6/11/17

Puhutaan rahasta

41 83

Ystäväni tekstasi minulle pari viikkoa sitten, olenko jo henkisesti valmistautunut verotulojen julkistukseen. Olin autuaasti unohtanut koko asian, mutta ystäväni kommentti sai suorastaan pelkäämään tuota hetkeä. Ahdisti jo valmiiksi, millaisia otsikoita lehdet aiheesta repisivät ja mihin sävyyn omiakin tuloja saatettaisiin keskustelupalstoilla ruotia.

Nyt kun tuo päivä on jo takanapäin, olen jotenkin huojentunut. Omat tulot eivät nousseet otsikoihin ja jopa nettikeskustelu tuntui pysyvän pääpiirteittäin suht asiallisena. Yllätyksekseni keskusteluissa oli jopa positiivisiakin kommentteja, joissa kannustettiin itsensä työllistäjiä ja iloittiin hyviin tuloihin päässeiden bloggaajien menestyksestä.

*

Rahasta julkisen keskustelun käyminen on vaikeaa, sillä tässäkin aiheessa puhe lipuu usein yksittäisten ihmisten osoitteluun laajempien näkökulmien sijaan ja usein keskustelua leimaavat kateus ja katkeruus yhteiskunnan tulorakenteen epäoikeudenmukaisuutta kohtaan.

On tosi valitettavaa, että monessa tärkeässä työssä (kuten hoiva-alalla) arvostus ei näy palkassa, varsinkaan julkisella sektorilla. Samanaikaisesti monesta “turhemmasta” työstä saattaa saada valtavia ansioita. Ansaintalogiikan oikeudenmukaisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta harvoin näissä pesteissä kuitenkaan kilpaillaan samoista euroista, kun alat ovat aivan erilaiset ja palkkoja maksavat täysin eri tahot. Niinpä miljoona-ansioihin yltävät pelifirmapomot ja muut tulokuninkaalliset käytännössä omilla tuloillaan ylläpitävät koko suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa massiivisten verojensa muodossa. Tämä unohtuu usein hyvinvointivaltion eduista nauttivilta kansalaisilta.

Suomessa rahasta puhuminen on tabu. Rahaa on aina jonkun mielestä liikaa tai liian vähän, vääristä ammateista maksetaan liian isoa tai liian pientä liksaa ja verotusta olisi kiristettävä tai kevennettävä. Harva haluaa julkisesti puhua palkastaan ja työpaikkojen sisälläkin moni mieluiten vaikenee palkkansa suuruudesta. Tästä aiheesta jutellaan myös tämän viikon Afterwork-podcastissa, joka julkaistaan parin päivän päästä eli pysykäähän linjoilla!

Blogimaailmassa rahakeskusteluun ovat rohkeasti tähän mennessä tarttuneet esimerkiksi Juliaihminen, WTD-blogin Nata (viime vuonna vähän painavammin ja tänä vuonna kevyemmin) sekä Lähiömutsi. Ihan mahtavaa, että asia on noussut keskusteluun myös blogeissa – hatunnosto teille mimmit! Olen itse kirjoitellut työstä enemmän työhyvinvoinnin ja yrittäjyyden näkökulmasta ja noita työhön ja työelämään liittyviä tekstejäni pääsee lukemaan blogin Työ-kategorian kautta enemmänkin. Omaa uratarinaani olen avannut enemmän Unelmaduunarit-podcastin vieraana ja työhistoriaani puolestaan Afterwork-podcastin viimeviikkoisessa jaksossamme.

*

Monesti olen miettinyt, että kiinnostaisi kirjoittaa myös rahasta enemmän ja rohkeammin. mutta sitten olen tullut järkiini ja kyseenalaistanut, haluanko tosiaan ohjata ihmisten mielenkiintoa omiin tuloihini ja ottaa samalla riskin, että joutuisin jälleen yhden potentiaalisen paskamyrskyn keskelle? Ei kiitos, ja aihe on saanut jäädä odottamaan parempia päiviä.

Nyt kuitenkin ajattelin rohkaistua sanomaan jotakin. Jotenkin olo on sen parin viikon takaisen avautumisen jälkeen ollut kevyempi ja avoimempi ja uskallan taas puhua niistäkin aiheista, jotka oikeasti kiinnostavat. Viime vuosi oli ensimmäinen vuosi työurallani, kun ansaitsin oikeasti todella hyvin. En ollut ihan itsekään uskoa sitä todeksi, mutta käytännössä liki kolminkertaistin yhdessä vuodessa tuloni. Ihan ilmaiseksi menestys ei kuitenkaan ole tullut: töitä on paiskittu viimeisten vuosien aikana todella kovasti ja matkan varrella olen myös ottanut melkoisia taloudellisia riskejä.

Ensimmäisen suuren taloudellisen riskin otin reilut kuusi vuotta sitten, kun hyppäsin pois varman kuukausiansion piiristä irtisanoutumalla päivätyöstäni. En tietenkään tehnyt ratkaisuani ilman säästämistä ja etukäteissuunnittelua, mutta päätökseni oli silti aika uhkarohkea. Luotin vakaasti omaan intuitiooni ja halusin kunnioittaa omaa hyvinvointiani sekä tavoitella urallani jotakin uutta. Ilokseni huomasin, että kun suljin yhden oven, avautui sen jälkeen monta uutta. Muutamaa vuotta myöhemmin otin samankaltaisen riskin uudelleen irtisanoutuessani jälleen säännöllisen kuukausitulon piiristä lehtitalon alta ja heittäytyessäni entistäkin täysipainoisemmin yrittäjyyden kelkkaan. Ja kuten nyt verotiedoistani näkyy, niin onnekseni tämä riskinotto ja kymmenen vuoden työ palkittiin ja tuntuu kantavan hedelmää.

Kun seuraa verotuloihin liittyvää julkista keskustelua, tuntuu usein, että pelkkiä verottajan lukemia tuijotellessa monelta unohtuu, että pienyrittäjälle se numero ei merkitse ihan samaa kuin palkansaajalle. Lähiömutsi on ansiokkaasti avannut täysipäiväisen bloggaajan tuloja ja kulurakennetta – yrittäjällä vuoden tulos ei nimittäin suinkaan tarkoita, että koko summan saisi lyhentämättömänä tilille.

Hyvillä tuloilla veroja saa maksella ansioistaan Suomessa noin puolet ja se viivan alle verojenkaan jälkeen jäävä luku ei vielä kerro koko totuutta. Yrittäjä maksaa vielä siitä omat eläkkeensä, yrityksen kulut, pakolliset vakuutukset sekä muut yrittäjyyteen liittyvät maksut. Se, mitä kaiken tämän jälkeen jää käteen, on sitten sitä palkkaa, jolla eletään ja hurvitellaan. Näin ollen palkansaajan ja yrittäjän vuosituloa ei oikeastaan suoraan voi edes vertailla keskenään. Kaikista maksuista huolimatta olen nyt viimein siinä tilanteessa, että pakollisten kulujen jälkeen käteen jää edelleen aika mukava summa.

*

Tällä hetkellä ansaitsen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti varsin hyvin ja haluan myös tehdä rahoillani jotakin järkevää. Ostin tänä vuonna oman asunnon ja mietin parhaillaan, millä tavoin sijoittamalla turvaisin parhaiten omat eläkepäiväni. Nykyiseen eläkejärjestelmään en nimittäin usko pätkääkään eikä systeemi ole yrittäjälle muutenkaan kovin kannustava.

Olen aina ollut fiksu rahankäyttäjä eikä tuhlailu ole kuulunut tapoihini. Tykkään toki nauttia elämästä, syödä ulkona ja matkustella, jos se on taloudellisesti mahdollista, mutta olen myös aina ymmärtänyt kulloisenkin oman taloustilanteeni realiteetit – siitä varmasti käy osin kiittäminen vanhempieni tiukkaa rahakasvatusta ollessani nuori.

Blogien rahakeskustelua vierestä seuranneena olen toisinaan miettinyt, onko rahasta jotenkin helpompi keskustella, jos itse sattuu tuloluokkineen osumaan turvallisesti sinne jonnekin mediaanin ja palkkakeskiarvon tuntumaan? Kun keskivertoansioilla varustettu ihminen puhuu rahasta, hänen tulonsa eivät aiheuta suurta kateutta tai kuohuntaa suuntaan taikka toiseen. Olisikohan esimerkiksi Juliaihmisen aloittama mielenkiintoinen rahakeskustelu otettu yhtä positiivisesti vastaan, jos hän ansaitsisi huomattavasti enemmän kuin keskivertopalkansaaja? Voi olla, että olisi, mutta keskituloisena asiasta on ehkä helpompi keskustella julkisesti.

