Loma-aivot, kadonneet alushousut ja yllättävä kohtaaminen

Ehkä osa teistä osasi päätellä sen jo sekavasta otsikosta, mutta tänään taas on viikon sekalaisten jaaritusten aika, olkaapa hyvät! :D

♥ En tiedä, onko se tämä helle vai ihan vain loman tarve, mutta juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että aivot sulavat. Kapasiteetti minkäänlaiseen ajatustyöhön on miinuksella ja olen tämänkin yksinkertaisen postauksen äärellä toljottanut ruutua kursori näytöllä vilkkuen jo varmaan tunnin verran… Ehkä syynä ovat nuo kaksi yhdessä: hiki otsalla ja loman kynnyksellä ei ajatus kulje. Mutta aion silti yrittää pusertaa itsestäni irti viimeisetkin tehot tässä parin seuraavan päivän aikana ja urakoida parin viikon postaukset varastoon, jotta voin pitää pienen loman! Yleensä tässä vaiheessa vuotta työkuviot ovat hiljaisimmillaan, mutta tämä vuosi näyttää olevan poikkeus. Toisaalta, on “iloinen ongelma”, että töitä riittää. Joka tapauksessa, aivot kaipaavat jo hetkeksi lomalle, joten lähettäkäähän tsemppaavia ajatuksia ja viilentäviä aaltoja tänne suuntaan!

♥ Olen aikamoisen ylpeä itsestäni sillä, heitin alkuviikosta vihdoin ja viimein talviturkkini. Ja tämä on siinäkin mielessä melkoinen saavutus, että en rehellisesti sanottuna edes muista, milloin olisin viimeksi Suomessa käynyt pulikoimassa luonnonvesissä. Ehkä joskus kolme vuotta sitten? Tein viime viikolla vinkkipostauksen kesäisiä piknik-hetkiä ja uimaretkiä ajatellen, ja tuumin sen jälkeen, että kai sitä nyt on edes joku noista uimapaikoista testattava vuosien tauon jälkeen. Lopulta kävin heti samana iltana spontaanisti pulahtamassa meressä Lauttasaaren Särkiniemestä auringonlaskun jälkeen. Ja on pakko sanoa, että vesi oikeasti on tällä hetkellä kyllä tosi lämmintä! Innostuin uimaretkestäni niin, että kävin pari päivää myöhemmin uudestaan. Ja hei, muille uimisesta haaveileville tiedoksi, että tämän sivuston kautta voi tutkia sinilevätilannetta ja missä on turvallista uiskennella!

♥ On pakko vähän kertoa vielä lisää tästä alkuviikon spontaanista uimaretkestä… Päädyin siis pulikoimaan todella spontaanisti samana päivänä tapaamani valokuvaajan kanssa, kun olimme kuvaamassa erästä projektia auringonlaskun aikaan Lauttasaaressa. Uimahalut yllättivät niin, että eihän meillä mitään uimavarusteita ollut mukana, mutta päätimme, ettemme anna moisten käytännön pikkuseikkojen häiritä. Rauhallisella kalliorannalla oli jonkin verran muitakin ihmisiä nauttimassa tunnelmallisesta kesäyöstä, mutta päättelimme, että tuskinpa kukaan parista uimarista häiriintyisi. Kainostelimme kuitenkin sen verran, että jätimme alushousut jalkaan veteen sujahtaessa (rintsikoitahan en ole viimeiseen pariin kuukauteen edes käyttänyt kuin pakon edessä).

Kuivasin itseni pulahduksen jälkeen kuvausrekvisiittana olleeseen valkoiseen lakanaan, puin mekon takaisin ylleni ja riisuin merivedestä märät alushousut yltäni. Viritin pikkuhousut korikassini reunalle kuivumaan ja lähdimme kotiin. Kotona huomasin, ettei pikkuhousuja näkynyt missään – olivat kaiketi pudonneet jonnekin matkan varrelle jo siellä Lauttasaaressa. :D Olen aina ihmetellyt, kun joskus näkee omituisissa paikoissa ihmisten alusvaatteita lojumassa. Että miten joku voi hukata vaikkapa kalsarinsa keskellä katua? Mikä on tarkalleen ottaen ollut se akuutti tilanne, missä alushousut on pitänyt riisua keskellä kaupunkia? No, nyt tiedän ainakin yhden tällaisen tilanteen…. Ja jos joku on siellä Lauttasaaren suunnalla löytänyt tällä viikolla eksyneet alushousut, niin ne saattavat olla minun! Ei kyllä tarvitse palauttaa.

♥ Kävin tällä viikolla vihdoin ja viimein ensimmäistä kertaa ikinä Kesäkino Engelin ulkoilmaleffassa. Tunnema Café Engelin sisäpihalla trooppisen helteisenä yönä oli aivan ihana ja näytös viimeistä paikkaansa myöten täynnä. Voin vahvasti suositella!

