18/07/17

Luota vähän

10 65

Olen tässä miettinyt, että jotenkin haluaisin vielä avata sanaista arkkuani yksin matkustamisesta ja vähän muustakin… Hiukan jo ohimennen sivusinkin mietteitäni heti tuoreeltaan, kun Portugalin reissu oli lopuillaan, mutta kaikenlaisia ajatuksia jäi tuolloin vielä päänuppiin muhimaan.

Nyt jälkikäteen tuntuu hassulta, että jännitin yksin matkaan lähtemistä. Tiesin jo etukäteen, että jännittäminen oli ihan turhaa ja hölmöä, mutta kaipa se on inhimillistä, sillä olen kuullut monen muunkin jännittävän ajatusta yksin reissaamisesta. Nyt jälkikäteen on sellainen olo, että haluan matkustaa yksin vielä uudelleenkin, ehkä vähän pidemmänkin aikaa. Yksin reissaaminen nimittäin toden totta on ihan erilaista kuin kaverin kanssa. Molemmissa on puolensa, mutta yksin viihtyvänä itsekseen matkustaminen jätti uteliaisuuden kokeilla uudelleen.

Pidemmällä reissulla ehkä ehtisi oikeastikin viettää aikaa enemmän yksin. Nautin yksinolosta ja tykkäsin myös reissussa niistä kiirettömistä hetkistä, jotka sain viettää ihan itsekseni. Totta puhuen olisin mieluummin viettänyt aikaa yksin enemmänkin, mutta lyhyen reissun aikana tuli tutustuttua uusiin ihmisiin vähän liiankin helposti. :D Tietenkään en silti halunnut vain periaatteen vuoksi jättää hauskoja kohtaamisia kokematta, joten elin hetkessä ja nautin seurasta silloin, kun sitä luontevasti oli tarjolla.

Yksin matkustaessa ei todellakaan ole niin yksin kuin voisi ehkä ennakkoon kuvitella. Kaipa yksin liikuskeleva ihminen on niin paljon helpommin lähestyttävä, että tuon tuosta tuntui joku olevan tulossa juttusille. Reissuni oli täynnä mitä yllättävimpiä ja hauskimpia kohtaamisia, joista osa oli vain hetken ilona ja osa johti yhteydenpitoon matkan jälkeenkin.

Onnistuin tutustumaan ihmisiin reissullani esimerkiksi lentokentällä, ruokakaupassa ja sosiaalisessa mediassa ja päädyin kohtaamisten seurauksena baariin juhlistamaan entuudestaan tuntemattoman ihmisen synttäreitä, Massimo Duttin pressitilaisuuteen ja tapaamaan brändin markkinointijohtajaa, spontaanille drinkille keskiyöllä, elämäni ensimmäiselle surffitunnille ja paikallisen valokuvaajan malliksi.

Sain matkani aikana muutamia kommentteja, joissa pohdiskeltiin, miten uskallan lähteä tuntemattomien ihmisten matkaan oudossa maassa. Se jäi mietityttämään minua… Miten kukaan ylipäänsä vaikkapa uskaltaa lähteä esimerkiksi baarista toisen ihmisen matkaan? Tai Tinder-treffeille? Ihan siis Suomessakaan? Entä onko ulkomailla jotenkin lähtökohtaisesti aina vaarallisempaa kuin koto-Suomessa?

Jotenkin tuli jopa vähän surullinen olo noista varmasti hyvää tarkoittavista kommenteista. Jotenkin minulle se ajatus, että tuntemattomia ihmisiä pitäisi ensisijaisesti pelätä, on vain jotenkin surullinen. Uusiin ihmisiin tutustuessa ja varsinkin yksin matkustaessa on toki syytä pitää järki matkassa, mutta minä haluan ensisijaisesti tutkailla maailmaa ja nähdä muut ihmiset jostakin toisesta näkökulmasta kuin pelosta käsin.

Oman elämänkokemukseni perusteella uskallan luottaa omaan ihmistuntemukseeni aika vankasti. Intuitio kertoo yleensä hyvin nopeasti, tuleeko toisesta ihmisestä miellyttävä ja turvallinen olo vai ei. Jos aistin ilmapiirissä minkäänlaista outoutta tai toinen saa oloni millään tavalla epämukavaksi, se on jo merkki, jota on mielestäni syytä kunnioittaa. Joskus kyse on vain väärinkäsityksestä tai siitä, että kahden ihmisen kemiat eivät kohtaa, mutta en halua ottaa tarpeettomia riskejä, kun maailma on täynnä ihmisiä, joiden kanssa homma klikkaa eri tavalla jo heti alkumetreiltä lähtien.

