28/02/17

Voisitko seurustella ihmisen kanssa, jonka lempimusiikkia vihaat?

17 57 ARdyn

On joskus jännittävää huomata, miten eri tavoin ihmiset kuuntelevat musiikkia. Ja miten erilaisista musiikillisista elämyksistä kukin kiksejään ammentaa. Ja monesti samakin ihminen eri tilanteissa ja mielentiloissa fiilistelee eri juttuja.

Musiikki jos mikä on makuasia, ja vaikka makuasioista on turha kiistellä, olen huomannut, että minun olisi kyllä vaikea esimerkiksi seurustella ihmisen kanssa, jonka musiikilliset mieltymykset eivät miltään osin kohtaa omieni kanssa. Deittailin joskus vuosituhannen alussa tyyppiä, joka kuunteli lähinnä sellaista huuto- ja örinämetallia. Kun musiikki tahdittaa yhteisiä hetkiä ja muistoja, voivat kovin eriävät musiikkimieltymykset joskus jopa vähän lässäyttää sen muutoin ihanan tilanteen. Kun herkän hetken taustalla pauhaa korvia riipivä mölinä, voi siihen itse hetkeen olla vaikea keskittyä, jos itse mieluummin kuuntelisi jotain ihan muuta. Pahimmillaan epämieluisa musiikki tuntuu oikeasti kuormittavalta ja häiritsevältä.

Onneksi useimpien ihmisten kanssa on mahdollista löytää edes joitakin kappaleita ja genrejä, joita molemmat voivat sietää. Musiikkiin suurella palolla suhtautuvalle ihmiselle voi kuitenkin olla suorastaan surullista, jos oma kumppani ei jaa omaa roihuavaa rakkautta jotakin musiikkigenreä tai artistia kohtaan. Tai peräti inhoaa sitä.

Ensiajatuksella tällainen asia voi tuntua triviaalilta ja täysin epäolennaiselta, mutta minulle musiikkimaku edustaa usein jotain paljon enemmän kuin pelkkää musiikkia. Olen huomannut, että yleisesti ottaen minulla on usein enemmän yhteistä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa myös musiikkimaku kohtaa. Loppujen lopuksi musiikkimaku saattaa määrittää paljon esimerkiksi sitä, millaisissa paikoissa tykkää käydä vapaa-ajalla viettämässä aikaansa. Olenpa huomannut toisinaan korrelaatiota myös tyyliin ja muihinkin makumieltymyksiin.

Toisaalta, myös oma musiikkimaku on vuosien varrella muuttunut ja kehittynyt nuoruusvuosista paljonkin. Osa mieltymyksistä on säilynyt ja osaa entisistä lempikappaleista kuuntelen nykyään lähinnä naureskellen. Toisaalta olen niin tunnepohjainen musiikin kuuntelija, että joku kappale kuulostaa yhtenä päivänä täydelliseltä ja toisena en jaksa kuunnella sitä tippaakaan.

On myös kiinnostavaa, miten eri tavoilla ihmiset kuuntelevat musiikkia kokonaisuuksina. Toiset kuuntelevat aina kokonaisia albumeita, kiltisti alusta loppuun jaksamatta vaihdella tai skippailla biisejä riippumatta siitä, onko jokainen kappale nyt ihan se suurin lemppari. Itse taas hyvin harvoin kuuntelen levyjä kokonaisuuksina. On toki sellaisiakin albumeita, jotka toimivat yhtenäisenä musiikkielämyksenä ja ovat kautta linjan niin onnistuneita, että sekaan ei mahdu yhtään täytebiisiä.

Tosiasiassa tykkään kuitenkin useimmilla levyillä oikeasti vain yhdestä tai kahdesta kappaleesta ja siksi olen enemmän sellainen valikoiva kuuntelija, joka napsii kirsikat kakun päältä ja kokoaa niistä yhden herkullisen hedelmäsalaatin. Tästä syystä Spotify on meikäläiselle ihan unelmien väline itse koottuine soittolistoineen. Tapailin joskus miestä, jonka mielestä albumit kuului kuunnella aina kokonaisuuksina alusta loppuun eikä liene vaikeaa arvata, että erimielisyyksiähän siitä syntyi.

Vaikka luonnettani ei ole siunattu suurella määrällä kärsivällisyyttä, löydän välillä itsestäni ihan uusia ulottuvuuksia musiikin kautta sillä saralla. Saatan jaksaa kuunnella 10 minuutin mittaisen kappaleen alusta loppuun siksi, että siellä jossain keskellä on puolen minuutin mittainen täydellinen kohta.

