10/10/18

Maailman mielenterveyspäivä – tukea masentuneelle ja masentuneen läheisille

6 45

Tiesitkö, että tänään vietetään maailman mielenterveyspäivää? Siitä on nyt vajaat kolme vuotta, kun raotin blogissa omaa taustaani masennuksen parissa ja kerroin käyväni läpi psykoterapiaa. Kolme vuotta kestäneen ja viime keväänä päättyneen psykoterapiaprosessin aikana aloin kirjoittaa mielenterveydestä myös blogissa ja sosiaalisessa mediassa ja saamani palautteen perusteella pidin koko ajan tärkeämpänä sitä, että näistä asioista puhutaan avoimemmin ja säännöllisesti. Ajattelin, että jos esimerkkini saa yhdenkin ihmisen hakemaan apua tilanteeseensa ajoissa, on avoimuus ja rohkeus ollut kaiken arvoista.

Pohdintani ja tekstini masennuksesta ja mielenterveydestä ovat vuosien varrella herättäneet kovasti kiinnostusta ja huomiota myös blogini ulkopuolella. Moni ei ehkä olisi arvannut, että mukavasti menestynyt ja pinnallisin puolin unelmaelämääelävä bloggaaja voisi masentua tai “joutua” psykoterapiaan. Haastattelupyyntöjä on vuosien varrella sadellut monelta suunnalta, olen tehnyt paljon mielenterveystyöhön liittyviä hyväntekeväisyysprojekteja ja viime vuoden lopulla sain kiinnostavan viestin. Kehitteillä oli masennuksesta kärsiville ja heidän läheisilleen tarkoitettu verkkopalvelu, johon myös minua pyydettiin mukaan.

*

Yhteydenottaja oli kolmekymppinen start up -yrittäjä Jasu Koponen, joka ehdotti minulle tapaamista kertoakseen konseptista lisää. Lähdin tyypin kanssa teelle ja sain kuulla ideasta enemmän. Ja tarina oli aika pysäyttävä. Jasun oma isä teki itsemurhan vuonna 2016 ja asia tuli melkoisena yllätyksenä koko lähipiirille. Läheiset ymmärsivät vasta jälkikäteen isän olleen masentunut, koska tämä ei koskaan puhunut läheisilleen asiasta eikä hakenut ulkopuolista apua. Isä ei ollut tainnut ymmärtää itsekään, mistä oma paha olo johtui. Tapahtunut jätti Jasulle tunteen, että hän olisi toivonut ymmärtäneensä isän tilannetta aikanaan paremmin, jotta olisi osannut tarjota apuaan ajoissa ja olla paremmin tukena.

Tapahtuneen seurauksena syttyi ajatus siitä, miten muita masentuneita ja heidän läheisiään voisi yrittää auttaa. Koska masentuneelle avun hakeminen voi olla vaikeaa ja samalla moni läheinenkään ei välttämättä tunnista masennuksen oireita tai tiedä miten tukea sairastunutta, Jasu lähti rakentamaan videopohjaista matalan kynnyksen verkkopalvelua, joka tarjoaa sekä tietoa, konkreettisia oppeja ja työkaluja että vertaistukea. Lifeclass.fi-verkkokurssi auttaa sekä masentunutta itseään että hänen lähipiiriään kohtaamaan paremmin sairauden mukanaan tuomat haasteet ennen kuin tilanne pääsee vakavaksi.

*

Paitsi masentuneelle itselleen, Jasu on halunnut palvelun kautta tarjota tukea myös masentuneen läheisille, jotka jäävät lähes poikkeuksetta kaiken avun ulkopuolelle. Lähipiirin rooli toipumisessa on merkittävä – ja samalla raskas. Ja tästä syystä läheisillä on tästä syystä kohonnut riski uupua tai sairastua masennukseen myös itse.

