17/05/17

Testissä: hampaiden valkaisu ja valkaiseva hammastahna

172 52

Kaupallinen yhteistyö: Yotuel

Olen ihan valtavan hymyileväinen ja nauravainen ihminen, mutta jostain syystä valokuvissa minun on aina ollut vaikea hymyillä sellaista oikein leveää hammashymyä. Hampaissani ei ole mitään vikaa enkä tietoisesti mitenkään piilottele niitä, mutta olen huomannut, että hampaita väläytän esiin vain riemun ollessa oikeasti aitoa.

Minusta ei olisi missiksi, ei monistakaan syistä, mutta ei varsinkaan siksi, että en osaa hymyillä leveästi hampaat loistaen pakon edessä. Minun tapauksessani se näyttää vain feikiltä ja teennäiseltä. Niinpä tyydyn usein valokuvissa maltillisempaan hymyyn, koska se tulee luonnollisemmin ja helpommin. Tai jos naurattaa ja hampaat näkyvät itsestään, silloin ne saavatkin näkyä.

Myönnän, että minulla on silti ollut elämässäni myös sellaisia hetkiä, jolloin olen hävennyt luonnollista leveää hymyäni. Teini-iässä sain purentaa korjaamaan sellaiset oikein perinteiset telaketjuhammasraudat ja 14-vuotiasta teiniä ei noihin aikoihin paljon naurattanut. Koska etuhampaani näkyvät luonnostaan puhuessa ja hymyillessä, huomasin välillä häpeileväni metallinhohtoista hymyäni. Pääsin raudoista eroon kohtalaisen lyhyessä ajassa ja muistan sen vapauden tunteen, kun katselin ensimmäistä kertaa raudatonta hymyäni peilistä: hampaat tuntuivat niin isoilta ja valkoisilta 1,5 vuoden jälkeen.

Sittemmin ei ole tarvinnut hymyä häpeillä – eikä sitä toki olisi tarvinnut silloinkaan, mutta teininä sitä nyt häpeää ihan kaikkea. Huomasin silti jossain vaiheessa olevani varsin tietoinen siitä, että kulmahampaat olivat selvästi muuta purukalustoa kellertävämmät. Minulla on luonnostaan kellertävä hammasluu, josta en ole erityisemmin universumia ja geenejä kiitellyt, kunnes kuulin, että se on vahvempaa ja kestää paremmin reikiintymättä.

Tämän tiedon myötä löytyneestä kiitollisuudestani huolimatta päätin nelisen vuotta sitten kokeilla ensimmäisen kerran hampaiden valkaisua. Hymy kirkastui silmissä ja huomasin, että kyllä sillä vain oli kuin olikin vaikutusta omaan olemukseen ja itsevarmuuteen, kun hampaat olivat puhtaamman ja valkoisemman näköiset ja hammashymy irtosi entistäkin herkemmin. Samana vuonna päädyin blogiyhteistyöhön turvallisesti valkaisevia hammastahnoja valmistavan Yotuelin kanssa ja tykästyin merkkiin kovin. Peräti siinä määrin, etten ole sen koommin muihin hammastahnoihin koskenutkaan.

Kun minulle tarjoutui nyt vuosia myöhemmin uudelleen mahdollisuus yhteistyöhön Yotuelin kanssa, niin se tuntui kovin luontevalta – olenhan luottanut merkkiin jo neljä vuotta. :) Viimeviikkoinen reissuni Madridiin liittyi nimenomaan Yotueliin, sillä merkin kotimaa on Espanja ja sain kutsun päästä tutustumaan perheyrityksen taustoihin ihan paikan päälle.

Reissun agendalla oli myös päästä testaamaan hampaiden valkaisua Yotuelin omalla klinikalla Madridissa. Olin tästä erityisen utelias siksi, että Yotuelin hammastahnat ovat hyvin hellävaraisia omille hampaille valkaisutehostaan huolimatta ja varsinainen valkaisuoperaatio on siis Yotuelilla hyvin hellä hampaille. Olen itse hurjan tarkka hampaitteni suhteen enkä haluaisi riskeerata niiden hyvinvointia turhamaisista syistä, joten on mukavaa, että tällaisia turvallisia vaihtoehtoja on tarjolla valkoisemman hymyn edesauttamiseksi.

Olen huomannut, että neljän vuoden takaisen valkaisun jälkeen kulmahampaat eivät ole samalla tavoin kellastuneet kuin ennen ja hampaiden väri on muutenkin ollut raikkaampi, vaikka toki vuosien varrella se on hivenen ehtinyt tummua. Ennen hampaiden valkaisua pitäisi aina käydä tarkistuttamassa hampaat reikien varalta sekä poistattamassa kertynyt hammaskivi, jotta valkaisuprosessi olisi tehokas ja turvallinen. Piipahdin puhdistuttamassa ja tarkastuttamassa hampaani ennen reissua ja tuntui, että jo pelkkä ammattilaisen tekemä puhdistuskin kirkasti hymyä.

Madridissa klinikalla tehty hampaiden valkaisu oli erittäin miellyttävä kokemus. Silloin neljä vuotta sitten muistan, että operaatio vihloi hampaita melkoisesti, mutta nyt en tuntenut koko suunnilleen tunnin kestäneen toimenpiteen aikana kuin yhden tai kaksi lyhyttä vihlaisua. Olin toimenpidetuolissa peräti niin rentoutunut, että nukahdin kesken operaation ja torkuin lopulta melkein sen koko keston. Se kertonee, että kaikki meni aika miellyttävästi. Itse asiassa klinikalla kerrottiin, että Yotuelin valkaisu on peräti niin hellävarainen ja hoitava, että se itse asiassa vahvistaa hampaiden omaa kiillettä – samoin kuin merkin hammastahnatkin.

En hoksannut paikan päällä ottaa ennen- ja jälkeen -kuvia, mutta hymy kirkastui silmin nähden – siitäkin huolimatta, että en kokenut sen mitenkään erityisesti kaipaavani valkaisua etukäteen. Varmasti omaa vuosien takaista valkaisutulosta on ylläpitänyt se, että olen käyttänyt Yotuelia kaikki nämä vuodet ja sen avulla ylläpitänyt valkaisutulosta, mutta kyllä eron ennen ja jälkeen valkaisun silti huomasi ihan silmämääräisestikin arvioituna.

Vaikka hymy on jälleen entistä valkoisempi, silti lopputulos on ihanan luonnollinen. Hampaat näyttävät luonnollisen vaaleilta ja puhtailta, eivätkä oikeastaan milään tavalla keinotekoisesti valkaistuilta. Sain klinikalta myös mukaani minulle siellä tehdyt hammasmuotit, joilla voin valkaisevan geelin avulla kotona vielä edesauttaa ja ylläpitää hoitolassa tehdyn valkaisun tuloksia. Tietenkin myös valkaisevan hammastahnan käyttö parantaa lopputulosta ja sillä voi yksinäänkin saada tuloksia aikaan. Jos kuitenkin haaveilee ihan selkeästi valkoisemmasta hymystä ja nopeasta lopputuloksesta, niin suosittelen ammattilaisen tekemää valkaisua (Yotuelin valkaisuja tekevät toimipisteet Suomessa löydät linkin takaa).