Joskus ihastun biisiin ensikuulemalta ja joskus ihastuksen syttyminen ottaa aikansa. Joskus biisin alku ei sytytä lainkaan, mutta loppuvaiheessa kappale herää yhtäkkiä henkiin ja vie mennessään. Vähän kuin ihmistenkin kohdalla. Tämä oheinen biisi ei innostanut ensimetreillä ollenkaan, mutta parin minuutin kohdalla alkava C-osa päräytti siinä määrin, että nyt kappale on soinut tehosoitossa viimeisen viikon. Ja hauskaa kyllä, yksikään muu Ardynin kappale ei läpäissyt ankaraa seulaani. Mutta Universe, se on aivan ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen kappale, kunhan malttaa kuunnella koko biisin. :)

Photo: Ardyn

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Musiikki

17 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Linnea

    No en tiedä.. Harmittaa ihmisten kapeakatseisuus ettei mukamas voi seurustella ihmisen kanssa joka jakaa erilaisia asioita. Miten se voi vaikuttaa siihen faktaan että rakastaa ihmistä. Pitää pystyä kuuntelemaan muutakin kuin mistä itse tykkää, eikä olla niin itsekäs. Mutta tietysti se vaatii molemminpuolista avarakatseisuutta.

    Musta olisi tylsää seurustella ihmisen kanssa joka tykkäisi täysin samasta musiikista kuin minä :D
    Ainakin meillä mieheni kanssa on ymmärrystä molempien musiikkimakuun.
    Vaikka en aina jaksaisi kuunnella hänen ug räppiä, niin olen monesti huomannut löytäväni sieltä aivan mielettömiä sanoituksia, mitä taas ei mun tykkäämässä musiikkigenressä oikein ole.

    Autossa ollessa kuunnellaan molempien musiikkia. Koska niinkuin aikasemmin sanoin, niin sekään ei toimi että kuunnellaan vaan toisen musiikkia. Silloin mennään metsään..

    Toki ymmärrän ihmisiä jotka ovat olleet pitkään sinkkuina tuntuvat ajattelevan melko itsekkäästi asioista, mutta joskus pieni matka muille mieltymyksille voi olla upea kokemus.
    Toivottavasti sait ymmärrettyä pointtini. Olen todella huono kirjoittamaan ajatuksiani sanoiksi.

    • Mainittakoon nyt tässä heti alkuun, että ilman muuta voisin seurustella myös ihmisen kanssa, jonka kanssa musiikkimaku ei kohtaa, jos kaikki muu natsaisi. Monesti omaakin musiikkimakua on mahdollista laajentaa ja erilaisen maun omaavan kumppanin lempibiiseistä voi löytää uusia suosikkeja. Ja joskus voi yhdessä löytää yhteisiä, molemmille ihan uusia lemppareita. Toisaalta monella voi olla aika laajakin musiikkimaku, joten on suhteellisen helppoa löytää ihmisiä, joiden kanssa mieltymykset kohtaavat ainakin joiltain osin.

      Ylipäänsä eri ihmisillä on hyvin erilainen suhde musiikkiin – toisille sillä ei ole niin suurta merkitystä ja toisille se on valtavan suuri intohimo. Osa kuuntelee hyvin tiukasti vain yhden genren musiikkia ja osa taas sujuvasti kaikenlaista. On tietysti hirveän helppoa käydä yhdessä keikoilla ja löytää sopu automatkoilla, jos mieltymykset musiikin suhteen kohtaavat. Useimmiten kuitenkin tarvitaan joskus kompromisseja, niin kuin parisuhteessa nyt yleensäkin. Onneksi myös kuulokkeet on keksitty. ;)

      Vaikka suhtaudun itse musiikkiin suurella palolla, en muista tilannetta, jossa olisin lähtökohtaisesti tyrmännyt toisen vain musiikkimaun perusteella. Yleensä tällöin syyt ovat olleet jossain ihan muualla. Mutta kyllä muistan, kuinka vaikeaa oli tuon örinämetallia kuuntelevan ihmisen kanssa nauttia toisinaan yhteisistä hetkistä – varsinkin kun hän ei itse ollut ihan yhtä suopea kuuntelemaan minun mielimusiikkiani.