Bloggaajien tulot aiheuttavat tuon tuosta melkoista polemiikkia ja aika monen kohdalla keskustelu jää pyörimään juuri sen ympärille, onko joku henkilö ansainnut tienata työllään sellaisia summia. Tämä ajatusmalli johtaa viime viikon Afterwork-keskustelussakin esiin nousseeseen kysymykseen: onko olemassa paskaduunia ja onko eri alojen töitä ylipäänsä tarpeellista arvottaa keskenään? Tai voidaanko kullekin työlle määritellä jotakin yleisesti hyväksyttyä oikeudenmukaista palkkaa?

*

Tiedän monia uranaisia lähipiiristäni, jotka ansaitsevat samantyyppisiä summia vuodessa kuin parhaiten menestyvät bloggaajat (tai enemmänkin), mutta jostain syystä heidän tulonsa eivät tunnu herättävän samanlaista närää ihmisissä kuin blogikollegojeni. Ulkopuolisen on mahdotonta arvioida heidän työnsä laatua tai tarpeellisuuttaan työnantajalleen enkä alasta riippumatta ole koskaan kuullut kenenkään arvostelevan heidän oikeuttaan tienata omalla työllään. Silti niin bloggaajat kuin nämä muidenkin alojen naismenestyjät kantavat yhteiseen veropottiin ihan yhtä suuria summia rahaa. Voisiko siis ajatella, että ihan jokainen työtä tekevä ja verorahoja tuottava kansalainen kantaa kortensa kekoon ja on arvokas yhteiskuntamme jäsen ammatistaan riippumatta?

Usein blogeista saatavia ansioita kritisoidaan sillä, että blogien sisällön taso on niin surkea, ettei niistä kuuluisi saada penniäkään. Blogimaailman ansaintalogiikka toimii kuitenkin markkinatalouden ehdoilla: kun seuraajia on paljon, yritykset ovat valmiita maksamaan näkyvyydestä ja yhteistöistä. Ja verrattuna esimerkiksi sanomalehti- tai TV-mainontaan blogiyhteistyö on edelleen yritykselle todella edullinen investointi ja huomattavasti paremmin kohdennettua sekä usein tehokkaampaa markkinointia. Helsingin Sanomissa yhden sivun mainos ison mainostoimiston tekemänä maksaa helposti kymmeniä tuhansia euroja. Huomenna tämän päivän lehtimainos on jo paperijätettä, kun blogiin kirjoitettu juttu puolestaan jää elämään ja keräilee klikkejä vielä parhaimmillaan vuosiakin myöhemmin.

Loppuun on sanottava, että minulla on ystäväpiirissäni ihan mielettömän upeita uranaisia, joiden tinkimätöntä asennetta ja menestystä olen katsonut ylöspäin ja seurannut vierestä ylpeänä ja ihaillen. Kiitän heitä lämmöllä siitä, että olen voinut tukeutua heihin niin neuvonantajina kuin inspiraationlähteenäkin monessa työelämän mutkassa. Tuntuu aika mielettömältä, että joku voisi nyt ehkä ajatella minun lukeutuvan siihen samaan joukkoon. Uskallan rehellisesti sanoa, että olen ihan suunnattoman iloinen ja ylpeäkin siitä, että olen onnistunut käytännössä luomaan menestyvän yrityksen tyhjästä ihan itse. En olisi todellakaan muutama vuosi sitten itsestäni uskonut!

Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten tokaissut minulle, että vuonna 2017 pyörität kuule mimmi omaa yritystä ja pärjäät omillasi ihan todella hyvin, olisin varmaan pyöritellyt silmiäni ja nauranut. Mutta tässä sitä vain ollaan. En koskaan ajatellut olevani mitenkään erityisesti yrittäjäluonne ja yrittäjyyteen liittyvä vastuu omasta toimeentulosta on aiemmin tuntunut tosi pelottavaltakin asialta. Nyt kun olen kuitenkin päätynyt tähän pisteeseen, olen tilanteestani tosi onnellinen. Ja olen ennen kaikkea kiitollinen siitä, että minulle on riittänyt töitä. Olen hyvin tietoinen siitä, että tämä nimenomainen ura ei todennäköisesti kestä koko loppuelämää ja siksi nautin nyt tästä tilanteesta täysin siemauksin. Tähänastista urapolkua taaksepäin kelatessani olen toiveikas sen suhteen, että tuli tässä elämässä jatkossa vastaan mitä hyvänsä, niin minä kyllä pärjään.

Photos: Jenni Rotonen & Johanna Piispa

Tags: , ,

Categorised in: Elämä

41 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Just näin! Aivan kuin bloggaajat ryöstäisivät rahansa muilta eivätkä maksaisi veroja lainkaan. Miksi ihminen ei saa tienata työllä? Ja miksi blogien pitäisi silti olla ilmaisia, vaikka niiden kirjoittajat eivät saisi niistä tuloja? (Tämä siis ajatusmallia, jota jälkeläinen.fi-porukka tuntuu kannattavan.) Ihanko oikeasti vain sillä perusteella, että joskus kymmenen vuotta sitten blogilla ei tienattu?

    Jenni, oot rautaa!

    • Kiitos Iina! <3 Maailma muuttuu ja ammatit sen mukana.

    • Itseänikin jaksaa ihmetyttää se, että jos on kykenevä muodostamaan sen mielipiteen blogista, että se on paska, on blogia täytynyt seurailla jonkin verran. Kaikki tietävät nykymaailmassa, että bloggaaja tekee ansionsa sivukäynneillä, eli jos blogi on mielestäsi paska, älä käy sillä sivulla = et omalta osaltasi lisää ropoja sen blogin pussiin.

      Kovin yksinkertaista.

      • No se on juuri näin. Tuntuu, että sellainen blogien vihalukeminen on lisääntynyt viime aikoina eli käydään vain huvin vuoksi provosoitumassa sellaisissa blogeissa, joista ei lähtökohtaisestikaan tykätä. Silloin kannattaa kuitenkin muistaa, että nekin käynnit kasvattavat blogin kävijälukuja, jotka taas lisäävät sen ansaintapotentiaalia.

  • xxx

    Mulle on henkilökohtaisella tasolla ihan sama, mitä ja miten kukakin tienaa enkä koe kateutta siitä, kuinka paljon muut ansaitsevat. Toki olisi kiva, jos rahaa olisi enemmän (näin opiskelijana) mutta pärjään ihan hyvin näinkin.

    Kavahdan tätä verotietojen julkistamista aika monellakin tapaa, mutta kaikkein eniten ärsyttää kuitenkin tapa, jolla pienituloisia muistutellaan siitä, että heidän pitäisi olla jollain tavalla ikuisessa kiitollisuudenvelassa että nämä isotuloiset bisnespomot maksamaan veronsa Suomeen ja ylläpitävät koko yhteiskunnan toimintaa. Tässä nimittäin unohdetaan täysin rakenteet ja oletetaan, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet ansaita rahaa. Sen sijaan, että asetettaisiin rikkaita jollekin jumala-alustalle, niin tulisi mielestäni kiinnittää huomiota siihen, mikä ylipäätään mahdollistaa sen, että Suomessakin tuloerot ovat kasvaneet ja rikkaat ovat kokoajan vain rikkaampia. Tällöin koko asetelma, jossa yhteiskunnan rikkaat pitävät koko systeemiä pystyssä ja köyhien olisi parempi vain pitää suunsa kiinni ja tyytyä osaansa, alkaa tuntumaan aika absurdilta.

    • Itse pidän verotietojen julkistusta hieman erikoisena tapana – ymmärtääkseni maailmalla tällainen käytäntö ei ole vallalla? Siitä huolimatta, että yksilön näkökulmasta verotietojen julkinen ruotiminen voi tuntua epämiellyttävältä, on minusta hienoa, että suomalaisessa yhteiskunnassa voidaan keskustella rahasta tällä tavoin avoimesti. Se ehkäisee korruptiota ja kaikenlaista muutakin ketkuilua.