Monen valkaisevan hammastahnan teho perustuu siihen, että niissä on hankaavia ainesosia, jotka mekaanisesti puhdistavat ja ikään kuin hiovat hampaan pintaa. Se voi saada aikaan kirkkaamaat hampaat, mutta hankaavat ainesosat myös vahingoittavat hammaskiillettä, mikä voi olla hampaiden hyvinvoinnille todella kohtalokasta. Siksi kannattaa miettiä tarkoin, millaisia tuotteita purukalustonsa huollossa käyttää. Yotuelin hammastahnat paitsi poistavat ulkoisia värjäymiä, myös valkaisevat itse hammasluuta – turvallisesti.

On myös mainitsemisen arvoista, että Yotuel on todellakin perheyritys, jonka tuotekehityksestä vastaavat hammaslääkärit. Oli hauskaa tavata yrityksen omistajaperhe, jotka ovat tosiaan hammaslääkäreitä ja hampaidenhoidon ammattilaisia monessa polvessa. Yotuelin koko filosofia on nimenomaan hoitaa hampaita ja valkaisu tulee sitten siinä sivussa, mutta Yotuel on onnistunut 20-vuotisen historiansa aikana kehittelemään hoitoteholtaan aika upeita ja mullistavia tuotteita. Ja koska tuotteet nimenomaan hoitavat hampaita, niitä voi käyttää vaikka päivittäin.

Vaikka fluorista puhutaan kaikenlaista, niin hampaiden hyvinvoinnin kannalta se on oikeasti olennainen ainesosa. Yotuelin hammastahnat sisältävät fluoria ja ksylitolia, jotka ovat reikiintymisen estämisessä elintärkeitä. Opin tämän itse kantapään kautta joitakin vuosia sitten, kun käytin muutaman vuoden fluoritonta luomuhammastahnaa ja sain tuona aikana kauhukseni hampaisiini lukuisia reikiä – never again.

Oli ihan kamalaa kuulla hammaslääkärin vastaanotolla tämä tuomio, kun oli aina saanut aiemmin “puhtaat paperit” ja reikiä nolla. Onneksi ongelman syy selvisi hammaslääkärin kanssa keskustellessa. Sittemmin olen kuullut monelta muultakin samanlaisia kokemuksia fluorittomista hammastahnoista, joten tuon asian kanssa ei oikeasti kannata leikkiä, mikäli kantaa huolta hampaistaan. Yotuel on palvellut sittemmin ja reikiä ei ole enää tullut.

Plussaa on annettava Yotuelille myös hammastahnojen vaahtoamattomasta koostumuksesta, joka ei aiheuta aftoja ja jättää jälkeensä suuhun todella miellyttävän tuntuman. En enää osaa Yotueliin totuttuani ollenkaan käyttää sellaisia tavallisia vaahtoavia hammastahnoja – ne kuivattavat suuta ihan hurjasti, mitä en oikeastaan edes tajunnut, ennen kuin tauon jälkeen yritin taas kokeilla. Tiedoksi Yotuelista kiinnostuneille, että merkin hammastahnoja myydään siis apteekeissa, hammaslääkäreiden vastaanotoilla sekä Sokos- ja Stockmann-tavarataloissa ja Emotion-liikkeissä.

Olisi mielenkiintoista kuulla teiltä muilta kokemuksia hampaiden valkaisusta ja hampaidenhoidosta. Onko Yotuel monelle merkkinä tuttu? Entä onko siellä moni kokeillut hampaiden valkaisua ja millaisia kokemuksia jäi?

Sain Yotuelilta teille lukijoilla arvottavaksi kolme runsasta tuotepakettia Yotuelin valkaisevia hammastahnoja. Kommentoimalla tätä juttua olet mukana kisassa, joten kerrohan, mitä mietteitä postaus herätti! Osallistu kisaan 23.5.2017 mennessä ja muista jättää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite.

Tags: , ,

Categorised in: Kauneus

172 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Kiinnostava postaus. Oma hammaskalustokin kun on sinne keltaisempaan kallistuva.

  • Katja

    Olipa kiva kuulla kokemuksistasi. Itsellä kun on kellertävät hampaat ja miehellä herkkyyttä aftoille (joiden hoitaminen taas kellertää hampaita), niin täytyykin kokeilla tuotteita. Kiitos vinkistä!

  • Minttuliina

    Yotuellia joskus kokeillut, mutta en huomannut muutosta. Nyt olisi kiva kokeilla uudelleen!

  • Karkkinen

    Yotuel on ollut minun hammastahnani jo vuosikausia ja nimenomaisesti sen vaahtoamattoman koostumuksen vuoksi. Pepsodentit sun muut “perustahnat” ovat nykyään aivan liian vahvanmakuisia ja lisäksi tuntuu, ettei suu ole yhtä puhdas kuin Yotuelin käytön jälkeen. Olen myös kokeillut Yotuelin sellaista valkaisugeeliä kerran ja tulokset olivat mielestäni hyvät kohtuuhinnalla. Jos edellä olevasta ei jo ilmennyt, olen siis tosifani! :D

  • merja

    Olen jo vuosia käyttänyt tätä tuotetta, koska on mietoa ja ei vaahtoa kovin paljon.

  • Johanna

    No kappas! Olen ollut jostain syystä siinä käsityksessä, että tämä Yotuel on juurikin niitä fluorittomia hömppätahnoja, enkä ole lainkaan kiinnittänyt tuotteisiin huomiota. Oma hammasluuni on ihan ok, mutta keltaisuuteen taipuvat, ja etenkin tämän kahvikissan kulmahampaat olisivat kirkastusta vailla. Nyt kiinnostuin todella :)

  • JenniK

    Aivan ihania kuvia ja mielenkiintoinen postaus! Mulla on ollut Yotuel ostoslistalla jo monta kuukautta, odottelen että vanha Oral-B loppuisi. Itselläni on aika kellertävät hampaat teen ja kahvin juonnin vuoksi, olisi ihanaa jos oikeasti tämä tahna valkaisisi. Iso plussa siitä jos ei vaahtoa!

  • Olen viimeisen kahden hammastahnatuubin verran käyttänyt Yotuelia ja olen todella tykännyt. Olen arastellut vaahtoamattomuutta, mutta se onkin mukava ominaisuus. Vielä todella mielelläni kokeilisin All-In-One tahnaa. :)

  • Tiop

    Olisipa kiva voittaa! Itsekin olen käyttänyt Yotuelin hammastahnaa jo muutaman vuoden. Itseasiassa ensimmäisen kerran kuulin ko. tuotemerkistä sinun blogissasi ja se jäi kummittelemaan mielen perukoille, kunnes viisaudenhampaan poiston jälkeen oli jostain syystä hyvä käyttää tämäntyyppistä hammastahnaa ja niimpä se siirtyi osaksi minunkin hampaiden hoitoa. Olen ollut erittäin tyytyväinen, sillä vaahtoavat pepsodentit kirvelivät ja aiheuttivat aftoja, mutta nykyään tällaisia ongelmia ei ole! :)

  • Vveena

    Yotuel on paras! :) Olen siis myös käyttänyt Yotuelin tuotteita aika kauan, enkä vaihtaisi.

  • klaara

    Olen käyttänyt jo vuosia yotuelin hammastahnoja ja todennut ne tosiaan hyviksi ja hellävaraisiksi. Valkaisua en ole ottanut. Mukana ihanassa arvonnassa.

  • Enpä ole ollut ikinä hampaiden valkaisussa, ja valkaisevat hammastahnat olen kiertänyt kaukaa, juurikin siksi, että ne kuluttavat hampaan luontaista kiillettä! Yotuel on hämärästi tuttu, mutta en ole tosiaan kokeillut aiemmin. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla mikä näistä hammastahnoista tekee hellävaraisempia kuin muista? Ellei kyseessä sitten ole tuotesalaisuus ;) kahvihiirenä kyllä välillä mietityttää, että pitäisikö hampaita vaalentaa, mutta eivät ainakaan toistaiseksi ole (kai) kovin silmiinpistävästi kellastuneet! Mielenkiintoinen juttu, kiitos Jenni :)

  • Heidi

    No sellaisia ajatuksia herätti, että suuntaan heti ostamaan tuota hammastahnaa testiin. En myöskään ole tajunnut, että vaahtoavat hamamstahnat kuivattavat suuta, joten nyt koitan kiinnittää asiaan huomiota, että huomaanko samoin.

    Tämä postaus sai mielenkiinnon heräämään valkaisua kohtaan. Olen hieman harkinnut jo aiemmin, mutten kovin vakavasti. Olen kuitenkin ollut hieman epävarma, koska olen pohtinut juuri sitä miten hammaskalusto siitä kuluu

  • Heli

    Käytin fluoritonta hammastahnaa pari vuotta (reikiintymistä ei onneksi silti tapahtunut). Halusin kuitenkin palata fluorilliseen tahnaan, mutta ikeneni eivät kestäneet kaupan normi tahnoja. Nyt on käytössäni ensimmäinen tuubi Yotuelin all in one -tahnaa ja olen kyllä ihastunut siihen :). Hampaani ovat valkoisemmat, jopa keltaisemmat kulmahampaanikin vaikuttavat vaaleammilta. Kulmahampaani vaatisivat varmaankin tehokkaamman valkaisun, jotta niistä tulisi ihan valkoiset.

  • Hanna

    Itsellä varsinkin talvisin suupieli halkeaa aika helposti. Olen miettinyt, että myös hammastahna voi siihen vaikuttaa. Olisi mielenkiintoista kokeilla miten merkin vaihto vaikuttaisi suupieliin… Toki myös hellästi valkaiseva ominaisuus kiinnostaa.

  • jennie

    Hampaani ovat lapsesta saakka olleet keltaiset. Olen tätä hävennyt koko ikäni. Minulla on myös helposti reikiintyvät hampaat ja koskaan siihen aikaan, kun olen hampaiden valkaisua harkinnut, ei hampaani ole olleet siinä kunnossa, että olisin voinut mennä valkaisuun. Mielenkiintoista olisi kokeilla näitä Yotuelin tahnoja, josko ne auttaisivat kirkastamaan edes hieman hymyäni siihen saakka, että hampaani on taas saatu kuntoon ja valkaisu voisi tulla kyseeseen.

  • LauraV

    Mielenkiintoinen postaus. Itselläni myös kulmahampaat kellertävät muuta purukalustoa enemmän ja miehellä taipumusta aftoihin. Täytyy siis ehdottomasti kokeilla tätä tahnaa!

  • millaaa

    En ole Yotuelia kosmaan kokeillut, mutta iso plussa siitä että sivuilla kerrotaan, etteivät tuotteet sisällä eläinperäisiä ainesosia eikä niitä nykyisin testata eläimillä! Itse olen luottanut vuosokausia Kingfisherin vegaaniystävällisiin luomuhammastahnoihin, fluorillisena niistä on saataville kahta makua. Niiden hankaluutena on ainoastaan huono saatavuus Suomessa ja itse olenkin päätynyt tilaamaan tahnoja suoraan Englannista postikuluista huolimatta (se tulee itse asiassa joka tapauksessa hieman edullisemmaksi).

    Nämä Yotuelin hammastahnat, jos voitto osuisi kohdalle, antaisin kuitenkin varmaan äidilleni joka on surrut paljon hammasvaivojaan ja hampaiden värjäytymistä – ja voisinpa yrittää muistaa ehdottaa niiden kokeilemista hänelle muutenkin.

  • SJ

    Pidän itse myös yotuelin koostumuksesta ja suutuntumasta ja siitä että tulee todella puhdasta hellävaraisesti, ja värjäymät vähenee siinä sivussa:)

  • MB

    Oi, kiitos tästä. Itselläni on aina ollut kovin valkoiset hampaat ja hammaslääkäri todennut, että “mitään valkaistavaa ei ole”. Itsehän olen kuitenkin toista mieltä ja nykyisin tuntuu siltä, että todellakin hammasrivistö kaipais piristystä. Koko naama oikeastaan, mutta hampailla ja hymyllä lienee siihenkin kokonaisuuteen suuri vaikutus. Pitkään olen käyttänyt fluorittomia, mutta tätä voisin uskaltaa suosituksestasi kokeilla. Lähisalesta en taida tätä löytää, joten tää pöndeläinen osallistuu täten arvontaan ja toivoo parasta. :)

  • Johanna

    Olen yhden putelin verran Yotuelia kokeillut ja köyhänä opiskelijana sitten siirtynyt takaisin perustahnoihin, mutta olisi kiva taas kokeilla näitä tuotteita!

  • SeSilja

    Hampaita enemmän näissä kuvissa kiinnittivät huomion hymy ja kauniit hiukset. :)

  • Anna

    Kiinnostava postaus, koska olen itsekin joskus miettinyt hampaiden valkaisua. Kyseinen merkki on itselle vain nimeltä tuttu, mutta kuulostaa kokeilemisen arvoiselta :)

  • Mari

    En ole kokeillut, mutta kiinnostaa kyllä kovasti. Kiitos mielenkiintoisesta postauksista! Osallistun arvontaan.

  • Henna

    Merkki on tuttu, mutten ole vielä tuotteita kokeillut! Hampaidenvalkaisu on ollut jo mielessä pitkään, vaikkei oma hammasrivistö olekkaan “pahassa” kunnossa, pieni valkaisu raikastaisi ilmettä!

  • Tuuli

    Mina kokeilin kerran valkaisua juurikin tuollaisten muottien avulla. Hammaslaakarilla tehtiin muotit ja han antoi minulle valkaisevan tahnan ja ohjeet kotiin. Laitoin muotit yoksi suuhun ja sain niin kamalan vihlonnan ja saryn siita aineesta etten voinut seuraavana paivana menna edes toihin! Tuli aikamoinen kammo valkaisua kohtaan. Mutta tuo Yotuelin hellavarainen valkaisu saattaisi toimia, jos vain uskallan viela kokeilla uudelleen.

  • Eeva-Liisa

    Olen käyttänyt Yotuel hammastahnaa ja mielestäni se on hellävaraista mutta tehokasta. En oikein usko näiden marketvalikoimien valkaisevien hammastahnojen tehoon. Valkaisuhoidossa en ole käynyt koska hampaitani vihloo herkästi.

  • tuovituulia

    Valkoisemmat hampaat kiinnostaa aina! Varsinkin hellävaraisin keinoin hankitut.

  • Meiju

    Ihana kirjoitus. Madridin klinikkakiinnostaa, saako heidän hoitojaan muissa maissa?

  • Heidi

    En ole koskaan kokeillut tämän merkin tuotteita. Taidan käydä ostamassa, jos oikeasti kirkastaisi hellävaraisesti hampaita. Kiitos vinkistä!

