12/07/17

Aina saatavilla? Eli saako some-aikana olla offline?

21 64

 

Tuntuu ehkä kummalliselta sanoa näin, kun työni linkittyy hyvin pitkälti sosiaaliseen mediaan, mutta some ahdistaa minua usein monellakin tasolla. Yksi minulle henkilökohtaisesti ärsyttävimpiä piirteitä älypuhelinten ja somen aikakaudella on se, että aina pitäisi olla tavoitettavissa. Henkinen mummo muistelee joskus onnellisena niitä aikoja, kun ihmiset sai kiinni lankapuhelimella, jos sattuivat olemaan kotona ja tapaamiset sovittiin täsmällisesti tiettyyn kellonaikaan ja -paikkaan. Kaikenlaisen myöhästelyn, säätämisen ja feidailun määrä oli takuulla noin miljoona kertaa pienempi.

Mutta siis se tavoitettavuus… Olen toisinaan tulla hulluksi, kun kännykkä piippaa jatkuvasti jonkun hälytyksen merkiksi. Siksi olenkin kytkenyt melkein joka ikisestä sovelluksesta ilmoitukset tai vähintäänkin äänet pois päältä. En halua, että some sanelee milloin minun pitää olla tavoitettavissa, vaan haluan päättää ihan itse, milloin minulla on aikaa lukea viestejä ja vastata niihin.

*

Jokaisella on tietenkin oikeus päättää itse, miten aktiivisesti viestejään tsekkailee ja miten ripeästi niihin reagoi. Tuntuu kuitenkin, että hektisenä some-aikakautena ihmiset odottavat vastauksia viesteihinsä varsin nopeasti. Olen ollut tilanteissa, joissa joku on lähettänyt minulle sähköpostia, ja kun en ole vastannut viestiin puolen tunnin sisään, perään on tullut ihmettelevää viestiä tai puhelua, että miksen ole reagoinut. Perään saa toki soittaa, jos asia on kiireellinen, mutta älä tee oletuksia, että toisella on aikaa (tai mielenkiintoa) päivystää viestiensä äärellä 24/7, vaikka sinulla olisikin.

Someaika tuntuu tehneen ihmisistä entistäkin kärsimättömämpiä. Olen kuullut lukemattomia tarinoita siitä, kuinka Tinder-match on hermostunut niin paljon siitä, ettei viestiin ole vastattu tunnin sisällä lähettämisestä, että on saman tien poistanut osuman. Kaipa se kielii jonkinlaisesta epävarmuudesta, kun torjunnan pelossa poistetaan sitten itse koko match, ennen kuin toinen edes ehtii reagoida.

Sitä toivoisi myös kaiken tämän jatkuvan viestimisen aikakaudella ihmisillä olevan ymmärrystä, että kaikki eivät kykene eivätkä halua olla tavoitettavissa vuorokauden jokaisena hetkenä. Ja heillä on oikeus siihen. Sillä yhtä ärsyttävänä kuin minä pidän muiden olettamusta siitä, että minun pitäisi olla koko ajan valmiustilassa ja tavoitettavissa, tuntuvat monet pitävän sitä, että en ole.

Minulle jatkuva viestitulva tuntuu ihan valtavan kuormittavalta. En halua olla kännykkäni orja, vaan määritellä itse omat rajani ja aikatauluni. Haluan olla läsnä omassa elämässäni ilman jatkuvia keskeytyksiä, piipityksiä, ilmoituksia ja hälytyksiä. Jos asia on kiireellinen ja tärkeä, reagoin kyllä heti, kun ehdin. Muussa tapauksessa se joutaa kyllä odottamaan hetken.

