14/11/17

Entä jos joku väittäisikin olevansa sinä?

19 51

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Folksam

Muistan elävästi vieläkin sen päivän, kun noin 18 vuotta sitten postiluukusta tupsahti outo kirje. Kirjekuoren sisällä oli ilmoitus ja maksukehotus sakosta, jonka olin saanut matkaliputta matkustamisesta Helsingin julkisessa liikenteessä. Ainoa pieni “mutta” tässä tilanteessa oli, että asuin tuolloin toisella puolen Suomea, enkä ollut väitettynä tapahtumahetkenä ollut lähelläkään Helsinkiä.

Sakkomaksun summa ei ollut päätä huimaava, mutta enhän minä nyt tietenkään ryhtynyt makselemaan sakkoa, johon en oikeasti ollut syyllinen. Oli sanomattakin selvää, että joku tuttu tai tuntematon oli antanut tietoni lipuntarkastajille kiinni jäätyään. Tuntui ihan suunnattoman epämiellyttävältä, että joku käyttää minun henkilöllisyyttäni tuolla tavoin väärin. Vilisti siinä mielessä erilaisia skenaarioita, mitä kaikkea muutakin harmia toisen henkilötietoja käyttämällä voisi saada aikaiseksi…

Olin tuolloin yläasteikäinen ja oli siinä hieman selittelemistä äidille ja isälle, kun postissa kolahti kotiin tällainen kirje. Onneksi uskoivat, kun sakkolapun tapahtumapäivä sattui olemaan arkipäivä ja olin luonnollisesti ollut tuolloin koulussa kotipaikkakunnallani ja kotona normaaliin tapaan illalla. Ryhdyimme selvittämään, miten asia tulisi hoitaa ja tällaisesta pienestä jutusta seurasi loppujen lopuksi yllättävän paljon ja pitkäaikaista riesaa. Pelkästään henkilötunnuksen loppuosaa väärissä paikoissa käyttämällä voi aiheuttaa sen omistajalle aikamoisia harmeja ja ongelmia.

Maksuvastuusta vapauduin tekemällä rikosilmoituksen henkilötietojeni väärinkäytöstä. Olin miettinyt, kuka tämän rikoksen takana mahtoi olla ja mistä hän oli mahtanut saada tietoni. Poliisilaitoksella selvisi, että henkilöllisyyteni varastanut tyyppi oli osannut henkilötunnukseni lisäksi antaa lipuntarkastajille myös entisen kotiosoitteeni. Osoite ei ollut ihan täysin oikein, mutta suunnilleen sinne päin. Tästä tuli väistämättä olo, että kyseessä saattoi olla joku “kaverini” entiseltä kotipaikkakunnalta, joka oli muistanut osoitteen suurin piirtein…

Erityisen inhottavalta tuntui ajatus, että kyseessä saattaisi olla joku tuttavani. Ehkä joku oli ajatellut, että kun olin hiljattain muuttanut pois pääkaupunkiseudulta, kirje ei tavoittaisi minua eikä aiheuttaisi sen kummempaa haittaa. Tai ehkä hän ajatteli, että voisin helposti todistaa väitteen vääräksi ja keissi päättyisi mysteerinä kenellekään harmia aiheuttamatta. Tai sitten hän ei vain ajatellut yhtään mitään muuta kuin oman nahkansa pelastamista akuutissa tilanteessa. On toki myös mahdollista, ettei kyseessä ollut kukaan tuttavani, vaan joku, joka oli vain saanut käsiinsä joitakin henkilötietojani sisältäviä asiakirjoja.

Allekirjoitin poliisilaitoksella rikosilmoituksen kaavakkeet ja ajattelin asian olevan sillä selvä. Olihan minulla lukuisia todistajia koulusta ja kotoa, että olin ollut siellä, missä sanoinkin olleeni kiinni jäämisen ajankohtana. Rikosilmoituksen tehtyäni jatkoin elämääni ja aika pian unohdin koko jutun. Mutta asian selvittely ei ollut vielä ohi…

Sain muutama kuukausi myöhemmin tavallisena arki-iltana poliisilta puhelun. Tiukkasanainen poliisi tivasi minulta puhelimen päässä, mahdoinko nyt olla ihan varma, etten kuitenkin olisi ollut itse siellä paikalla sakkoa kirjoitettaessa. Allekirjoitukseni rikosilmoituksessa oli kuulemma lähes identtinen lipuntarkastajien papereihin verratessa. Yritin ahdistuneena selittää poliisille, että en todellakaan ollut liikuskellut lähelläkään Helsinkiä tapahtuman aikaan, vaan olin ollut toisella puolen Suomea koulussa ja että minulla oli asiasta lukuisia todistajia.

