28/11/17

Kauniit ja terveet hampaat: miksi kannattaa käyttää sähköhammasharjaa?

328 21

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Oral-B

Kysyttäessä ihmisiltä, mitä he pitävät muissa kaikkein viehättävimpänä, useimmat mainitsevat hymyn. Jo siitä syystä toivoisi, että jokainen voisi tuntea olonsa hymyillessään itsevarmaksi ja uskaltaisi väläyttää myös hampaita silloin, kun ilo tuntuu kehossa asti. Kauniit ja terveet hampaat eivät kuitenkaan ole vain esteettinen asia, vaan olennainen osa koko kehon terveyttä.

Niin tärkeää kuin hampaista huolehtiminen onkin, niin myönnetään, että hampaiden harjaaminen on yksi niistä rasittavimmista pakollisista päivärutiineista. Illalla väsyttäisi jo ja aamulla on kiire, mutta siitä huolimatta tämä toimenpide suoritetaan kiltisti kaksi kertaa joka päivä. Hampaista huolehtimisen tärkeyttä painotetaan meille ihan pienestä pitäen ja useimmilla se on aikalailla selkärangassa, että tästä rutiinista ei vain laisteta.

On oikeastaan aika hassua, että hampaiden harjaaminen tuntuu toisinaan niin suunnattoman suurelta vaivalta. Mutta kun mietitään, miten paljon aikaa moni meistä käyttää päivän aikana kauneuteensa noin muuten, tuntuu se 2 minuuttia hampaidenpesua aamuin ja illoin loppupeleissä aika pieneltä hinnalta terveestä suusta ja kauniista hymystä. Moni ei myöskään ole välttämättä tullut ajatelleeksi, että suun terveys vaikuttaa todella paljon ihan koko kehon terveyteen. Esimerkiksi krooninen ientulehdus altistaa monenlaisille koko kehon sairauksille, joten suun ja hampaiden hyvinvoinnista kannattaa todellakin huolehtia.

Olen kirjoittanut useampaan otteeseen blogin historiassa hampaidenhoidosta ja suun terveydestä, mutta tuntuu, että se aihe ei vanhene koskaan ja koko ajan opin itsekin uutta. Osallistuin viime viikolla Oral-B:n järjestämään tilaisuuteen ja todella mielenkiintoiseen paneelikeskusteluun hampaidenhoidosta. Mukana keskustelussa oli lisäkseni treeni- ja hyvinvointibloggaaja Eveliina Tistelgren, hammaslääkäri Reetta Suokas sekä keskustelua vetämässä säteilevien hammashymyjen kuningatar ja intohimoiseksi hampaiden hoitajaksi tunnustautunut Anne Kukkohovi. Tosi mielenkiintoisen keskustelun aikana nousi esiin paljon hyödyllisiä näkökulmia, joista joitakin ajattelin jakaa myös teille tässä postauksessa.

Olen lapsesta asti pitänyt hampaistani todella hyvää huolta äidin haukan lailla valvovan silmän alla. Vähän heikommalle opastukselle jäänyt ja omien lapsuusvuosiensa lukuisista hammaspaikkauksista traumatisoitunut äitini oli jo pienenä tyttönä vannonut, että jos hänellä joskus olisi omia lapsia, hän tekisi kaikkensa opettaakseen jälkikasvunsa pitämään huolta hampaistaan. Tästä syystä opimme pienestä pitäen harjaamaan hampaamme ihan erityisen tunnollisesti.

Miksi hampaita ei saa harjata liian kovaa? Entä miksi kannattaa suosia sähköhammasharjaa?

Omaan mieleeni taisi iskostua lapsuudessa se hampaiden harjaamisen tärkeys vähän liiankin tehokkaasti, sillä sain jossain vaiheessa noottia hammaslääkärissä, että harjaan hampaitani liian kovaa. Olin tosin saanut tästä joskus huvittuneita huomautuksia ihan läheisiltäkin, kun eivät kuulemma olleet koskaan nähneet kenenkään harjaavan hampaitaan niin “raivolla”. :D Oman pään sisällä tuntui, etteivät hampaat lähde puhtaiksi, ellei pestessä käytä “vähän voimaa”.

Toisin kuin ehkä luulisi, niin hampaille todennäköisesti voi tehdä paljon enemmän hallaa liian kovilla kuin liian hellillä otteilla. Tarpeettoman paljon voimaa käyttämällä voi nimittäin vahingoittaa ikeniä ja jos ienraja pääsee vetäytymään, siitä seuraa yleensä vihlontaa ja pahimmassa tapauksessa aika tuskallistakin kipua, jos hampaan kaula paljastuu ikenen alta. Ja se on sitten sellainen vaiva, jota ei käytännössä pystykään enää korjaamaan. Tämä kaikki tieto riitti minulle pelotteluksi ja siirryin välittömästi hammaslääkärin ohjeistuksen mukaisesti sähköhammasharjaan.

*

Sähköhammasharjaa jo vuosia käyttäneelle olikin tuskallista palata takaisin perinteiseen hammasharjaan, kun iltapesujen uskollinen kaveri otti ja hajosi tänä syksynä. Ehdin pari kuukautta harjata hampaita ihan tavallisella harjalla ennen kuin sain uuden sähköhammasharjan, ja jo tässä ajassa huomasin muutaman mielenkiintoisen asian. Ensinnäkin, olin todella harjannut hampaitani silloin muinoin todella kovaa. Sähköhammasharjalla ei edes voi käyttää niin paljon voimaa, koska laite hälyttää liiasta painamisesta. Nyt kun käytin hetken aikaa taas tavallista hammasharjaa, pelkkä ajatuskin entisenlaisesta “raivopesusta” herätti puistatuksia, kun oli jo ehtinyt tottua hellävaraisempaan menoon.

Toinen juttu tavalliseen harjaan palatessa oli se, että hampaat eivät tuntuneet pesun jälkeen ollenkaan niin puhtailta kuin ennen. Ja se itse asiassa on ihan tottakin. Paneelikeskustelussamme hammaslääkäri Reetta Suokas kertoi, että asiaa on tutkittu ja tulos on, että sähköhammasharjalla tulee puhtaampaa jälkeä, vaikka pesisi hampaat tavallisella hammasharjalla todella huolellisesti ja käyttäisi vielä hammaslankaakin. Uskallan siis sekä entisenä raivoharjaajana että todella pitkäaikaisena ja tyytyväisenä sähköhammasharjan käyttäjänä suositella ihan jokaiselle. Se tutkitusti puhdistaa hampaista kaikkein eniten plakkia, joka taas on tyypillisin reikien aiheuttaja.

Testissä uusi Oral-B GENIUS Rose Gold -sähköhammasharja

Nyt kun sain hiljattain taas sähköhammasharjan käyttöön, niin olen nyt aivan onnessani testaillut uutta Oral-B GENIUS Rose Goldia. Se on paitsi teknologisesta näkökulmasta kuin avaruusajan vempain siihen entiseen Oral-B:heni verrattuna, mutta myös ihan hitsin kaunis tuossa ruusukultaisessa värissään. Vaikka olin siitä edellisestäkin sähköhammasharjastani ja sen ominaisuuksista varsin vaikuttunut, niin tämä uusi on kyllä vielä paljon monipuolisempi ja älykkäämpi. Oral-B:n sähköhammasharjat tosin yleisestikin ovat aina vertailuissa kärkisijoilla.

Uutuudessa on esimerkiksi Position Detection -paikannusteknologia, joka yhdessä puhelimeen ladattavan Oral B -sovelluksen kanssa osaa kertoa, oletko harjannut hampaitasi riittävän huolellisesti joka puolelta ja ajastin ilmoittaa värinällä, onko pesun kesto ollut riittävän pitkä. Pyörivät harjaspäät puolestaan pitävät huolen siitä, että pesuteho on aina paras mahdollinen ja myös ne tavallisella harjalla yleensä puhdistamatta jäävät alueet tulevat läpikäydyiksi.

Tällaiselle liikaan voimankäyttöön sortuvalle hampaidenpesijälle tärkeä ominaisuus on paineentunnistus, jonka seurauksena hammasharja vilkkuu punaisena ja hidastaa harjaustehoa, jos meinaa taas lipsua raivon puolelle. Myönnettävä on, että edelleen, vaikka olen höllentänyt otteita, harja vilkuttaa vähintään muutaman kerran punaisena per harjaus. Tuo valo onkin uusi juttu vanhaan harjaan verrattuna ja on pakko todeta, että vaikka se on ehkä koko harjan turhanpäiväisin ominaisuus, olin suorastaan riemuissani, kun huomasin, että harjauksen ajan laittteessa palavan valon väriä voi kännykkäsovelluksen avulla muuttaa mieleisekseen. Voin siis itse valita, loistaako harjan valo pestessä sinisenä, keltaisena, pinkkinä, violettina, oranssina tai jonakin muuna lukuisista värivaihtoehdoista.

Sovellus kertoo myös hauskalla tavalla hampaiden harjaustilastoja. Omista tiedoistani näen esimerkiksi, että harjaan hampaitani keskimäärin 2:33 minuuttia ja olen “Midnight Brusher” eli hampaidenpesu ajoittuu yleensä jonnekin puolen yön tuntumaan. :D Uuden hammasharjan mukana tulee myös näppärä matkapakkaus, joka toimii itsessään myös laturina paitsi hammasharjalle, sillä voi tarvittaessa ladata puhelimenkin – kotelossa on nimittäin myös ylimääräinen USB-portti.

Vuosien varrella kertyneitä omakohtaisia oppeja hampaidenhoidosta

Muita vuosien varrella oppimiani ja nyt vielä tuossa paneelikeskustelussa kerrattuja viisauksia hampaidenhoidosta on myös se, että kannattaa AINA käyttää fluorihammastahnaa. Jossain vaiheessa on liikkunut huhuja, että fluori olisi jotenkin ihmiselle haitallista, mutta sellaisina pitoisuuksina, mitä sitä hammastahnassa on, tämä ei pidä paikkaansa. Sen sijaan fluorin hyödyt reikiintymisen estämisessä ovat kiistattomat. Hammaslääkärin mukaan fluori on oikeastaan kaikkein tehokkain yksittäinen tekijä reikien ehkäisyssä.

On oikeastaan ihan sama, miten hyvin hampaansa harjaa, jos hammastahnassa ei ole fluoria, on silti huomattavasti suurempi riski saada reikiä kuin fluorihammastahnaa käyttävillä. Olen itse saanut kokea tämän ikävä kyllä ihan kantapään kautta, kun jossain vaiheessa käytin vuoden tai pari fluoritonta luomuhammastahnaa. Järkytyksekseni seuraavassa hammastarkastuksessa selvisi, että ennen täysin reiättömään purukalustooni oli yhtäkkiä ilmestynyt kolme reikää. Hammaslääkärikin ryhtyi ihmettelemään tätä äkillistä muutosta, etenkin kun hampaistani kuulemma näki, että pidän niistä hyvää huolta.

Yritimme miettiä, olinko muuttanut jotakin rutiineissani ja keksin mainita sen hammastahnan. Ja sieltähän se syyllinen sitten löytyikin. Harmitti ihan todella, että tuollaisesta syystä ehdin saada kolme reikää, ennen kuin ymmärsin vaihtaa takaisin fluorihammastahnaan. Nykyään käytän vain ei-vaahtoavia fluorillisia hammastahnoja, koska ne jättävät jälkeensä paljon miellyttävän suutuntuman, ei tule aftoja eikä suukaan kuivu niiden jäljiltä yhtä helposti. Ja jos suu ei kuivu, niin hengityskin pysyy pidempään raikkaana. Olen huomannut, että monesti ne raikkaan olon ja hengityksen lupaavat tahnat ovat niin tujua tavaraa, että kuivattavat suuta hurjasti. Kun pesu sitten on hoidettu pois alta, suu tuntuu hetken aikaa raikkaalta, kun hammastahnan maku vielä maistuu, mutta kuivuu sitten voimakkaan tahnan takia nopeasti ja raikas tunne on kovin nopeasti tipotiessään.

On hullua, miten paljon asioita hammaslääkärit voivat kertoa potilaidensa hampaista.  Olen vuosien varrella saanut hammaslääkärin vastaanotolla huomautuksen myös siitä, että hampaistani näkee minun rakastavan sitrushedelmiä. Hampaiden kiille kuulemma kärsii happamista sitrushedelmistä ihan yhtälailla kuin vaikkapa hiilihapotetuista juomista tai sokerista.

Vinkiksi sain hammaslääkäriltä, että mitä useammin hampaita altistaa happamille ruoille, sitä haitallisempaa se niille on. Hän siis neuvoi, että jos haluan syödä mandariineja, en napostelisi niitä viittä kertaa päivässä, vaan söisinkin vaikkapa yhdellä kertaa viisi, huuhtelisin sen jälkeen suuni vedellä ja ottaisin ksylitolipurkan. Hammaskiille on sellainen asia, jota ei valitettavasti saa takaisin sen tuhottuaan, joten otin hammaslääkärin neuvot vakavasti. Ylipäänsä hammaslääkärit kehottavat välttämään ihan kaikkea napostelua ja antamaan hampaille aterioiden välissä vähintään 3 tunnin lepotauon.

*

Nyt hiljattain olen saanut myös hammaskiskon, eli sellaiset muovisen suojan, joka laitetaan hampaiden väliin nukkumisen ajaksi. Hammaslääkäri nimittäin totesi suuhuni kurkistaessaan, että hampaissani näkyy sellaista kulumaa, että taidan narskutella ja purra hampaitani yhteen nukkuessani tosi kovaa. Olin vähän järkyttynyt tästä tiedosta, koska en ole koskaan tiennyt narskuttelevani, mutta ilmeisesti nykyään teen sitä, etenkin ollessani stressaantunut.

Narskuttelu ja yöllinen pureminen kuluttaa hampaiden pintaa, joten lääkäri ehdotti ratkaisuksi hammaskiskoa, joka käytännössä estää puremisen. Nyt olen nukkunut muutaman viikon hammaskisko suussani ja huomaan jo, kuinka leuan lihakset ovat aamuisin rennommat, kun en pääse puremaan hampaita enää yhteen samalla tavoin kuin aiemmin.

Hampaidenhoidon ammattilaisten kootut täsmätärpit suun terveyteen

Kokosin vielä pari tärkeää huomiota hampaidenhoidosta tähän loppuun noiden edellä mainittujen lisäksi. Hampaat tulisi harjata kaksi kertaa päivässä ja aamun harjaus olisi hyvä suorittaa nimenomaan ENNEN aamupalaa, koska se suojaa hampaita syömisen aiheuttamalta happohyökkäykseltä. Syömisen jälkeen hampaidenpesua tulisi välttää noin puolen tunnin ajan, koska happohyökkäyksen ollessa käynnissä harjaaminen oikeastaan vain pahentaa tilannetta ja kuluttaa hampaita entistä enemmän. Jos siis haluat ruoan jälkeen vielä harjata hampaat uudelleen, niin muistathan odottaa sen puoli tuntia.

*

Hampaita harjatessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että käy tasapuolisesti läpi koko suun ja erityisesti ne takana olevat poskihampaat, sillä tutkimukset osoittavat, että jopa 80% jättää osan suusta pesemättä kunnolla ja peräti 60% ei harjaa poskihampaitaan tarpeeksi huolellisesti. Moni myös harjaa hampaita liian lyhyen aikaa kerrallaan. Olisi hyvä käyttää hampaidenpesuun vähintään kaksi minuuttia joka pesulla.

*

Yksi vaihtoehto on pureskella ruoan jälkeen myös ksylitolipurkkaa. Olen itse laittanut eteisen pöydälle sellaisen kulhon, johon olen tyhjentänyt pari täysksylitolipurkkapussia ja systeemi on toiminut ihan loistavasti, sillä nappaan siitä ksylitolia pureksittavaksi melkein joka kerta kotoa lähtiessäni ja ruoan jälkeen. Suu kannattaa myös aina ruoan jälkeen huuhdella vedellä – se hillitsee happohyökkäystä ja suojaa siten hampaita.

*

Yksi asia, missä itsellänikin olisi vielä skarppaamista, on hammaslangan käyttö. Sitä suositellaan käytettäväksi päivittäin, mutta myönnän, että en itse kyllä ihan joka päivä jaksa tunnollisesti lankailla. Reikiä voi kuitenkin tulla myös hampaiden väliin (tästäkin on valitettavasti kokemusta) ja hammaslanka on käytännössä ainoa keino putsata tiukkoja hammasvälejä, joihin harjalla ei pääse.

*

Ja viimeisenä… Käy säännöllisesti hammaslääkärillä tai suuhygienistillä! Hammashuollon ammattilaiset suosittelevat, että olisi hyvä käydä tarkastuttamassa hampaat noin kerran vuodessa, mutta veikkaan, että aika moni meistä käy todella paljon harvemmin. Ammattilaisen suorittama hampaiden puhdistus kuitenkin ehkäisee tehokkaasti hammaskiven syntymistä ja kun reiänalkuihin sekä muihin hammasongelmiin päästään pureutumaan jo alkuvaiheessa, ei tarvitse jännittää kivuliaita ja kamalia hammaslääkärikäyntejä. :)

Voita omaksesi uusi Oral-B GENIUS Rose Gold -sähköhammasharja

Saan arpoa teidän lukijoiden kesken yhden tällaisen mahtavan uutus-sähköhammasharjan (arvo 230€) sekä 2 kpl Oral-B Gum & Enamel Repair -hammastahnaa, joten jos mielit päästä testailemaan uutuutta, niin kannattaa osallistua kisaan. Kerro, mikä sinulle on ollut haastavinta hampaidenhoidossa? Entä mikä on ollut tärkein saamasi oppi? Olisi myös kiinnostavaa kuulla, tuliko tässä postauksessa jotakin ihan uutta tietoa, mitä et ollut aiemmin hampaiden ja suun terveydestä tiennyt!

Osallistu kisaan näin: jätä vastauksesi tämän postauksen kommentteihin 5.12.2017 mennessä. Muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite, sillä kontaktoin voittajaa henkilökohtaisesti sähköpostilla.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Kauneus

328 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Saaara

    Nuorena sairastettu bulimia on ollut kova isku hampaille(kin) :( Hampaat on niin arvokkaat! Pidetään niistä huolta<3

  • Johanna

    Haastavinta on kyllä tuo lankaus, hammaslääkärikäyntien jälkeen aina skarppaan sen kanssa mutta sitten se taas jää… Tärkein oppi on ehkä ollut se kuinka suuri merkitys suun terveydellä on, ja kun kyse on tosiaan niin pienistä asioista!

  • Miia Nurmi

    Olipa hyvä teksti. kiitos1

  • Annekka

    Paras saamani oppi: hammasväliharjan käyttö. Haastavinta: hammastarkastusajan varaaminen (on ollut taas puoli vuotta to do-listalla). Paljon matkustavana houkuttelee kyllä tuo matkapakkaus laturilla!

  • Vilma

    Riittävän usein hammaslääkärissä käynti (koska kuka sinne nyt vapaaehtoisesti haluais mennä) ja riittävän pitkään harjaaminen. Mahtavan oloinen paketti!