      Tosiasiassa olen vain huomannut, että varsin usein uusia ihmisiä kohdataan nimenomaan sellaisissa paikoissa, joita musiikki jollain tapaa säestää: baareissa, konserteissa ja ravintoloissa. On välillä suorastaan tylsää, että samat naamat pyörivät aina tietyissä samoissa musiikkipiireissä. Ja vastaavasti törmään harvemmin vaikkapa niihin deathmetallia luukuttaviin jamppoihin, kun en esimerkiksi pyöri sen tyyppisissä baareissa tai kyseisen genren keikoilla. On sillä tavoin jopa epätodennäköisempää, että päätyisi ylipäänsä kiinnostumaan ihmisestä, joka kuuntelee jotakin tosi erilaista kuin itse ja käy sen takia myös aivan erilaisissa paikoissa. Tietysti ihmisiä voi tavata muutenkin, mutta se on jännää, kuinka omanlaisensa maailmoja on eri musiikkigenrejen sisällä jo yhdessä kaupungissa.

      On minusta hassu ajatus, että esimerkiksi musiikkimakua tärkeänä pitävä ihminen olisi automaattisesti jotenkin itsekäs. Varmasti meillä kaikilla on omanlaisiamme kriteerejä parisuhteeseen ryhtyessä ja itselle sopivaa kumppania valitessa. Jollekulle toiselle vaikkapa urheilullinen elämäntapa on tärkeä kriteeri, jos sen toivoo olevan myös iso osa parisuhdetta ja yhdessä tekemistä. Parhaimmillaan yhteinen jaettu intohimo voi antaa suhteelle ihan valtavan paljon ja luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta. Mikään välttämättömyys se ei toki ole.

      Siinä olet täysin oikeassa, että omien makumieltymysten avartaminen ja uudenlaisiin juttuihin tutustuminen on ehdottomasti hyvä ja suositeltava asia. Ei kai tässä tekstissä nyt noin kovin ehdottomasti tuota näkökulmaa esitettykään? :)

      • Linnea

        Kiitos pitkästä vastauksesta! Totta puhut tuossa. Ehkä jotenkin itse otin sen liian kärkkäästi, mutta tiedän miten vaikea on joskus kirjoittaa omia ajatuksiaan kuulostamatta liian ehdottomalta.

        • Eipä huolta ollenkaan ja kivaa, että rohkaistuit kommentoimaan! :) Eriäviä näkemyksiä saa aina esittää – siitähän se mielenkiintoisin keskustelu syntyy.

  • m

    Hauskaa pohdintaa! Minä ajattelin joskus myös niin, että pakkohan edes jostain samasta on tykätä, ja ainakin ehdoton välttämättömyys on että mies suhtautuu musiikkiin ja keikoilla käymiseen intohimoisesti. Muutenhan hän ei voisi mitenkään ymmärtää kaikkia oikkujani ja esim. lemppariartistin uuden albumin kuuntelemista 1000 kertaa putkeen julkaisupäivänä ja sen jälkeen tiukkaa analysointia. No miten kävi, tapasin ihmisen joka ei välitä musiikista yhtään. Siis oikeasti, sille on lähes ihan sama mitä soi ja soiko edes mitään! Ihan käsittämätön tyyppi. Montako hölmöä riitaa meilläkin on ollut kun hän tahtoisi ajaa esim. autoa kuuntelematta mitään ja mulla on viikko ennen matkaa tehtynä kolme erilaista soittolistaa! :D

    Mutta siis itse olen huomannut tän olevan ennemminkin luonteenpiirre kuin varsinaisesti musiikkiin liittyvä juttu. Mies rakastaa muutenkin hiljaisuutta ja rauhaa eikä hänelle ole mikään ongelma olla vaikka koko iltaa kotona kaksin sanomatta sanaakaan. Minä puolestani puhuisin koko ajan ja varsinkin nyt lapsiperhearjen pyörteissä tahtoisin keskustella aikuisten kesken aina kun se on mahdollista, mutta mies puolestaan tosiaan olisi mieluiten hiljaa.