Poliisi jatkoi syyttävän kuuloisena tivaamistaan ja kuulosti äärimmäisen epäluuloiselta. 15-vuotiaan pakka alkoi hajota kuulustelun alla ja ilmoitin vain pyytäväni nyt äitini puhelimeen. Äiti selvitteli puhelimessa asiaa aikansa ja sen jälkeen poliisista ei kuulunut enää. Vihdoin ja viimein riesa oli setvitty ja ohi. Jälkikäteen olen miettinyt, että todennäköisesti kyseessä ei ollut kukaan tuttavani, sillä epäilen, ettei kukaan heistä olisi osannut jäljentää allekirjoitustani. Todennäköisesti joku oli vain onnistunut saamaan käsiinsä henkilötietojani sisältäviä papereita ja laskelmoiden opetellut tietyt asiat ulkoa “hätätilanteita” varten. Oli niin tai näin, syyllistä oli tällaisessa tapauksessa ainakin siihen maailman aikaan mahdotonta jälkikäteen selvittää.

Vaikka minun kohdalleni sattunut tilanne oli loppujen lopuksi aika pieni ja harmiton, identiteettivarkaus on hyvin epämiellyttävä rikos. Sitä tuntee itsensä aika turvattomaksi siinä kohtaa, kun omalla nimelläsi, tiedoillasi ja parhaimmillaan vielä allekirjoituksellasikin on varmennettu tietoja, joista et itse tiedä mitään. Minulla oli omassa tapauksessani onnea, kun summa oli niin pieni, rike melkoisen vaaraton ja minulla oli tapahtumahetkeltä runsaasti todistajia, jotka pystyivät vahvistamaan tarinani. Mutta tämän jälkeen vasta tajusin, miten pienellä määrällä tietoa voi aiheuttaa toiselle suurtakin haittaa.

Toisen identiteettiä voi käyttää väärin varsin monella tapaa. Nata kertoi omassa postauksessaan omakohtaisen esimerkin, kuinka ihan järkeväkin ihminen voi epähuomiossa sortua itse antamaan tietonsa vääriin käsiin. Nettimaailmassa henkilötietojen urkkiminen on loppujen lopuksi melko helppoa ilman omaakin mokailua, jos kalastelijalla vain on teknistä osaamista hakkeroitua yksityisiin kanaviin tai taitoa ilmaista asiansa riittävän uskottavasti. Vaikka netti on tehnyt identiteettivarkauksista helpompia toteuttaa, ei sellaisen tekemiseen välttämättä tarvita kuin yksi vääriin käsiin joutunut asiakirja, kuten mahdollisesti juuri tässä omassa tapauksessani.

Esimerkkejä on muitakin… Ystäväni kotona oli käyty luvatta julkisivu- ja ikkunaremontin aikana, kun kotitalon käytävässä pyöri muutenkin ylimääräistä porukkaa. Asunnosta ei ollut viety mitään, mutta ilmeisesti joku oli napannut eteisen pöydällä olleesta passista ystäväni henkilötiedot talteen. Myöhemmin ystäväni nimittäin sai poliisilta soiton, että hänen tietojaan oli yritetty käyttää väärin apteekissa. Joku epämääräisen oloinen naishenkilö oli koettanut tiedustella henkilötunnuksen avulla, olisiko apteekissa ollut voimassaolevia lääkereseptejä. Henkilökunnan hälytyskellot olivat soineet siinä kohtaa, kun laitapuolen kulkijan oloisella naisella ei ollut näyttää mitään dokumenttia henkilöllisyydestään eikä tämä myöskään osannut nimetä yhtään lääkettä, joihin reseptejä olisi pitänyt olla määrättynä. Poliisin kuulusteluissa nainen oli sanonut ostaneensa henkilötiedot joltakulta kadulla.

