5/11/17

Sisustussunnuntai: vihreä vallankumous

19 51

(Osa kasveista ja ruukuista on saatu Plantagenilta.)

Tämä viikonloppu on vierähtänyt sisustusmietteissä, joten jatketaan vielä toisen perättäisen postauksen verran sisustuskuulumisten parissa. Maalausprojekti etenee ja haluan kiittää teitä kaikkia mielipiteenne jakaneita. Yleisön näkemys seinän väristä tuntui olevan niin yhtenäinen ja kaiken lisäksi sama omani kanssa, että päätös on nyt tehty: keittiön seinästä tulee vihreä. En malta odottaa, että pääsen esittelemään teille lopputuloksen! Mutta sitä odotellessa on aika esitellä jotakin muuta…

Rakkauteni viherkasveja kohtaan tuntuu päivä päivältä vain syvenevän ja olen tänne uuteen kotiin muutettuani koko ajan miettinyt, että haluaisin tänne enemmänkin vihreää. Ennestään minulla on täällä ollut yksi lyyraviikuna, pari kaktusta, yksi kumiviikuna, varjoviikuna, rahapuu, orkidea, palmuvehka sekä kuolemattomaksi kukaksi nimeämäni kultaköynnös, jota ei todennäköisesti saisi hengiltä, vaikka sen olemassaolon unohtaisi kuukausiksi. Nyt kun näitä ryhtyi listaamaan, niin olihan niitä jonkimoinen liuta jo entuudestaan! Mutta nyt siis viherkasvikavalkadini on saanut hurjan määrän täydennystä, sillä Plantagen sponssasi uuteen kotiini melkein viidakollisen verran uusia viherkasveja. Kiitos!

Kotini ilme muuttui siis tällä viikolla kertaheitolla, kun keskelle olohuoneeni lattiaa kärrättiin valtava toimitus huonekasveja. Viikonloppu on vierähtänyt uusiin vihreisiin kavereihin tutustuessa ja niille sopivia paikkoja etsiskellessä. Plantagenin lähetyksessä tuli mukana myös melkoinen läjä ruukkuja, mutta ihan jokaiselle kasville niitä ei vielä riittänyt, joten muutaman kohdalla jouduin keksimään vähän luovia ratkaisuja. Pitää korjata ruukkuvaje heti ensi viikolla ja käydä ostamassa pari lisää.

Olen pitkään haaveillut, että minulla olisi täällä kotona oikein joku sellainen suuri puu ja siksi olenkin ihan erityisen onnessani valtavan kokoisesta kastanjasutipuusta, joka muutti myös nyt luokseni. Toinen pitkään haaveilemani viherkasvi on ollut banaanipuu, jollaisia olen tuloksetta yrittänyt metsästää parin vuoden ajan puutarha- ja kukkakaupoista. Nyt toteutui tämäkin unelma, sillä Plantagenin valikoimissa on nykyään myös banaanipuita!

Esittelin viime keväänä täällä blogin puolella Susanna Venton ja Riikka Kantinkosken maailman ihanimman Green Home Bookin, joka on täynnä toinen toistaan upeampia viherkasveja ja eilen selailin onnessani kirjaa, sillä nyt moni noista ihanista kasveista kaunistaa myös minun kotiani. Suosittelen painokkaasti opusta vielä toistamiseen, koska se on paitsi ihan uskomattoman inspiroiva visuaalisesti ja viherkasvi-ideoiden suhteen, sen sivuilla on myös hoito-ohjeita sekä kivoja vinkkejä, kuinka laittaa kukkia esille.

Muutama haaveiden kasvi tuosta kirjasta vielä löytyy, jotka ovat edelleen hankintalistalla, mutta tämän perjantaisen lähetyksen jälkeen on saanut ruksia “check” aika monen unelmakukan kohdalle. Psst, tuo kirja on muuten aivan mahtava idea tuparilahjaksi viherkasvien ystävälle tai vihersisustamisesta kiinnostuneelle!

Koti muistuttaa nyt paikoin viidakkoa, kun täällä on niin vehreää, mutta totta puhuen voisin vieläkin ottaa kasvin tai pari lisää. Tähän ilmeisesti taitaa jäädä koukkuun! Laskin huvikseni, että kasvien määrä pomppasi yhdeksästä tällä viikolla 31:een, jos nyt laskin oikein – ihan kaikki tosin eivät näy kuvissa. Mutta veikkailenpa, että moni teistä haluaa tietää, mitä nämä uudet kasvini ovat nimeltään, joten esittelen niitä noissa kuvateksteissä niiltä osin, kun vain suinkin muistan ja tunnistan. Mitkäs näistä kotini vihreistä ystävistä ovat teidän suosikkejanne?

