14/09/18

Meikistä, meikittömyydestä ja vähän pintaa syvemmältäkin

27 46

Olin eilen päivällä meikkimallina eräässä tilaisuudessa ja vaikka kasvoilleni taiteiltu look oli upea, vahva ja tumma silmämeikki oli ehkä omaan luonnolliseen tyyliini hiukan voimakas noin päiväsaikaan. Päivä oli kiireinen, joten riensin tilaisuudesta suoraan seuraavaan tapaamiseen, sieltä podcast-nauhoituksiin ja illan päätteeksi vielä pelaamaan squashia. Ehdin käydä kotona pyörähtämässä ainoastaan noin 10 minuutin verran vaihtamassa urheilukamat ylleni, nappaamassa sporttikassin olalle ja haukkaamassa nopean välipalan, ennen kuin piti taas jatkaa matkaa.

Minua huvitti ajatus siitä, että viiletin välietapin jälkeen ulkona urheiluvaatteissani ja iltameikissäni, mutta lyhyen kotipiipahduksen aikana ei ollut aikaa ryhtyä putsaamaan koko meikkiä. Mietin kadulla kävellessäni, että toivottavasti kukaan ei kuvittele minun meikkaavan tällä tavoin urheilemista varten. Sitten pysähdyin oman ajatteluni äärelle… Mitä se oikeastaan kenellekään kuuluu, minkä näköisenä minä urheilen? Ja loppujen lopuksi: mitä väärää tai pahaa siinäkään olisi, vaikka lähtisin joka kerta sporttaamaan täydessä tällingissä?

Pohdiskelin aihetta eilen Instagram-storyssani ja sain sen innoittamana valtavasti kommentteja naisilta, jotka kertoivat mietteideni avanneen silmiä. Moni nainen myönsi itsekin miettineensä samoja asioita mutta oivaltaneensa oikeastaan vasta nyt koko tilanteen ristiriitaisuuden. Mitä ihmettä on tämä meikkaamiseen liittyvä “sheimaus”, jota naiset erityisesti keskenään harjoittavat?

Olen elämäni aikana törmännyt lukemattomia kertoja niin internetin syövereissä kuin oikeassa elämässäkin kommentteihin, joissa naureskellaan ja pyöritellään silmiä, ylenkatsotaan tai tuhahdellaan naiselle, joka on lähtenyt urheilemaan silminnähden meikattuna. Ikään kuin ainoa oikea tapa olisi hikoilla salilla tai juoksulenkillä luonnonraikkaana, meikittömänä ja itsevarmana. Useimmiten näiden reaktioiden ja kommenttien takana ovat nimenomaan muut naiset, mutta olen kuullut myös miesten kritisoineen salille meikkaavaa naista. Eilen vasta heräsin ensimmäistä kertaa kyseenalaistamaan tämän ajatuksen. Voitaisiinko ajatella, että tällainen sheimaaminen ei olekaan ok, vaan jokaiselle pitäisi antaa rauha ja vapaus meikata juuri sillä tavalla kuin haluaa ja sellaisia tilanteita varten kuin se itsestä tuntuu hyvältä.

Siitä voi toki olla montaa mieltä, onko urheilemaan mielekästä mennä voimakkaasti meikattuna, kun meikki todennäköisesti tuhraantuu ja kulahtaa hikoillessa, ja sporttailun jälkeen edessä on joka tapauksessa suihku. Mutta onko se oikeastaan sinun asiasi tai ongelmasi, jos joku muu valitsee tehdä niin? Ei ole. Jos toinen ihminen saa itsevarmuutta ja paremman fiiliksen itsestään tuollaisella pienellä asialla, niin se hänelle suotakoon. Ja aika monelta unohtuu, että moni menee salille, jumppaan tai lenkille suoraan töistä tai muista päivän askareista, jolloin meikki on todennäköisesti naamalla jo ihan valmiiksi muutenkin. Miksi ihmeessä urheilemaan pitäisi mennä naamapesun kautta, kun tosiaan hikoilun jälkeen mennään suihkuun kuitenkin?

Sitä saattaa helposti ajatella, että on surullista, jos joku oikeasti kokee, ettei uskalla astua kotoa ulos ilman meikin tuomaa itsevarmuutta ja turvaa. Tai että meikillä peilikuva tuntuu edes jotenkin siedettävältä. Ja tietenkin olisi toivottavaa, että kaikki voisivat tuntea olevansa hyväksyttyjä, kauniita ja ihania ihan omina luonnollisina itseinään, mutta jos meikki auttaa tuomaan itsevarman ja hyvän fiiliksen omasta itsestä, ei siinäkään pitäisi mielestäni olla mitään väärää. Kyllä minustakin on mukavampaa mennä lenkille levänneen näköisenä, iho heleänä ja finnit kevyesti meikillä fiksattuina kuin suoraan “aamunraikkaana”, vaikka en välttämättä koe tarvitsevani mitään vahvaa meikkiä kotoa ulos astuessani. Ihmiset ovat erilaisia.

Kaikenlaisten vuosien varrella somessa kiertäneiden meikittömyyshaasteiden sanoma on ristiriitainen. On helppo luonnonkauniina ja vauvanpeppuihoisena liputtaa meikittömyyden puolesta, jos onnetar on ollut suosiollinen geenilotossa. Jos taas on siunattu sysimustilla silmänalusilla ja aknella, voi tilanne olla toinen. Ja yhtä usein itsevarmuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millainen naama sieltä peilistä tuijottaa takaisin. Moni perinteisillä mittareilla kaunis ihminen tuntee silti epävarmuutta omasta olemuksestaan ja yhtälailla esimerkiksi iho-ongelmainen voi olla täysin sinut luonnollisen itsensä kanssa. Omat epävarmuudet ovat aina ensisijaisesti korvien välissä.

Kiinnostavaksi tämä kaikki muuttuu, kun kiepsautetaan skenaario toisinpäin. Yhtä monessa tilanteessa, kun meikkaamista halveksutaan, katsotaan kieroon myös meikitöntä naista. Samanaikaisesti, kun naisia vähän syyllistetään meikkaamisesta ja suurin ihanne on loppuviimeksi kuitenkin aina luonnonkauneus ja se raudanluja itsevarmuus, monessa tilanteessa naiselta suorastaan edellytetään meikkiä, mikäli peilikuva ei meikittä olekaan se satumaisen kaunis ja heleäihoinen neito. Meikitön nainen saa helposti kuulla näyttävänsä kipeältä, kalpealta tai väsyneeltä ja meikkaaminen nähdään osana itsestään huolta pitävän naisen perusrutiinia arjessa, samoin kuin hiustenpesu ja vaatehuolto. Sosiaaliset normit pitävät huolen, että pesemme säännöllisesti hiuksiamme ja vaatteitamme, mutta suihkunraikas naama ei monessa paikassa riitäkään.

Olen törmännyt usein siihen ajatukseen, että esimerkiksi asiakaspalvelutyöhön naisen kuuluu meikata. Eräs IG-seuraajani kertoi, että hänet oltiin vähällä lähettää kotiin työpaikaltaan vaatekaupasta, kun hän eräänä päivänä ilmestyi töihin meikittömänä.Tarinan kertonut tyttö sanoi itse tunteneensa oloksi nätiksi ja raikkaaksi kesäisen päivettyneenä ilman meikkiäkin, mutta työnantaja oli toista mieltä. Työnantaja edellytti, että työhön sopivan vaatetuksen lisäksi osana huoliteltua olemusta työpaikalla oli myös kevyt ehostus. Ymmärrän tietysti myös työnantajaa: asiakaspalvelutyössä myyjä edustaa yritystä ja yrityksellä on tietenkin lupa päättää, millaista mielikuvaa se haluaa asiakkailleen välittää. On kuitenkin kiinnostavaa kysyä, mihin asti tämä valta ulottuu ja mikä kaikki kuuluu siistiin ja huoliteltuun olemukseen? Tässäkin piilee ristiriita, sillä väitän, että juuri sellaisen luonnonkauniin ja heleäihoisen naisen meikittömyyteen ei kukaan edes osaisi kiinnittää huomiota. Onko niin, että työpaikalle ei voi ilmestyä jättimäinen finni naamassa loistaen tai tummat varjot silmien alla, vaikka itse olisikin asian kanssa sinut? Sosiaaliset normit sanelevat yllättävän vahvasti, mikä on mielestämme sopivaa.

Jos kuitenkin palataan alkuperäisen aiheen äärelle, on sanomattakin selvää, että muiden ulkonäköä koskevat huomautukset eivät ole soveliasta käytöstä. Jos ei ole hyvää sanottavaa, niin on parempi pitää mölyt mahassaan. Oman päänsä sisällä voi ilman muuta mietiskellä muista ihan mitä hyvänsä, mutta haluaisin haastaa myös ajattelemaan toisin. Jos huomaan itse ärsyyntyväni toisen ihmisen ulkoisesta olemuksesta tai arvioivani sitä kielteisesti, yritän aina pysähtyä omien ajatusteni äärelle ja kysyä itseltäni, MIKSI ajattelen näin. Eihän se kuulu minulle tipan vertaa! Mikä on siis pohjimmiltaan se syy, miksi toisen ihmisen ulkonäkö herättää minussa jonkinlaisen tunteen tai reaktion?

Liian usein sitä vain ottaa annettuna kaikki tällaiset kulttuurin ja ympäristön mukanaan tuomat ajatusmallit kyseenalaistamatta niitä lainkaan. Asiaankuuluvasti nolostelee vahvoissa meikeissään urheilemaan lähtiessä ja miettii, että olisi se nyt ollut parempi pestä nämä pois ensin. Ja samaan aikaan sisäisesti pyörittelee silmiään muillekin, jotka tulevat lenkkipolulla tai jumppasalilla vastaan täydessä tällingissä. Herätys! Mitä ihmeen nolostelemista siinä on? Tästä eteenpäin pesen meikkini pois vain, jos itse haluan, ehdin tai jaksan. En siksi, että muut odottavat minun tekevän niin tai ajattelevat, että niin kuuluisi tehdä. Ja annan muidenkin meikata juuri sillä tavoin kuin itse kokevat sopivaksi.

On oikeasti aika kasvattavaa pysähtyä joskus kriittisesti miettimään omia toimintatapojaan tai ärsytyksiään. Aika moni oikeuttaa kielteisetkin reaktionsa pelkkään omaan tunteeseen pohjaten kykenemättä mitenkään perustelemaan niitä itselleen. Kuitenkin reaktio kertoo loppujen lopuksi paljon enemmän sinusta itsestäsi kuin siitä ärsytyksen kohteesta. Haastan siis jokaisen teistä miettimään omia reaktioitanne ja tuntemuksianne kriittisesti. Seuraavan kerran, kun jonkun toisen tekemiset, (jotka koskevat vain heitä itseään eivätkä aiheuta minkäänlaista haittaa muille ihmisille tai ympäristölle) herättävät ärtymystä, mieti, mistä tuo ärsytys kumpuaa. Mikä toisen valinnassa tuntuu typerältä, naurettavalta tai epäsopivalta? Ja miksi se vaikuttaa sinuun?

Tällä kertaa näihin pohdintoihin kirvoitti tietynlainen meikki, mutta samoja mietteitä voi soveltaa monelle muullekin elämän osa-alueelle. Annamme usein muiden ja jopa ihan tuntemattomien ihmisten mielipiteiden vaikuttaa ihan liikaa omiin valintoihimme sekä siihen, mitä ajattelemme itsestämme. Toivoisin, että pysähtyisimme yhä useammin omien ajatustemme äärelle ja kiinnittäisimme kaikki enemmän huomiota siihen, miten itse puhumme ja ajattelemme muista.

Väitän itse, että aika monet näistä ärsytyksen tunteista kumpuavat jonkinlaisesta tiedostamattomasta epävarmuudesta. Keittiöpsykologi täällä pohtii, että voisiko loppujen lopuksi olla vain kyse siitä, että erilaisuus ja toisen omista poikkeavat tavat ja valinnat herättävät epävarmuutta omista valinnoista? On helpompi vain velloa epämääräisessä ärtymyksessä kuin kohdata omia epävarmuuksia, joten moni ei koskaan edes pysähdy kyseenalaistamaan omaa käytöstään. On helpompi vain ärsyyntyä ja jupista itsekseen, pyöritellä silmiään ja tuhahdella muiden tekemisille kuin myöntää olevansa epävarma. Tai ylipäänsä kohdata niitä omia tuntemuksia silmästä silmään kriittisesti. Aina se ei ole helppoa, ja joskus pinnan alta kaivelemalla löytää asioita, jotka eivät olekaan niin mukavia ja miellyttäviä, mutta se antaa mahdollisuuden kehittää omaa itseä ja ajattelua rakentavampaan suuntaan. Heräsikö ajatuksia? Jaa mietteesi kommenttiboksin puolella!

PS. Kun joku kuitenkin kysyy myös tuosta mahtavasta paidasta ja asusta muutenkin, niin kerrottakoon, että upea paita on koruistaan tunnetun Efva Attlingin (saatu), nahkatakki Samsøe & Samsøen (saatu), Leviksen farkut täydellinen vintage-löytö Pariisista, hattu oma Pupulandia-nimikkohattuni KN Collectionin kokoelmasta sekä herrainkengät uskolliset lempparini, jotka olen ostanut vuosia sitten Filippa K:lta. Rakastan tätä vaatekaapin klassikoista koottua ajatonta tyyliä ja tällaisia lookeja suosinkin arjessa paljon sellaisina päivinä, kun en jaksa miettiä pukeutumista sen enempää. Ja ihanat kuvat on ottanut lahjakas Camilla Bloom. <3

Photos: Camilla Bloom

Tags: , , , , ,

Categorised in: Elämä, Kauneus, Muoti

27 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Samaa mieltä sun kanssa tästä asiasta! Meikkaaminen on jokaisen oma valinta mun mielestä eikä se/sen puuttuminen vaikuta oikeastaan muiden elämään millään tavalla. Itse vältän meikkiä urheilun aikana vain siitä syystä, että ajattelen aiheuttavan epäpuhtauksia iholle hikoilun aikana, mutta en tiedän onko tässä mitään perää :–D Meikkaan itse todella vähän/luonnollisesti ja lähinnä aina ihailen muiden kauniita meikkejä! Mua on onneksi siunattu aika hyvällä iholla ja oon päättänyt että jos mä sen hyväksyn ilman meikkiä niin muidenkin pitää ja tää koskee myös töitä. Oon tietoisesti tehnyt niin, että mennyt ensimmäisenä päivänä ilman meikkiä töihin (kulmakarvat olen meikannut kevyesti), koska silloin meikitön naama on se mun “normaali” naama enkä näytä oudolta jos joskus olen ilman meikkiä. Tää toimii tietenkin ehkä paremmin niissä paikoissa, joissa ei ole asiakaskohtaamisia ja jos on suhteellisen hyväkuntoinen iho. Tiedän että oon onnekas sen suhteen ja entisenä atoopikkona osaan sitä kyllä arvostaa paljon :–p

    • Tämä on muuten varmaan ihan totta, että töihin meikkaamisessakin kyse on osin tuosta kontrastista. Jos on jo työsuhteen alussa ollut töissä meikittä, niin sitä pidetään “normaalina”. Mutta jos yleensä ilmestyy töihin ehostettuna ja sitten yhtäkkiä päättääkin lakata meikkaamasta, ero entiseen voi olla huomattava. Se on tosin sitten ihan toinen kysymys, että onko työnantajalla oikeutta puuttua asiaan. On ymmärrettävää, että esimerkiksi meikkibrändin edustaja ei oikein ole uskottava tehtävässään, jos itse ei meikkaa lainkaan tai vaatekaupassa työskennellessä ei oikein ole soveliasta pukeutua kilpailevan merkin vaatteisiin. On kuitenkin ihan aiheellista kysyä, että miksi naisten kohdalla se on jonkinlainen oletusarvo, että sitä meikkiä yleensä pitää olla – ainakin jos iho ei luonnostaan ole täydellinen. Kaikki tämä on jotenkin niin ristiriitaista, koska itse en iho-ongelmista ja tummista silmänalusista kärsivänä kalpeanaamana varmaankaan osaisi edustaa työtilanteissa täysin naturellina. Kuitenkaan en kiinnitä samoihin asioihin ollenkaan samanlaista huomiota miesten kohdalla. Vai onko miehillä vain keskimäärin selvästi parempi iho ja levänneempi ilme?

  • Vivi

    Ihmettelen itsekin tuota, että miksi on täysin ok ihmetellä jonkun näyttävän meikittä väsyneeltä ja kalpealta. Itse usein meikkaan vähintään pohjan, sillä aknen kanssa se antaa itsevarmuutta. Mutta jos en meikkaa niin joka. ikinen. kerta. tulee kommenttia! Välillä ihan puolitutuilta ja tuntemattomilta. Se antaa juuri sen mielikuvan, ettei arkipäivässä saa olla meikittä. Lisäksi minusta on välillä aika epäkohteliasta kommentoida että toinen ei näytä hyvältä… Ja rusketus on toinen asia mistä olen kuullut paljon kommentteja, varsinkin ulkomailla. Ilmeisesti ei ole ok jos rusketus ei tartu, sitten pitäisi laittaa pullosta. Eipä siinäkään mitään jos haluaa, mutta jos ei halua? Toivoisin tosiaan että annettaisiin vain ihmisten olla niin kuin haluavat, arvostelematta ja kommentoimatta! Kiitos tästä kirjoutuksesta!

    • Itsehän siis oikeastikin näytän meikittä väsyneeltä ja kalpealta, mutta se on toinen juttu, onko sitä muiden sopivaa ihmetellä ja päivitellä ääneen. Minäkin meikkaan yleensä vähintään kevyen meikkipohjan tai ainakin peitän punoitukset ja tummat silmänaluset sekä sipaisen poskipäille hieman punaa. Sillä saa jo sen terveen ja levänneen ilmeen ja välttyy noilta ihmettelyiltä ja on itsevarmempi olokin. Minä olen myös sitä porukkaa, johon rusketus ei tartu – etenkään kasvoihin. Ja päivettyminenhän ei itse asiassa ole iholle edes hyväksi, joten on hassua, että nimenomaan ruskettunutta ihoa pidetään terveen näköisenä. Ehkä se johtuu siitä, että aurinko yleensä parantaa monenlaisia muita iho-ongelmia ja kevyttä päivetystä vasten kaikenlaiset pienet ihon virheet eivät erotu yhtä selvästi kuin kalpealla hipiällä. Mutta tosiaan, ei todellakaan ole ulkopuolisten asia sanella, miten mihinkin tilanteeseen tulisi meikata tai olla meikkaamatta.

  • Milla

    Mainio kirjoitus! Itse en meikkaa ollenkaan, mutta varsinkin nuorempana koin siihen kyllä jonkilaista painetta. Lukion vanhojen tansseja varten oli pakko maksaa hienosta juhlameikistä ja lakitustilaisuutta varten sipaisin olemattomilla taidoillani kasvoille jotakin, koska olin tanssiesityksiä varten joka tapauksessa joutunut ostamaan meikkejä. Toisinaan vieläkin mietin, mitä muut mahtavat minusta ajatella, kun olen ainoa meikitön nainen jossakin tilaisuudessa tai tilanteessa. Ennen viimeisintä tanssiesitystä en enää silti rientänyt hankkimaan uusia meikkejä niiden kuivuneiden lukioaikaisten tilalle. Kun joku kysyi meikittömyydestäni, sanoin vain, että minulla on herkkä iho – mikä onkin totta. Ymmärrän tietenkin, että ammattiesiintyjä tarvitsee lavaolosuhteiden vuoksi väriä kasvoilleen, mutta kun kyse on pienimuotoisesta harrastustapahtumasta, en haluaisi ottaa meikkaamisesta paineita.

    Tämä teksti kuitenkin herätti minussa ajatuksia myös siitä, mitä itse mietin toisista ihmisistä. En muista juuri mielessänikään arvioineeni muiden ulkonäköä, mutta muiden käytös ärsyttää minua joskus sitäkin enemmän ja ihan syyttä, siis vaikka he toimisivat kohteliaasti ja aiheuttamatta kenellekään harmia.

    • Omat teiniaikaiset kokemukseni ovat aika samankaltaisia, mutta jossain vaiheessa meikki tuli osaksi arkea ja nyt olisi vaikea kuvitella olevansa kokonaan ilman. Toivoisin silti, että kenenkään ei tarvitsisi tuntea meikkaamiseen/meikkaamattomuuteen paineita nimenomaan ulkopuolelta.

      Hienoa, että teksti herätteli pohtimaan ja kyseenalaistamaan myös omaa ajattelua. On hyvin inhimillistä ärsyyntyä toisinaan ihan epäloogisistakin jutuista ja siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, kunhan näitä omia hölmöjä ajatuksia ei pura toiseen, vaan käsittelee ne itsekseen. Voi kuitenkin olla aika silmiä avaavaa ja kasvattavaa yrittää oikeasti pureutua omien irrationaalisten tunnereaktioidensa syntyjuurille ja miettiä, mistä tuo ärsyyntyminen pohjimmiltaan johtuu.

  • Erika

    Kiitos Jenni tästä aiheesta! Arvostan sun blogissa nimenomaan näitä fiksuja ja ajankohtaisia pohdintoja.

    Lempeästi ja ystävällisesti haluaisin tuoda keskusteluun myös sen näkökulman, että niin kauan kun miehet ns. ”saavat” olla meikkaamatta (esim asiakaspalvelutyössä) niin miksi oi miksi naisilta sitä voidaan ”vaatia” juuri sillä verukkeella että se on ”kohteliasta muita kohtaan” tai että sillä näyttää että ”pitää huolta itsestään”. Kyllä minäkin pidän huolta itsestäni vaikka en haluakaan meikata, nimenomaan tämä tuntuu huolenpidolta, just mulle sopivalta. Ja kyllä kieltämättä ”kai sä nyt edes juhliin meikkaat?” on aika yleinen, loukkaavakin oletus. Ei musta kenenkään muun asia oo jos en halua meikata, jos mulla on hyvä olo itseni kanssa näin. (Eikä mulle tuu mieleenkään arvostella/arvottaa muiden valintoja meikin tai ehostuksen suhteen. Jos mulla herää siitä ajatuksia niin hei, ne on vaan mun ajatuksia.)

    • Kiitos! <3 Näitä pohdintoja syntyy aina välillä ja olisi kiva kirjoittaa enemmänkin kaikenlaisia pohdiskelevia tekstejä, mutta yleensä odottelen aina mieluummin, että mielessä hahmottuu jokin selkeä viesti ja näkökulma. Monia aihioita pyörii luonnoslehtiöissä ja ajatuksissa, mutta välillä tekstiksi muotoutuminen ottaa aikansa. :)

      On todellakin erikoista, kuinka naisille meikkaamisesta on tullut ikään kuin se normi, jota tulisi noudattaa siinä, missä miehille tällaisia vaatimuksia ei todellakaan ole. Yleensä en itse kiinnitä muiden meikkaamiseen tai meikkaamattomuuten kamalasti huomiota, ellei juuri siinä tapahdu jotakin suuria muutoksia. Tarkoitan siis, että jos ihminen, jonka olen nähnyt aina vain meikattuna, yhtäkkiä ilmestyykin paikalle meikittä, kontrasti voi olla suuri. Ja päinvastoin tietenkin myös. Ehkä kyse on loppuviimeksi juuri tuosta kontrastista, kun meikillä ulkonäköä kuitenkin voi muuttaa aika paljon ja toisinaan ihmisiä ei ole edes tunnistaa meikillä/meikittä, jos totuttu normaalitila on toinen. Miehille ei meikkiä osaa edes kaivata, koska se on se totuttu normaali. Toisaalta, kuten tuolla toisessa kommentissa pohdiskelin, niin onkohan miehillä jotenkin keskimääräistä parempi iho tai levänneempi yleisilme, koska en ikinä ole kiinnittänyt asiaan huomiota? Mutta siis jokainen toimikoon juuri kuten itsestä hyvältä tuntuu ja työssä, joka ei suoraan liity meikkaamiseen ja kauneuteen, ei mielestäni ole työnantajan soveliasta puuttua työntekijän meikkaamiseen tai meikkaamattomuuteen, jos tämä itse vaikuttaa olevansa tyytyväinen olemukseensa.

  • Erppa

    Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota “urheilemaan ei saa mennä meikit naamassa!” paasausta. Itse menen usein salille illalla työpäivän jälkeen, enkä tosiaan siinä välissä rupea erikseen pesemään naamaa, a) koska en ehdi ja jaksa rasvata naamaa uudestaan siinä välissä, koska kuiva iho, b) suihkuun menen kuitenkin treenin jälkeen, c) miksi pesisin? Jos menen viikonloppuna aamulla, niin silloin en meikkaa, koska silloin se tuntuisi yhtä turhalta kuin meikin peseminen työpäivän jälkeen, koska suihkuun mennään kuitenkin, ja viikonlopun iltamenoja varten joutuisi kuitenkin meikkaamaan uudestaan :D Enpä myöskään itsekään kiinnitä hirveästi huomiota meikattuihin tai meikkaamattomiin naisiin salilla. Luultavasti suurin osa “tälläytyjistä” on samanlaisia töitä varten meikanneita kuin minä, mitä nuo huutelijat eivät ota huomioon.

    • No niinpä! Saatan joskus voimakasta huulipunaa vähän pyyhkäistä vähemmäksi ennen lenkkipolulle säntäämistä, mutta en todellakaan (myöskin kuivaihoisena) ryhdy poistamaan meikkiä vain siksi, että jonkun muun mielestä urheilla kuuluu meikittömänä. Toisaalta, jos menen aamulla ennen päivän menoja urheilemaan, saatan silti peittää tummat silmänaluset ja yksittäiset finnit tai punoitukset ihan vain siksi, että itsellä on mukavampi olo niin, vaikka sporttailun jälkeen olisi suihku kuitenkin edessä. Eikä siinäkään minusta ole mitään kummallista tai paheksuttavaa. Eikä olisi edes siinä, jos joku haluaa ihan vain salille menemistä varten meikata ihan kunnolla. Kuten tekstissä mietiskelinkin, niin minusta jokaisella pitäisi olla oikeus toimia tavalla, josta itselle tulee hyvä ja itsevarma olo ilman ulkopuolisten kommentointia, naureskelua tai paheksuntaa. Eli oli se tilanne mikä hyvänsä, niin meidän meikkaamisemme/meikkaamattomuutemme ei ulkopuolisille kuulu! <3

  • 40 vee

    Jep! Oon itse meinannut kirjoittaa samasta aiheesta. On jännä juttu, miten paljon ihmisen ulkonkö kiinnostaa muita ihmisiä. Teatterikoulussa opettaja suorastaan kielsi mua meikkaamasta tunneille, sanoi että “tuo ei nyt todellakaan ole tarpeen ja on ihan typerää”. Hämmennyin, mutta meikkasin silti, koska asia ei todellakaan kuulu opettajalle. Toki tanssitunneille ja akrobatiaan on vähän masokistista meikata, koska meikit valuu silmiin jo lämpän aikana. Silmiä alkaa kirvellä ja ne vuotavat solkenaan., mutta asia ei tosiaan kuulu muille. Jos taas olen ollut meikittä töissä, olen saanut kommenttia, että näytän 15-vuotiaalta, todella sairaalta, väsyneeltä tai mieheltä. Sama homma on pyöreyden kanssa. Tuntuu, että hoikka ja rinnaton ihminen voi pukeutua oudommin ja rennommin ja olla meikittä, mutta pyöreähkö tai lihaksikas nainen näyttää muiden silmissä “rennoissa vaatteissa” lähinnä homssuiselta/tyrkyltä tai “tosi rohkealta”. Sen olen myös pannut merkille, että sellainen “luonnollinen siisteys ja skarppi ulkonäkö” vaatii joka vuosi yhä enemmän vaivannäköä, kun “naama punottaa, vatsa pullottaa perse roikkuu”. Jos ei tätä kaikkea vaivaa jaksa nähdä, niin kannattaa valita sellainen ala, jossa ulkonäkö ei todellakaan ole se tärkein ja näin olen tehnyt. Näin pystyy ainakin edes vähän välttämään ulkonäköterroria, kun kaikki muutkin ovat ns. homssuisia ja keskittyvät olennaisempaan. Mutta kuten tässä kirjoituksessakin pohdit, asiassa voi toki mennä myös toiseen ääripäähän.

    • 40 vee

      Ja siis tarkoitan tuolla toisella ääripäällä sitä, että pidetään suunnilleen narsistina, jos käyttää huulipunaa, korjaa meikkiä kesken illanvieton taikka leimataan syömishäiriöiseksi/kehokieroutuneeksi, jos ei halua syödä kakkua, jäätelöä ja suklaata joka kymmenes minuutti palavereissa.

      • Olen itse myös kokenut joskus tuleeni suorastaan nöyryytetyksi sen takia, että haluan meikata. Muut ihmiset ovat tuhahdelleet ja pyöritelleet silmiään ennen lähtöä jonnekin, että “ei tuonne nyt tarvitse mitenkään tälläytyä”. Anteeksi nyt vain, mutta en minä sinne muiden takia tälläydykään, vaan koska itse haluan ja tykkään!

        On totta, että samankaltaisia outoja kaksinaismoralistisia “sääntöjä” sovelletaan myös pukeutumiseen. Hoikka tosiaan voi laittaa ylle melkein mitä tahansa, mutta muodokkaampaa, lihaksikkaampaa tai isompaa ihmistä helposti pidetään tyrkkynä, rohkeana tai jotenkin epäsopivana, vaikka vaatteissa sinänsä ei olisi mitään normaalista poikkeavaa.

        Itse olen valinnut alan, jossa ulkonäkööni kiinnitetään huomiota, mutta toisaalta ajattelen, että minulla on onneksi tässä ammatissa myös ääni, jota voin käyttää ja jolla ehkä voin vaikuttaa vaikkapa juuri tällaisten postausten kautta ihmisten ajatuksiin. :) Mutta koska juuri nuo ulkopuolelta tulevat paineet ovat niin hurjan ristiriitaisia, olen todennut, että tärkeintä on miellyttää vain ja ainoastaan itseään. Ja muistutella muita, että heilläkin on oikeus samaan.

  • Iina

    Meikkasin aikaisemmin kevyesti päivittäin (tyyliin ripsiväri, peitevoide + puuteri), mutta vuosi sitten lopetin senkin vähän meikkaamisen kokonaan, ja olen huomannut, että olen paljon tyytyväisempi ulkonäkööni näin. Silloin, kun “normivarustukseeni” kuului meikki, vaikka sitten tuollainen luonnollinenkin, näytin aina omasta mielestäni ilman meikkiä väsähtäneeltä. Nyt, kun meikittömään lookiin on tottunut, näytän mielestäni hyvältä, raikkaalta ja luonnolliselta, paljon enemmän itseltäni kuin meikattuna.

    Eli “väsyneen näköisyys” on todellakin korvien välissä ja täysin tottumuksesta kiinni. Eiköhän miehilläkin ole ihan yhtä lailla tummia silmänalusia ja näppyjä, mutta koska heidät on aina tottunut näkemään sellaisina, “virheisiin” ei vain kiinnitä ollenkaan huomiota. Ajatus meikkaamisen vaatimisesta työpaikoilla onkin mielestäni ihan naurettava, ellei kyse sitten ole juuri jostakin kosmetiikka/meikkimyyjän ammatista (jolle alalle nyt luulisi muutenkin hakeutuvan meikkaamisesta nauttivia henkilöitä).

    Mutta olet kyllä ihan oikeassa siinä, että sellainen valtavirran henkinen painostus tietynlaiseen laittautumisetikettiin on vahva. Minulla oli kesällä yhdet valmistujaisjuhlat, ja täytyy myöntää, että kotona mietin useaan kertaan, pitäisikö kuitenkin kaivaa se ripsiväri esiin. Tuli sellainen olo, että ihmettelevätkö muut, jos kekkereihin ilmestyy tyylikkäissä vaatteissa ja koruissa mutta ilman meikkiä. Päätin kuitenkin pysyä lujana (:D) ja menin ilman, ja siitä tuli oikeastaan tosi hyvä olo. Tuntui hyvältä ikään kuin edustaa arvojaan muillekin ja näyttää, että ei ole outoa, vaikka nuori ja muuten ulkonäköönsä huomiota kiinnittävä nainen ei haluaisikaan meikata.

    • 40 vee

      Samaa mieltä tästä, että itsensä pitää ensin totuttaa meikittömyyteen. Ja tietenkin, mitä useampi (nainen) jättäisi kokonaan meikkaamatta, pikkuhiljaa siitä voisi tulla tapa. Tästä hyötyisivät pidemmän päälle ennen kaikkea ne “finnilliset”, punanaamaiset, kalpeat, silmäpussilliset jne., kun tottuisimme siihen, että kaikilla on erilaisia arpia ja epäkohtia.

      Tuolloin ihmiset (usein naiset) eivät käyttäisi oikeastaan täysin absurdiin ja turhaan asiaan energiaa, rahaa, aikaa ja voimavaroja. Mihin tekemiseen tarvitaan täydellisiä kulmakarvoja tai finnittömyyttä? Toki ulkonäöllä leikittely, meikkaaminen, laittautuminen ja tyylikkyys voivat olla myös iloisia asioita, mutta jos ne ovat elämän pääsisältö, on jokin vinksallaan. Yhteiskunta on sairaan ulkonäkökeskeinen tällä hetkellä, ja se energia, joka menee itsensä tuunaamiseen voisi aivan hyvin kohdistua paljon tärkeämpiin ja sisälöllisempiin asioihin. Mutta edelleen, vaikka tämä on isompi yhteiskunnallinen asia, on se myös jokaisen oma asia.

      Näemmä tämä asia pohdituttaa mua, kun jo kolmas kommentti tänään! :D

      • Oma suhtautumiseni toiveeseen naisten meikittömyydestä on vähän ristiriitainen. Ymmärrän ajatuksen siitä, että jos kaikki olisivat meikittä, niin siitä tulisi uusi “normaali”. Ulkopuolelta tuleva paine olla jotenkin täydellinen varmasti vaikuttaa sekä tiedostaen että tiedostamattomallakin tasolla ihmisten tapoihin laittautua.

        Toisaalta en sinänsä tykkää siitäkään ajatuksesta, että meikkaaminen leimataan täysin absurdiksi, turhaksi ja pinnalliseksi asiaksi. Aika moni asia tässä maailmassa on loppujen lopuksi turhaa ja absurdia ja monet harrastukset tai tavat voivat tuntua ulkopuolisten mielestä hölmöltä ja epäkiinnostavalta ajanhukalta. Minua ärsyttää se ajatus, että nimenomaan tällainen naisten kulttuuriin kuuluva tapa leimataan niin negatiiviseksi. Jos käytetään tuota harrastus-rinnastusta, niin voidaan esittää samoja kysymyksiä myös monen miehiseksi mielletyn harrastuksen kohdalla: miten hyödyllistä on esimerkiksi käydä keilaamassa, rakentaa pienoismalleja, harrastaa kehonrakennusta, kerätä postimerkkejä, virittää moottoripyöriä tai hypätä laskuvarjohyppyjä? Elämässä saa olla muutakin kuin yhteiskunnallista hyötyä ja ylevää itsensä kehittämistä edistävää sisältöä, vaikka toki on toivottavaa, että myös näitä mahtuu kiinnostuksien ja aktiviteettien piiriin kevyemmän viihteen rinnalle.

        Kuten toteatkin tässä, niin ulkonäöllä leikittely, meikkaaminen ja tyyli voivat olla myös iloisia asioita. Ja aika harvalle ne ovat elämän pääsisältöä. Tykkään itse meikata ja nautin sen lopputuloksesta, vaikka viihdynkin luonnollisessa meikissä. Toisaalta minusta on myös positiivista, että meikistä moni saa itsevarmuutta sekä niitä tuntemuksia, että voi kokea itsensä kauniiksi. Tavallaanhan kyse on samasta asiasta, kun ihminen löytää itselleen ja vartalolleen kauniisti sopivan ja imartelevan vaatteen. Minusta meikkiä voisi ajatella myös niin, että se ikään kuin demokratisoi kauneutta: vaikka sinua ei olisikaan siunattu täydellisellä iholla, voit silti taikoa hipiästä tasaisen näköisen. Minulle sekin tuntuu surulliselta ajatukselta, että meikittömyyden pitäisi olla se ihanne ja niiden geenilotossa vaikkapa juuri ihon suhteen huono-osaisten pitäisi vain tyytyä kohtaloonsa. Tämä on todella ristiriitainen aihe, mutta itse iho-ongelmista kärsineenä koen, että meikki on tuonut elämääni enemmän hyvää kuin huonoa.

        Ulkonäkökeskeiseen yhteiskuntaan liittyy monenlaisia ongelmia, mutta olen jonkin verran skeptinen sen suhteen, miten mahdollista ihmisen on irroittautua tällaisista ulkonäköön liittyvistä arvotuksista ja arvostuksista kokonaan. Sitä ei käy kiistäminen, etteikö moni muu asia olisi huomattavan paljon pintaa tärkeämpää, mutta tavallaan kiinnostus ulkoista olemusta kohtaan on myös luonnollista. Vaikka tänä päivänä huomio painottuu ihan liikaa ulkoisiin seikoihin, on fyysisen olemuksen rooli on silti enemmän tai vähemmän sisäänrakennettuna niin biologiassamme kuin kulttuurissammekin. Myös käsityksemme kauneudesta on loppuviimeksi melko universaali, poislukien paikalliset ja yksilölliset nyanssit ja mieltymykset. Liian yksipuolinen kauneuskäsitys luo liian ahtaita lokeroita, joten sitä vastaan kuuluukin kapinoida, mutta edelleen toivoisin, että jokaisella olisi yksilönä oikeus itse päättää, miltä haluaa näyttää ilman, että sen perustella leimataan suuntaan taikka toiseen. Niissä puitteissa siis kuin oman itsensä vapaa toteuttaminen kaikkien kulttuuristen normien, odotusten ja tottumusten puitteissa edes on mahdollista – siis ihan tiedostavuuden näkökulmasta. Meihin vaikuttavat niin monet sosiaaliset konstruktiot, että harvoista pystymme normaalissa arjessa edes olemaan tietoisia. Menipä diipiksi. :D

    • On hienoa kuulla, että olet löytänyt oman tyylisi ja rauhan meikkaamattomuudesta. Uskon, että todella moni asia on tottumiskysymys ja varmaan sitä tottuisi omaankin naamatauluun meikittömänä, jos vain lakkaisi meikkaamasta. Minusta on ihanaa, että jokaisella on vapaus tehdä se valinta itse. Ja mahtavaa, että sinäkin olet pitänyt siitä oikeudesta kiinni, vaikka ulkopuolelta on tullut painetta toimia toisin.

  • Nimetön

    Itse olen luopunut meikeistä ympäristösyistä (ympäristöä kuormittavat kemikaalit + syntyvä muoviroska, tuottamiseen kuluvat luonnonvarat) – muuallakin elämässä pyrin harrastamaan “aineettomia” asioita. Itse en ole saanut onneksi ihmettelyjä meikittömyydestä, jee! :)

    Ympäristöaspekteja lukuunottamatta minua ei todellakaan haittaa, jos toiset meikkaavat, meikki näyttää useimmilla todella kauniilta ja upealta!! <3 Ymmärrän sen näkökannan siitä, että meikki voi olla yksi harrastus muiden joukossa tai lähellä taiteen lajia!

    Toki sitä toivoisi planeetan kannalta että pakkaukset yms. eivät roskaisi niin paljon, onneksi on ehkä hieman enemmän jo kierrätettäviä pakkauksia tullut markkinoille? Toivottavasti tulevaisuudessa tilanne myös kehittyy!:)

    • Totta. Kosmetiikkateollisuus tuottaa paljon jätettä, mutta onneksi koko ajan ollaan menossa tiedostavampaan suuntaan ja pakkaussuunnittelu on jatkuvasti ympäristöystävällisempää. Kosmetiikan osalta pakkaukset ovat kuitenkin usein perusteltavissa, mutta viimeksi eilen tuskailin ruokakaupassa, että miksi esimerkiksi vihannes- ja hedelmäosastolla melkein kaikki on pakattu valmiiksi muoviin… :/ Tästä toivoisin luovuttavan, kun todella moni tuote ei sitä muovipakkausta todellakaan tarvitsisi!

  • Mari

    Olen pohtinut tätä asiaa myös, koska tavallaan tunnen, että työssä käyvän itsestään huolehtivan naisen pitäisi joka aamu laittaa kevyt meikki. Mutta minä en enää jaksa meikata ja olen tuntenut tästä stressiä. Menin työhaastatteluun ilman meikkiä, koska ajattelin juuri sitä, että jos se on siitä kiinni niin ainakin näkevät minut sellaisena kuin yleensä olen. Sain sen paikan ja en ole kyllä meikannut töihinkään ja silti olen pärjännyt työssäni ihan hyvin. Mutta en ole mikään geeni-ihme tai superitsevarma. Varmasti kevyellä ehostuksellä näyttäisin raikkaammalta ja olisi itsevarmempi olo. Lähinnä meikittömyys arjessa on kiireen sanelema juttu. Joudun muutenkin arkena heräämään niin aikaisin, että en millään jaksa edes kevyttä meikkiä tehdä kun siihen ei ole rutiinia. Enkä jaksa illalla sitä massiivista puhdistusoperaatiota. Viikonloppuna kun on aikaa en taas näe syytä meikata. Olen niin tottunut meikittömyyteen, että jos meikkaan niin näytän omasta mielestäni hetken omituiselta. Kyllä tunnen meikkaamattomuudestani syyllisyyttä ja ihailen niitä naisia, jotka ihan luontevasti joka päivä töihin laittavat kevyen ehostuksen. Nuorena ihailin kaveriani, joka meikkasi sunnuntaisinkin. Ajattelin, että vau. Muistan jostain lukeneeni ajatuksen, että jos nainen ei käytä ripsiväriä niin sillä naisella on mielenterveysongelmia. Mitä ihmettä? Miten tuollaisia johtopäätöksiä voi tehdä? Asiakaspalvelussa tavallaan ymmärrän, jos työnantaja edellyttää meikkiä. Ihan kuten työvaatteet niin myös ehostus voi tavallaan kuulua työolemukseen. Olisi kyllä aika ihme nähdä vaikka meikitön lentoemäntä… Mutta silloin myös työnantajan pitäisi tarjota meikit, koska ne maksavat ihan törkeästi. Itse meikkaan niin harvoin, että usein meikit vanhenevat kaapissa. Kun ei ole rutiinia niin ei tule käytettyä ja sitten myös tulee joskus hutiostoksia, kun ei meikkeihin ole sellaista tuntumaa. Joskus nuorempana, käytännössä teininä, meikkasin todella paljon, mutta nykyään ei jaksa, ei näe siihen niin suurta tarvetta. Työni ei ole sellaista asiakaspalvelua, että olisin koko ajan esillä ja sitten taas vapaa-ajalla en näe mitään ideaa meikata. Lisäksi mietityttää kemikaalit ja turhauttaa paitsi meikkaamiseen menevä aika niin myös siihen puhdistamiseen tuhrautuva aika ja vesi.

    • Minä uskon, että kyse on monen kohdalla ja esimerkiksi työpaikalla juuri siitä, että jos on alusta asti ollut töissä ja työhaastattelussa ilman meikkiä, se on heti lähtökohtaisesti ollut sinun kohdallasi se normi ja “normaali”. Haasteita saattaa aiheuttaa, jos aina kauniisti meikattu yhtäkkiä ilmestyykin töihin meikittä. Koska tällaiseen ilmeeseen ei ole totuttu, se herättää muissa ihmisissä helposti kummastusta, koska ihminen yksinkertaisesti saattaa näyttää niin erilaiselta. Mutta minusta on aivan ihanaa, että sinä olet löytänyt itsestäsi sen itsevarmuuden olla meikittä ja minusta siitä ei todellakaan kuuluisi tuntea minkäänlaisia syyllisyydentuntoja. Ollaan ylpeästi omanlaisiamme vain!

      Kuulun itse myös niihin ihmisiin, että saatan joskus meikata, vaikka olisin koko päivän vain itsekseen kotona, koska siitä tulee minulle itselleni hyvä mieli. Nuorempana tosin tein tätä ehkä vähän enemmän kuin nykyään. Arkinen meikkityylini kyllä on hyvin luonnollinen yleensä ja poikakaverinikin kerran kommentoi hauskasti, kun tulin kylppäristä meikkaushetken jälkeen, että on jännä, kuinka samaan aikaan näytän vähän kuin freessimmältä, mutta silti samanaikaisesti siltä kuin mitään ei olisi tehty. :D Reilu viikko sitten hän istui kylppärissä seuranani kun meikkasin ja oli hauska katsoa sitä lumoutunutta hämmästystä, kun hän ilmeisesti elämänsä ensimmäistä kertaa näki mitä meikatessa tehdään ja miten erilaisia tuotteita käytetään. Sieltä kuului huudahduksia, että “Kuinka kiinnostavaa! Ooh, tuohan on aivan nerokasta!” :D Hän tutki tilannetta nimenomaan sellaisena teknisenä suorituksena ja oli aivan haltioissaan siitä, miten nerokkaita täsmätuotteita kuhunkin spesifiin tarpeeseen meikeissä on olemassa.

      Tuo meikkaaminen tietyissä ammateissa on kyllä ristiriitainen juttu. On tosiaankin tiettyjä ammatteja, joissa ei voisi kuvitella esimerkiksi juuri asiakaspalvelijan olevan täysin meikkaamaton, mutta toisaalta sekin on vain ajatus ja itse luomamme normi, mihin olemme tottuneet. Toisaalta, ehkäpä lentoemännän tai meikkimyyjän töihin hakeutuvat lähtökohtaisesti sellaiset ihmiset, joilla on kiinnostusta itsensä laittamiseen, koska näihin ammatteihin se jopa miellettään jotenkin “kuuluvaksi”. Mutta on aina hyväksi vähän ravistella ja kyseenalaistaa: vaikka jollakin tavalla olisi aina ollut, tarkoittaako se, että jatkossa tästä ikuisuuteen kuuuluisi olla samoin?

  • Kaikai

    Todella kiinnostava kirjoitus monesta eri näkökulmasta, kiitos siitä!

