6/12/17

Satunnaisia mietteitä viikon varrelta

11 20

Tätä postausta ei voi aloittaa kuin yhdellä lauseella: HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 100-VUOTIAS SUOMI! <3 On jännittävää, miten pitkältä ja lyhyeltä tuo 100 vuotta samanaikaisesti tuntuu. Niin lyhyeltä, että omat isovanhempanikin ovat ehtineet elää aikana ennen Suomen itsenäistymistä, mutta niin pitkältä, että nuoremmat sukupolvet ehkä pitävät itsenäisyyttä jollain tapaa itsestäänselvyytenä.

Olen itse saanut lukea todella mielenkiintoisia tarinoita sota-ajoista sekä sukuni historiasta, sillä isomummini on aikaan kirjoittanut tarinansa ja muistelmansa talteen jälkipolville. Lisäksi suvustamme on tehty myös sukututkimus joka olisi kiinnostavaa jossain vaiheessa kahlata läpi. Omat juureni ovat osaltaan Karjalassa ja on aika mieletöntä, että isoisoäitini on hoksannut tallentaa muistoja niiltä ajoilta. Se auttaa ymmärtämään, että 100 vuoden itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys.

Tuntuu, että tänään kuitenkin on joka kanava täynnä itsenäisyyspäivään liittyviä tarinoita, niin tuumasin, että jos tekee välillä mieli lukea ja miettiä jotain ihan muutakin, nyt olisi luvassa taas satunnaisia mietteitä viikon varrelta.

Kuvituksena on jälleen yksi arkistoihin unohtunut asu alkusyksyltä. En varsinaisesti ole omistanut ollenkaan pikkumustaa ja tämä mekko on lähin minun kaapistani löytyvä versio klassikkomekosta, vaikka avoimine selkineen se ei ihan joka tilaisuuteen sovikaan. Ajattelin kuitenkin, että jonkinlainen juhlatyyli voisi tänään olla paikallaan. :)

♥ On jotenkin liikuttavaa, että tässä joulun alla siitä on nyt jo muodostunut jonkinlainen perinne, että minä autan mummokaveriani hakemaan vintiltä hänen joulukranssinsa ja -kynttelikkönsä. Tämä tehtiin yhdessä viime vuonna ja nyt viime viikolla kävimme taas penkomassa vinttiä yhdessä. <3

♥ En oikein tiedä, onko naapurini vain todella syvästi nukkuvaa tyyppiä vai onko hänellä kenties unohtunut joku herätyskello herättämään vääränä ajankohtana, sillä JOKA PÄIVÄ naapurissa pauhaa sellainen vanhan koulun piipittävä herätyskello helposti noin tunninkin putkeen. Ehkä tämä on hänen analoginen versionsa torkutuksesta? Onneksi infernaalinen piipitys ei kuulu makuualkoviini, vaan raikaa vain eteisessä sekä rappukäytävässä. Olisipa minullakin moiset unenlahjat…

♥ Nukkumisesta puheen ollen… Mainitsin jo viime viikolla, että herääminen on talven myötä vaikeutunut ja olen isosta työmäärästä johtuen yksinkertaisesti vain aika väsynyt. Siitä huolimatta herään usein aamulla jo hiukan ennen herätyskelloa enkä välttämättä saa unta enää uudelleen. Saatan siis aloittaa työt melkein heti herättyäni, mutta koska en ole nukkunut ihan riittävästi, niin monesti tunnin-parin työskentelyn jälkeen tulee ikään kuin uusi väsymys, joka saattaa olla niin voimallinen, että nuokahtelen tietokoneeni äärellä. No, muutamana harvinaisena aamuna, kun siihen on ollut mahdollisuus, olen tässä vaiheessa laittanut läppärin hetkeksi pois ja antanut itseni nukahtaa uudelleen. Ai hemmetti, miten tyydyttävää se onkaan! Ja sitten olen herännyt ehkä puolisen tuntia tai tunnin myöhemmin huomattavasti pirteämpänä uuteen päivään taas. :D

♥ Olen ollut mukana viemässä eteenpäin Vaakakapinan sanomaa ja tänä syksynä telkkariin rantautunut Jenny+ -ohjelma on yksi kiinnostavimmista aikoihin. En ole katsonut säännöllisesti ihan joka jaksoa, mutta viime viikolla, kun näin Saara Sarvaksen videopätkän äitinsä kanssa, en voinut kuin itkeä. Saara on ystäväni, joten tietysti tarina tuntui sitä varten ehkä tavallistakin koskettavammalta, mutta pätkää katsoessaan kyllä tiedostaa, että tätä tapahtuu joka päivä jollekulle. On ihan todella hyvä, että kaikesta tästä vihdoin puhutaan rakentavasti ja armollisesti sekä kestäviä ratkaisuja sekä toimintamalleja tavoitellen.