Olin liikuttunut Jasun omasta tarinasta ja tietysti mietin myös oman historiani pohjalta, millaista tukea olisin itse aikanaan saattanut kaivata. Kun hän pyysi minua mukaan palveluun jakamaan oman tarinani videomuodossa vertaistueksi muille, suostuin epäröimättä. Verkkopalvelua on työstetty viime vuoden puolelta lähtien ja tänään on koittanut se hetki, kun palvelu on avattu yleisölle. En ole vielä itse uskaltanut katsoa omaa tunnepitoista haastatteluvideotani, mutta ehkä uskaltaudun tekemään sen vielä tänään illalla. Jo pelkästään tuon alle liitetyn esittelyvideon katsominen nostattaa kyyneleet silmiin.

*

Tämä mielenterveysteema on erityisen ajankohtainen tänään maailman mielenterveyspäivänä (WHO), mutta aihe ei vanhene koskaan. Vaikka oma masennukseni on näillä näkymin historiaa, lähimpieni joukossa on tälläkin hetkellä masennuksesta kärsiviä ja kaipaan ajoittain itsekin tukea siihen, miten voisin parhaiten olla apuna ja tukena läheisilleni.

Masennustilastot kertovat karuja lukemia: joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen ja lähes jokainen kohtaa masennusta ystävän tai läheisen roolissa. Masennuslääkkeitä syö vuosittain 400 000 suomalaista, joista noin puolella on masennusdiagnoosi. Suomessa tapahtuu vuosittain noin 800 itsemurhaa, joista 2/3 masennus on mukana kuviossa. Lisäksi arvioidaan, että jokaista aikuisen tekemää itsemurhaa kohti tapahtuu yli 20 itsemurhayritystä. Masennus on myös suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Vuonna 2017 masennuksen takia eläkkeelle jäi noin yhdeksän henkilöä päivässä.

Masentuneen ja hänen läheistensä tueksi kehitettyä Lifeclass.fi-verkkokurssia on ollut mukana tekemässä psykologeja, psykiatreja, terapeutteja ja muita alan asiantuntijoita esimerkiksi Suomen mielenterveysseurasta ja Mielenterveysomaisten Keskusliitosta Finfamista. Kurssin voi aloittaa ilmaiseksi ja halutessaan lisäsisältöjä saa käyttöönsä maksua vastaan. Palvelua ei ole tarkoitettu korvaamaan varsinaista hoitoa, mutta sen avulla voi saada tukea ja apua omaan tilanteeseensa. Jos epäilet itselläsi tai läheiselläsi masennusta, voit tehdä asiantuntijoiden luoman masennustestin ilmaiseksi osoitteessa masennustesti.fi.

Lifeclass.fi-palvelusta on tänään uutisoitu laajasti suomalaismediassa. Mikäli haluat lukea palvelusta ja sen taustoista sekä perustajasta Jasu Koposesta lisää, kurkkaa esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkeli, Huomenta Suomen haastattelu, Ilta-Sanomien haastattelu (jossa minäkin olen mukana), Kauppalehden artikkeli sekä MeNaisten juttu.

 

 

Pupulandiassa mielenterveys- ja masennusteemaa on käsitelty muun muassa näissä jutuissa:

Omia kokemuksia psykoterapiasta

Minun masennustarinani

♥ Puhetta masennuksesta

Mielenterveys-tabua rikkomassa

Nuorten mielenterveys ja Sekasin-kampanja

Avointa keskustelua mielenterveydestä, osa 1

Avointa keskustelua mielenterveydestä, osa 2

Uskalla hakea apua

 

Olen puhunut lisäksi mielenterveydestä ja masennuksesta esimerkiksi näissä artikkeleissa ja haastatteluissa:

Bloggaaja Jenni Rotonen: “Selvisin masennuksesta” (Kauneus & Terveys)

Jenni Rotonen: “Terapia oli paras lahja itselleni” (Suomen Mielenterveysseura)

Bloggaja kertoo masennuksestaan: “Päällepäin varmaan kukaan ei arvaisi” (MTV3)

Jenni Rotonen tuo esiin, että paha olo voi piillä kiiltävänkin kuoren alla (Tunne & Mieli)

 

 

Tilastojen tietolähteet: Tilastokeskus, Eläketurvakeskus, Suomen Mielenterveysseura & WHO

Tags: ,

Categorised in: Elämä

6 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts