5/07/17

Asusteinspiraatiota koleisiin ja lämpimiin kesäpäiviin

3 32

Kaupallinen yhteistyö: Stockmann

(Juttu sisältää mainoslinkkejä)

Suomen kesä – se jaksaa yllättää arvaamattomuudellaan. Kesähepenet ovat saaneet odotella kotimaan keleissä vuoroaan kaapissa. Onneksi tähän kesälle on osunut muutama reissu suotuisampiin säihin, niin olen päässyt ulkoiluttamaan pari kertaa myös hellehattujani ja kesäkolttujani. Jaksan silti sinnikkäästi vielä uskoa siihen, että kesä löytää tänne Suomeen tänäkin vuonna…

Oman päänvaivansa arvaamattomat säät ovat aiheuttaneet myös blogiprojekteille. Minun piti kuvata tämä A+more-asustejuttu jo viikkoja sitten, mutta juuri kuvauksille varattuina päivinä satoi vettä ja rakeita. Että se niistä kesäisistä asustekuvauksista… Kivaa silti, että nyt on suotu edes vähän aurinkoa, vaikka lämpömittarin lukemat eivät kovin korkealle kohoakaan.

Onneksi Stockmannin A+more-asustemallistossa on mukavalla tavalla otettu huomioon tämä Suomen kesäkelien arvaamattomuus: aurinkolasien ja hellehattujen lisäksi kesän kokoelmassa on myös monenlaisia huiveja ja sateenvarjoja. Hanskoja ei sentään kesämallistoon kuulu, mutta ei välttämättä olisi huono idea ensi vuotta ajatellen. :D

Tässä jutussa on nyt tarjolla vähän asusteinspiraatiota sekä koleampiin että lämpimämpiin kesäpäiviin. Olen ehtinyt jo muutaman viikon nyt testailla erityisesti noita mekkotyylissä näkyviä hellehattua ja mustaa tilavaa nahkalaukkua reissuillani maailmalla ja molemmat ovat heti päässeet luottoasusteiden joukkoon.

Täytyy sanoa, että olen itse asiassa aika vaikuttunut näiden A+moren asusteiden laadusta. Juttelin Stockmannin asustesuunnittelijan kanssa ja pääsin kuulemaan materiaalien valinnasta ja valmistuksesta vähän lisää, ja toivon, että pääsen avaamaan tuota prosessia oikein kunnolla jossain vaiheessa teillekin. Mutta mainittakoon ainakin sen verran, että moni näistä tuotteista tulee samoilta tehtailta kuin huomattavasti arvokkaampienkin merkkien tuotteet eivätkä häviä laadussa niille tippaakaan. Hintalapussa sen sijaan on hieman kukkarolle ystävällisempiä lukemia.

Mallistossa käytetään paljon laadukkaita luonnonmateriaaleja kuten silkkiä, pellavaa, villaa ja nahkaa, joten kannattaa ostoksilla ollessaan myös vilkaista tuotetietoja. Tässä kesämallistossa on jälleen aivan ihania nahkalaukkuja – tsekatkaa erityisesti ne!

Saan ilahduttaa teitä jälleen alennuskoodilla, jolla saa ihan mukavan alennuksen tämän kesämalliston normaalihintaisista tuotteista. :) Alekoodilla “AMORE20” saa verkkokaupassa 20% alennuksen ja koodi on voimassa 16.7.2017 asti. Koodia voi käyttää niin monta kertaa kuin haluaa.

A+moren tuotteet löytyvät siis sekä Stockmannin kivijalkamyymälöistä että verkkokaupasta – joskin valikoima voi hieman vaihdella myymälöittäin eikä ihan kaikkia kivijalassa olevia tuotteita välttämättä löydy verkkokaupasta. Mutta kaikkia kivoja juttuja en edes saanut mahtumaan näihin kuviin, joten kannattaa kurkata liikkeestä tai verkkokaupasta laajempi valikoima.

Olisi hauska kuulla, mikä tyyleistä tai mukaan valitsemistani asusteista on teidän suosikkinne?

KOLEAMPIIN KESÄPÄIVIIN

Sinivalkoinen iltapäivä

Tämä look on itse asiassa ollut ylläni tällä viikolla jo useampanakin päivänä. Kaunis kuvioitu huivi lämmittää vähän viileämmässäkin säässä ja on ihanan monikäyttöinen. Siitä saa helposti kietaistua harteille shaalin vähän kevyemmänkin asun seuraksi.