♥ En ole varsinaisesti koskaan ollut mikään ihmelapsi viherkasvien hoidossa, mutta nyt olen selvästikin onnistunut tekemään edes jotain oikein, sillä valtavan kokoinen kumisutipuuni puskee uutta hentoisen vihreää lehteä aivan periksiantamattomalla innolla. Jee!

♥ Ei jotain hyvää, ellei jotain vähän huonompaakin… Nimittäin vaikka kumisutipuuni kukoistaa täyttä häkää, se veikeä ananas corona sekä ihastuttava käpypalmu ovat huolestuttavasti vähän ruskistuneet lehdiltään. Jos joku osaa neuvoa, mikä on ongelma, niin please share! Valon puute? Liikaa/liian vähän kastelua? Kasvit ovat molemmat asunnon valoisimmassa paikassa, mutta tähän vuodenaikaan voi olla, että sekään ei riitä.

♥ En koskaan muista juoda päivän aikana tarpeeksi vettä ja olen kokeillut kaikkea mahdollista muistuttelevista kännykkäsovelluksista lähtien. Ainoa toimiva keino minulla on pitää jatkuvasti vesipulloa vierellä. Ja olennaista on, että vesi on nimenomaan pullossa, ei lasissa. Minä en osaa juoda vettä lasista kuin ruoan kanssa. Siinä nimittäin käy aina niin, että otan vain hörpyn ja loput jäävät juomatta. Pullosta juodessaan saa ikään kuin “pakotettua” nestettä kurkusta alas enemmän kerrallaan, joten toimii juuri tällaiseen pakkojuottamiseen, jota joudun itse harrastamaan. :D

Kauppojen muovipullot käyvät aina jossain vaiheessa jotenkin ällöttäviksi ja inhoan juoda sellaisesta “pillillä” varustetusta treenipullosta. Keksin hiljattain, että olen jostain saanut joskus lasisen juomapullon ja nyt olen sittemmin käyttänyt kotona sitä aivan innoissani. Kätevää on se, että pullon voi pestä tiskikoneessa ja onpa se paljon kauniimpikin kuin perus-muovipullo. Suosittelen, jos riittävä nesteytys on jollekulle muullekin haaste!

♥ Pizzan intohimoisena rakastajana minulla on tässä kaupungissa muutamia ylivoimaisia suosikkipaikkoja, joista Tenho on yksi ja Putte’s toinen. Muitakin on eli pitää varmaan joku kerta tehdä juttu omista lempparipizzerioistani Helsingissä. :) Mutta nyt on koittanut pienimuotoinen tragedia, sillä olen aina tykännyt ihan erityisesti Putte’sin gluteenittomasta pizzapohjasta, vaikka en gluteenitonta ruokavaliota noudatakaan. Olen siis jopa maksanut ekstraa siitä, että saan vain sen gluteenittoman pohjan, koska se on minusta paremman makuinen. Ajatus saattaa kuulostaa kummalliselta, sillä yleensä gluteenittomat leipomotuotteet ovat mitä ovat, mutta tämä ihastus löytyi ja syntyi ihan vahingossa, kun maistoin kaverini pizzaa (tietämättä, että siinä oli gluteeniton pohja) ja välittömästi tuohtuneena puuskahdin, että miksi hänen pizzapohjansa maistui paljon paremmalta kuin omani. :D

No se tragedia on siis se, että tuon kyseisen gluteenittoman pizzapohjan valmistaja on lopettanut tyystin sen tekemisen eikä sitä nimenomaista herkkua siis enää saa Putte’sista! Toivottavasti saavat tilalle keksittyä pian jotakin vähintään yhtä hyvää, koska ikävä niitä ekstrahyviä pohjia kohtaan on kova.

