12/02/17

Omilla ansioilla huipulle, vai miten se meni?

8 83

Yksi suosikkibloggaajistani tarttui pari päivää sitten blogissaan kiinnostavaan teemaan ja herätti minussa halun sanoa myös aiheesta muutaman sanasen. #girlboss-hypen aikakaudella somemaailma ja blogit luovat ruusuista kuvaa yrittäjyydestä ja omien unelmien tavoittelusta, vaikka todellisuudessa vain harva todella menestyy ja usein onnistujilla on taustallaan turvaverkko, joka mahdollistaa taloudellisen riskinoton. Kiitos Saaralle todella mielenkiintoisesta ja tärkeästä avauksesta – näistä asioista todellakin pitäisi puhua enemmän.

Olen itse puhunut varsin avoimesti siitä, millainen matkani päivätyöstä yrittäjyyteen on ollut. Silti tuntuu, että aihetta tulisi kannatella pinnalla jatkuvasti, jotta ihmiset muistaisivat, miten pitkä tämä minunkin tieni menestykseen on ollut. Tiedostan hyvin, että olen monella tapaa ihan mielettömän etuoikeutettu ja onnekas, että saan tehdä työkseni jotain tällaista. Ja tiedostan myös varsin hyvin, että on paitsi oman kovan työn, myös todella hyvän tuurin sekä muilta saamani tuen ansiota, että minun on ollut mahdollista tavoitella urahaaveitani tällä tavalla.

Toivon, että en ole omalla esimerkilläni ollut edistämässä mielikuvaa, että yrittäjyys olisi superhelppoa ja rahaa alkaisi heti ryöpytä tilille ovista ja ikkunoista. Toivon myös, että vaikka minä loikkasin pois päivätyöstä ja siirryin yrittäjyyteen, ei kukaan minun esimerkkini innoittamana kuvittelisi, että se on ainoa tapa luoda mielekästä ja antoisaa uraa. Kuten Saara omassa jutussaan totesikin: tosi harvalle riittää töitä vaikkapa vapaana kirjoittajana tai bloggaajana uraksi asti.

girlboss3

Otin aikanaan tosi ison riskin, kun jättäydyin päivätyöstäni pois, enkä tuolloin oikeastaan edes haaveillut tekeväni blogista varsinaisesti uraani. Tein ratkaisuni enemmänkin olosuhteiden pakosta, kun olin niin burnoutin partaalla, että olisin varmaan pian ollut pitkällä hermolomalla ja täysin työkyvytön, ellen olisi tehnyt jotakin. Suurelta osin päätökseni kuitenkin mahdollisti tuolloin se, että minulla oli olemassa jonkinlainen turvaverkko, joka kannattelisi, jos jotain menisi pieleen. Ja onneksi oli, sillä muuten tuskin olisin tässä tilanteessa nyt. En usko, että olisin uskaltanut tehdä sitä päätöstä, jos tuollaista hätävaraturvaa ei olisi ollut.

Olen puhunut avoimesti myös siitä, että aikanaan hyppyäni pois päivätyöstä vauhditti, se että minulle ja exälleni tarjoutui juuri noihin aikoihin mahdollisuus muuttaa vuokralle ihan huomattavan edulliseen asuntoon. Päätöstäni helpotti myös tieto siitä, että exäni olisi tukenut minua taloudellisesti, jos se olisi ollut tarpeen. Lisäksi tiesin, että vanhempani pystyisivät minua hätätilanteessa auttamaan. Olin toki säästänyt itse rahaa tulevaa varten, mutta ilman parisuhdetta en todennäköisesti olisi uskaltanut jättää työpaikkaani. Ja vaikka suhde ei pidemmälle kantanutkaan, olen ikuisesti kiitollinen exälleni, että hän oli henkisenä tukenani noihin aikoihin. Taloudellisena ei onneksi tarvinnut.

En ole itse ikinä ollut mikään maailman paras unelmoimaan ja vaikka koenkin tällä hetkellä jollain tasolla eläväni jonkinlaista uraunelmaa, en osannut koskaan haaveilla bloggaamisesta ammattina. Todellisuudessa se kävi vähän kuin vahingossa. Olin aina ajatellut, että hetken hengähdettyäni haen jotakin ihan normaalia työtä viestinnän alalta. Kun kuitenkin alkoi näyttää siltä, että blogijuttu lähtisi niinsanotusti lentoon, päätin kokeilla siipiäni. Ja sillä tiellä olen yhä.

