23/02/17

Ikioma kirsikkapuu

3 43

Piipahdin tänään luottokukkakaupassani ja ostin talvisen päivän iloksi vähän kukkia. Ihastelin maljakossa nököttäneitä kirsikkapuun oksia, jotka olivat somasti nupulla odottamassa kukkasten avautumista. Kukkivat kirsikkapuun oksat näyttävät maljakossa mielettömän kauniilta, mutta kukkaset kestävät usein kotihoidossa harmillisen vähän aikaa.

Kukkakauppias vinkkasi, että hänellä oli putiikin takaosassa jotakin, mikä saattaisi kiinnostaa minua. Hetken päästä hän ilmestyi takahuoneesta kainalossaan pikkuruinen kirsikkapuu ikkunalaudalle sopivassa ruukussa! Suloisen pikkupuun oksat olivat täynnä puhkeamaisillaan olevia nuppuja. En ollut uskoa silmiäni, kun näin tämän liikuttavan ilmestyksen. Ja tietenkin se piti saada omaksi!

Tällä hetkellä pikkuruinen kirsikkapuuni näyttää lähinnä surkealta risulta, mutta kuten kuvista näkyy, niin se on täynnä nuppuja. Odottelen siis, että puuni puhkeaa pian täyteen loistoonsa – ja toivon sormet ristissä, että saan sen pidettyä hengissä h-hetkeen asti.

Pikkuruinen puu on loistossaan vain hetken aikaa, kun kukinnan hetki koittaa ja sen jälkeen se palaa ilmeisesti vähän tuollaiseksi ankeaksi rääpäleeksi, mutta sen voi kuulemma halutessaan istuttaa kukinnan jälkeen vaikkapa pihalle. Harmi vain, että meikäläisellä ei kerrostaloasujana ole omaa pihaa, mihin istutella kirsikkapuita. Ehkä pitää kysäistä äidiltä ja isältä, josko haluaisivat kirsikkapuun tonttiaan koristamaan.

Tiedoksi muillekin, että nyt on kuulemma kaikkein paras aika vuodesta näille kirsikkapuun kukinnoille, joten jos mielit hankkia oksia maljakkoon tai peräti ostaa tällaisen miniatyyrikokoisen kirsikkapuun, niin nyt olisi otollinen hetki.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Koti

3 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts