21/02/17

33 vuotta farkkuja + 3 farkkutyyliä + kisa

104 39 kappahl-sustainable-denim-stella2

Kaupallinen yhteistyö: KappAhl

On suorastaan hassua, miten olen elänyt käytännössä koko elämäni farkuissa. Muut housut saavat toimittaa vaivaista statistin roolia, kun farkut jyräävät vaatekaapin ikisuosikkina vuodesta, sesongista ja trendistä toiseen. 33 ikävuoden varrella sitä on tullut kokeiltua jos jonkinlaista mallia, pesua, lahkeen mittaa ja leveyttä, ja suorastaan huvittaa, kuinka teininä kritisoin äitini mutsifarkkuja ja nyt pukeudun niihin tyytyväisenä itse.

Parasta tämän hetken farkkutrendeissä on se, että oikeastaan kaikki on muodissa. Ja kun kaikki on muodissa, niin farkkuvalikoimaa myös löytyy kaupan hyllyiltä kiitettävän monipuolisesti. Ei tarvitse väkisin yrittää ahtautua pillilahkeisiin tai korkeaan vyötäröön, kun tarjolla on myös suoraa lahjetta, bootcutia, matalaa vyötäröä ja mitä nyt kukakin sattuu mieluiten suosimaan. Sama pätee värien saralla: on klassista denim-sinistä, kulutuksia, raakafarkkua, mustaa, valkoista, kulutettua, revittyä ja uutuuttaan hohtavaa. Koskaan ei ole farkkuostoksilla ollut niin paljon valinnanvaraa kuin juuri nyt.

kappahl-sustainable-denim-emma4

Olen ehtinyt itse suosia farkkuhistoriani aikana monenmoista mallia, mutta tällä hetkellä suosikkini ovat klassinen pillifarkku sekä hiukan väljemmällä lahkeella varustettu mutsifarkku, molemmat mieluiten korkealla vyötäröllä – meikäläisen kropalle se korkea vyötärö vain istuu parhaiten. Mutta muistan kyllä sellaisenkin hetken elämässä, kun mielestäni matalavyötäröinen bootcut oli ainoa oikea malli. Veikkaan, että moni 2000-luvun alkupuolella teini-ikäänsä elänyt voi samaistua…

KappAhlin uudessa Sustainable Denim -mallistossa näkyy hyvin se, kuinka monipuolista farkkuvalikoima on juuri nyt: malleja todellakin on jokaiseen makuun ja useimmissa malleissa on tarjolla montaa eri väriä ja pesua. Pääsin sovittelemaan malliston farkkuja vähän etukäteen ja valitsin omat suosikkini, jotka näette tässä postauksessa.

kappahl-sustainable-denim-cindy2

Tuoreelle Sustainable Denim -farkkumallistolle on annettava plussaa siitä, että sen valmistuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota ympäristöasioihin: veden kulutusta per farkkupari on onnistuttu vähentämään peräti 40% ja denim on valmistettu vastuullisemmin kasvatetusta puuvillasta. KappAhlin nettisivuilla on myös hyviä vinkkejä, miten itse voi vähentää vaatteista ja niiden huollosta koituvaa taakkaa ympäristölle.

KappAhl halusi ilahduttaa teitä pienellä kilpailulla ja saan siis arpoa lukijoiden kesken kolmet vapaavalintaiset farkut Sustainable Denim -mallistosta. Voitte tästä alta tsekata minun suosikkimallini, mutta nettisivuilta löytyy lisää vaihtoehtoja. Osallistu kisaan näin: kerro, millaisia farkkuja itse kaipaisit juuri nyt ja mitkä Sustainable Denim -malliston housut ovat eniten mieleesi. Kaikenlaisia farkkutarinoita ja -muisteloita saa myös ilolla jakaa – niitä on niin mukava lueskella. :) Jätä kommenttisi su 26.2.2017 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite.

Kun sovittelin malliston farkkuja ylleni, ylivoimaiseksi lempparikseni nousi kulutetun mustan värinen korkeavyötäröinen pillifarkkumalli Stella. Tuo on oikeastaan yleensä lempparisävyni farkuissa aina – sellainen hiilenharmaa, ei liian musta, ei liian harmaa. Tiedättekö, mitä tarkoitan? Tällaiset farkut tuntuvat sopivan vähän kaiken kanssa.

kappahl-sustainable-denim-stella4 kappahl-sustainable-denim-stella3 kappahl-sustainable-denim-stella6kappahl-sustainable-denim-stella5

Yksi mielestäni ihan aliarvostettu farkkuväri on valkoinen. Olen salaa aina tykännyt valkoisista farkuista – ne näyttävät varsinkin kesällä ihan älyttömän raikkailta. Etenkin kokovalkoisessa tyylissä valkoiset farkut toimivat mahtavasti, vaikka nyt näille loskakeleille en ehkä niitä ensimmäisenä pukisikaan. Talveenkin valkoiset silti sopivat, jos vain on rohkeutta ja kaunis sää.

Yhdistin valkoiseen tässä lookissa tummaa vihreää ja turkoosia, mutta yhtä hyvin valkoinen toimii esimerkiksi harmaan ja ruskean parina talvisessa tyylissä. Näissä KappAhlin Emma-farkuissa tykkään erityisesti kuparinsävyisistä metalliyksityiskohdista, jotka pääsevät todella oikeuksiinsa juuri valkoista väriä vasten.

kappahl-sustainable-denim-emma3 kappahl-sustainable-denim-emma6 kappahl-sustainable-denim-emma1kappahl-sustainable-denim-emma5 kappahl-sustainable-denim-emma2

Kolmanneksi lempparikseni kuviin pääsivät leveälahkeiset Cindy-farkut, joiden bootcut-malli toi mieleen muistoja jostain vuosituhannen alusta. En muista käyttäneeni bootcut-mallia paria kokeilua lukuunottamatta varmaan kymmeneen vuoteen ja jotenkin nuo muistot ovat olleet vielä aavistuksen liian tuoreessa muistissa, että olisin ollut valmis bootcutin paluulle. Silti joku tuossa teinivuosien suosikkimallissa kiehtoo.

Sen tosin sain todeta, että bootcut ei ole maailman helpoin valokuvattava – edestäpäin katsottuna se lahkeen leveä malli ei oikein pääse oikeuksiinsa! Mietin aina itse bootcut-lahkeiden kanssa, että pitäisikö niiden olla juuri tällä tavoin vähän ylipitkät, jotta lahkeet laskeutuvat kauniisti korkojen kanssa vai lyhyemmät, jolloin niitä voisi käyttää matalien kenkien kanssa. Vai pitääkö niitä olla kahta eri pituutta? Kertokaa bootcut-tietäjät ja leveämmän lahjemallin ystävät, että miten itse toimitte!

kappahl-sustainable-denim-cindy1 kappahl-sustainable-denim-cindy5kappahl-sustainable-denim-cindy4 kappahl-sustainable-denim-cindy3

Photos: Sanni Riihimäki

Tags: , , ,

Categorised in: Muoti

104 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • tiitu

    Haluaisin tasaisen tummansiniset farkut kapeahkolla lahkeella. Tosi vaikea löytää. Niitä etsiessäni taidan käydä sovittamassa noi boot cutit.

  • Upeat nuo vihreät nilkkurit, mistä ne mahtaa olla? :) Nättejä on myös farkut mutta kengät varasti nyt huomion :D

  • En tiedä, johtuuko se juuri niistä mainitsemistasi 2000-luvun alun teinivuosistani, mutta jostain syystä nuo Cindyt vain näyttävät niin kauniilta ja tyylikkäiltä! Ja just tuolleen kauniisti korkkareiden päälle laskeutuvina.

    Haluaisin kokeilla myös suoraa, korkeavyötäröistä mallia.

  • Hann

    Lemppari ehdottomasti tuo korkeavyötäröinen pillifrkkumalli Stella. Nyt tarvitsisin monikäyttöiset farkut, ja ehdottomasti korkealla vyötäröllä :)

  • Lullah

    No mä tarvin just nyt mustat farkut (parsin toissapäivänä sisäreidestä orastavan reiän..), nii ehdottomasti Stellat ois mun go-to. Mustaa, pillimalli ja se korkea vyötärö. Siinä on hyvien farkkujen resepti!

    Emmat on kans todella kauniit ja pitääkin palata noihin kunhan kelit vähän lauhtuu ja pääsen kevyempiin kenkiin. Mun talvikengät vaan ei toimi valkosten housujen kanssa :D

    Ja ah muistan nuo matalat vyötäröt. Kyllä ne meillä sen ajan lapsillakin oli.. Tai ku ei ollu muita ku matalia farkkuja tarjolla, nii pakosta oli. Oli aina vähän kiusallista ku oli matalavyötäröiset farkut ja koulussa oli tapana istua matolla kun opettaja opetti. (Itsenäinen työskentely tapahtu pöydän ääressä ja uudet asiat käsiteltiin pienemmän taulun äärellä matolla.) Matalavyötäröiset farkut vaa ei oo tarkotettu istumiseen :D

  • VMV

    Haluan mustat, valkoiset ja täydelliset siniset- mulla ei oo nyt kun vaaleanpunaiset Sevenin pillit :D

    Ei kropsttuja lahkeita, siksi ehkä KHn Stellat mustina tai harmaina

  • Essi

    Hiilenharmaa Stella

  • Riina

    Vihaan housujen ostoa ja siks mulla ei esim nyt ole yhtään ehjiä housja :D

    Eka olin sanomassa STELLAAAAA koska pillit korkealla vyötäröllä on yleensä aina mun ykkösvalinta, mut viime aikoina oon tykästynyt ei ihan niin ihonmyötäisiin versioihin, joten kyl ne ois nuo buyfriendit ja sinisenä.

  • maijis_

    Täällä myös yksi farkkutyttö :) Etsinnässä on tummansiniset pillifarkut, joten valintani kohdistuu stella-farkkuihin. Korkeaa vyötäröä vierastin pitkään, mutta lainasin syksyllä siskon farkkuja, joissa on korkea vyötärö ja se oli menoa :D

  • sinis

    Tuollaisia hiilenharmaita, aika kapealahkeisia farkkuja etsin. Tällä hetkellä kaapissani on vain yhdet sopivat vaaleansiniset farkut, jotka ovatkin sitten kovassa käytössä.

  • Shini

    Hiilenharmaat Emmat sopis mun vaatekaappiin! Käytän oikeastaan vaan korkeavyötäröisiä pillifarkkuja, mutsifarkut on kivoja, mutta paksujen reisien takia, en oo onnistunut löytämään istuvia mutsifarkkuja.

    Mistä tuo ihana viimeisien kuvien musta paita on?

    • Hiilenharmaa on kyllä farkkuvärien aatelia! Minulla mutsifarkkujen kanssa haasteena puolestaan on se, että ne eivät usein edes näytä päälläni mutsifarkuilta, koska jotenkin kroppani on sen mallinen, että oikeastaan monet mutsifarkut ovat meikäläisen jalassa kuin hyvin istuvat stretchittömät pillifarkut. :D Viimeisten kuvien ihana musta pusero on COSin valikoimasta loppuvuodelta.

  • Liekki

    Tällä hetkellä haaveilen haaleanvaaleista, korkeavyötäröisistä pillifarkuista – jotenkin jo haluaa siirtyä tummista farkuista keväisempään värimaailmaan. Toisaalta en omista ainoitakaan boyfriend-farkkuja joten tuosta mallistosta nappaisin varmaan nuo Boyfriend Fitit :).