  • Emmi

    Olen itse menossa hampaiden valkaisuun kesän lopussa, ja tämä oli kyllä loistava tietopaketti. Taidan itsekin satsata näihin hammastahnoihin, joilla voi ylläpitää hampaiden valkoisuutta :) Todella hyödyllinen ja hyvä postaus, kiitos! :)

  • Tuula

    Heippa! Olen pyrkinyt huolehtimaan omista hampaistani hyvin, mutta valkaisussa en ole käynyt, aika kallista. Mieli kyllä tekisi ja ehkäpä joskus vielä käynkin. Viime Terveysmessuilla oli mahdollisuus testata hampaiden sävyä ja tietysti kävin testaamassa, omani olivat aika vaaleat hoitajan katsoman värikartan mukaan, muistaakseni toiseksi vaalein normaalista sävystä, luulin että olisivat keltaisemmat, ehkä sitten itsestäni vain tuntuu niin. Käyn säännöllisesti kerran vuodessa tarkistuksessa, haluan säilyttää omat hampaani. Ostan aina tarjouksesta vaalentavaa hammastahnaa. Vaaleat hampaat ja kaunis hymy nuorentavat ja piristävät.

  • Sanni

    Valkeat hampaat, tervetuloa!

  • Janni

    En ole vielä kokeillut, mutta tämän postauksen innoittamana varmasti tulen kokeilemaan!

  • KSatu

    Kiinnostavaa! Omat hampaani eivät varmaan koskaan olleet kovin valkoiset, mutta etenkin muutaman viime vuoden aikana olen huomannut niiden kellastuneen, kun kahvin kulutus on ottanut hieman vauhtia… Siitä huolimatta valkaisu hieman arveluttaa juuri hampaiden hyvinvoinnin takia – jos esteettisyyden saavuttaa terveyden kustannuksella.

  • Beata

    Kuulostaa kiinnostavalta! Olisi kiva kokeilla, toivottavasti onni potkaisee:)

  • En tiennytkään, että Yotuel-valkaisun voi ottaa ammattilaisella! Kiitos siis tiedosta :) Minäkin olen käyttänyt merkin tahnoja jo teinistä asti ^_^

  • Onniska

    Tosi luonnollinen lopputulos! Itseäkin kiinnostaisi valkoisemmat hampaat, mutta valkaisu on kuulostanut liian riskaabelilta ja kalliilta. Yotuel alkoi kyllä tämän postauksen jälkeen kiinnostaa kovasti :)

  • Ella

    Itse löysin pari viikkoa sitten Yotuelin hammastahnat parin vuoden tauon jälkeen, ne tuntuvat niin hyviltä!

  • Saara

    Mielellään kokeilisin näitä tuotteita, etenkin kirjoituksesi luettuani ja tuotuasi esille monta tärkeää pointtia, jotka kannattaa ottaa huomioon. Oma hammasluu on keltaiseen taittuva, joten käyttöä olisi!

  • Kinuski

    Ehdottomasti mukana. Yotuel on merkkinä tuttu, mutta en ole otse kokeillut.

  • Hk

    Olisi mukavaa kokeilla hampaiden valkaisua, mutta vielä olen käyttänyt vain tahnoja. Makeeta, että pääsit madridiin valkaisuun :)

  • Jane

    Kaunis, aurinkoinen hammashymy sulla! Yotuelin hammastahna on ollut nyt vuoden verran käytössä enkä vaihtaisi pois

  • Eve

    Kerran meinasi tarttua apteekista mukaan. Haluaisin kyllä kokeilla! Mukana arvonnassa.

  • Ninni

    Oon käyttänyt Yotuelia jo monta vuotta. Yleensä all in onea, koska se valkaisee oikeasti hammasluuta. Välillä käytän viikon kuurina kultaista, joka entsyymeillä poistaa kahvista ja mustikoista jääneet pintavärjäytymät. Toimii!

  • Petra Vikström

    Olen itse käyttänyt yotuel hammastahnaa, sitä lakritsia makua. Nyt vaihdoin yotuel all in One hammastahnaa ja oon tykännyt kovasti. Hyvä kirjoitus, mutta ehkä vähän liian pitkä mun makuun :)

  • Miina

    Fluorin tärkeydestä puhutaan ihan liian vähän. :/

    Käytän hammastahnana Elmexiä, koska siinäkään ei ole vaahtoavia ainesosia. Se tuntui alkuun tosi miedolta, mutta nyt en voisi enää kuvitellakaan palaavani takaisin perus-Pepsodentteihin, kun ne ovat niin järkyttävän äkäisiä! Tätä merkkiä voisin kokeilla!!

  • Ella

    Nyt alkoi pelottaa, onko oma valkaiseva hammastahnani turvallinen!

  • Hennas

    Kiinnostaisipa kokeilla näitä Yotuelin hammastahnoja! En ole tainnut koskaan aikaisemmin käyttää valkaisevia tahnoja, mutta olen kyllä silloin tällöin ajatellut, että kahvitummentumia olisi hyvä saada hampaista pois.

  • Sara

    Ilmeisesti nämä tahnat eivät sisällä natriumlauryylisulfaattia. Minulla aftat vähenivät huomattavasti, kun aloin käyttää hammastahnaa, jossa ei ole tuota vaahdottavaa ainetta. Kokeilisin mieluusti valkaisevaa tahnaa. :-)

  • Anna

    Todella hyvä postaus, lämmittää mieltä, kun sanot fluorin olevaa tärkeää hampaille. Niin moni kuitenkin lukee blogiasi ja ottaa vaikutteita vaikka tahtomattaankin ja fluorin vastustaminen näinä päivinä ärsyttää.
    Sulla on ihana hymy!

  • Paulina

    Tosi mielenkiintoinene aihe. Olen aina miettinyt hampaiden valkaisua ja ajatellu että mikä juttu siinä on.
    Itsellä aina ollu valkoisempaan taittuvat hampaat. Mutta kun 4 vuotta sitten aloin juomaan kahvi ( ri hyvä) olen huomannut että ovat kellastuneey.
    Mikä on myös on harmittanut, yritäny jättää kahvin myös pois mutta ei onnistu Onneks en pysty juomaan punaviiniä.

    En ole löytänyt hyvää hammastahnaa joka “valkaisee” hampaat. Yotul on minulle ainakin ihan uusi tuote, pitääpäs kokeilla.

  • laulaul

    Olen joskus harkinnutkin hampaiden valkaisua. Tuotteet tuttuja, välillä aina käytössä, kun alennuksista spottailen. :)

  • Marir

    Yotuelia on tullut käytettyä vuosikaudet jo. Enkä kyllä vaihda.
    Tekisi mieli valkaista hampaita ihan oikeastikin, mutta vielä en ole uskaltanut vihlonnan pelossa.

  • Heta

    Kaameelle kahvitratille tällaiset hampaidenvalkaisua koskevat jutut ovat aina lähellä sydäntä. Ihanaa, että löytyy myös kiilteelle hellävaraisia tuotteita!

  • Hanna

    Postaus herätti hammaskateutta :D itsellänihän on huolellisesta hoidosta huolimatta kellertävät ja vinot hampaat, ja olen ollut kiinnostunut valkaisevista hammastahnoista, mutta olen epäillyt niiden tehoa. Olisi kiva päästä testaamaan!

  • Elsa

    Olisi kyllä kiinnostavaa päästä koittamaan Yotuelia! Tee värjää ainakin omat hampaani, pieni kirkastus tekisi terää.