  • Pia Lindh

    Oi, ihana hamasharja, olisi kiva voittaa niin koko perhe saisi lahjan =)
    – Hyvää joulun odotusta sinulle Jenni!

  • Paras oppi on ollut ehdottomasti sähköhammasharjaan siirtyminen! Olin ennen kanssa raivoharjaaja ja sähköhammasharja on pelastanut tältä :–D haastavinta on hammaslangan säännöllinen käyttö, itsellä on vielä super ahtaat hampaat joten lankaa on vielä vaikeampaa saada hampaiden väliin ilman ikeneen haavan tekoa… Tän vuoksi tietenkin hammaslangan käyttö on vielä tärkeämpää! Vanha sähköhammasharja kaipaisi uutta seuraajaa asap, uskoisin että tää lujuus sensori olisi mullekkin paikallaan!

  • satumar

    Hampaiden lankaus on niin vaikeaa saada rutiiniksi, vaikka tiedän, että se olisi hampailleni niin tärkeää. Tärkein oppi on ollut se, että sähköhammasharja puhdistaa hampaat paremmin kuin tavallinen hammasharja, ja se onkin ihan mahtava apuväline hampaiden hoitamisessa.

  • Essi

    Nyt on kyllä pakko kehua, että tämä oli hienoimmin toteutettu yhteistyöpostaus, jonka olen lukenut! Monessa blogissa hyppään suosiolla niiden yli, mutta tässä luin kiinnostuksella koko postauksen. Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoisia faktoja ja kokemuksia.

    :)

  • Roosaaa

    Äitini on hammashoitaja, joten nämä eivät olleet itselle uusia tietoja. :) Mutta se homma mitä en tee päivittäin vaikka nimenomaan tosiaan pitäisi on ne hampaiden välien putsaus. Se on todella rasittavaa enkä saa sitä aikaseksi usein. :D Sähköhammasharja olis todella jees omistaa ihana arvonta siis ;)

  • annakal

    En ole oppinut vieläkään käyttämään hammaslankaa päivittäin ja täytyy myöntää, että kiireisinä aamuina hampaiden harjaus jää kyllä tekemättä. Tämä tapa täytyisi vaan opetella. Tästä postauksesta löytyi hyvin muistutusta oikeille tavoille :) sähköhammasharjaa olen käyttänyt jo useamman vuoden, mutta harjasi alkaa vedellä jo ihan viimeisiänsä..

  • SaaraP

    Haastavinta on hammaslankaus säännöllisesti ja samalla sen käyttö säännöllisesti on myös paras oppi! Tämä postaus oli kokonaisuudessaan hyvä ja täynnä tärkeää tietoa. Tuo ruusukultainen sähköhammasharja on hieno ja olisi kiva saada sellainen myös omaksi joten mukana arvonnassa

  • Jenni

    Edesmenneen äitini rippilahjana oli ollut hampaiden irrotus ja tekohampaat tilalle. Onneksi sen ajan muoti ei enää ole voimissaan ja hampaita hoidetaan nykyään ihan eri malliin.

  • annikki

    Hampaiden lankaus on mun inho puuhaa ja välttelen sitä vieläkin vaikka ei pitäis :D Paras oppi minkä joskus aikoinaan kuulin oli juurikin se, että hampaat pestään ennen syömistä ton happohyökkäyksen takia.
    Hyvä postaus kaikkiaan vaikka mulle ei uutta tietoa tullutkaan.

  • Haastavinta on se järkyttävä hammaslääkärinpelko, jonka vuoksi muutama reikä pääsi kasvamaan kivuliaaksi ennen kuin rohkaistuin lääkäriin menemään :(

  • Alexilo

    Voih, osuisipa arpaonni tällä kertaa omalle kohdalleni!! Toi olis niin unelma t. Hammasfriikki :D omalla kohdallani hampaitten hoidossa haastavinta on hammaslangan käyttö. Vaikka harjaus sujuu kivuttomasti, iskee laiskuus siinä kohtaa, kun lanka pitäisi ottaa esille. Paras oppi on mielestäni tämä kaikkein yleisin; harjaa hampaat säännöllisesti.

  • Aino

    Paras neuvo: hammaslankaimen käyttö hammaslangan sijaan. Siitä huolimatta sen käyttäminen on yhä haastavinta hampaidenhoidossa (,:

  • Jaana

    Haastavinta on samanaikaisesti pestä omat hampaat huolella, seurata pienen poikani hampaiden pesu harjoittelua ja vielä lopuksi varmistus pestä hänenkin hampaansa.

  • Saija

    Kiitos kirjoituksestasi, tämä oli todella hyvä ja tärkeä teksti! Osa asioista oli itselleni tuttuja, mutta uutena asiana oli tämä puolentunnin karenssi hampaiden harjauksen jälkeen. Iltapalan jälkeen tuo ei välttämättä aina toteudu. Siihen täytyy nyt alkaa kiinnittää huomiota!

    En ole aina ollut kovin hyvä hampaiden huoltaja. En vieläkään täysin, mutta parempaan suuntaan olen menossa. Vanhemmillani on molemmilla huonot hampaat, mutta siitä huolimatta minua ei ole kunnolla kotona opetettu huoltamaan hampaitani. Pikkuhiljaa hammaslääkärien opastuksella olen laittanut asioita kuntoon hammasrutiineissani. Lankauksen muistaminen tuntuu olevan hyvin haasteellista,vaikka tästä on minua useaan otteeseen muistutettu. Nyt näin jossain mainoksen, jossa tehtiin asioita puoliksi ja kysyttiin, että et kai sinäkään harjaa hiuksistasi vain puolia? Miksi sitten jättäisit hampaidenpuhdistuksen puolitiehen ja jättäisit hampaat lankaamatta? Tämä mainos laittoi ajattelemaan ihan konkreettisesti lankaamisen tärkeyttä. Toinen erittäin haastava asia on ollut hyvän sähköhammasharjan etsiminen. Joka kerta kun käyn Hammaslääkärissä, saan saman suosituksen: hanki sähköhammasharja! Minulla on hyvin ahdasta suussa takahampaiden kohdalla mistä syystä sieltä harjaaminen on erityisen hankalaa. Sähköhammasharja ratkaisisi tämän ongelman. Lisäksi minullakin on taipumusta raivoharjaamiseen, joten paineentunnistusominaisuus olisi todella hyvä harjassani.

    Olen siirtänyt ja siirtänyt sähköhammasharjan hankintaa, sillä haluan oikeasti hyvän harjan. Ostin joskus vuosia sitten yhden edullisimmista harjoista, eikä se sitten loppupeleissä ollut kovin hyvä ostos. Minulle on ollut todella haasteellista tehdä vertailuja, joten tämän harjan saaminen ratkaisisi yhden ison kynnyksen hampaideni hoidossa. Lisäksi tuo harja on todella kaunis! Arvostan enemmän noita teknisiä ominaisuuksia, jotka selvästi motivoisivat minua parempaan suuntaan hampaiden hoidossa, mutta sen verran kaunis tuo harja on, että sitä ei kaapissa säilytettäisi! ;)

  • Anneriitta

    Kiitos erittäin tärkeän aiheen monipuolisesta käsittelystä! Asiat ovat itselleni omakohtaisesti koettuna tuttuja, olen sukupolvea, jonka vanhemmat eivät riittävästi ymmärtäneet vahtia lastensa hampaiden huoltoa. Hampaiden harjausta en koskaan jätä väliin, kuten en myöskään jokailtaista hampaiden lankausta. Hammasväliharjaa käytin jonkin aikaa, mutta koin, etten itse ehkä saanut sillä yhtä täydellistä tulosta kuin lankaamalla (oikeanlaisen ja laadukkaan väliharjan valinta on tärkeää). Puhtaat hampaat – ihana fiilis!

  • Leena

    Olen langannut hampaitani jo pidempään päivittäin, mutta ilmeisesti siinä on minulla vielä tekniikassa parannettavaa

  • Seija

    Haastavinta on ollut käyttää hammaslankaa. Se jotenkin aina meinaa unohtua. Olen pitänyt lisäksi enemmän pestä hampaani normaalilla hammasharjalla koska tuntuu että sähköhammasharjan käyttö on niin tylsää. Olen kyllä miettinyt pitkään, että pitäisi siirtyä siihen takaisin, varsinkin jos harja olisi noin hieno ! Kävin juuri hammaslääkärissä ja minulle laitetaan myös purentakiskot valmistukseen kunhan on pari toimenpidettä tehty ennen sitä. Olen narskutellut hampaita pienestä lähtien niin on kiva että saan siihen vihdoin apua!

  • Ulla-Maija

    Luin jutun suurella kiinnostuksella, koska olen innokas hampaideni hoitaja. Varsinaisesti uutta tässä ei ollut, koska kiinnostuksestani johtuen bongailen kaikkialta näitä vinkkejä hyvään hammashygieniaan. Haastavinta on saada tilattua suuhygienisti tasaisin väliajoin. Kylläpä olisi iso ilo voittaa uusi ja älykäs sähköhammasharja oman vanhan ja kulahtaneen tilalle. Erityisesti ominaisuus, mikä estää liiallisen painamisen harjatessa, olisi tarpeen.

  • Sinililja Miettunen

    Haastavinta minulle on ollut hammaslankaus, se on kivuliasta ja tuntuu jotenkin aivan liian työlästä. Paras vinkki tässä postauksessa oli sähköhammasharjan käytön tehokkuus. Olen uskollisesti jatkanut hampaitani käsikäyttöisellä harjalla, enkä ole uskonut että siinä voi olla suurtakaan vaikutusta

  • Petra

    Mulle ehdottomasti hankalinta on säännöllinen lankaus! Se on niin tylsää hommaa etten millään meinaa saada siitä rutiinia. Aina jonkun aikaa jaksan sitä tehdä ja sitten tulee pitkiä taukoja. Vaikka muuten hoidan hampaitani hyvin niin lankaus on kyllä huonolla tolalla

  • Venla Väisänen

    Haastavinta on kuunnella omia hampaita (ja mikä mulle sopii), oireilivat pitkään ennen kuin huomasin minkään olevan vialla. Kehoyhteys pätkii samalla tapaa muutenkin.

  • Reetta

    Täytyy myöntää, että itsekin painan välillä aivan liian kovaa, vaikka sähköhammasharjaa käytänkin. Tämän hetkinen Oral-B harjani ei ilmoita riittävän tehokkaasti liiallisesta voimankäytöstä, joten tuollainen valolla varustettu hammasharja tulisi todella tarpeeseen.

    Toinen juttu, minkä huomaan tekeväni väärin on aamuinen hampaidenpesu ja sen ajoittaminen. Harjaan hampaat aina aamupalan JÄLKEEN. Äh, tämän postauksen jälkeen yritän todella parantaa tapani.

    Olen pitkään miettinyt miksi sähköhammasharjat eivät ole kauniimpia ulkomuodoltaan, sillä ne usein ovat esillä kylpyhuoneessa. Tää kyseinen hammasharja on kyllä ihan super kaunis!!

  • Madi

    Tärkein ja vaikein opittava on ollut tuo hammaslangan käyttö..

  • Tanja

    Oon tarkka hampaidenhoidosta, mutta sähköhammasharja tuppaa usein unohtumaan. Se on aika kätevä tapa vähentää hammaskiveä kuitenkin. Tuollainen ruusukultaharja (lempiväri!) vois tuoda uutta intoa siihen!

  • Anna Määttä

    Haastavinta hampaidenhoidossa on ehdottomasti ollut hammaslangan käyttö. Tahtoo unohtua, mutta olen skarpannut sen suhteen kovasti. Paras oppi on muiden tapaan ollut siirtyminen sähköhammasharjan käyttöön. Vielä kun oppisin sen ettei liian kovaa harjaa. Siksi tämä uusi sähköhammasharja olisikin mainio vempain, koska ilmoittaa jos käyttää liian kovaa.

  • sannamaija

    Hammaskisko on mainio vehje, vaikkei kovin seksikäs olekaan. Ilman sitä unen laatukin on huomattavasti huonompi. Pidän myös hammaslangasta, joka ilta käytän, tuntuu, että se puhdistaa melkein enemmän, kuin harjaus!

  • Maija

    Hammaslangan säännöllinen käyttäminen tuottaa mullekin eniten hankaluuksia

  • norppis

    Haastavinta on lankaus tai hammasväliharjojen käyttö. Siinä skarppaa hetkellisesti aina hammaslääkärikäynnin jälkeen mutta sitten se jää. Paras oppi, jonka olen oikeasti ottanut käyttöönkin, on ollut ei-vaahtoava hammastahna (ei enää aftoja!) :)

  • Essi

    Hammaslangan käyttö ja sen muistaminen on haastavinta.

  • Katja

    Oisin niin sähköhammasharjan tarpeessa! Oon huomannut miten paljon kivempaa ja helpompaa suun ja hampaiden hoito on oikeilla välineillä. Hankalinta ja samalla tärkein oppini on ollu opetella hammaslangan käyttö, mutta aloin siitäkin ihan tykkäämään kun löysin sellaset pienet varrelliset hammaslankaimet, helpottaa elämää huomattavasti. En kyllä tiennyt että hampaat pitäs harjata aamulla ennen syöntiä! Seuraavaks totuttelemaan siihen

  • Salla

    Haastavinta on ehdottomasti se hammaslääkärillä käynti! :D Opiskelijana se oli vielä halpaa hommaa, mutta nyt työssäkäyvänä ei todellakaan tule käytyä joka vuosi, jotenkin sitä tulee aina lykättyä…

    Parhaimman vinkkini sain taas hammashoitajakaveriltani, joka sanoi, että tavallisen hammasharjan on aina oltava soft! Eli ne kaupan medium ja hard harjat pitää suoraan unohtaa.

  • Miia

    Raivoharjaaja, tunnistan tuosta myös itseni ja enpä myöskään tiennyt että sähköhammasharjat varoittavat moisesta. Haastavinta minulle on tehokas puhdistus pienten hammasvälien takia.

  • Reetta

    Haastavinta hampaidenhoidossa: juurikin tuo liian kova hampaiden harjaaminen. Hammaslääkärini jaksaa muistuttaa asiasta aina. :D Myös hammaslangan käyttö jää aina välillä.

    Paras oppi olisi varmaan sähköhammasharjaan siirtyminen, mutta sopivan hammasharjan ostaminen on ollut aika pitkään to do -listalla. Käytin joskus ja eron kyllä huomasi. Tavallisella harjalla ei vain saa samanlaista tulosta!

  • Iiv

    Tämän jälkeen mietin taas että pitäisikö siirtyä takaisin sähköhammasharjaan. Mulla on pieni suu ja ahdasta varsinkin poskihampailla, joten niitä on haastava saada kunnolla puhtaiksi. Tärkein oppi on ollut tuo, että hampaat harjataan aamulla ennen aamupalaa! Nykyään välillä jos unohtuu niin ihan ällöttää syödä yötunkkaisella suulla päivän tärkein ateria :D

  • Nia

    Tärkeää muistuttelua, kiitos Jenni! Haluaisin niin saada lankauksen muutettua säännölliseksi arkirutiiniksi. Haastavinta ylipäätään saada varattua aika hammashoitoon/-lääkäriin.

  • Tedla

    Hampaiden lankaus on haastavinta, mut teen sen kuitenkin säännöllisesti joka ilta hammaslankaimella.
    Aivan pienenä en vielä pessyt hampaitani säännöllisesti. Onneksi meillä kotona äiti järjesti “hampaidenpesu-kampanjoita”, jonka suoritettua tietyin väliajoin sai aina jonkin kivan palkinnon (joka tosin oli joku herkku monesti XD). Tuon myötä opin sitten nuorena pesemään hampaat aamuin illoin, enkä ole tuosta rutiinista luistanut koskaan.
    Tärkeä postaus muuten! Tuo aamupalaa ennen harjaus on uus pointti, jota tosin oon jo sen merkitystä sen kummemmin tiedostamatta jo toteuttanutkin. :) Pitääpä varata uusi aika suuhygienistille!

  • Kaisa

    Skarppaan aina lankauksen kanssa hammaslääkäristä käynnin jälkeen ja sitten lankasväliy vaan aina harvenee. Tässä edelleen opettelua! Hampaani ja ikeneni ovat olleet paljon paremmassa kunnossa kun aloin käyttämään sähköhammasharjaa.

  • mari w

    Ahtaat hammasvälit omaavalle lankaus on inhokkihomma nro 1. Vaikka kuinka tietää sen tärkeyden, jotenkin siitä aina vaan luistaa…

  • LK

    Suurin haaste on juuri tuo raivoharjaus! En tiedä mikä siinä on, kun en voi harjata hampaita lempeästi. Hampaita vihloo tämän tavan vuoksi, mikä on todella ärsyttävää ja epämiellyttävää. Pitäisi ehdottomasti hankkia sähköhammasharja. Ehkä toivon joulupukilta jos nyt ei tärppää Mieheltä olen oppinut hammaslangan käytön, mikä on helpottanut esim. pahanhajuista hengitystä joka on mulle aiemmin ollut ongelma.

  • Miia

    En ymmärrä, miten en saa perusteellisesta hampaiden hoidosta itselleni pysyvää rutiinia, vaikka ihoani hoidan huolellisesti useita minuutteja ja eri tuotteilla. Lankaa muistan käyttää pari kuukautta hammaslääkärikäynnin jälkeen säännöllisesti, sitten se aina jää. Joskus iltaisin harjaus “unohtuu” ja aamuisin kiireessä harjausaika saattaa jäädä lyhyeksi. Hampaani reikiintyvät helposti, joten huolellinen ja säännöllinen puhdistus olisi tärkeää. Ehkäpä uusi sähköhammasharja motivoisi! :D

  • Julia

    Haastavinta on ehdottomasti hammaslekuriajan varaaminen ja hammasjarjojen päivittäminen uuteen uskoon, jos voittaisi tuon niin saisi kivasti toisen haastavuuden pois alta ;)

  • Riitta

    Hei!
    Olisi todella hienoa saada omaksi tälläinen Oral. Itselläni on taipumus harjata hampaita aivan liian kovaa joten toisi suuren helpotuksen siihen ja täten myös suun terveyteen.

  • Tiinanen

    No hampaiden lankaus! En tajua miten sitä ei olevinaan jaksa tehdä illalla vaikka se ei vie edes aikaa, kun sen sitten tekee. Oivallus on ollut sähköhammasharjan käyttö: mulla on manuaalisella harjalla tapana painaa harjalla aivan liian kovaa ja saan ikenet vuotamaan. Sähköhammasharjalla harjatessa en paina ikeniä kun ei sillä voikaan painaa kovaa ja harjaus on huomattavasti hellemmin toimenpide.

  • Tanja

    Hammaslangan huolellisesta käytöstä sain muistutuksen viimeksi tänään suuhygienistin tuolissa. Olin kyllä käyttänyt lankaa (ainakin välillä), mutta ilmeisesti vain vähän sinne päin. Nyt otan langan nöyrästi kauniiseen käteen ja päivittäiseksi rutiiniksi ja putsaan ientaskut kunnolla.

  • Ida

    En ikinä voi lähteä aamulla kotoa pesemättä hampaita, mutta minulle haastavinta on muistaa pestä hampaat illalla kun on väsynyt ja haluaisi vaan äkkiä nukkumaan. Kiitos hyvistä hoitovinkeistä, sain paljon uutta tietoa!