      Ymmärrän hyvin näkemyksesi tästä “kiitollisuudenvelasta”, joskin itse koen asian hieman toisin. Hyödynnän itsekin hyvinvointiyhteiskunnan julkisia palveluita ja olen saanut nostaa opintotukea sekä asumistukea opiskeluaikana. Minusta siitä sopiikin olla kiitollinen, sillä nämä asiat eivät todellakaan maailman mittakaavassa ole itsestäänselvyyksiä. Suomessa kovin monella tuntuu olevan sellainen vaativa ajatus, että “minulle kuuluu” ja “minulla on oikeus”, mutta kun katsotaan, millaiset kustannukset tämänkaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan pyörittämisestä koituu, jonkun on tuotava myös niitä tuloja yhteiseen veropottin. Toki voidaan kyseenalaistaa julkisen sektorin tehokkuutta ja kulurakennetta sekä koko tämän tukijärjestelmän mielekkyyttä, mutta se on sitten ihan toinen keskustelu se.

      Minusta on ihan oikeudenmukaista, että erilaisista töistä saa erilaista palkkaa, mutta tietenkin olisi enemmän kuin kohtuullista, että kaikesta työstä saisi sellaista palkkaa, jolla pystyy pärjäämään ilman ylimääräisiä tukia. Kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia ansaita rahaa tai nousta huipputuloihin, mutta toisaalta hyvinvointiyhteiskunta ei sosiaalietuuksineen pyöri ilman verotuloja. Suomalainen verotusjärjestelmä pitää kyllä huolen, että nämä suurituloiset maksavat verojen muodossa valtavia summia kompensaationa korkeista tuloistaan. Tässä jutussa viittasin itse lähinnä näihin self-made-tyyppeihin, kuten vaikkapa Supercell-firman porukkaan.

      En itse näe, että rikkaita asetetaan millekään jumala-alustalle, vaan enemmänkin tulkitsisin, että verokeskustelulla halutaan vain muistutella, että tuloeroja kyllä tasataan yhteiskunnan toimesta ja myös nämä yhteiskunnan varakkaimmat osallistuvat yhteisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon isolla panoksella. Mikä omasta mielestäsi olisi toimiva yhteiskuntamalli, jos tämä nykyinen systeemi ei mielestäsi toimi?

      • Hanna

        Ei ole täällä maailmalla tuo verotietojen riepottelu minunkaan mielestäni tapana. Tosin taas rahasta puhuminen on vapaampaa, että ehkä siihen ei koeta tarvetta. Jos kiinnostaa tietää mitä naapuri ansaitsee, voi ihan kysyä :D Minulta kun ensimmäistä kertaa ulkomaille muuton jälkeen yksi tuttava kysyi mitä ansaitsen, huomasin kyllä suomalaisen “rahasta ei saa puhua”-kasvatuksen nostavan päätään. Hämmennyin ihan täysin, että miten nyt tuollaista noin kasuaalisti kysellään. Mutta kysyjä ei ollut moksiskaan vaan ilmoitti omat tulonsa ihan kysymättä (ja kyseessä ei ollut mikään halu kerskua, kysyjä oli sairaanhoitaja jonka palkka oli alhaisempi kuin omani). Täällä lähinnä ihmiset haluavat tietää että osaavat suhteuttaa sen oman palkkansa, esimerkiksi pyytää lisää palkkaa jos oma palkka on alhaisempi kuin muiden sairaanhoitajatuttavien.

        Veronpalautukset tulee täällä eri vuodenaikaan, joten olin jo unohtanut että Suomessa se on näihin aikoihin. Seurailen tosin Suomen uutisia ja klikkasin itseni tuona veropäivänä Iltalehden sivuille, ja KAIKKI otsikot käsittelivät veroja: “Katso naapurisi tulot”, “katso sen ja sen julkkiksen tulot”. Yritin etsiä tavallisia uutisia kun ei nämä verotiedot kiinosta pätkääkään, mutta eipä niitä oikein joukkoon mahtunut. Mahtaisi näyttää hassulta ulkomaalaisille jotka tuona päivänä sattuisivat Suomen “uutisia” lukemaan :D

        Ei ne verotiedot minulle niin paljon sanokaan, pitäisi olla paremmin perillä Suomen veroprosenteista. Luin joskus netin syövereissä suomalaisten keskustelua palkoistaan ja mietin että pitäisikö muuttaa takaisin Suomeen kun palkat vaikuttivat aika korkeilta. Mutta sitten kun tuli puheeksi paljonko siitä jää verojen jälkeen käteen muutin mieleni :) Oma palkkani oli pienempi kuin useimpien, mutta kun 50% verojen sijaan on veroprosentti alle 30, jää käteen paljon enemmän. Siksi minäkin mieluummin ansioiden tai veroprosentin sijaan kuulisin mitä ihmisille jää käteen. Monet ovat tosiaan kateellisia yrittäjille joilla tulot on vaikkapa tuo 100k vuodessa, mutta jos siitä jää käteen saman verran kuin jollekin joka ansaitsee 40k vuodessa voisi se vähän hillitä kateellisia.

        • Senpä takia juuri olisikin hyvä puhua palkoista enemmän, jotta päästäisiin niiden suhteen tasa-arvoisempaan tilanteeseen. Toisaalta esimerkiksi juuri siinä tämän viikon Afterwork-podcastissa juttelemme juuri siitä, että kuuluuko kaikille maksaa samasta työstä sama palkka? On toki aloja, joilla se on selvää, että samasta työstä pitäisi saada saman verran rahaa, mutta entä jos puhutaankin alasta, jolla kokemuksella ja omilla taidoilla on suuri merkitys? Vaikka titteli olisi sama, kuuluuko noviisin päästä heti samoille palkoille kuin 10 vuotta alalla olleen? Palkkauksessa tulee ehdottomasti noudattaa tietynlaista reiluutta ja tasa-arvoisuutta työntekijöiden välillä, mutta toisaalta kyllä minusta myös hyvästä työstä ja erityisestä ahkeruudesta saa palkita. Tämä on tosi mielenkiintoinen keskustelunaihe kyllä!

          Ja olet ihan oikeassa siinä, että kokonaistulot eivät vielä kerro kovinkaan paljon siitä, paljonko ihminen todellisuudessa ansaitsee, sillä juuri verotus nielaisee monen tuloista niin suuren osan. Jos maksaisin YEL:iä koko tuloni mukaan, jäisi käytännössä vuodessa 119 000 eurosta käteen verojen ja eläkemaksujen jälkeen 50 000 euroa eli alle puolet koko vuoden ansioista.

          • Emma

            Mua vähän hämmensi tää lause “Voisiko siis ajatella, että ihan jokainen työtä tekevä ja verorahoja tuottava kansalainen kantaa kortensa kekoon ja on arvokas yhteiskuntamme jäsen ammatistaan riippumatta?” Siis ymmärrän kyllä, että puhuit nimenomaan työnteosta. Mutta tuli fiilis, etten minä siis ole arvokas, kun olen onnettomuuden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä, josta en maksa veroja, mutta on aika tiukilla pärjätä näillä tuloilla?

          • Ihan JOKAINEN on arvokas, tietenkin. Tässä tekstissä puhuttiin kuitenkin nimenomaan työstä, veroista ja yhteisten verovarojen kerryttämisestä, ja tuo poimimasi kohta viittaa nimenomaan siihen, että jokaisen työtä tekevän panos hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpidossa palkan suuruuteen ja ammattiin katsomatta on tärkeä, jotta voimme pitää huolta myös heistä, jotka eivät syystä tai toisesta kykene tekemään töitä. Missään nimessä lauseessa tai tekstissä ylipäänsä ei puhuta rahasta ihmisarvoa määrittävänä tekijänä. Toivoisin siis, että sanojani ei irroteta asiayhteydestä. :)

  • M

    Kirjoituksessasi on monia hyviä pointteja! Kiitos Jenni :) Rahasta voitaisiin puhua yleisestikin avoimemmin.

    Monen ammatin ja työn arvostuksella ei ole mitään tekemistä niistä maksettavan palkan kanssa, kuten hoitotyön osalta kirjoititkin. Niin se vaan on, vaikka kuinka toivoisi, että kaikkien työpanosta arvostettaisi samalla tavalla. Mielestäni on kuitenkin tosi ikävää, että esim. bloggaajat ovat korostuneesti negatiivisen arvostelun kohteena. Niin turhaa sellainen kateellisuus, joka paistaa monien arvostelijoiden kommenteista. Voisi käyttää aikansa itsensä kehittämiseen ja vaikka sitten parempien tienestien tavoitteluun, jos sen kokee tärkeäksi.

    Komppaan myös xxx kommentoijaa – kaikilla ei tosissaan ole yhtäläisiä mahdollisuuksia menestyä taloudellisesti elämässään. Aina löytyy niitä, jotka eivät tätä tiedosta, tai heitä ei vaan kiinnosta.

    Anyway toivon sinulle menestystä myös jatkossa! :)

    • Kiitos kommentistasi ja tsempeistä! Raha on kyllä aiheena sellainen, joka kiinnostaa varmasti liki kaikkia. Siihen nähden on yllättävää, miten vähän siitä keskustellaan. Ehkä se on juuri tuo kateus, minkä pelossa moni ei uskalla puhua aiheesta avoimemmin.

  • Ässätässä

    Hmm, vastaanotan ilolla vastaan kaikki rahakeskustelut, koska mun mielestä esim. palkka on aivan turha tabu. Itse tienaan 3100e kk eli jonkin verran yli keskitason.

    Vähän jäi tässä harmittamaan, että sun avaus oli aika ympäripyöreää selvistystä siitä, ettei yrittäjälle jää kaikki käteen. Musta olis mahtavaa, jos seisoisit rinta rottingilla ja sanoisit, että tienasit viime vuonna muuten yli 100k ja olet ylpeä siitä. Oot taatusti tehnyt hitosti duunia ja ansaitset jokaisen pennin mikä käteen jää. Jos joku muu siitä on kateellinen, niin entä sitten. Sulla on siitä tasa-arvoinen ammatti, että jokainen voi perustaa oman blogin. Jos joku on kade, niin tervemenoa itse yrittämään. ;)

    • Kiitos kivasta ja rohkaisevasta kommentista! :) <3 Tuntuu välillä, että yrittäjän kulurakenne on tosi monelle palkansaajalle täysi mysteeri, joten halusin avata sitä hieman. Mutta jos se ei tästä jutusta vielä käynyt ilmi, niin kyllä olen ihan hemmetin ylpeä, että tienasin viime vuonna yli 100k ja olen tehnyt sen eteen ihan hitosti duunia. :D Ehkä tämä rahakeskustelussa vellova kateuden ilmapiiri ja suomalainen vaatimattomuuden kulttuuri ovat saaneet aikaan sen, että arastutti vähän kirjoittaa juttuun edes tämänkään vertaa, että olen ylpeä saavutuksestani.

      • Onnittelut Jenni, 100k on huima rajapyykki yhden naisen yritykselle (vaikka lienetkin melkoinen power house ;)

        Itse olisin myös kaivannut hieman reippaampia avausta rahasta. Kateellisia löytyy aina, mutta varmasti vähintään yhtä monta sellaista, jotka ovat vilpittömästi iloisia puolestasi.

        Olen itse kirjoitellut blogia vapaa-ajallani ja vaikka panostan siihen, en osaa olla blogillaan tienaaville kateellinen. Koska mistä se kertoo, että blogiaan 10 vuotta kirjoittaneet tienaavat nyt yrityksellään 100k? Sitä, että se on minullekin mahdollista, jos päättäisin joskus siihen leikkiin ryhtyä.

        Voisit lähteä mielestäni ihan reippaasti avaamaan asiaa siltä kantilta, että miten kokonaistulojasi pilkotaan verottajan ja yrityksen puolesta – silloin nokan koputtajatkin ehkä muistaisivat, että tienesteistäsi menee kiva siivu ”kaikkeen muuhun kuin rillutteluun”.

        Ei ajatella katkerasti ”Miksen minä tienaa +100k vuodessa?” vaan mieluummin kysytään ”Wau! Miten teit sen? Pystyisinkö minäkin?” Eikä ikinä unohdeta niitä pitkiä öitä, joita toinen on saattanut viettää päätteen ääressä sängyn sijasta.

        • Kiitos Emma. :) Vaikka tämä avaus oli nyt tällainen kevyempi ja varovaisempi, niin senhän ei tarvitse tarkoittaa, että tämä jää viimeiseksi raha-aiheiseksi jutuksi. Ehkä ensi kerralla sitten toisenlaista näkökulmaa!

          Mutta kiinnostuneille annettakoon sellainen luku hahmottamista auttamaan, että maksoin viime vuonna yli 100k euron tuloistani veroja lähes 50k. Jos maksaisin YEL-maksua todellisen tuloni mukaan, olisi pelkästään pakollisen eläkevakuutuksen osuus kuluistani vuodessa noin 23k. Koska en kuitenkaan usko nykyiseen eläkejärjestelmäämme, maksan itselleni eläkettä huomattavasti pienemmän ansion mukaan ja sijoitan rahani eläkepäiviä varten mieluummin johonkin muualle, mikä toki myös nielaisee ansioistani melkoisen siivun.

          Siitä olen ihan samaa mieltä, että katkera ja kateellinen nurina muiden menestyksestä ei vie itseä millään tavalla eteenpäin. Minä olen yrittänyt suhtautua noihin ympärilläni oleviin menestyjänaisiin nimenomaan inspiroivana esimerkkinä siitä, mitä kaikkea kovalla työllä, periksiantamattomuudella, joustavalla asenteella, halulla kehittää itseä sekä ripauksella onnea ja lahjakkutta voi saavuttaa.

          Moni kateellinen ei todellakaan näe niitä uhrauksia, mitä uran eteen on saatettu tehdä. Suurin osa menestyneistä ystävistäni painaa työelämässä todella pitkää päivää ja tinkii uransa vuoksi monesta muusta asiasta elämässä. Sellainen ei ole tietenkään kaikkia varten, eivätkä kaikki edes halua sellaista elämää. Veikkaan, että moni kateellinen ei välttämättä haluaisikaan niitä 100k euron vuosituloja, jos näkisi, mitä kaikkea se käytännössä vaatii. Siksi on turha harmitella, miksi itse ei pääse samanlaisiin ansioihin tai miten “helpolla” toinen on palkkansa ansainnut. En voi sanoa, että yksikään menestyneistä ystävistäni on saanut palkkaansa helpolla, vaan todella kovalla duunilla.

      • Thomakos

        Kyllä tästä ko. postauksesta vähän jäi semmoinen viikkoa etukäteen kirjoitettu selittelyn fiilis, että olitkohan jopa pahoillasi kun tulojasi ei sittenkään ruodittu iltapäivälehtien sivuilla ;) No ensivuonna korkeammalle :)

        Yrittäjän kulurakenne on varmaan monelle mysteeri, mutta toivottavasti kuitenkin verotuspäätöksessäsi on laskettu kulut pois jolloin ero palkansaajaan muodostuu lähinnä helposti käsitettävästä skalaarisuureesta, työnantajan eläkemaksun osuudesta.

        Vähennyskelvottomia kulujahan, esim. sitä linkkaamasi lähiömutsin mainitsemaa paskapaperia kuluu täälläkin

        • Thomakos

          tästä leikkautui pois kakkahymiö. Jotenkin ilman sitä ilmaisu ihan eri (-:

        • No mitäpä tähän nyt sitten sanoisi… Mielenkiintoinen lähestymiskulma. Voit toki tehdä tekstistäni ihan millaisia tulkintoja haluat, mutta se, että pitävätkö ne paikkansa, on sitten ihan toinen juttu. Tietysti hieman erikoista, että käytännössä siis tulkitset tekstiäni tuolta osin täysin päinvastoin kuin mitä siinä todellisuudessa lukee, kun totesin olleeni nimenomaan helpottunut, että tänä vuonna tulojani ei ruodittu.

          Yrittäjän verotuspäätöksessä luonnollisesti on laskettu myös kulut pois, mutta omani kaltaisessa yritystoiminnassa vähennettäviksi kelpaavia kuluja kertyy vuosittain varsin vähän, joten vähennyksistä ei valitettavasti tällä alalla saa kovin merkittävää hyötyä. Tietenkin, jos esimerkiksi tietokone- ja kamerakalustoa pitää uusia, niistä tulee isompia summia, mutta eihän niitäkään tietysti joka vuosi tarvitse päivittää, joten tällöin kulut jäävät varsin pieniksi. Kuluilla viittasin lähinnä nimenomaan eläkkeeseen ja esimerkiksi vakuutusmaksuihin. Mutta pointtina nyt oli lähinnä se, että verot ja YEL nielaisevat näennäisen korkeasta tuloksesta huomattavasti korkeamman summan kuin mitä palkansaaja maksaa tuloistaan, puhumattakaan sitten tosiaan niistä muista yrityksen pyörittämiseen liittyvistä kuluista, jollaisia palkansaajan harteille ei kuulu mutta jotka pienentävät yrityksen tulosta. Tällöin ne eivät tietenkään näy alun alkujaankaan tuossa vuosittaisessa verotettavan tulon määrässä, mutta on maksettava silti.

