16/09/18

33 kysymystä ja vastausta (+ päivän asu)

6 24

Törmäsin Facebook-kaverini seinällä tällaiseen hassuun, hölmöön kyselyyn ja ajattelin, että täytänkin sen Facebookin sijaan tänne blogiini. Moneen näistä kohdista ehkä jo tiesittekin vastauksen, mutta ehkäpä joukossa on myös jotakin uutta. Jos joku innostuu, toteuttamaan haasteen myös itse, niin saa vastailla kommenttiboksissa tai kopioida omaan blogiin tai somekanaviin. Kysymyksiin voi vastata ihan lyhykäisestikin, mutta minä tein tästä vähän kiinnostavampaa tarinoimalla vastausteni oheen vähän enemmänkin, jos heräsi ajatuksia.

Avioliittoja: nolla, toistaiseksi

En tiedä, tulenko koskaan menemään naimisiin. Tänä päivänä se ei monelle ole enää mitenkään kovin tärkeä juttu. Jostain syystä olen silti aina itse ajatellut haluavani naimisiin, jos sellainen oikea ihminen osuu kohdalle. En edes kuulu kirkkoon, mutta silti avioliitolla on ajatuksissani jokin sellainen kaunis symbolinen merkitys. Siinä, missä moni muu haaveilee häistä, minua taas ne hääjuhlat eivät oikeastaan kiinnosta lainkaan. Voisin hyvin vain karata vihille kumppanini kanssa salaa kahdestaan tai käydä toimittamassa asian ilman suurta hälyä arkipäivänä maistraatissa. Olin vitsaillut kavereilleni, että voisin hyvin mennä naimisiin vaikka Las Vegasissa, mutta sitten pikkuveljeni tempaisi ja karkasi naimisiin tyttöystävänsä kanssa juuri sillä. Pirulainen! Pääseeköhän äitiparkani todistamaan yhdenkään lapsensa naimisiinmenoa… :D

Kihloissa: ei sitäkään vielä koskaan

Lapsia: ei lapsia, ainakaan vielä

Minulla ei ole mitenkään polttavaa vauvakuumetta eivätkä lapset tunnu ajankohtaiselta asialta elämässäni juuri nyt. Olen kuitenkin aina pitänyt luonnollisena ajatusta, että jonakin päivänä olisin äiti jollekulle, joten kyllä haaveissa on jonakin päivänä myös oma perhe.

Lemmikkejä tällä hetkellä: ei ole

Minulla ei itse asiassa oikein koskaan ole ollut mitään varsinaista lemmikkiä. Meillä oli joskus lapsena akvaario ja tykkäsin häärätä sen parissa, mutta eiväthän ne kalat ihan varsinaista lemmikkiä korvanneet. Olisin kovasti halunnut koiran, mutta perheessäni oli allergiaa, joten mitään pörröistä lemmikkiä ei voinut ajatella hankkivansa. Unelmoin myös jossain vaiheessa kovasti lemmikkipapukaijasta sekä liskosta, mutta haaveiksi jäivät nekin. :D Ehkä jonakin päivänä voisin ottaa koiran, mutta en osaisi ajatella tähän elämäntilanteeseen lemmikkiä. Elän yksin, nautin vapaudestani ja matkustelen paljon. Kahden hengen taloudessa vastuuta olisi kantamassa itseni lisäksi joku muukin, joten katsotaan joskus tulevaisuudessa.

Leikkauksia: nolla

En ole koskaan ollut leikkauksessa eikä minulla ole ikinä murtunut tai mennyt poikki mitään. Olen ylipäänsä selvinnyt elämästäni suuremmitta tapaturmitta. Pyörällä olen kaatunut pari kertaa, mutta niissäkään rysäyksissä ei onneksi käynyt pahemmin, vaan selvisin säikähdyksellä ja pintanaarmuilla.