  • Lilyyy

    Haastavinta on kyllä hammaslangan käyttö, niin kuin näkyy monella muullakin olevan.. Täytyy ryhdistäytyä sillä saralla! Muuten tulee hoidettua hampaita aikas hyvin :)

  • Mari Kemppi

    Haastavinta hampaiden hoidossa on ollut se, että kaksi minuuttia harjausta kaksi kertaa päivässä ja hampaiden lankaus tuntuu ikuisuudelta vaikka se ei sitä ole Tärkein oppi hampaiden hoidossa minulle on ollut se, että hampaat täytyy langata joka päivä, jotta hammasvälit välttyvät kariekselta!

  • klaara

    Rankkojen hoitojen aikana suuni oli vereslihalla ja tuntui että hampaatkin putoavat. Onneksi näin ei käynyt mutta nykyään huolehdin hampaistani hyvin ja langotan aina syömisen jölkeen. Ravintolassa tämä täytyy tosin hoitaa naistenhuoneessa. Upea arvonta!

  • klaara

    Rankkojen hoitojen aikana suuni oli vereslihalla ja tuntui että hampaatkin putoavat. Onneksi näin ei käynyt mutta nykyään huolehdin hampaistani hyvin ja langotan aina syömisen jölkeen. Ravintolassa tämä täytyy tosin hoitaa naistenhuoneessa. Upea arvonta!

  • Nora

    Aivan ihanan näköinen tuo hammasharja! En voi pestä hampaitani enää ilman sähköhammasharjaa, kun siihen on tottunut. Saan tyttöjen mökkireissuilla huvittuneita kommentteja kun kannan sinnekin mukaani sähköhammasharjan. Tosin nykyisen harjan akku alkaa vedellä viimeisiään.
    Minulle hampaiden lankauksessa olisi petrattavaa, teen sitä liian harvoin. En myöskään ole ottanut niin tosissani tuota että hampaat pitäisi pestä ennen aamupalaa, vaan pesen ne heti aamupalan jälkeen, mutta siihen pitänee tehdä muutos.

  • Helene

    Hyvä postaus! Itellä myös haastavinta toi hampaiden lankaus, kyllähän mä niitä lankaan, mutta en ihan joka päivä :D Mulla on kuitenkin herkästi reikiintyvät hampaat, joten se lankaus olis tosi tärkeetä.

    Käyn vuosittain hammaslääkärillä ja viime käynnillä mun hammaslääkäri sanoi, että kannattaa “dipata” hammaslanka fluoritahnassa, jos meinaa hampaat reikiintyä, sillon saa kunnon suojan myös sinne väleihin :)

  • Nelli

    Haastavinta on ollut hammaslääkärillä käynti pelon vuoksi. Suu täynnä tavaraa, vaikea hengittää, pöytä esteenä, ettei pääse pakoon ja sitten se kipu. Pelon takia halusin vaan unohtaa hampaiden olemassa olon, joka aiheutti välinpitämättömyyttä kotihoidossa ja tietenkin lisää ongelmia eli syitä käynneille.
    Saatuani lapsia muutama vuosi sitten päätin, että pelko on voitettava ennen kuin opetan lapseni samaan. Nykyään pystyn käymään jo vastaanotolla purskahtamatta itkuun, mutta ei se helppoa ole.
    Tärkein saamani oppi on ollut säännöllisyys hampaiden hoidossa sekä kotona että lääkärillä. Kun pesee aamuin ja illoin sekä käy kerran vuodessa tarkastuksessa, niin on paljon helpompaa. Hammasväliharjaus on ollut se seuraava askel.
    Uutta tässä jutussa oli tuo pesu aamuisin ennen aamupalaa. Mä oon tottunut pesemään juuri ennen lähtöä eli yleensä heti aamupalan jälkeen, joten täytyypä laittaa järjestys uusiksi.

  • thinky

    Vaikeinta on ylivoimaisesti hammaslangan käyttö. Suurin opetus ja innostus on sähköhammasharja, joka olisikin upea saada! :) hmm, sokereiden ja hedelmien naposteluun voisin kiinnittää huomiota..

  • Linda

    Hampaiden pesussa mulle oli pitkään hankalinta se että oppi pesemään ne sekä aamuin että illoin. Monilapsisessa perheessä vanhemmilla ei ollut varsinkaan aamuisin aikaa vahtia kaikkien aamurutiineja:D Nykyään naimisissa olevana tuntuu että hampaat haluaa pestä myös sitä toista ihmistä varten ja hammaslääkärin pelko on sen verran suuri että muistuu peseminen.. Tärkeimpänä oppina varmaan se että tää on oikeesti juttu mihin pystyy vaikuttaan! Hymyä päivääsi❤

  • SPI

    Hammaslanka, tuo kamalan hankala otus.
    Tarttis oppia käyttämään sitä säännöllisesti ahtaisiin hammasväleihin.

  • Annika

    Hampaiden lankaaminen on aina ollut itselle vaikeinta ja samalla myös säännöllinen lankaus sekä harjaus on se tärkein oppi. Nyt kun omalla 5 kuukautisella alkaa olla ensimmäinen hammas, tuntuu hampaidenhoito erityisen tärkeältä. :)

  • Satu

    Hammaslangan käyttämisessä on täälläkin vielä parannettavaa. Uutena tietona tuli, että hampaat kannattaisi harjata ennen aamiaista. Tähän asti olen siis toiminut väärin, mutta jatkossa harjaan hampaat ensin. Tän postauksen innoittamana pitää myös varata aika hampaiden tarkistukseen.

  • Rooosa

    Vaikeinta on ehdottomasti lankaaminen säännöllisesti! Tärkein oppi on varmasti se, että hampaat tulisi pestä aamulla ennen aamupalaa.Tää paketti kyllä innostaisi pitämään huolta hampaista paremmin! :)

  • En osallistu tällä kertaa arvontaan, mutta kommentoin asiaa muuten.

    Olen todella tunnollinen hampaiden harjaaja! Harjaan ne sähköhammasharjalla (paitsi yökylässä ja matkoilla tavallisella harjalla) kahdesti päivässä, puhdistan hammasvälit hammaslangalla joka ilta ja syön purkkaa. Siitä huolimatta hampaissani on aina välillä yksi reikä kerrallaan! Osaisitko sanoa syytä tähän?

  • Leena Juntunen

    Hei Jenni,
    Olipas perusteellinen hammashoidon ohje.
    Osallistun kilpailuun tuon ihmehammasharjan voittamiseksi. Kiitos!

  • Anu

    Olen harjannut hampaitani huolellisesti aamuin illoin, mutta siitä huolimatta reikiä vaan on tullut. Niin turhauttavaa. Pari vuotta sitten siirryin sähköhammasharjaan ja uskon että suuni tilanne on parantunut. Haastavaa onkin tarkastukseen ajan varaaminen. Nytkin olen yrittänyt jo puolisen vuotta sitä tehdä…

  • Anneli Kaikkonen

    Voi, mielelläni ottaisin tuollaisen omakseni. Itsekin harjaan hampaani liian kovasti. Siitä on ollut hammaslääkärin kanssa puhetta. En vielä omistakaan sähköhammasharjaa. Kertomuksesi vakuuttaa minut täysin.

    • Anneli Kaikkonen

      Haastavinta on se, kun pesen hampaani liian kovaa ja ientaskun vetäymiä on tullut. Olen onnistunut hammaslangan käytössä. Muutama hammasväli on niin ahdas, että on pakko pitää joka kassissa mukana hammaslankaa.

  • annnn

    Haastavinta on hampaiden lankaus juurikin. Sitä jaksan tehdä yleensä 2-5 kertaa viikossa. Ja se, että hammaslääkärillä käynti on haastavaa. Yksityiselle pääsee, mutta se on liian kallista opiskelijalle (jos tulee paikkauksia tai muuta erityistä). Julkisella puolella pääsee tarkastukseen noin neljän vuoden välein…
    Tärkeintä on ehkä ollut vaihto tavallisesta harjasta sähköhammasharjaan. Oral B:n sähköhammasharjat on parhaita ja päivitys uudempaan ei haittaisi ollenkaan :)

  • Hanna

    Hampaiden hoidossa haastavinta on, että se pitäisi malttaa tehdä niin huolellisesti aamuin illoin. Väsymyksen takia harjaaminen etenkin iltaisin tekisi mieli skipata melkein joka ilta… Tärkeimpänä oppina pidän sitä etten kuluta hampaita harjaamalla niitä ruuan jälkeen. Hammaslääkärissä käynti kyllä tsemppaa aina hoitamaan hampaita paremmin, pitäneekin varata taas aika :)

  • Camilla

    Itsellekin haastavinta on ollut tuo hampaiden lankaamisen muistaminen. Pikkuhiljaa olen kuitenkin saanut sen rutiineihini ujutettua.

    Viime kerralla suuhygienististilla ollessani opin, etteivät kumiosia sisältävät harjaspäät ole hyväksi ikenille. Olin kuvitellut näiden erikoisharjaspäiden olevan erityisen hyviä. Heitin omani roskiin heti kotiin päästyäni.

    Tuota olen miettinyt usein, että pitäisikö hampaat harjata ennen vai jälkeen aamupalan. Nyt sekin selvisi, kiitos!

  • Santses

    Haastavinta on ehdottomasti lankailu, miten se voikin olla niiiiin vastenmielistä. Täällä myös toinen raivokas harjaaja, muistan jonkun hammashoitajan joskus sanoneen neuvoisin, että kuvittele harjaavasi tomaatin (??) pintaa, niin tulee harjattua helläkätisemmin

  • Laura K

    Oi mikä ihanuus tämä uusi harja! Ja mainio kirjoitus, kiitos tästä! Vaikeinta on ehdottomasti aina ollut se hammaslangan käyttö – kaikkia vempaimia on kokeiltu, mutta aina se vain tuntuu yhtä haastavalta ja, phuh, niin kovin tylsältä. Vaikka muutoin oon aina ollut niin tarkka hampaiden hoidossa. Olen noudattanut äidin kansakoulun opettajan oppia. Opettaja oli kuulemma sanonut, ettei mikään kiire maailmassa mene hamapaiden pesun edelle ja sillä verukkeella sai jopa myöhästyä koulusta (60-luvulla!!). Uutta oli tuo, että hampaat olisi hyvä pestä jo ennen aamiaista. Itse mustikkapuuron suurena ystävänä olen nimittäin jättänyt harjauksen aina aamuisin siihen viimeiseen hetkeen kotona. :)

  • Nannil

    Tärkeimmät opit ovat olleet jatkuvien happohyökkäysten välttäminen, eli ei jatkuvaa napostelua), hammaslngan käyttö (!!!) ja todellakin sähköhammasharjalla 2min pesu ILMAN painamista. Pikapesu kovaa painamalla aiheuttaa vaan hallaa

  • Minna

    Kaikkein haastavinta on hammaslangan säännöllinen käyttäminen,vaikka puhdistan muuten hampaat tunnollisesti. Olen huomannut, että hammaslääkäriin tulee mentyä, kun saan tutulta hammaslääkäriltä joka kesä kutsun vuositarkastukseen. Luulenpa, että muuten unohtuisi.

  • Vipellys_

    Harjaan tunnollisesti aamuin illoin hampaat, vaikka tämän homman jättäisinkin heti väliin jos pystyisin.
    Miten se voikin olla niin tylsää?

    Mutta siinä missä harjaaminen on tylsää, on hammaslangan käyttö ihan mahdotonta!
    Sitä tulee käytettyä aina hetken aikaa tunnollisesti hammaslääkärikäynnin jälkeen, sitten se unohtuu ja paniikissa muistuu mieleen pari päivää ennen seuraavaa suuhygienistiaikaa.

    Ehkä tuo kyseinen sähköhammasharja applikaatioineen olisi tällaiselle tavoiteorientoituneelle tyypille hyvinkin motivoiva!
    Näkisi heti että mitä teetä väärin, mitä teet oikein ja mitä kannattaa tavoitella. Muistuttaisiko (/kiristäisikö) se myös käyttämään sitä hammaslankaa?

  • Maria

    Onpas kauniin värinen harja, tulisi todella tarpeeseen! Mielenkiintoinen juttu, tuttuja asioita mutta aina niistä on hyvä muistutella. Omat hampaat jää valitettavan usein vähän heikolle hoidolle, harjauksen hoidan huolella mutta kaikki muu jää taka-alalle. Hammaslankain odottaa harjan vieressä käyttöä ja tarkastusaikaa ei muista tilata.

  • Saara

    Mulla oli kamala kierre reikiintyvien hampaiden kanssa, vaikka pidin hampaista superhyvää huolta, tuli tasaisin väliajoin todella kipeitä reikiä. Tämä jatkui kunnes tajusin ottaa kielikorun pois! Harmillista että kukaan hammaslääkäri ei ikinä sanonut että se voisi olla haitaksi, enkä netistäkään löytänyt siitä tietoa… Selvästi kuitenkin vaikutti mulla. Tää hammasharja tulis tosi tarpeeseen koska mulla on edelleen tona aikana kehkeytyneitä reiän alkuja ja ne on pidettävä tosi hyvin puhtaana ettei ala kasvamaan.

  • sucrin

    Haastavinta on hammaslangan käyttö. Tsemppaan aina jonkin aikaa ja sitten laiskuus iskee. Lupasin juuri suuhygienistille ottaa taas tsemppausvaiheen päälle. En voi sen sijaan kuvitella luopuvani sähköhammasharjasta, on se niin paljon parempi ja tehokkaampi kuin perinteinen harja.

  • Kaarina

    Haastavinta hampaidenhoidossa on itselläni ollut yläasteaika. Yläasteen ensimmäisenä päivänä tehtiin suunnitelma hammasrautojen asentamisesta niin ylä- kuin alakalustoon. Ruokaa tarttui rautoihin, reikiä alkoi tulla ja inhottavat metalliset palikat raapivat suun sisäpuolta verille. Hymy jäi herkästi piiloon. Tänä päivänä oon silti kiitollinen tuosta, hammasrivistöt seisoo nyt järjestyksessä ja kahdeksan irtikiskottua hammasta lojuvat jossain lapsuudenkopin lipastossa.

    Tärkein saamani oppi on ollut juurikin tuo mainitsemasi hampaiden pesu ennen aamupalaa. Vieläkin huomaan luistavani tästä joinakin aamuina vanhojen tapojen orjana – ja peseväni hampaat juuri syötyäni, ennen kuin astun ovesta ulos. Vanhoja tapoja on hankala muuttaa. Uutta tietoa postauksessa oli tuo fluorihammastahnan käytön tärkeys. Lisäsin sen saman tien ostoslistalle :)

  • Nea

    Haastavinta on ollut hammaslangan käyttö, jonka käytön todella opin erään erittäin kivuliaan hammaskiven poisto -käynnin jälkeen. Nyt olen langannut hampaani joka ilta lähes 4 vuoden ajan! Suosittelen todella kaikille! Kun lankaamisesta saa rutiinin, ei sitä enää edes huomaa tekevänsä.

  • Jenni K

    Kävin viime viikolla suuhygienistillä joka neuvoi, että sähköhammasharjaa kannattaa pitää harjatessa 45 asteen kulmassa. Näin harjaaminen ei käsittääkseni vahingoita ikeniä liikaa mutta hampaat kuitenkin puhdistuvat. Tämän neuvon otinkin heti käyttöön, mutta hammasvälien putsaamisessa minulla on vielä tekemistä. Hammaslangan tai niiden pienten harjojen käyttö meinaa unohtua aina alkuunsa, mutta ehkä tämä postaus toimii nyt taas herätteenä. :)

    Tuo sähköhammasharja on kyllä kaunis ja sopisi kylppärin sisustukseen nykyistä pinkkiä harjaa paremmin, vaikka pinkki toki söpö onkin. :)

  • A

    Haastavinta: hammaslangan käyttö. Tärkein oppi: hammaslangan käyttö.

  • charlotta

    Mulla ehdottomasti vaikeinta on jaksaa pestä hampaat joka ikinen ilta. Myöskään hammaslankaa en käytä juuri koskaan, se on aivan liian vaivalloista itselleni. :D Uusi tieto minulle oli tuo, että 30min ruuan jälkeen tulisi odottaa, ennen hampaiden pesua. Pitääkin pitää tämä mielessä!

  • Maria

    Loistava postaus tärkeästä asiasta

  • Saija

    Itselleni haastavinta on myös lankaaminen säännöllisesti. Olen asian kanssa tosin petrannut paljon, mutta vielä olisi varaa parantaa. Pesen hampaat sähköhammasharjalla, joka on jo varsin vanha ja erityisesti akunkesto on lyhentynyt hurjasti. Uusi harja ollut hankintalistalla ja erityisesti haluaisin uuteen harjaan tuon paineentunnistus ominaisuuden. Hyvä vinkki toi sitrushedelmien syönti. Nyt kun mandariinit ja yms ovat makeimmillaan, niitä tulee syötyä paljon. :)

  • Anni

    Haastavinta on ollut löytää oikeat tuotteet ja olen oppinut, että hampaita ei saa harjata liian kovaa.

  • Katri

    Vaikeinta hampaiden hoidossa on ehdottomasti lankaamisen opettelu. En millään tahdo saada langattua vaikka omistan (kalliin) lankaimen joka on kupissa tyrkyllä hammasharjan vieressä.
    Mitä olen oppinut on juurikin sähköhammasharjan käyttö ja se kuinka puhtaalta suu tuntuukaan. Ehkä saisin miehenkin innostumaan sähköhammasharjasta tuollaisella modernilla teknisellä sähköhammasharjalla.
    Uusi juttu oli kuivattava hammastahna ja sen vaikutus hengityksen raikkauteen. Kiinnostavaa.

  • Miima

    Vaikeinta on aamuisin hampaiden pesu. Joskus sen teen. Usein en. Tuntuu vain, että ei ole aikaa pestä hampaita aamuisin, koska arvostan nukkumista enemmän. Pesen kyllä aina iltaisin ja käytän purkkaa. Joskus jopa lankailen.

  • Heidi

    Haastavinta on varmaankin hampaiden lankauksen saaminen rutiiniksi, tuntuu ettei ehtisi tai jaksaisi vaikkei se lopulta viel paljonkaan aikaa. Työssä on nähnyt, miten tärkeää suun hyvinvointi on koko terveyden kannalta!

  • Satu

    Haastavinta on ollut hyvien rutiinien omaksuminen. Olen joutunut opettelemaan ne vasta aikuisena. Tärkein oppi onkin ollut säännöllisyyden ylläpitäminen ja hammasvälien puhdistuksen tärkeys

  • iituliina

    Oon ehkä onnekas suuni suhteen, mutta olen säästynyt rei’iltä ja hammaskiveltä, huolimatta siitä, että käyn hammaslääkärillä harvemmin kuin kerran kahdessa vuodessa, pesen hampaat ehdottomasti vasta aamiaisen jälkeen, en käytä sähköhammasharjaa ja lankaankin ehkä noin kerran viikossa, kun en muista useammin. Lankaus on ehkä siis se itselleni haastavin osuus, tärkeintä on sen (itsestäänselvän) kahdesti päivässä harjaamisen lisäksi purkka aina ruuan jälkeen!