♥ Ajaudun aina välillä kaikenlaisiin omituisiin ja ilahduttaviin spontaaneihin tilanteisiin ja keskusteluihin, kun menen avaamaan suuni milloin missäkin. Viime viikolla olin iltamyöhällä tulossa kotiin raitiovaunussa, kun viereen pöllähti hieman tuiskeessa oleva tyttöjoukko. Kuuntelin vierestä tyttöjen juttuja ja nauratti, kun yksi mimmeistä löysi punaviinitahran pipostaan (!). Se oli jo taitavasti sotkettu! Ajauduin tyttöjen kanssa juttusille ja kaksi heistä jäi sattumalta samalla pysäkillä poiskin. Koska tunnelma oli niin mahtava, päätimme hetken mielijohteesta lähteä kolmen kesken vielä jonnekin “yksille”. No, ravintolan ovelle päästessämme selvisi, että se oli sulkeutumassa jo puolen tunnin kuluttua, joten luovuimme ajatuksesta. Päätimme kuitenkin, että tämä idea pitää toteuttaa ja vaihdoimme yhteystietoja uudet illanistujaiset sopiaksemme. Haha. Terkkuja Annika ja Marianne – vaikutitte molemmat ihan huipuilta eli siitä uusintaa odotellessa!

mekko // dress H&M

kengät // shoes Terhi Pölkki

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Johanna Piispa

Makeup: Sanna Riikonen / Armani / Stockmann

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Elämä, Kulttuuri, Muoti

11 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Milla

    Oi kuinka kaunis meikki, ja asukin! Ihan mieletöntä myös, että sinulla on ollut tilaisuus päästä lukemaan isomummisi elämästä.

    Minusta tuntuu aina vähän hassulta, että kun niin moni taistelee riittävän veden juomisen kanssa, itse taas juon sitä helposti vähän liikaakin, jos en kiinnitä asiaan huomiota. En tiedä, olisiko salaisuus sitten todella se kivan näköinen juomapullo… niin tai näin, en kyllä luovu pullostani. :D

    Pizzeriajuttua odotellessa! En itse juuri käy ravintoloissa, mutta olen jo sopinut epämääräiseen tulevaisuuteen pizzatreffit äitini kanssa, joten vinkeistä oikeasti olisi iloa!

    • Kiitos Milla! Tuntuu todella mielettömältä, että olen saanut tällä tavoin kurkistaa esi-isieni ja -äitieni elämään, vaikka esimerkiksi isoisoäitiäni en koskaan saanutkaan mahdollisuutta henkilökohtaisesti tavata. Hän on kuitenkin tarinoista päätellen ollut hyvin kiinnostava tyyppi: erittäin innokas taiteen ystävä ja tukija sekä yksi Suomen ensimmäisistä naispuolisista ylioppilaista. :)

      En tosiaankaan tiedä, mistä tämä vaikeuteni vedenjuontia kohtaan johtuu. En vain MUISTA juoda! En jotenkin huomaa janoa, kun touhuan niin innolla päivän mittaan.

      Ja pizzeria-juttu on tulossa ja tekeillä heti, kun ehdin vähän käydä ravintoloissa nappaamassa muutaman pizzakuvan!

  • Jari

    Myös täällä on vesipullo(i)na lasisia entisiä mehutiiviste pulloja. Valitettavasti oikean mallisia ei enää tahdo löytää, kun lempparimerkkinikin vaihtoi muovipulloihin.

    Tarvitsen pulloja enemmän kuin yhden, koska pidän todella kylmästä vedestä, joten vesipullot käyvät jääkaapin kautta. Tosin mukana en enää kuljeta lasista pulloa, koska olisihan se pitänyt arvatakin etukäteen: jossain vaiheessa pullo otti huomaamattomasti itseensä ja kaikki vedet pitkin reppua. Ei hyvä. Siksi muovipulloa on pakko käyttää reissussa.

    Hassua että on sama, että lasista vaan ei tule juoduksi vettä.

