10/05/18

5 hoitovinkkiä hennoille ja liukkaille hiuksille

4 50

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & XZ

Minä en varmasti ole monellekaan mikään suurta hiuskateutta herättävä tukkajumala tai hiusguru – enemmänkin olen se lohdullinen vertaistuki ja tukkatavis, jonka hiukset ovat useammin huonosti kuin hyvin ja joka ei osaa tehdä niille juuri mitään perusponnaria ja suttunutturaa kummempaa. Siitä huolimatta saan hämmennyksekseni paljon kysymyksiä lukijoilta nimenomaan hiusasioihin liittyen. Tai ehkä juuri siksi: minun hiustyyppini ja -tyylini on monelle kaltaiselleni samaistuttava ja realistinen. Kyllä minäkin joskus katselen kaikkia Instagramin tukkajumalia kaihoten, mutta kun ei näistä pohjoismaisista haivenista saa Gisele Bündchen -tukkaa, vaikka mitä tekisi – hiustyyppi vain on kirjaimellisesti kuin toisesta maailmasta.

Minun hiukseni ovat juuri sellaiset tyypilliset suomalaiset: hiuksia on määrällisesti päässä paljon, mutta ne ovat hennot ja lasimaisen liukkaat. Tukkani takkuuntuu helposti ja hento hius lentää pienimmänkin tuulenpuuskan voimasta kaikkiin ilmansuuntiin eli vaikka hiukset olisivat kotoa lähtiessä olleet nätisti, määränpäähän päästessä ne harvoin enää ovat sitä. Lisäksi hiukseni rasvoittuvat varsin nopeasti. Kuulostaako tutulta?

Tällaisen todella liukkaan hiustyypin omistajana vietin noin 25 vuotta elämästäni kuvitellen, että no minulle nyt vain ei pysty tekemään kampauksia, koska tässä tukassa ei yksinkertaisesti pysy mikään. Sitten löysin muotoilutuotteet ja tajusin, että maltillisella annostuksella sopivia muotoilutuotteita voi tehdä ihmeitä. Edelleenkin suosikkikampaukseni ovat kiinni ja auki, mutta nykyään en jää aivan sormi suuhun, jos hiuksia pitäisi pystyä vähän laittamaan itse vaikkapa kuvauksiin tai juhliin.

Uskallan veikata, että siellä ruudun toisella puolen on aika monta minun kaltaistani tukkatavista, joten kokosin tähän muutamia omia luottovinkkejäni tai tapojani hiustenhoitoon, millä vältyn pahimmilta tukkakriiseiltä.

♥ Hiusten pesutiheys. Yksi iso juttu, jonka olen vuosien varrella muuttanut hiustenhoitorutiineissani on se, että olen pyrkinyt aktiivisesti harventamaan hiustenpesujen väliä. Homma taitaa nimittäin valitettavasti mennä vähän niin, että mitä useammin tukkaa pesee, sitä nopeammin se tuntuu rasvoittuvan. Pesuväliä harventamalla olen saanut hiuspohjaa rauhoitettua ja enää hiuksia ei tarvitse pestä joka päivä. Yksi luottokikkani on suihkaista hiukan kuivashampoota heti pesun jälkeen puhtaiden hiusten tyveen föönauksen jälkeen, niin ne eivät oikeastaan edes pääse rasvoittumaan, eikä tukalle välttämättä tarvitse tehdä pariin päivään yhtään mitään. Malttia kuitenkin kuivashampoon käyttöön, ettei päänahka kuivu ja ärsyynny.

♥ Liian hyväkuntoiset hiukset? Kampaajani totesi minulle joskus, että ongelmani on oikeastaan se, että hiukseni ovat liian hyväkuntoiset ja juuri tästä syystä niin liukkaat ja vaikeasti hallittavat. Hänen ratkaisunsa oli, että hiuslaatua pitää vähän “huonontaa”, jotta tukasta tulee helpommin käsiteltävä. Siinä missä tummat hiusvärit sulkevat hiussuomuja tehden niistä liukkaammat ja kiiltävämmät, vaalennus puolestaan arvaa hiussuomuja karhentaen ja kuivattaen niitä. Niinpä hiukset raidoitettiin kauttaaltaan vaaleilla ohuen ohuilla raidoilla ja toden totta, tukka näyttää edelleen terveeltä ja hyväkuntoiselta, mutta sitä on todella paljon helpompi käsitellä eikä se ole enää ihan niin älyttömän liukas kuin aiemmin (vaikka liukashan se on edelleen).