  • Suvi Saloniemi

    ah nyt on kisa jossa pitkään ostoslistalla ollut asia!
    olen nimittäin kuullut, että sähköhammasharja on kertakaikkiaan parasta mitä voit hampaillesi antaa. silti en ole vieläkään saanut asiaa hoidettua :D

    fingers crossed xx

  • janika

    Napostelu on kai suurin paheeni hampaiden kannalta. Tärkein oppi hammaslangan käyttö ja oon aika ylpeä siitä että jaksan käyttää sitä päivittäin. Tosin sen takia, että juurihoito jätti niin kamalat traumat :D

  • Johanna

    Minulle haastavinta hampaiden hoidossa on säännöllinen hammaslääkärissä käynti. Pitkään se on mielessä aina välillä käynyt, mutta ehkäpä nyt olisi aika varata aika :)
    Tärkein oppi taas on ollut hampaiden harjaaminen aamuin illoin. Siitä on tullut jopa sellainen mukava rutiini ennen nukkumaan menoa ja aamulla herätessä, vaikka joskus on niin laiskottanut :D

  • Reetta

    Upea sähköhammasharja! (Enpä uskonut koskaan sanovani noin :D)

    Mun vanhemmat on opettaneet mulle sen, miten tärkeää on pitää suuhygieniasta ja hampaista huolta ja oon siitä ihan mielettömän kiitollinen heille. Kun jotain oppii jo lapsuudessa niin se pysyy helpommin mukana rutiineissa aikuisenakin. Ksylitolipurkkaa voisi kyllä pureskella useammin ja tarkistaa hammastahnan laadun…

  • Millasd

    Haastavinta on ehdottomasti hammaslangan käyttö, se meinaa aina unohtua.

    Suurin oppi on ollut se, että suuta ei tulisi purskutella vedellä hampaidenpesun jälkeen. Tein näin ennen ja minulla oli usein reiänalkuja. Kun lopetin tämän hammaslääkärin suosituksesta, niin reikiä tai reiänalkuja ei enää ole tullut :)

  • Anna

    Haastavinta on ollut hampaiden pesun muistaminen iltaisin! Yleensä olen jo kerennyt peiton alle hyvään asentoon kunnes alan miettimään, että hups hampaiden pesu on unohtanut ja joudun mukavasta unipesästä kömpimään hampaiden pesulle….. :D

    Tärkein oppi on ollut, että hammaslangalla saa ne viimeisetkin ruokamössöt/blakkijäännökset hampaitten välistä. Tuntuu aina kivalta kun on käynyt hampivälit langan kera.

    Uusinta uutta oli tuo happohyökkäys ja kuinka kauan pitäisi syömisen jälkeen olla pesemättä hampaita. Luulin aina että se on vähemmän kuin tuo puolituntia + enhän mä ikinä ole sitä aikaa noudattanut, heh.

    Ps. Snäpissä sua seurailen ahkerasti ja oot kyllä niin upean naisen oloinen <3

  • Salla

    Haastavinta on hammaslangan käyttö päivittäin. Tärkein oppi sähköhammasharjaansiirtyminen.

  • Pauliina

    Vaikeuksia on ennen aamupalaa hampaiden pesemisessä, tottumusta on vaikea muuttaa…

  • Tinkerbell

    No tuon hammaslangan kanssa pitäisi kyllä vähän skarpata :D Ja pepsi max on varmaan suurin pahe hampaiden kannalta! :)

  • Heini

    Ehdottomasti laukaus ollut haastavinta, mutta nyt olen tehnyt siitä itselleni rutiinin, jonka muistan joka ilta yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Laukaus käy näppärästi esim telkkaria katsellessa illalla

  • Katja

    Haastavinta on lankaus. Paras oppi on se, että ei heti ruokailun jälkeen pese hampaita.

  • vr

    Iltaisin hammaspesu on tehtävä hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa, sillä juuri ennen nukkumaanmenoa saattaa joskus luistaa hommasta vetoamalla väsymykseen. Ajoissa tehty iltapesu ja lankailu tuottaa paikoittaan tuskaa kun alkaakin tehdä mieli vielä herkkuja. Haaste on suuri olla sortumatta!:D

    Paras saamani vinkki on yksinkertaisin mahdollinen; hammaslangan solmiminen, näin langan päät eivät luisu sormien välistä karkuun missään välissä!

  • s

    Jostain syystä usein tavallaan “unohdan” pestä hampaat kahdesti päivässä. Iltaisin olen usein niin väsynyt, että nukahdan ennen pesulle menoa. Aamulla sen kyllä tuntee :(
    Kuluneen vuoden aikana olen käynyt monta kertaa hammaslääkärissä juurihoidossa sekä paikkauttamassa reikiä. En ole välttynyt ajatukselta, kuinka paljon rahaa ja aikaa olisinkaan säästänyt pitämällä parempaa huolta hampaistani.
    Tässä postauksessa minulle oli uutta tuo happamien ruokien vaikutus hampaille.

  • Elisa

    Haastavinta hampaidenpesussa on ehdottomasti ollut aamuinen hammaspesu! Nukun aina niin hirmuisen pitkään, että joudun usein skippaamaan aamupalat ja meikkaukset ja usein vielä hampaidenpesunkin. Oon nyt kovasti yrittänyt skarpata sen kanssa, mutta nukkuminen tuntuu liian usein voittavan. Ja täällä kans yks raivopesijä. :—–D Ostin joskus sellasen hammasharjan, joka taipui jos painoi liian lujaa, ja jouduin lopulta ostamaan taas normaalin koska hampaidenpesu oli liian vaikeaa, kun ei saanut raivopestä….

  • Anna

    Koko elämäni tavallisella harjalla hampaani pesseenä haluaisin viimein päästä kokeilemaan sähköhammasharjaa.

  • Emilia

    Hampaiden lankaaminen on minusta jotenkin tosi rasittavaa, joten sitä ei tule tehtyä ihan joka päivä, vaikka se hyvää tekeekin. Uusi sähköhammasharja tulisi tarpeeseen, kun vanha alkaa vedellä viimeisiään. Tuo ruusukultainen näyttää aivan ihanalta!

  • Meri

    Olen aina koittanut pitää hyvää huolta hampaistani, mutta hammaslankaa pitäisi muistaa käyttää useammin. Opin kantapään kautta, että myös siitä ihan ikenen ja hampaan rajalta pitää harjata huolella. Sähköhammasharjalla se onnistuukin ilman ongelmia, koska sillä ei tule painettua liikaa.

  • Aliisa

    Hammaslangan käyttö on kompastuskivi, mutta onneksi oon löytänyt hammasväliharjat, joilla saan omat tiukat hammasvälit puhdistettua. Purentakisko pitäisi myös hankkia…

  • Sanni

    Hammaslangan käyttö ja purukumuni syöminen, koska en tykkää syödä purkkaa mutta voisinkin tämän postauksen innoittamana ottaa purkansyönnin lisäämisen aikaiseksi uudenvuoden lupauksekseni, lupaan ostaa purkkaa heti ensi kauppareissulla

  • Kaisa

    Haastavinta on ehdottomasti käydä hammaslääkärillä, sillä se on tällaiselle hammaslääkärikammoiselle melko vaikea asia. Ehkä nyt tämän postauksen innoittamana varaan ajan taas. Postaus oli myös tosi hyödyllinen ja hyvä! Kiitos :) Osallistun mielelläni arvontaan, vaikka oral b:n sähköhammasharja onkin käytössä. :)

  • Amanda

    Hammaslangan käyttö päivittäin on haastavinta! Tärkein oppi on ollut, että hampat pitää harjata aamuin illoin. Että hapaat on hyvä harjata ennen aamupalaa oli uusi tieto.

  • Opster

    Aikaisemmin haastavaa oli nimenomaan se että meni hammaslääkärin tarkastukseen, joka vielä erityisen helppoa opiskelijana. Kun viimein viime keväänä kävin tarkastuksessa oli kaikki onneksi kunnossa ja samalla hammashygienisti poisti hammaskivet. Sen jälkeen aloitin hammaslangan säännöllisen käytön. Uutena postauksen myötä tuli hampaiden pesu suhteessa syömiseen, aamulla usein muistan hampaanpesun vasta juuri ennen lähtöä ja usein olen juuri edeltävästi syönyt aamupalan joten tulevaisuudessa ajoin panostaa siihen että pesen hampaat heti herätessä, sekä suun huuhteluun syömisen jälkeen. Sähköhammasharja on ollut hankintalistalla kyllä pitkään, olisi siistiä voittaa noin hyvältä kuulostava versio tästä :)

  • Jenni

    Yli 10 vuotta hampaiden oikomishoitoja läpikäyneenä haastavinta on ehdottomasti uusiin oikomiskojeisiin sopeutuminen. Hampaissani on ollut jos jonkinlaisia kumilenkkejä, rautoja, tappeja ja tukikaaria, jotka antavat hyviä piilopaikkoja bakteereille. Suurin työ on onneksi ohi, mutta alahampaitani tukee edelleen tukikaari, joka hankaloittaa hammasvälien putsaamista.

    Oikomishoitojen ansiosta olenkin oppinut jo pienestä pitäen säännölliset ja huolelliset hampaiden hoito rutiinit ja nyt uskallan huoletta hymyillä suoralla ja terveellä hammasrivistöllä! :D

    Postauksesta itselle uutena tietona tuli tuo fluorihammastahnan hyödyllisyys reikien ehkäisyssä!

  • Ella

    Ohoh, enpä tiennyt tuota, että hampaat tulisi harjata aamuisin ennen aamupalaa. Oon aika tarkka hampaiden harjaaja ja lankaankin vähintään joka toinen päivä (vaikka joka päivä pitäisi), mutta jos hammaslankaimet pääsee loppumaan saatan unohtaa ostaa lisää ja taukoa tulee. Ei näin. Itselläni on hyvä oralin sähköhammasharja, mutta mikäli voitto osuisi kohdalle käärisin harjan joulupakettiin läheiselle.

  • Noora Nevalainen

    Vaikeinta hampaiden huollossa on ehdottomasti se, että jaksaa harjata joka ilta ja aamu huolellisesti sen 2 minuuttia! Illalla väsyttää niin kauheesti, että tekis miui vaan nopeesti sutasta raikas maku suuhun. Tärkein oppi terveysalan koulun myötä on ollut se, että hampaista lähtöisin oleva tulehdus vaikuttaa muuhunkin terveyteen! Joten reiät tulisi hoitaa eikä jättää ajanvarausta roikkumaan :)

  • Henni

    Hammaslangan käyttö on kyllä tidella haastavaa jostain syystä! Olen kyllä siinä petrannut. Kariesbakteeri, joka aiheuttaa reikiintymistä saadaan muuten monesti jo lapsena omilta vanhemmilta suukottelun/samalla lusikalla ruokailun kautta. Siispä jos joskus omia lapsia saan, niin yritän kyllä tämän ottaa huomioon. Itselläni on ollut aina herkästi reikiintyvät hampaat, vaikka tunnollisesti niitä olen hoitanutkin ettei reikiä tulisi.

  • Ida

    Haastavinta on säännöllinen hammaslangan käyttö. Paras saamani oppi on se yleisin eli hampaidenpesu kahdesti päivässä ja siitä ei saa lipsua!
    Tosi kiva arvonta ja hyvä tietopaketti aiheesta!

  • Laura

    Haastavinta on juurikin tuo hammaslangan käyttö. Se tuntuu vaikealta ja työläältä,joten siitä tulee luistettua liian usein. Tärkein oppimani asia on hampaiden harjaus aamuin ja illoin. En ikinä jätä harjausta väliin. Uuttaa minulle oli se, että suun huuhtelu vedellä esimerkiksi sitrushedelmien syömisen jälkeen hillitsee happohyökkäystä ja happamuuden aiheuttamaa kiilteen kulumista. Uusi hammasharja tulisi kyllä tarpeeseen kaikkine hienoine ominaisuuksineen.

  • Pauliina

    Mulle myös haastavinta on ollut hammaslangan käyttö säännöllisesti… olen kuitenkin noin puoli vuotta sitten alkanut ostamaan niitä varrellisia hammaslanka-juttuja,joiden avulla on huomattavasti helpompi langata, kuin pelkällä irtonaisella langalla! Nyt olenkin petrannut ja nykyisin lankaan hampaitani jo muutaman kerran viikossa ja se on auttanut esim. hammaskiven muodostumisen vähenemiseen. Ja suuri mullistus mulla hampaiden hoidossa on ollut sähköhammasharja, se vaan on niin paljon parempi kuin käsivaihteinen :D

  • Jasmin

    Vaikeinta on ollut jaksaa pestä hampaita tarvittava aika, tärkein oppi on ollut eri tekniikat hampaiden pesuun!

  • Maija-k

    Haastavinta on se, että puren hampaita yhteen nukkuessani. Kiille on siis ollut mennyttä jo monen monta vuotta sitten. Onneksi minulla on nykyään hammassuojat ja huolehdin hampaista huolellisesti.

  • Kiitos muistutuksesta alankin tästä varaamaan aikaa suuhygienistille.

  • melisa

    Haastavinta hampaiden hoidossa on muistaa käyttää hammaslankaa, se unohtuu aina ja on mukamas niin työlästä käyttää. Kaikkein paras oppi on taas pestä hampaat kahdesti päivässä, ja tämähän on saatu jo ihan pienestä pitäen :-)

  • Marika

    Kiitos hyvistä vinkeistä! Hampaiden lankaaminen tahtoo unohtua, se tuntuu jotenkin työläältä.

  • K

    Haastavinta ollut ehdottomasti se hampaiden lankaus! :D Vieläkään en ole oppinut hampaitani lankaamaan päivittäin, vaikka yritys on monet kerrat ollut kova. Sen sijaan hampaiden pesusta ja säännöllisistä suuhygienisti/hammaslääkärikäynneistä olen pitänyt tunnollisesti kiinni. Itselleni oli uutta tietoa tuo, että sitrushedelmät vahingoittavat kiillettä.

  • Maaria

    Hankalinta on ollu ehottomasti hammasvälien puhdistus rautojen kanssa. Ja se on kaiken lisäks aika hidas toimenpide, menee vähintään se 10min hampaidenpesuun. Tärkein oppi on varmaan ollu just se et ei kannata jättää hampaittenpesua välii. Yks kerta ei kerenny pestä nii aamulla kivat näppylät suussa. Ja tuo, et hampaita voi harjata liianki kovasti oli semmonen, mitä ei iha heti ois tullut ite ajateltua.

  • Maria

    Oma hammashistoria on ollut sen verran ongelmallinen, että nykyään hampaiden hoito on hyvällä mallilla. Esimerkiksi kokemusta juuri tuosta raivojynssäämisestä on ja hampaita vihloo. :D Hyvä postaus!

  • Riikka

    Suurin haaste tähän mennessä on ehdottomasti ollut hammastarkastukseen ajan varaaminen, kun edellisestä käynnistä oli jo yli viisi vuotta. Lapsena saatoin saada pari traumaa, kun hammaslääkärille ei tullut mieleen kertoa että on olemassa asia nimeltä puudutus. Mutta, tarkastukseen kannatti mennä sillä opin että hammasvälit voi puhdistaa ikävän hammaslangan sijaan myös harjatikuilla! Helpottaa elämää pienten ja tiiviiden hampaiden kanssa uskomattoman paljon.
    Tässä postauksessa oli hyvää tietoa tuo, että hampaat tosiaan pitäisi aamulla pestä ennen aamiaista ja sen otankin seuraavaksi kehityskohteeksi hampaideni hoidossa.

  • Anni

    Haastavinta on pestä riittävän hellästi. Lisäksi olen pessyt lähes koko elämäni hampaat aamupalan jälkeen, aijai!

  • -Selma-

    Haastavinta on itsellenikin lankaus, aivan liian harvoin tulee tehtyä.
    Tärkein saamani oppi on ollut hammaslääkärin neuvo vaihtaa tavallinen harja kunnolliseen sähköhammasharjaan. Vaihdon jälkeen hammaskiveä ei ole muodostunut enää juuri ollenkaan. :)
    Kiva arvonta, uusi harja tulisikin jo tarpeeseen!

  • Naf

    Minullekin haastavinta on pitää kiinni hampaiden säännöllisestä lankaamisesta – ja sähköhammasharjakin on vielä hankkimatta. Sen sijaan olen alkanut harjata hampaat ennen aamupalaa enkä vasta sen jälkeen, kuten ennen tein. Olen myös valkaissut hampaitani jo useamman vuoden ajan ja olen huomannut, että vaalea hammasrivistö motivoi minua huolellisempaan hampaiden hoitoon, eli valkaisusta voi olla muutakin kuin pinnallista hyötyä. :)

  • Tanja

    Haastavinta on hampaiden lankaus. Minulle on useaan kertaan hammaslääkäri muistuttanut lankauksen tärkeydestä. Ilmeisesti minulla kertyy helposti hammaskiveä, johon lankaus auttaa. Yritän tsempata taas lankauksessa, tämä postaus oli hyvä muistutus siihen. Kiitos informatiivisesta postauksesta.

  • Anna

    Mulle on haastavaa välillä harjata vain se 2 min, tuntuu että helposti meen yliajalle ja kiille saattaa vaurioitua. Lisäksi lankaus on kyllä ikuinen murheen kryyni…en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se osaksi rutiinia!!

  • Päivis

    Lankaus ehdottomasti hankalinta. Vaikka sen tärkeyden tietää, silti se usein jää.

  • Mammu

    Paras saamani oppi on hampaiden harjaus ennen aamupalaa. Ja haastavinta on juuri se että harjaan myös ihan raivolla!

  • Hanna

    Mukana arvonnassa, juuri hajosi pitkäikäinen sähköhammasharja ja nyt joutunut palaamaan tavalliseen harjaan. Eron kyllä huomaa hyvin selkeästi! Olisi siis mahtava joululahja itselle :) Haastavinta on ollut hammaslangan säännöllinen käyttö, siitä jaksaa hammaslääkärini aina muistuttaa. Tärkein oppi on ehkä se että hampaista pitää pitää tosiaan hyvää huolta kokonaisterveyden kannalta sekä vanhempien malli on tärkeä myös jälkikasvulle!

  • Riikka

    Pienestä pitäen opetettu, että hampaista on pidettävä hyvää huolta ja ne on pestävä kahdesti päivässä. Jännä, että välillä tuntuu ettei harjaamiseen olisi muka aikaa, vaikka se tosiaan vie noin 2 min. parasta oli kun aikoinaan vaihdoin sähköhammasharjaan ja hampaat tuntuvat paljon puhtaammilta harjauksen jälkeen! Ei voi käyttää enää normaalia harjaa, kuin ehkä matkoilla. Nyt olisi taas uuden harjan osto edessä ja tätä kaunokaista olisi mahtava kokeilla ja kehtaa pitää jopa esillä!