Muistan käyneeni aiheesta joskus keskustelua teiniaikaisen poikaystäväni kanssa. Hänen maailmankuvansa oli, että ihminen on paha, kunnes toisin todistetaan. Minun maailmankuvani oli päinvastainen. Oli vaikea ymmärtää, mistä sellainen perustavanlaatuinen epäluulo kanssaihmisiä kohtaan oikein kumpusi, mutta meillä kaikilla on omat demonimme päihitettävänä. Joka tapauksessa, minä uskon ensisijaisesti, että muut ihmiset ovat suurimmalta osin ihan hyviä ja kilttejä tyyppejä. Joukkoon mahtuu aina myös mätämunia, mutta todennäköisyys, että juuri se sinun kohtaamasi tyyppi olisi massamurhaaja, on häviävän pieni – etenkin jos sinulla on herkkyyttä kuunnella sitä omaa intuitiotasi.

On ymmärrettävää, että pettymykset ja huonot kokemukset ihmisistä jättävät jälkensä, mutta on niin kovin sääli, jos menneisyyden traumat jäävät hallitsemaan nykyisyyttä. Siksi haluan kehottaa suhtautumaan maailmaan avoimin mielin, positiivisen kautta. Ei pilvissä haihatellen, mutta ei myöskään jatkuvasti katastrofeja odottaen. Elämä kantaa kyllä ja yleensä intuitio osaa kertoa vaikka mitä, jos sitä vain malttaa kuunnella. Yritän itse usein miettiä elämäni erilaisia valintoja ja jännittäviä tilanteita siitä kulmasta, että mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Jos ei mietitä äärimmäisiä kauhukuvia ja sarjamurhaajia, vaan pysytään suhteellisen realistisissa visioissa, yleensä ne pahimmatkaan skenaariot eivät ole niin ylitsepääsemättömän kamalia. Mikä olisi voinut pahimmillaan tapahtua, kun vietin viikon yksin ulkomailla? Minulla olisi ollut tylsää ja yksinäinen olo? No, ehkä olisin siitäkin selvinnyt.

Jos katselisin maailmaa ympäristöä ja muita ihmisiä säikkyen, olisi aika monta mieletöntä tyyppiä jäänyt kohtaamatta, elämystä elämättä ja tilannetta tapahtumatta. En minä halua elää elämääni sillä tavoin. Minä olen juuri se tyyppi, joka juttelee tuntemattomille, tarttuu tilaisuuksiin ja heittäytyy seikkailuihin. Jos istuisin kotona pelkäämässä, olisi elämäni aika hitsin paljon tylsempää ja muistojen kirjassa aika monta kappaletta vähemmän hullunkurisia ja kallisarvoisia tarinoita kerrottavana niin teille kuin jälkipolvillekin.

Elämässä pitää vähän uskaltaa. Pitää uskaltaa luottaa siihen, että kaikki menee ihan hyvin. Kaikki järjestyy ja hyviä juttuja tapahtuu. Muuten jää sivustakatsojaksi omassa tarinassaan. Niinpä sanon sinulle, rakas murehtija, ole rohkea ja uskalla! Lähde reissuun, vaikkapa yksin kuten minä. Tartu hetkeen! Kerro hyvät ajatuksesi ääneen. Katso ihmisiä reilusti silmiin ja hymyile. Käytä maalaisjärkeä, mutta anna intuition johdattaa. Luota niihin ihmisiin, joiden puoleen sisäinen tuntumasi näyttää vihreää valoa. Ja ennen kaikkea: luota itseesi. Kyllä sinä osaat, pystyt ja selviät vaikka millaisista tilanteista – ei meitä ole tehty sokerista. Näillä eväillä olen itse saanut elää niin mahtavien sattumusten ja kohtaamisten täyteistä elämää, että uskallan suositella. :)

Kuvituksena vielä reissumuistoja Lissabonista muutaman viikon takaa.

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä, Matkat

10 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Jaana

    Näin se juurikin on. Elämä kyllä kannattelee, kun on luottamusta itseensä ja maailmaan. Ihmisiä me kaikki ollaan joka puolella maapalloa. Niin hyvyyttä kuin pahuutta löytyy joka paikasta, täytyy luottaa omaan vaistoonsa. Se kuuluu minusta elämässä selviytymisen perustyökalupakkiin. Jos ei sitä ole, on aina riippuvainen muiden mielipiteistä ja virran vietävissä. Se on hiukan surullista kuten kirjoitit. Olkaamme itse oman elämämme päähenkilö ja tarinan sankari – seikkailuissa, murheissa ja iloissa. Tykkään blogistasi, sillä olet utelias elämään.

  • Stiina

    Juu, puhut niin asiaa!! Haluan myös nähdä ihmiset positiivisessa valossa ja olettaa heistä hyvää enkä epäillä heti kättelyssä. Kotona vanhemmilla on kuitenkin käytössä tämä epäilevämpi suhtautumistapa, joka tuntuu nykyään todella rasittavalta ja kuormittavalta tavalta nähdä maailma. Toisaalta ymmärrän heitä, koska he ovat eläneet eri aikana, mutta tuntuu hyvältä, kun itse on voinut muodostaa omat mielipiteensä maailmasta eikä tarvitse suhtautua enää niin epäilevästi kaikkeen.

