13/07/17

Kurkistus kotiin: eteinen ja säilytysratkaisut

8 76

Kaupallinen yhteistyö: Lundia

Arkisen aherruksen ja kesän reissujen lomassa tämä uuden kodin laittaminen on jäänyt odottamaan kiireettömämpiä hetkiä, mutta pikkuhiljaa tavarat löytävät paikkojaan ja tilaratkaisut hahmottuvat ajatuksissa. Taulut eivät ole seiniä vielä nähneetkään ja matot loistavat poissaolollaan, mutta kaikki aikanaan. Kyllä se siitä suttaantuu!

Vaikka tässä asunnossa on todella hyvin säilytystilaa, pähkäilin muuton jälkeen, millaisen säilytysratkaisun keksisin eteiseen varsin runsaalle kenkäkokoelmalleni sekä takeilleni. Asunnon edellinen omistaja jätti seinille kauniit, itse tehdyt naulakot, joista en raaskinut luopua, mutta jotta eteisen yleisilme ei olisi sotkuinen ja tukkoinen, yritän säilyttää naulakoissa tavaraa vain maltilla. Suurin osa takeista on jemmattu vaatehuoneen kätköihin ja vain ne päivittäin käytössä olevat takit roikkuvat eteisen parissa naulakossa.

Pitkä käytävätila sisäänkäynnin vieressä oli ihan omiaan jonkinlaisen kenkäsäilytysratkaisun keksimiselle ja mietin pitkään, millaista hyllykköä tai kaapistoa siihen virittelisin. Kivoja ratkaisuja olisi ollut vaikka millaisia, mutta lopulta päädyin kotimaiseen Lundiaan.

Olin jo aiemmin muuton aikoihin ottanut itse yhteyttä Lundiaan, koska olen ollut todella ihastunut perinteikkään Suomi-brändin uuteen raikkaaseen ilmeeseen ja tyyliin. Olin jo asuntokaupoista lähtien haaveillut yksinkertaisen tyylikkäästä Fuuga-lipastosta tuohon eteiseen ja kun Lundia näytti yhteistyölle vihreää valoa, päätin tsekata löytyisikö merkin hyllyköistä sopivaa ratkaisua myös kenkäsäilytykselle. Ja löytyihän sieltä!

Päädyin lopulta kenkäsäilytyksen osalta Classic-sarjan kaksiosaiseen avohyllyyn, johon tilasin yhden ekstrahyllyn kummallekin puolelle. Kaksivärisen hyllyn tikasosat ovat luonnonväristä puuta ja hyllyt valkoiseksi maalattuja. String Systemin tavoin Lundian hyllyköt ovat helposti muunneltavissa tarpeen mukaan, kun hyllyjä voi poistaa tai lisätä ja niiden korkeutta helposti säätää. Laskeskelin, että neljälle hyllylle mahtuisi jo aika mukava määrä kenkiä.

Tilasin kalusteiden mukana myös asennuspalvelun, jotta ei tarvinnut itse ähertää kokoamisen parissa. Työmiehet hoitivat homman noin tunnissa ja sen jälkeen komeili eteisessä uunituore kenkähylly sekä ihana Fuuga-lipasto – ja mikä parasta, kumpainenkin istui suunnitellulle paikalleen kuin nakutettu.

Vaikka odotukseni olivat kalusteiden suhteen korkealla, on pakko sanoa, että todellisuus ylitti ne vielä monin verroin. Työn jälki on todella kaunista, laatu todella korkea, kalusteiden rungot jämäköitä ja molempiin mahtuu hurjan paljon tavaraa.  Ja vaikka tuota Classic-hyllyä ei varmaan kenkien säilytykseen ole tarkoitettukaan, niin se toimii tässä tarkoituksessa ihan täydellisesti.

Kullekin hyllylle mahtuu juuri sopivasti neljä kenkäparia, joten kaiken kaikkiaan hyllykkö vetää peräti 32 kenkäparia. Todellinen kenkäaddikti toteuttaisi saman idean korkeammilla hyllyillä, jolloin kenkiä saisi pinottua ties miten moneen kerrokseen. Ja jossakin toisessa asunnossa samaista hyllyä voi käyttää vaikka kirjahyllynä tai ihan muissa säilytystarkoituksissa, jos jatkossa nimenomaan tämän malliselle tai kokoiselle kenkähyllylle ei ole tarvetta.