  • Laura

    Ehdottomasti hankalinta on hammaslangan käyttö, se vaan on niin ärsyttävää puuhaa! :D

  • Anne

    Itse haastavimmaksi olen kokenut juurikin sen, että pitäisi yrittää olla napostelematta.. Helposti tulee napattua jtn purtavaa suuhun, tuo sinun vinkkisi purkka-astiasta on aivan loistava! :D Tärkein saamani oppi on varmastikin ollut hangaslangan käyttö.. kuuluu nykyään kyllä jokapäiväisiin rutiineihini. Ehkä ihan uutta itselleni tästä kirjoituksestasi oli tuo mandariini-osuus. En ehkä ole ajatellut mandariinie olevan niin happamia, mutta kyllähän ne ovat, joten jatkossa viisi kerralla. ;)

  • Paula26

    Voi nätti hän on!! Mukaan arvontaan. Kiitos tästä, tuli paljon uutta!

  • Sofia

    Hieno juttu ja ihana tarpeellinen arvonta!
    Itselle haastavinta on lankaus sekä harjaus aamuisin, molemmat unohtuvat helposti, pitää skarpata!

    Haluaisin koittaa sähköhammasharjaa sillä olen kuullut että se on monin verroin parempi hampaille – ja tämä artikkeli tuki kaikkea aiemmin kuulemaani ja lukemaani :)

  • eippa

    Ooh. Monta monituista vuotta ollut tämä ostoslistalla, mutta en oo saanut aikaiseksi tai raaskinut ostaa. Ehkä onni potkaisee!

  • Kaija

    Mielenkiintoista ja uuttakin tuli, mm. aamulla pesu ennen aamiaista.

  • Miina

    Haastavinta on kyllä ehdottomasti tuo ajan varaaminen lääkärille / hygienistille. Tietää että siitä olisi apua, mutta silti niin vaivalloista. Äh! Kiitos hyvistä huomioista.

  • Laura Lähdesmäki

    Haastavinta on muistaa käyttää hammaslankaa.

  • Avsa

    Sähköhammasharjasta en luovu, mutta akku meinaa luopua minusta!

  • Nora

    Pahinta oli saada hampaiden oikomiseen ns. junaraudat 14 vuotiaana jolloin oma ulkonäkö murrosiän takia mietitytti kovasti muutenkin. Muistan miten itkin kun hammaslääkäri raudat minulle määräsi, ja miten hymyilin suu kiinni koko sen ajan kun niitä jouduin käyttämään. Hampaani ovat suorat ja hyvät tänä päivänä, 15 vuotta myöhemmin, mutta silloin ajatus hienosta hymystä ”joskus valovuosien päästä” ei lainkaan lohduttanut!

  • Emilia

    Tällaisia yhteistyöpostauksia on ilo lukea! Vanhempani ovat hammasalalla myös, joten ainakaan kasvatuksessa ei ole vikaa mitä tulee hampaiden hoitoon. Silti meinaan aina unohtaa pestä hampaat ennen aamiaista ja en sitten ehdi odottaa ruuan jälkeen sitä suositeltua tuntia, vaan harjaan hampaat heti syötyäni. Lasi appelsiinimehua ja harjaus perään = takuuvarma resepti kiillevaurioille!

  • Olga

    Moikka! Se on tosiaan kumma juttu, että tuo pari minuuttia kestävä arkirutiini tuntuu varsinkin iltaisin kovin raskaalta toimenpiteeltä! Pakotan itseni kuitenkin harjaamaan hampaani joka ilta ja aamu :D
    Itselleni haastavinta on käyttää j o k a k e r t a sähköhammasharjaa :D en tiedä miksi se on niin paljon helpompaa tarttua varsinkin aamuisin kiireessä tuohon ei-sähköhammasharjaan. Hampaani lankaan kuitenkin joka ilta, mutta tähän onkin suuresti auttanut jo vuosia sitten löytämäni hammas-lankain, joka mullisti hampaiden lankailun! Pelkän langan kanssa kikkailu sai vaan hermot kireälle :D varsinkin tärkeiden takahampaiden osalta.
    Juurikin tuo päivittäinen lankaus on ollut itselleni se hampaiden hoidon mullistavin ohje, sen rutinoitumisen myötä suht helposti reikiintyvät hampaani (ahtaat hammasvälit) ovat olleet huomattavasti terveemmässä kunnossa.
    Voisin kokeilla itsekin tuota mainitsemaasi vaahtoamatonta hammastahnaa, en muutenkaan tykkää siitä kun suu täyttyy harjatessa täyteen vaahdosta. Olen myös satunnaisesti luomukosmetiikan suurkuluttajana käyttänyt erinäisiä luomutahnoja (juurikin myös niiden vaahtoamattomuuden takia) mutta aina palannut käyttämään tavishammastahnoja.

  • ma

    Haastavinta on harjata hampaita tarpeeksi pitkään!

  • Sofia

    Omasta terveydestä tulee kyllä huolehdittua liikunnan, ruokavalion ja ihonhoidon muodossa hyvinkin tarkkaan, mutta jostain syystä sama tarmo ei tahdo aina riittää hampaiden hoitoon. Hampaat tulee harjattua yleensä viimeisenä kun on jo kiire johonkin ja tulos onkin usein vähän sinne päin. Nyrkkisääntönä sentään on aina ollut, että hampaat pestään pari kertaa päivässä.

    Tosi informatiivinen postaus ja laittaa todella miettimään olisiko tässä omassakin hammashoidossa parannettavaa.

  • NJJ

    Kiitos innostavasta jutusta, tästä sai lisää motivaatiota hampaiden hoitoon :) Itselle myös tuo hammaslangan käyttö ja liian kovaa harjaaminen ovat haasteita…

  • -Hannis--

    Hammaslankaa ei muista käyttää,se on haastavinta.Uusi tieto oli tuo 3 tunnin “lepotauko” hampaille ruokailujen välissä.

  • Emilia Tanner

    Onpas tosiaan ihanan näköinen tuo uusi sähköhammasharja! Kelpaa olla esilläkin kylpyhuoneessa :) Enpäs tiennyt, että pitäisi odottaa väh. se 30 min syömisen jälkeen ennen harjaamista kaiken ruuan kanssa. Mullistavaa itselleni hampaiden hoidossa oli ehdottomasti sähköhammasharja- ilman ei enää pärjäisikään!

  • Emma

    Mulle haastavinta on pestä illalla väsyneenä huolellisesti. Yleensä teen hutaisten harjauksen iltaisin. Mutta aamulla paikkaan asian ja harjaan hampaat huolellisesti joka kohdasta.

  • Heini

    Haastavinta on jaksaa käyttää hammaslankaa! Oikeastihan siinä ei mene edes kauan mutta silti se tuntuu aina niin rasittavalta :D Olen sen suhteen nykyään kuitenkin aika neuroottinen saatuani n. 10 vuotta sitten ientulehduksen. Sen jälkeen olen pakottanut itseni lankaamaan (lähes) päivittäin.
    Kiinnostavaa oli kuulla tuosta fluorittoman tahnan käytöstä. Itsekin lukenut noita fluori pelotteluita ja miettinyt jos vaihtaisi fluorittomaan tahnaan. Taidan kuitenkin tämän luettuani jatkaa fluoritahnan käyttämistä!

  • Mirella

    Sähköhammasharjaa en kyllä vaihda enää tavalliseen harjaan. Aina kaikille reissuille ja mökillekin otan sähköharjan mukaan, hammastuntuma ja suun puhtaus tuntuu niin erilaiselta kun pesee sähköharjalla. Aamuisin harjaan hampaat aina ennen aamupalaa, iltaharjauksen kanssa olisi kyllä reilusti parannettavaa. Hammasväliharjan ja hammaslangan käyttö on aktiivista aina hammastarkastuksen jälkeen, mutta hiipuu hetken käytön jälkeen. Tähän olisi saatava myös muutos senkin vuoksi kun on ahtaat hammasvälit ja hammaskiven poisto on aina todella kivuliasta. Kirjasin itselleni huomiselle to do-listalle, että varaan ajan suuhygienistille, viime kerrasta on liian kauan aikaa. =)

  • Pam

    Haastavinta on saada varattua aika suuhygienistille kerran vuodessa hammaskiven poistoa varten. Hampaani ovat hyvässä kunnossa säännöllisen hoidon ansiosta, mutta silti ajan varaaminen tuntuu ”pelottavalta” ja sitä mielellään lykkää mahdollisimman kauas Tärkein oppi hampaiden hoidossa on juuri tämä säännöllisyys: tarpeeksi kotihoitoa ja tarpeeksi usein hammaslääkäri+suuhygienistikäyntejä – nämä todella toimivat!

  • Leena

    Haastavinta on minullekin ollut hammaslangan säännöllinen käyttö, sitä opettelen vieläkin. Tärkeimmät saamani opit olen saanut opintoihini liittyvältä hamnaslääkärin luennolta: sähköhammasharjan paremmuutta hänkin korosti ja varoitteli ienongelmilla, joilta on vaikea, jos ei mahdoton, välttyä muuten kuin hammaslangan käytöllä.

  • Elena

    Tärkeää asiaa, hyvä juttu.

  • HeidiPauliina

    Se lankaus. Miksi se on niin vaikeaa saada rutiiniksi?!?! Olen koko ikäni käyttänyt tavallista hammasharjaa, olisiko nyt aika siirtyä sähköiseen?

  • Anni

    Lankaus unohtuu ihan liian helposti, se on ehdottomasti suurin haaste. Myös siksi on hyvä saada aina välillä muistutuksia ja hyviä vinkkejä suun terveydenhoidosta! :)

  • Eleena

    Oi miten tyylikäs hammasharja! Hoidan hampaitani hyvin lankauksineen kaikkineen, mutta kunnon sähköhammasharjaan en ole vielä raskinut satsata.

  • Ninne

    Haastavinta hampaiden hoidossa on itsellenikin edelleen hammaslangan käyttö. Paras oppi on taas se kotoa saatu rutiini hampaidenpesuun joka pitää edelleen.

  • Anna-Kaisa

    Ehdottomasti haastavinta on hammaslangan ottaminen mukaan päivittäiseksi rutiiniksi.

  • Saara

    Mullakin tuo liiallinen painaminen harjatessa on ongelma, josta oon alkanut opettelemaan pois. Uutena tietona tuli nuo prosentit, ihan kamalaa että ihmiset ei pese huolella hampaitaan. Toivottavasti tää asia paranis pian!

  • M

    Nauratti kuvailusi intohimoisesta kasvatuksesta hampaiden harjaamiseen! Aivan sama homma meillä kotona. Aikuisena olen siirtynyt sähköhammasharjaan, joka tosin alkaa vetää viimeisiään. Hammaslankaa tulee käytettyä vähän kausittain, mutta miten siitä saisinkin säännöllisempää??!

  • Venla

    Olen aina huolehtinut hampaistani tosi hyvin eikä ongelmia ole ollut, kunnes erehdyin käymään hammaslääkärillä asuinmaassani Ranskassa… Tuloksena niin kamala sotku ja lopulta Suomessa poistettu hammas, että sen olen nyt oppinut, että jatkossa varaan hammaslääkärikäynnit pelkästään Suomi-lomien ajalle.

    Ja olen ehdottomasti myös sitä mieltä että sähköhammasharjalla tulee puhtaampaa jäljel! Sen tosiaan tuntee.

  • Mari

    Isoin ja kipein oppi hampaiden kanssa on ollut se, että ensimmäiset 25 vuotta hampaani olivat täysin reiättömät ja hienossa kunnossa. Sain aina hammaslääkärissä kehuja ja muiden hammaslääkäri painajaiset tuntuivat hyvin kaukaisilta. Sen jälkeen sitten onkin ollut kaikenlaista ja kehuja ei ole aina tullut… Ikinä ei hampaiden terveyttä ja hyvinvointia kannata ottaa itsestäänselvyytenä. Lapsen ja nuoren hampaat voivat olla väljät ja säännöllinen peruspesu sekä fluorihoito riittää, mutta aikuisella on usein ahtaammat hammasvälit ja myös ruokailutottumukset erilaiset. Itse jossain vaiheessa luotin liikaakin hampaideni hyvään kuntoon ja hieman laiminlöin hoitoa. Ajattelin, että siinä se menee ja vanha epämääräinen pesu riittää, mutta ei se riittänyt. Muutaman kivuliaan hammasoperaation jälkeen hommasin neljä vuotta sitten sähköhammasharjan, jota minulle oli lääkäri suositellut jo monta kertaa. Se oli parasta mitä aikuisena olen hampailleni tehnyt. Aiemmin olin raivoharjaaja tai skippasin väsyneenä illalla koko harjauksen. Rutiini oli vaikea löytää. Sähköharjan kanssa se löytyi ja myös ikeneneni voivat paremmin kun harja alkaa vilkkua, jos painaa liian kovaa. Jos joskus joutuu käyttämään käsiharjaa niin eron todella huomaa! Eikä tee mieli palata vanhaan. Tuo uljas sähköharjani alkaa muuten vedellä viimeisiään ja olisi mahtavaa saada uusi saman merkin harja, josta tiedän, että se on hyvä ja sovelluksen ja toimintojen avulla voisi vielä hioa hampaidenhoito rutiineja. Kiitos hienosti toteutetusta yhteistyöpostauksesta! Tärkeä aihe, josta kirjoitit hyvin.

  • Tiina

    Lankaus! Ehdottomasti työläimmältä tuntuva osa hampaidenhoidossa.

    Vinkki; Hammaslääkäri sanoi, että kun puren hammasta muutenkin niin paljon niin xylitol-purkan sijasta kannattaa vaikka imeskellä jotain vastaavia pastilleja – niitä purulihaksia kun tulee käytettyä muutenkin aika paljon :)

  • Sannak

    Haastavinta hampaiden hoidossa on ollut oikomishoidossa sattuneen virheen vuoksi pakenevat ikenet. Ikeniin on tehty kaksi ikenien laskemista pysäyttävää leikkausta. Nyt hampaat ovat herkät mutta ikenien laskeutuminen on saatu pysäytettyä,mikä on pääasia. Tärkein oppi on olla hellävarainen ja pehmeä hammasharjan ja hammastahnan valinnassa. Voimakkain ei ole aina paras. Tästä postauksesta sain Ahaa elämyksen suuta kuivattavista hammastahnoista ja niiden vaikutuksesta hengityksen raikkaitten. Kiitos!

  • Riikka Lyijynen

    Haastavinta on jaksaa iltaisin nousta pesemään hampaita, kun on jo melkein nukahtamaisillaan tai vastaavasti aamulla kiireessä tulee hutastua hampaat.
    Tärkein oppi on ollut kieltämättä hammaslankaimen käyttö!
    Mielenkiintoista olisi itsekkin kokeilla hammaskiskoa joka estäisi narskuttelia ja tätä kutta hampaiden kulumista.

  • Hanna

    Haastavinta on hammaslangan käyttö, en oo jotenkin ikinä tottunut käyttämään sitä… Ja toisena harjauksen pituus, oon ehkä vähän liian malttamaton ja aattelen et kyl ne nyt jo on ihan puhtaat nopeellakin harjauksella. :D oikeestaan siks oonki miettiny et pitäs hankkia sähköhammasharja, jossa ois se kellosysteemi, ni vois pysyä vähän ruodussa.

    Tästä postauksesta inspiroituneena, taidan soittaa hammaslääkärille lähipäivinä.. edellisestä käynnistä varmaan jo kolme vuotta. Hups.

  • Niina

    Huikea postaus, tässä tuli paljon hyvää muistutusta ja uutta asiaa! :)
    Mulle haastavinta hampaidenhoidossa on se, että siihen pitäisi keskittyä. Jaksan joka päivä esim. langata tai tikuttaa hampaiden välit mutta itse pesuun en jostain syystä malttaisi keskittyä, vaan selaan puhelinta. Eli tuollainen sovellus olisi niin bueno, joka ilmoittaisi onko hampaat pesty joka puolelta.

    Oli niin hyvä vinkki toi, että ruokailun jälkeen voisi aina huuhtoa suun vedellä. Ja kääk, en tiennyt, että aamuharjaus tulisi tehdä ennen aamupalaa . . . Tätä alan noudattaa heti huomisaamusta alkaen ja aionpa käydä ostamassa pari pussia täysksylitolipurkkaa!

  • Nelli

    Ehdottomasti säännöllinen lankaaminen!

  • Marja

    Haastavinta on hammaslangan päivittäinen käyttö (laiskuus iskee välillä). En ole aiemmin ajatellut, miten suuri merkitys fluorilla on hammastahnassa, mutta olen onneksi jo vuosia käyttänyt ainoastaan fluorihammastahnaa. Opin, ettei sitä kannata vaihtaa toiseen! :) Hyviä vinkkejä kaikki.

  • Miksu

    Moikka seminaapuri! Mä oon haaveillu kans tosta hammasharjasta for real :D tuun joku päivä käymään iltateellä!

  • C

    Haastavinta on kyllä ehdottomasti hammaslääkärissä käynti, miksihän ajan varasminen on niin hankalaa? Paras vinkki on ollut pienet silikoniset hammasväliharjat, sillä hammasvälini ovat niin pienet että hammaslankaa on hirveän hankala ujuttaa, jolloin sitä ei tietenkään tule käytettyä. :)

  • Piritta

    Hammaslangan käyttö on aina haastavaa, käytän toki, mutten missään nimessä päivittäin. Enkä ole vielä oppinut, että hampaat harjataan ennen aamupalaa, kun olen tottunut harjaamaan jälkeen. Yritänpä taas muistaa!

  • Hanna

    En ollut ennen tajunnut tuota, että ärhäkkä tahna kuivattaa suuta. Taidan heti huomenna etsiä uuden tahnan!

    Huippu postaus arkisesta aiheesta. :)

    Ja niin ihanan värinen tuo harja. Haluan sen! :D

  • Eve

    Haastavinta hampaidenhoidossa on lankaus ehdottomasti. Vähän minussakin on raivoharjaajan vikaa, joten sähköhammasharja olisi hyvä apu siihen. Lapsena joutui ihan kantapään kautta kokemaan sen kun jaksanut harjata ja sitten oliki hampaat täynnä reikiä. Sen jälkeen hampaita olen pitänyt hyvänä parhaani mukaan :D paitsi se lankaus.

  • Satu

    Mielenkiintoinen postaus!
    Itselleni haastavinta hampaiden hoidossa on ehdottomasti hammaslangan käyttö, tiedän että minun tulisi käyttää sitä päivittäin todella ahtaiden hammasvälien takia, mutta jokin siinä vain on, että en saa hommaa hoidettua niin usein kuin pitäisi!
    Tärkein saamani oppi taas on hampaiden harjaus aamuin illoin! Mitään aivan uutta tietoa ei tullut, mutta tärkeiden ja hyödyllisten ohjeiden kertaaminen oli paikallaan. Esimerkiksi tuo sitruksien nauttiminen kerralla vs. pitkin päivää oli hyvä muistutus niiden vaikutuksista hampaisiin!
    Itse en omista tällä hetkellä sähköhammasharjaa, joten olisi aivan upeaa voittaa sellainen!!

  • Milja

    Haastavinta on ollut pitää lankaaminen joka harjauksen yhteydessä mukana. Tärkein oppi on, ettei harjaa liian kovaa. :)

  • hennajohanna

    Kiitos kattavasta postauksest! Joka kerta suuhygienisti vahvasti suosittelee lankausta ja joka kerta se unohtuu muutaman kerran jälkeen.. Harjaan hampaat kyllä aamuin illoin mutta tavallisella harjalla ja joskus tullut myös liian kovaa harjattua, kun ikenet on jo vähän vetäytyneet.. :/
    Tällainen sähköhammasharja tulisi siis kovasti tarpeeseen! P.s. miehellä vähän samat ongelmat, joten käyttäjiä olisi kaksi.