girlboss10

Nyt voin vihdoin sanoa pärjääväni blogituloilla todella hyvin, mutta oikeastaan vasta blogini kanssa itsenäiseksi siirryttyäni reilu vuosi sitten olen alkanut ansaita tällä työllä ihan kunnolla. Jos kuitenkin mietitään, mitä kaikkea tähän pisteeseen pääseminen (tai päätyminen) on vaatinut, niin aika paljon… Yrittäjyys ei ole helppoa eikä huoletonta, eikä rahaa automaattisesti tulvi tilille. Parhaimmillaan oman yrityksen pyörittäminen on todella palkitsevaa (myös rahallisesti) ja arvostan työssäni valtavasti vapautta ja itsemääräysvaltaa. Toisessa vaakakupissa ovat kuitenkin yrittäjyyden monenlaiset haasteet ja riskit.

Tähän pisteeseen pääsemistä ja yrittäjyyteen heittäytymistä on edeltänyt monenlaisia vaiheita ja asioita, jotka eivät näy somessa päällepäin: kitkuttelin jossain vaiheessa varsin minimaalisilla tuloilla, on ollut aikoja, kun olen uhrannut työlle kaiken vapaa-aikani (ja vieläkin työn ja vapaa-ajan välillä tasapainoilu on toisinaan haastavaa), olen pyörittänyt parhaimmillaan käytännössä jopa kolmea duunia samanaikaisesti, olen stressannut hetkittäin toimeentulostani todella paljon sekä tuntenut suunnatonta epävarmuutta valitsemallani tiellä. Vaikka nyt koen, että minulla menee työelämässä hyvin, yrittäjänä elän jatkuvan riskin kanssa ja olen henkisesti varautunut siihen, että menestys saattaa loppua minä päivänä tahansa. Ei sitä voi saati kannata päivittäin murehtia, mutta riskeistä on hyvä olla tietoinen.

Vaikka rakastan tämän hetkistä elämäntilannettani ja työtäni, ajatus blogiuran väistämättömästä loppumisesta jossain vaiheessa ei oikeastaan sureta tai pelota minua. Maailma on täynnä kiinnostavia asioita, joita voi työkseen tehdä. Olen ehtinyt ennen blogia tehdä muitakin töitä ja uskon, että mielekästä tekemistä löytyy myös aikana blogin jälkeen, kun se joskus koittaa. En halua rakentaa identiteettiäni liiaksi tämän kaiken varaan, sillä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämä kaikki tulee jonakin päivänä olemaan historiaa.

girlboss2

Blogeja kritisoidaan paljon siitä, miten vääränlaista mallia ne antavat nuorille siitä, millainen elämä on mahdollista ja tavoiteltavaa. Jotenkin haluaisin tässä kohtaa kuitenkin peräänkuuluttaa myös ihan perustavanlaatuista maalaisjärkeä sekä jotain vastuuta vanhemmilta ja kasvatukselta. Minulle on aina lapsesta pitäen opetettu järkevää rahankäyttöä ja olen saanut oppia rahan arvon varsin tiukan kasvatuksen kautta. Olen teini-ikäisestä lähtien saanut itse tehdä töitä ansaitakseni taskurahaa ja maksanut suurimman osan menoistani ja ostoksistani itse.

Oman historiani valossa, tuntuu rehellisesti sanottuna aivan absurdilta, että teini-ikäisellä tai häthätää parikymppisellä pitäisi olla kallis luksuslaukku tai varaa ylellisyyksiin. Ja toki satunnaisia ylellisyyksiä saa itselleen sallia nuorempanakin, mutta oma periaatteeni on aina ollut, että ei koskaan luotolla tai velaksi – rahat erityisiin hankintoihin pitää ansaita ensin.

Joskus keskustelussa tuntuu myös unohtuvan, että minä olen 33-vuotias. Ei 23-vuotias voi verrata rahatilannettaan tai urakehitystään minuun, sillä minä olen rakentanut tätä kaikkea 10 vuotta kauemmin. Olen ehtinyt opiskella ja tehdä aika monenmoista duunia ennen tätä nykyistä uraani. En ole suinkaan saanut mitään nopeaa oikotietä huipulle, vaan olen tehnyt matkan varrella kaikenlaisia hanttihommia ja ihan tavallisia töitä kaupan kassalla ja muissa arkisissa työpaikoissa.