  • hanna

    Olen itse kerran valkaissut hampaani ja olin siihen todella tyytyväinen ! :) Siitä on kuitenkin jo vuosi aikaa, joten valkaisevat hammastahnat eivät olisi pahitteeksi! En ole Yotuelin tuotteita aiemmin kokeillutkaan.

  • Kirsi

    Olen Yotuelila harkinnut jo hetken, nyt olisi kiva kokeilla. Itsellä aika kuluneet hampaat, joten hankaavia en halua kokeilla.

  • Hanna

    Pakko sanoa, että käytin tuubillisen yotuelin valkaisevaa tahnaa joskus pari vuotta sitten ja se ei kyllä tehnyt yhtikäs mitään. Hammashoitolassa tehtävä valkaisu kyllä kiinnostaisi, mutta pelkään, että se pahentaa vihlontaa.

  • sannamaija

    Inhoan liikaa vaahtoavia tahnoja ja kellertävä luusto täälläkin, en tuntenut merkkiä ennestään eli aion kokeilla heti!

  • Ooh, ihana ois päästä kokeileen :) Oon pyöritellyt apteekissa joskus purkkia, mutta se jäi vielä toistaiseksi hyllyyn.

  • SallaH

    Valkaisu olisi mulle kyllä todella tarpeeseen, vaikka en hampaitani värjäävillä ruoilla ja juomilla tummenna, kellertyvät kai ihan luonnostaan. Täytyy kokeilla näitä tuotteita ehdottomasti.

  • Saana

    Yotuelit vaikuttaa tosi mielenkiintoisilta tuotteilta näin herkkäsuiselle!

  • Ilona

    Oon kanssa miettinyt hampaitten valkaisua jo pitkään mutta jotenkin en oo sitä uskaltanut toteuttaa. Tästä rohkaistuneena nyt taidan vihdoin varata ajan :)

  • Sari

    Näitä olisi kyllä mielenkiintoista testata! Olen viime aikoina miettinyt hampaiden valkaisua, vuosien kahvin- ja teenjuonti on jättänyt jälkensä. Pelottaa vain, että onnistunko jotenkin pilaamaan hampaani. Osallistun arvontaan :)

  • Laurs

    Olen jo pidempään käyttänyt Yotuelia, tykkään tosi paljon :) Mielestäni auttaa säilyttämään hampaiden kirkkauden.

  • Piia

    Käytin itse Yotuelia joskus teininä, kun hammaslääkäri suositteli sitä vihloviin hampaisiin. En muista oliko tahnasta apua, mutta vaahtoamaton koostumus jäi mieleen, eikä välttämättä niin positiivisella tavalla :D Kesti kyllä tottua. Vielä kun sais Yotuelin tavallisiin ruokakauppoihin, niin tarttuisi varmasti mukaan vieläkin :)

  • Emly

    Merkkinä Yotuel on tuttu, vaikka en olekaan koskaan käyttänyt. Olisi kuitenkin kiva testata, sillä tää postaus kyllä herätti kiinnostuksen!

  • Päivi

    Näitä Yotuelin tahnoja olisi kiinnostava testata! Itsellänikin on luonnostaan kellertävä hammasluu, jota haluaisin kirkastaa hampaiden siitä kärsimättä.

  • K

    Yotuelin hammastahnaa on tullut joskus itsekin kokeiltua, hinta taisi vaan muistaakseni olla sen verran “arvokas” ettei tuote jäänyt jokapäiväiseen käyttöön. Valkoisemmat hampaat vaikuttavat kyllä omaan fiilikseen yllättävän paljon. Tuntuu, että fiilis ja oma itseluottamus paranee valkoisten hampaiden myötä, mikä on kyllä toisaalta hieman hölmöä. Pitäisi vain antaa mennä ja hymyillä oli hampaat valkoiset tai ei :)

  • Aliisa

    Yotuel on tosi jees eikä vihlo! Ite oon ollut supertyytyväinen. :)

  • Marjan

    Blogistasi aikanaan Yotuelin bonganneena. En enää osaisi käyttää vaahtoavia hammastahnoja. En ole käyttänyt kuin tuota edullisinta versiota, hauska olisi testata muutkin.

  • Ennu

    Enpä ole tätä merkkiä aikaisemmin kokeillut, mutta huomaan jälleen kerran olevani todella mainiota kohderyhmää blogeissa oleville tuote-esittelyille! Tekisi nimittäin mieli painella samantien apteekkiin ostoksille :D

  • Tuumummi

    Olen käyttänyt Yotuelia itsekin. Tykkään kovasti, varsinkin siitä vaahtoamattomuudesta. Kalliin puoleinen hinta on ainoa miinus tuotteessa.

  • Iia

    Nuo kuvat! Niin kaunis hymy. Sellaisia ajatuksia herätti.

  • Anna

    Olisi mielenkiintoista kuulla myös vertailua eri merkkisistä vastaavista tuotteista.

  • Laura

    Oispa kiva kokeilla Yotuelia pitkästä aikaa! Muistan että äitini on joskus käyttänyt merkin tahnoja juuri tuon hellävaraisuuden ja hoitavuuden vuoksi, minulle kelpaisi myös pieni valkaisu.

  • S

    Olen itse todennut Yotuelin tahnat miellyttäviksi käyttää, ja hammaslääkärinä arvostan, että sisältävät sekä fluoria että xylitolia. Olisin kylläkin mielelläni lukenut tekstistäsi perustelut sille, miksi Yotuelin valkaisut ovat turvallisempia (verrattuna muihin valkaisuihin?). Tieteellinen näyttö kiinnostaisi. :)

  • sinis

    Itellä on tällä hetkellä aika herkkä suu, ja kaikki vaahtoavat hammastahnat tuntuvat ilkeiltä. Yllättävän vähän marketeista löytyy hyviä vaahtoamattomia tahnoja, saati valkaisevia sellaisia. Valkaisevia tahnoja tykkään käyttää, mutta vähän tosiaan epäilyttää niidenkin vaikutus suuhuni.

  • Eeva Mäntymaa

    Kiitos mielenkiintoisesta jutusta! Kyseinen aihe on juuri pyörinyt mielessä ja tästä sai hyviä vinkkejä⚘ täytyy testata!

  • Riikka

    Yotuel ei ole itselle vielä tuttu tuote, mutta äitini kehuu kyllä tuotetta ja vannoo sen nimeen Valkaisevia hammastahnoja on tullut kokeiltua ja täytyy kyllä tätäkin nyt kokeilla. Hyvä postaus!

  • Laitoin linkin tähän postaukseen verkkokauppamme fb-sivulle. :)

  • Heidi

    Kiitos vinkeistä! Itseäni valkaisevissa tahnoissa on juuri arvelluttanut niiden mahdolliset haitat hampaille. Hyvä kuulla, että löytyy tällaisiakin vaihtoehtoja.

  • Maija

    Haluaisin kokeilla valaisevaa hammastahnaa, mutta olen myös huolissani kiilteeni puolesta. Tämä voisi siis olla hyvä ratkaisu!

  • miisu

    Ah! Rrrrrakastan Youtelin hammastahnoja!

  • Virpi

    Hampaiden valkaisu on ollut mielessä, mutta jostain syystä en ole uskaltanut/ saanut aikaiseksi. Mutta Yotuelin tahnoja olisi kiva testata seuraavaksi.

