2/07/17

Avoimuudesta, heittäytymisestä ja tuttujen kaavojen rikkomisesta

4 56

Palasin eilen Espanjan Alicantesta EU-workshopista pää täynnä uutta kiinnostavaa tietoa ja Facebook täynnä uusia kavereita. Lähdin reissuun uteliain mielin ja ilman odotuksia, ja sain taas todeta, että tekee aina hyvää puskea itseään hieman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

EUIPO:n Ideas Powered -workshop oli suunnattu 18-30-vuotiaille nuorille vaikuttajille (en niin välitä tuosta sanasta, mutta näin he itse tapahtumaansa kuvailivat) ympäri EU-maita. Olen itse ikähaarukkaan hieman yli-ikäinen, mutta se ei näyttänyt järjestäjiä häiritsevän, koska kutsuivat minut mukaan. Ja olipa paikalla muutama alaikäinenkin. Meitä oli paikan päällä tosi kiinnostava ja monenkirjava joukko: oli bloggaajia, vloggaajia, valokuvaajia, muusikoita, taiteilijoita, suunnittelijoita, startup-yrittäjiä, politiikan parissa työskenteleviä ja järjestöaktiiveja. Parasta tällaiseen cocktailiin hyppäämisessä on se, että pääsee takuulla tutustumaan mitä erilaisimpiin tyyppeihin, joihin ei normaalioloissa koskaan törmäisi.

Joskus sitä huomaa tuollaisessa joukossa, että läheisin yhteys löytyykin ihan eri tyyppien kanssa kuin ehkä paperilla ajattelisi. Istuin eilen lounaalla taiteilijoita mentoroivan ja omaa dokumenttielokuvaansa tekevän puolalaisen Kamilan, rastapäisen luxemburgilaisen järjestöaktiivin Vickyn ja drone-sovelluksen kehittäneen hollantilaisen Wilcon kanssa. Keskustelimme ihmissuhteista ja sosiaalisesta mediasta, ja toimme pöytään ilahduttavan samanlaisia ja virkistävän erilaisia näkemyksiä.

Yksi mieleenpainuvimmista kohtaamisistani reissulla oli tsekkiläisen lukiolaispojan Kristiánin kanssa. Voisi ehkä kuvitella, että lähtökohtaisesti meillä ei olisi paljoakaan yhteistä, mutta päädyimme keskustelemaan tanssija-nuorukaisen kanssa musiikista ja osoittautui, että meillä on liki identtinen musiikkimaku. Lopputuloksena huomasimme istuvamme saman keskustelun äärellä yhä aamuyön pikkutunteina silmät innosta sädehtien. Ikäni puolesta voisin melkein olla hepun äiti (apua, pelottava ajatus), mutta yhteisen mielenkiinnon kohteen äärellä sillä ei ollut mitään merkitystä.

Loppujen lopuksi omassa arjessa tulee usein ihan tiedostamattaankin elettyä aikamoisen yksipuolisessa kuplassa sen suhteen, millaisia ihmisiä päivittäin kohtaa (riippuu toki esimerkiksi ammatista) ja millaisten ihmisten kanssa vapaa-ajallaan on tekemisissä. Tiedän valtavan paljon ihmisiä, jotka jo lähtökohtaisesti eivät ole kiinnostuneita tai erityisen avoimia kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät paperilla tai ensivaikutelman perusteella edusta sitä ihmistyyppiä, jonka kanssa he kuvittelevat ja olettavat parhaiten tulevansa toimeen. Myönnän harhautuvani itsekin hetkittäin ajattelemaan niin. Uuteen ihmiseen tutustuminen vaatii aina pientä eforttia, aikaa, keskittymistä ja avautumista.

Jotenkin taas tämän loppuviikon kokemuksen perusteella tuli silti sellainen olo, että tekee todella hyvää työntää itsensä joskus tilanteisiin, joissa ei ole ihan niin kotonaan. Workshop oudossa paikassa tuntemattomien ihmisen seurassa aiheesta, josta en tiedä juuri mitään tuntui paitsi kiinnostavalta, myös potentiaalisesti raskaalta ajatukselta. En ole hetkeen ollut niin uuvuksissa kuin sen parin päivän informaatiotulvan, minglaamisen ja tsemppaamisen jälkeen, mutta hitto vie, kun olen iloinen, että lähdin.

Puhuin muutama viikko sitten yhden ystäväni kanssa siitä, kuinka yksipuolisia vapaa-ajan viettopaikkamme ovat täällä Helsingissä. Aina ulos lähtiessämme päädymme samaan baariin ja ravintolaa valitessamme turvaudumme vanhaan tuttuun. Onko ihme, että kaupunki tuntuu pieneltä, jos käy aina samoissa paikoissa ja kohtaa sitä kautta aina ne lähes samat ihmiset?

