15/02/17

Astetta parempi arkiherkku: uunijuurekset feta-juustolla

15 58

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Arla Apetina

Mitäs sitä taas söisi? Olen niitä ihmisiä, jotka kyllä osaavat laittaa ruokaa, jos vain viitsivät, mutta kiireisessä arjessa sitä ei jaksaisi nähdä ihan kamalasti vaivaa ruoan eteen – varsinkaan, jos kokkailee vain itselleen. Tästä syystä tykkään erityisesti sellaisista ruoista, jotka kypsyvät joko tosi nopeasti tai vaihtoehtoisesti itsekseen ilman sen suurempaa vahtimista, hämmentelyä ja kikkailua.

Olen itse syönyt jo vuosia kasvispainotteisesti ja varsinkin kotona tulee syötyä oikeastaan pelkkää kasvisruokaa. Viime vuonna vähensin ruokavaliossani myös maitotuotteiden käyttöä, oikeastaan ainoat maitopohjaiset heikkouteni ovat juustot ja jäätelö (sekä joskus ulkomailla sitruunajogurtti). Nyt kun kasvisruokabuumi jyllää kuumimmillaan, olen kuullut usein, että moni kokee kasvisruoan tekemisen vaikeaksi. Ettei oikein tiedetä, mitä tehdä, kun ei olla totuttu valmistamaan ruokaa ilman lihaa. Itse asiassa maistuvan kasvispöperön tekeminen on ihan älyttömän helppoa ja tässä tulee yksi arki-iltojeni lempiherkku: feta-juustolla ja rosmariinilla tuunatut uunijuurekset.

Pidän erityisesti uuniruoista, koska ne ovat niin helppoja valmistaa. Ja hivenen rapsakka pinta miellyttää meikäläisen makunystyröitä myös – ja uunissahan sellainen syntyy helposti. Uunijuurekset ovat varmasti kaikille tuttu ruoka ja itsekin olen kokkaillut niitä vuosikaudet, mutta vasta viime syksynä keksin kaverin vinkistä höystää niitä fetajuustolla. Rehellisesti sanottuna minulle ei ollut koskaan tullut edes mieleen kokeilla tällaista yhdistelmää, saati kokeilla fetaa uunissa paistettuna. Mutta hitsi vie, se vei kielen mennessään. Uunijuurekset eivät ole tämän kikan jälkeen enää olleet entisensä! Miten niin pieni juttu voikin tehdä niin valtaisan eron? Joskus ne parhaat niksit arkisten ruokien piristykseksi ovat maailman yksinkertaisimpia.

Olen itse vähän vaihdellut tilanteen, fiiliksen sekä jääkaapin sisällön mukaan sitä, mitä uunivuoassani kulloinkin paistuu ja oikeammin meikäläisen versiota pitäisikin kutsua uunikasviksiksi, koska seassa on juuresten lisäksi muutakin. Tällä kertaa heitin vuokaan bataattia, perunaa, sipulia, parsakaalia, ruusukaalia, paprikaa ja vihreitä papuja. Mutta voisipa sekaan sujauttaa myös porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, valkosipulia ja vaikka kukkakaaliakin. Tämä on juuri niitä kivalla tavalla rentoja reseptejä, joita voi muokkailla oman mielensä ja makunsa mukaan eli vuokaan vain omia lempparijuureksia ja -kasviksia! Ja päälle öljyä, rosmariinia, suolaa, pippuria ja paketti Arla Apetina -juustoa murusteltuna.

Tämän maailman helpoimman herkun valmistamiseen et oikeastaan tarvitse edes vuokaa, vaan uunipelti ja leivinpaperikin riittävät. Pellillä kasvikset kypsyvät hiukan vuokaa nopeammin. Sopivan määrän kasviksia voi arvioida tilanteen, syöjien määrän ja nälän mukaan – siksi en laittanut reseptiin mukaan lukuja lainkaan.

Uunijuurekset feta-juustolla

bataattia

perunaa

sipulia

parsakaalia

paprikaa

ruusukaalia

vihreitä papuja

Arla Apetina Classic -juustoa

rosmariinia

öljyä

suolaa

pippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Huuhtele ja leikkaa bataatti, perunat, paprika ja parsakaali pieniksi paloiksi. Kuori ja paloittele sipuli sekä huuhtele pavut. Kuori ruusukaaleista muutama päällimmäinen kerros ja leikkaa kannat pois.

Levitä kasvikset vuokaan tai pellille leivinpaperin päälle. Lorauta päälle kunnolla öljyä ja sekoita hiukan niin, että kasvikset saavat kevyen öljykylvyn. Rouhi sekaan suolaa ja pippuria sekä ripottele joukkoon tuoretta rosmariinia. Murustele fetajuusto juuresten päälle ja laita vuoka/pelti uuniin kypsymään noin tunniksi. (Jos sinulla on kiertoilmauuni, käytä sitä.) Nauti, kun juurekset ovat pehmenneet uunissa ja fetajuusto on hieman ruskistunut reunoilta.

Jos kaipaat lisää ruokainspistä arkipäivien piristykseksi, niin myös Artulla ja Henriikalla on jaossa omilla tonteillaan pari herkullista reseptiä. :)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Koti

15 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Laura

    Siitä hauskat uunijuurekset, että yksikään kasviksista ei ole juures :) mutta hyvältä näyttää silti.

    • Aijaa! Olen ihan ollut siinä kuvitelmassa, että peruna ja bataatti ovat juureksia, mutta joka päivä näköjään oppii jotakin uutta! :D Porkkanaakin oli tarkoitus laittaa joukkoon, mutta kokkikolmosen jääkaapissa oli mennyt mokoma homehtumaan. Se kai sentään on juures?!

      • Niin ja tämä juustohan ei siis myöskään oikeasti ole fetaa, koska vain sitä originaalia saa fetaksi nimittää, mutta vastaava tuote.

        • Jesper

          Arlan Apetinan kutsuminen fetaksi on kyllä pyhäinhäväistys, testaa esim. kreikkalaista Mevgalia, niin et enää ikinä palaa tuohon kumijuustoon!

          • Olen kyllä aidonkin fetajuuston ystävä, mutta oletkohan maistanut tätä nimenomaista Apetinaa? Sarjaan kuuluu aika monenlaista valmistetta ja ne valmiiksi kuutioidut salaattijuustokuutiot eivät ole koostumukseltaan minunkaan lemppareitani, mutta tämä kokonaisena palana myytävä on kyllä oikein hyvää. Kyseessä on siis kaksi aivan eri tuotetta, joissa on ihan erilainen koostumus. Tosin niissä valmiskuutioissakin on huomattava makuero sen mukaan, ovatko öljyssä vai vedessä säilöttyjä – ensin mainitut ovat pehmeitä ja huomattavasti paremman makuisia.

      • Laura

        Bataatti ja peruna on niin lähellä juureksia, että kyllä niitä voi arkikielessä kutsua juureksiksi, mutta “oikeasti” ne on mukuloita eli kasvilla on juuret erikseen. Mutta esim. porkkanalla ja punajuurella se syötävä kasvis eli juures on kasvin juuri, Mutta ihan hyvin pärjää silti elämässä, vaikka ei tietäis. :)

  • Inka

    Pakko vinkata, että jos punajuuresta tykkää niin sitä kannattaa lisätä uunijuureksien sekaan. Voi laittaa erilleen pellin toiseen laitaa jos ei halua kaikista kasviksista/juureksista punaisia. Feta sopii punajuuren kanssa loistavasti.

  • - satu -

    Uunijuurekset ja feta on niin herkkua! Tuunaan joskus sitä heittämällä kymmenisen minuuttia ennen uunista ottoa tölkillisen kikherneitä pellille mukaan. Ja jos vielä pyöräyttää ne tilkassa öljyä ja juustokuminaa ennen uuniin laittoa, niin nam!

