jo yli 150 maasta ja esimerkiksi viime vuonna Giving Tuesdaysta tweetattiin yli miljoona kertaa. Vaikka me kuulemme nyt Tekojen Tiistaista ensimmäistä kertaa, se on jo noussut maailmalla suuremmaksi lahjoitustapahtumaksi kuin joulu.

Koska hyvät teot ovat minusta ihana juttu, lupauduin teemapäivän sanansaattajaksi ja haluankin siksi kannustaa myös kaikkia teitä mukaan jakamaan antamisen ilosanomaa ensi viikon tiistaina 27.11. Voit siis ihan itse vapaasti päättää, miten olet mukana: anna aikaasi vapaaehtoistyölle, hanki kummilapsi maailmalta, ulkoiluta naapurin koiraa, osta työkaverille yllätykseksi aamukahvi, tarjoudu kaverille lapsenvahdiksi tai auta naapurin mummo turvallisesti kadun yli. Vain luovuus on rajana siinä, miten voit ilahduttaa tuttuja ja tuntemattomia tekemällä, antamalla tai sanomalla jotakin mukavaa. Eli haastan teistä jokaisen mukaan!

Millaisia mietteitä tämä teissä herättää? Kuka on messissä? Kommenttiboksin puolella saa myös mieluusti jakaa ideoita, miten itse aiotte olla mukana tai millainen teko teitä ilahduttaisi. Jakakaa omat tekonne somessa hashtageilla #tekojentiistai ja #givingtuesday, niin saadaan mahdollisimman moni mukaan levittämään hyvää mieltä pimeimmän marraskuun keskellä.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin sekä erilaisten podcast-sovellusten kautta. :)

 

Photo: Jenny Jungell

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Kulttuuri

2 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

    Related posts