11/05/18

Marimekon kesänäytökset Espalla 18.5.

1 39

Tänään on lupa paljastaa jotakin aika jännittävää! Nimittäin viikon päästä perjantaina 18.5.2018 on taas Marimekon perinteisten kesänäytösten aika ja Espan puistossa Helsingissä nähdään uutta Marimekkoa pitkin päivää muotinäytöksissä, jotka ovat kaikille avoimia. Ja tänä vuonna myös minä olen saanut kunnian tulla kutsutuksi astelemaan catwalkille ammattilaisten joukkoon!

Marimekon kesänäytös järjestetään tänä vuonna jo 27. kerran ja lavalla nähdään tänä vuonna minun lisäkseni muutamia muitakin Marimekon mukaan kutsumia kiinnostavia tyyppejä eri aloilta ja näitä yllättäviä kasvoja paljastetaan pikkuhiljaa tapahtuman FB-sivulla ennen varsinaista h-hetkeä. Erityisenä teemana juhlistetaan tänä vuonna tasa-arvoa Marimekon rakastetun Tasaraita-kuosin kunniaksi, joka viettää tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiviään.

Musiikkipuolesta vastaa tällä kertaa Suomen musiikkitaivaan kärkeen ponkaissut tulokas Vesta, joka julkaisi juuri hiljattain debyyttialbuminsa Lohtulauseita. Pääsin itse kuulemaan Vestaa jo jokin aika sitten Marimekon toisessa tilaisuudessa ja voin kertoa, että jo pelkästään musiikin puolesta kannattaa tulla paikalle. Vesta on ihana! Tapahtuman juontajana toimii Maria Veitola ja näytöstyylit luo stylisti Minttu Vesala.

Näytöksiä järjestetään siis pe 18.5. Espan puistossa Helsingissä pitkin päivää klo 11.30, 12.30, 16.00 ja 17.30, ja niihin on yleisöllä vapaa pääsy. Toivottavasti moni teistä pääsee paikan päälle! :) Lisätietoa tapahtumasta löydät sen FB-sivulta

mekko // dress Marimekko (kuvauslainassa)

kengät // shoes Acne Studios

sukat // socks Falke

Photos: Vesa Silver

Tags: , , ,

Categorised in: Muoti

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

    Related posts