*

Tuntuu joskus tosi turhauttavalta, jos keskustelukumppani näpyttää vähän väliä puhelintaan tai luuri välkkyy pöydällä tuon tuosta uuden viestin tai tykkäyksen merkiksi. Sorrun itsekin toisinaan tarttumaan puhelimeen sosiaalisessa tilanteessa, mutta kaipaan usein ihmisiltä juuri sitä läsnäolon taitoa hetkessä. Jos puhelinta ei halua jättää laukkuun, sen voi edes laittaa äänettömälle ja alassuin pöydälle, niin että katse ei harhaile ihan taukoamatta puhelimen näytölle.

Erityisesti kaikenlaiset Whatsapp- ja Facebook-ryhmäkeskustelut ovat minulle suoranainen painajainen. Kun viestijöitä on samassa ketjussa monia, viestittely on tauotonta. Olen valmis ottamaan riskin, että missaan muutaman hauskan läpän, kun en jaksa kytätä luuriani jokaisen uuden viestin vastaanottaessani.

Tunnen useammankin ihmisen, jotka ovat lähteneet some-aikakaudella suoranaiseen protestiin jatkuvan tavoitettavuuden vaatimuksia vastustaessaan. Yksi keino on luopua älypuhelimesta kokonaan tai pitäytyä poissa sosiaalisesta mediasta. Itse en koe, että haluaisin eristäytyä sosiaalisesta piiristäni sillä tavoin enkä töitteni puolesta oikeastaan edes voisi elää sillä tavoin. Mutta ei kyse ole minulle vain työstä, vaan some tuo elämääni paljon myös hyviä, hauskoja ja hyödyllisiä asioita. Ja onhan älypuhelin valtavan näppärä kapistus monessa eteen osuvassa tilanteessa. En tiedä, mihin joutuisin ilman Google mapsia, reittiopasta tai vaikkapa verkkopankkia, puhumattakaan monista muista kätevistä ja elämää helpottavista sovelluksista.

Kävin toissa viikolla Alicantessa EU-workshopissa tapaamani porukan kesken kiinnostavaa keskustelua juuri näistä nykypäivän odotuksista olla tavoitettavissa ja moni tuntui samaistuvan mietteisiini. Luxemburgilainen Vicky oli ratkaissut asian olemalla hankkimatta älypuhelinta lainkaan. Hänellä oli edelleen käytössään ikivanha Nokia, jossa on nappulat eikä internetiä. Hän kertoi ilmoittaneensa ystävilleen olevansa tavoitettavissa somen äärellä tiettyinä päivinä viikossa tiettyyn aikaan ja muuten hänet tavoittaisi vanhan koulun tyyliin puhelimitse tai tekstiviestillä. Hän kertoi ratkaisun vähentäneen informaatiotulvaa aivan valtavasti. Omassa tapauksessani ilmoitusten kytkeminen pois päältä on ajanut jossain määrin samaa asiaa.

*

Myös tässä lomassa on osittain kyse pyrkimyksestä elää hetkessä ja luvasta olla tavoittamattomissa. Viesteihin, sähköposteihin ja kommentteihin vastaamattomuudesta tulee helposti syyllisyydentuntoja ja vastuullisena ihmisenä sitä ei haluaisi odotuttaa ihmisiä. Harva asia tässä maailmassa kuitenkaan vaatii välitöntä reagointia tai tauotonta läsnäoloa – ei varsinkaan some tai blogi. Pieni tauko kaikkien yhteyksien ääreltä voi olla hyvinkin rentouttavaa, oli some sitten työtä tai ei.

Olen itse usein nauttinut lentokoneessa istumisesta siksi, että se on 100% omaa aikaani, jota kukaan ei voi viesteillään, puheluillaan tai vaatimuksillaan häiritä. Lentokoneessa sitä on ikään kuin eräänlaisessa sallitussa yhteydenottotyhjiössä ja samanaikaisesti ihanalla tavalla toimeton, koska juuri mitään siellä penkissä nököttäessään ei käytännössä voi tehdä. On ikään kuin pakotettu olemaan hetken aikaa “hyödytön” (ellei sitten naputtele tietokoneella offline-tilassa työhommia, joten joskus kyllä teen). Käytän usein tuota aikaa lukemiseen ja ihan vain haaveiluun, koska kaikkeen siihen on arjen kiireiden ja jatkuvien ärsykkeiden keskellä ikävä kyllä aivan liian vähän aikaa ja mahdollisuuksia. Vielä kun saisi tuon saman mielentilan tuotua arjen keskelle ilman sitä pakollista lentotilaakin…

Olisi kiinnostavaa kuulla teidän muiden mietteitä tästä aiheesta. Onko siellä muita, joita jatkuvan tavoitettavuuden vaatimus ahdistaa?