Harmittomimmillaan identiteettivarkaus ei välttämättä tuo kohteelleen minkäänlaisia rikosoikeudellisia tai taloudellisia hankaluuksia, mutta saattaa tahrata tämän mainetta ja tuntuu takuuvarmasti lievimmilläänkin epämiellyttävältä. Tällaisessa puolijulkisessa ammatissa olen saanut osani siitä, että kuvillani ja/tai nimelläni saatetaan esiintyä erilaisissa yhteyksissä sosiaalisessa mediassa. Olen ilmiantanut niin monia Facebook-profiileja ja muita sometilejä, että olen pudonnut laskuista jo kauan sitten. Lämmin kiitos kaikille, jotka olette näitä saattaneet tietooni! Omassa tapauksessani on ollut helppoa todistaa, että minä olen se “aito ja alkuperäinen” henkilö, mutta olen tuttavapiirissä törmännyt myös tilanteisiin, joissa somepalvelun ylläpito onkin tulkinnut huijarin oikeaksi käyttäjäksi ja sulkenut sen henkilöllisyyden oikean omistajan tilin. Siinä muuten olikin selvittelemistä…

Tavallisimmillaan identiteettivarkaus on yleensä jotain sellaista, että avataan esimerkiksi kännykkäliittymä tai otetaan pikavippejä toisen ihmisen nimissä. Tyypillinen tapaus voisi myös olla, että tilaillaan verkkokaupoista toisen tiedoilla kaikenlaista ja kun tulee maksun aika, pahaa aavistamattomalle uhrille paukahtaa hurja lasku, josta tämä ei tiedä yhtään mitään. Tämän tyyppisistä tapauksista onkin nyt viime aikoina ollut useita juttuja mediassa – ehkä olette törmänneet. Asian selvittely voi esimerkiksi kansainvälisten verkkokauppojen kanssa olla varsin haastavaa ja pahimmillaan tällaisessa tilanteessa saattaa olla vaarana menettää jopa omat luottotiedot, kun asian selvittelyssä vierähtää aikansa.

Tällaisten esimerkkien kuuleminen saattaa herättää ahdistusta ja pelkoakin – miten sitä voisi ihan tavallinen ihminen olla turvassa? Ja mitä tällaisen tilanteen osuessa kohdalle edes tulee tehdä? Ei onneksi ole syytä ahdistua, sillä todellisuudessa on melko harvinaista joutua tällaisen rikoksen uhriksi ja nykyään näitäkin tapauksia varten on mahdollista suojautua. Vakuutusyhtiö Folksam nimittäin tarjoaa Suomessa ainoana toimijana mahdollisuuden henkilöllisyysvarkausvakuutusta osana kotivakuutusta.

Vaikka identitettivarkauden mahdollisuudesta ei kannata stressata ja ahdistua, omien henkilötietojen suhteen kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä modernissa maailmassa henkilöllisyysvarkauksien määrä on jatkuvasti lisääntymään päin. Folksamin nettisivuilta löytyy ihan konkreettisia vinkkejä, miten henkilöllisyysvarkauksia voi omilla toimillaan ennaltaehkäistä.

Omalle kohdalle sattuessa henkilöllisyysvarkauksien sevtiminen etenkin eri maiden välillä voi olla hankalaa, joten ajatus selvittelytyön ulkoistamisesta asiantuntijalle valtakirjan avulla ei kuulosta yhtään huonolta idealta. Folksam tekee yhteistyösä Affinion Internationalin kanssa, jolla on pitkä kokemus identiteettipetosten selvittämisessä. Folksamin vakuutus on voimassa ilman omavastuuta ja kattaa myös juridisen avun.

Vakuutusasiat ovat vähän sellaisia juttuja, että vaikka on varsin epätodennäköistä, että juuri omalle kohdalle sattuisi jokin katastrofi, silti tuntuu ihan itsestäänselvältä suojata esimerkiksi kotinsa ja omaisuutensa kotivakuutuksella. Tai jos ei tunnu, niin pitäisi kyllä tuntua! Folksamin kotivakuutuksen voi ostaa helposti verkosta ja uudet asiakkaan saavat vuoden loppuun mennessä Folksamin kotivakuutuksen 30% edullisemmin ensimmäisen vuoden osalta. Lisää henkilöllisyysvarkausvakuutuksesta voi käydä lukemassa Folksamin nettisivuilta.

Onko teillä kokemuksia oman identiteetin väärinkäytöstä tai henkilöllisyysvarkauksista? Tai oletteko törmänneet netissä tietojenkalasteluviesteihin tai epäilyttäviin sähköposteihin? Pelottaako henkilöllisyysvarkauden mahdollisuus?

