31/08/18

Ivana Helsingin ihana kehyskokoelma saa jatkoa!

4 17

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SPECSAVERS

Jos mietin silmälaseja ja aurinkolaseja, niin on oikeastaan vähän hämmentävää, ettei tule mieleen kovinkaan montaa suomalaismerkkiä, joilla olisi omaa silmälasimallistoa. Ainoa iloinen poikkeus on oikeastaan suomalainen Ivana Helsinki, joka tuli ryminällä mukaan kehysmarkkinoille 1,5 vuotta sitten ja kiilasi heti kauniilla, naisellisella ja sopivasti rohkealla mallistollaan yhdeksi Specsaversin myydyimmistä ja rakastetuimmista.

Ivana Helsingin menestys kehysmarkkinoilla on ollut täällä kotimaassa niin huima, että mallisto tulee jatkossa olemaan myynnissä myös muiden Pohjoismaiden sekä Hollannin Specsaversilla. Vaatepuolella Ivana on seikkaillut kansainvälisillä vesillä jo hyvän aikaa, mutta tästä alkaa maailmanvalloitus myös kehyspuolella!

Olin aiemmin tällä viikolla tutustumassa Ivana Helsingin uuteen studioon Itä-Helsingissä ja arkkitehdin aikanaan kodikseen rakentama tila on aivan upea – saatte myös sinne näiden kuvien kautta pienen kurkistuksen. Tilaisuudessa esiteltiin Specsaversin Ivana Helsinki -malliston uusia kehyksiä – toissa keväänä lanseerattu mallisto nimittäin täydentyy tänä syksynä monilla uusilla kehyksillä.

Sain aiemmin kesällä kunnian päästä Pariisiin katsomaan Ivana Helsingin 20-vuotisjuhlanäytöstä ja sain siellä jo pienen sneak peekin siihen, mitä kehyspuolella olisi tulossa, mutta nyt saan esitellä teille uutuuskehyksiä ihan kunnolla hitusen ennen kuin ne rantautuvat Specsavers-liikkeisiin ensi maanantaista lähtien.

Ivana Helsingin debyyttimallisto on ollut monipuolisten muotojen juhlaa: mallistossa on nähty niin pyöreitä muotoja, pilottilaseja kuin kissamaisen naisellisiakin kehyksiä. Kokoelman uudet kehykset noudattavat samansuuntaisia linjoja ja pyöreiden kehysten ystävä (MINÄ!) tykkää, että uutuusmalleista peräti viidet ovat pyöreitä ja suuressa osassa lopuistakin on enemmän tai vähemmän pyöreää muotokieltä.

Kokoelman uutuuksissa on paljon trendikkäitä ohuita metallikehyksiä sekä vivahteikkaan värikkäitä muovikehyksiä. Paola Suhonen kertoi inspiraationsa moniulotteisen värikkäisiin muovikehyksiin syntyneen jalokivistä, erikoisista kivistä ja meripihkasta. Mallistossa on myös kahdet uudet aurinkolasit – ilokseni pyöreitä molemmat. Mutta on hyvä muistaa, että Specsaversilla toki mihin tahansa kehyksiin voi halutessaan tilata myös aurinkolasilinssit eli ihan kaikista jutun kehyksistä voi teettää itselleen aurinkolasit.

Testailin tilaisuudessa nenälleni uutuuskehyksiä ja sieltä löytyi välittömästi muutama ehdoton suosikki. Olen aina ollut silmälasikehysten osalta sitä mieltä, että minusta ne saavat näkyä ja olla näyttäväkin osa omaa tyyliä. Ja on ollut ilo huomata, että kehysmarkkinoilla on tarjolla hurjan monipuolisestierilaisia muotoja verrattuna vaikkapa siihen, mikä tilanne oli joskus 10 vuotta sitten. Joskus aikoinaan tuntui siltä, että kun jokin tietty malli oli trendikäs, ei juuri muuta löytynytkään. Tämän hetken linja, että oikeastaan mikä vain voi olla trendikästä, näkyy myös silmälasien saralla.

Olen tosiaan pyöreiden kehysten ystävä, joten tämä kokoelma on suoranaista hemmottelua minulle. Mitkäs näistä ovat teidän suosikkinne minun päässäni? Miltä kokoelma vaikuttaa noin muuten? Entä mitkä kehyksistä tuntuvat teille itsellenne omimmilta? Näitä tosiaan pääsee sovittelemaan ihan omallekin nenälle ensi maanantaista lähtien, joten kauaa ei enää tarvitse malttaa odotella!

Ihan pyöreät sirot kehykset kiilasivat yhdeksi suosikeistani.

Punertavien kehysten klassinen ja sopivasti naisellinen malli toimii aina.

Oikeastaan hyvin samantyyppiset kehykset minulla jo onkin – näiden kehysten mallissa on paljon samaa kuin Dayn siroissa metallikehyksissä. Ilmankos tykkäsin! ;)

Näiden hiukan vahvempien kehysten muotokielessä on jotakin hauskaa.

Myös meripihkan väriset kehykset sopivat suomalaiseen väritykseen kauniisti.

Jos mietitään puhtaasti silmien hyvinvointia, aurinkolaseissa saakin olla kokoa, sillä silloin ne suojaavat paremmin UV-säteilyltä. Huihai, 90-luvun pienet trendikakkulat – näissä hauskoissa kehyksissä on ainakin tarpeeksi kokoa!

Näissä metallisissa aurinkolasikehyksissä on veikeä pieni muovinen yksityiskohta – sama malli on saatavana myös silmälaseissa, mutta eri värisellä koristeella.

Toimistokoira Mauri otti rennosti ympärillä käynnissä olevasta hulinasta huolimatta.

 

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

4 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • MarjukkaS

    Oletko huomannut, että sulla postauksissa fontti vaihtelee kesken tekstin? Sama ilmiö toistunut useammassa postauksessa.

    Sinänsä pikkujuttu, mutta jotenkin ärsyttävää lukea (varsinkin pidempää tekstiä kuin tässä), kun herkästi lukeminen ikäänkuin “töksähtää” fontin vaihtumiseen.

    • Joo! Olen huomannut, se on jokin bugi sivupohjassa. :( Valitettavasti tämä virhe ei näy minulle luonnosnäkymässä enkä välttämättä aina huomaa tarkistaa tätä jutun julkaistuani. Valitettavasti pääsen korjaamaan sen vasta tietokoneen äärellä ja tänäänkin olen koko päivän poissa läppärin ulottuvilta. Ihan todella ärsyttävä bugi! Mutta korjaan tekstin, kun pääsen taas kotiin ja läppärin ääreen!

  • Maria

    Koiran nimi taitaa olla Mauri.. :-) Mutta kehykset ovat kyllä ihania!

Related posts