Pictures: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags:

Categorised in: Elämä

21 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Mua ei oo ikinä ahistanu olla tavoitettavissa, mutta hermot on menny ääniin ja oon kans kytkeny kaikesta muusta äänet nyt pois paitsi snäpistä. Whatsapp on tosi mukava ilman ääniä :D

  • Maiju

    Olen täysin samaa mieltä siinä, että informaatiotulva on nykypäivänä ihan liian suuri. Edellisen älypuhelimeni tultua tiensä päähän harkitsin hankinko älypuhelinta enää toiste. Niin vapautunut ja hyvä olo minulla oli, kun en voinut käyttää netin suomia palveluja puhelimellani. Varapuhelimeni näyttökin oli jonkinlaista vanhaa tekniikkaa, ja se tuntui rasittavan silmiä vähemmän. Ehkä se oli himmeämpi? Päädyin kuitenkin ostamaan älypuhelimen, koska tein tuolloin kiireistä ja välitöntä reagointia vaativaa paikallislehtityötä. Puhelimeen tulevat sähköpostit olivat käteviä, koska saatoin vastailla viesteihin juttukeikkojen lomassa milloin vain poislukien haastattelut. Nyt, kun asiakkaat ovat vaihtuneet ja deadlinet ovat kauempana, riittäisi hyvin, jos kävisin kerran päivässä sähköpostissa. Mutta sitten on taas tämä WhatsApp -porukka, joka vastustaa – ja vastusti tuolloinkin – älypuhelitonta elämää.

  • Ellu

    Häh? En minä ainakaan ole jatkuvasti tavoitettavissa. Kännykän jätän usein himaan. Lähipiirini tietää, jos sähköpostit tai viestit eivät sisällä mitään polttavan tärkeää saattaa niihin vastaaminen kestää 3-4 päivään. Tai viikko. Puheluihin en ikinä vastaa, känny on äänettömällä. Soittelen sitten takaisin kun huvittaa. Työhakemuksiin yms virallisiin sähköposteihin vastailen ripeämmin. En käytä kännykän kelloa, enkä kalenteria, koska minulla on mummon vanha hieno kello ja pieni kalenteri, johon kirjata työvuorot ja menot.
    Jos some ahdistaa, sovi itsellesi säännöt, vaikka aamulla puolituntia nettiä asioiden hoitamiseen. Luppoaikana rentoutuu paremmin, kun katselee tähtiä riippukeinussa, leikkii lapsen kanssa legoilla tai vaikka ratkoo sudokuita.

  • Katie

    Olen samaa mieltä, aina ei tarvitse olla tavoitettavissa. Työaikana tapahtuva töihin liittyvä viestintä on toki asia erikseen, mutta yksityiset somet ja pikaviestimet voi välillä laittaa kiinni. En voi sietää jatkuvaa pingpongia enkä varsinkaan sitä, kun esim. ruokapöydässä joillakin tuntuu se puhelin kasvaneen käteen kiinni. Jokin kunnioitus pitäisi kanssaihmisiä kohtaan olla.
    Mä olen myöskin kytkenyt nuo merkkiäänet pois, enkä jaksa aina kodin ulkopuolella edes pitää mobiiliverkkoa päällä. Harvoin kenelläkään on mitään oikeasti kiireellistä asiaa ja jos on, niin soittakoon. Elämä on paljon kivempaa kun keskittyy olemaan läsnä hetkessä ja silloin myös saa paljon enemmän aikaiseksi.