    Haastavinta farkkujen ostossa on löystyminen käytössä. Vaikka kuinka ahtaisi itsensä pienimpään mahdolliseen kokoon kaupassa, tuppaavat farkut kuitenkin löystymään liikaa :(. Olen ratkaissut ongelman shoppailemalla kirppisfarkkuja jotka joku on jo “löysyttänyt” valmiiksi, mutta olisi kivaa ostaa uutenakin farkkuja.

  • TinttiK

    Kapphalin farkuista mun sydämen sulatti Hampton Republic 27-malli sinisenä ja hieman kulutettuna reisistä. Nää menis moneen eriin tyyliin aivan varmasti!

    Omasta farkkuhistoriasta muistuu mieleen ala-asteen loppu, kun kaikki muut tuntuivat pukeutuvan farkkuihin paitsi minä. Kuljin sen sijaan verkkareissa ja puuvillahousuissa. Vasta yläasteella löysin farkut uudelleen ja jalassa ovat pysyneet pitkälti siitä asti.

  • Laura

    Kyllä noi Stellat on lempparit. Ja vähän harmahtava sävy olisi juuri hyvä. Menisi kaiken kanssa, ei olisi liian virallinen, eikä liian rento, vaan jotain juuri siitä väliltä.

  • lilimarlee

    Niitä täydellisiä olen vuosia etsinyt ja ei vaan tunnu löytyvän…
    Siniset, joissa tarpeeksi vaalea sävy muttei liian, eli sopisi vuoden ajasta riippumatta. Luonnollisen näköinen kulutus, joka antaisi ilmettä muttei olisi liian halvan ja keinotekoisen näköinen. Joustoa aivan pikkuisen, jott olisivat mukavat pitää, mutta olisivat napakat päällä ja pysyisivät ryhdissään. Tarpeeksi korkea vyötärö ja kapeahko lahje. Huh!
    Nuo “Hampton Republic 27” olivat lähimmäs tätä haavetta :)

  • Koska kaapistani löytyvät jo täydelliset valkoiset & mustat farkut, niin oma suosikkini on vaaleat Denim 1953 Emma -farkut!

    Käytin teininä kamalia MicMac -farkkuja, en tiedä muistatko merkin? Slim ei riitä kuvailemaan niiden istuvuutta – eivät siis jättäneet mitään mielikuvitukselle. Niin tiukkoja olivat, ja taskuttomia. Sen jälkeen rakastuin Miss Sixty -merkkiin ja se rakkaus kesti vuosia. Kun asuin Italiassa, en suostunut käyttämään muita farkkuja kuin Dieselin, ja juoksin outleteissä niitä ostamassa. Edelleen pidän merkin farkuista. Italiassa opin kuitenkin myös käyttämään paljon mekkoja ja luovuin farkuista täysin kun olin n. 20-23-vuotias. Kun palasin Suomeen, jouduin säiden takia oppimaan niitä käyttämään uudestaan. Ensin hyväksyin vain boyfriend-malliset, tänä päivänä pystyn jopa käyttämään pilli-farkkuja. Kaapistani löytyvät mainitut valkoiset ja mustat farkut, mutta myös tähtikuviolliset tummat farkut sekä armyvihreät pillifarkut

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi
    eyc.heinrichs@gmail.com

  • Janna

    Ihania farkkuja! Joskus nuorempana minulla taisi olla Emma-farkkujen tapaiset kapealahkeiset farkut, ja väriltään ne olivat vaaleansiniset, kuten kuvassa KappAhlin nettisivuilla. Sellaiset olisi ihanat kevääseen! :)

  • Piia

    Mun kaikki farkut on korkeavyötäröisiä ja mustia (+ yhdet tummanharmaat), joten lähtisin nyt ehkä villisti noiden vaaleanharmaiden Stellojen matkaan :D Katselin noita muitakin malleja, mutta eiiipysty, pillit ja piukat ne olla pitää!

  • klaara

    Suosikkini ovat Jeans Straight Normal Waist malli Alice

  • Rosma

    Siis mä tarvitsen valkoiset farkut! Huomaa et kevät tekee tuloaan, ku tummat farkut tahtois heittää kaapin nurkkaa :) Noi Emmat näytti kivoilta, mut myös toi stella farkut näytti kivan näkösiltä!

  • Johanna

    Haluaisin löytää täydellisen malliset mom jeansit, nykyisissä kaikissa joku mättää, ovat joko lahkeistaan hitusen liian leveät, vyötärö on liian matala tai täydellisen korkea mutta liian kapea, niin ettei yksissäkään olo ole täysin kotoisa. :)

    Noista KappAhlin malliston farkuista silti viehättää eniten Stellat, omat täydelliset mustat farkut alkaa olla monesta kohtaa niin reikäiset, ettei niitä kohta enää uskalla vetää jalkaan. :(

  • Lempparit ovat kans ehkä noi mustat Stellat. Eniten tarvetta voisi olla just niille, tai sitten täydellisille mutsifarkuille, mutta ihan sellaisia ei tainnut tossa mallistossa olla.

  • letti

    Mulla on iso asenneongelma “kulutettuja ja reikäisiä” farkkuja kohtaan. Miksi haluaisin ostaa valmiiksi rikkinäistä ja miksi ihmeessä aina jotain tollasta on melkein kaikissa farkuissa. konservatiivinen farkkutyyppi täällä; moi vaan.

    stellat näistä näyttävät parhaimilta

  • Nel

    Tarvisin tummat korkevyötäröiset :) Näistä Kappahlin suosikeiksi Stellat! Todella kivan näköiset.

  • Anna

    Huh, olen jo pitkään pyöritellyt juuri noita Stella farkkujen kaltaisia mielessäni, nyt tiedän mihin suunnata!

  • m

    Henkilökohtaisesti nykyfarkuissa kiukuttaa se, ettei mistään tunnu enää löytyvän pillimallia, joka olisi VAIN puuvillaa pienellä määrällä elastaania. Vielä reilu vuoden vanha pari Leviksiäni sisältää 98 % puuvillaa ja 2 % elastaania, kun uusia metsästäessäni onnistuin löytämään vain noin 70-prosenttisia puuvillafarkkuja ja loput sitä vihoviimeistä polyesteriä (tai viskoosia myös osassa). Samalla kaavalla näyttävät kulkevan tämän postauksen Stella-farkut. Miksiiiii? :-D

    (Onnekseni onnistuin kaivamaan interwebistä vanhaa mallistoa olevat Cheap Mondayt, joita tilasinkin kerralla toiset varastoon ja toiset käyttöön. Täytyy toivoa että menevät vielä päälle kun tarve iskee.)

  • Emma K.

    Suosikkini ehdottomasti päälläsikin nähdyt kulutetut mustat Stellat :>

  • Ansu

    Oon haveillut pitkään rennommista ja löysemmistä farkuista. Tuo boy friend fit-malli voisi olla kiva. :)

  • Soile P

    Korkeavyötäröiset Stellat haluaisin nyt eniten. Bootcat farkut on kovassa käytössä ja vaihtelu olis virkistävää.

  • Katri

    Boyfriend fit -malli miellytti eniten silmääni. Kaipaan juuri nyt elämääni lisää rentoutta, myös vaatteiden muodossa.

  • elina

    Cindy ja valkoiset.

  • Katariina

    Mä tykkäsin vaaleansinisistä Emmoista! Tulee harvoin käytettyä vaaleaa denimiä, mutta täksi kevääks oon päättänyt hankkia sellaset. Paljon freshimmät kun oma vakkarini musta denim! :)

  • Itse tykkään pillifarkuista, sillä niihin sopii sekä nilkkurit että ballerinat. Haluan myös farkut, joissa on normaalikorkea vyötärö. Siksi valintani on Rene-slim flit -farkut valkoisena: http://www.kappahl.com/fi-FI/kappahl/woman/jeans/239434/

  • Anne

    Voi että, matalavyötäröiset bootcutit..Never again! Varsinkin MicMacin housut olivat teininä aika kova juttu.. Talviaikaan ja lepattavampaan lahkeeseen liittyy vähän inhempia muistoja. Liika pitkä lahje kynti lumisohjossa ja usein jäätyikin sinne paakuksi, sisällä lämpimässä se sitten suli ja tuloksena märät varpaat :( Mutta nyt olen fiiliksissä siitä, että malleissa on mistä valita. Täydelliset mutsifarkut on vielä etsinnässä mutta omaan jalkaan ehdottomasti parhaalta tuntuvat korkeavyötäröiset pillit. Hakusessa olisikin juuri Stellan kaltaiset luottohousut, turvallisen sinisenä :)

  • Anna

    Olen jo pidemmän aikaa miettinyt tuollaisten bootcut -farkkujen hankintaa, sillä se toimii minulla mallina parhaiten ja ehkäpä oikean mallisten farkkujen kanssa tulisi taas uudelleen aloitettua tuo farkkujen käyttö. Tästä mallistosta valitsisin siis nuo Cindyt.

  • Minski

    Boyfriend-farkut ollut hakusessa jo jonkin aikaa. Nuo KappAhlin Boyfriend fitit voisi olla siihen ratkaisu?

  • laulau

    Kyllä ne nuo mustahkot Stellat on eniten mieleen. :)

  • PSK

    Mulle sopii lähes poikkeuksetta vain korkeavyötäroiset pökät, joten Stella on mun valinta.

    2000-luvun alku ja matalavyötäröiset farkut. Mikä nostalgiarypsähdys, ja nolo sellainen. Omg. Miksi, oi miksi oli pakko esitellä omia alushousujaan :D

  • lulu

    Tuli muuten mieleen eikä mitenkään liity postaukseen, että miten sun sillon joskus alottaman balettiharrastuksen on käyny? Tuli mieleen katsoessani sun siroa siluettia :)

    • Voi olipa kauniisti ilmaistu. :) Balettiharrastus on jäänyt vuosia sitten. Ehkä vielä joskus innostun, mutta koin omaan työnarkomaanin aikatauluuni ja epäsäännölliseen viikkorytmiini tosi hankalaksi sovittaa muiden määrittämiä treeniaikoja. Racketballille sydän puolestaan jaksaa sykkiä edelleen eivätkä vuodet ole himmentäneet intoa tipan vertaa. Nyt tosin on ollut pitkä pelitauko, kun luottopelikaverini lopetti harrastamisen. Veri vetää kentille ja onneksi pääsen tällä viikolla taas pelaamaan uuden kaverin kanssa!

  • S

    Kyllä toi Stalla on munkin lemppari – korkea vyötärö ja pillit lahkeet olla pitää. Sitä paitsi toi hiilenharmaa farkku näyttää kuvissasi tosi raikkaalta! Olen aiemmin ollut aina sitä mieltä, että joko kokonaan musta tai sitten tumma sininen, ei mitään siltä väliltä. Mutta jokohan nyt olisi aika tällaisille murretuille mustille, näyttää nimittäin jotenkin super raikkaalta!