Tags: , ,

Categorised in: Elämä

19 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Iida

    Tämän vuoden alussa aloin saada jonkun tuntemattoman henkilön nimellä postia ja paketteja omaan osoitteeseeni. Henkilöllä oli sen verran erikoinen nimi, että löysin hänet Facebookin kautta ja lähetin hänelle viestiä. Selvisi, että joku oli varastanut hänen henkkarinsa ja käytti niitä nettikaupoissa. Tein tästä ilmoituksen postille, että saan väärän henkilön posteja osoitteeseeni ja niiden tuleminen onneksi loppui. Hiukan kuitenkin pelästyin, että mistä joku varas oli saanut juuri minun osoitteeni, mutta enempää tietoa en asiasta saanut. Koko hässäkkä sai miettimään vielä entistä enemmän sitä, mihin omia tietojani annan.

    • Apua, tuo on ihan todella ahdistavaa. Onneksi ilmoitit henkilölle asiasta – ties, miten kauan tuo olisi voinut jatkua, jos hän ei itse olisi edes saanut tietää!

  • Kuuntelinkin tota bussilipputarinaa podcastista, ja tuli heti mieleen muutaman (hups, taitaa siitä olla jo 7-8 vuotta :D ) takainen keissi, kun multa varastettiin lompakko ja siitä syntyi ihan valtava soppa. Mun nimissä oli avattu ties mitä puhelinliittymiä ja tilattu kaikenlaista tavaraa nettikaupoista ja kaikkein pahin oli, että joku oli marssinut henkkareiden kanssa pankkiin nostamaan rahaa tililtä. Varsinainen kaksoisolento… Lopulta jostain nettikaupasta sain tavaroiden toimitusosoitteen ja sitä kautta poliisit pääsi tyyppien jäljille, mutta tosi pitkään siinä sai sumplia kaikkien paperihommien kanssa.
    Ja siis, joku puhelinliittymä-tyyppi sitten vinkkasi omaehtoisesta luottokiellosta, mistä en ollut ikinä kuullutkaan, mutta sen avulla kyllä loppui nuo jatkuvat uudet liittymät sun muut. Elikkäs sen antaisin vinkiksi, jos uskoo henkkareiden joutuneen vääriin käsiin, vaikeuttaa torveloiden touhuja huomattavasti :)

  • Ansku

    On. Multa ja mieheltä varastettiin yhtäaikaa ja oli siinä setviminen mitä kaikkea ehti tapahtua. Postikin sai syytteet toimimisesta rikollisen avuksi jättämällä tarkistamatta. Vuosi meni saada tekijä kiinni. Vuodon alkuperää emme vieläkään tiedä. Omaehtoista luottokieltoa ei uskalla purkaa vaikka tehty 2v sitten ja rikollinen poissa pelistä. Tiedä missä vielä voi olla ne henkkarit.

    • Olen yllättynyt, että jo täällä kommenttiboksinkin puolella on näin monta tällaista kokemusta. Olen lukenut lehtiartikkeleista aika hurjiakin juttuja, mutta näköjään tämä on tosiaan melko yleistä. Onneksi sinun tapauksessasi tekijä saatiin kiinni ja tilanne laukesi!

  • Nani

    Juups joops, elikkä maksettu mainos oikin sitten tämä aluksi hyvältä tuntunut postaus

    • Tätä en oikein ymmärrä. Jos sisältö on sinusta ollut mielenkiintoista, niin miksi se muuttuu huonommaksi, jos siinä on ollut mukana sponsori? Pyrin aina tekemään kaupallisetkin yhteistyöt niin, ettei niiden sisältö ole yhtään vähemmän kiinnostavaa kuin itse muutenkin tuottamani. Toisinaan postaus ei poikkea muusta sisällöstä muutoin kuin esimerkiksi pienenä mainintana yhteistyökumppanista tekstin lopussa. MUTTA, iloksesi voin kertoa, että kuten ihan jokaisessa yhteistyöpostauksessani, myös tässä kerrotaan ennen koko tekstiä, että kyseessä on kaupallinen yhteistyö. Näin ollen voit helposti jättää lukematta kaikki yhteistyöjutut, jos ne eivät lähtökohtaisesti kiinnosta. :)