  • m

    Minä oon ollut huomaavinani, että tässä on aika iso ero etelän ja pohjoisen (tai varmaan myös maaseudun ja kaupunkien? En tiedä) välillä. Täällä 300km napapiirin pohjoispuolella on täysin normaalia, ettei viesteihin vastata heti tai puhelin ole kädessä koko aikaa. Täällä on paljon alueita – ei kylien keskustoissa, mutta asuinalueillekin ulottuvat kyllä paikoin – joissa puhelin ei kuulu lainkaan tai toimii huonosti, nettiyhteyttä ei ole tai se pätkii, ja se on ihan normaalia elämää eikä mitään tietoista hiljaisuusretriittiä tms. Olen huomannut, että esim. Snapchatissa usein näkyy että kaveriporukan viettäessä iltaa todella monella on puhelin kädessä koko ajan ja samanaikaisesti snäppää moni tyyppi. Se on täällä vierasta, ja puhelimet ovat illanistujaisissa pöydillä, laukuissa, taskuissa jne. eivätkä koko ajan siinä käsillä. On siis täälläkin toki niitä ihmisiä joilla se puhelin on jatkuvasti kädessä ja sitä räplätään ihan koko ajan, mutta sanoisin että täällä sellaiset ihmiset ovat harvassa. Ja noissa mainitsemissasi Whatsapp-ryhmissä ei kukaan odota että porukka vastaa heti, jos ei nyt mitään supertärkeää ole. Itse esim. teen paljon sitä, että saatan vilkaista nopeasti viestit mutta vastaan joskus kun ehdin jos ei ole mitään akuuttia.

    Täällä kun elää niin on vaikea joskus muistaa se, että jossain todella ihmiset elävät kaupungin jatkuvassa metelissä ja tämä meidän arki vastaa heidän jotain hiljaisuusretriittiä. :D Mutta olen huomannut myös sen, että siinä missä kaupungeissa asuvat lapsiperheet ahdistuvat ruuhkavuosista ja jatkuvasta hektisyydestä eivätkä ehdi itse tyyliin ruokakauppaan, täällä ei vastaavaa kiireen kulttuuria ole. Koko ilmapiiri on paljon rennompi ja hiljaisempi.

    En nyt tiedä mitä halusin tällä kommentilla sanoa edes :D No vaikka sen, että ei, ei ole kokemusta jatkuvan tavoitettavissaolon ahdistuksesta, kun en ole jatkuvasti tavoitettavissa. :)

  • Suvi

    Aamen tälle! Ite olen ratkaissut asian niin että vaikka mulla on älypuhelin, niin tässä ei onneks ollut valmiina facea tms. Niin enpä oo asentanut sitä ku inhoan sitä. Whatappia käytän ja nettiä myös mut kohtuullisesti + soitan ja tekstaankin joskus, siinäpä se. Eli tekee kännykästä ns. karvalakkiversion :). + Itellä ei oo iso/paljon viestiä laittava kaveripiiri eikä työt onneks vaadi somen käyttöä

  • Ajatus 24/7 tavoiteltavissa oleminen on minusta todella häiritsevä ilmiö!
    Muistelen itsekin lämmöllä lapsuutta, kun sovittiin menot etukäteen, eikä niistä lipsuttu kuin kipeänä. Oli niin paljon yksinkertaisempaa!