Kommenttiboksin puolella saa korjata ja täydentää sekä tietenkin jakaa onnettomalle viherpeukalolle parhaat kukkienhoitovinkkinsä. Kastelupallot ovat olleet tämän kotipuutarhurin pelastus, joten pitänee sännätä heti ensi viikolla TRE:hen hamstraamaan niitä lisää. Saa myös vinkkailla omista must have -lempparikasveista!

Lyyraviikuna on ykkössuosikkini kaikista kotini viherkasveista. Sen multaan olen tuikannut peräti kaksi kastelupalloa, sillä kasvi oli kesällä niin janoinen, että palloa sai olla täyttämässä lähes päivittäin. Nyt se kasvaa sellaista tahtia, että pitäisi varmaankin vaihtaa se pian suurempaan ruukkuun.

Ananas corona -niminen hassu kasvi kasvattaa kruunukseen miniatyyrikokoisen ananaksen. Tuikkasin tämän uutukaisen ananas-teemaan sopivaan ruukkuun, joka kuuluu myös Plantagenin valikoimaan.

Jukkapalmulle ei vielä löytynyt aivan ihanteellista omaa paikkaa, mutta se nököttää nyt toistaiseksi tuossa liinavaatekaapin kyljessä. Kaapin päällä puolestaan majailee kaktusten heimoon kuuluva pylvästyräkki.

Tämä valloittava söpöläinen on nimeltään kilpipiilea.

Keittiön kapean hyllykön päälle ei oiken pysty sijoittelemaan viherkasveja, mutta minikasvit ovat riittävän pienikokoisia, että mahtuvat kapoiseenkin tilaan.

Kotini uusi vihreä kruununjalokivi on tämä jättimäinen kastanjasutipuu, joka on minuakin pidempi.

Keittiön tikashyllykössä nököttävä aloe vera ja pari pikkukaktusta uupuivat vielä aluslautasia ja kunnon ruukkuja, joten tilapäisratkaisuna tuikkasin ne tuohon marmoritarjottimelle. Näyttää kivalta, mutta kasteluvedet valuisivat kyllä lattialle. :D

Olohuoneen ikkunalaudalla asustelevat nykyään rinta rinnan käpypalmu, muorinkukka, banaanipuu ja kilpipiilea.

Tämän kaunis pikku-kaktus tottelee nimeä mansikkakaktus.

Keittiön tasolta paikkansa löytänyt varjoviikuna ei ole juuri nyt ihan vehreimmillään, mutta kastelupallo pitää huolen nesteytyksestä.

Keittiön ikkunalaudalta löytyy pari kaktusta, mehikasvi sekä uuden elämän maljakossa katkeamisen jälkeen saanut palmuvehkan oksa.

Uskoisitteko, että tuo tikashyllykön ylimmällä hyllyllä komeileva pikkupuu on samaa lajiketta kuin se valtava kastanjasutipuu?

Keittiössä komeilevat ikkunalaudalla myös kumiviikuna ja rahapuu.

Vanha pieni rahapuu sai kaverikseen pikkuruisen kaktuksenpalmuvehkan sekä suloisilla pyöreillä lehdillä varustetun lankaköynnöksen. Tuon pikkuruisen palmun nimeä en valitettavasti tiedä.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Koti

19 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Saaara

    Oi miten kauniita. Viherkasvihulluus on tarttuvaa ja siihen ei ole parannuskeinoa. Meillä on pieni yksiö kuin viidakko. Ihana hengittää! Mulla on ollut tapana pelastaa kaupoista huonokuntoisia raasuja poistomyynneistä ja elvyttää niitä rakkaudella. Nyt olen hurahtanut myös amppeleihin…ehkä tasojen täytyttyä. Kohta ei kotona tarvitse verhoja:D

    • Joo tämä taitaa olla parantumaton tauti. :D Ja se on totta, että viherkasvithan tosiaan puhdistavat myös hengitysilmaa, joten tekee hyvää sisäisestikin tämä miniviidakko!

      Ihana idea tuo surkeassa jamassa olevien kasvien pelastaminen ja elvyttäminen, mutta omat puutarhurin taitoni eivät taida tässä vaiheessa ihan riittää vielä siihen. Amppeleita olen itsekin seuraavaksi miettinyt!