    On tässä nyt sen 10 vuotta porskutettu menemään, että ei tämä nyt mahdoton yhtälö ole, päinvastoin opettanut molemmille jotakin. Minä olen nykyään melkein aina (:D) saunassa ihan hiljaa ja olen löytänyt siitä rauhaa ja rentoutumista, siinä missä ennen hiljaisuus pelotti. Mies taas on oppinut puhumaan ja keskustelemaan, vaikkei nyt edelleenkään mikään moottoriturpa olekaan. Minä hoidan sen puolen :D

    Mutta mielenkiintoinen keskustelunavaus, jään ehdottomasti seuraamaan. Totta on kyllä nimittäin sekin, että vaikea olisi kyllä itseäni kuvitella kotiin jossa soi omia inhokkiartisteja. Suhtaudun musiikkiin hyvin voimakkaasti tunteella ja kyllä, omasta mielestä huono musiikki saa todella äkäiseksi ja kärttyiseksi. Niin hassua kuin se onkin :D

    • No just näin! :D Sitä aina kuvittelee, että juuri tällaista kumppania etsin ja sitten rakastuukin johonkin ihan toisenlaiseen. Parasta siis on, ettei rajaa kriteereitään liian tiukasti. (Ja teikäläisen musiikinkuuntelutottumukset kuulostavat vähän samoilta kuin omani, haha. Nimimerkillä “Ai mitenniin en voi kuunnella samaa kappaletta kevyesti kahta viikkoa putkeen?”)

      Ehkä tässä tosiaan on kyse enemmän luonteesta yleensä kuin siitä itse musiikista, kuten mietitkin. Ja yllättävän monenlaisilla yhtälöillä ihmiset saavat suhteita toimimaan, kun se yhteinen tapa olla ja joku oikeanlainen tunne löytyy.

      Keskustelimme yhden entisen heilani kanssa makutottumuksista ylipäänsä. Meillä maut kohtasivat riittävästi, että pystyimme löytämään yhteistä säveltä ja arvostamaan aika helposti toistemme valintoja ja mieltymyksiä, vaikka paljon oli eroavaisuuksiakin. Totesimme tuolloin, että vaikein kombinaatio on kaksi sellaista ihmistä, joiden maut ovat kovin erilaiset mutta jotka molemmat suhtautuvat omiin suosikkijuttuihinsa todella suurella tunteella ja intohimolla. Vaikka maut olisivatkin erilaiset, helpompaa on, jos asia ei toiselle ole niin valtavan tärkeä. Suurin osa asioista on loppupeleissä parisuhteen onnistumisen kannalta melko triviaaleja ja yleensä tällaiset pinnalliset seikat lentävät ikkunasta ulos siinä vaiheessa, kun toiseen oikeasti rakastuu. ;)

  • Oma musiikki maku ja poikaystävän on aika ääripäitä ja hyvin tässä on mennyt jo kolme vuotta yhdessä :–D itselle musiikki on juurikin todella tärkeää ja mulla on paljon mielipidettä musiikista. Minä kuuntelen enimmäkseen indie pop/rock ja “oikeaa musiikkia” kun taas poikaystävä kuuntelee räp musiikkia ja hause, joista kumpikaan ei oo mun mielestä oikein edes musiikkia haha! Mutta yllättäen oon löytänyt omia uusia lemppareita hänen musiikistaan mikä on tietty ihan superia, uuden musiikin löytäminen on aina ihanaa. Yhdessä esim autossa tehdään niin että vuorotellen saadaan valita kappaleita, jolloin molemmat saa nauttia omista lemppareista. Usein saatetaan kuunnella ns. Kompromissi musiikkia josta molemmat voivat nauttia. Kompromissi kai tässäkin asiassa, kuin parisuhteessa yleensäkin, on tärkeitä enkä näe tätä mitenkään vaikeana yhtälönä :-) Enemmänkin se taitaa olla rikkaus että ollaan tässä asiassa erilaisia! Tietty se jää puuttumaan että fiilistellään 100% uusia lemppareita, mutta en oo ennen tätä tekstin lukua edes ajatellut. Ehkä mä muutenkin tykkään nauttia musiikista yksin, sen sijaan että se olisi sosiaalinen elämys. Tausta musiikki mikä on seurustellessa soimassa on mulle musiikkia johon en samalla tavalla keskity, jos kuuntelen mun lemppari musiikkia haluan oikeasti kuunnella sitä. Tällöin yksin kuuntelu ei ookkaan yhtään huono juttu :-p En ole ihan varma osasinko selittää itseäni kunnolla mutta summattuna sanon, että seurustelu täysin eri musiikkimaku omaavan miehen kanssa onnistuu tosi hyvin!