  • Olen farkkujen suurkuluttaja ja niitä löytyy kaapista moneen lähtöön. Nykyään moni malli miellyttää mutta leveille lahkeille en vieläkään lämpene. Muistan miten teininä ostin farkkuja Onlysta (mikä hittikauppa se olikaan kymmenen vuotta sitten!) ja koot oli merkitty tuumamalliin 28/34. En tiennyt mitä jälkimmäinen numero meinasi, ja ostin leveälahkeiset ihanuuteni juurikin tuossa lahkeenpituudessa 34, auttamattoman liian pitkinä 160 senttiselle varrelleni. Toisin sanotusti talloin lahkeet rikki alta aikayksikön. Olen myös traumatisoitunut siitä että leveälahkeisista seurasi aina järkyttävä sotku, hitto vie niihin lahkeisiin jemmaantui paljon esimerkiksi sepelikiviä

    Tosta kamppismallistosta omaksi suosikiksi nousi noi Fit Boyfriend malliset “Bic denim sustanaible”. Yhdet boyfriendit kaapista löytyy jo mutta ne on väljemmät ja polvesta revityt nuo näyttävät sopivasti istuvammilta ja asiallisemmilta

  • sucrin

    Tummansinisissä XLNT-farkuissa on juuri sellainen väri, josta tykkään. Mieluiten hankin eri (tumman)sinisiä mahdollisimman vähäisellä kulutuksella. Tällä hetkellä kaappiin mahtuisi nimenomaan hyvät perusfarkut kapeahkoilla lahkeilla ja normaalilla vyötäröllä.

  • Epa

    Olisi kova tarve tummille farkuille ja nuo päälläsikin näkyvät Stellat ovat suosikkini :) Sekä myös siniset Emmat lahkeiden vuoksi.

  • Rea

    Hampton republick 27 olisi minun tyyliset farkut

  • Pauliiina

    Juurikin nuo mustat korkeavyötäröiset Stellat on lemppari! Niille olisi tarvettakin :)

  • Pöpö

    Kaipaisin juuri nyt korkeavyötäröisiä pillejä joko mustina tai tummansinisinä, ja nuo Stellat vaikuttavat kyllä lupaavilta!

    Jotenkin tuntuu että ne normaalivyötäröisetkin housut on nykyään sitä lajia joka livahtaa liian alas kyykätessä. Mutta ei ne ole kyllä mitään verrattuna niihin lantsarilepatuksiin, silloin sai kyllä tosissaan miettiä millaisessa asennossa uskaltaa istahtaa noloja tilanteita välttääkseen :D

    Bootcut on kyllä siitä ihana lahje, että se saa mun töppöjalkani näyttämään pidemmiltä! En kyllä varmaan osaisi enää käyttää sitä mallia kaikkien pillilahjevuosien jälkeen.

  • Kinuski

    Stella-farkut

  • Maisa

    Oi, mitä farkkuja. Minä ottaisin kaikki! Jos vain yksi pitäisi valita niin ehkä Stellat. <3

  • Hanna

    Itse olen noin 11-vuotiaasta asti elänyt mustissa pillifarkuissa, ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin on vaikea kuvitella että jonakin päivänä luopuisin kyseisestä mallista :) Korkeavyötäröisenä minunkin kropalleni!

    Itse en oikein tälle orastavalle bootcut-trendille ole lämmennyt, mutta mutsifarkkuja vaatekaappini sen sijaan kaipaisi. Ihan oikeanlaisia tuosta mallistosta ei kuitenkaan löytynyt, joten valitsen suosikikseni turvallisen vaihtoehdon, joka varmasti tulisi käyttöön, eli tuo korkeavyötäröinen Stella-malli mustana :)

  • Lisko

    Minulla on jo hyvni pitkään ollut todella akuutti tarve tuollaisille perus slimmeille, mustille farkuille. Mallina ainakin New Reagon vaikuuttaa!

  • Pikku.

    Olen saman ikäinen kuin sinä ja todellakin bootcut oli hitti joskus aikoinaan, senpä vuoksi en usko enää koskaan pukevani leveälahkeisia farkkuja jalkaan suosikit on nuo tummat pillifarkut jotka käy joka tilanteeseen.

  • Ssra

    Minä ottaisin ehdottomasti Cindyt.

    Omasta vaatekaapista löytyy samannäköinen Leviksen 715:t. Niissä minulla on kaksi eri pituutta: toinen lenkkareita ja toinen korkeita nilkkureita varten.

  • JennyP

    Nuo Stellat mustana tai keskisinisenä olisivat just nappiin. Omat farkkuni ovat oikeastaan aina korkeavyötäröiset pillit ja melkein aina mustat, sopivat vaan melkein kaiken kanssa. Kesää kohti myös perinteinen sininen houkuttaa :)

  • Ella

    Mun tyyliin on perinteisesti kuulunut vain ja ainoastaan pillifarkut, mutta nyt jostain syystä kaapista löytyy pelkästään löysempilahkeisia malleja, boyfriendejä ja momjeanseja ja mitä kaikkea. Mustat pillit on kyllä sen verran idioottivarma perusvaate että kyllä Kappahlilta mukaan lähtis noi lähes täydellisen näköiset Stellat :)

  • RipRap

    Nyt on kyllä pakko myöntää että suosikiksi nousi ihan se sama Stella. Seuraavaksi pitäisi hankkia hieman trashed mustat farkut.

  • Mun viimeisimmässä koulun soolotyössäni kiskoin pois vaatteet ja puin päälle lempifarkut – vähän jäisinä, sillä avasin ikkunan ja otin ne ulkopuolelta. :D Niiden tarina on samanlainen kuin monien housujeni: vihaan housujen sovittamista, sillä tunnen, että kasvan sovituskopissa norsuksi,en tiedä mitä sovittaisin ja mikään kokomerkintä ei auta edes suuntaa-antavasti kun aina jostain kiristää ja jostain on liian löysä. Niinpä nappailen housuja kirpparilta, monesti ilmaisista laatikoista, niistä olen kalastanut leviksiä ja malboroita – kunnon kovaa deminiä (ja yhdet lempichinot). Farkuissa, kuten vaateteollisuudessa muutenkin, minua vaivaavat juuri ympäristöasiat, joten tämä kappahalin uusi mallisto on iloinen yllätys – se kertoo, että kuluttajien ääni on kuulunut. Hyvä, mutta vielä on paljon huudettavaa.

