7/08/18

Aivot lomalla, neito kaislikossa ja hiki hatussa

10 37

Tänään on ollut vähän sellainen olo, että aivot taisivat jäädä yhä lomalle, joten olkaa armollisia. :D Kun päässä ei oikein tunnu liikkuvan mikään järkevä juuri nyt, on parempi haroa vain vähän sitä silppua kasaan eli luvassa viikon koottuja sekalaisia mietteitä. Sekä ekstraihanat asukuvat, koska puikoissa oli jälleen aina niin taitava Essi Nisonen.

♥ Se on jotenkin jännä, kuinka syksy tuntuu jo, vaikka lämpömittarin lukemat näyttävät yhä hellelukemia. Tuulessa on sellainen koleampi sävy ja viimeksi tänä aamuna mietin, että kesämekon sijaan olisi hyvin voinut pukea jo pitkät housut ja takin. Vaikka rakastan syksyä, ei minua silti haittaisi, jos kesä jatkuisi vielä tovin.

♥ Arkeen paluu loman jälkeen on ollut samanaikaisesti vähän tahmeaa ja silti helpompaa kuin odotin. Stressasin tulossa olevaa kiireistä työviikkoa jo vähän etukäteen lomalta käsin, mutta kun maanantai koitti, tajusin, että eihän tässä nyt niin kiire olekaan. Ihan turhaan tuli murehdittua ennakkoon. Samanaikaisesti huomaan, että päänuppi jäi vielä lomamoodiin vähän liian lyhyeksi jääneen kesäloman jäljiltä. Täytyy yrittää ensi vuonna pitää vähän pidempi loma, koska totesin 10 päivän reissullani, että tuossa ajassa ehtii oikeastaan vasta juuri ja juuri irroittautua arkisesta ajatushyrrästä ja päässä pörräävistä työasioista vain huomatakseen, että sitten pitääkin jo palata takaisin töihin. Kyllä se vain taitaa olla niin, että varsinkin uupumuksen tilassa vasta 3-4 viikon lomalla pääsee kunnolla vapaalle ja nauttimaan siitä rentoudesta, mitä kunnollinen paussi työnteosta tuo mukanaan. Ensi kesän tavoitteeksi siis ainakin viikon verran pidempi loma!

♥ On ollut oikeastaan aika kiva palata kotiin. Oma koti tuntuu aina jotenkin erityisen ihanalta matkojen jälkeen. Berliinissä oli todella kivaa, mutta Suomen hellekelit kalpenivat niiden säiden rinnalla. Helsingissä hellettä helpottaa aina se, että kaupunki sijaitsee meren rannalla ja täällä tuulee aina edes jonkin verran. Berliini oli se todellinen käristyskupoli, jossa ei värähtänyt tuulenvirekään ja lämpö ei tuntunut laskevan oikein edes yöksi. Rehellisesti sanottuna palasin lomalta melkeinpä väsyneempänä kuin lähdin sinne ihan vain siksi, että en saanut hikoilultani oikein nukuttua kunnolla. Vaikka olen reissannut ties millaisissa lämpötiloissa, edes heinäkuinen Marokko ei ollut öiseen aikaan yhtä hikinen ja tukala paikka kuin Berliini viime viikolla. Nautin helteestä ja siedän lämpöä hyvinkin, mutta näköjään riittävän kuumassa menevät meikäläiseltäkin yöunet.

♥ Otin reissuun mukaan läjän kirjoja, Yatzy-nopat ja pelikortit, koska rehellisesti sanottuna rakastan kaikkia edellämainittuja joutilaiden hetkien lomatekemisenä. Reissu taisi kuitenkin vierähtää sopivan aktiivisissa tunnelmissa (tai vaihtoehtoisesti poikkeuksellisen laiskoissa), sillä noppia ja pelikortteja en kaivanut laukusta matkan aikana kertaakaan ja ensimmäisen kirjan avasin vasta lentokoneessa paluumatkalla kotiin. Tällä hetkellä lukuprojektina on meneillään Haruki Murakamin Kafka rannalla.

♥ Minulla on iloisia uutisia kaikille Afterwork-podcastia kesän aikana kaipailleille, sillä tänään viimein palaamme studioon ja uusia jaksoja on luvassa jo ensi viikosta alkaen! Nyt on myös hyvä mahdollisuus esittää toiveaiheita syksyn varrelle, jos herää ajatuksia aiheista, joista haluaisitte kuulla meidän keskustelevan. Otamme mielellämme käsittelyyn kuulijoiden toivomia teemoja, jos ne suinkin ovat sellaisia, mistä saamme aikaiseksi jutun juurta.

♥ Olen ihmetellyt, miten nopeasti tämä kesä jotenkin hujahti. En oikein meinaa uskoa, että Flow Festival todellakin koittaa jo tällä viikolla. Odotan itse erityisesti Lauryn Hilliä, Patti Smithiä, Bonoboa ja Lykke Litä. Tänä vuonna lineupista puuttuvat sellaiset itselle erityisen kiinnostavat nimet (näitä muutamaa mainittua lukuunottamatta), mutta toisaalta festaritunnelmasta voi nauttia muutenkin ja monena vuonna tuntemattomampienkin esiintyjien joukosta on löytynyt positiivisia yllättäjiä. Ja toisaalta aika monena vuonna on omalta osaltani koko viikonloppu tullut vietettyä Backyardilla, joten saapa nähdä miten käy tällä kertaa. Kuinka moni teistä on tulossa mukaan festaritunnelmiin? Ja jos on joitakin ehdottomia festaritärppejä, niin saa jakaa kommenttiboksin puolella.