    • Näin se menee juuri parhaimmillaan, että molemmat löytävät toistensa mielimusiikista uusia ulottuvuuksia ja lemppareita, vaikka maut eivät täysin kohtaisikaan. :) Kompromissit kuuluvat parisuhteeseen ja suurimmalle osalle ihmisistä musiikki on viime kädessä aika pieni asia, jos kaikki muu kohtaa. Ja näin toki se on myös minulle. Mutta myönnän, että on ollut joskus todella voimallinen kokemus, kun jonkun itselle tärkeän ihmisen kanssa on voinut jakaa sen valtaisan tunne-elämyksen, joka hyvään kappaleeseen tai keikkaan voi tiivistyä. Vastaavasti jos sellaista yhteistä tarttumapintaa ei tunnu löytyvän yhtään (esimerkiksi toinen kuuntelee deathmetallia ja toinen purkkapoppia), niin voi olla toisinaan haasteellista, jos kumpainenkin suhtautuu omaan mielimusiikkiinsa kovin intohimoisesti. Tosin tässä päästään nyt myös siihen, että jotenkin tuntuisi suorastaan hassulta kuvitella pariskuntaa, joiden maut olisivat noin ääripäissä toisistaan. Mutta ilmoittautukaahan ja kertokaa, miten sujuu, jos kuulutte tällaiseen komboon! :D

  • Sanni

    Joopa, aikanaan mieheni kanssa seurustelemaan alkaessa tiesin hänen taustastaan, että oli ollut muusikkona ja kiertänyt ravintoloita (joissa en koskaan käynyt), enkä tykännyt musiikista, jota soitti. Oli kuitenkin lopettanut keikkailun, ja soitteli joskus kitaraa kotona. Itselläni hyvin selkeä musiikkimaku, joskin aika laaja, ja hän ihastui kuuntelemaani musiikkiin: jazzia, soulia, kantria, klassista, yms. sekalaista. Ja hän on sen verran kohtelias (yleensä) että kuuntelee samaa kuin minäkin, eikä jankkaa siitä. Ollaan keskusteltu monet kerrat siitä, että tyhjänpäiväinen (tanssi-) musiikki on turhaa. Heh, näinkin voi käydä!

  • En voisi! Ensimmäinen keskustelumme mieheni kanssa koski musiikkia ja olimme heti samalla aaltopituudella! Olen myös hyvin samalla aaltopituudella sinun kanssasi mainitsemistasi asioista.

  • En voisi, vaan seurustelen. :D Tai no… Ehkä sana “vihata” on tässä tapauksessa liian karkea ilmaisu; “en pidä” voisi olla parempi.

    Minä kuuntelen musiikkia melkein laidasta laitaan, poikaystäväni taas kuuntelee lähinnä trancea ja heviä. Ne bändit / artistit, joista molemmat pidämme, ovat laskettavissa yhden käden sormilla. :D Siitä huolimatta olemme olleet yhdessä jo kahdeksan vuotta! :) Musiikkimaulla ei niin ole väliä, kun muuten kaikki natsaa. :)

  • Rupesin tämän kirjoituksen myötä oikein toden teolla pohtimaan tätä asiaa ja tajusin olevani oikea musasnobi. Olen pienestä asti parhaan ystäväni kanssa kuunnellut hyvin erilaista musaa kuin muut ikätoverini. Moni 6-luokkalainenhan kuuntelee Sex Pistolsia :D Tämä on myös heijastunut muihin ystävyyssuhteihini, sillä pienenpieni kaveriporukkani koostuu lähinnä samanlaisista musaihmisistä. Olen seurustellut jo useamman vuoden ihmisen kanssa jolla ei taas ole mitään musamakua joten saan aika vapaat kädet kotona soivan musan suhteen. Joten nyt kun rupesin ajattelemaan, (en haluaisin sanoa etten koskaan) en varmaan voisi seurustella ihmisen kanssa jolla on täysin erilainen musiikkimaku kuin mulla, koska musiikki mulle on vaan liian suuri osa elämää, enkä kestäisi kuunnella jotain mistä en tykkää kotona :D Onneksi on mies joka antaa kuunnella kaikkea itselle rakasta <3