Tatuointeja: ei ole

Haaveilin teini-ikäisenä tatuoinnista ja jossain rohkeuden puuskassa jopa kysyin äidiltäni, saisinko luvan ottaa tatuoinnin. Taisin olla 13-vuotias, joten arvannette äitini vastauksen. Lupaa ei (yllätys, yllätys) irronnut ja parempi niin. Sittemmin tatuointihaaveet ovat haalistuneet ja mietin jossain vaiheessa, että ottaisin tatuoinnin jos ja kun keksisin jonkun riittävän timanttisen idean. Sellaista ei ole vielä päähän pälkähtänyt, joten alan nyt olla enemmän kallellaan siihen suuntaan, että en taida ottaa tatuointia koskaan. Vannomatta silti paras, tietenkin. Uskon kuitenkin siihen, että jossain vaiheessa voi tulla vastaan sekin päivä, kun tatuoimaton ihminen on erikoisempi ilmestys kuin tatuoitu, jos tämän hetken tatuointibuumi jatkuu samanlaisena.

Lävistyksiä: vain yhdet reiät korvissa

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut lävistyksistä itselleni. Korvikset riittävät minulle ja niitäkin loppujen lopuksi käytän tällä hetkellä perusarjessa aika harvoin. Muistan kuitenkin lapsena olleeni todella tuohtunut äidilleni, joka antoi minun ottaa reiät korviin vasta 12-vuotiaana. Ihailin aina ystävieni korurasioissa kimmeltäviä, toinen toistaan hauskempia korvakoruja ja odotin 12-vuotissynttäreitäni kuin kuuta nousevaa. Kun lopulta reiät laitettiin, ne tulehtuivat pahasti ja ensimmäiset viikot olivat korvisten kanssa yhtä tuskaa. Siitä onneksi selvittiin ja vaikka kokemus ei jättänyt kummempia traumoja, en silti ole tosissani koskaan miettinyt varsinaisia lävistyksiä. En koe, että ne oikein sopisivat tyyliini.

Muuttoja: 13

Olen muuttanut elämässäni kaikkiaan 13 kertaa ja asunut vähän ympäri Suomea. Varsinaisten muuttojen lisäksi olen asunut kaksi puolen vuoden jaksoa ulkomailla (ilman kunnollista muuttokuormaa): 14-vuotiaana Skopjessa Makedoniassa ja opiskeluaikoina 23-vuotiaana Brysselissä Belgiassa, missä blogikin sai aikoinaan alkunsa. Olen muuttanut lapsuus- ja nuoruusvuosinani sen verran monta kertaa, että olen nyt asunut jo Helsingissä pidempään kuin koskaan missään muussa kaupungissa. Olen aina viihtynyt Helsingissä ja se on alusta alkaen tuntunut kodilta. Suomessa en ehkä osaisi ajatella asuvani muualla, mutta voisin nähdä itseni asumassa myös ulkomailla.

Ampunut aseella: kyllä, mutta vain ilmakiväärillä

Ottanut lopputilin: kyllä

Olen ollut varsinaisessa vakituisessa ja täysipäiväisessä työsuhteessa vain kerran ja se päättyi omaan irtisanoutumiseeni. Voin huonosti työilmapiirin takia ja uuvuin liiasta työmäärästä. Pienessä työpaikassa tällaisten asioiden korjaaminen tuntui oikeastaan mahdottomalta, joten irtisanoutuminen oli ainoa vaihtoehto saada oma elämä takaisin hallintaan ja raiteilleen. Muut työpaikkani ovat olleet freelance-projekteja tai määrä- tai osa-aikaisia opiskeluaikojen töitä, joissa on lähtökohtaisesti ollut läsnä ajatus tilapäisyydestä. Yrittäjänä olen nyt toiminut käytännössä jo 7 vuotta.

Ollut saaressa: kyllä

Autosi: en omista

Minulla ei ole edes ajokorttia, joten ajelen vain pyörällä ja julkisilla kulkuvälineillä tai kävelen. Moni ihmettelee ajokortittomuuttani, mutta etenkin näin perheettömänä pärjäilee kyllä Helsingin kaltaisessa ja kokoisessa kaupungissa ihan erinomaisesti myös julkisia käyttämällä – ja onpa se ekologisempikin vaihtoehto.

Ollut lentokoneessa: kyllä

Onko joku itkenyt vuoksesi: on

Ollut rakastunut: olen

Ollut ambulanssissa: kyllä

Pääsin ambulanssin kyytiin, kun sairastuin lukioikäisenä keuhkokuumeeseen, joka vei minut lopulta yli kahdeksi viikoksi sairaalaan ja suonensisäiseen lääkitykseen. Tilanne oli vakava, sillä tauti oli päässyt leviämään verenkiertoon ja näin ollen minulla oli verenmyrkytys. Jotain voinnistani tuolloin kertoo se, että ensimmäisten 1,5 sairaalassa maatun viikon aikana en osannut edes tylsistyä, sillä käytännössä nukuin lähes koko tuon ajan. Vastajoskus kahden viikon rajapyykin lähetessä alkoi sairaalassa makaaminen tympiä, joten arvelin, että olin ilmeisesti paranemaan päin. Minulla jäi sairastumisesta ja pitkästä poissaolosta johtuen tuona keväänä useampi lukiokurssi kesken, joten jouduin tenttimään niitä itsenäisesti kesälomalla. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja toivuin tuosta kaikesta täysin.

Luistellut: kyllä

Mahtaakohan tästä maasta löytyä suomalaista, joka ei olisi koskaan luistellut?

Surffannut: no en varsinaisesti

Olen kerran kokeillut surffaamista toissakesänä surffiopettajan johdolla, mutta siitä hommasta ei kyllä ollut tulla yhtään mitään. Vietin takuuvarmasti enemmän aikaa uppeluksissa pinnan alla kuin laudan päällä. :D Surffaaminen näyttää kyllä mahtavalta ja ennen kaikkea hauskalta puuhalta, mutta epäilen, että taidan olla vähän liian arkajalka heittäytymään tuon lajin pariin.

Ollut risteilyllä: kyllä

Tässä kohtaa tulee mieleen sama kysymys kuin tuossa hieman ylempänä: mahtaakohan olla suomalaista, joka ei olisi ikinä käynyt risteilyllä? :D

Ajanut moottoripyörällä: tavallaan

En ole itse ajanut moottoripyörällä, mutta olen kyllä ollut sellaisen kyydissä. Minusta on muuten jokseenkin pelottava ajatus, että minä saisin ajaa mopoa ilman minkäänlaista korttia tai ajokoulua. Velvollisuus suorittaa mopokortti nimittäin astui voimaan vasta myöhemmin syntyneille, joten se ei koske minua. Tuntuu ihan hullulta, että minulla olisi lain nimissä lupa huristella mopolla tai skootterilla, vaikka en tiedä autoiluun liittyvistä liikennesäännöistä juuri mitään, kun olen itse ollut liikenteessä tähän asti vain kävellen tai polkupyöräilijänä…

Ratsastanut hevosella: kyllä

Tai itse asiassa ne ovat kyllä yhtä lukuunottamatta olleet poneja. Haaveilin joskus ratsastusharrastuksesta, mutta taisi olla liian kallis harrastus kolmilapsisessa perheessä. Pääsin sitten joskus kesäisin ratsastamaan, kun olin perhetuttujemme maatilalla auttelemassa kesätyttönä. Arjessa sitten vain luin ahmien Mervi ja Marvi Jalon hevostyttökirjoja ja elin sitä kautta tallielämää mielikuvissani.

Lähes kuollut: ilmeisesti

Silloin siinä keuhkokuumeessa ja verenmyrkytyksen kourissa ei ilmeisesti ollut hengenlähtö kaukana. Mutta itse en sitä tuolloin tiennyt, vaan tilanteen vakavuus paljastui minulle tässä mittakaavassa vasta myöhemmin.

Ollut sairaalassa: kyllä

No tämä tarina tulikin jo jaettua tuossa ambulanssi-kohdan yhteydessä. Tuon yhden kerran lisäksi en ole koskaan joutunut sairaalaan.