Fuuga-lipasto puolestaan on ihan uskomaton tilaihme. En edes tajunnut lipastoa valitessani, miten paljon laatikot uumeniinsa kätkevät. Pomppukiskoilla varustetut vetolaatikot ovat mutkattomat aukaista ja sulkea ja minulla niihin on jemmattuna niin huiveja, hanskoja ja muita asusteita kuin muutakin piiloon haluttavaa sälää, papereita ja pikkutavaraa. Ja vihdoin ja viimein sain jo vuonna 2010 ostetun taulun laitettua esille. Sanna Sipin hauska lintuaiheinen työ piristää kivasti joka kerta kotiin palatessa.

Sisustusratkaisuja piti uusien kalusteiden myötä eteisessä hieman fiksailla, koska olin tähän asti säilyttänyt tummaa antiikkikirjahyllyäni eteisessä, mutta nyt se ei enää uusien tulokkaiden myötä oikein mahdu eteiseen. Tai mahtuu kyllä, mutta kokonaisvaikutelmasta tulee kovin ahdas ja täyteen tungetun näköinen. Eikä se tummaksi petsattu puu totta puhuen näiden vaaleiden kalusteiden rinnalla oikein toimivalta näyttänyt visuaalisestikaan. Niinpä kirjahylly sai väistyä entiseltä paikaltaan.

Rakastan kuitenkin kirjahyllyvanhustani, joten olen vähän miettinyt sen kohtaloa, että mitä sille tekisin. Tuumin alkuun, että pitäisikö vain surutta myydä pois, mutta jotenkin en raaskisi siitä täysin luopua. Nyt kun vintillä on säilytystilaa, mietin myös hyllyni heivaamista sinne tilapäissäilytykseen. Lopulta ongelmalle löytyi kuitenkin täydellinen ratkaisu, kun ystäväni Viena mainitsi etsiskelevänsä juuri jonkinlaista hyllykköä omaan kotiinsa. Sattuipa niin sopivasti, että meikäläisen kirjahylly on ihan täydellisen sopivan kokoinen Vienan kotiin, joten se pääsee nyt sitten ystävän luo lainaan ja hoitoon. Ja ehkä sitten joku päivä palautuu taas minun ilokseni, jos asumistilanne muuttuu.

Eteinen on siis nyt sisutuksen osalta jo aika hyvällä mallilla, kun sain hankittua siihen lipaston rinnalle myös kokovartalopeilin. Kenkähyllyn viereen asetellut liitutaulu ja Iina Vuorivirran pikkupeili eivät välttämättä jää niille sijoilleen, mutta toistaiseksi saavat olla siinä, kun seinällä sopivasti sattui olemaan kaksi naulaa juuri niillä kohdin. Nyt pitäisi vain hankkia eteiseen muutama matto, niin sitten alkaa näyttää jo aika valmiilta ja kotoisalta. Miltäs vaikuttaa? :)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Koti

8 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Sara

    Hyvältähän tuo eteisesi näyttää. Fuuga-lipasto on kaunis ja ajaton. Nuo umpilevyiset hyllyt ovat kivat ja käytännölliset.

  • Hanna

    Sun koti vaikuttaa kyllä ihanalta <3

  • Heli

    Uusi kotisi näyttää kyllä tosi upealta ja kodikkaalta! Olen aivan ihastunut tuohon lintutauluun! Onko kyseessä joku uniikki teos vai saisikohan samanlaista vielä hankittua jostain?

  • Vau, mikä kenkärivistö! :)

  • Hauskalta näyttää! Classic -hyllyt ovat minimalistisia, kun taas kenkäsi ovat värikkäitä kuin karkkeja :) Sinulla siis ihana karkkihylly suoraan eteisessäsi. Itse olen kuitenkin päätynyt “piilottamaan” kenkäni koska muuten eteisestä tulee liian levoton. Kaksi paria on aina esillä: Minna Parikan punaiset korkokengät, jotka toimivat sisustuselementtina ja uusimmat tulokkaat – ne saavat olla esillä kertomassa nykyfiiliksestä.
    Nuo naulakot ovat kyllä todella kauniit! Muistan, että yhdessä amsterdamilaisessa hotellissa oli vastaavanlaiset!
    Lundia on kyllä ihana laatumerkki, mutta valitettavan hintava. Maybe some day…

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  • Kaunista! Se on ihana tunne, kun tavaroilla tuntuu olevan paikkansa. Kengät varsinkin on semmonen yllättävän paljon tilaa vievä kokonaisuus.

    Ja ihailtavaa itsekuria naulakon suhteen :D Omalla kohdalla naulakot räjähtää heti käsiin.

    Tuo taulu on myös todella kaunis :o

    ps. Kylläpä tää inspiroi kivasti näkemään vaivaa myös oman kodin järjestyksen suhteen.

  • Mirja

    Onpas ihana ja raikas eteinen! :) Olen aivan rakastunut tuohon lintutauluusi! Jos aiot ikina luopua siita niin kertoisitko minulle? :D

Related posts