  • Minna

    Kattava ja mielenkiintoinen postaus! Kyllä vain, Yotuel on tuttu merkki, minulle on noin 10 vuotta sitten tehty valkaisu Yotuelin tuotteilla, miellyttävä kokemus ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen :) Nämä valkaisevat hammastahnat tulisivat nyt tarpeeseen!

  • Pörhelö

    Olen kyllä monesti miettinyt valkaisevan tahnan ostamista, mutta ne miinuspuolet ovat toistaiseksi jarrutelleet. Jos Yotuel tosiaan on näin hoitava ja tehokas, niin saattaa hyvinkin olla että ostoskorista löytyy ensi kerralla tämän merkin tuubi perinteisen Pepsodentin sijaan :D

  • Maria

    Hammastahnojen aatelia! Noita kalliimpia tahnoja ei tosin ole tullut kokeiltua…

  • Anastasia

    Etuhampaat syöpyivät kun käytin fluoritonta tahnaa. Nyt syöpyneet kohdat pinttyvät. Yotuel voisi auttaa.

  • Anne

    Todellakin heräsi kiinnostus merkkiä kohtaan! Itselläni on myös aika kellertävät hampaat ja olenkin jo jonkin aikaa harkinnut niiden valkaisemista. Minulla on yksi implantti, jonka takia olen ollut vielä vähän epäileväinen miten tuollainen “tekohammas” reagoi valkaisuun. Tähänkin varmasti hammaslääkäri osaisi vastata :) sposti on anne.nieminen85@gmail.com

  • Annika

    Olen käyttänyt Yotuelin tahnoja jo pidemmän aikaa säännöllisesti, ja voin suositella. :)

  • Anne

    Oma hammastarinani on lähes vastaav kuin sinulla! Lapsena raudat ja aikuisiällä kerran tahty valkaisu, ja viime vuosina olen käyttänyt Yotuelia lähes poikkauksetta. Välillä kokeilin muita tahnoja, mutta mikään ei ole toistaiseksi tuntunut yhtä hyvältä. Uutta oli se, että Yotuel on lähtöisin Espanjasta.

  • Jenni Niskakangas

    Itselläni kellertävät hampaat, vaikka parhaani mukaan hoidan ja puhdistan. Nyt käytössä värjäymiä poistavat tabletit, mutta eroa en ole juurikaan huomannut eli seuraavaksi kokeiluun valkaisevat tahnat! Yotuel kyllä vaikuttaa luotettavalta ja turvalliselta. Itselleni tärkeintä on hellävaraisuus, sillä hampaita vihloo muutenkin herkästi.

  • Airrr

    Olen jo pitkään miettinyt että haluaisin kokeilla yotuelin hammastahnoja, mutta en vain ole saanut aikaiseksi ostaa! Nyt olisi kiva voittaa tuo tuotepaketti kun ensi vuonna on häätkin tulossa :)

  • Noora

    Olen itsekin käyttänyt yotuelin hammastahnaa jo vuosia! Tämä juttu sai miettimään, pitäisikö itsekki kokeilla tuota valkaisua kun oma hammasluuni on niin kellertävä. Jos siitä saisi lisätehoja pelkän valkaisevan hammastahnan lisäksi!

  • Tiina

    Enpä tiennytkään, että valkaisevat myös hammasluuta! Tosi mahtavaa kuulla, koska itsellä on keltainen hammasluu ja olen ajatellut, ettei siihen auta kuin hammashoitolassa tehty valkaisu.

  • Aino

    Kaunis hymy! Omat hampaat hieman keltaiseen taipuvat, olisi mukava kokeilla yotuelin tuotteita.

  • emiliakatariina

    Kuulostaa tosi hyvältä ja olisi ihana päästä kokeilemaan merkin tuotteita. Mukana arvonnassa siis ollaan. :)

  • Heidi

    Aihe on mietityttänyt kovasti viime aikoina ja kieltämättä vähän pelottaakin, kun noista toisaalta varoitellaankin. Vaikuttaa turvalliselta tämä Yotuel.

  • Sannamarianna

    On tuttu merkki, muutaman putkilon olen käyttänyt. :) Varsinaista valkaisua en ole koskaan kokeillut. Hampaiden hyvä hoito on elintärkeä asia!

  • Johanna

    Aina välillä pysähdyn miettimään, mikset iloisena persoonana lähes ikinä väläyttele hammashymyä kuvissasi – aivan kuten kuulen usein omien läheisteni pohtivan minun kohdallani. Olet kuitenkin häikäisevän kaunis näissä kuvissa, joten ehkä minunkin olisi aika opetella eroon näistä luuloistani, että hammashymy minua jotenkin “rumentaisi”. Järkeilysi asian takana olevista syistä kuulostaa kovin samanlaiselta kuin motiivit, joita olen pyöritellyt lähiaikoina mielessäni, joten ehkä tämä postaus oli myös merkki, että kaipaan Yotuelia omaankin pesurutiiniin!

  • Irkku O.

    Yotuel-tahnat käytössä täälläkin. Itsellä kellertävät hampaat, miehellä taipumusta aftoihin.

  • Olen itse kokeillut ruotsalaisen BeconfiDentin tuotteita, ja olen ollut niihin tyytyväinen. Nyt käytöstä kuitenkin jonkun verran aikaa, ja valkaisu olisi todella mieluinen koska töihinpaluu häämöttää äitiysloman jälkeen elokuussa.

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/
    eyc.heinrichs@gmail.com

  • Sini

    Olisi kiva päästä tutustumaan kyseiseen tuotteeseen! :)

  • Nia

    Yotuelia en ole koskaan kokeillut. Kiva, että muistutat hampaiden terveyden huollosta ja hoidosta. Arkinen, mutta erittäin tärkeä asia! Kiitos, kun jaoit tämän kanssamme.

  • Anu

    Ihanaa kuulla hellävaraisesta valkaisusta! Hymyile kuvissa useammin, oikomisen tuskien jälkeen hampaita sopii esitellä, itse ajattelen näin. ;) pitääkin taas tutustua merkkiin paremmin, josko heillä olisi hyvä tahna vihloville hampaille!

  • Camilla

    Mielenkiintonen postaus! Itsekin oon monta kertaa miettinyt hampaiden valkaisua, mutta en oo kuitenkaan uskaltanut ja raaskinut kokeilla.

    Jäin miettimään, miten Yotuelin hammastahnat valkaisee. Sen sanoitkin, että ne ei toimi samalla hankausperiaatteella kun monet muut valkasevat hammastahnat. Valkaiseeko fluori, vai mihin tahnojen teho perustuu?

  • Inka

    Ajankohtainen postaus itselle! Oon joskus aikoja sitten käyttänyt Yotuelin tahnaa, ja tarkoituksena on ollut ostaa lisää, mutta se on sitten vaan jäänyt… Olisipa siis mukava palkinto!

  • Tia

    Kuulostaapa hyvältä, mukana ehdottomast. Sinulla on Jenni kaunis hymy! :)

  • Mmiia

    En ole oikein koskaan pitänyt hampaistani, mutta hymykuoppieni kehujen ansiosta en ole koskaan arkaillut hymyillä. Olevinaan hampaani ovat liian keltaiset ja epäsäännölliset. Vaikkakin hammaslääkärin kommentti söpön sirosta kulmahampaasta huvitti. :D Pääasia että olisivat hyvinvoivat. :) voi kun vielä muistaisin käyttää hammaslankaa säännöllisesti…

  • Iti

    Kiinnostava ja aiheellinen postaus! Olen itse käyttänyt Yotuelia jo useamman vuoden ja en vaihtaisi pois! Itselläni suurin syy vaihtamiseen oli juurikin tuo tavallisten hammastahnojen suuta kuivattava vaikutus, ja nyt en enää pysty pesemään tavallisilla enää ollenkaan! Turvallinen valkaisu on kiva lisä, itselläni on aina ollut luonnostaan aika valkoiset hampaat, mutta tuntuu että ikää tullessa myös tämä on heikentynyt ja värjäymiä tulee herkemmin.