  • Erppa

    Mä en enää ymmärrä tuota ihmisten musiikkimaun ehdottomuutta. Itse teininä olin niin “punk ja rock” ja kaikki räppärit oli noloja jne, joten mulle se, että ihminen suostuu kuuntelemaan vain ja ainoastaan yhden genren musiikkia on jotenkin lapsellista. Tietenkin saa olla suossikkigenre ja joissain tapauksissa ihmisillä on hyvin vahva musiikkiin liittyvä tyyli, mutta siinäkin tapauksessa on outoa, jos ei suostuta kuuntelemaan mitään muuta musiikkia missään tilanteessa.
    Itselläni ei ole oikeastaan musiikkimakua, enkä varmaan kehtaisi näyttää spotifyn soittolistaani kenellekään :D välillä tekee mieli kuunnella justin bieberiä, välillä rob zombieta, välillä pianomusiikkia ja välillä ysäriä. Plus jos löydän uuden kivan biisin, soitan sitä taukoamatta pari päivää.
    Joka kerta kun käyn treffeillä ja mies kysyy “minkälaista musiikkiä sä kuuntelet”, huokaisen sisäisesti. Omassa mielessäni toi menee samaan kategoriaan kuin jos puhuttaisi säästä, pelkkiä täytekysymyksiä eikä ole mitään oikeaa keskusteltavaa. Ymmärrän kyllä että joillekin se on tärkeämpää, mutta minulle musiikki on vain musiikkia, turha ottaa sitä vakavasti.

  • Haiha

    Musiikki on minulle hyvin tärkeä asia, olennainen osa identiteettiäni, vaikka en aina kovasti musiikkia kuuntelekaan. Minun olisi hyvin vaikea kuvitella parisuhdetta, jossa toisen musiikkimaku ei ole jollakin tavalla samantyyppinen kuin omani. Tiedostan tämän asian, ja koska oma musiikkimakuni kallistuu selvästi klassisen musiikin puolelle, ei yhtälö ole aina helppo. Musiikkimaku kertoo tosiaan helposti myös jonkin verran ihmisen muista kiinnostuksenkohteista, mausta, taustasta yms.

    • Haiha

      Lisäyksenä vielä se, että vaikka myös urheilu ja liikkuminen ovat minulle myös hyvin tärkeitä asioita arjessani, olisi helpompi kuvitella seurustelukumppani, joka ei ole kiinnostunut liikkumisesta kuin joka ei ole kiinnostunut musiikillisesti samoista asioista.

  • Hanna

    Itselläni on puolestaan käynyt niin, että mitä samankaltaisempi musiikkimaku miehen kanssa on ollut, sen todennäköisemmin suhde oli tuhoon tuomittu. :D Rehellisyyden nimissä näin oli asian laita myös silloin, kun musiikkimaku ei kohdannut lainkaan. Minulla on aika laaja musiikkimaku, tosin sieltä erottuu myös hyvin selkeästi lemppari (tässä onkin hyvä sauma kiittää sinua Jenni huipuista suosituksistasi, niistä on löytynyt monta uutta suosikkia <3). Mieheni ei hirveästi piittaa omista suosikeistani mutta onneksi hänen lempparinsa kuuluvat myös omaan repertuaariini. :)

  • Oon totaalisen samoilla fiiliksillä sen suhteen, että musiikkimaku edustaa paljon muutakin kuin vain sitä, minkälaista musiikkia mieluiten kuuntelee. Toki musiikista voi pitää ihan vain musiikin vuoksi, mutta kyllä mä vahvasti oon sitä mieltä, että musiikki puhuu ja puhuttelee niin monella tapaa kuulijaansa, että siihen liittyy yleensä myös jotain syvempää.

    Itse seurustelin kerran tyypin kanssa, jonka musiikkimakua en voinut sietää, eikä hän minun. Olin parisuhteen alistuvampi osapuoli ja tästä johtuen taustalla soi aina hänen valitsemansa kappaleet. Meidän parisuhteessa oli monta muutakin palikkaa päin sanonko mitä, mutta erityisesti silloin, kun tyyppi soitti omaa musiikkiaan, muistan ajatelleeni eroamista. Hänen musiikkityylinsä oli rääväsuista, pahansuopaa ja aggressiivista. Ja hänen musiikkiaan kuunneltiin, piste – ehkä se oli suurin ongelma, siis periksiantamattomuus. Mutta se, mitä yritän sanoa on, että musiikki jota hän kuunteli puhui kyllä puolestaan. Ehkä tähän voisi soveltaa ”olet mitä syöt” -ajattelutapaa. Hän nimittäin oli, mitä kuunteli.

    Samoista asioista ei tarvitse pitää ja värikkyys on vain ja ainoastaan hyvä asia ihmissuhteissa ja elämässä yleensä. Ehkä musiikin(kin) suhteen pätee kuitenkin se, että niin kauan kuin toisen mieltymystä voi kunnioittaa ja arvostaa, voi kaikki sujua suhteessa muutoinkin hyvin. Musiikkimaku voi nimittäin kertoa ihmisestä paljon enemmän kuin uskoisi!

Related posts