14/09/17

Rakastunut New Yorkiin

1 54

New York, New York… Täällä tulee aina sellainen olo, että tänne voisi vain jäädä. Että mitä, jos ei ollenkaan palaisi. Onhan tämä ihan saakelin kallis kaupunki asua ja joka paikassa on niin plussansa kuin miinuksensakin, mutta jotain kiehtovaa on kaupungissa, joka ei koskaan nuku. Joka nurkalla on toinen toistaan kiinnostavampia pieniä ravintoloita, kahviloita, putiikkeja ja muita pistäytymisen arvoisia paikkoja. Puhumattakaan siitä ihmisten kirjosta, minkä täällä päivittäin kohtaa kadulla kävellessään. Ihmisiä ja elämäntarinoita kaikista maailman kolkista ja toinen toistaan jännittävämpiä tyylejä.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että maailman suurkaupungeissa on usein ihan erilainen olo itsestä ja omasta persoonasta. Ympäristö ja paikallinen kulttuuri vaikuttaa siihen ihan valtavasti. Omalla kohdalla muutos näkyy etenkin tyylissä. Täällä tyylien sekamelskassa, jossa mikään ei tunnu olevan niin kummallista, että sitä jaksaisi tuijottaa sekuntia kauempaa, tuntuu jotenkin ilahduttavan helpolta sulautua joukkoon. Vaikka tykkään leikitellä tyylillä, en välitä olla huomion keskipisteenä – ja Suomessa ei tarvitse olla kummoinenkaan viritys päällä, kun helposti jo tuijotetaan.

Kuten sanottua, jokaisessa maailman paikassa on hyvät ja huonot puolensa, mutta jokin jännittävä vapauden ja vapautumisen tunne vetää minua toisinaan suurkaupunkeihin. Mahdollisuuksien, palveluiden ja ihmispaljouden vastaparina on tietynlainen kovuus ja kolkkous, ja joukkoon hukkuminenkin voi tuntua tilanteesta riippuen hyvältä tai pahalta, mutta kyllä minä vain viihdyn kaupunkiympäristössä. Kun moni haikailee haaveissaan jonnekin luonnon äärelle maalle asumaan, minulla veri vetää sinne, missä tapahtuu. Voi olla, että mieli vielä muuttuu myöhemmin elämässä, mutta juuri nyt nautin kaupungin vilinästä ympärilläni. Ehkä siksi viihdyn Helsingin Kalliossakin niin hyvin – siellä riittää ympärillä elämää.

Tässä lookissa voisin hyvin tallailla myös Helsingin katuja ilman turhia ujosteluita. Patenttinahkaisen hameen kiiltävä pinta tuo särmää asuun kuin asuun, mutta itse viihdyn se ylläni parhaiten, kun yläosa on yksinkertainen ja peittävämpi. Lähdin tällä kertaa reissuun hyvin simppelillä matkagarderobilla, jossa on mukana tosi perusjuttuja, joita on helppo yhdistellä toisiinsa, koska se helpottaa pukeutumista reissun päällä. Niin nahkahame kuin valkoinen t-paitakin tuntuvat sopivan melkein kaiken kanssa yhteen, joten aika nappivalintoja reissun vaatevarastoon. Piristyksekseen yksinkertainen look sai Onarin räväkän karva-clutchin ja lempparikorvikset, jotka samaten tuntuvat sopivan tyyliin kuin tyyliin. On myös kiva edustaa täällä maailmalla Suomi-muodissa, sillä melkein kaikki asussani hametta lukuunottamatta on suomalaista designia.

Translation: Greetings from New York! I think I might wanna stay here and not come back. :D

t-paita // t-shirt Arela

nahkahame // leather skirt & Other Stories*

kengät // shoes Terhi Pölkki

clutch // clutch Onar*

korvakorut // earrings Linda Toye*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Elisa Lepistö

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Elämä, Matkat, Muoti

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts