22/03/17

Pariisin kevät – vinkkejä matkaajalle?

7 58

Joku saattaisi ajatella, että on ihan hullua lähteä tässä vaiheessa reissaamaan, kun on muutto ihan nurkan takana ja kotona enemmän kuin riittämiin kaikenlaista hommaa… Mutta minäpä päätin, että nimenomaan kaiken tämän hässäkän keskellä olen ansainnut pienen viikonloppuloman poissa muuttolaatikkokaaoksesta ja arjen pyörityksestä. Ja niinpä varasin miniloman Pariisiin parin viikon päähän. Muuttosotkua ehtii kyllä setviä sen loppukuun…

Kevät on huhtikuussa Pariisissa jo pitkällä, joten on ihanaa päästä ottamaan pieni varaslähtö kevääseen. Haaveilen jo paljaista nilkoista ja kevyemmistä takeista. Tänä vuonna pitää muistaa ottaa allergialääkkeet reissuun mukaan muutaman vuoden takaisesta siitepöly-yllätyksestä viisastuneena.

paris2

Vaikka olen käynyt Pariisissa monen monta kertaa, reissut ovat aina olleet melko pikaisia pyrähdyksiä ja useimmiten täynnä työhön liittyvää hässäkkää ja ohjelmaa. Tästä syystä en oikeastaan tunne kaupunkia kovin hyvin. Niinpä ajattelin nyt hyödyntää teitä Pariisin tietäjiä ja kokeneita kävijöitä, ja kysellä jo hyvissä ajoin vinkkejä ihanista ravintoloista, kivoista kulmakuppiloista, ihanimmista pikkuputiikeista ja parhaista menovinkeistä. Lämmin kiitos jo etukäteen! :)

Translation: Paris is calling! I booked a little mini vacation to Paris in a few weeks so if you have some great tips for a Paris traveller, bring it on! 

paris3

Tags: ,

Categorised in: Matkat

7 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Tua

    Oi ihana Pariisi! Alan aina näin keväisin kaivata sinne kovasti. :)

    Kannattaa käydä ainakin Montmartessa pyörimässä! Siellä sijaitsee myös hauska fondue-ravintola Le Refuge des Fondues (17 Rue des Trois Frères). Suosittelen, se on elämys! :)

  • Silki

    La Briciola osoitteessa 64 Rue Charlot on yksi suosikeistani. Viihtyisä, ranskalaista ja italialaista yhdistävä kulmakuppila, josta saa loistavaa panna cottaa. Plussaa ystävällisestä henkilökunnasta.

    Myös monet Rue Saint-Annen japanilaiskorttelin ravintolat ovat vierailun arvoisia.

    Täytyy vielä mainita, että pariisilaiset ovat aina olleet ystävällisiä, vaikken puhu ranskaa. : )

  • Kaisa

    Tässä Katariina Lambergin Sacré Coeur -opaskirja vastaa varmasti sinun tarpeisiisi, kannattaa tutustua! Ostin sen juuri Pariisista Suomen kulttuuri-instituutista. http://www.ahonenandlamberg.com/sacre-coeur/

  • Laura

    Tässä liuta vinkkejä Pariisissa kolme vuotta asuneelta.

    Canal St. Martin, sen verralla kiva käppäillä ja kannattaa ehdottomasti kurkata le Comptoir General. Vaikea löytää tietämättä, sillä kadulle ei oikeastaan mitään kylttiä. Talossa koko seinän kokoinen puu graffiti, siitä sisäpihaan rohkeasti. Kuulemma iltaisin hirveät jonot.

    100% Pariisitunnelmaa vanhoilla katetuilla kauppakujilla Grand Boulevards metron hollilla. Passage Panoramas jne.

    Kaupoista Merci on kiva. Pohjosessa Marché de puces de St Ouen-antiikkimarkkinat näkemisen arvoinen. Ei kannata vaan jäädä niihin krääsäkojuihin,itse tori tulee vasta näiden jälkeen.

    Le Percheoir-kattoterassilta hienot näköalat. Niitä taitaa olla kaksi, toinen BHV-kaupan yläkerrassa.

    Puistoista suosittelen Parc de Belleville tai Buttes Chaumont, eivät ole yhtään niin turistipaikkoja. Bellevillen puistosta myös näkymä Eiffeliin saakka ja sen ylälaidassa kaksi kivaa terassikahvilaa.

    Tulin sieltä itse juuri viime viikolla ja kirsikkapuut täydessä kukassa!

    Bon voyage!

  • lydiah

    Pariisi on ehdoton lempparini ja useasti siellä on tullutkin käytyä! Keväinen Pariisi on ihana <3 Suosittelen mm. sunnuntaikävelyä Marais'ssa ja lounaaksi falafelejä, iltakävelyä Montmartrella, maisemia suurten tavaratalojen kattoterasseilta ja Bellevillen puistosta, käyntiä Fondation Louis Vuittonissa…. Kohteita riittäisi loputtomiin! Ihanaa reissua, itsekin hetkeksi palasin ajatuksissani keväiseen Pariisiin:)

  • Jos ranskalaisen merkin Maje:n vaatteet kiinnostaa, niin itse ainakin rakastuin merkin outlet-myymälään osoitteessa 92 rue des Martyrs, 75018 Paris (Metro Abbesses). Heti sen vieressä sijaitsee Les petites, joka myös keskittyy ranskalaiseen muotiin. Itse asun Stuttgartissa, niin Pariisi on tossa kiven heiton päässä ja vinkit aina kiinnostaa, eli sun Pariisi-postausta odotellessa… :)

    blog-nord.blogspot.com

Related posts