    En itse juuri meikkaa, ja koin asiaan liittyen kiinnostavan kokemuksen mennessäni naimisiin. Varasin hääpäivää varten meikkauksen, ja kerroin haluavani vain vähän meikkiä. Koemeikissä meikkaaja oli hämmentynyt, kun en halunnut rajauksia enkä ripsiväriä, koska kyllähän morsiammilla ne pitää olla. Miksi? Itse halusin lähinnä näyttää omalta itseltäni kuitenkin omaani tasaisemmalla iholla. Lopullinen meikki täytti toiveeni, mutta jätti kysymyksen millaisia normeja myös tuollaisiin merkkipäiviin kuuluu, ja miten ne voivat pahimmillaan rajoittaa.

    • Itse myös arjessa olen suurimman osan aikaa ilman ripsiväriä, vaikka monelle muulle juuri se on niitä harvoja meikkituotteita, joita käytetään päivittäin. Mutta huippua, että pidit pääsi ja sait omannäköisesi häämeikin! :)

  • Pipo

    Hyvä teksti mielenkiintoisesta aiheesta. On suorastaan hurjaa, miten paljon erilaisia tasoja ja näkökulmia meikkaamiseen liittyy, milloin se on ”suositeltavaa” ja milloin jopa sopimatonta. Ja kuinka se on sukupuolittunutta, sillä eihän miesten odoteta ehostavan itseään samalla tavalla, päinvastoin, meikannut mies saattaa jostain kumman syystä aiheuttaa jopa pahennusta.

    Halusin kysyä farkuistasi, että mitä mallia ne mahtavat olla? Olen metsästänyt kissojen ja koirien kanssa juuri tuon mallisia Leviksen farkkuja täydellisen, eurolla ostamani vintage-parin sanottuaan itsensä irti. Omat farkkuni ovat niin vanhat ja kuluneet, etten saa niistä mallia enää selville, mutta linjat ovat hyvin samankaltaiset sinun farkkujesi kanssa :).

    • Niinpä. Tämä ei todellakaan ole ihan niin yksinkertainen asia ja kun soppaan lisätään vielä markkinatalous ja kosmetiikkateollisuuden tyyli mainostaa, ollaan melkoisen sillisalaatin keskellä.

      Tihrustin omista Leviksistäni mallia ja näyttäisi olevan 610. Perinteinen 501 ei istu tällaiselle naisellisemmalle kropalle YHTÄÄN, joten olin tosi iloinen, kun kerrankin löysin tällaiset meikäläiselle sopivat vintage-farkut! :)

  • Hanna

    Mun mielestä meikkaaminen liittyy siihen, että ihmiset (naiset) haluavat näyttää hyvältä. Onhan tunnettu tosiasia, että lähes kaikki pitävät enemmän viehättävistä ja kauniista ihmisistä, liittävät heihin muita positiivisia ominaisuuksia (halo-efekti) ja haluavat ystävystyä heidän kanssaan. Ja kuka nyt ei haluaisi olla pidetty ja haluttu? Meikin avulla voi myös saada paremmin huomiota miehiltä, sillä monet meikillä korostettavat piirteet kuten punaiset huulet, tummat luomet, suuret silmät, tasainen iho yms. liittyvät nuoruuteen tai ovulaatioon ja koetaan siksi viehättäviksi.

    Nykyaikana meikkaamisvelvoite johtunee myös pitkälti kaupallisista intresseistä; Itseensä tyytymätön tai uutuudenviehätystä kaipaava nainen on parempi kuluttaja, kuin tyytyväinen. Ristiriita syntyy siitä, että monille naisille meikkaaminen on mukavaa itsestä huolehtimista tai keino itseilmaisuun, mutta mainosten, leffojen ja julkkisten esimerkki myös painostaa näyttämään tietynlaiselta. Myös se, että ’kaikki muut’ käyttävät meikkiä, voidaan kokea velvoitteena meikkaamiseen. Kauneusihanteiden universaaliuttakin on vaikea arvioida, koska angloamerikkalainen kulttuuri vaikuttaa niin vahvasti ympäri maailmaa.

    Ensin ajattelin, että kauniin ja hyväihoisen onkin varmaan helppo kulkea naturellina, mutta tarkemmin ajateltuna tunnen kyllä yllättävän monta eri ikäistä ja ihan tavallisen näköistä naista, jotka eivät meikkaa. Olen siis samaa mieltä siitä, että muutos on se, mihin kiinnittää huomiota.

    • Uskon samoin kuin sinä, että kyllähän tasainen heleä iho ihan arkijärjelläkin näyttää vain paremmalta kuin kalpea, epätasainen ja punoittava. Tämä on tavallaan ihan puhdasta biologiaakin: esimerkiksi epäpuhtaudethan kielivät jonkinlaisesta epätasapainosta kehon/ihon omassa systeemissä ja aknehan on ihosairaus. Olen itse monesti sanonut, että haluan vain näyttää terveeltä ja levänneeltä – ja valitettavasti finnit ja tummat silmänaluset eivät välttämättä edesauta tätä mielikuvaa, oli se sitten todellisuutta tai ei. Tavallaan pidän siitä, että meikin avulla on ikään kuin olla paras mahdollinen versio itsestä (mitä ikinä se sitten kullekin tarkoittaa) eikä kauneus ole vain niiden onnekkaiden etuoikeus, jotka sattuivat syntymään geeneiltään täydellisiksi. Kunnioitan heitä, jotka ovat täydellisen sinut itsensä kanssa eivätkä koe tarvitsevansa meikkinä, mutta kyllä minä visuaalisena ihmisenä tykkään ehostaa ja fiksailla juuri nuo pienet “virheet” ihossa kuntoon sekä korostaa parhaita puoliani.

      Uskon, että meikkaamisvelvoite perustuu enemmän ryhmäpaineeseen kuin varsinaisten kaupallisten intressien salaliittoon. Tottakai kaupallinen maailma hyödyntää tätä ryhmäpainetta ja luo toki mielikuvia tähän nojaten. Ihmiset ihailevat kauneutta ja haluavat olla esikuviensa kaltaisia – olivat ne sitten todellisesta elämästä tai Hollywoodin punaisilta matoilta. Liian paljon keskustelussa silti yhä näkee sitä vastakkainasettelua, kuin kauneudesta ja meikkaamisesta kiinnostunut ihminen ei voisi olla kiinnostunut myös syvällisemmistä arvoista ja älyllisistä asioista. Kukaan ei kyseenalaista, etteikö vaikkapa moottoripyöriä tai salilla käymistä harrastava mies voisi olla kiinnostunut yhteiskunnallisista, tieteellisistä ja ympäristöä koskevista asioista ja arvoista. Tämä siis vain yleisenä huomiona aiheen ympäriltä.

      Mutta tosiaan, kuten on todettu, niin loppuviimeksi kiinnitämme huomiota nimenomaan siihen, jos nainen muuttaa meikkaustottumuksiaan. Jos ei ole koskaan meikannutkaan, ei sitä pidetä outona. Mutta jos yhtäkkiä lopettaa meikkaamisen, vie hetken aikaa tottua näkemään toinen erinäköisenä. Sama pätee tietenkin myös toisinpäin.

Related posts