      • Maisku

        Ehkä itse pohtisin, voisiko sitä miten kaupallinen yhteistyö tekstissä näkyy, jotenkin kehittää. Kuulun myös niihin ihmisiin,joilta lopun mainos spoilaa hyvän tekstin. Suomessa on hyvin vahva perinne siitä, että kaupallinen ja toimituksellinen sisältö erotetaan. Blogit ovat uusi pelikenttä, ja tämän vuoksi niissä luodaan uusia toimintatapoja. Nyt kun lukee tätä tekstiä, lopun kaupallinen osuus eroaa hiukan jopa tyyliltään. Kenties tarkoituksella, mutta voisiko kaupallisen sisällön erottaa vielä selkeästi vaikkapa omaksi palaksi. Teknisesti se lienee mahdollista? Tällöin lukijalla säilyy tunne tekstin aitoudesta, mutta myös kaupallisen yhteistyön maksaja saa näkyvyyttä ja lienee tyytyväinen.
        On ehkä kuitenkin vähän hassua sanoa, että jos et tykkää, älä lue, (vaikka edeltävän palautteen olisi voinut rakentavamminkin antaa), kun voi olla,että lukija on ollut matkassasi paljon kauemmin kuin kaupalliset yhteistyöt, ja osa sitä joukkoa, joka on tehnyt kaupallisesta yhteistyöstä kanssasi yrityksille kiinnostavaa.
        Haaste/kehittämistyö on varmasti koko blogikentälle yhteinen, ja toimiva tapa varmasti löytyy :)

        • Siitä toki on mahdollista keskustella, miten kaupallinen yhteistyö tekstissä näkyy. Tällä hetkellä noudatan Kilpailu- ja kuluttajaviraston vallitsevaa ohjeistusta, jonka he ovat katsoneet sopivaksi tavaksi erottaa kaupallinen sisältö muusta blogisisällöstä. Tosiaan, tuo kaupallinen yhteistyö mainitaan jokaisen yhteistyönä toteutetun postauksen alussa ennen muuta sisältöä, joten se on kyllä siinä varsin selkeästi merkittynä eikä lukijaa yritetä millään tavalla johtaa harhaan.

          Olen todennut, että bloggaajana on käytännössä vain täysin mahdotonta miellyttää ihan kaikkia. Suurin osa lukijoista tuntuu tunnistavan yhteistyöt näistä nykyisenlaisista merkinnöistä. Osaa yhteistyöt häiritsevät, osaa eivät ja jotkut niistä jopa tykkäävät, jos kokevat sisällön itselleen mielenkiintoiseksi. Jos lukija vastustaa mainontaa ja yhteistöitä blogeissa jo lähtökohtaisesti, silloin ei ehkä kannata lukea blogeja, joiden tietää sisältävän myös kaupallisia sisältöjä. Myös ei-kaupallisia blogeja on olemassa pilvin pimein. :) Olen luonnollisesti valmis keskustelemaan ja kehittämään omaa tekemistäni, mutta ihan jokaisen lukijan toiveisiin en valitettavasti voi vastata. On myös vaikea lähteä keskustelemaan ja kehittämään blogia mihinkään suuntaan sellaisen palautteen perusteella, jossa ei millään tavalla avata asiaa ja omaa mielipidettä sekä sen taustoja enempää. Tuon edellisen kommentin pohjalta en nimittäin voi tietää, onko lukija seurannut matkassa mukana pidempään vai onko hän vain satunnainen kävijä, ärsyttääkö häntä mainonta blogeissa lähtökohtaisesti vai oliko nimenomaan tässä kyseisessä yhteistyössä hänen mielestään parantamisen varaa, puhumattakaan siitä, miten hän toivoisi mainontaa blogeissa kehitettävän.