  • O

    Mulle on periaatteessa ihan sama mitä kukaa tienaa. Ja en kuvittele että raha tuo onnea. On iha ymmärrettävää, et mainostamisesta maksetaa kivasti. Ja seki on fine. Ja hyvä poitti valittajille, että klikkauksella ite “äänestät”. Hyvinvointiyhteiskunta symboloi mulle toisista huolehtimista, on aiva absurdi ajatus että ei huolehdittais toisistamme ja meijän yhteiskunnassa ajatus lähimmäsen rakkaudesta ja välittämisestä näkyy yhteiskunnan rakenteissa asti. Vau, tod. toivon että jatkossakin. Rakkaus on pohjimmiltaan pyytetöntä, ilolla maksan veroja, enkä oleta kenekää tai itseni tuntevan syyllisyyttä tai kiitollisuuden velkaa. Kiitollinen toki olen tästä maasta jossa saan elää. Ehkä avoimempi puhe rahasta voi joo hälventää kateutta ym. reaktiivisia ajatusmalleja…

    • O

      Nii ja seki jännä ajatus, et kova työ jotenki oikeuttaa rahan saamisen. Hyvä onni tai vaikka peritty raha tai hyvä tuuri bisneksessä ilman niska limassa vääntämistä kyl pitäs olla iha sallittuu kans. Ymmärrän kyl tarpeen tuoda esille se et on nähny vaivaa! Oon tehny sitä iteki ku on ärsyttäny ku joku on OLETTANU et oon päässy johonki helpolla, ni tekeehä se mieli korjata! Mut niinku yleisesti ottaen teki mieli toiki ajatus lisätä.

      • Enhän ole tässä toki millään tavalla kyseenalaistanut sitä, että perintö tai hyvä tuuri tekisi ansioista jotenkin vähemmän ansaittuja? :) Omassa menestyksessäni myös hyvällä tuurilla on sijansa. Mutta kyllä minusta kovalla työllä tehdyistä ansioista saa olla ylpeä. Minulle ainakin on itselle iso juttu, että olen omin avuin onnistunut menestymään. Se tuntuu itselle tärkeältä, että hei, minä pärjään ja se kova työnteko myös palkitaan.

        • O

          Joo, en tarkottanu, että kyseenalaistit. Ehkä huolimattomasti artikoloin, ei pitäisi. Yleisessä rahakateuskeskustelussa vaa totaki ajattelua näkee aika usein.

          • Mietinkin, että tarkoititkohan minua vai puhuitko yleisellä tasolla. :) Mutta siis ihan totta, että tuollaista ajattelua näkee kyllä paljon. Haluaisin silti kannustaa ihmisiä olemaan rohkeasti ylpeitä omista saavutuksistaan – se on hieno juttu, jos onnistuu luomaan menestyvän yrityksen tai etenee urallaan. Jo sekin on hieno juttu, että onnistuu saamaan tässä maailmantalouden tilanteessa työtä ja pystyy elättämään itsensä.

    • Hyviä mietteitä tässäkin. Hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluu minunkin mielestäni muista huolehtiminen. Siitä huolimatta on minusta hyvä muistaa, että olemme Suomessa monessa mielessä ihan valtavan etuoikeutettuja kaikki, että meillä on tällainen järjestelmä, joka auttaa kaikkia apua tarvitsevia. Monessa muutoin sivistyneessäkin länsimaassa tällainen systeemi on silkkaa utopiaa. Eli kyllä minä olen monta kertaa kokenut olevani suomalaisena aika etuoikeutettu ja kiitollinenkin siitä, että yhteiskunta pitää poikkeuksellisen hyvää huolta – se ei silti tarkoita, että kenenkään pitäisi olla jossakin kiitollisuudenvelassa esimerkiksi enemmän ansaitsevia kohtaan. Lähinnä on ehkä hyvä tiedostaa, että monen bisnestään menestyneesti luotsaavan ihmisen rohkeudella ottaa henkilökohtaisia taloudellisia riskejä rahoitetaan koko tätä järjestelmää. Mutta todellakin, rahasta tulisi puhua enemmän ja avoimemmin – ehkä se juuri hälventäisi turhaa kateuden ilmapiiriä.

  • Avelina

    Minusta(kin) on hienoa aina, kun rahasta puhutaan avoimesti ja ilman kyräilyjä. Ei siinä ole mitään väärää, että tienaa hyvin, eikä päivätyöllä tai yrittämisellä kukaan ansaitse hyvin ilman valtavaa työmäärää työn itsensä osalta ja / tai opiskeluun käytetyn ajan takia.

    Siitä huolimatta joku on pitkään hiertänyt itseäni tämäntapaisissa keskusteluissa ja taisin vihdoin tajuta, mikä se on. Valtavan usein vedetään selkeä yhdysmerkki rahan ja ammatillisen menestyksen välille ja tuntuu, että liian helposti unohtuu se, että joka alalla asia ei ole ihan näin. Myönnän myös auliisti, että minulla on tässä oma lehmä ojassa. Tienaan mielestäni varsin mukavasti (n. 3800e/kk) mutta vaikka tekisin työssäni mitä tahansa, eivät tuloni tällä hetkellä voisi nousta tuosta mihinkään. En ole kaupallisella alalla vaan palkkani tulee julkisista varoista, ja budjetti on todella tiukasti rajattu. Siitä huolimatta olen oikeastaan saavuttanut urallani melkeinpä kaiken sen, mitä tässä iässä ja uran vaiheessa on mahdollista. Rikkaaksi en valitsemallani alalla tule koskaan. Luulen, että tilanne on varsin tyypillinen monillakin julkisin varoin rahoitetuilla aloilla, ja tiede ja taide ovat tästä hyviä esimerkkejä. Suomessa on jonkun lehtijutun mukaan viisi ihmistä, jotka elävät romaanien kirjoittamisella, mutta kyllä menestyneitä kirjailijoita on muitakin.

    Eli kaipa tämän horinani pointti oli se, että rahallisesta menestyksestä on hyvä puhua samoin kuin palkoista yleensäkin mutta tämän olisi syytä myös johtaa siihen, että ymmärrettäisiin, miten erilaisilla mekanismeilla eri alat toimivat. Ja että jokainen kovasti töitä tekevä ja työssään erinomaisen hyvä ei välttämättä saa siitä vastaavaa rahallista korvausta.

    • Tuo pitää ihan paikkansa, että on paljon aloja, joilla ammatillinen menestys ei todellakaan korreloi palkan kanssa tai palkkakehitys tyssää väistämättä johonkin tiettyyn tasoon. Se on osaltaan tämä markkinatalous, josta johtuen tietyt alat ovat ansaintapotentiaaliltaan parempia kuin toiset. Toisaalta on hyvä muistaa, että vaikka raha tiettyyn pisteeseen asti helpottaa elämää ja tuo onneakin, on ihan tutkittu juttu, että jossain vaiheessa sen onnea tuova vaikutus ikään kuin lakkaa. Sekä se, että tuloerot loppujen lopuksi jäävät tällaisessa normaalissa ansiotyössä verotuksen ansiosta kohtalaisen pieniksi. Edes tällä minun nykyisellä palkkatasollani ei pääse Suomessa rikastumaan, koska kuten tekstissä mainitsin ja tuolla yllä kommenteissa vähän tarkemminkin avasin, niin veroprosentti nousee tämän suuruisilla tuloilla niin korkeaksi, että maksan ansioistani melkein puolet veroa.

      Menestys ei minulle ole yhtä kuin palkkakuitin lukema, vaikka olenkin onnellinen siitä, että tällä hetkellä voin elää taloudellisesti aika huoletonta elämää. Menestys on minulle sitä, että saan tehdä työtä, josta nautin ja jossa pääsen toteuttamaan itseäni kiinnostavilla tavoilla ja pystyn elättämään sillä itseni. Olen kokenut olevani menestynyt siinä, mitä teen, jo vuosia, mutta tottakai tuntuu mukavalta, että nyt kovasta työstä palkitaan viimein myös rahallisesti.