Illan elokuvana oli tällä kertaa kriitikoiden ylistämä ranskalainen Aurinko sisälläni, mutta täytyy sanoa, että itse leffa ei tällä kertaa suuremmin sykähdyttänyt. Tarinassa keski-ikäinen kuvataiteilija Isabelle (Juliette Binoche) etsii eron jälkeen rakkautta jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomituista romansseista. Tavallaan leffa on raikas tuulahdus tuttua kaavaa toistavien romanttisten komedioiden keskellä, mutta toisaalta Isabellen epätoivoinen hapuilu rakkauden perässä on paikoin lähinnä kiusallista ja turhauttavaa katsottavaa. Naiivit rakkaushaaveet varattujen miesten sylissä ja odotettavissa olleiden pettymysten itkeskely antavat mielikuvan jokseenkin epäkypsästä ihmisestä ja loppua kohden enimmäkseen ärsyttää. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä muut ovat tästä elokuvasta olleet, jos joku teistä on sattunut sen näkemään?

♥ Olen aikanaan opiskellut ranskaa hyvän tovin, mutta en oikein koskaan oppinut puhumaan kieltä kunnolla. Nyt olen saanut pienen motivaatiobuustin opetella ja treenata kielitaito sujuvaksi, koska onhan kyseessä poikakaverini äidinkieli. Latasin puhelimeeni ilmaisen Duolingo-sovelluksen ja se on ihan loistava!

Alkuvaiheen oppitunnit ovat ranskaa kohtalaisen pitkään lukeneelle vähän liian helppoja mutta toisaalta kertaus on opintojen äiti. Parasta appissa on juuri se, kuinka matalan kynnyksen takana pieni päivittäinen kielikylpy sen avulla on. Sovellus muistuttelee päivittäisestä opiskeluhetkestä ilmoituksin ja lauserakenteet, kirjoitusasut ja uudetkin sanat jäävät nopeasti muistiin, kun niitä tulee kerrattua hetken verran joka päivä. Tuleepahan nykyään vietettyä esimerkiksi sporamatkoja ja kaikenlaisia muita joutilaita hetkiä entistä järkevämmän viihteen parissa!

♥ Minä olen mestari tutustumaan ihmisiin mitä yllättävimmissä tilanteissa ja joskus hyvin epätodennäköisistäkin tuttavista tulee ystäviä. Sain joskus vajaat 3 vuotta sitten New Yorkin matkallani Tinder-matchin Nykiin muuttaneen ranskalaispojan kanssa. Tapaamista suunniteltiin, mutta aikataulumme menivät ristiin, emmekä koskaan kohdanneet kasvotusten. Keskustelu jatkui satunnaisesti vielä reissun jälkeenkin ja molemmilla tuntui olevan vahva tunne siitä, että meidän pitäisi vielä joskus tavata.

Periaatteessa mahdollisuuksia kohtaamisille on vuosien varrella ollut useampikin, mutta olemme aina onnistuneet menemään ristiin ja missaamaan toisemme. Lopulta kohtasimme vihdoin ja viimein viime syksynä New Yorkissa muotiviikon aikaan ja siinä tapaamisessa oli vain jotakin taikaa. Emme edes ajatelleet kohtaamista treffeinä, vaan tuntui vain hauskalta tavata ihminen, jonka kanssa oli tuntenut “teoriassa” jo pari vuotta. Olin itse tuolloin suhteentapaisessa toisen tyypin kanssa ja tapaamisemme sävy oli muutenkin kaverillinen. Silti meillä vain synkkasi niin, että heti ensihetkestä lähtien tuntui kuin olisimme aina viettäneet aikaa yhdessä tuolla tavoin – kuin olisi kohdannut vanhan ystävän.

Tuon ensikohtaamisen jälkeen olemme taas onnistuneet menemään ristiin reissuillamme, mutta sain yllättäen tällä viikolla tältä tyypiltä viestin, että hän on tulossa viikonloppuna Helsinkiin kaverinsa häihin. Heti perään hän heitti, että meidän tuurimme tuntien olisin tuskin paikalla. Mutta yllättävää kyllä, täällä olin ja vapaana tapaamaan! En ollut uskoa silmiäni, kun tämä New Yorkissa asuva ranskalaisheppu viimein pönötti kadulla kotitaloni edessä – joskus maailma tuntuu niin pieneltä! Vietimme iltaa ruoan ja juoman äärellä kuulumisia vaihtaen ja tunnit kuluivat kuin siivillä. Kun oli hyvästien aika, tiesin jo, että tulemme varmasti tapaamaan vielä. Viestitin vielä hänelle illan päätteeksi, kuinka en voi uskoa, että tämä todella oli vasta toinen tapaamisemme. Hän vastasi ihmetellen samaa ja totesi, että tuntuu, kuin olisimme tunteneet aina. Ei se sielujen yhteys tai ystävyys ole kilometreistä tai tapaamiskerroista kiinni.

Jutun kuvat on napattu tammikuiselta matkaltani Gambiaan ja sopivat mainiosti näihin tämänhetkisiin lomahaaveisiin.

mekko // dress Mint & Berry (Zalando)

hattu // hat A+more (Stockmann)

aurinkolasit // sunglasses Ivana Helsinki (Specsavers)

sandaalit // sandals Havaianas

* kaikki vaattet on saat blogin kautta / all items sponsored

Photos: Isatou Jeng

Tags: höpötyksiä, kulttuuri, leffat, Mietteitä elämästä

Categorised in: Elämä, Kulttuuri, Muoti