Suosikkihedelmä: appelsiini

Tykkään kyllä myös viinirypäleistä ja vesimelonista.

Aamu vai ilta: aamu

Tämä on paha, koska molemmissa on puolensa, mutta jollain intuitiolla tuli nyt valittua aamu. Pidän aamuista ja herään mielelläni aikaisin, jos vain olen saanut riittävästi unta. Minusta aina tuntuu kuin saisin vuorokauteeni ekstratunteja, jos herään aikaisin, koska usein aamulla tulee kuitenkin saatua enemmän aikaiseksi kuin iltaisin.

Lempiväri: hmm, jos pitää valita vain yksi, niin vihreä

On vaikea nimetä vain yhtä väriä, mutta pidän monista vihreän eri sävyistä kuten merenvihreästä mintusta, tummasta metsänvihreästä ja oliivista sekä kirkkaanpunaisesta, oranssista ja vaaleanpunaisesta. 

Viimeisin puhelu: poikakaverilta

Viimeisin viesti: Sannilta

Nähnyt jonkun kuolevan: onneksi en

Kahvi vai tee: tee

Tykkään aina järkyttää kanssaihmisiä sillä tiedolla, etten ole eläissäni juonut kuppiakaan kahvia. Jostain syystä tämä tuntuu monelle olevan todella vaikeaa ymmärtää. Jostain syystä kahvi ei ole koskaan edes kiinnostanut minua. Teetä sen sijaan olen juonut pienestä pitäen. Nykyään lemppareitani ovat kofeiiniton rooibos sekä erilaiset teemäiset haudukkeet, joissa ei oikeasti edes ole teetä, vaan vaikkapa jauhettua inkivääriä ja sitruunaa (kannattaa kurkata Clipperin valikoima). Kerran päätin yrittää antaa kahville mahdollisuuden ja tilasin kahvilassa jonkun “chococcinon” vai mikähän lie se mahtoi olla – joka tapauksessa kuulosti sellaiselta lempeän kaakaomaiselta ja vähän kuin pehmeältä laskulta kahvien maailmaan. Maistoin yhden siemauksen ja totesin, että yyh, ei vain ole minun juttuni.

Paras piirakka: olen enemmän suolaisen ystävä, joten vastaan, että feta-parsakaali-piirakka

Kissa vai koira: koira

Olen aina kokenut itseni enemmän koiraihmiseksi ja suhtaudun kissoihin varautuneesti. Ne ovat jotenki niin arvaamattomia ja olen muutaman kerran saanut kissaa lempeästi rapsutellessani ihan yhtäkkiä kynnet tai hampaat käsivarteeni ennalta varoittamatta. Koiria on helpompi lukea kuin kissoja ja muutenkin pidän siitä, että ne ovat useimmiten vähän seurallisempia. Ehkä kissat ovat joutuneet myös hieman sijaiskärsijöiksi siitä, että olen niille allerginen.

Paras vuodenaika: alkusyksy

Pidän eniten kesästä ja alkusyksystä, jolloin sää jo vähän viilenee, mutta on edelleen valoisaa ja puissa lehtiä sekä ympärillä syksyn värejä.

mekko // dress Samsøe & Samsøe (gifted)

sandaalit // sandals Church’s

vyö // belt vintage

 

Photos: Vesa Silver

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Muoti

6 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • tiuku

    Hei Jenni, kommentoisin ajatustasi kuoleman näkemisestä. Olin itse sairaalassa isoäitini vierellä lähettämässä häntä viimeiselle matkalleen. Toki hetki oli kaikessa surullisuudessaan veret seisauttava, ja vietinkin seuraavat minuutit lattialla istuen jalkojen meinattua lähteä alta suuren tunnekuohun takia. Mutta. Olen tätä ennen aina pelännyt kuolemista ja sitä tuntematonta, joka kuoleman jälkeen jokaista odottaa. Isoäitini kuitenkin lähti niin kauniisti ja rauhallisesti, että tajusin kuoleman olevan vain samanlainen osa elämää kuin syntymäkin. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo oli ehkä kaunein ja paras tapa lähteä, niin hänelle kuin meille läheisillekin.

    • Uskon, että jäähyväisten jättäminen kuolinvuoteen äärellä esimerkiksi pitkän elämän eläneelle isovanhemmalle voi olla hyvin vaikuttava ja kauniskin kokemus. Toisaalta esimerkiksi hoitoalalla työskentelevät kohtaavat kuolemaa varmaankin vähintään viikoittain jo työnsäkin kautta. Riippuu varmasti hyvin paljon tilanteesta, millaisen tuntemuksen kuoleman kohtaaminen jättää jälkeensä: onko tilanne rauhallinen, odotettavissa, hätäinen, yllättävä, dramaattinen tai jollain tapaa jopa shokeeraava. Ainahan kuoleman kohtaaminen ei tapahdu tällä tavoin hallitusti ja rauhallisesti tai hetkessä, jossa se on tavallaan odotettavissa. Olen itse niin herkkä ihminen, että ajatuksena kuoleman kohtaaminen tuntuu ahdistavalta varmaan erityisesti siksi, että en ole juuri joutunut kohtaamaan sitä kovin läheltä. Omat isovanhempani ovat kuolleet jo kauan sitten enkä onneksi ole koskaan joutunut kohtaamaan kenenkään minulle todella läheisen ihmisen poismenoa vielä toistaiseksi. En sinänsä pelkää kuolemaa omakohtaisesti, mutta läheisten menettäminen tuntuu jo ajatuksen tasolla kovin lohduttomalta ja ahdistavalta.

      Kiitos kauniista ja mielenkiintoisesta näkökulmasta. Ehkä ajattelin asiaa enemmän juuri siitä näkökulmasta, että olen kiitollinen, että kaikki läheisimmät (isovanhempia lukuunottamatta) ovat vielä tässä. Ja että olen säästynyt sellaisilta tilanteilta, joissa joutuisin vaikkapa jonkun kamalan onnettomuuden todistajaksi.

  • Milla

    Voi ei, minua alkoi ihan naurattaa, kun näin vastauksesi kissoista ja koirista. Täällä kotona asuu kanssani kaksi kissaa, joiden seurallisuus on ehkä tiivistettävissä siihen, että minulla on kavereita vessassakin ja öisin saan töniä niitä syrjään naamani päältä. :D No, oli tämä kirjoitus muutenkin hauskaa luettavaa! Tiedänpä minäkin, kuinka epäuskoisia katseita sitä saa osakseen, jos pääsee kertomaan, ettei ole koskaan juonut kahvia. Minulta meinasi lentää juoma suusta, kun maistoin sitä ensimmäisen kerran. Nyt viime vuosien aikana olen jokusen kupillisen juonut ja haaveilen jostakin yksinkertaisesta kahvipannusta. :) Teen tai yrttiteen voittanuttanutta ei silti ole.

    • Joo, kissojakin taitaa olla aika moneen junaan! :) Ehkä se on se monien kissojen arvoituksellinen luonne, jota vierastan sekä ihan vain se, että saan allergiaoireita usein hyvin nopeasti, joten kissojen lähellä ei siitäkään syystä ole mukava olla. Koirissakin on persoonia ja ystävälläni on esimerkiksi sellainen koira, joka on luonteeltaan lähempänä kissaa: hän on hyvin itsenäinen, eikä hänellä ole ihmisille minkäänlaista miellyttämisentarvetta ja hän viihtyy mainiosti ylhäisessä yksinäisyydessään.

      On aina hauska tavata joku muukin, jolle ei kahvi maistu, sillä se tosiaankin tässä kahvinjuojien luvatussa maassa on varsin harvinaista. :D

  • Olipas hauska haaste! Saisit tehdä näitä useamminkin. ;) Taidan varastaa tämän blogiini. :)

Related posts