Erityisen hauska on tuo valkoinen nahkalaukku, joka toimii siis niin olkalaukkuna, crossbody bagina tai vyölaukkuna. Näpsäkän kokoiseen laukkuun mahtuu kaikki välttämätön ja vaikka vyötärölaukut eivät kuulukaan omiin lemppareihini, niin tätä voisin kyllä kuvitella käyttäväni myös vyötäröllä. Oma suosikkitapani pukea tämä laukku on kuitenkin tuolla tavalla tiiviisti olalle crossbody-tyyliin. :)

takki // jacket COS

paita // shirt Samuji

farkut // jeans Never Denim

huivi // scarf A+more (Stockmann)

laukku // bag A+more (Stockmann)

kengät // shoes & Other Stories

Rentoa ja mustavalkoista

Tämän tyylin kulmakivi on hauska sporttinen nahkareppu, josta valkoinen sävy tekee astetta kiinnostavamman. Samaa laukkua on olemassa myös mustana, jos valkoinen tuntuu liian räväyttävältä valinnalta tai aralta värivaihtoehdolta. Hyvän kokoista laukkua on helppo kantaa olalla ja vetoketjulliseen pikkutaskuun voi jemmata avaimet tai muut tärkeät pikkutavarat – ja halutessaan laukun voi pukea myös niin päin, että pikkutasku jää suojaan selkää vasten.

Olen tykästynyt tosi paljon A+more-malliston aurinkolaseihin ja nämä kesämalliston mustat pokat eivät tee poikkeusta. Mainitsemisen arvoista on muuten se, että malliston aurinkolaseissa on kunnollinen UV-suoja (UV400).

takki // jacket R/H

t-paita // t-shirt Nanso

farkut // jeans & Other Stories

reppu // backpack A+more (Stockmann)

kengät // shoes & Other Stories

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)

LÄMPIMIIN HELLESÄIHIN

Vintage-fiiliksiä

Tämä kesätyyli syntyi farkkushortsien ja valkoisen pellavapaidan ympärille, ja kun sidoin värikkään silkkihuivin hiuksiin, kokonaisuus saikin hauska vintage-sävyn. Suuret aurinkolasitkin huokuvat sellaista vanhan ajan Hollywood-glamouria.

Tämä musta nahkareppu on hyvin samantyylinen kuin se oma vanha nahkareppuni, joka on näkynyt blogini kuvissa lukemattomia kertoja. Jos siis olet etsiskellyt samankaltaista, niin tässä olisi!

pellavapaita// linen shirt Lindex

farkkushortsit // denim shorts Monki

silkkihuivi // silk scarf A+more (Stockmann)

nahkareppu // leather backpack A+more (Stockmann)

kengät // shoes & Other Stories

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)

Röyhelöitä ja rantatunnelmaa

Tämä hellehattu on ehdottomasti ollut etelän reissuillani kesän ykkösasuste. Kaunis korihattu suojaa päätä ja hartioita paahteelta ja tuo kivan loppusilauksen asulle kuin asulle. Olkihattu matchaa myös kauniisti pellavaisen huivin kanssa, jonka voi kietaista harteille, jos tulee vilu tai haluaa suojata hartiat kunnolla auringolta.

Musta nahkalaukku on ylivoimaisia suosikkejani kesän A+more-mallistosta. Kätevän mallinen kassi on todellinen tilaihme ja käyttöä helpottaa se, että laukun sisus on jaettu vetoketjullisen sisäpussukan avulla kolmeen osaan. Tähän laukkuun mahtuu siis valtavasti tavaraa, mutta sieltä myös löytää helposti etsimänsä. Reissuille ihan must-hankinta käsimatkatavaroita varten!

mekko // dress Monki

hattu // hat A+more (Stockmann)

laukku // bag A+more (Stockmann)

pellavahuivi //  linen scarf A+more (Stockmann)

kengät // shoes Pretty Ballerinas

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)

Photos by Sanni Riihimäki & edit by me

Makeup by Sanna Riikonen / Armani

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

3 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Riina

    Vintage tyyli ehdottomasti!!

  • Kauniita kuvia ja ihania asusteita. Kesä on ollut todella niin kylmä, ettei kesämekkoja vielä ole juurikaan voinut käyttää.

  • Iida

    Mekkotyyli on aivan ihana! Huivipäätä voisin myös itsekin käyttää, vaikka kauluspaitoja vierastankin.

    Kun mietit niin kaikenlaista ja ymmärrät muodistakin, voisitko joskus kirjoittaa ekologisuudesta muodissa? Kuulisin mielelläni ajatuksiasi!

Related posts