    Aina mä saan ns. tikusta asiaa… :D

    • Tässä ihan tähän tarkoitukseen tehdyssä pullossa on sellainen näpsäkkä silikonisuoja päällä, joka estää pulloa rikkoutumasta. :) Mutta tosiaan, ei kyllä ole matkassa kannettavana pullona paras vaihtoehto eli edelleen repussa kulkee silti muovipullo.

  • Pertti

    Itselläni on teräksestä valmistettu termospullo, pysyy juoma aina sopivan kylmänä, tai lämpöisenä. Eikä ole rikkoontomuus vaaraa, ja ehkä on pitkäs juoksussa lasipulloa egolosempi.

    Oletko varma, että naapurilillasila, ei ole yhdistettyä herätyskelloa, ja ruuan valimistusajastistinta, joka piippa, kun on aika herätä, ja ruveta syömään. Pikkusiuluiset kutsuvat tätä mahtavaa yhdistelmää, palohälyttimeksi ;).

    Hyvää itsenäisyyspäivää, niin sinulle, kuin kaikille muillekkin, jotka arvostavat itsenäisyyttämmme.

    • Termospullossa varmasti pysyykin mukavasti kylmänä! Tosin tässä omassa pullossani on tuollainen silikonisuoja eli ei varmastikaan rikkoudu kovin helposti.

      Ja mitä tulee naapuriin ja siihen herätyskelloon, niin aika taitava kokki saisi olla, jos joka aamu huudattaisi palovaroitinta samaan aikaan tuntitolkulla. :D Ja kyllä sen äänestä tosiaan herätyskelloksi tunnistaa – sen verran on erilainen piipitys, haha.

  • Musta kyllä sopii sulle hyvin. Oli erityisen kauniita kuvia.

  • Koskettava tuo Saaran video ja etenkin äidin lausahdus, ettei hänellä ole edelleenkään vinkkejä, kuinka voisi auttaa muita perheitä.

    Minulla on rakas ystävä, jonka tarina on julkaistu myös Vaakakapinan sivuilla ja hyvin samantapainen on hänenkin tarinansa. Ilkeistä kommenteista ja ikuisesta laihduttamisesta lapsuudessa on syntynyt elinikäinen syömishäiriö. Sen sijaan että asiaa “hoidettaisiin” tämän lapsen kotona, on työtä ennemminkin niiden lasten ja aikuisten kotona, jotka kommentoivat toisten painoa tai millään lailla edes kiinnittävät siihen huomiota.

    • On todella tärkeää, että tästä puhutaan. Ja edelleenkin tuntuu käsittämättömältä, että kiusaamisen edessä aikuisetkin ovat usein niin kädettömiä. Haasteena taitaa usein olla se, että monilla kiusaajilla toiminta on oireilua omista tai perheen ongelmista. Ja jos ongelmat lähtevät kotoa, voi olla todennäköistä, että vanhemmilla ei myöskään ole kykyä tai kiinnostusta puuttua asiaan.

  • eluhai

    Tuo sun mummoystävyys kuulostaa aina vain ihanammalta. Aina tulee hymy huulille, kun kirjoitat siitä tai kerrot jossain somessa. <3

    Ja sitten toinen juttu nuo unenlahjat.. Olen aiemmin kärsinyt tuosta tiedostamattomasta torkuttamisesta päiväunien kanssa. Puolen tunnin päikkärit saattoikin venyä pahimmillaan jopa kuuteen (kyllä, 6!!) tuntiin! Yöunien kanssa ongelmaa ei ole onneksi ollut, koska töissä sitä tuskin olis katsottu hyvällä. Nyt olen kuitenkin pitkällä saikulla masennuksen takia, ja kuukausi sitten koiran sairaskohtauksen myötä kadotin yöuneni. Kolme viikkoa meni niin, että sain unen joskus neljän ja kahdeksan välillä aamulla. Ja sitten kävikin niin, että herätyskellon soidessa kymmeneltä, olen tietämättäni torkutellut ja havahtunut tälle maailmalle vasta joskus puoliltapäivin. Eli olen just se naapurin ärsyttävä torkuttaja! :D Viikon olen nappaillut melatoniinia saadakseni unirytmini käännettyä järkevämmäksi, mutta kissani yöllisiin kolisteluihin se ei tunnu tehoavan. Pitäisiköhän sillekin antaa melatoniiniannos joka ilta..

Related posts