  • Minni

    Pakko sanoa, ett aikamoinen pohjanoteeraus kaiken kaikkiaan. Ei tainnut osua Apetinan kampanja ihan oikealle bloggarille. Ensinnäkin yksikään noista kasviksista ei ole tosiaan juures. Toisekseen tollaisessa korkeassa vuoassa paistettuna mikään muu ei paistunut kivasti paitsi päällimmäiset kasvikset. Kuten kuvasta näkyy alemmat kasvikset ovat ihan lötköjä ja eivät ole saaneet uunissa ollenkaan väriä. Pakko sanoa, että itselle (ja varmaan melkein kaikille, joiden kanssa jaan illallisia) tämä ruoka olis paha downgradaus. Tosiaan ihan kiva, että kokkaat ja jne, mutta ehkä reseptien aika on sitten kun oikeasti keksit inspiroivia ja hyiä reseptejä.

    Ja oikeasti sun blogissa on niin paljon hyviä juttuja muista aiheista, että kiusalliset ruokafiaskot vois jättää pois :/

    • Onpa harmillista kuulla, että koit tämän jutun pohjanoteeraukseksi tai kiusalliseksi fiaskoksi. Toivoakseni kivoja ruokaideoita ja yksinkertaisia reseptejä voi jakaa ja ruoanlaitosta nauttia, vaikkei olisikaan mikään mestarikokki tai ruoka-hifistelijä. Taitaa olla makuasia, mikä on kenellekin “kivasti” paistunut. Minulle pääasia on, että ruoka on kypsää ja maistuu hyvältä. Toki rapeaa pintaa ja väriä saa kasviksiin enemmän, jos valmistaa ne pellillä vuoan sijaan. Kumpaakin tapaa olen käyttänyt ja molemmilla tulee hyvää, joskin hieman erilaista.

      Hienoa kuulla, että sinulla ja läheisilläsi on tätä nopeaa arkista ruokaa hienompia aterioita tarjolla, mutta minä ainakin olin tosi iloinen, kun ystäväni kerran tätä minulle kokkasi. Myös tällä jutun kokkaushetkellä ruokaseurana ollut kaveri tuntui tykkäävän, joten millään muotoa ei ateria kyllä tuntunut kenenkään asianosaisen mielestä fiaskolta. Minulle fetan lisääminen kasvisten sekaan oli kiva, arkinen idea, jota en ollut itse tullut hoksanneeksi kokeilla, joten ajattelin, että jollekulle muullekin tämä niksi voisi olla uusi tapa piristää tuttua herkkua.

      Kiitän palautteesta, mutta en aio lopettaa ruokajuttujen tekemistä. Sinä varmasti voit ohittaa nämä omasta mielestäsi epäkiinnostavat ruokapostaukseni ja keskittyä muihin juttuaiheisiin, jos saat niistä enemmän irti. Blogissani on monenlaista sisältöä, eikä kaikkia voi mitenkään miellyttää. Siispä linjaan juttuaiheita sen mukaan, mikä minua itseäni kiinnostaa.

      • Jokunen

        Minä itse olen vähän tumpelokokki ja kiireessä lasten kanssa tulee helposti kokattua aina vain samoja ruokia (valitettavan usein jotain jauhelihasta). Minulle tämmöiset helpot vinkit ja uunissa itsekseen valmistuvat ruoat ovat kyllä tosi tervetulleita! :) Ja fetan lisääminen ruokaan kuulostaa kivalta. Pelkät uunijuurekset/kasvikset kaipaavat mielestäni jotain kaveriksi ruoalle, mutta tuo feta tekee tästä sen verran herkullisen kuuloisen, että tätä ruokaa voisi kokeilla ihan sellaisenaan. Kiitos vinkistä Jenni! :)

        • Ihana kuulla! :) Nämä meikäläisen yksinkertaiset ruokaideat ja reseptit eivät varmasti tarjoa mitään ruokaharrastajille ja gourmet-hifistelijöille, mutta uskon, että juuri kaltaiseni arjen kokkailijat, jotka arvostavat arkiruoanlaitossa nopeutta ja helppoutta, voivat löytää näistä kivoja uusia vinkkejä.

      • Pertti

        Oikein ruoka on maku asia ja maku asioista ei voi kinastella. Ruokailussa on monesti tärkeintä, sen sosiaalinen ulottuvuus, eikä ruuan pikku nuanisit.

Related posts