♥ Nämä ihanat kuvat on napattu aiemmin tänä kesänä Viikin luonnonsuojelualueella, kun pidimme pienen kuvaussession Essin kanssa. Aurinko paistoi kirkkaana silmiin ja hiki virtasi hellesäässä, mutta tykkään näiden kuvien tunnelmasta todella paljon. Kaunis mekko löytyi kesän alennusmyynneistä ja hatussa on ihastuttavaa vintage-fiilistä.

Minulla on muuten ihan todella valonarat silmät. En yksinkertaisesti pysty olemaan aurinkoisella säällä siristelemättä, enkä aina pilviselläkään. Se on todella rasittavaa, kun pitäisi ottaa valokuvia ja pystyn hädin tuskin pitämään silmiäni auki. Tästä syystä asukuvissa näkyy varsin usein aurinkolaseja. Tällä kertaa tsemppasin, mutta hankalaa oli. :D

mekko // dress Zara

hattu // hat KN Collection*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Essi Nisonen

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä, Muoti

10 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Amanda

    Minullakin on tosi valonarat silmät! Oltiin juuri viikko etelä-euroopassa reissaamassa ja matkamuistoksi tuli aurinkolasirajat koska en halua ottaa niitä päivisin pois sillä valo tuntuu oikein satuttavan silmiä. Kumma kyllä, ei rajat haittaa yhtään sillä tunne kuumottavasta auringosta paljaille silmille satuttaa mielikuvissakin niin paljon että auts :) silmätipat on myös must kesätuote kun silmät ovat kuumina kesinä/reissuissa myös usein kirveltävän herkät.

    • Kuulostaa niin tutulta! Minulla tosiaan valo ja kirkkaus pahimmillaan ihan sattuu silmiin, joten aurinkolaseja on oikeastaan pakko pitää monesti pilviselläkin säällä. Vielä en ole silti koskaan onnistunut saamaan aurinkolaseista rusketusrajoja naamaan, koska rusketun kasvoista niin huonosti. :D

  • Tosi kauniit asukuvat ja ihanan leppoisa postaus. ❤ Jee! Afterwork! Odotan! Petraa on kova ikävä, mutta hän taitaa mammalomailla vielä hetken.

  • Minna

    Just luin loppuun ton Kafka on the shore! Ihanan omituinen ja samalla koukuttava kirja. Eikös siitä muuten ole jotain tutkimuksiakin, että kaks viikkoa on ihan minimiloma, jotta palautuu ja irtoaa arjesta. Entisessä työpaikassa oli jopa sääntö, että ainakin kaks viikkoa on pakko pitää putkeen!

    • Olen tykännyt muutamasta muusta Murakamin kirjasta – niissä on jotenkin aina todella koukuttava tunnelma, joka vie heti mennessään. Kaipasin pitkästä aikaa sellaista luettavaa, joka nappaisi heti otteeseensa ja tämän kirjan kanssa kävi samalla tavoin kuin aiempienkin lukemieni Murakamien. :)

      Ja olet varmasti oikeassa tuon loma-asian suhteen. Valitettavasti tänä vuonna ei ollut mahdollisuutta työvelvollisuuksien puitteissa pitää pidempää lomaa, mutta täytyy yrittää järjestää lomaa jossain vaiheessa vaikka talvella vähän lisää. Yrittäjälle nämä lomat eivät aina olet ihan niin yksinkertainen juttu kuin palkkatyöläiselle, mutta nyt on ainakin motivaatiota järjestää ensi kesäksi kunnollinen kesäloma.

  • aadam

    Olisi kiva kuulla podcastin aiheina esimerkiksi mietteitänne liittyen erilaisuuteen, yksinäisyyteen, ystävien löytämiseen aikuisiällä, eriarvoisuuteen tai ennakkoluuloihin (oletteko kokeneet ennakkoluuloja joihinkin ihmisryhmiin (tiedostamattomatkin), oletteko itse kohdanneet ennakkoluuloja? onko ennakkoluulot hälvenneet ja alkanut nolottaa?), parhaat kirjat/elokuvat/taidenäyttelyt jotka ovat herättäneet ajatuksia ja jääneet mieleen? Teini-ajat? Treffailu? Mistä haaveilet, jos kaikki olisi mahdollista? Pelot – mitä pelkäät ja miksi? pelot jotka naurattavat tai ahdistavat?
    Tässä muutamia idiksiä! :)

  • Elsary

    Samaistun valonarkojen silmien ongelmaan, en kestä ilman aurinkolaseja :D Mutta näissä kuvissa s eon mielestäni vaan plussaa, koska sun silmien siristellen saa kuviin todella herkän ja autenttisen tunnelman. Ihania!

Related posts