          Itse koen, että myös kaupallisena yhteistyönä toteutetut jutut voivat sisällöllisesti olla kiinnostavia ja olen tästä syystä hiukan eri mieltä siitä, että kaikki yhteistyökumppaniin liittyvä sisältö olisi edes mielekästä sijoittaa jotenkin erilliseksi osuudeksi itse tekstiin – se alkaa rajoittaa sitten aika paljon myös omaa ilmaisua. Riippuu myös hyvin paljon yhteistyön luonteesta, että millä tavoin kaupallinen viesti on osana sisältöä. Toisinaan se mainostajan asia on jo itsessään se koko postauksen kiinnostavin osuus – eri tyyppisten yhteistyökumppaneiden kanssa tehdään oman mielikuvituksen ja heidän toiveidensa pohjalta hyvin monenlaisia sisältöjä, mutta tietenkin oma tavoitteeni on aina, että myös yhteistyönä toteutetut postaukset olisivat sisällöllisesti niin kiinnostavia, että lukijat haluavat tutustua myös niihin. Sen vähemmän aitoahan tästäkään tarinasta ei millään muotoa tee, että jaoin tässä oman elämän kokemukseni esimerkkinä. Ja kuten näissä kommenteissa on valaisevasti tullut esille, identiteettivarkaudet ovat nykyään valitettavan yleisiä. Itse ajattelen, että tämä juttu oli myös ihan sellainen yleishyödyllinen ja varoittava tarina siitä, että oikeasti kannattaa olla vähän varovainen. Ja esittelen yhden varotoimen, jolla mahdollisia ongelmia voi ehkäistä tai minimoida – ja onhan tuolla Folksamin nettisivuillakin ihan konkreettisia neuvoja, millaisilla toimilla itse voi paremmin suojautua henkilöllisyysvarkaudelta, oli sitten siihen tarkoitukseen erillistä vakuutusta tai ei. Yhteistöitä on siis kovin monenlaisia eikä ehdottamasi malli valitettavasti oikein teknisesti tai rakenteellisesti sovi niistä useimpiin. Joskus yhteistyö on mainittu selkeämmin yhteistyökumppanin tuotetta esittelevänä kappaleena tekstin lopussa (kuten tässä yhteistyössä), joskus taas se on olennainen osa koko leipätekstiä. Toisinaan yhteistyökumppani on lähinnä vain mainintana sponsorista tai asiantuntijaroolissa jossakin muuten aihetta sivuavassa tekstissä, kuten vaikkapa pesuainemerkki vaatehuoltoa koskevassa tekstissä tai Mehiläisen asiantuntija haastateltavana uniongelmia käsittelevässä artikkelissa.

          Varmasti toiminnan tavat kehittyvät vähitellen ja olen ilman muuta kiinnostunut kuulemaan näitä rakentavia ehdotuksia ja ideoita siitä, miten yhteistöitä ja blogia voisi kehittää entistäkin toimivammiksi. Yllä olevan kaltaiset kommentit eivät kuitenkaan ole kovin rakentavia eivätkä tuo keskusteluun oikein mitään uutta.

          • Maisku

            On totta ettei edeltävä palaute tuonut tosiaan juuri rakentavia pointteja – jossain vaiheessa nämäkin palautteet saattavat silti olla signaali siitä, miten lukijat suhtautuvat mainontaan tekstissä, ja sitä kautta ne jossain vaiheessa alkavat vaikuttaa kaupallisen yhteistyön raameihin. Työskentelen itse tekstien parissa, ja tämän vuoksi olen seurannut useampia blogeja ja pohtinut paljonkin blogimaailmaa. Kaupallisia yhteistöitä voidaan toteuttaa hyvin luontevasti, mutta on myös aiheita, joissa ne hyppäävät silmille tai ovat ongelmallisia, koska lukija luo suhteen blogistiin esimerkiksi tietyn asian asiantuntijana. Kun asiantuntija alkaakin myydä, rooli muuttuu. Osassa asioista tuo roolimuutos on luonteva ja hieno. Esimerkiksi Pelasta pimppi oli eräältä blogilta aivan huippu kaupallinen yhteistyö. Joskus yhteistyö kuitenkin hämmentää – jos esimerkiksi pesuaineyhtiö kertoo blogin asiantuntijana, miten pyykkiä kannattaa pestä, se todennäköisesti ei kehota käyttämään mahdollisimman vähän pesuaineita, vaikka tekstissä olisi paljon asiaakin. Hienoa, että käytännöt kehittyvät, ja toki nykyiselläänkin kaupallinen yhteistyö on selkeästi merkitty. Ymmärrän myös sen, että tehdystä työstä ansaitsee palkan. Toivotan mukavaa päivää, en vie enempä tilaa itse asiaan liittyviltä kommenteilta :)

          • Ymmärrän problematiikan. Huomauttaisin kuitenkin, että jos tutustut linkkaamaani esimerkkiin, niin pesuaineyhtiö ei toiminut tässä jutussa asiantuntijana, vaan enemmänkin juuri sponsorina ja itsenäisesti kokoamissani ohjeissa korostettiin paljon esimerkiksi turhan pesemisen välttämistä, jne. :) Itse pyrin aina myös jutun kirjoittajana olemaan kriittinen ja tekemään myös yhteistyöjuttujen sisällöistä sellaisia, joiden takana voin seistä. Olen muuten itsekin osallistunut silpomisen vastaiseen kampanjaan sekä tehnyt paljon yhteistöitä muihin yleishyödyllisiin teemoihin kuten vaikkapa mielenterveyteen liittyen. Mutta jos sinulle tulee mieleen hyviä käytännön ideoita vaihtoehtoisista toteutuksista, niin ilman muuta voimme jatkaa keskustelua toiste vaikkapa sähköpostitse. :) Mukavaa päivää myös sinulle!