      Mutta on siis todella hyvä pointti, että menestys ei ole välttämättä ollenkaan sama asia kuin raha ja tiedän monia ihan mielettömän lahjakkaita, ammattitaitoisia ja ansioituneita työelämän taitajia, joiden palkkapussissa tuo status ei välttämättä näy juurikaan.

      • Avelina

        Ihan samoin ajattelen itsekin; se, että saan tehdä epävarmalla alalla haluamaani työtä ja siitä maksetaan asiallinen korvaus, on jo itsessään menestymistä, joskin omalla alallani tuurillakin on vähän merkitystä. En nyt silti kannusta ihmisiä raatamaan “kutsumusammateissa” ihan naurettavalla palkalla, koska olen tosiaan sitä mieltä, että työstä kuuluu saada kunnon korvaus.

        Tuo on ihan totta, että harva oikeasti työllään rikastuu. Vaurastuu ehkä, jos sattuu olemaan oikein hyväpalkkaisessa työssä ja pelaa korttinsa oikein. Toki asuinpaikkakunnallakin on iso merkitys. Asun nyt pk-seudulla ja verrattuna muihin alueisiin Suomessa on sama raha täällä paljon vähemmän. Ajattelen itse myös niin, että “palkka” työstä on muutakin kuin raha, ja jotkut oman työni hyvät puolet kuten vapaus ovat tärkeämpiä kuin isompi palkkapussi jossain toisessa työssä. Ehkä voisi jopa ajatella, että hyvinvointi omassa työssään on osa sitä menestystä?

  • Niina

    “Niinpä miljoona-ansioihin yltävät pelifirmapomot ja muut tulokuninkaalliset käytännössä omilla tuloillaan ylläpitävät koko suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa massiivisten verojensa muodossa. Tämä unohtuu usein hyvinvointivaltion eduista nauttivilta kansalaisilta.”

    Yleensä vaikutat fiksulta ja kirjoitat hyvää tekstiä, mutta tämä on todella paksua. Kirjoitat lisäksi jokseenkin alentuvaan sävyyn. Tarkistapa ihan huviksesi Suomen kokonaisverokertymä ja mistä eri veroista kokonaispotti muodostuu ja sen jälkeen mieti asia uusiksi. Kaikki osallistuvat hyvinvointivaltion rahoitukseen ja kaikki siitä myös hyötyvät. Hyvinvointiyhteiskuntaa ylläpitää työntekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa, koulussa, palokunnassa ja poliisissa. Miksi nostaa rikkaat yrittäjät tähän framille hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäjinä? Ei raha ole kaiken arvon mitta enkä väheksy ihmisiä, jotka eivät kerrytä veropottia ja/tai käyttävät enemmän palveluja ja tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Hekin osaltaan ylläpitävät ja rakentavat yhteiskuntaa. Lisäksi suuri osa tulonsiirroista menee tulojakauman yläpäähän, esim. ansiosidonnaisina eläkkeinä.

    Inhottaa miten ihmiset jaotellaan toisaalta maksajiksi ja hyödyllisiksi (=tuottaviksi) ihmisiksi, jotka ovat arvokkaita. Sitten toisaalla on ihmisiä jotka eivät ole tuottavia ja siten eivät myöskään yhtä arvokkaita ja heiltä odotetaan jonkinlaista kiitollisuudenvelkaa näille rikkaille, jotka “ylläpitävät hyvinvointiyhteiskuntaa”?

    Yhteiskuntamme on hyvin työkeskeinen ja statushierarkia yhteiskunnassa kyllä varmistaa sen, että rikkaita arvostetaan, joten ei siitä tarvitse olla huolissaan. Se on huvittavaa miten hyvin toimeentulevat vaivaantuvat kun heidän raha-asioihinsa kiinnitetään huomiota. Menevät puolustuskannalle ja syyttävät muita kateudesta. En oikeasti usko, että Suomessa ihmiset olisivat kateellisia rikkaille vaan tämä on ihan rikkaiden itsensä kuvitelmaa. Ennemmin Suomessa vierastetaan kerskumista, kerskakulutusta ja kohtuuttomuutta, mutta ei sinänsä rikastumista. Isoja tulojahan ihaillaan ja isoilla tuloilla ihminen on arvohierarkian huipulla. Joten en kyllä ymmärrä tätä jatkuvaa jankutusta jostain kateudesta. Sillä yritetään ennemmin viedä huomiota pois tärkeiltä, oikeasti merkittäviltä asioilta, kuten tuloeroista ja siitä, kuinka paljon mistäkin työstä kuuluisi maksaa.

    • Tarkoitukseni ei ole ollut kirjoittaa alentuvaan sävyyn ja toivon, että suurin osa lukijoista ei tekstiäni myöskään siten tulkitse. Välillä kuitenkin harmittaa rahakeskustelussa se ainainen nurina siitä, että esimerkiksi noiden omat yrityksensä menestykseen luotsanneiden yritysjohtajien pitäisi maksaa aina vain enemmän veroja. Minusta luet tekstiäni nyt vähän rusinat pullasta poimien, koska kirjoitan jutussani myös näin: “Voisiko siis ajatella, että ihan jokainen työtä tekevä ja verorahoja tuottava kansalainen kantaa kortensa kekoon ja on arvokas yhteiskuntamme jäsen ammatistaan riippumatta?” Syy, miksi nostin juuri tuon mainitsemasi esimerkin tekstiin on se, että minusta on välillä ihan kohtuutonta, millaista kommentointia suurituloisten palkkoihin liittyy. En myöskään eritellyt jutussa mitenkään, ketkä ovat saamapuolella, vaan hyvinvointiyhteiskunnan etuuksista nauttivat ihan kaikki kansalaiset – minä itse mukaan lukien. Tulkintasi eivät siis edusta minun ajatuksiani.

      Raha ei todellakaan ole menestyksen tai ihmisen arvon mittari, eikä kaikilla ole mahdollisuutta olla tuottava osa tätä yhteiskuntaa. Sitä varten meillä juuri on tämä hieno hyvinvointiyhteiskunta verotussysteemeineen ja sosiaaliturvineen, jotta pystymme pitämään huolta kaikista. Ja jokainen työssäkäyvä palkasta riippumatta osallistuu arvokkaalla panoksella sen ylläpitoon. Mielestäni kenenkään ei tarvitse tuntea kiitollisuudenvelkaa heitä kohtaan, jotka rahoittavat systeemiämme isommalla panoksella, mutta en myöskään purematta niele ajatusta, että ihmisen pitäisi luopua kaikista oman työnsä hedelmistä yhteisen hyvän vuoksi, jos hän lähtökohtaisesti progressiivisen verotuksen kautta jo antaa omastaan yhteiskunnalle varsin paljon.

      Itse asiassa keskusteluissa, joita olen itse sivusta seurannut, moni on avoimesti myöntänyt olevansa kateellinen paremmin ansaitseville. Eikä siinäkään ole mitään väärää. Kateus on ihan inhimillinen tunne, mutta ei se pelkkänä katkerana kitinänä johda mihinkään kovin rakentavaan. Itse olen julkisessa keskustelussa kokenut, että paremmin ansaitsevat saavat “kansalta” aika paljon halveksuntaa ja paskaa niskaan ja heitä syytellään ahneudesta, ja nämä havainnot olen tehnyt jo kauan ennen kuin itse kuuluin hyvätuloisten joukkoon (vaikka edelleenkin verojen ja yrittäjyyteen liittyvien maksujen jälkeen olen aikalailla normaalituloinen enkä millään tavalla erityisen varakas). Siksi myös raha-asioista puhuminen on tuntunut ahdistavalta, koska en halua kerskua tuloillani (ja tästä syystä en tässäkään jutussa maininnut summia tai eritellyt asiaa sen tarkemmin). Tuloeroista on tärkeää keskustella, samoin kuin on hyvä puhua siitä, kuinka paljon mistäkin työstä kuuluisi maksaa, mutta niin kauan, kun elämme markkinatalouden ehdoilla, on tiettyjä lainalaisuuksia melko vaikeaa muuttaa. Minulla ei valitettavasti näihin ongelmiin ole vastauksia.