    Itse en suostu roikkua puhelimen äärellä vastaamassa jokaiseen viestiin ja puheluun, vaan vastailen jossain kohtaa päivän aikana silloin, kun hyvältä tuntuu. Samalla en myöskään odota muilta vastausta kahden minuutin sisään ei akuuttiin asiaan. :D

    Kuinkakohan moni enää nykyään pysähtyy esimerkiksi kotimatkallaan ihan vain katselemaan ihmisvilskettä ja nauttimaan hetkestä? :/

  • Monesti tämä oletus, että toinen ihminen on aina tavoitettavissa, heijastelee sellaista hirveän yleistä ongelmaa, että ihmiset eivät osaa mennä lainkaan toisen asemaan ja miettiä, olisiko kaverilla jotain syytä siihen ettei hän vastaa heti. Oliko hänellä eilen myöhään töitä? Onko hänellä sellainen työ, ettei henkilökohtaisiin viesteihin voi vastata kuin vasta tauolla, tms? Itse pistän puhelimen aina pois kirjoittaessa, koska ajatus herpaantuu jos puhelin huutaa jatkuvasti. Käyn melkein päivittäin myös lenkittämässä koiran niin, että ei ole puhelinta matkassa.

    Itse pyrin välttämään keskustelua whatsapissa tms, koska näen jokaista ihmistä mieluummin vaikka kerran kuussa muutaman tunnin ajan ilman puhelimia, kuin vaihdan jotain pikaisia viestejä harva se päivä.

    Läheisimmän ystäväni kanssa viestittelemme tai soitamme kyllä lähes joka päivä, ja onhan aina välillä kiva viestitellä esim. kauempana asuvien ystävien kanssa, joita ei nää kuin pari kertaa vuodessa. Mieluummin kuitenkin etsin kalenterista aikaa kaikkien tapaamiseen kasvotusten. Ehkä nähdään vain kerran kuussa, joidenkin kanssa harvemmin, mutta kyllä se aina voittaa puhelimella viestittelyyn.

  • Mansku

    Mä olen asentanut puhelimen sovellukset niin, että messenger, sähköposti, whatsapp lataavat itsensä vasta, kun avaan ne. Siten ei edes ne pienet punaiset numerot häiritse. Facebook-sovellusta en ole edes asentanut. Silloin kun sitä tarvitsee, niin se toimii selaimella aivan yhtä hyvin.

    Lisäksi, jos on mahdollista, niin hyvänä ratkaisuna on erottaa työ- ja privaattielämä. Eli mulla on työpuhelin erikseen, missä työnumero ja työsähköposti. Eli pidän sen täysin erillään, joten on tosi helppo säädellä, että sitä tarkkailee esim vain “virka-aikaan”. Ja jos lähtee mökille ym, jätän sen kotiin. Tällä yritän myös säädellä työn ja vapaa-ajan toisistaan selkeämmin erilleen. Toimii mulla!

  • Mari

    Ite oon kesätöissä tällä hetkellä eräällä kiireisellä huoltoasemalla ja haluan käyttää vähän taukoaikani aina syömiseen ja kahvin juontiin rauhassa, joten olen tietoisesti jättänyt puhelimen laukkuun koko päiväksi. Työpäivän päätteeksi siellä odottaa melkoinen viestitulva, mutta niitä on ihan kivakin sitten lueskella kotona rauhassa. Ei ahdista olla ns offline, koska tiedän, että jos jollain todella on tärkeää asiaa, hätätilanne tms, hän sitten soittaa vaikka työpaikkani yleiseen numeroon. Musta se on tosi kivaa breikkiä verrattuna opiskelijaelämään, jolloin olen puhelimen päässä käytännössä kokoajan.

  • hanss

    Olen paljon miettinyt samaa aihetta viime aikoina. Teen työtä, jossa omaa puhelinta ei vuoron aikana voi pitää taskussa ja sen on mahtavaa. Toki usein käy niin, että esim. ruokatunnilla puhelimesta löytyy kymmeniä viestejä, jotka ehtii ehkä lukemaan, mutta ei vastaamaan. Tämä aiheuttaa välillä loukkaantumisia ja hermostumista, koska “näin, että olet lukenut viestin, mutta et ole vastannut”. Useimmat onneksi ymmärtävät, että kiireessä kirjoitettu vastaus on melkein huonompi kuin viiveellä tuleva vastaus.

