25/02/17

Meikki-tutorial: täydellinen iho peiteväripaletilla

7 48 jenni-loreal-kuvat-6

Kaupallinen yhteistyö: L’Oréal Advertisement & Asennemedia

Olen aina saanut kehuja ihostani, vaikka todellisuudessa olen vuosien varrella kamppaillut jos jonkinlaisten ihopulmien kanssa. On ollut ihottumaa, aknea ja ties mitä, mutta usein ulkopuolisilla ei ole ollut aavistustakaan iho-ongelmistani, sillä olen oppinut mestariksi meikkaamaan epätäydellisyydet piiloon. Voisikin sanoa, että meikkipussini kulmakivet ovat poskipunan ja kulmakynän ohella nimenomaan ne hyvät pohjatuotteet, joilla luodaan kauniin ja kuulaan näköinen iho.

Kun iho ei luonnostaan ole virheetön, tarvitaan meikkivoiteen lisäksi yleensä jonkinlaista peitetuotetta. Monenlaisia peitevoiteita ja -tuotteita kokeilleena olen yleensä aika vaativa ja kriittinen peitetuotteiden suhteen. Haluan peitetuotteelta hyvää mutta luonnollista peittävyyttä. Tuotteen tulee kestää ja pysyä paikoillaan pitkiäkin päiviä, mutta sen pitää silti antaan ihon hengittää. Vahva pigmentti, miellyttävä koostumus ja hyvä levittyvyys ovat myös sellaisia asioita, joita arvostan.

jenni-loreal-kuvat-8

Perinteisesti olen suosinut nestemäisiä peitevoiteita, mutta tulinpahan nyt haastaneeksi itseni yhteistyökampanjan myötä kokeilemaan paletin muodossa olevaa L’Oréal Infaillible Total Cover -peitevärisettiäAdvertisement – ja yllätyin todella positiivisesti! Samassa paletissa tulee siis monta värinappia, joilla voi täsmäiskuna hyökätä monenlaisten peittämistä vaativien pulmien kimppuun. Vihreä peiteväri auttaa neutraloimaan ja häivyttämään punerrusta, liila kirkastaa ja ihon sävyinen beige peiteväri puolestaan sopii esimerkiksi näppyjen ja tummien silmänalusien peittämiseen.

Infaillible Total Cover -palettia on kehuttava heti ensialkuun siitä, että sävyt ovat myös tällaiselle kalpealle hipiälle tarpeeksi vaaleita eli sopiva värisävy oli helppo löytää. Toinen kehun arvoinen asia on, että tuote todellakin paitsi peittää hyvin, myös pysyy todella hyvin. Varmaan koskaan ei ole peitevoide pysynyt niin napakasti koko päivää paikoillaan kuin tämä! Ja kolmas kehu tulee siitä, että pigmenttiä on värinapeissa todella reilusti eli veikkaisin paletin kestävän käytössä varsin pitkään, sillä peitevoidetta ei peittävän lopputuloksen saamiseksi tarvitse laittaa paljoakaan. Lopullinen tuomio: ihan loistotuote, joka on ensikokeilun jälkeen ollut käytössä päivittäin!

Tein Infaillible Total Cover -peiteväripaletin käyttöä havainnollistaakseni pienen video-tutorialin, josta löytyvät yksinkertaiset ohjeet alle minuutin mittaisena pätkänä siihen, miten tuotteen avulla saa loihdittua kauniin ihon ja lopputuloksen. Kokosin vinkit myös tähän postaukseen tekstinä videon alle.

Vinkki: Kannattaa kosteuttaa iho huolellisesti ennen peitevoiteen levittämistä ja erityisen kuiviin kohtiin suosittelen laittamaan vaikkapa ekstrakerroksen kosteusvoidetta, jotta meikki levittyy mahdollisimman kauniisti.

jenni-loreal-kuvat

LÄHTÖTILANNE: Ihon sävy on hiukan epätasainen ja peittämistä kaipaavat pienet epäpuhtaudet, tummat silmänaluset sekä punoittavat nenänpielet.