    • Mymbles

      Ihmettelin itsekin tulkitsemaani sävyä lukemassani tekstissä, joten jatkan tämän kriittisen kommentin perään omani lyhykäisesti. Tuloerot ovat kasvaneet Suomessa 2010-luvulla: http://tilastokeskus.fi/til/tjkt/2015/02/tjkt_2015_02_2016-12-20_tie_002_fi.html
      Suurituloisimmat ovat rikastuneet suhteessa keskituloisiin ja pientuloisiin. Eihän tämä suurituloisten vika ole vaan poliitikkojen päättämän verotuksen myötä. Mutta tämä tosiasia saattanee tuntua epäreilulta, että miksi joillakin joilla menee hyvin, menee entistä paremmin kun toisten asema ei parane. Tuloerojen radikaali kasvu (jossa emme Suomessa vielä ole) johtanee hyvinvointierojen kasvuun tutkitusti.

      Ajatus pätkäsee tähän aikaan, mutta pointtina, että hyvä Jenni! Yrittäjän tulorakenne on todella erilainen kuin tavallisen palkansaajan. Niitä ei minusta edes parane verrata. Kuten itsekin sanoit niin myös taloudelliset riskit ovat eriluokkaa. Yrittäjän eläketurvaan en ole juuri perehtynyt, mutta miksi et luota eläkejärjestelmääme? Viittasitko vain yrittäjien, vai palkansaajien vai kokonaisjärjestelmään?

      • Kiitos kommentistasi. Juuri tämä on se syy, miksi olen jättänyt tällaisten tekstien kirjoittamisen blogissa vähemmälle: joku aina tulkitsee tekstiä eri tavoin kuin sen on itse tarkoittanut ja sen jälkeen menee ihan valtavasti energiaa kommenttiboksin puolella siihen, että saa selvittää moneen otteeseen, mitä on tarkoittanut ja mitä ei ole tarkoittanut. Se on toki osa keskustelua ja itse en kirjoittajana ole millään muotoa virheetön eikä sitä aina kirjoittaessa osaa ennakoida kaikkia mahdollisia tulkintoja, joita omasta tekstistä voidaan tehdä, vaikka kuinka yrittäisikin muotoilla sanomansa kieli keskellä suuta.

        Mutta keskustelu on hyvästä ja tässä sinun kommentissasi tuli hyvää asiaa, kiitos siitä. Ja kiitos tuosta linkkaamastasi tilastosta! En ole tarpeeksi perehtynyt asiaan, jotta osaisin ottaa siihen riittävällä syvyydellä kantaa, vaan lähinnä pointtini oli muistuttaa, että progressiivinen verotus pitää huolen siitä, että jokainen kantaa kyllä kortensa yhteiseen kekoon. Suomen verotusjärjestelmä on jo tällaisenaan yksi maailman tiukimmista, enkä itse usko sosialismiin, joten näkisin, että systeemin pitää tuntua jollain tapaa mielekkäältä myös hyvätuloisille, jotta nämä jäävät Suomeen maksamaan verojaan ja pitämään yllä tätä suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Pointtina siis, että emme voi jatkuvasti vain korottaa tietyn osan ihmisistä veroprosenttia.

        Myönnän kuitenkin, että en ole ehkä ihan riittävällä tarkkuudella kartalla siitä, millaisia muutoksia verotukseen on ihan viime vuosina tehty, enkä tietenkään kannata tuloerojen kasvua entisestään. Sensuuntainen kehitys ei ole sitä, mitä hyvinvointiyhteiskuntaan kaipaan. Kieltämättä erityisesti Sipilän kaudella olen ollut aika järkyttynyt monista päätöksistä ja linjauksista, joilla omasta mielestäni monia hyvinvointiyhteiskunnan perusteita romutetaan. Rikkaiden ei tietenkään pitäisi rikastua yhteiskunnan heikoimmin toimeentulevien kustannuksella – siitä en missään nimessä ole eri mieltä. Ehkä koen vain, että silloin haukutaan väärää puuta, jos turhautuminen hallituksen päätöksistä puretaan muihin kansalaisiin. En tiedä, onko näiden päätösten taustalla sitten ajatuksena, että saataisiin pidettyä veroeurot Suomessa kansainvälisen kilpailun keskellä, mutta luonnollisesti se saattaa näyttäytyä tavalliselle kansalaiselle epäreilulta. Mutta kuten sanottua, en luonnollisestikaan missään nimessä kannata systeemiä, jossa pienituloisten asemaa heikennetään entisestään. Ja tuloerojen kasvusta sekä siihen johtaneista syistä on syytäkin keskustella, mutta se että kuinka hedelmällistä sen keskustelun käyminen on täällä meikäläisen kommenttiboksissa, niin se on sitten oma lukunsa. :)

        Mitä tulee yrittäjän eläketurvaan tai omaan eläkesysteemiimme, niin rehellisesti sanoen en usko sen kestävän suurten ikäluokkien massapoistumista työmarkkinoilta. Epäilen, että systeemin rakenne ei vain tule toimimaan, kun eläkkeiden maksajia on huomattavasti vähemmän kuin niitä nostavia – tästä onkin ollut paljon keskustelua mediassa. Yrittäjän pakollista eläkevakuutusta YEL:iä avatakseni sanoisin sen verran, että se on etuuksiinsa nähden merkittävästi kalliimpi (ainakin eläkkeensaajalle itselleen) kuin normaali palkansaajan eläkevakuutus. Eli käytännössä yrittäjä maksaa eläkkeestään paljon enemmän, mutta vakuutuksen mukanaan tuoma hyöty on paljon heikompi. Siksi täyden eläkkeen maksaminen itselle tuntuu paitsi taloudellisesti monelle yrittäjälle etenkin epäsäännöllisten tulojen edessä täysin mahdottomalta. Koska maksut eivät suoraan kerry johonkin henkilökohtaiseen pottiin, vaan sillä kerrytetään vain itselle tiettyä (ja maksuihin nähden varsin pientä) eläkeosuutta, ei jotenkin tunnu mielekkäältä syytää suuria summia rahaa tuohon järjestelmään. Ennemmin vaikka sijoitan rahat johonkin henkilökohtaiseen eläkerahastoon, tms. Epäilen muutenkin, että siinä vaiheessa, kun itse joskus siirryn eläkkeelle ehkä 30-40 vuoden päästä, tämänkaltaista yleistä eläkejärjestelmää ei enää välttämättä edes ole. YEL on yleisesti yrittäjien keskuudessa systeemi, joka herättää varsin paljon tyytymättömyyttä ja yrittäjän asema on sosiaalietuuksien osaltakin huomattavasti palkansaajaa heikompi.

  • Tua

    Teki mieli taputtaa kun luin tätä postausta, loistava kirjoitus jälleen kerran! Rahasta saa ja pitää puhua. Hienoa, että olet onnistunut luomaan menestyvän yrityksen ja saavuttamaan korkeamman tulotason. Tämä uransa alussa oleva bisnesnainen seuraa sinua ihaillen. :)
    Täytyy vielä sanoa, että sinä osaat kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta hyvin jäsenneltyjä ja argumentoituja postauksia, joita on ilo lukea. Siksi oletkin lempibloggaajani. :)

  • Niina

    “Välillä kuitenkin harmittaa rahakeskustelussa se ainainen nurina siitä, että esimerkiksi noiden omat yrityksensä menestykseen luotsanneiden yritysjohtajien pitäisi maksaa aina vain enemmän veroja”

    Mutta eikö verotuksen idea Suomessa ole se, että kukin maksaa kykynsä mukaan ja jos jollain on paljon niin sieltä voidaan ottaa enemmän? Varsinkin jos puhutaan miljonääreistä, heillä kun sitä rahaa on niin paljon ettei sitä kohtuullisella kulutuksella saa edes kulumaan. Ja en olisi huolissaan siitä, miten rikkaista ja heidän tuloistaan puhutaan, tosiasia kuitenkin on että he ovat tämän yhteiskunnan etuoikeutetuin ja yleensä myös hyvinvoivin osa. He ovat ihan hyvin suojassa kaikelta. En tietysti pidä hyvänä turhaa haukkumista, uhkailua tms, mutta onhan se nyt aika pieni ongelma jos vähän jotain tuloja mediassa riepotellaan. Ja juuri tämä tulojakauman yläpäässä olevista ihmisistä huolehtiminen (muiden oletettu kateus tai kiittämättömyys heitä kohtaan) on erikoista. Kun yhteiskunnallinen konteksi on kasvava eriarvoistuminen ja tulottomien määrän raju kasvu. Ja lisäisin vielä, että kaikkein rikkaimmat eivät kuulu progressiivisen verotuksen piiriin vaan maksavat kevyempiä pääoma- osinko- jne veroja. Siellä on myös resursseja esim. verosuunnitteluun. Yleisempää kuin kateus on mielestäni yrittäjien ja rikkaiden jatkuva narina siitä, että hekin joutuvat veronsa maksamaan. Vaikka rahaa olisi vaikka millä mitalla.