Ja voin kertoa, että silloin 10 vuotta sitten 23-vuotiaana raha oli todella tiukassa. Saatoin tuolloin vain haaveilla matkustelusta ja merkkivaatteista – eivät sellaiset asiat olleet osa elämääni. Eikä se tehnyt minua mitenkään onnettomaksi, vaan elin mielestäni ihan kivaa ja hyvää elämää silloinkin. Raha helpottaa arkea ja mahdollistaa monia asioita, mutta onni ei todellakaan ole luksuslaukusta tai etelänmatkasta kiinni. Enkä muuten omista sitä luksuslaukkua vieläkään, vaikka siihen nykyään olisikin varaa.

girlboss9

Elämäni näyttäytyy varmasti monelle ulkopuoliselle vähän liiankin täydellisenä. Pääsen työni puolesta matkustelemaan paljon, saan kutsuja kaiken maailman tilaisuuksiin, joskus pääsen tapaamaan maailmanluokan julkimoita ja saan työni nimissä testattavakseni vaatteita, kosmetiikkaa ja kaikenlaista muutakin mukavaa. Ei käy kieltäminen, olen ihan hemmetin onnekas.

Kolikolla on myös kääntöpuoli. Vaikka pitäisi nöyränä olla kiitollinen kaikesta eikä saisi valittaa mistään näin etuoikeutetun elämän keskellä, tuo myös blogiura mukanaan haasteita ja sellaisia puolia, joita ehkä tavallisessa toimistoduunissa ei tarvitsisi kohdata. Niistä vähäisin ei ole se, että työni takia moni kokee oikeudekseen ruotia minun persoonaani, henkilökohtaista elämääni, osaamistani ja ulkonäköäni julkisesti netissä, eikä aina niin lempein sanankääntein. Asiakaspalvelutyössä tätä tosin saa joskus kohdata ihan naamatustenkin – kokemusta on.

Ja tietenkään elämä ei edes bloggaajalla ole niin ruusuista kuin miltä se ehkä päällepäin näyttää. Vaikka en blogissa avaudu kaikista elämäni ongelmista, painiskelen ihan samanlaisten arkisten asioiden kanssa kuin kuka tahansa muukin. Haluan kirjoittaa elämänmakuista, rehellistä blogia ja sen takia pidän tärkeänä puhua täällä myös sellaisista aiheista, joista avautuminen suurelle yleisölle ei aina ole helppoa.

Minusta nykyinen #girlboss-hehkutus on ensisijaisesti positiivinen juttu. Haluan kannustaa muitakin tyttöjä ja naisia rohkeasti rikkomaan rajoja, tekemään rohkeita uravalintoja ja tavoittelemaan unelmiaan. Samalla haluan kuitenkin muistuttaa, että harva pääsee huipulle yksin ja ilman huolellista suunnittelua, turvaverkkoja, varasuunnitelmia tai rämpimistä ensin muutamien astetta tylsempien tai ankeampien duunien läpi. Ja se mikä jollekulle on tylsää ja puuduttavaa perusduunia, on toiselle juuri sitä, mitä hän kaipaa: vakautta, tasaista tulovirtaa ja selkeät työajat. Jollekulle tällainen yrittäjyyden edustama epävakaus, vastuu ja työaikojen puute voisi olla painajainen. En siis suinkaan ajattele, että blogiura tai yrittäjänä toimiminen on kaikille se unelmien täyttymys, vaikka minä tästä pääasiassa nautinkin. Jokainen pohdiskelkoon ihan itse, mikä itselle on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista.

Ja muistetaanhan se, että kaikki, mitä näemme somessa, on kulkenut jonkun suodattimen ja filtterin läpi. Jokainen meistä valikoi, mitä haluaa jakaa muille, niin somessa kuin kadunkulmassa tuttavan kanssa jutustellessaankin. Näemme kaikkien muiden tarinoista, lomareissuista ja somekuvista vain pienen pintaraapaisun todellisuutta. Ja siksi kannustan Saaran tavoin haaveilemaan, mutta muistamaan myös elämän realiteetit siinä sivussa.

Jos kiinnostaa lukea aiempia ura-aiheisia mietteitäni, niin niitä löydät esimerkiksi näistä aiemmin tekemistäni blogijutuista:

