20/04/17

Pääsiäispupu ja kevään ensimmäinen jäätelö

2 34 jaatelo17

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Ingman

Viime vuonna korkkasin jätskikauden reteästi ulkoilmassa jo helmikuussa, kun ostimme kaverini kanssa tikkujäätelöt lähikaupasta lounastuokion päätteeksi ja painelimme aurinkoiseen säähän nautiskelemaan jälkkäriherkkujamme. Tänä vuonna sain sinniteltyä pääsiäiseen asti, mutta viime päivien aurinkoiset säät houkuttivat aloittamaan “kesäkauden”, vaikka lämpömittarin lukemat eivät vielä ihan jätskikeleissä olekaan. Hyvin voi syödä jätskiä silti jo ulkonakin – varsinkin suojaisassa paikassa paistatellessa fiilis on jo varsin keväinen.

Minulla on ollut jo pari vuotta sellainen tahaton traditio, että juuri pääsiäisen tienoilla olen aloittanut kevätsesongin myös tällä nimenomaisella takilla. Jotenkin tässä Tiger of Swedenin takissa on juuri se kevään tuntu. Olen toiveikkaana (ja vähän uhkarohkeana) jo pakannut kaikki talvitakkini muuttolaatikoihin Ja niin tuli rohkaistuttua vaihtamaan takki kevyempään. Alle puin toki yhä lämpöisen villapaidan ja kaulaan kiedoin muhkean huivin.

jaatelo10

Olen harvoin näin vaaleanpunaisena liikenteessä kuin tällä kertaa, mutta jostain syystä teki mieli kirmata yhtenä pastellinvärisenä hattarana kevätauringossa. Vaaleanpunainen takki, hattarahuivi, vaalea neule ja vielä Minna Parikan pupunilkkurit – joskus nainen tarvitsee vaaleanpunaista.

On muuten hassua, miten sitä tulee muodostettua jokin tietynlainen mielikuva toisesta ihmisestä, vaikka sillä ei lopulta olisi paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa. Joku sanoi minulle muutama vuosi sitten, kun olin pukeutunut kokomustaan, että onpa kiva ja yllättävä kokonaisuus minulta. Kiitin kauniisti ja kysäisin, että mitä hän oikein tarkoitti yllättävällä. Kommentoija totesi, että “No kun sä oot yleensä niin semmoinen vaaleanpunainen!” Minua jotenkin nauratti, koska tuossa hetkessä en edes muistanut, milloin olisin viimeksi pukeutunut vaaleanpunaiseen – kokomustaa sen sijaan on yllä vähän väliä. Mutta hänen silmissään minulla oli vaaleanpunainen habitus. No näissä kuvissa se oli sitä ihan konkreettisestikin. :)

Joko joku muu rohkea on uskaltautunut aloittamaan jätskikauden ulkoilmassa? Vinkiksi vegaaneille, gluteenittomille tuuttien ystäville ja muuten vain uteliaille, että näitä Ingmanin vegaanisia Choice-tuutteja saa myös irtokappaleina jäätelöaltaista.

jaatelo7 jaatelo15

Takki // coat Tiger of Sweden*

Villapusero // sweater Iro

Farkut // jeans Monki*

Kaulahuivi // scarf Balmuir*

Kengät // shoes Minna Parikka*

Aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*

* saatu blogin kautta / gifted

jaatelo1 jaatelo6jaatelo19 jaatelo16 jaatelo13jaatelo12jaatelo14jaatelo20jaatelo11jaatelo18jatski1

Photos: Arttu Mustonen

Tags: , ,

Categorised in: Muoti

2 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • anni

    Ihana asukokonaisuus ja nuo choice-jäätelöt ovat kyllä hyviä :)

    Haluaisin kysyä noista monkin housuista (malli kimono?), että ovatko ne kuinka mukavat päällä, koska ovat käsittääkseni 100% puuvillaa? Mietin housujen ostamista, mutta jätin vielä kauppaan, koska olen tottunut joustaviin farkkuihin.

    Minulla olisi myös toive: voisitko tehdä postauksen siitä, kuinka laitat hiuksesi arkena ja millaisia tuotteita käytät? :) Omat hiukseni ovat myös ohuet ja polkkamittaiset, mutten oikein osaa tehdä mitään hiuksilleni. Kiitos jo etukäteen!

Related posts