    No, se siitä. Ihailen omaa äitiäni yli kaiken valkoisten farkkujen kuningattarena. Kun kevät tulee, mamma vetää jalkaan ne ja valkoiset konssit, niin että päät kääntyvät. Haluaisin kernaasti seurata hänen jalanjälkiään, joten Emmat kiinnostaa.

    Olin melkein teini-ikäinen, ennen kuin farkut alkoivat kiinnostaa. Minulle on ollut aina tärkeää, etteivät vaatteet estä koheltamistani. Siksi housuissakin löysät pöksyt vievät voiton (vaikka todennäköisesti en ole vain löytänyt sopivia kapeita), tyyliä miesten vähän isot malborot köytettynä vyötärölle. Täten myös tsekkasit kappahalin miesten valikoiman läpi. Not bad.

  • millaaa

    Minulla on tainnut vuosien varrella olla sekä sellaisia kausia joina olen viihtynyt farkuissa että sellaisia, joina ne olisivat olleet jotakuinkin viimeinen vaatekappale jonka olisin voinut kuvitella pukevani ylleni. Suurimman osan elämästäni olen tainnut omistaa farkkuja hyvin vähän, jos lainkaan. Ala-asteella vaatteet ja pukeutuminen eivät kiinnostaneet minua vaan kuljin huppareissa ja verkkaireissa, mutta minulla oli yhdet tai kahdet farkut (levenevillä lahdella!) ja ne olivat ikään kuin sellainen siistimpi vaihtoehto, käytin niitä joissain juhlissakin. Muutamia vuosia myöhemmin käytin Seppälän nuorille suunnattuja mustia pillifarkkuja päivästä toiseen. Tuolloin tosin tulin laihtuneeksi sen verran, että taisin olla lopulta ostanut samat housut ainakin kolmessa ellen peräti neljässä koossa, haha. :D Sen jälkeen farkut taas jäivät lähes kokonaan.

    Hiljattain, vajaa vuosi sitten kaivoin kuitenkin vaatekaapistani jonakin vuonna kirpparilta löydetyt kevyet farkut esiin – sellaiset, jotka olivat jotain varsinaisten farkkujen ja farkkulegginsien väliltä. Nyt tässä todella on paino sanalla olivat! Kävi nimittäin sellainen käänne, että kun olin siivonnut vaatekaapistani kaikki vääränkokoiset sekä pelastamattomasti rikki menneet tai loppuun kuluneet vaatteet, ja muutaman joista en vain enää pitänyt, vaatevarastoni kaventunut niin pieneksi, että ne jäivät ainoaksi housuikseni verkkareita lukuun ottamatta. Oi voi… viime vuodet olen ollut aivan kamalan huono vaateshoppailija silloinkin kun tarve jollekin uudelle on ollut suorastaan huutava, joten lienee sanomattakin selvää että yhtälö oli onneton. Olin hyvin ylpeä itsestäni kun alkuvuodesta VIHDOIN, joitakin kertoja tosin jo katselemassa käytyäni, marssin ostoksille sillä ajatuksella että ilman uusia housuja en kotiin palaa. Heitin saman tien edelliset farkut, tai todennäköisemmin sanottuna sen mitä niistä oli jäljellä, roskikseen…

    Kaiken tämän tarinoihin tarkoituksena oli ehkä todeta, että tällä hetkellä vaatekaapissa olisi kyllä tilaa oikeastaan ihan minkälaisille farkuille tahansa! Toisaalta rehellisesti sanoen olen niin nirso, että vaatii aika paljon vaatteelta tulla kelpuutetuksi minulle, niinkin paljon etten tavallisesti ikinä ehdi löytää mieluisaa ennen kuin on vain pakko ostaa jokin. Selailin noita KappAhlin farkkuja ja kiinnostuin totta kai, vaikka en millään osaa sanoa suosikkia! Varmaan kuitenkin jompikumpi kapeista ja korkeavyötäröisistä malleista, koska vyötärön pituudessa olen aika ehdoton. :) Joustavuuttakin kaipaan, ja yleensä niin vähän koulutuksia kuin mahdollista oli väri mikä hyvänsä (tosin sininen lienee suosikki) sekä kunnon taskuja. Ihanaa, että mallistossa on mietitty myös ekologisuutta ja kestävyyttä!

  • millaaa

    Vielä piti lisätä, että nuo valkoiset farkut näyttävät upeilta! Harmi, että niissä on vyötärö normaali korkean sijaan ja korkeavyötäröisistä malleista valkoinen väri taas puuttuu… ehkä pitäisi vain rohkaistua käymään silti sovittamassa! :)

  • Anne

    Mukavia farkkumuisteloja ja kaikki mallit näyttävät hyvältä päälläsi :)

    Itse pidän eniten bootcut-mallista ja sellaiset kelpaisivat vaatekaappiinikin. En ole koskaan tykästynyt tai oppinut käyttämään pillifarkkuja, vaikka sellaiset ovat jo pidempään tuntuneet olevan se kauppojen ykkösmalli (siksi onkin usein hankala löytää itselle sopivaa mallia). Muotia en ole juurikaan seurannut, enkä päivitä vaatekaappiani sen mukaan, mutta en panisi pahakseni, jos leveämpää bootcut-tyyliä alkaisi löytyä enemmänkin kaupoista.

  • Anya

    Korkeavyötäröiset hiilenharmaat pillifarkut Stella miellyttävät eniten, farkkujen tulee nousta ylös vyötärölle!

  • Tanja B

    Kyllä ne vaan ne pillit pitää nyt olla !

