4/06/17

Hyvä ripsari, parempi mieli

3 27

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Lancôme

Huonot tukkapäivät ovat tuttuja kaikille, mutta aika monella on silloin tällöin myös huono naamapäivä. Ainakin minulla on. Huvittavinta näissä päivissä on yleensä se, että kukaan ulkopuolinen ei huomaa naamataulussasi mitään eroa eiliseen, mutta se oma fiilis on vain jotenkin epämääräisen huono.

Pahinta tietysti on, jos tällainen huono naamapäivä sattuu juuri sellaiselle päivälle, kun olisi jotain erityisiä suunnitelmia: treffit, tyttöjen ilta tai vaikkapa omat synttärit. Ensisijaisestihan tuo kaikki on korvien välissä, eikä sillä todellisuudessa ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, kuka peilistä oikeasti tuijottaa vastaan. Saatat myöhemmin katsella kyseisenä päivänä napattuja valokuvia miettien, että mikäköhän siinä naamataulussa muka tuona päivänä mahtoi olla vialla… Onkohan miehillä koskaan huonoja naamapäiviä?

Vaikka huono fiilis on aina korvien välissä, pienillä asioilla voi usein tehdä paljon. Niin hölmöltä kuin se voikin kuulostaa, onnistunut tyyli tai kaunis meikki saattavat tehdä ihmeitä latteasti alkaneelle päivälle. On oikeasti ihan uskomatonta, miten paljon esimerkiksi oma tyyli voi päivän fiilikseen vaikuttaa. Jos aamulla tulee pukeneeksi epämukavat ja päivän mielialaan huonosti sopivat vaatteet, voi koko päivä olla vähän pilalla sen takia. Vastaavasti erityisen mieluisa ja onnistunut tyyli nostattaa kummasti mielialaa.

Teimme Jonnan kanssa hömelön pikku-videon tyttöjen ilta -tunnelmissa vähän kieli poskella Lancômen kanssa yhteistyössä toteutettua kampanjaa varten. Vaikka pelkkä ripsiväri ei ehkä todellisuudessa pelastaisi lässähtänyttä biletunnelmaa ainakaan yksinään, meikillä todellakin on onnistuessaan mahtava voima nostattaa fiilistä. Ja Lancômen uutuus Monsieur Big on lajissaan varsin mainio tapaus! Nimensä mukaisesti Monsieur Big -maskaran mainoslauseet lupaavat reilusti tuuheampia ja pidempiä ripsiä – ja ne sillä kyllä myös saakin aikaiseksi.

Rehellisesti sanottuna olen usein vähän karsastanut erityisen tuuheuttavina mainostettuja maskaroita, koska tykkään kovin luonnollisesta tyylistä ja valitettavan monen tuuheuttavan ripsivärin kohdalla paksummat ja muhkeammat ripset tarkoittavat meikistä paakkuuntuneita kökköripsiä, joissa toki on volyymia, mutta luonnollisuus on lopputuloksesta kaukana.

Monsieur Big -ripsarissa tykkään siitä, että tuote paitsi levittyy helposti, on myös varsin luonnollisen näköinen. Ripsarilla saa halutessaan luonnollisempaa jälkeä, kun väriä harjaa ripsiin vain yhden kerroksen, mutta volyymia on helppo loihtia levittämällä maskaraa muutama kerros lisää ja silti jäljestä ei tule paakkuinen.

Ripsiväriharja on yllättävän iso ja muhkea, mutta silti näppärä käyttää eikä yhtään kömpelö. Välillä paksumpien ripsiväriharjojen kanssa tuntuu, että väriä tulee sohittua vähän muuallekin kuin sinne, minne piti. Kiitosta on annettava Monsieur Bigille myös pysyvyydestä – ei varise eikä karise, ja mikä tärkeintä, ei lähde juoksemaan poskille heti pienenkin silmien kostumisen myötä. Omat silmäni vuotavat tosi herkästi (puhumattakaan siitä, miten helposti liikutun kyyneliin milloin missäkin), joten arvostan paljon sitä, ettei tarvitse stressailla ripsivärin leviämistä poskille arjen tiimellyksessä.

Ovatko huonot naamapäivät teille muille tuttuja? Sanokaa, että siellä on edes joku, joka samaistuu! Huonon tukkapäivän voi pelastaa hatulla, mutta huonona naamapäivänä tekisi lähinnä mieli tunkea pää paperipussiin. Pää pussissa on vähän vaikea kuitenkin arkisia askareita hoidella, joten silloin pitää joko linnoittautua kotiin tai keksiä jokin keino buustata fiilistä. Jos siis tulee hyviä niksejä mieleen (hyvän ripsivärin lisäksi), niin saa ilolla laittaa jakoon. :)

Video: Arttu Mustonen

Photos: Jonna Leppänen & Jenni Rotonen

Make up: Inka Manninen / Lancôme

Tags: , ,

Categorised in: Kauneus

3 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • On kokemusta huonoista naamapäivistä! Jostain syystä finni tai muu ärsyttävä näppy ilmaantuu leukaan juuri päivää ennen työhaastattelua tai muuta tärkeää menoa… :D

  • Katsku

    Sinä se sitten aina vaan kaunistut vuosi vuodelta Olet juuri sitä naistyyppiä, jolle ikääntyminen on vain eduksi.

  • Nekkutyttoe

    Kaikista huonoista päivistä pahin on huono kulmakarvapäivä. Mulla on vaaleat ja tosi ohuet kulmat joten joudun aina niitä ehostamaan, ja joskus ei meinaa saada symmetristä sitten millään…

Related posts