  • Milla

    Minulle ehkä haastavunta on hammaslangan käyttö, mutta sinun tapaasi kuulun myös raivoharjaajiin: saan uuden hammasharjan harjakset jo parissa päivässä painumaan lyttyyn… lisäksi saatan unohtua harjaamaan hampaita minuuttikaupalla, mikä lienee astetta harvinaisempaa. :D En oikein ole varma, mistä harjausintoni johtuu, ehkä se on jonkinlaista arkista meditointia!

  • Sisa

    Olipa mahtava tietopaketti ja täydellinen esimerkki myös siitä, miten yhteystyöpostaus toteutetaan ammattimaisesti & lukijoita kiinnostavalla tavalla.

    Haastavinta itselleni on edelleen hammaslangan päivittäinen käyttö, mutta sentään viikoittainen rutiini on omaksuttu. Paras neuvo on käydä hammaslääkärissä säännöllisesti, vaikka se tuntuukin tylsältä. On ollut kuitenkin huomattavasti helpompaa ja kivuttomampaa hoitaa hampaita ennaltaehkäisevästi sen sijaan, että joutuu “yllättäen” suoraan juurihoitoon…

  • Tiina

    Haastavinta hampaiden harjaamisessa ja
    lankaamisessa ovat käsien vammat sairaudet
    ja kivut

  • Carita

    Minä olen ollut myös tämä raivoharjaaja. Olen oppinut vähän jo hellittämään, mutta tämä kirjoitus hyvä muistutus jälleen!

  • Anne

    Myös minusta tuo raivoharjaus tuntui pitkään ainoalta tavalta saada puhdasta aikaan.. Sittemmin olen opetellut hellävaraisemmaksi, mutta ehkä sähköharjalla tuo hellävaraisuus olisi helpompaa..
    Käytän myös hammaspesuun aina rutkasti aikaa, ja senkin vuoksi olen jo pitkään miettinyt sähköhammasharjaan siirtymistä.. Ehkä sillä tosiaan saisi puhdasta jälkeä ilman että viettää joka päivä yhteensä parikymmentä minuuttia hammasharja kourassa :D

  • Virpi

    Kaiken haastavammiksi hommaksi koen säännöllisen lankauksen, vaikka se olisi näiden hampaiden kanssa tosi tärkeää. Olen kyllä parantanut tapojani tämän suhteen viime vuosina hurjasti. Ja seuraavaksi varaankin ajan tarkastukseen :)

  • Sannna

    Pitäisikin varata aika hampaiden tarkastukseen! Haastavinta hampaidenhoidossa on sokeristen herkkujen syömisen välttely. Joka päivä tulee melkein jotain naposteltua.

  • laulau

    Mulla on joku halvin Oral B:n sähköhammasharja. Kiinnostaisi testata, miten erilainen tollainen kalliimpi härveli on. :)

  • Lauravaan

    Hammaslangan päivittäinen käyttö meinaa jäädä täälläkin. Lankaamisen olen opetellut vasta lähivuosina.

  • Rrrosa

    Haastavinta on ollut äidiksi tultuani ylipäätään löytää aikaa itsestäni huolta pitämiseen ja samassa syssyssä on hampaidenhoitokin jäänyt toisinaan laiminlyödyksi. Tärkein oppi tällä hetkellä ja tähän liittyen olisi malttaa välttää napostelua ja siten pitää päivittäisten happohyökkäysten määrä kohtuullisena.

  • Niina

    Itse kyllä harjaan orjallisesti hampaita mutta lapsia saa patistaa. Se ehkä haastavinta!
    Postauksestasi tuli taas fiilis että pitäisi siirtyä sähköhammasharjaan kun siinä on niin paljon etuja ja tuo uusi näyttäisi vielä mistä pesemättä. Wau❤️!
    Hammasharjan tärinä on jotenkin ollut se miksi en siitä ole tykännyt mutta olisko nämä uudet ns. Tasasempia..

  • Virago

    Hammaslangan käyttö on ylivoimaisesti epämiellyttävin hoitotoimenpide jota en muista enkä jaksa tehdä juuri koskaan. Kouluaikana hammashoitaja lankasi multa hampaat niin kovakouraisesti että aloin nolosti itkeä tihrustaa, eikä se siten tainnut olla kovin lankaamiseen kannustava kokemus :D Sähköhammasharjakin multa kyllä puuttuu, en ole ns. köyhänä opiskelijana muka viitsinyt pistää rahaa sellaiseen.

  • Karoliina

    Minulle haastavinta hampaidenhoidossa on ollut ehdottomasti hammaslangankäytön muistaminen.

    Tärkein saamani oppi on ollut se, ettei saa harjata liian lujaa. Itse olin tehnyt näin ja se näkyi hampaissani.

    Tämän tekstin myötä aloin ajattelemaan fluorin tärkeyttä aivan eri tavalla. Käytän hammastahnaa, jossa on fluoria, mutta en ole jotenkin aiemmin ajatellut sen hyötyjä sen kummemmin.

  • Maija

    Olipa informaatiopitoinen kirjoitus, kiitos! Ja huh miten kaunis hammasharja, todellakin osallistun arvontaan. Minulla ei ole koskaan ollut sähköhammasharjaa, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että sellainen olisi paljon parempi kuin normaali hammasharja. Olen kyllä tarkka esimerkiksi siitä, että hammastahna on laadukasta, ja muistan langata hampaat joka päivä, mutta silti taitaa olla sähköhammasharjan hankinta vielä edessä. Kaikista vaikeinta minulle hampaidenhoidossa on säännöllisistä hammastarkastuksista kiinni pitäminen, ne on niin helppo siirtää aina hamaan tulevaisuuteen, huoh.

  • Salli

    Vaikeinta toteuttaa arjessa on hammaslankaus..! Hammaslääkäri vinkkasi sellaisesta kumiharjasta, joka tungetaan hampaiden väliin ja sitä olen motivoitunut käyttämään paremmin (lanka aina napsahti ikävästi ikeneen ja sattui). Tämän postauksen paras muistutus oli tuo syö mandariinit putkeen -muistutus, nyt kun sitruskausi on parhaimmillaan.. mukana arvonnassa!

  • HappyEnd

    Itselläni on jatkuvana riesana vahva taipumus ientulehdukseen, vaikka hampaista huolta pidänkin.

  • Anna

    Moikka! Haastavinta on hampaiden pesu aamupalaa ennen sillä pesu meinaa aina lipsahtaa aamupalan jälkeen.. Käytän myös ihan perinteistä harjaa mutta olisi kiva oppia myös käyttämään sähköhammasharjaa. Hammaslankaa käytän päivittäin ja jos siihen tapaan oppii tuntuu hampaiden lankaamisen välistäjättö samalta kuin jättäisi hampaat pesemättä! :)

  • Mira

    Hampaiden lankauksen saaminen rutiiniksi on niin hankalaa. En ole vieläkään siinä onnistunut. Niitä muistaa langata sen kerran tai kaksi viikossa.. Hammaslääkäri suositteli minulle viimeksi sellaista hammasväliharjaa ja se on ollut kyllä aika kätevä! :) Toivottavasti arpaonni osuu kohdalle sillä sähköhammasharjani uusiminen alkaa olla ajankohtaista

  • Elena Niemi

    tuli kyllä paljon hyviä vinkkejä mitä otan ehdottomasti heti käyttöön! :)

  • Roosa K

    Juuri tuo hammaslangan käyttö on itsellekkin suurin haastavuus, se vain aina unohtuu , sitä ei mitenkään meinaa saada rutiiniksi

  • Karla

    Sähköhammasharja on kyllä ollut minun hampaiden hoidon pelastus! Myönnettäköön, että välillä se hammaspesulle meno tuntuu kauhean vaikealta ja minun paheeni kyllä hampaiden hoidossa on hammaslanka, jota tulee käytettyä liian harvoin. Uusin oppini on se, että hampaat pitäisi pestä ennen aamupalaa. Olen kyllä kuullut ettei hampaita saisi pestä heti ruokailun jälkeen, mutta teininä aikakin tuli tehtyä tämä toimenpide väärin päin. Onneksi tämä oppi ja järjestys on tullut päivittäiseen käytäntöön viimeistään poikaystäväni myötä, jonka kanssa lähes joka aamu pestään hampaat yhdessä.
    Postauksesi täysin uusi tieto oli voimakkaiden hammastahnojen suunkuivattaminen ja sitä myötä hengityksen haju. Joskus nimittäin kuulen poikaystävältäni kommenttia “pesiks sä hampaat, koska sun hengitys haisee vähän”. Voisiko kenties meidän käyttämä aika voimakas hammastahna olla syy tähän. Ensi kerralla pitää siis kokeilla jotain kevyempää!

  • Hanna

    Mulle ehkä haastavinta on just hammaslangan käyttö säännöllisesti, se pääsee helposti unohtumaan:(

  • Emilii

    Kiitos Jenni, että kokosit näin loistavan paketin vinkkejä tärkeästä asiasta! Tuossa oli muutamakin asia, jotka pidän tästä lähtien mielessä hampaita pestessä. Tärkein oppi ennestään on ollut juurikin tuo hammaslangan käyttö, joka on vihdoin viimeisimmän hammaslääkärikäynnin jälkeen muodostunut rutiiniksi (jippii!). Haastavinta taitaa olla mullakin tuo happamien ruoka-aineiden vaikutus hampaisiin, sillä syön paljon erityisesti marjoja.

  • Eevaleena

    Hampaiden välien putsaus on hankalaa ottaa rutiiniksi. Lapsuudessa opetettu jokailtainen- ja aamuinen hampaiden pesun tärkeys on iskostunut niin päähän, että nukkumaan ei voi mennä jos hampaita ei ole pesty. Kiitollinen äidille siitä(kin), koska kaikki ei sitä oppia ole saaneet omilta vanhemmilta.

  • Inkivääri

    Ihan mahtava tietopaketti ja arvostan kovasti, kun blogiin tulee ajoittain tällaista sisältöä. Vastauksina arvonnan kysymyksiin, niin haastavinta minullekin on ehdottomasti hammaslangan käyttö. Toisena on myös oikeanlaisen hammastahnan löytäminen, sillä kovasti haluaisin käyttää luomutahnoja, mutta ne eivät pidä mustia värjäymiä poissa ja täten en pysty käyttämään niitä, ja asia hieman vaivaa minua. Tärkein oppini taas on ollut purentakiskon käyttöönotto, sillä pääsin monen vuoden päänsärkyongelmista eroon sen avulla.

  • meeri

    Tärkein oppi on juurikin ollut käyttää sähköhammasharjaa. Käytin ennen tavallista harjaa ja kun hammaslääkärikäynnillä paljastui useampi reikä niin lääkärin suosituksesta vaihdoin samantien sähköhammasharjaan ja pois en enää vaihtaisi. Hammaslangan käytössä olen edelleen laiska joten siinä pitää petrata.

  • Sael

    Haastavinta on muistaa ja jaksaa käyttää hammaslankaa. Olen vannoutunut sähköhammasharjan ystävä ja nykyinen vetelee viimeisiään, olisipa hienoa voittaa tuo uusi kaunokainen. :)

  • Minna

    Haastavinta on ollut suusairauden jälkeen opetella käyttämään molempia puolia leuasta tasaisesti. Ensimmäisestä sairastumisesta on yli 14 vuotta ja edelleen pureskelen vain toisella puolella. Ja sen myötä kuluvat myös hampaat epätasaisesti.

  • Jonna

    Haastavinta on saada lapsetkin ymmärtämään hampaista huolehtimisen tärkeyden :)

  • Nenna K

    Joskus haastavinta oli oppia pesemään hampaat myös aamuisin – nyt tuntuu inhottavalta ajatukselta edes, että niin ei tekisi. Tärkein oppi on ollut huomata hampaiden välien puhdistamisen merkitys. Minulle kertyy aina paljon hammaskiveä ja sen poistaminen vie jonkin verran aikaa. Mitä pidempi operaatio on, sitä kalliimpi toki. Puhdistin vuoden ajan tunnollisesti välit joka ilta ja niin vain suuhygienisti totesi, ettei täällä juuri mitään putsattavaa olekaan! Oli helppo ja halpa reissu.

  • Tilda

    En tiiä onko tää joku merkki maailmalta, kun oon tosissani miettinyt että pitäis ostaa sähköhammasharja. Pitää suunnata kaupoille, jos nyt ei ole onni myöten!
    Mulle vaikeinta on mennä hammaslääkäriin, koska jostain syystä aina pelottaa ja tuntuu hirveän syylliseltä käydä siellä. Siksipä pitiskin kotona panostaa hammashoitoon (eikä unohtaa joka ilta lankailua!) ettei aina tarviis olla peloissaan.

  • iitup

    Olen itse aika tunnollinen hampaiden hoidossa, mutta jos jotain parannettavaa pitäisi keksiä niin saisin olla huomattavasti hellempi tavallisella hammasharjalla hampaita pestessä. Tulee usein käytettyä aivan liian paljon voimaa… Siksi sähköhammasharja olisikin hyvä.

  • Maria

    Minulla ongelmana on juuri tuo hampaiden narskuttelu ja yhteen pureminen myös päiväsaikaan… Onneksi se on hoidossa vihdoin! Lankaamisen olen yrittänyt tehdä kerran päivässä, koskaan en ole kuitenkaan omistanut sähköhammasharjaa ja vaikutus näkyy takahampaissa. En saa putsattua niitä tarpeeksi hyvin ja ne reikiintyvätkin helposti..

  • R

    Mukavinta on itse hampaiden pesu ja unohdetuints hammaslanka.

  • Susanna

    Kaunis hammasharja!

  • Villis

    Paras opetus on ollut hammaslääkäriltä, joka sanoi, ettei hampaita tarvitse harjata samalla voimalla kuin olisi mattopesulla:) Jep, se on harhaluulo, että voima auttaa. Hoidan hampaani mielelläni, ei ole koskaan tökkinyt! Mut hei, yhdessäkään kuvassa emme näe hymyäsi “hampailla”, se olis ollut ainakin tässä postauksessa paikallaan:)

  • SeSilja

    Juuri vaihdoin vuosien tauon jälkeen takaisin sähköhammasharjaan ja eron kyllä todellakin huomaa. Vaikeinta on myös minulle säännöllinen hammaslankaaminen, mutta viimeksi käydessäni sain hammaslääkäriltä hyvän neuvon kokeilla hammaslangan sijaan sellaisia hammasvälien puhdistamiseen tarkoitettuja “harjatikkuja” joita saa apteekista. Niitä on tullut käytettyä paljon hammaslankaasäännöllisemmin. :)

  • Marjukka

    Olen fanaattinen hampaidenhoitaja, kuitenkin tämä kostautuu nimenomaan liian kovaa harjaamisena! Tylsästä lankaamisesta olen yrittänyt tehdä rutiinia, heikoin tuloksin. Puren myös hampaita yöllä yhteen, mikä kuluttaa hampaita ja saa niskat jumiin ja kasvot turvoksiin.. Sähköhammasharjaan siirtyminen oli paras teko ikinä, mutta nyt hammasharjani on jo parhaat päivänsä nähnyt!

  • Anu

    Tärkein oppi, kantapään kautta on tuo hammaslangan käyttö. Samalla myös haastavinta, mutta pikkuhiljaa melkein jo päivittäin tapahtuvaa, tavoitteena joka pesun yhteydessä. Olen kuullut tuosta fluorin tärkeydestä, joskus on tullut nimittäin kokeiltua fluoritonta mutta lopputuntukin suussa oli että tämä ei toimi :)

  • Saana

    Itselleni haastavinta hampaiden hoidossa oli/on hammaslangan käyttö. Viimeksi suuhygienistilla käydessäni hampaiden välistä poistettiin hammaskiveä ja kappas, kun laukaus on sen jälkeen sujunut paljon helpommin :D eli kannattaisi nyt vaan langoittaa joka päivä ettei käy taas uudestaan niin että langoituksesta tulee mahdotonta hammaskiven takia..

  • Maijas

    Haastavinta on säännöllinen lankaus – miten se tuntuukin niin hankalalta saada aikaiseksi :) Tämän olen korvannut useammalla hammashoitajakäynnillä vuodessa. Tämä on varmasti ollut samalla tärkein oppi – jos laiskottelee itse niin sitä täytyy kompensoida välillä ammattilaisilla.

  • Niina

    Oi mikä kaunokainen tuo hammasharja.
    Haastavinta hampaidenhoidossa oli saada hammaslangan käyttö rutiiniksi,kesti kauan että siitä tuli jokapäiväinen tapa.

  • Sanni

    Hampaiden hoidossa haastavinta on kyllä aina ollut tuo lankaaminen. Se että sen muistaisi ja jaksaisi tehdä, ja toisaalta se on myös mielestäni todella inhottavaa, kun hampaiden välit ovat alhaalla todella tiukat, ja lankaaminen usein sattuu. En tiedä mikä auttaisi. Olen oppinut harjaamaan hampaat ennen aamiaista jo kauan sitten, mikä on kyllä hyvä juttu kiilteen kannalta, kun useintulee syötyä aamulla marjoja tai hedelmiä. Enpä tiennyt muuten, että noin monet harjaavat hampaansa huonosti! Itselläni ongelmana taitaa olla, että harjaan niitä jopa liian kauan ja myös liian kovaa, vaikka tähän olen yrittänyt kiinnittää huomiota jo jonkin aikaa.

  • Linnea Lahtinen

    Mulle on hankalinta se että harjaan liian lujaa, pitäisi opetella pois tästä tavasta

  • Jane

    Haastavinta on ollut ehdottomasti hammaslangan jokapäiväinen käyttö. Paras oppi tuli kantapäänkautta kun kuulin hammaslääkärin tuomion “muutamasta” reiästä hammasväleissä, jonka jälkeen olen ollut ahkera ja esimerkillinen lankaaja ;) Varrellinen hammaslankain on aivan ehdoton suosikkini tässä!

  • Tiina

    Säännöllisyys, riittävän pitkä pesu ja se hammaslanka! Inhoan sitä ja ahtaat hammasvälit tekee sen käytöstä vielä vähän hankalampaa. Muutaman tarmokkaan hammaskiven puhdistuksen jälkeen opin miten tärkeää se on ja nyt käytän pieniä hammasväliharjoja. Hammaskiveä muodostuu vähemmän ja suu tykkää! Verenmaku suussa on aina vähän meh

  • Pikka

    Auts, hyvä oppi tuli juuri tekstistäsi – hampaat pitääkin harjata ENNEN aamupalaa!
    Lankaus on se heikko kohtani, mutta uudelle sähköhammasharjalle olisi nyt se todellinen tarve, kun edellinen sammahti juuri viime viikolla. Eli toivon todella arpaonnen osuvan kohdalleni! :)

  • Sanni

    Hampaiden lankaus on ollut ehdottomasti haastavin opeteltava, sillä se ei ole jäänyt selkärankaan pienestä asti. Sähköhammasharjan käyttö on tärkein hampaiden hoitoon liittyvä asia – hammaslääkärissä on tullut jopa kehuja hyvin hoidetuista hampaista sähköhammasharjan käytön jälkeen. :)

  • Liisa

    Suurin haaste on ehdottomasti ollut aina hammaslangan käyttö – se tuntuu epämukavalta ja on olevinaan niin kovin työläs operaatio. Varmasti helpottaisi, kun vain ottaisi sen rutiiniksi. Tärkein oppi hampaiden ja suun terveydestä on tullut huomattua hoitoalalla työskennellessä – suun infektiot vaikuttavat kokonaisvaltaisesti terveyteen, ja suun terveys on tärkeä huomioon
    otettava asia esimerkiksi raskauden aikana ja kirurgisiin toimenpiteisiin valmistautuessa. Itselle yllättävä uusi oppi oli joitakin vuosia sitten sinunkin mainitsema asia, hampaiden pesu ennen aamupalaa!