  • Karin

    Mahtava reissutarina, kiitos tästä! Samaa mieltä, että elämässä täytyy vain uskaltaa ja luottaa intuitioon.

    Viime kesänä tein myös omista haaveista totta ja lähdin reissuun yksin. Kohteeksi valikoitui Lissabon, Cascais sekä paluumatkalle muutaman päivän pysähdys Krakovassa, jossa tapasin vaihtokaverini muutaman vuoden takaa. Asuin hostelleissa, jossa tapasin muita yksin matkustavia ihmisiä. Cascaisin surffihostellissa surffattiin, joogattiin ja hengattiin koko hostelliporukalla. En ole kokenut samanlaista vapauden tai seikkailun tunnetta millään reissulla aiemmin ja suosittelen yksin reissaamista jokaiselle, jota ajatus yhtään houkuttelee. Viime kesän muistot lämmittää vieläkin mieltä

  • Ihana teksti! <3 Sulla on ollut hyvällä tavalla tapahtumarikas reissu, josta jäi varmasti paljon ihania muistoja. Mäkin olen muutaman reissun tehnyt yksin ja vaikka se alkuun onkin vähän pelottanut, hyvin olen selvinnyt. Kun tosiaan kuuntelee intuitiotaan, pääsee jo pitkälle. Tässä juuri mietiskelen, että minneköhän sitä lähtisi seuraavaksi omien ajatusten kanssa ;)

  • Emma

    Mä olen reissannut aikuisiällä oikeastaan pääasiassa yksin. Alkuun se ei ollut edes valinta – en vaan olisi ikinä päässyt minnekään jos se olisi ollut matkaseurasta kiinni. Nuorena parikymppisenä häpesin yksinäisyyttäni, sitä, ettei ollut laittaa kuvia kaverireissuista tai juhlista sosiaaliseen mediaan. Vaikka häpesin sitä, että jouduin tekemään kaiken yksin, olisin hävennyt tekemättömyyttä enemmän. Ja, hei, olen nauttinut runsaan kymmenen vuoden aikana tekemistäni reissuista suunnattomasti. Ajan kanssa itseen ja omaan elämään liittyvä häpeä väistyi, ja nyt olen ylpeästi se nainen, joka menee yksin ja päätyy mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin. Muutama päivä sitten päädyin marokkolaisiin häihin – Marokon ulkopuolella, mutta kuitenkin :) En pelkää. Pelko olisi häpeän ohella elämääni ja itseäni kaventava tunne. Hyviä reissuja, Jenni!

  • Rohkea Sinä. Samaa olen kuullut muilta, kunpa joskus uskaltaisi lähteä yksin matkalle, se on jo vuosia kutkutellut mielessä. Kauniita kuvia.

  • Pin

    Olet ihan oikeassa heittäytymisen suhteen. Nuorempana tein monenlaisia riskejä valintoja, joita ehkä olen vähän jälkeenpäin kauhistellutkin. Toisaalta, ne riskit kannattivat ja sain kokea hienoja juttuja. Huomaan omalla kohdallani, että ikä on tuonut mukanaan epäluuloisuutta, ehkä koetut elämän haasteetkin siihen vaikuttavat. Silti toivon, että jonakin päivänä uskallan ja osaan taas liikkua kevyemmällä askeleella, elämän parhaat asiat kun ovat usein tapahtuneet yllättävällä sivupolulla. Kaikkea hyvää seikkailuihisi jatkossakin!

  • Ihana kirjoitus, Jenni! Olen itsekin huomannut, että ihmiset ja maailma ottavat avosylin vastaan, jos niille antaa mahdollisuuden. Tietty varovaisuus ja järjenkäyttö tietenkin kannattaa muistaa, mutta kyllän sanomisella ja avoimella suhtautumisella päätyy parhaimmillaan mitä upeimpiin paikkoihin ja tutustuu mitä hienoimpiin tyyppeihin.

    Onnea ja iloa tulevillekin matkoille ja seikkailuille! :)

  • Jessi

    Olen samaa mieltä. Kävin just yksin reissussa Israelissa. Jotkut kauhistelee tyyliin “miten sä naisena yksin uskallat lähteä”.. Raivostuttava kommentti. Ihan niin kuin naisen kuuluisi istua vaan kotona?! :D Töissä sanon nykyään että menen yhden kaverin kanssa reissuun, vaikka menisin yksin. Niin ei tarvii kuulla ihmettelyjä.. Yksin matkatessa joutuu olemaan vähän aktiivisempi ja tietysti mielummin matkustaisin jonkun kanssa. Mutta mielummin matkustan yksin kuin en matkustaisi ollenkaan :) Israelissakin kaikki sujui ihan hyvin ja hostellissa oli mukavaa porukkaa.

Related posts