Kun hius on riittävän hyväkuntoinen lähtökohtaisesti, sitä voi myös värikäsitellä ilman, että se kärsii liikaa. Suosittelen silti värjäyttämään hiukset ammattilaisella ja vaalentamaan nimenomaan raidoittamalla koko päähän levitettävän väriaineen sijaan: se on hiuksille ja hiuspohjalle hellävaraisempaa sekä antaa luonnollisemman lopputuloksen. Eikä tyvikasvukaan näytä raidoitetuissa hiuksissa yhtä rajulta.

♥ Hiusöljyt. Moni kammoaa ajatusta öljystä tukassa, sillä se tuo lähinnä mieleen vain rasvoittuneen näköisen liiskan, mutta öljy tekee hiuksille ihmeitä. En ole vielä toistaiseksi löytänyt parempaa keinoa ravita kuivia latvoja, setviä pesussa takkuuntuneita kutreja tai estää hiuksia sähköistymästä kuin pieni tilkka öljyä ensin käsiin hierottuna ja sitten hiusten pituuksiin levitettynä. Voin suositella! Erityisen kuivalta tuntuviin hiuksiin kannattaa testata myös erilaisia öljyhoitoja.

♥ Muotoilutuote ja föönaus. Olen todennut, että on aivan turha kuvitella saavansa tällaiseen hiukseen ilmavuutta ja tuuheutta ilman hiustenkuivaajaa. Jos annan hiusten kuivua itsekseen, lopputuloksena on vain se liukas, päätä myöten valuva ja aivan liian nopeasti rasvaiselta näyttävä luiru. Vaikka hiuksiin ei edes aikoisi tehdä mitään kampausta, suosittelen tällaisen hiustyypin omistajille jotakin muotoilutuotetta jo märkiin hiuksiin. Muotovaahto tai tuuheuttava muotoilusuihke ennen föönausta tekee ihmeitä. Kuivaa hiukset pää alaspäin tai hiusten alle ilmaa puhaltaen, niin saat niihin volyymia ja ilmavuutta. Lopuksi harjaa ja suihkauta päälle esimerkiksi suolasuihketta ja/tai kevyttä, joustavan pidon antavaa hiuslakkaa.

♥ Valitse sopivat hoitotuotteet. Liian hoitavat shampoot ja hoitoaineet saavat tällaisen hennon ja liukkaan hiuksen tuntumaan entistäkin luirummalta ja latistavat sitä entisestään. Valitse hennoille hiuksille tarkoitettu shampoo ja hoitoaine ja testaile vähän erilaisia löytääksesi sen omalle tukallesi sopivimman. Olen kuullut, että myös shampoota on silloin tällöin hyvä vaihtaa, että hiukset eivät ikään kuin kyllästy tuttuun tuotteeseen.

*

Jos vielä etsit sitä täydellistä shampoota ja hoitoainetta, niin vinkkaanpa, että suomalainen XZ on tuonut hiljattain markkinoille ihan uuden hennoille hiuksille tarkoitetun hiushoitosarjan, joka on kehitelty nimenomaan suomalaiselle hiustyypille. Kotimainen XZ on minulle itselleni sellainen nostalginen merkki, josta herää välittömästi suloisia kesämökkimuistoja, mutta joka kieltämättä on kaupan shampoohyllyllä päässyt arjessa unohtumaan täysin. Moni suomalainen kuitenkin luottaa klassikkoon kuin kiveen, sillä Suomessa Heinävedellä valmistettava XZ on valittu peräti seitsemän kertaa Suomen luotetuimmaksi shampoomerkiksi – viimeksi tämän vuoden alussa.

Vaikka XZ oli minun osaltani ehtinyt jo vaipua mökkimuistoihin, niin testasin nyt näitä herneproteiinia sisältäviä uutuustuotteita ja on myönnettävä, että olin positiivisesti yllättynyt. Rehellisesti sanottuna huomaan varsin harvoin shampoissa ja hoitoaineissa mitään aivan mullistavia eroja toisiinsa, mutta joskus osuu hyppysiin sellaisia positiivisia poikkeuksia, joissa tuntu on jotenkin hyvällä tavalla erilainen.

XZ Herneproteiini -sarjan tuotteet on siis nimenomaan luotu antamaan rakennetta, tuuheuden tuntua ja kiiltoa erityisesti ohuille ja hennoille hiuksille ja tehoaineena tuotteissa on kotimainen hiuksia vahvistava herneproteiiniuute, joka hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa ilman sitä latistavaa vaikutusta. Huomasin itse käytössä, että jo märkinä huuhtelun jälkeen hiuksissa on shampoon jäljiltä normaalia paksumpi tuntu ihan näppituntumalla. Hoitoaine ei tee hiuksista raskaan tuntuisia ja jättää hiukset helposti kammattavksi. Plussaa on erityisesti annettava kotimaisuuden lisäksi myös siitä, että tuotteissa ei ole silikonia eivätkä ne sähköistä hiuksia, mikä on ainakin omassa tukassani todella tavallinen ongelma. Pari lisäplussaa vielä siitä, että tuotteissa on tosi hyvä ja raikas tuoksu ja ne ovat erittäin edullisia (3€) sekä helposti saatavilla ihan tavallisissa päivittäistavarakaupoissa.

Testasin myös uutta XZ Omena Hiushuuhdetta, jonka tehoaineena on puolestaan kotimainen omenaviinietikka. Olen itse lukenut joskus, että omenaviinietikka tosiaan on ihan perinteinen kansankonsti hiustenhoidossa, sillä se sisältää paljon vitamiineja, lisää hiuksiin kiiltoa, silottaa hiusten pintaa ja tekee niistä pehmeät ja helposti kammattavat. Lisäksi se auttaa tasapainottamaan hiuspohjaa ja säilyttämään oikean pH-tasapainon. XZ on siis ottanut vanhan kansan viisauksista vaarin ja luottaa hiuspohjaa tukkivien silikonien sijaan kotimaiseen luonnontuotteeseen. Monikäyttöistä hiushuuhdetta voi käyttää monella eri tavalla: shampoon ja hoitoaineen jälkeen pois huuhteltavana tehohoitona, shampoon tilalla hellävaraisena puhdistajana tai hoitoaineen kevyempänä korvaajana.

Käsi ylös kaikki hiusasioiden kohtalotoverit! Kuulostivatko tukkapulmani tutuilta? Nyt on mainio hetki laittaa jakoon myös omia lyömättömiä hiusniksejä hennon ja liukkaan tukan kanssa selviytymiseen. Olisi myös hauska kuulla, tuliko minun luottovinkeissäni mitään uusia ideoita teille? Entä joko olette ehtineet testata tätä kotimaista XZ-uutuutta?

Photos: Vesa Silver & Jenni Rotonen

 

Tags: , ,

Categorised in: Kauneus

4 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Milla

    Kuulostavatpa mielenkiintoisilta nuo uuden tuotesarjan tehoaineet! Taisin nuorempana käyttää eniten juuri XZ:n hiustenhoitotuotteita. Silloin tuntui, että muut edullisemmat merkit jättivät hiukset jotenkin raskaan ja likaisenkin tuntuisiksi, pesi ne kuinka huolellisesti tahansa.

    Minulla ei itsellänikään ole mikään tavattoman hehkeä hiustyyppi, mutta aivan yhtä liukkaat hiukseni eivät ole kuin esimerkiksi muilla perheenjäsenilläni. Olen kuitenkin vähän huono kiinnostumaan mistään kauneudenhoidosta, siis hiusten- tai ihonhoitotuotteista, joten teen ylernsä hiuksillenikin vain sen, minkä olen oppinut välttämättömäksi eli pesen ja käytän hyvää hoitoainetta. Pyrin myös sinun tapaasi pitämään pesuvälin mahdollisimman pitkänä, jotta vältyn sellaiselta kierteeltä, jossa hiukset on pestävä joka päivä tai ne näyttävät aivan kaameilta. Muuten arjessa minulle on tärkeintä, että hiukset ovat poissa tieltä, mutta mitään peruslettiä mutkikkaampaa en niille osaa tehdä. :D

    En tiedä, onko yhteistyöpostauksen kommenteissa suotavaa jakaa muita tuotevinkkejä, mutta jos tämä ei haittaa, niin voisin itse jättää ison suosituksen myös Urtekramin tuotteille. Olen luottanut niihin siitä asti, kun päätin siirtyä kosmetiikassa ja hygieniatuotteissakin eläinkokeettomiin ja kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin. :)

  • Hanna

    Tutulta kuulostaa. Omat konstit aikalailla samat, pesen hiukseni nykyään vain kahdesti(!) viikossa. Ennen aina joka toinen päivä ja silloinkin hiukset olivat sinä pesupäivänä jo tosi rasvaiset. Kuivashampoo on maailman paras keksintö jota ilman en ymmärrä miten ihmiskunta on pärjännyt :) Se auttaa pidentämään pesuväliä, joskus tuntuu jopa että hiukset ovat vielä ihan puhtaat kun niitä alan pesemään. Oma suosikkini kuivashampoista on Batiste, sekä lukuisia kalliita että halpoja merkkejä kokeilleena tämä toimii itselläni ainakin kaikkein parhaiten.

    Minä välttelen tosin hiustenkuivaajaa vaikka sillä tuuheutta saakin, hiuksistani tulee sen näköiset kuin ne olisivat todella huonokuntoiset kun ne föönaa. Harottavat pinnasta, tuleehan siitäkin tietysti sitä karheutta mutta mieluummin haluan pitää sen terveen kiillon ja karheutan hiuksia sitten kuivashampoolla tai suolasuihkeella.

    Hiustenkuivaajan sijaan olen etsinyt tuuhentavia tuotteita jotka tuuhentavat siis ilmankin sitä föönausta. Yleensä laitan kosteisiin hiuksiin tuuhentavaa muotovaahtoa ja laitan vielä ne hieman kosteat hiukset korkealle nutturalle ja vedän päälaelta hieman hiuksia löyhästi ylöspäin. Se nostaa siis päälaen hiuksia ylöspäin, ja niskastakin kun on hiukset kerätty sille nutturalle ylös niin ne kuivuvat siihen asentoon ja näyttävät tuuheammilta. Jos ymmärrät mitä tarkoitan :) Lisäksi kevyt suttunuttura tuo tietysti laineita hiuksiin mikä myös tuuhentaa.

    Ja yksi parhaista vinkeistä on myös leikata hiukset hyvään malliin, niin etteivät ne luirota päätä pitkin. Ohuiden hiusten kerrostaminen saattaa tuntua hassulta, mutta kun sen tekee taitava kampaaja oikealla tavalla tuo se lisää kuohkeutta.

    Itse olen aina pitänyt XZ:n tuotteista, ongelma vain ulkomailla asuessa on että täältähän niitä ei saa. Että XZ:lle viestiä, alkakaa viemään tuotteitanne ainakin myös muihin Pohjoismaihin – luulisi näitä samanlaisen hiuslaadun omaavia ihmisiä löytyvän myös sieltä!

  • Mari

    Sinulla on kauniit hiukset, mutta tuo äärimmäisen onnellinen olemus vie kyllä huomion. :) Itselläni on sellainen tukkavinkki, että pesee hiukset päivää ennen kun on määrä tehdä kampaus. Näin hiukset eivät ole liian puhtaat ja myöskään liukkaat, joten niitä on helmpompi käsitellä eikä tarvitse kemiallisesti hajottaa hiuksen rakennetta.

  • kaisa

    Moi! Hyviä ideoita, vaikka itsellä onkin vähän eri tyyppinen hiuslaatu.

    Ihastelin tuota valkoista t-paitaa joka sulla on kuvissa päällä. Mistä se on? Mulla on ollut pitkään hakusessa tollanen hyvän näköinen valkoinen perus t-paita :)

Related posts