  • Alina

    Cindyt vaikuttavat kivoilta, jos sopiva koko löytyy. Tummansiniset, korkeavyötäröiset ja bootcut-malliset hakusessa ilman mitään valmiiksi rikottuja pintoja.

  • Annika

    Suosikkini ovat valkoiset Emma -farkut, etenkin kesällä olisivat tosi kivat. :)

  • Mulla on tällä hetkellä huutava housupula, kun inhoan niin kovasti housujen ostamista. Tarvitsisin mieluiten pillifarkut mustana ja sinisenä Stella tai Emma voisi olla siihen tarpeeseen hyvä malli. Lisäksi kaipailen jotain ihania ja rentoja mielellään vähän lököttäviäkin boyfriend farkkuja, mutta ehkä näiden suhteen saattaisin kääntyä jopa ihan miesten mallien puoleen.

  • Laura

    Suosikkini mallistosta olisi kesän ollessa tuloillaan vaalea Emma, josta tosin toivoisin korkeavyötäröistä mallia.

  • nimbus

    Kaipaisin valkoisia farkkuja, joten tästä mallistosta eniten kiehtovat Emma-farkut :) Muutkin on kyllä ihania..

  • riksu

    Bootcut-Cindyt täyttäisivät sopivasti kolon vaatekaapissani. Korkea vyötärö – ahh! Täytän vuoden päästä 50v ja olen käyttänyt farkkuja ihan aina ja tulen käyttämään. Näen jo silmissäni miten köpötän menemään Consseissa ja farkuissa :-D

  • Pihka

    Mä unelmoin mammafarkuista mutta luulen että ne jäisi kuitenkin vain kaappiin. Olen niin arka kokeilemaan uutta. Sen tähden mieluisimmat on nuo Stellat ja juuri tuossa mustassa värissä. En omista yhtiäkään korkeavyötäröisiä farkkuja enkä muita kuin sinisiä, joten noille olisi kaapissa tilaa ja varmasti päällekin pääsisi.

  • JaKa

    Stellat tulisi tarpeeseen. Ja harmaana ne olisivat just sopivat kesäfarkut :)

  • Johanna

    Nuo ensimmäisen kuvan tummanharmaat ovat lempparini. Muutenkkn suosin farkuissa yleensä pilliä, joko mustana tai tummansinisenä.

  • Riiri

    Tällä hetkellä tarvitsisin mustia perusfarkkuja hajoamassa olevien tilalle ja eniten omaa silmääni miellyttivät tästä mallistosta mustat Alice-farkut. Olen käyttänyt tiukkoja pillifarkkuja viimeiset kymmenen vuotta, joten ehkä tässä vaiheessa voisi kokeilla jo vähän tuollaista suorempaakin lahjetta. :D Ei ehkä kauhean radikaalia, mutta baby steps baby steps…

  • Inksu

    Ah, no just nuo korkeavyötäröiset Stellat, jotka sinulla ovat kuvissa, olisivat täydelliset farkut alkavaan kevääseen. Harmaan mustat Stellat ja raikkaat valkoiset tennarit jalkaan ja ei muuta kuin menoksi tilanteeseen kuin tilanteeseen !
    Itselläni on samanlaisia muistoja teinivuosilta, silloin vannoin, että matalavyötäröiset (ja leveälahkeiset) farkut ovat ainoat oikeat. Niin se mieli muuttuu! Teininä olin myös mestari kaventamaan ja pidentämään farkkuja. Olin hirmu hoikka ja silloin tuntui olevan tosi vaikea löytää oikean kokoisia farkkuj. Niinpä vietin rohkeita taisteluja ompelukoneel ja urheasti purin, muokkasin jaompelin farkut uuteen kuosiin. Oi niitä aikoja… Tosin en kyllä kaipaanoita sessiota

  • Ennu

    Korkeavyötäröisille pilleille on aina käyttöä, vaikka muutkin mallit ovat löytäneet tiensä minunkin vaatekaappiini :) Stellat näyttävät myös todella mukavilta päällä!

  • Sonja

    Oma lemppari valikoimasta on Jeans Slim high waist Stella tummemman sinisenä tai mustana. http://www.kappahl.com/fi-FI/kappahl/woman/jeans/369124/ Aiemmin tuli käytettyä ihan oikeita farkkuja, mutta viimeiset neljä vuotta olen käyttänyt vain stretch-farkkuja.

  • Hanna

    Ah voi tunnistan itseäni tuossa “Muut housut saavat toimittaa vaivaista statistin roolia, kun farkut jyräävät vaatekaapin ikisuosikkina vuodesta, sesongista ja trendistä toiseen.”

    Nuo harmaat Stellat olivat aivan upeat! Itse olen kuluttanut mustia farkkuja pesussa/muilla konsteilla etsiessäni sitä täydellistä harmaata. Mahtava löytö, kiitos Jenni! :)

  • Aniini

    Olen jo pitkään haaveillut boyfriend fit -farkuista, joten nämä olisivat suosikkini: http://www.kappahl.com/fi-FI/kappahl/woman/jeans/237305/

  • Irene

    Helppo valinta: mustat farkut kapealla lahkeella ja korkealla vyötäröllä :)

  • HJ

    Suora lahkeiset farkut voisi olla kiva vaihtoehto pitkästä aikaa. Mutta jotenkin nuo valkoiset farkut olisi kuitenkin se juttu tällä hetkellä.

  • Cami

    Nuo Stellat näyttää aika hyvin juuri hajonneita luottofarkkuja vastaavilta, olen epätoivoisesti korvaavia yrittänyt metsästää eli pitääkin käydä sovittamassa. Saman mallin siniset väritä näytti myös aika lupaavilta, ikuinen farkkuhamstraaja täällä hei! Taidankin suunnata KappAhliin ekaa kertaa en tiedä, koskaan?