Sovimme keskustelun innoittamana, että ryhtyisimme tuosta hetkestä alkaen seikkailemaan. Haastaisimme itsemme yhdessä käymään paikoissa, joihin normaalisti ei tulisi mieleenkään poiketa. Ideanamme oli paitsi avartaa omaa käsitystämme kotoisasta Helsingistä, myös tarjota mahdollisuuksia ihan uudenlaisille kohtaamisille – olla avoimia uusille ihmisille ja laajentaa omaa sosiaalista piiriämme. Päätimme, että teemme jonkinlaisen bucket listin, jota ryhdymme toteuttamaan yhdessä ja sitä kautta teemme tilaa ja annamme mahdollisuuksia ihan uudenlaisille elämyksille.

Vielä emme ole päässeet listamme laatimisessa saati toteutuksessa pitkällekään, mutta jo se, että suunnitelma kytee takaraivossa, tuo omanlaisensa sävyn arkiseen puuhailuun. Samaa ideaa voisi hyvin toteuttaa menemällä ihan itsekseen rohkeasti vain erilaisiin tilaisuuksiin, kokeilemalla uusia ja vähän yllättäviäkin harrastuksia tai tarjoutumalla vaikkapa mukaan vapaaehtoistyöhön.

Arkisen aherruksen keskellä vaatii aina hieman erityistä sysäystä poiketa totutusta. Luovuus ja spontaanius kärsivät, kun kalenteri on ahdettu liian täyteen ja takaraivossa tikittävät deadlinet. On helpompi vain pysytellä tutuilla poluilla. Ehkä tämä tajunnanvirtapostaus on enemmän muistutus itselleni kuin mitään muuta, mutta muutkin ovat vapaita ottamaan näistä mietteistä inspiraatiota.

Aina sitä ei edes heti tajua, mikä jonkun uuden tuttavuuden tai kokeilun merkitys omassa elämässä pidemmällä tähtäimellä onkaan. Epäonnistuminen tai käytetty aika johonkin, mistä ei näennäisesti heti ollutkaan hyötyä tai suurta iloa, ei välttämättä ole ollenkaan turhaa. Se on kaikki mahtavaa materiaalia luovuudelle ja itsensä tutkailulle. Jos jotain haluaisin kyetä säilyttämään vanhaksi asti, niin avoimuuden ja uteliaisuuden maailmaa, muita ihmisiä ja uusia asioita kohtaan. Se on varmin tapa pitää mielenkiintoa elämää kohtaan yllä, mieli positiivisena ja sielu nuorena.

Kuvituksena jutussa ne muutamat hassut kuvat, jotka kameraani Alicantessa tallentuivat.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Elämä, Matkat

4 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Erppa

    Hyppääminen epämukavuusalueelle silloin tällöin ja avoimuus ihmisiä kohtaan ovat ominaisuuksia, joita kannattaa ehdottomasti kehittää itsessään! Olen jo lyhyen elämän aikanani ehtinyt huomata, että ensivaikutelma ihmisestä pitää harvoin paikkansa. Olen niin monta kertaa törmännyt ihmisiin joista olen aluksi pitänyt ja ajatellut kuinka mahtava tyyppi, mutta hetken kuluttua heistä on pahimmassa tapauksessa paljastunut selkään puukottava tekomukava juoruaja, tai muuten vain sellainen ihminen jonka kanssa kemiat eivät lopulta kohtaakaan. Ja vielä useammin olen joutunut muuttamaan aluksi kielteisen mielikuvani jostakin tyypistä (kyllä ensivaikutelmat vaikuttavat minuunkin, vaikka yritän pysyä avoimena). Paras esimerkki tästä on esimieheni muutaman vuoden takaa. Kukaan ei pitänyt hänestä, ja hänellä oli mielestäni alentava tapa tarttua aina olkapäästä kiinni ja selittää asiat hyvin hitaasti ja yliselkeästi, jos joku oli tehnyt jotain väärin. Monissa muissakin tilanteissa hän puhui ihmisille hyvin alentavasti ja komentelevasti, ja muutaman kuukauden päästä minulle riitt. Sanoin hänelle suoraan että hänen käytöksensä ei ole hyväksyttävää, ja sen sijaan että hän olisi suuttunut, hän tuijotti minua silmät suurina ja hymyili, ja tokaisi “HEI, mä tykkään susta!”. Ja sen jälkeen meistä tuli parhaita kavereita, vasta kun osasin sanoa samalla mitalla takaisin :D No, ei ehkä ihan suorin esimerkki ensivaikutelmasta, mutta jos en olisi tuossakaan tilanteessa ollut avoimin mielin, olisin saattanut edelleen jäädä inhoamaan pomoani eikä meistä olisi tullut ystäviä.

Related posts