    Esittelemäsi hammasharja olisi tähän talouteen erittäin tervetullut, vaikuttaa mahtavalta kaikkine ominaisuuksineen ja piristäisi tätä tylsää, mutta niin tärkeää päivittäistä rutiinia! Kiitos hyvästä tekstistä, hampaiden ja suun terveyttä ei voi koskaan korostaa liikaa.

  • Kati

    Uusi tosiaan tulisi tarpeeseen sillä entinen hyytyy aina kesken hammaspesun

  • ullak

    vaikeinta on ajatella, että hedelmät on huonoksi hampaille!

  • Riitta

    Haastavinta on hampaiden lankaus ja peseminen illalla väsyneenä, kun ainoa ajatus on nukkuminen. Tärkein oppi on toisaalta ollut myös hammasvälien lankaaminen juurikin välissä olleen reiän vuoksi. Ero oli selkeä, kun ostin ensimmäisen sähköhammasharjani. Enää en vaihtaisi tavalliseen harjaannuttaa päivittäisessä käytössä. :)

  • Linda

    Haastavinta on saada aikaa kunnalliseen hammashoitoon. Ensiksi pitää varata tarkastusaika, jota pitää juuri sopivasti odotella se 6kk. No siellähän se reikä todetaan ja taas jonotellaan paikkausaikaa 6kk. Ihan käsittämätöntä toimintaa, ainakin tässä meidän kaupungissa.
    Sähköhammasharja on ollut hankintalistalla jo pitkään, mutta jotenkin en saa sitä vain ostettua. Olen nimittäin myös raivoharjaaja, ja päätynytkin tilanteeseen jossa sekä kylmä että kuuma vihloo.

  • Siiri

    Olen erittäin laiska hoitamaan hampaitani mutta olen voittanut geenilotossa hyvät hampaat joihin ei ole reiän reikää nyt ensimmäisellä neljännes vuosisadalla tullut (koputan puuta). En ole sähköhammasharjaa koskaan omistanut, vain kuullut puhuttavan kuinka ylivertainen se tavalliseen hammasharjaan verrattuna on. Lankaamisen taidon osaan yleensä noin viikon ajan parin vuoden välein, eli tasan päivää ennen hammaslääkäriä ja muutaman päivän (joskus jopa pari viikkoa) sen jälkeen. Viimeksi hammaslääkärissä käydessä minulle sanottiin ettei kannata pureskella niin paljon purkkaa, vaan välillä ottaa xylitoli-pastilli, sillä liika jauhaminen on huonoksi.

  • tt3

    Haastavinta hampaiden hoidossa minulle on napostelun vähentäminen. Tärkein saamani oppi hampaiden hoitoon on lukea muiden kokemuksia siitä, mikä on mennyt pieleen. :D

  • Mulla on ihan jäätävä hammaslääkäripelko. Raju raskauspahoinvointi ja yksi suura kuivattanut lääkitys teki tuhojaan suussani. Saatuani paniikkikohtauksen hammaslääkärin tuolissa ja porasta poskeeni, jäi hammaslääkärissä käynti moneksi vuodeksi välistä. Nyt olen käynyt muutaman vuoden ajan hammaslääkärissä tunnollisesti kerran vuodessa pelosta huolimatta. Löysin lääkärin, johon luotan ja kaikki tarvittavat poraukset tehdään sedaatiossa (puolinukutus). Hampaitakin tulee hoidettua paremmin, kun saa vuosittain muistutuksen sen tärkeydestä.
    Hammaslääkärini opetti minulle hammasväliharjannja hammaslangan tärkeyden. En muista käyttää niitä päivittäin, mutta aina käyttäessäni lupaan itselleni olla asiassa ahkerampi.
    Minulla ei koskaan ole ollut omaa sähköhammasharjaa, mutta tuollaisen kaunottaren ottaisin käyttööni milloin vain!

  • Milla

    Olen haaveillut pitkään sähköhammasharjasta ja tekstisi sai minut vakuuttumaan sen tarpeellisuudesta joten kokeilen onneani näin joulun alla…

  • Sari

    Haastavinta ehdottomasti hammaslangan käyttö. Välillä skarppaan ja sitten se taas hetkeksi unohtuu. Jo lapsena opittu tapa pestä hampaat aamuin illoin ei onneksi ole unohtunut missään elämän vaiheessa.

  • Henna Saarijärvi

    Mahtava postaus! Itse sorrun myös välillä tuohon raivoharjaukseen, paineentunnistus olisi minulle erittäon hyödyllinen apu ! Hammaslangan käyttö on myös erittäin tärkeää!

  • Laura

    Vau, kiitos kattavasta postauksesta! Siinä tuli minullekin paljon uutta asiaa. Koen myös haastavimmaksi hammaslangan käytön. Se on kovin hankalaa ja usein ikenet ovat veressä, kun joudun voimalla painamaan lankaa hampaiden välissä ja lanka lipsahtaa ikeneen asti.

  • Selina

    Kiitos tosi hyvästä ja tärkeästä jutusta! Itselleni oli uutta tuo, että kannattaa huuhdella vedellä ruokailun jälkeen ja että sitrushedelmiä söisi sitten vain kerralla ja sen jälkeen ei olleenkaan. En myöskään tiennyt, että fluoritahna on ainut reikiintymisen estävä tahnalaatu.. itse olen hurahtanut myös fluorittomiin, mutta nyt kyllä aion käyttää vain fluorillista. Minulla oli vaikea alkaa käyttää hammaslankaa, mutta viimeisimmän hammaslääkärikäynnin jälkeen innostuin siihen ja hammaslääkärini antoi VINKIKSI, että kun on harjannut hampaat (illalla), ei huuhtele vielä suuta ennen lankausta, jolloin LANKAUS vie sitä (fluori!)tahnaa myös hammasväleihin. Tästä innostuin ja ehkä juuri tämän vinkin myötä aloin käyttämään JOKA PàIVà lankaa. :) Kiitos vielä kerran hyvästä kirjoituksesta ja hyvää talvenalkua täältä keski-Euroopasta! :)

  • Noora

    Musta on tullut viimeisten muutaman vuoden aikana tunnollinen hampaiden ja suun hygieniani huoltaja. Mua on siunattu kahdella hammaslääkäri-isovanhemmalla, joten perustiedot on mun perheessä aina ollut selvillä, mutta katalyyttina lähes sekopäiselle hampaiden pesulle toimi se, kun eräs yliopisto-kavereistani kerran lounaalla kiltisti selosti mulle mitä tapahtuu juurihoidossa. Menin tiedosta aivan täysipaniikkiin ja luennolta päästyäni raivo-tyhjensin lähimmän apteekin suuvesistä, hammaslankaimista ja hammastahnoista.

    Olen jo pitkään käyttänyt vanhaa Oral B:n sähköhammasharjaa, joka on täyttänyt tehtävänsä tähän asti hyvin, mutta laitteen akku alkaa olla sökönä ja kohta olisi aika päivittää mallia. Tuo ruusukulta on niin kutsuvan värinen, että pakkohan tässä on osallistua kisaan! :)

  • Laurs

    Haastavinta on muistaa ja jaksaa käyttää hammaslankaa, se tuntuu jotenkin työläältä vaikkei sitä olekaan. Tärkein oppi on ollut se, kun aikoinaan hammashygienisti muistutteli poskihampaiden kunnollisesta pesusta, se tulee nykyisin automaattisesti.

  • Merja

    Ehdottomasti haastavinta on olla harjaamatta liian voimakkaasti.

  • Marianne

    Haastavinta on ollut nimenomaan hammaslangan jokapäiväinen käyttö. Tällä hetkellä lankaan hampaat ehkä kolme kertaa viikossa joten siinä olisi petrattavaa. Paras oppi on sähköhammasharjan käyttö, ja sitä olenkin käyttänyt teini-iästä asti:)

  • Silja

    Moikka! Itselle haastavinta on ollut hammaslääkäriin meneminen, kiitos lapsuuden porauskokemusten. Tärkein oppi on ollut omista kammoista avoimesti kertominen hammaslääkärille sekä puudutteen pyytäminen aina porattaessa.

  • Annuli4578854367

    Hammaslangan käyttö

  • Anna K

    Vaikeinta on hampaiden lankauksen muistaminen.Parasta on ollut sähköhammasharjaan vaihtaminen ja tieto siitä kuinka paljon suun terveys vaikuttaa muuhunkin terveyteen.
    En nyt tiedä tuliko postauksessa mitään uutta,mutta sai kyllä miettimään tuota sitrushedelmien syömistä eli mielummin useampi kerralla.

  • Lottass

    haastavimmaksi koen ehkä lankauksen jota hävettävän harvoin edes teen. se rutiini pitäisi oppia uudestaan. toisaalta se mietityttää täytyykö oikeasti käyttää tahnaa, jossa on fluoria. olen kokeillut fluorittomia suolahammastahnoja ja niillä saa todella puhtaan tuntuisen suun. ne ovat monesti myös huomattavasti hellävaraisempia suun limakalvoille. oon pitkään halunnut kuitenkin kokeilla sähköhammasharjaa, joten tällainen olis mahtava saada testiin :)

    • Kyllä fluorittomillakin hammastahnoilla saa puhtaan tuntuisen suun, mutta fluori suojaa hampaita reikiintymiseltä pitkäkestoisemmin. Suosittelen vaihtamaan hammastahnan vaahtoamattoman fluorihammastahnaan (esimerkiksi Oral-B tai Yotuel). Sehän ei siis ole fluori, joka suun limakalvoja kuivattaa ja koettelee, vaan se vaahtoavan koostumuksen tekevä “sodium laureth sulfate”, joka joillekin aiheuttaa myös aftoja. Eli kannattaa kokeilla fluorillista mutta vaahtoamatonta tahnaa.

  • Sini

    Haastavinta hampaiden hoidossa on tällä hetkellä hammasvälien puhdistaminen. Se tuntuu niin työläältä, ettei sitä jaksa tehdä kovin usein. Toisaalta kun sen on tehnyt, tuntuu suu todella raikkaalta. Haastavaa on myös takahampaiden puhdistaminen sekä tarpeeksi hellä harjaus.

    Minäkin olen oppinut kantapään kautta, että fluorihammastahnaa kannattaa todella käyttää, muuten tulee reikiä.

    Kiitos muuten kivasta blogista! :D

  • Heidi

    Tulee pestyä hampaat aamukahvin jälkeen ja hammaslankaa en käytä.. siinäpä ne haasteet.

  • Piia

    Joo, lankaus mullakin tökkii! Etummaiset hampaat vielä menee kepoisasti, mutta han taaimmaisiin hampaisiin en oikein edes tahdo saada vedettyä lankaa :/ Hammaslankain toimii takahampaisiin paremmin. Suurin herätys hampaidenharjauksen suhteen mulla oli muutama vuosi sitten juuri tuo, että hampaat pitää pestä ennen aamupalaa. Itse syön aamupalan jälkeen purkan, toimii!

  • Inna

    Haastavinta on ehdottomasti juurikin tuo hammaslangan käyttö – onhan se nyt ihan kamalaa. Ja jos tätä nyt opiksi voi kutsua, niin ehdottomasti sähköhammasharjan käyttöön siirtyminen. Se pitää oikeasti paikkansa, että hampaat tuntuvat ihan tosi paljon puhtaammilta, kun sähköhammasharjalla harjailee! :)

  • Sara

    Haastavinta hampaidenhoidossa on huonot pohjat, jonka myötä hampaiden kiille on huono ja ne reikiintyvät turhan paljon hoidosta huolimatta. Haasteita on myös tuon hammaslängan käytössä päivittäin. Tärkein saamani oppi on sähköhammasharjan tehokkuus tavalliseen harjaan verrattuna. Tässä postauksessa uutta tietoa oli se, että ruokailun jälkeen hampaiden huuhtominen vedellä on hyväksi :)

  • Veera

    Oma hammashistoriani on melkoisen kirjava. Takana on moneen otteeseen suussa olleet raudat, jatkuvaa oikomishoitoa, vuosikausien hammaslääkärikäyntejä, hammasleikkaus, kaksi muovista hammaskuorta… onneksi tällä hetkellä purukalusto on jo hyvässä kuosissa! Nyt kuitenkin ongelmana edelleen alahampaiden takapinnalla oleva tukilanka, joka estää hampaiden lankaamisen. Tehokas harja tulisi siis enemmä kuin tarpeeseen!

  • Pii

    Haastavinta on juuri tuo hampaiden lankaus joka päivä sekä hampaiden peseminen tasaisesti joka puolelta, sillä ajatus tuppaa usein harhailemaan.

    Paras oppi on ollut sähköhammasharjaan siirtyminen viitisen vuotta sitten ja siten myös ajastin jonka myötä hampaita tulee aina pestyä vähintään 2 minuuttia kerrallaan. Täälläkin hyvin palvellut sähkäri alkaa vedellä viimeisiä, joten uusi olisi enemmän kuin toivottu. Onhan nuo nykysin ihan eri sfaareissä teknisestikin.

    Uutta tietoa on tuo, että hampaat pitäisi pestä jo ennen aamiaista. Täytyy opetella siitä uusi tapa itselle. Pienellä lapsella varmaan parempi pestä hampaat aamullakin vasta ruoan jälkeen, koska hammatahnaa saa hammaslääkärin mukaan käyttää vain kerran vuorokaudessa (meillä illalla).

  • Suvi

    Haastavinta on lankaaminen! Jotenkin siitä aina luistaa kun haluaa vain äkkiä hampaat pestyä ja nukkumaan. Mielenkiintoista miten näkemys hampaiden harjauksesta heti syömisen jälkeen voi erota, vasta kysyin hammaslääkäriltäni onko siitä haittaa kun asia mietitytti ja kuulemma ei ellei ole syönyt esim. paljon sitrushedelmiä juuri ennen harjausta. Itsellä kun on aamuisin tapana syödä aamupala juuri ennen hampaiden pesua ja töihin lähtöä.. Tiedä sitten!

  • Emilia

    Parannettavaa olisi ehdottomasti lankauksessa. Kuitenkin strategisesti sijoitettuna harjan viereen käsi hakeutuu hammaslankaan pari kertaa viikossa.

  • Hanneleena

    Haastavinta on lankaus, koska minulla on muutamien hampaiden välit todella ahtaat. Siinä saa nitkuttaa tovin ja ohuinkin lanka jää jumiin. Tärkein oppi on ollut perusteellisuus ja keskittyminen hampaiden harjaamiseen. Tuon hampaidenharjauksen ennen aamupalaa opin ystävältäni vasta muutama vuosi sitten. Hieno teksti, kiitos!

  • s_heidi

    Paras oppi on ehkä ollut se miten hammaslankaa käytetään oikein. Haastavinta taas on se langan käytön muistaminen! :D
    Mulle hammaslääkäri on yleensä sanonut että käynti parin vuoden välein riittää, suuhygienistillä vois käydä useamminkin.

  • Rìitta

    Napostelut pois, selkeät ruokailuajat.
    Tuttua asiaa, työni liittyy hampaisiin.

  • Tuikku

    Mukana arvonnassa! Niin on söötti harja

  • KaroliinaT

    Lapsena mulla oli suussa kaikenlaisia vekottimia, joiden tarkoitus oli parantaa yläpurenta eli se että ylähampat olivat paljon edessäpäin verrattuna alahampaisiin. Eli lapsena oli sellainen jänis purenta! :D Silloin niiden vempainten käyttö oli todella vaihtelevaa, koska aamuisin suu oli niin kipeä ettei pystynyt syömään aamupalaa. Hammaslääkärissä tuli ravattua varmaan joka kuukausi.

    Nyt myöhemmällä iällä hammaslääkäri käynnit ovat jääneet todella harvaan, varmaan tuli liikaa käytyä silloin pienenä. Tuli kuitenkin viime vuonna opittua kantapään kautta, kun putsattavaa oli kertynyt niin paljon, että suu piti puuduttaa kahtena eri päivänä, että sai kaiken pois. Tulee meinaan kalliiksi tollanen!

    Loppuun on vielä mainittava, että ihan törkeen hienon värinen hammasharja toi ruusukulta, sopisi meikäläisen kylppäriin!

  • neitim

    Haastavinta hampaiden hoitamisessa ei ole mikään muu kuin se, että homma pitäisi tehdä ensimmäisenä asiana aamulla mutta voi elämä kun aamukahvi maistuu sen jälkeen pahalta. On se hankalaa.

  • Karkkinen

    Nykyinen sähköhammasharja vetelee viimeisiään.. Joskus kestää jopa kaksi minuuttia ja toisinaan vaan 30 sekuntia kerrallaan :D Eli tarve olisi suuri!

  • Koo

    Vau, tämähän on ihan hillittömän hieno.
    Tarpeeseen tulisi ja pesutulos on varmaan ihan eri luokkaa kuin nykyisellä sähköharjalla.

  • Helena

    Haastavinta hampaidenhoidossani on hampaiden pesu, kiire ja jaksamattomuus on saanut aikaan ientulehduksen. Tänään käytyäni hammaslääkärissä monen vuoden tauon jälkeen hampaat ovat jälleen puhtaat ja nyt olisi aika parantaa tapani! Tärkein oppi minkä olen oppinut on hampaiden välien puhdistus! Sitä kun voisi vielä enemmän tehdä.

  • Jaana

    Heippa, kiitos kivasta postauksesta. Haastavinta oli nuorempana koska olin laiska pesemään hampaitani, nyt on ehkäpä hammaslääkäriajan tilaaminen, suuhygienistilläkin voisi käydä. Tärkein saamani oppi on että kieltä ei pitäisi hangata samalla harjalla kuin millä pesee hampaat. Kielen bakteerit siirtyvät silloin hampaisiin. Olisi ihana saada tuollainen sähköhammasharja, koska en milloinkaan ole sellaista käyttänyt vaan ihan perinteisellä harjailen.

  • tiitu

    Nykyin sähköhammasharja alkaa vedellä viimeisiään, joten palkinto tulisi hyvään saumaan. Tärkein oppi on ollut hammasväliharjan päivittäinen käyttö.

  • Jenni

    Mukana! Olisipa aika panostaa hammasharjaan!

  • Hanna

    En ole koskaan edes kokeillut sähköhammasharjaa! Tunnistan itsessänikin noita “raivoharjaajan” merkkejä, joten tällainen ufo kapistus voisi olla hyvä mullekin. Jos ei satu arpaonni kohdalle niin pitänee harkita toivelistalle laittamista…

  • avaruuskenguru

    Hampaidenhoito ei onneksi ole koskaan tuntunut erityisen haastavalta. Äitini on tavannut sanoa, että aamuin ja illoin hampaat on aina pestävä eikä myöskään silmänympärysvoidetta saa unohtaa. Ihan sama vaikka kyseessä olisi maailmanloppu. Maailmanloppu ehtii kyllä tulla hammaspesun ja silmänympärysvoiteen jälkeenkin. Tätä olen soveltanut. :)

  • Pauliina

    Hampaiden lankaus päivittäin on haastavinta.

  • Minttu

    Lankauksessa olisi itsellä hurjasti parannettavaa. Jotenkin ei vaan (muka) jaksa sitä enää illalla kun nukkumatti jo kutsuu :)

  • Haastavinta on jaksaa se hampaidenpesu kaksi kertaa päivässä. Jostain syystä jätän aina hampaidenpesun iltamyöhällä viimetinkaan ja sitten ei meinaa jaksaa. Hammaslääkäri joskus sanoikin, että hampaat voi pestä myös aiemmin illalla, jotta tulee se kaksi pesukertaa päivässä täyteen. :D Toinen, missä olen huono on hammaslangan käyttö. On kausia, jolloin lankailen säännöllisesti ja kausia, jolloin en sitten millään. Olisi kyllä ihana, jos olisi joku tuommoinen raportointimahdollisuus liittyen omaan hampaidenhuoltokäyttäytymiseen. <3 Ja paras neuvo, jonka olen saanut suuhygienistiltä: Hampaiden pesun jälkeen sylkäise liiat tahnat pois, mutta älä huuhtele suuta vedellä vaan jätä tahna vaikuttamaan suuhun. Itse en enää vuosiin ole huuhtonut suutani pesun jälkeen. :)

  • Maija

    Haastavinta on tarpeeksi pitkä hampaiden harjaus, välillä tulee oiottua mutkat suoriksi.
    Tärkein oppi on säännöllinen käynti hammashuollossa.

  • HannaA

    Haastavinta hampaidenhoidossa on itselleni olleet ikävästi tulehtuneet viisaudenhampaat. Lukiossa suussani mylläsi vuosien ajan paha tulehdus eikä mistään löydetty parannuskeinoa. Syöminen ja hampaiden harjaus oli silloin ihan tuskaa :( Lopulta yksityisellä klinikalla selvisi, että tulehdukset johtuivat puhkeamattomisti viisaudenhampaista ja niiden poistolla myös kaikki oireet onneksi hävisivät. Hampaiden hoitaminen on kyllä sellainen asia, mistä ei koskaan pitäisi tinkiä!

  • Laura

    Mulle hampaiden hoidossa rehellisesti sanottuna haastavinta on iltaisin jaksaa pestä hampaat ennen nukkumaanmenoa kun on ihan väsynyt. Lisäksi mulla tulee hammaskiveä tosi nopeasti, joten hammasvälien puhdistamiseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Tärkeimpiä oppeja itselleni hampaidenhoitoon liittyen ovat säännöllinen ja tarkka harjaus sekä huolellinen hammasvälien puhdistaminen. Uutta tietoa itselleni tässä postauksessa oli ainakin tuo järkyttävä prosenttiluku, että jopa 80% ei pese hampaita kunnolla!

  • Olga

    Mulle on ollut haastavinta ensin hampaiden oikomisprosessi esiteininä ja nyt aikuisiällä onnettomuudessa hajonneiden hampaiden kanssa eläminen. Vaikka hampaat onnettomuushetkellä tuntuikin pieneltä murheelta, jälkikäteen on kyllä saanut huomata, että lohjenneet ja säröilleet hampaat vaivaavat paljon kauemmin kuin luunmurtumat. Nyt kyllä ymmärtää, miksi useissa urheilulajeissa pidetään hammassuojia!

  • annni

    Haastavinta hampaidenhoidossa on saada aikaiseksi hankkia sähköhammasharja! :)

    Hampaiden lankaus on vaivalloista, mutta hammasväliharjat tuntuvat hoitavan hammasvälien puhdistuksen lankausta nopeammin ja tehokkaammin. Suosittelen!

  • Sia

    Tärkein saamani oppi on ollut hammaslangan käyttö. Olen kyllä ahkerasti pessyt hampaita alkuun normaalilla ja sittemmin sähköhammasharjalla (joka kylläkin nyt vetelee viimeisiään), mutta onnistuin silti saamaan useita reikiä nimenomaan hampaiden väleihin. Toinen syy lankaamisen puutteen lisäksi oli omenoiden syönti kuorineen, jotka sitten tuppasivat jäämään hampaiden väleihin jumiin.

  • maijis_

    Paras saamani oppi on ollut hammaslangan käyttö ja sähköhammasharjaan siirtyminen. Haastavinta on varata aika hammastarkastukseen.

  • Memo

    Hoidan hampaitani todella tunnollisesti ihan mielelläni, mutta napostelu on pahin kompastuskiveni. Hampaiden harjauksen lisäksi kieli kannattaa puhdistaa joka päivä, sillä se auttaa pitämään hengityksen raikkaana.

  • Lelluu

    Haastavinta on kyllä tuo lankaus, ei tule oikeen säännöllisesti tehtyä, kun tuntuu vaan niin inhottavalle joka kerta. Paras oppi kyllä ollut sähköhammasharjaan siirtyminen muutama vuosi sitten, suun terveys parantunut aika paljon sen jälkeen. Uutta tietoa on tuo, että kannattaa huuhdella syömisen jälkeen vedellä, on tullut otettua vaan purkkaa. Pitääkin muistaa tämä tästä lähtien.

  • Krista

    Kantapään kautta opittu napostelun lopettaminen on auttanut huomattavasti hammasongelmiin, reikiin ja hammaskiveen. Haastavinta on illan pesun ajoittaminen, usein sentään suoraan pesulle iltapalan jälkeen. Hyvä teksti!

  • Taina

    Aikaisemmin hammaslangan käyttö tahtoi aina vain unohtua. Asiaan saattoi vaikuttaa se, etten yhtään tykännyt tunteesta, minkä sormien ympärille kiristyvä lanka aiheutti. Sittemmin olen onneksi (hammaslääkärin kannustamana) löytänyt hammaslankaimet, ja vihdoin lanka on löytänyt paikkansa päivittäisessä rutiinissa. Kaiken kaikkiaan pidän hampaistani suhteellisen hyvää huolta, eikä siihen silti onneksi päivästä kovin montaa minuuttia mene. Tuommoinen uusi harja olisi kyllä tosi ihana ja toisi ihan uutta potkua niinkin tylsään puuhaan kuin hampaiden pesu on!

  • Tanja

    Haastavinta on hammasvälien hoito. Suussani on myös jatkuvasti happohyökkäys päällä;juon niin paljon energiajuomia. Tärkein saamani oppi on säännölliset ruokailuajat, että suussa ei olisi käynnissä jatkuvaa happohyökkäystä. Ja tietysti hampaiden harjaus aamuinilloin.

  • Alisa

    Haastavinta on ollut ehdottomasti hammaslangan käyttö. Vaikka tietää, että sitä tulisi käyttää, unohtuu se aina ensimmäisenä. Paras neuvo hampaiden hoiteen liittyen on ollut varmaankin siittyminen vaahtoamattomaan hammastahnaan. Suuni limakalvot eivät tuntuneet sitä kestävän.

  • Jensku

    Olen lähes koko aikuisikäni harjannut hampaitani sähköhammasharjalla. Edellinen kuitenkin lakkasi toimimasta melkein vuosi sitten ja uuden hankkiminen on venynyt ja venynyt.

    Erityisesti haasteeksi tavallisella harjalla harjaamisessa olen huomannut siihen käyttämäni ajan vähentymisen. Sähköhammasharjalla uskollisesti tuli aina harjattua tunnollisesti ajastimen mukainen 2 minuuttia. Nykyään aika on selvästi lyhentynyt, kiireisinä aamuina varmaankin pahimmillaan jopa alle 30 sekuntiin! Ja kun tavallisen harjauksen tehokin on sähköistä huonompi, niin hampaani alkavat varmasti pian tästä kärsiä jos eivät vielä ole.

    Tekstissäsi oli lisäksi todella mielenkiintoista ja uutta tietoa hammastahnoista. En ole oikeastaan koskaan ajatellut mitä merkitystä tahnalla on ja lähes kaikki niihin liittyvä mainostus tuntuukin vain koskevan valkaisevia tahnoja. Tästä otankin siis opikseni ja täytyy kiinnittää huomio ensi kerralla tahnahyllyllä!

    Uusi sähköhammasharja olisi siis mahtavaa saada testaukseen ja pelastamaan hunningolla olevat harjausrutiinini.

  • Sonja

    Kovinta hampailleni oli kipeä viisaudenhammas, siitä aiheutuneesta kierteestä johtuen. Menin YTHS:lle kipeän viisaudenhampaan takia, mutta tiskin takana ollut vastaanottovirkailija/ajanvaraaja ei halunnut antaa minulle aikavarusta. Hammas kuitenkin oli niin kipeä, etten pystynyt pesemään hampaitani välillä ollenkaan. Tästä aiheutui sitten kiilteen menetystä ja alkavia reikiä.

  • Liisa

    Paras oppi on ollut kyllä sähköhammasharjan käytön aloittaminen!

  • Anna

    Haastavinta: aloittaa säännöllinen hammaslangan käyttö. Nyt se tulee jo rutiinilla joka ilta. Tärkein oppi: vaihto sähköhammasharjaan.

    Hyvä kirjoitus! Hampaiden päivittäinen hoito on omissa käsissä ja siksi on hyvä että tietoa ja kokemuksia jaetaan.

  • Laura

    Haastavaa on muistaa käydä riittävän usein hammastarkastuksessa. Toinen mikä vaatii tsemppausta on hampaiden lankaaminen, mutta sentään sitä tulee nykyään harrastettua useamman kerran viikossa. Enpä tiennyt tuota fluoriasiaa hammastahnassa. Täytyy mennä heti syynäämään oman tuubin ainesosat!

  • Jenna

    Hei sun postaus kuulosti hyvältä tuli ihan lapsuus mieleen itselläni hankaluuksia aina on tuottanut hammaslangalla hammasvälit tärkein oppi on aina kuunnella hammaslääkäriä sähköhammasharja on aina kaikkein paras hampaat ovat elintärkeä asia kunnioitetaan hampaiden terveyttä☺❤

  • Eeva

    Lankaus on mulle haastavinta, jää usein tekemättä ihan laiskuutta. Hampaat kyllä harjaan ihan aina kahdesti päivässä, sen verran hyvin oppi pienenä mennyt perille.

  • Päivi

    Haastavinta hampaiden hoidossa on käyttää hammaslankaa. Tuppaa unohtumaan koko touhu. Ja tärkein oppi jo pienestä lähtien on pestä hampaat aamuin illoin. Tämä postaus oli hyvä muistuttamaan, kuinka tärkeää suun hyvinvointi on. Pidetään hampaat puhtaina, niin hymykin on herkässä! :)

  • Leena

    Hammaslangan päivittäinen käyttö on yllättävän vaikeaa. Tässä itseäni auttoi kun löysin hammaslankaimen, jolla pääsee helposti myös takahampaiden väleihin käsiksi. Sähköhammasharja on ollut käytössä jo ihan lapsuudesta, mutta matkoille en ole sitä jaksanut raahata ison laturin ja puuttuvan kotelon vuoksi.

  • Elina

    Haastavinta on muistaa lankaus, siihen pitäisi satsata. Sen merkityksestä opin taas lisää :)

  • Haiha

    Haastavinta on päästä hammaslääkärin luo tarpeeksi usein. Minulla ei ole oikeastaan ollut suuria ongelmia hampaiston kanssa, joten siksi käynnin varaaminen aina vain venyy ja venyy….

    Paras oppi on ollut hammaslangan käyttö; se oikeasti vähentää hammaskiven ilmestymistä.

  • Sikkuralla

    Haastavinta on muistaa käyttää hammaslankainta.

  • Sapa

    Haastavinta on käyttää tarpeeksi vähän voimaa harjatessa, helposti menee sinne raivoharjauksen puolelle… Tärkein oppi on se, että lankaan hampaat joka ilta. Tästä on tullut niin tärkeä tapa, että jos joskus harvoin tulee tilanne ettei jaksa tai voi pestä hampaita niin ainakin lankaan ne.

  • Siruli

    Haastavinta on ollut hampaiden huolellinen pesu aamulla. Usein tulee vähän pikapestyä ja ajateltua, että se riittää.Paras oppi ja tieto on varmaankin se, että hammaskiveä tulee vähemmän sähköhammasharjalla pestessä, koska on sen verran tehokkaampaa pesua.

  • Thomakos

    Tavallinen Oral-B löytyy hyllystä, ja sen painesensorista olen eniten tykännyt. Muuten varmaan käyttäisin noita tarhasta asti pakotettuja G.U.M.meja.

    Ois tosi hauska ottaa tyypit ton ruusukultaisen softalla :D

  • Sonia

    Tärkein oppi on ollut ehdottomasti suun terveyden tärkeys ja se miten suun hyvinvointi vaikuttaa koko elimistöön! Haastavaa on tietty muistaa (jaksaa) joka päivä myös lankaus tai hammasväliharjan käyttö… jos kovasti laiskottaa niin lankaus yhtenä iltana ja väliharjaus toisena ;)

  • pii

    Tämä olisi mahtava voittaa! Haastavinta hampaidenhoidossa minulla on jaksaa edes kerran päivässä käyttää hammaslankaa.
    Vein muuten kaksivuotiaani juuri ekaan tarkastukseen Ruotsissa ja hammaslääkäri oli ihmeissään kun mainitsin antavani pojalleni lasten xyliton-pastilleja. Täällä on vain aikuisten dentsejä eikä nekään ole olleet kauhean kauaa markkinoilla, kun taas Suomessa taitaa olla vakio että lapsillekin annetaan xylitol-pastilli ruoan jälkeen (myös päiväkodissa!).

  • Heini

    Noin kauniilla harjalla pesis kyllä hampaita ilomielin!
    Hammaslangan käyttö on aina ollu jotenki ylitsepääsemättömän raskasta, kunnes tänä vuonna päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja ruveta putsaamaan ne hammasvälit joka ikinen ilta vaikka mikä olis. Onneks päätin, koska nyt siitä on tullu niin rutiini juttu, että jos jättäisin tekemättä, tuntuis samalta kun en pesis hampaita. Ja paras oppi on ollu tuo, että säännöllistä ruokarytmiä kannattais noudattaa hampaittenki hyvinvoinnin kannalta.

  • Irkku O.

    Hammasvälit! Edessä ne ovat niin ahtaat, että vain ohuin mahdollinen, katujyrällä litistetty hammaslanka mahtuu. Tänä syksynä kuulin suuhygienistiltä yllättäen, että taaemmat hammasvälini ovatkin huomattavasti väljemmät. Niihin mahtuu sellainen pulloharjan näköinen kapistus. Tämä onkin se paras oppi: eri puhdistusvälineiden “sekakäyttö”.

  • Villes

    Haastavinta on muistaa varata aika hammaslääkärille. Paras oppi on ollut se kun vaihdoin hiljattain Oral-B Pro Expert hammastahnaan, joka pitää suun puhtaampana kuin aikaisemmat tavalliset fluorihammastahnat.

  • Pirjo

    Sähköhammasharja tulisi tarpeeseen, sillä viime viikolla paikkailtiin hammaskauloja, jotka olen tavallisella harjalla tuhonnut.

  • sinih

    Haastavinta hampaiden hoidossa on aina ollut säännöllinen lankaus! Tärkein saamani oppi puolestaan on luultavasti ollut se, että hampaita ei tule pestä heti ruuan nauttimisen jälkeen. Mielenkiintoinen postaus – hampaat ovat kuitenkin iso osa ihmisen terveyttä :)

  • Tanja

    Haastavinta on muistaa putsata hammasvälit. Minusta ksylitolin jauhaminen todella auttaa pitämään hampaat kunnossa. Tärkeintä hampaidenhoidossa on kuitenkin muistaa säännöllinen ateriarytmi, välttää happohyökkäyksiä ja pestä hampaat hyvällä harjalla ainakin kahdesti päivässä

  • JanniEmilia

    Haastavinta on saada yksinkertaisesti hampaat kokonaan puhtaiksi! Etuhampaiden takaa on vaikea saada puhdasta jälkeä, kun tuntuu ettei harja yletä kuperiin pohjiin. Tarkoitus olisi vaihtaa sähköhammasharja parempaan, toivottavasti onni suosisi :)

  • Nannu

    Erittäin hyvä teksti! Haastavinta taitaa itselleni olla säännöllinen lankaus.

  • Neska

    Aikaisemmin haastavinta oli lankaaminen, mutta nyt siitäkin on tullut joka iltainen rutiini.

  • Salla

    Haastavinta on ehdottomasti hammaslangan käyttö, se meinaa unohtua usein pidemmäksi aikaa.. myös hammaslääkärikäynnit ovat haastavia, koska jännitän niitä aina ihan älyttömästi :D tärkein oppi on siis puhdistaa hampaat kunnolla ja säännöllisesti!

  • Matlis

    Haastavinta taitaa olla sokeripitoisten tuotteiden välttäminen. Sähköhammasharjaa on tullut käytettyä pari vuotta, kun ymmärsin sen olevan monin verroin tehokkaampi puhdistaja kuin tavallinen harja, se varmasti hyödyllinen oppi. Tekstistä tuli taas mieleen että hampaat olisi tosiaan hyvä pestä ennen aamupalaa, eikä jälkeen.

  • marimari

    Vaikeinta on ehdottomasti hammaslankaimen säännöllinen käyttö :D

  • Paju

    Tosi hyviä vinkkejä hampaidenhuoltoon! Haastavinta itselle on varmaakin ollut tuo oikean “voimakkuuden” löytäminen, tapana myöskin harjata melko raivokkaasti :D Siksi on esim pitkään ollut sähköhammasharja ostolistalla..

    Tärkein saamani oppi varmaankin se “kahden minuutin oppi”, ennen sitä en edes tajunnut kuinka pitkä aika kaksi minuuttia onkaan kun pesee hampaita. Myös tuo hampaiden pesu ennen aampalaa!

    Mutta tuo fluorihammaslangan tärkeys oli kyllä uutta tietoa!

  • milou

    1. Kerro, mikä sinulle on ollut haastavinta hampaidenhoidossa?
    Haastavinta on lankaus, siitä huolimatta, että tavallaan pidän siitä. Harmittaa myös se, että perheen haastavan elämänvaiheen takia hampaideni hoitoon ei jaksettu pienenä paneutua, vaan minulla oli jo varhain useita reikiä pesujen väliin jäämisen takia.

    2. Entä mikä on ollut tärkein saamasi oppi?
    Juurikin sähköhammasharjan käyttö!

    3. Olisi myös kiinnostavaa kuulla, tuliko tässä postauksessa jotakin ihan uutta tietoa, mitä et ollut aiemmin hampaiden ja suun terveydestä tiennyt!
    En tiennyt, että myös hammasväleihin voi tulla reikiä.

Related posts