  • Heleää

    Aivan tyrmäävän kaunis koti sinulla. Tässähän iskee vallan viherkasvihimo itsellekin!

  • Västis

    Tuo Ananas corona, ei hitsi miten söpö! Kasvien piristävä vaikutus on ihan häikäisevä. Omassa kodissa on tällä hetkellä aika vähän viherkasveja, mutta yksi aika komeaksi kasvanut rahapuu. Minulla on ikuisuushaaveena kasvattaa oma bonsai-puu, mutta asia vaatii hieman perehtumistä. Varjoviikunallahan on vähän bonsaimainen habitus, joten sellaisen voisin adoptoida kotiini seuraavaksi. Kiinanruusua olen myös harkinnut. Se on melkoisen janoinen kasvi, mutta kukkii todella usein ja kauniisti.

    • No eikö ole! Olen itse ananakselle allerginen, mutta tuo pikkuruinen koriseananas on siis juuri minulle sopivaa tyyppiä. :D Myös tuo kiinanruusu kiinnostaa!

      Olen ymmärtänyt, että bonsai on aika haastava hoitaa, mutta tuossa varjoviikunassa todellakin on samanlaista fiilistä, joten kokeilepa vaikka sillä ensin! :) Nimestään huolimatta se tuntuu kaipaavan aika paljon valoa, joten kannattaa miettiä sijainti hyvin. Ja kastelupallo on minulla sen kanssa myös ollut kullan arvoinen.

  • Minna

    Kastanjasutipuu! Ihana! Pakko saada!

    • Eikö ole ihana! :) Olin alun perin haaveillut sellaisesta tosi isosta lyyraviikunasta, mutta kun sellaista ei nyt tällä erää Plantagenista löytynyt, ihastuin tähän kastanjasutipuuhun. Upea sekin. :)

  • Ai että miten ihana postaus! Olen itsekin hiljattain hurahtanut viherkasveihin ja hankkinut kokonaista kolme vehkaa, kolme kaktusta ja ilmakasveja :) Pikkuhiljaa! Mullakin on uudessa kodissa ensimmäistä kertaa ikinä ikkunalaudat ja olen ihan hullaantunut siihen, mitä kaikkea ihanaa niihin saakaan sijoitettua! Tuon Ananas coronan tarvitsen ehdottomasti, ihan hullun söpö <3 Ja kirjoittele ihmeessä kasveista lisääkin! Minua kiinnostaisi lukea kasvien hoitamisesta (olen vähintään yhtä tuomiopäivän hoitaja kuin sinä :D) ja siitä, milloin on syytä vaihtaa mullat ja milloin vaihtaa kasvi isompaan ruukkuun. Eli perusasioiden äärellä ollaan ;)

    • Minulla oli ihan uuteen asuntoon muuttaessa yhtenä ehtonakin, että siellä pitää olla ikkunalaudat kukkasia varten. :) Kasvijuttuja on varmasti luvassa silloin tällöin lisääkin – joskin en tiedä, millaisia hoitovinkkejä tuomiopäivän puutarhuri kykenee tarjoilemaan. Ehkä pitää haastatella ammattilaisia sitä varten. :D

  • Sofia

    Miksi “ahtaa” pieni asunto täyteen viherkasveja, eikö olisi parempi katsoa mikä oikeasti sopii asunnon kokoon ja henkeen?

  • Ihania vihreitä perheenjäseniä sinulla! Jos muuten tahdot juurruttaa vaikka tuon katkenneen oksan, niin laita läpinäkyvään lasiastiaan vaikka ikkunalaudalle: se alkaa kasvattaa juuria ja kuukauden- parin päästä sen voi tuikata vaikka takaisin saman kasvin juurelle, mistä alunperin katkesi!

  • Anne-Marie

    Kaikki uudet “elämänkumppanisi” ovat toinen toistaan upeampia! Onnittelut ihanista hankinnoistasi! :)

  • Milla

    Kateeksi käy! Näyttää ihanalta. Plantagen on kyllä paitsi valikoimaltaan myös palvelultaan huippuliike.

  • Tua

    Miten ihania! Viherkasveilla on kyllä aivan ihmeellinen vaikutus tilojen kodikkuuteen. Hirveä hinku tuli kukkakaupoille!

  • Jennaa

    Ihania kasveja! Voiskohan pieni palmu olla joku traakkipuu?

  • Talvi

    Pikku puu on liljapuu! Tykkää niukasta kastelusta ja mielellään aluslautasen kautta :)

Related posts