    • Kyllä, Suomessa on käytössä progressiivinen verotus, mikä takaa sen, että enemmän ansaitsevat myös maksavat enemmän veroja ja se on minusta oikeudenmukainen systeemi tiettyyn pisteeseen asti. Loputtomiin tuloeroja ei mielestäni kuitenkaan voida verotuksella tasata: silloin systeemistä tulee sosialismia, mikä on ajatuksena kaunis, mutta todettu moneen otteeseen toimimattomaksi maailmanhistoriassa. En ole mitenkään erityisen huolissani tulojakauman yläpäässä olevista ihmisistä, mutta pidän jossain määrin kohtuuttomana sitä ajatusta, mikä monesti keskustelupalstoilla tuntuu vallitsevan, että kovan työn hedelmät pitäisi mukisematta lahjoittaa yhteiseen käyttöön. Ei ole kovin motivoivaa ottaa suuria taloudellisia riskejä ja tavoitella bisneksessä etenemistä, mikäli kaikki sen myötä saavutetut tulokset valuvat pois omasta pussista. Ajattelen siis, että on myös hyvä miettiä suurempaa mittakaavaa, millaisista investoinneista on Suomelle valtiona hyötyä. Onko parempi, että tuottavimmat yritykset valuvat vähitellen toisaalle ja kevyemmän verotuksen maihin, vai haluammeko yhä pitää Suomen kilpailukykyisenä tukikohtana myös bisneksen näkökulmasta?

      On toki eri asia, puhummeko tässä keskustelussa tällaisista minun kaltaisistani hyvätuloisista, joiden tulot näyttävät ehkä paperilla keskivertopalkansaajaan nähden suurilta, mutta verotuksen ja eläkemaksujen jälkeen jäävät maksimissaan ylempään keskiluokkaan (jos Suomea siis luokkayhteiskunnan näkökulmasta tarkasteltaisiin) vai puhutaanko tosiaan niistä miljoona-ansioita nettoavista yrityspomoista. Olet ihan oikeassa siinä, että ne kaikkein rikkaimmat eivät todennäköisesti kerrytä omaisuuttaan nimenomaan palkkana, joka kuuluisi progressiivisen verotuksen piiriin, vaan juuri osinkoina ja pääomaveroina. Pitkälle viety verosuunnittelu on todellakin vähän ikävää vilunkipeliä, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että omia yrityksiä halutaan kasvattaa ja kehittää eteenpäin eikä se ilman pääomaa ole mahdollista. Yritysten verokeinottelua en kuitenkaan soisi politiikalla lainkaan helpotettavan.

      Ymmärrän täysin, mitä yrität kommentillasi sanoa ja jossain määrin olen samaa mieltäkin. Tietenkin olisi ihan valtava hienoa, että ihmiset, joilla rahaa on kuin roskaa, olisivat valmiita antamaan omastaan nykyistäkin enemmän. Kaipaamasi muutos tuntuu vain tässä globaalissa maailmassa ja Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa jotenkin aika idealistiselta ja tästä syystä ehkä myös hivenen epärealistiselta, ikävä kyllä. Muutos vaatisi ihan valtavaa asenneilmapiirin muutosta. Tietenkin toivoisin, että nykypolitiikalla ei mahdollistettaisi entistä suurempaa tuloerojen kasvua, koska se rapauttaa koko hyvinvointiyhteiskuntaa. Ja toisaalta olen ihan pöyristynyt joistakin muutoksista, joita tällä hetkellä ajetaan näihin ihan peruspalveluiden rakenteisiin. Vanhoja rakenteita tuleekin kehittää ja toimimattomia järjestemiä uudistaa, mutta nykyhallitus tuntuu kuvittelevan, että valtiota voi johtaa kuin yritystä ja siinä mennään pahasti metsään. En varmaankaan ole mielipiteineni yksin, että Sipilän hallitus on ollut aikamoinen floppi.

      Tällä hetkellä Suomessa on ajauduttu tilanteeseen, että myös monet työssäkäyvät joutuvat turvautumaan nykyiseen tukijärjestelmään ja koko systeemi on täynnä erilaisia kannustinloukkuja ja epäloogisuuksia. Samanaikaisesti tämän järjestelmän pyörittäminen tulee yhteiskunnalle ihan kestämättömän kalliiksi. Vanhat poliittiset rakenteet ovat muuttuvassa maailmassa usein rasite, koska vuosikymmeniä toiminutta järjestelmää ei ihan nopeasti muuteta ja vanhojen, tuttujen rakenteiden taakka heikentää uusien innovatiivisten toimintatapojen syntyä. Olen mielenkiinnolla seurannut esimerkiksi Viron jatkuvasti kehittyviä käytäntöjä. Paljon on vielä hyvinvointivaltion rakentamisessa siellä töitä tehtävänä, mutta nyt jo huomaa, että verrattain nuorella valtiolla ei ole samanlaista byrokraattista taakkaa selviteltävänään, vaan käytäntöjä voidaan ryhtyä luomaan ikään kuin puhtaammalta pöydältä nykymaailman tarpeisiin vastaten. Esimerkiksi juuri yrittäjälle Viron malli on valtavan paljon Suomea kannustavampi ja motivoivampi

      Maksan itse ilolla veroni Suomeen ja haluan omalla panoksellani ylläpitää suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, kuten varmasti suurin osa muistakin täällä asuvista, mutta täytyy olla muitakin tapoja rakentaa tätä yhteiskuntaa toimivammaksi kuin nostamalla veroprosenttia loputtomasti.

  • Pertti

    Yrittäjiä on turha kahdettia, jokainen voi ruveta vaikka blokkariksi, tai muun alan yrittäjäksi, ja katsoa miten homma luonnistuu.

    Julkisellapuolella, kuten monessa muussakin pienpalkaisessa työssä on sama ongelma. Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan, tai kykeneväisi maksamaan heille isompia palkkoja. Jos vaikka sairaanhoitajien palkat tuplattaisiin, niin tuskin löytyisi sellaista palkanmaksun varaa julkisen puolen budjetista. Eli sairaanhoitajia jouduttaisiin irtisanomaan, ja kansalaiset saisivat huononpaa palvelua kalliimalla. Sama koskee vaikka ravintola-alaa moni ravintola joutuisi laittamaan lapunluukkulle, jos palkat vaikka tuplattaisiin, eli ravintola-alan työntekijät rupeaisivat saamaan suurinpiirtein suomalaista keskipalkkaa.

    Suomen ongelma ei ole hyvä tuloiset, vaan, että hyvä tuloisia on liian vähän. Mitä enenmän meillä on hyvä tuloisia, niin sitä paremmin saamme hyvivointiyhteiskuntamme kulut maksettua.

  • Mielettömän hyvä kirjoitus!

    Muistaakseni kommentoin jo Nata viimevuotiseen verokirjoitukseen, että en ymmärrä sitä, miksi bloggaamista ei välttämättä pidetä ammattina. Koska onhan se sitä! Pitäisi hyväksyä, että ajat muuttuu – ja maailman sen mukana. Kymmenen vuoden kuluttua voi olla jokin ammatti, jota ei ole tänään vielä keksittykään.

    Luin aiemmat kommentit hyvätuloisista; sait vastauksillasi silmäni aukeamaan, kiitos siis siitä! Olen itse työtön, jota ärsyttää suunnattomasti Sipilän hallituksen leikkaukset vähäosaisilta. Ja tosiaan, vaikka olen työtön, tulen kyllä toimeen nykyisillä varoillani. En kuitenkaan ole aiemmin huomioinut, että hyvätuloisetkin joutuvat maksamaan veroa. :D Jossain tapauksissa maksavat varmasti enemmän kuin esim. minä.

    Toivottavasti tajusit pointtini. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ollut mitenkään moittia hyvätuloisia, heidän joukossaan kun varmasti on niitä, jotka ovat tulonsa ansainneet. :)

Related posts