BEIGE X 3: peittää tummat silmänaluset, epäpuhtauksia ja näppyjä

LIILA: kirkastaa ihon sävyä

VIHREÄ: neutraloi punoitusta

Infaillible Total Cover -peitevoidetta voi levittää sekä sormin että siveltimellä tai sienellä, mutta itse levitän mieluiten sormin. Käsissä lämmennyt voide leviää kauniisti ja näppituntumalla on yleensä helpompi arvioida, paljonko peitevoidetta tarvitaan.

jenni-loreal-kuvat-2

PEITEVOITEEN KÄYTTÖ: Levitän punoistusta neutraloivaa vihreää sävyä otsaan kulmakarvojen väliin, leukaan ja poskille, missä on hiukan punoitusta sekä pientä epäpuhtautta. Liilaa sipaisen kulmien ylle ja poskipäiden korkeimmalle kohdalle kirkastamaan ihoa ja ihonväristä beigeä (minulla käytössä vaalein sävy) leukaan, nenänpieliin ja tummille silmänalusille.

Häivytän peitevärin hierovin liikkein kädellä ja tsekkaan vielä lopuksi, kaipaako joku paikka lisää peittämistä – esimerkiksi epäpuhtauksien päälle töpötän vielä yleensä lopuksi tarpeen vaatiessa täsmäiskuna vähän peitevoidetta. Näppärää tässä monenlaisiin tarpeisiin sopivassa paletissa on se, että voi aina vähän tilanteen mukaan katsoa, millaista peittämistä iho kulloinkin kaipaa.

jenni-loreal-kuvat-4

LOPUKSI: Kun peitevoide on häivytetty, levitän vielä meikkivoiteen, kiinnitän sen tarpeen mukaan irtopuuterilla.

Tässä meikissä huolittelin jo ennen muun meikin tekoa kulmakynällä kulmat, taivutin ripset ja levitin vähän mascaraa sekä laitoin sävytettyä huulirasvaa. Ja loppuun sipaisin vielä poskipäille poskipunaa. Ja siinäpä se, kaikessa yksinkertaisuudessaan!

jenni-loreal-kuvat-7

Photos: Arttu Mustonen / Mustarttu & Jenni Rotonen / Pupulandia

Video: Arttu Mustonen / Mustarttu

Tags: , , ,

Categorised in: Kauneus

7 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Tin77i

    Mikä kulmakynä sulla on käytössä? Itse en ole löytänyt vielä täydellistä :/

  • Eeva

    Hei

    Pakkaantuuko nuo pieniin ryppyihin, ihon juonteisiin? Kuten silmänalusiin :)

    • Minusta tämä tuote ei pakkaannu juonteisiin yhtään. Olen jopa vähentänyt tämän myötä puuterin käyttöä, koska tuote pysyy niin hyvin paikoillaan. :)

  • Maria Leinonen

    Moikka,

    Kiitos hyvästä vinkistä. Ostin tuotteen :), mutta täytyy kyllä sanoa että ilman kosteaa beautyblenderiä ei olisi minulta häivyttåminen onnistunut :). Kun sanot että töpötät meikkivoiteen, teetkö siis sen kaiken käsin?

    Rakastan juttujasi, kiitos.

    • Kiitos ihanasta palautteesta Maria! :) Meikkivoiteen levitän nimenomaan kostealla beauty blenderillä, mutta tämän peitevoiteen olen kokenut helpoimmaksi häivyttää käsin. Olen kyllä nähnyt samasta tuotteesta videoita, joissa on käytetty levittämiseen sivellintä tai beauty blenderiäkin eli varmasti oman maun mukaan voi levittää ja häivyttää kuten parhaalta tuntuu. :)

  • Laura

    Kicksillä on muuten myynnissä oma versionsa tuosta peiteväripaletista, paitsi että siinä on vain yksi vaalea peiteväri. Ja se on paljon pienempi pakkaus, mikä on hyvä jos meikkipussi pursuaa jo ennestään. ;)Pigmenttiä ei ole kuitenkaan niin paljon kuin L’orealin omassa, joten houkuttelisi ostaa tämäkin!

    Ihan nin tiedoksi. :) Kiitos videosta!

    Nimim. “lähteekö nää aknearvet ikinä”

Related posts