Mietteitä yrittäjyydestä

Miten minusta tuli ammattibloggaaja, osa 1

Miten minusta tuli ammattibloggaaja, osa 2

Rohkeutta, ystävät

Oma elämä hallussa

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä

8 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Ceichefoi

    Olen lukenut blogiasi todella pitkään, ihan alkuajoista lähtien. En varmaan koskaan aiemmin ole kommentoinut, mutta nyt tekee mieli. Tämä oli todella hyvä teksti! Minun on joskus vaikea ymmärtää, kuinka ihmiset ajattelevat että toiset ovat päässeet helpommalla kuin toiset tai että menestys tulisi itsestään. En voi sanoa olevani kovin menestynyt, mutta ikäisekseni kuitenkin jollain tavalla. Olen tehnyt sen eteen ihan helvetisti töitä. Välillä ärsyttääkin, kuinka moni ajattelee kaiken olleen tuurista kiinni. Kyllä, sitäkin on ollut matkassa, mutta ei se ole ollut yksin siitä kiinni. Monet tuntuvat ajattelen myös, että jonkun ns. menestyksen jälkeen kaikki on ihanaa ja helppoa. Pakkoa sanoa rehellisesti, että menestyksestä on joskus myös vaikea nauttia, kun miettii, onko kaikki tämä ollut sen arvoista. Sulle tulee vielä päälle äärettömän julkinen duuni. Vaikka blogeja usein kritisoidaan siitä, että ne saavat bloggaajan elämän näyttämään täydelliseltä ja seesteiseltä, minusta blogisassi on kuitenkin säilynyt inhimillinen ote. Olet kertonut vaikeasta erostasi, masennuksesta ja yksinäisyydestä. Tämä oli polveileva teksti, mutta summa summarum. Kiitos blogistasi!

  • Blogiasi monta vuotta lukeneena olen aina pitänyt ja arvostanut ihan älyttömästi sitä, että kaiken pinnan alla vaikutat tosi maanläheiseltä, rehelliseltä ja aidolta tyypiltä, ja se välittyy myös tänne ruudun toisellekin puolelle. Siispä kiitos siitä, että uskallat kirjoittaa kipeistäkin aiheista! Ite en välttämättä uskaltaisi.

    Tää keskustelu on kyllä tosi tarpeellinen, eikä mun mielestä ainoastaan blogien kohdalla vaan elämässä muutenkin! Jokaiselle tekee joskus hyvää pohtia, miten elämässä on päässyt paikkaan X ja kenelle siitä kannattaa itsensä lisäksi kiitosta antaa :) Ellei sitten tosiaan ole ihan yksin raivannut tietään eteenpäin.

  • Hyvä ja aiheellinen kirjoitus, kiitos!

  • iduska

    Kiitos Jenni tästä, juuri tästä syystä olen lukenut blogiasi jo tosi monta vuotta <3 Olet ihanan aito ja vaikutat semmoilselta tyypiltä jonka tuntisin mielelläni ihan tosi elämässäkin.

    Saaran avaus oli mielestäni hyvä ja ihan tarpeellinen, kiitos että kirjoitit myös oman näkökulmasi asiaan.

  • Helen

    Ja vielä – ne valkokulta-timantti kihlasormukset… Aina mies ostaa ja sitten naiset kilpailevat kivien koosta… Ei sillä näytä olevan väliä, että valkokulta ei ole edes kulta ja timanttien arvo on todelisuudessa vain murtoosa hinnasta. (Timantit, muuten, eivät ole harvinaisiaja valkokulta on halpa sekoitus kullasta ja muista aineista.) Miksi naiset eivät osta koruja ja kihlasormuksia? Tämähän on legaalista prostituutiota.

  • Erittäin tärkeää keskustelua! Tuo Saaran postaus oli erittäin hyvä avaus. Kiitos, että jaoit ajatuksiasi. Mielestäni blogissasi on huomattavasti enemmän läpinäkyvyyttä kuin monissa muissa saman genren blogeissa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse eikä pidä kertoa, mutta tiesi yrittäjäksi on ollut mielenkiintoinen. Olen seurannut blogiasi pitkään, ja haluaisin kiittää siitä, että olen nostanut pinnalle keskustelua esim. yksinäisyydestä, mielenterveydestä, terapiasta yms. <3 <3

  • Kiitos hyvästä tekstistä! Vaikka lukijoiden medialukutaito on varmasti kehittynyt, koen silti tärkeäksi sen, että muistutat ainankin nuorempia lukijoita siitä, että suodatinta on käytetty lähes KAIKESSA mitä somesta löytää. Ja varmaan blogisi sisältökin on vain max. 20% oikeasta elämästäsi (vaikka avoin oletkin) ja postausten takana tapahtuu paljon asioita, jotka eivät lukijalle välity. #girlboss-hehkutuksen minäkin näen positiivisena, kunhan vain hehkuttajat rehellisesti kertoisivat mitä kaikkea unelman toteuttaminen vaati, vaikka sitten sen että mies elätti kolme vuotta.

Related posts