  • -Selma-

    Mustat ja hyvinistuvat farkut on etsinnässä… Siitä syystä nuo Stellat on lemppareimmat valikoimasta. Ja näyttävät ainakin sinun ylläsi todella hyvältä! :)

  • Sanni

    Juuri vaatekaappiani läpi käytyäni huomasin, että farkkuosastoni kaipaisi täydennystä. Erityisesti haluaisin ihan tavalliset siniset ja mustat pillifarkut, mutta olen haaveillut vaaleammista mutsifarkuistakin jo jonkin aikaa. Itsekin tykkään eniten korkeavyötäröisistä farkuista, joten tuosta malllistosta kotiuttaisin mieluiten Stella-farkut mustana.

  • miida

    Nuo Stellat on ehdottomasti lempparit. Yksi asia mitä farkuissa inhoan yli kaiken on liian matala vyötärö, jota joutuu koko ajan nostelemaan :D

  • Meri

    Oh noi korkeavyötäröiset Stellat! Juuri tuollaisia hiilenharmaita farkkuja kaipailisin.

  • Meri

    Oh noi korkeavyötäröiset Stellat!Just hiilenharmaita farkkuja kaipailisin.

  • Farkkuneitsyt ilmoittautuu! :-D

    Moon viimeksi käyttänyt farkkuja yläasteella eli sellaiset 12 vuotta sitten. Kuitenkin tässä jo pidemmän aikaa farkkukaipuu on heräillyt joten tämä kilpailu tuloo hyvään saumaan! :-)

    Tästä mallistosta suosikkini on korkeavyötäröinen tumma Stella.

  • Mirka

    Parhaimmat olivat nuo ensimmäiset farkut. Korkealla vyötäröllä kapealahkeuset olevat. Semmoiset tarvisin nytkin ☺

  • Haiha

    Kaipaisin istuvia farkkuja. Mallilla ei ehkä edes kovasti väliä (kunhan ei matalavyötäröiset), mutta kunhan istuisivat. Harmittaa ostaa yli 100 euronkin farkkuja (viimeksi ostamani olivat tuollaiset kalliimmat) ja huomata sitten, että ei taaskaan onnistunut. Vartalomallini on kai sen verran haastava, vaikka ihan normaalivartaloinen olenkin. Tosin kyllähän monelle muullekin housujen osto on kamalaa.

    Noista malleista kiinnostaisi eniten pillimalli.

  • -Hannis--

    Farkut on kyllä ehdottomasti käytetyin vaatekappaleeni,ja tykkään etenkin tummista pillifarkuista korkealla vyötäröstä-eli Stellat olisi mun valintani :)

  • Lauravanilja

    Stellan malli näyttää ajattoman täydelliseltä – sopivan särmä tuo korkeampi vyötärö!

  • noita

    Stella näyttää mun tän hetken unelmafarkuilta! Korkeavyötäröiset pillifarkut on ollut hakusessa

  • applebloom

    Stella olisi kyllä omaan vaatekaappiin täydellinen perusfarkku! Tosin saattaisin sortua leikkaamaan niistä polvet auki, en ole tosiaankaan päässyt yli siitä trendistä :D

  • Maija

    Nuo korkeavyötäröiset Stella-farkut näyttävät juuri sellaisilta, joita olen pitkään etsiskellyt!

  • Lotta

    Mustat täydelliset pillit etsinnässä. Tai klassiset kunnon tummansiniset suorat. Persjalkaiseba pätkänä vaikea löytää…

  • Hopsu

    Stellat näyttävät hyvältä. Kevääksi haluaisin myös nilkkapituiset farkut.

  • Päivi

    Stellat olis niiiin mun housut :)

  • Tuuli

    Lempparini on ehdottomasti korkeavyötäröinen Stella. Täydellisissä farkuissa olisi tuo malli ja tasaisen tummansininen väri.

  • Anna V

    Farkut on mun vaatekaappini tukipilari, mutta just mun vartalolle istuvia tuntuu olevan vaikea löytää kohtuuhinnalla (eikä sahaava paino auta siinä…) Stellat vaikuttavat tosi hyvältä mallilta, pakko päästä niitä testaamaan!

  • Emma

    Farkkuja olen yrittänyt etsiä nyt jo pieneltä ikuisuudelta kestäneen ajan. Etsinnässä on suhteellisen perus kapeahkot siniset farkut.
    Noista farkuista taitaisin kääntyä joko Stellan tai Emman puoleen.

  • Olga

    Mun kamalimmat farkkumuistot sijoittuu juurikin sinne 2000-luvun alkuun ja mataliin vyötäröihin kaikkia strasseja ja muita krumeluureja unohtamatta. Silloin junnuna ne oli upeinta mitä maa päällään kantoi, mutta nykyään vanhat farkut herättää lähinnä myötähäpeän tunteita. Muistan myös erittäin elävästi naapurin vanhempien tyttöjen upeat, superleveälahkeiset farkut joita pikkulikkojen kanssa ihailtiin. Voi miten ajat muuttuukaan! Nykyään kun vannon korkeavyötäröisten pillien nimeen, on vaikea kuvitella miten joskus on tykännyt käyttää matalaa vyötäröä ja tiellä lepattavia lahkeita. Nyky-meitsi varmasti tykkäisi tosi paljon noista Stella-farkuista!

  • Joliel

    Kaipaisin juuri nyt hyvin istuvia, sopivasti joustavia ja omalle lyhyenlännälle varrelleni sopivia farkkuja. Toistaiseksi en ole moisia valioyksilöitä löytänyt! Mukavuudenhaluisena valitsisin tuosta mallistosta nämä pehmoisen näköiset tregginsit: http://www.kappahl.com/fi-FI/kappahl/woman/jeans/341446/

  • Sannamarianna

    Stella on suosikkini ja aika pitkälle sen tyylisiä haen nyt, kun vauvamaha on pois. :)

Related posts