  • Perijätär

    Olen töissä perintätoimistossa, ja valitettavasti identiteettivarkauksien uhreja löytyy melkein joka viikko. Sähköpostilaskujen aikakaudella perintätoimiston kirje saattaa olla ensimmäinen uhrille itselleen tuleva tieto siitä, että joku muu on käyttänyt tietoja väärin. Meidän kun pitää lain mukaan lähettää kirje, ja tarkistamme osoitteet. Joskus soitamme asiakkaille myös, ja rikoksen uhri saa tiedon vasta silloin (Tosin on joskus käynyt niinkin, että perheenjäsen onnistuu pimittämään postitkin, eli tieto saattaa tulla vasta maksuhäiriömerkinnän tullessa voimaan, kun luottokortti ei enää toimikaan tms.)

    Meille ottaa sitten yhteyttä hämmentynyt tai ehkä vihainenkin ihminen, joka ei ole koskaan kuullutkaan nettitilauksesta, lainasta, puhelinliittymästä tms joka hänen nimissään on tehty. Siitä alkaakin sitten usein pitkä ja raskaskin selvitystyö. Selvittely lähtee yleensä siitä, että kerrotaan sähköpostiosoitteet ja mahdolliset postiosoitteet, joita asiassa on käytetty. Ikävä kyllä nuo täysin tuntemattomien tekemät identiteettivarkaudet ovat vain pieni murto-osa kaikista. Valitettavasti aika usein heti siinä alkuun paljastuu, että henkilötietoja on käyttänyt joku lähipiiristä: puoliso, lapsi, lapsenlapsi, ystävä.

    Etenkin pankkitunnusten avulla saa paljon pahaa aikaan, valitettavasti tätä ei moni tule ajatelleeksi, vaan antaa esim. puolison maksaa laskuja omilla tunnareillaan. Anteeksi, mutta en luottaisi edes rakkaaseeni niin paljon, niin paljon väärinkäytöksiä näen tähän asiaan liittyen.

    Rikosilmoituksen tekeminen läheisestä on usein aika raskasta. Etenkin vanhemmat ihmiset suojelevat lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja hammasta purren maksavat nimiinsä tehdyt velat. Jos rikosilmoituksen kuitenkin tekee, voi silti olla ettei vapaudu maksuvelvollisuudesta. Jos asia menee oikeuteen asti, voi olla että oikeus katsoo, että tiedot (esim. ne pankkitunnukset) on luovutettu vapaaehtoisesti. Tällöin maksuvelvollinen on se, joka tiedot on luovuttanut.

    Olkaa siis oikeasti tarkkana niiden tietojenne kanssa!

    • Tämä onki mielenkiintoinen näkökulma, sillä luulen, että tosi moni (minä mukaanlukien) ei näitä identiteettivarkauksia pohdiskellessa tule edes ajatelleeksi, että aika usein syyllinen saattaakin olla jopa oma läheinen. Eli hyvä ja tarpeellinen varoitus, kiitos!

  • Vipellys__

    Se pirun hetki, kun verkkokaupasta tuli kirje ”luottosi on täynnä, otathan yhteyttä mikäli haluat korottaa luottoasi”.
    Siinä hetken hengittelin ja soitin verkkokauppaan että muuten kiva, mutta mulla ei ole asiakastiliä teillä.

    No sillä elämäntaparikollisella, joka oli jostain saanut käsiinsä henkilötunnukseni, olikin tili nimissäni.
    Vuosi aiemmin ajokorttini oli varastettu, joten nyt ilmeisesti tämä tuli potkimaan nilkoille.

    Rikollinen, poliisin vanha tuttu, joutui oikeuteen. Mitään pitävää näyttöä ei ollut, vaikka meitä uhreja oli useampia, joten konna on vapaalla jalalla ilman mitään sakkoja.

    Onneksi mitään laskuja ei itselle koitunut, mutta koko ajan takaraivossa on ajatus että siellä se ajokortti yhä pyörii maailmalla… mitä seuraavaksi? Suosittelen muuten luottokieltoa, jossa parin vuoden ajan luottoa ei saa ilman fyysistä paperia. Olihan se ärsyttävää raahata sitä lappua mukana jos halusi esim. silmälasit osamaksulla, mutta eipä konnatkaan päässeet apajille.