    Ilmiö kärjistyi omalla kohdallani ystävän polttareiden järjestämisessä. Koska kaasot asuivat eri paikkakunnilla tai elämän rytmit olivat hyvin erilaiset, ei yhteisiä tapaamisia onnistuttu järjestämään monia. Järjestäminen hoidettiin siis pitkälti esim. Whatsappin avulla ja se oli KA-MA-LAA. Työvuorojen päätteeksi puhelimessa saattoi odottaa satoja viestejä, jotka piti kahlata läpi ja ymmärtää, että mitkä viesteistä olivat tärkeitä ja mitkä eivät.
    Vapaapäivinä oli huono omatunto, jos ei pystynyt/jaksanut seurata keskustelua reaaliajassa, mutta toisaalta huono omatunto tuli myös siitä, että läsnäolevat ihmiset unohtuivat, kun “piti” olla koko ajan läsnä whatsapp-keskustelussa. Lopulta tajusin, että joskus on vain oltava “röyhkeä” ja olla vastaamatta. Puhelimen laitoin reppuun ja äänet pois päältä. Ilmoitin muille kaasoille, että tänään olen vapaalla tästä hommasta, jos tulee joku hätä, niin soittakaa. Kehoitin myös lämpimästi muita tekemään saman. Omalla kohdallani tämä auttoi tosi paljon ja vapaapäivistä huolimatta polttarit onnistuivat todella hyvin.

    Some imaisee mukaansa helposti ja voi syödä liikaa aikaa oikeilta ihmiskontakteilta. Olen itse saanut somesta myös paljon iloa ja hauskuutta elämään, mutta jokaisen pitäisi löytää sen kanssa oikeanlainen balanssi. Aina EI tarvitse vastata.

  • Sarana

    Moi Jenni! Tärkeä aihe – kiitos, kun kirjoitat tästä. Minulle tuo puhelimen liiallinen käyttö tai merkkiäänet eivät ole ongelma. Minulla on pääasiassa ystäviä, joiden kanssa tavatessa tai viettäessä viikonloppua kukaan ei käytä puhelinta ja arvostan tätä piirrettä heissä todella paljon. En ole facebookissa eikä minulla ole kovin aktiivisia whatsapp-ryhmiä puhelimessani. Olet puhunut blogissasi paljon yksinäisyydestä ja minun kohdallani se, ettei puhelimeeni tule päivän aikana välttämättä yhtäkään ilmoitusta saa minut tuntemaan oloni todella yksinäiseksi. Tuntuu hassulta lukea ihmisten kirjoituksia viestitulvista, kun sitä ei omassa älypuhelimessa ole. Välillä mietin, mitä muut ihmiset siellä oikein jakavat/kirjoittelevat, kun itsellä ei tunnu olevan asiaa kuin niille kenen kanssa olen läsnä. Jostain syystä tunnen olevani huonompi tai epäkiinnostavampi ihminen, kun puhelimessani ei odota kymmeniä viestejä. Edellisen poikaystäväni kanssa matkustaessa nolotti kun toinen toteaa, että lennon aikana on tullut yli sata viestiä ja minulle ei yhtään. Yritän vaan ajatella, että ehkä jaan huomiotani reaalimaalimassa enemmän.

  • Minä taas pidän moniin yhteyttä Instan tai WhatsAppin kautta. Silti mulla on ainakin jollain tasolla kokemusta asiasta. Muistan, kun Facebook rantautui Suomeen. Mua pidettiin – ja pidetään edelleen – jotenkin kummallisena sitä, etten kuulu Facebookiin. Itse taas ihmettelen, miksi mun pitäisi kuulua. En ole koskaan kokenut sitä tarpeelliseksi somekanavaksi itselleni.

  • Tiina

    Aamen! Itseänikin ärsyttää toisten olettaminen että olen heti puhelimen päässä. Täydellisenä introverttinä varsinkin perinteiset äänipuhelut ovat itselleni se kaikkein pahin. En vain kykene välillä vastaamaan puhelimeen ollenkaan. Omille niskoilleni otan sen että puhelinta en pysty kuitenkaan kokonaan sulkemaan koskaan. Minulle tulisi heti tunne että jotain pahaa on sattunut eikä minua silloin tavoiteta. Myös lasten takia on pakko olla kuitenkin jollain tapaa tavoitettavissa. Äänet minulla on suurimman ajan pois, mutta sekin lisää sitä että kännykkä tulee vilkuiltua tiuhaan.

  • Anne

    Ajankohtainen aihe myös itselleni tällä hetkellä. Oikeastaan mieleni heräsi edellisen kommenoijan myötä, joka kirjoitti kuinka olo tuntuu yksinäiseltä ilman ainaista viestitulvaa, mitä muut saavat osakseen melkein jatkuvasti. Olen sitä mieltä, että nykyajan somejutut, watsupit yms asettavat paineita siitä, että täytyisi olla koko ajan viestittelemässä ja ryhmäkeskustelujen määrä tulisi olla enemmän kuin yksi yms. Että jos näin ei ole niin sinulla ei ole tarpeeksi sosialisia suhteita tai siistejä, hauskoja kavereita (näin kärjistetysti). Olen itse kokenut näin välillä, mutta iän myötä asenne ystävyyssuhteita kohtaan on onneksi kypsynyt.

    Olen itse aloittanut nyt viikon mittaisen somelakon ihan vain havaitakseni mitä teen sillä ajalla mikä jää somen käytöstä vapaalle. Vaikka en mikään hirmuaddikti olekaan, niin somen selailu on ollut ajanvietettä ja pään nollausta työpaivan jälkeen. Uskon, että se on myös vaikuttanut tarkkaavaisuuteeni opiskelun osalta jonkin verran. Nykyään kun yliopisto-opiskelijatkin selailevat kännykkäänsä ahkerasti luennoilla. Myös minä olen tähän syylistynyt ja alkavana lukuvuonna tämä saa luvan loppua.

    Tulipas pitkä purkautuminen mutta tosiaan olen itse miettinyt tätä paljon ja vihdoin sain konkreettisesti tartuttua toimeen ja ihmiskoe on hyvässä vauhdissa:)

  • Oi kun sun tekstisi toi juuri mieleen sen, mitä matkustamisessa rakastan! Juuri tuo pakotettu mutta oikeutettu toimettomuus. Saa vain möllöttää omissa ajatuksissaan.

    Olen samoilla linjoilla sovellusten ilmoituksista. Koin ahaa-elämyksen, kun eräs äänettömyyttä kannattava tuttava kerran kysyi, miksi minulla on edes hälytykset sovelluksista päällä jos en aio katsoa niitä. Toden totta. Siitä lähtien, eli parisen vuotta, olen pitänyt puhelimesta äänelliset hälytykset soittoääntä lukuunottamatta poissa. Ihana hiljaisuus! Kyllä ne viestit siellä odottavat sopivaa hetkeä :)

  • Sanna

    Silloin kun täytyisi tehdä jotain tärkeää niin ottaa usein pannuun se että koko ajan joku piippaa jossain.
    Opiskellessa laitan puhelimen usein vaikka tunniksi “älä häiritse” – tilaan niin saa olla rauhassa.
    Sanon aina ystävilleni että minut saa aina kiinni, paitsi ei öisin kun puhelin on kiinni. Omat vanhemmat eivät vielä ole niin iäkkäitä että heidän terveyden takia tahtoisin vaarantaa yöuneni.

  • Pertti

    Tämä on niitä asioita, jotka ovat kääntyneet itseään vastaan. Tietotekniikan, kännyköiden, webin ja somen piti tulla helpottamaan elämää. Mutta monesti tuntuu, että ne tulivat vain orjuuttamaan meidät. Nykyään pitäisi olla jatkuvasti 24/7 tavoitettavissa, tai no, ehkä omien hautajaisten aikaan voisi olla pari tuntia tavoittamattomissa, mutta ei muuten. Monesti tuntuu, että lomillakin olisi joku ihmeen velvollisuus, vastailla puhelimeen tai työsähköposteihin, no ei ole. Ihminen tarvitsee vapaa aikaa, siis aikaa itselleen. Että jaksaa taas alistua tekniikan orjuuttamaksi.

    Tekniikan kehitys on tehnyt meistä kärsimättömiä, jos tietokone ei aukea sekunnissa, tai joku appi tökkii vähäisenkin, niin hermot menee. Tämä on kärsimättömyys on siirtynyt someenkin, jos kaveri ei vastaa sekunnissa tai parissa, niin hermot menee, ja ehkä kaverikin siinä sivussa.

  • Riina

    Ensimmäisen kännykkäni ostin vasta täysi-ikäisenä ja älykännykkä on ollut minulla vasta viimeiset 5 vuotta.Ajatus olla jatkuvasti tavoitettavissa on ahdistava.Jätän usein kännykän suosiolla kotiin jos menen asioille tai puistoon lapsen kanssa;silloin olen vain lasta varten eikä mikään ole häiriönä.Useimmiten minulla on rannekello joten en tarvitse kännykkää kellon vuoksi.Lähipiiri tietää että en vastaa puheluihin välttämättä ihan heti ja vastaajaa minulla ei ole.Viestin voi jättää ja vastaan kun on aikaa.Sähköposti on väliin tukossa mutta sinne ei tule mitään niin tärkeää ettei sitä ehtisi lukea 3-5 päivän viiveellä.Muualla somessa en ole kuin facebookissa ja nykyään päivitän siä harvoin.Töissä joudun olemaan tavoitettavissa koko ajan ja esim.ruokatauolla vastaamaan potilaskutsuihin niin vapaalla nautin täysin siitä ettei tarvitse pitää kännykkää saatavilla koko aikaa.Jotenkin ilman kännykkää keskittyykin paremmin esim.ravintolassa seurusteluun ym.Kaikki eivät tätä valitettavasti ymmärrä mutta oln ajatellut asian niin että ne ymmärtävät jotka tuntevat minut parhaiten.Vaikka oln kolmikymppinen niin sielultani olen vanhus joka pärjää ilman somea vallan hyvin.:) En halua lapseni muistavan kuinka äiti näprää kännykkää ja vastaa siihen heti vaan hetkistä jolloin äiti keskittyi luonnossa olemiseen ja yhteisiin seikkailuihin.

  • Elisa

    Tekstisi voisi olla itseni kirjoittama!

    Vaikka olen sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja puhelias ihminen, jotenkin vihaan tyhjänpäiväistä whatsapp/messenger-jutustelua. Raivostuttavaa, kun puhelin piippaa koko ajan, jos äänet on päällä. Kaverit lähettelee jotain youtube-linkkejä, joita en todellakaan pysty töissä katsomaan. Sitten perään tulee uutta linkkiä, kuvaa lämpömittarista tekstillä “onpa kalsea päivä taas” jne jne. Olen sanonut kavereilleni, et mä en kauheesti perusta tollasesta jutustelusta, jos ei ole mitään asiaa, mut ei oo ymmärretty.
    Piip piip piip uutta viestiä “mis oot?” “hei laitoin sul jo viestii” “kato tää video” arrrrgh.

    Ainiin, ja loma-matkalla kk sitten Etelä-Euroopassa maaseudulla mulla toimi netti tosi huonosti ja eikä ees kiinnostanu panostaa jos jostain ois saanu Wifin. Niin sitten sain yheltä kaverilta vihaista palautetta, etten vastaa mihinkään ja että hän kyllä TIETÄÄ, että Roaming-maksut on poistunu koko Euroopasta…….

    Mulla meinas mennä eilen ihan totaalisesti hermot ja paiskasin puhelimen lattialle. Ei onneksi mennyt rikki. Ehkä munkin pitäisi hankkia joku vanha Nokia, kun en vaan jaksa olla aina tavoitettavissa :)

Related posts