  • Sara

    Itselläni kävi päinvastoin: käytin Weledan suolahammastahnaa viitisen vuotta ilman reikiä (tosin reikiä ei ollut aikaisemminkaan), mutta sitten siirryin taas ns. tavalliseen hammastahnaan, ja reikiä tuli puolentoista vuoden aikana neljä!!!En kuitenkaan ole uskaltanut vaihtaa takaisin fluorittomaan,koska en halua hampaitani porattavan enää ikinä! Olisikin ihana kokeilla noita Yotuelin tahnoja, koska olisihan se raikkaampi hymy ilman hampaiden kulumista haaveissa…

  • Irmeli

    Nyt on niin ajankohtainen juttu että täytyy kommentoida. Olen paininut samojen ajatusten kanssa, ja mielelläni kirkaisin omaa hymyä. Sinulla on kaunis ja luonnollinen hymy. Sitä katsoessa alkaa itselläkin hymyilyttää☺

  • Adele

    Seuraavalla kerralla Yotuelia !!

  • Monika

    Oi, olet kyllä viehättävä hammashymylläkin! :) en ole koskaan kokeillut mitään hampaita valkaisevaa, antaisin hammastahnalle mielelläni mahdollisuuden.

  • Riku

    Siis apua, kuinka hyvään saumaan luin tän postauksen! Just eilen pähkäilin, että pakko harkita vakavasti hampaiden valkaisua, sillä kulmahampaat ovat saaneet kyllä väriä. Eilinen ilta menikin googletellessa hammaidenvalkailusta. Kiitti hyvistä vinkeistä :))

  • Nina

    Olen käyttänyt Yotuelia nyt vuoden putkeen ja ei voi kuin kehua! Selkeästi kirkkaampi hymy, mutta myös raikkaampi suu. Aivan ehdoton hammastahnavalinta. Pitääpä pistää harkintaan myös tuo valkaisuhoito!

  • H

    Hyvä juttu,ostamaan

  • Tiia

    Käytin ennen Yotuellia, mutta harmikseni opiskelijana siitä tuli muutama vuosi sitten luovuttua tyyriimmän hinnan vuoksi. Nyt kokemuksistasi luokiessa heräsi kyllä hinku ostaa vanhaa suosikkia takaisin, vaikka se olisikin hiukan kallimpaa, kuin normaalit markettitahnat. Sen verran hyvät olivat kokemukset :)

  • Sannna

    Joskus olen tuota Yotuelia kaupassa katsellut, mutta hintansa puolesta on saanut jäädä kauppaan. Olisi kyllä kiva testata!

  • ak

    Oon kokeillu all-in-one versiota ja todennu sen hyväksi. Ihana kun ei vaahtoa, mutta silti tulee puhdas tunne. Myös pientä valkaisutulosta näkyi. Haluisin myös päästä kokeilemaan merkin toista hammastahnaa.

  • Mimmu

    Olipa hyvä tietoisku, täytyy ottaa testiin.

  • Karoliina

    Mulla on jo hetken ollut mielessä hampaiden valkaisu, joten tuli todella hyvään saumaan tämä postaus. Olen itse kanssa todella tarkka, mitä tuotteita hampaisiini käytän. Mielenkiinnolla haluan kyllä kokeilla Yotuelia.:)

  • Indra

    Toivelistalla on jo kauan ollut nämä hammastahnat, ja tämä postaus vain vahvisti tunnetta! Opiskelijabudjetille Yotuel on ehkä vähän turhan kallis, kun perustahnoja saa alle eurolla, mutta jos sitä nyt joskus voisi itseään hemmotella… :)

  • Satu

    Olen käyttänyt parin tuubin verran. Alkuun oli hassun tuntusta, kun ei tullut vaahtoa mutta nyt siihen on jo tottunut.

  • Lullah

    Ois kyllä kiva kokeilla. Voin vaan kuvitella poikaystävän reaktion, jos ehdottaisin jotain muuta kuin perus kilo/litrahinnaltaan halvinta säästöpakkausta. Jos sitä itselle kokeilisi.

    Havahduin siihen, että herran jestas, minähän olen lukenut siitä neljän vuoden takaisesta valkaisusta. Onko siitä jo niin kauan? Huihui!

  • Maire

    Herätteli taas ajattelemaan omaa hampaiden kuntoa. En ole käynyt hammaslääkärissä kuuteen vuoteen, olisi varmaan korkea aika!

  • Essi

    Kiva postaus! :) mullakin vähän keltaisemman puoleiset hampaat, joten kiva kuulla vinkkejä niiden turvalliseen valkaisuun! En ollut kuullutkaan tuosta Yotuel-valkaisusta aikaisemmin, joten kiitos infosta :)

  • Riitta

    Yotuelin käyttö on jäänyt harvoihin kertoihin, mutta postaus kyllä herätti mielenkiintoni! Muistan vanhempieni käyttäneen heidän hammastahnaansa, mutta itse olen suosinut käytössä muita merkkejä tähän asti.

  • Minttu

    Ah! Ihana sun hymy! Mäkin toivoisin yhtä valkoisen ja ihanan :)

  • Niina

    Ainahan sitä toivoisi valkoisempaa hymyä! Meinaa n testata ja käydä tänään kauppareissulla hakemassa tuubin! Kiitos vinkistä!

  • Meriina

    Mielenkiintoinen postaus. Tuote on tuntematon, mutta haluaisin kokeilla.

  • Joliel

    Yotuel ei ole ennestään tuttu tuote, enkä ole aiemmin testannut valkaisevia hammastahnoja. Hampaiden valkaisustakaan ei ole kokemuksia, mutta haaveilen kyllä siitä. Rahapussi ei tosin anna periksi sen suhteen..

  • Ansku

    Olisipa mukava kokeilla tätä tuotetta! Hampaat todellakin kaipaisivat kirkastusta.

  • Katri

    Nyt alkoi kyllä tehdä mieli testata näitä! Itse huomasin juuri tällä viikolla että hampaat ovat alkaneet ikävästi kellertävä, eikä kahvin juonti varmaan auta asiaa.. Täytyy katsoa josko tässä lähistöllä joku tekisi ammattivalkaisuja. Niin, ja olen menossa ensi viikolla Madridiin itsekin, jee! :)

  • Helinä Hirvensalo

    Kiitos vinkistä! Pitää varmaan ottaa testiin :)

    Ps. Oot kyllä tosi kaunis!

  • Sanna

    Kyllä vain käytän Yotuelin tahnoja ja tuotteita. Varsinaisen valkaisun teetän tarvittaessa laservalkaisuna suuhygienistillä, sen ylläpitoon Yotuelin tahnat ovat parhaita. Valkoinen terveen näköinen hammas rivistö viestii nuorekkuutta ja terveyttä ja itseluottamusta, kun uskaltaa hymyillä.

  • Stiina

    Oon käyttänyt yotuelin tuotteita aikaisemmin, mutta tykästynyt hammastahnana enemmän silti iWhiteen. Valkaisukiteistä tehokkaimpia ovat mielestäni ne, joita Suomesta ei saa, eli ns. valkaisuteipit yms. Pitääpä silti ehkä ostaa yotuelia taas pitkästä aikaa!

  • Pipa

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Olen itsekin miettinyt hampaiden vaalennusta keväällä/kesällä.
    Hampaiden vaaleus/raikkaus kun korostuu kesällä niin ihanasti pienen päivetyksen kanssa :)

  • Piennisäkäs

    Olen ollut tietoinen merkin olemassaolosta, mutta en ole kokeillut.

    Jotenkin olen viimeaikoina kyllä kiinnittänyt huomiota tuohon vaahtoavien “perustahnojen” suuta kuivattavaan vaikutukseen, kauhukokemuksia on erityisesti kaikkein voimakkaimmin raikastavista, joita on joskus tullut kokeiltua ohimennen kyläillessä.

  • Laura

    Täytyykin kokeilla, jos tästä hammastahnasta löytyisi apu aftoihin, joita tulee jostain syystä minulle melko helposti. Kiitos vinkistä!

  • Jane

    Uusi merkki minulle! Olisi kiva testata :)

  • KatjaJ

    Näitä tuotteita olisi mukava päästä kokeilemaan. Vaahtoamattomuus kuulostaa hyvältä.

  • H

    Kuulostaa hyvältä! Mukana arvonnassa :)

  • Sara

    Olisi mielenkiintoista tietää mihin noiden hammastahnojen valkaisuteho perustuu? :) ja kiva itse kokeilla

  • Villis

    Kiinnostaa kovasti, olen totta maar mukana!!!

  • Hanna

    Olen muutama vuosi sitten käynyt hampaiden valkaisussa ja pidin lopputuloksesta todella paljon, joten voin suositella sitä kenelle tahansa. Minulla on myös enemmän kellertävämpi hammasluusto ja valkaisun jälkeen ne olivat selvästi valkoisemmat. Koin että, varminta oli antaa ammattilaisen (suuhygienistin) valkaista ne ensimmäisen kerran. Sain samalla paljon tietoa hampaiden kotivalkaisuun liittyen ja muuta tärkeää tietoa hampaiden hoidosta. Mukaani sain vielä kotivalkaisuun tarkoitetut hammasmuotit, mitkä tehtiin ennen varsinaista valkaisua. Olen Jenni sun kanssa samaa mieltä, että jos tahtoo saada luonnollisen valkaisun ja nopean lopputuloksen kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen :)
    Monesti olen miettinyt, että pitäisi kokeilla Yotuel hammastahnoja, joten kiitos tästä postauksesta! Vaikka en arvonnassa voittaisikaan menen sellaisen varmasti ostamaan.

  • Johku

    Kiintoisa postaus. Olen ollut aikeissa monasti kokeilla merkkiä, mutta päätynyt valitsemaan jotakin muuta. Tullut myös tulokseen, ettei tuotteet oikein toimi, muuta kun kirkastavat hetkeksi. Nyt aionkin testata Yotuelia sinun innoittamanasi. Ehkä joskus tulevaisuudessa oikeaan valkaisuunkin, sitten kun opiskelut ohi ja ns. leiväsyrjässä kiinni. Kookos-tuhkasta valmistetun jauheen käyttö nyt hieman epäilyttää, jos se vahingoittaa hampaan pintaa…

  • Riiks

    Olen vuosia sitten kokeillut hampaiden valkaisua joidenkin liuskojen avulla ja sen jälkeen olen satunnaisesti saattanut kokeilla jotain valkaisevaa hammastahnaa. Siihenpä ovat kokeiluni jääneet. Omissa hampaissa vähän harmittaa se keltaisuus, mutta ainakaan vielä en ole lähtenyt ammattilaisen luokse valkaisun kanssa. Mielenkiintoinen postaus siis! Yotuelin tahnaa voisikin ostaa pitkästä aikaa, ellei arpaonni suosi…

  • Emma

    Yotuelin tahnat on kyllä hyviä, joten ehdottomasti haluan mukaan arvontaan!

  • Hiisku

    Ihana hymy! Vaahtoamattomuuteen tottuminen vei aikansa, mutta maku on todella hyvä! Olisi kiva päästä testaamaan muitakin tuotteita kuin perustahnaa. :)

  • Mimu

    Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta tahnalta!

  • Jenna

    Käytän fluorittomia luomutahnoja mutta kiinnostaisi kokeilla tätä tahnaa! Hampaat kaipaisi todellakin myös valkaisua.

  • Onerva

    Kiitos “varoituksesta” koskien fluorittomia hammastahnoja!

  • Heta

    Ehdottomasti mukana

  • Qjs

    Mikä ihana hammashymy! Mulla on kanssa tosi keltainen hammasluu, joten olen innolla aina kokeilemassa kaikkia valkaisuja. Ammattilaissella ei ole kuitenkaan ollut varaa koskaan käydä, jos s saisin yllättäen paljon rahaa menisin heti! Nyt voisin kokeilla Yotuelia, kiitti vinkistä.

  • Iina

    Minulle tyli kyllä myös uutena tietona, että luonnostaan kellertävä hammas on kestävämpi. Näitä olis kiva päästä kokeilemaan..!

  • MillaMarjaana

    Taidanpa ottaa hammastahnan testiin ja jatkaa valkaisusta haaveilua. :)

  • Taina Salomaa

    Olen tykännyt Yotuelista mutta silti aina epäilyttää tällaisten tuotteiden terveysseikat.

  • Mi

    Olen Apteekissa käydessäni noita tutkinut ja tämän luettuani olen varsin kiinnostunut kokeilemaankin. Kiitos vinkistä ja kivaa kevättä!

  • Mari

    Pitää kokeilla ainakin tuota tahnaa.

  • Maria G

    Olipa mielenkiintoinen juttu, täytyy ottaa tuo tahna käyttöön, harmittaa niin tuo hampaiden tummuus :(

  • Laura

    Itsekin neljänkympin lähestyessä valkaisua miettivänä luin tekstin kovin kiinnostuneena. Tuota tahnaa on kokeiltava ainakin!

  • I.H.

    Tätä on kokeiltu ja kyllä se tuntui vaalentavan! Jostain syystä ei kuitenkaan jäänyt jatkuvaan käyttöön, mutta nyt taas tekisi mieli ottaa takaisin hyllylle… :)

  • JennaOu

    Hampaiden hyvinvointia ei koskaan voi korostaa liikaa! Ois kyllä kiva saada itsellekin hieman valkoisempi hymy :)

  • Leena

    Mielenkiintoista, vaikuttaa turvalliselta tavalta valkaista!

  • K

    Yotuel on minullakin käytössä. Ja nyt ehkä uskallan valkaisuunkin, kiitos linkeistä!

  • Niksu

    Mielenkiintoinen postaus, olen juuri ajatellut mikä valkaiseva hammastahna olisi paras. Kokeilen mielelläni Yotuelia.
    Varsinaiseen valkaisuun en ole uskaltaunut vielä.

  • Elisa

    Yotuel on tuttu, valkaisuun en ole vielä uskaltautunut.. mutta tämän postauksen myötä sinnekin! :) Ihanaa kesää sinulle! <3

Related posts