    • Apua! Tuo on varmasti ihan todella kuumottava hetki… On aika turhauttavaa, että kelmiä ei ole saatu teoistaan vastuuseen, mutta onneksi et sentään joutunut itse maksuvastuuseen! Mutta tosiaan, voin vain kuvitella, millainen pelko takaraivossa elää tällaisen tapauksen jälkeen vielä pitkään. Hyvä vinkki tuo luottokielto, jota muutama muukin saman kohtalon kokenut on täällä suositellut!

  • Anonyymi

    Kyllä. On kokemusta.
    Olin reippaasti alaikäinen, kun minun nimissäni avattiin tilejä sosiaalisessa mediassa. Tämä oli sitä aikaa, kun kotitalouksissa vasta alkoi olemaan internet ja minulla ei sitä ollut, joten olin ihan pihalla, että mitä siellä internetissä edes minun nimissäni tapahtuu – vielä tänäkään päivänä en sitä tarkalleen ottaen tiedä. Tiedän vain, että “minä” olin puhunut julkisesti todella törkeästi ihmisistä, luokkalaisistani, ystävistäni.
    Tämä johti siihen, että jouduin todellisen kiusaamisen kohteeksi ja kaikki ystäväni hylkäsivät minut. Sain kuulla joka päivä kuinka minun pitäisi tappaa itseni, koska kaikki vihaavat minua.
    Opettaja ei uskonut minua, rehtoria ei kiinnostanut. Kotona minua ei osattu auttaa, koska ei tiedetty mistä on kyse, kun meillä ei sitä internettiä ollut ja kukaan “ystävistäni” ei suostunut kertomaan mitä siellä netissä tapahtuu. Lopulta asia vietiin poliisille. Tekijä oli alaikäinen, joten ei mitään seuraamuksia. En saanut ikinä edes anteeksipyyntöä. Minulle jäi tunne, että moni luokkalaisistani ei edes uskonut poliisin lausunnosta huolimatta, että se en ole minä niiden kirjoitusten takana.
    No, nyt asiasta on kulunut useita useita useita vuosia. Tämä asia on jättänyt minuun ikuiset arvet. En usko, että kykenen koskaan elämään normaalia elämää ilman, että kannan näitä asioita mukanani ja ne ovat vaikuttaneet myös persoonaani. Minulla on diagnosoitu erilaisia mielenterveyshäiriöitä tämän asian johdosta, kävin kahdesti viikossa terapiassa kymmenen vuoden ajan, olin neljästi psykiatrisella osastolla hoidossa. Meni kymmenen vuotta, ennen kuin sain ensimmäisiä kavereita ja ystäviä tapauksen jälkeen – niin kauan leima mukanani kulki.
    Että kyllä, todella on kokemusta.

  • L*

    Tuttuni rahapussi varastettiin työhön liittyvässä tapahtumassa. Kortit kuoletettuaan ja rikosilmoituksen tehtyään hän toivoi olevansa turvassa. Apteekissa käydessään hänelle kävi ilmi vieraat reseptit joita hänen nimiinsä oli kirjoitettu, ja pitkän selvittelyn jälkeen selvisi että joku oli esiintynyt hänenä lääkärissä kuvattoman kelakortin avulla. Hankittuaan diagnooseja erilaisista sairauksista varas sai reseptit ja haki pokkana lääkkeet apteekista edelleen toisena ihmisenä esiintyen.

    Lääkkeet olivat sellaisia joita myydään katukaupassa ja joista saa ‘pään sekaisin’. Vaati valtavasti työtä todistaa, että tuttavani ei ollut itse hankkinut reseptejä – ja puhdistaa hänen terveystietonsa vääristä diagnooseista. Ihmettelen aina kuinka terveydenhuolto voi hyväksyä kelakortin, etenkin kuvattoman, henkilöllisyystödistuksena sillä se ei missään nimessä ole virallinen henkilöllisyystodistus.

    • Apua! Ei käynyt mielessäkään, että tällaisiakin ongelmia voi lompakon varastamisesta seurata. On kyllä vähän kummallista, että koko terveydenhuoltojärjestelmä pelaa hyvin pitkälti vain kuvattomalla kelakortilla, koska tosiaan tällaisissa väärinkäyttötilanteissa ei silloin ollenkaan tarkistella, että onko ihminen edes se, kuka väittää olevansa!

Related posts