9/02/17

Monotoniaa ja mielenrauhaa

1 34 sau-poler-by-marina-de-luis

Vaikka asuntoasiat selkenivätkin tuossa viikon vaihteessa, niin olen taas tällä viikolla ollut pienen meditaation tarpeessa, sillä asuntokauppoihin liittyvän paperihässäkän, käytännön säätämisen ja infernaalisen duuniviikon keskellä tuntuu, että pieni hengittely olisi paikallaan. Siispä laitetaan jälleen jakoon sellainen biisi, joka vie jonnekin rentouttaviin ja hyväntuulisiin tunnelmiin eikä vaadi suurempaa ajatusta.

Sau Polerin Reflections ei oikeastaan suuremmin kehity kestonsa aikana, vaan alun fiilis ja tunnelma kantaa alusta loppuun aika samankaltaisena. Olen joskus jutellut jonkun kanssa musiikista ja keskustelukumppani jäi kaipaamaan monissa tykkäämissäni biiseissä sellaista jotakin suurta käännekohtaa tai kliimaksia, jolloin kappale kunnolla “lähtisi käyntiin”. Voin ymmärtää tuon ajattelutavan ja arvostan itsekin päräyttäviä kohokohtia. Parhaimmillaan niiden tarjoama äänellinen tyydytys on parasta, mitä musiikilla on tarjota. Siitä huolimatta minusta jokainen hyvä ja nautittava kappale ei vaadi varsinaista kohokohtaa tai kliimaksia.

Nautin elämässä usein kaikkein eniten niistä pienistä asioista ja yksityiskohdista ja sama pätee jossain määrin musiikkiin. Minulle jostakin kappaleesta innostumiseen voi riittää vain se, että äänimaailma on jotenkin täydellinen, rytmi tarttuva tai jossain kohtaa kappaletta on jokin todella kaunis melodiapätkä. Kuuntelen myös ihan erilaista musiikkia eri mielentiloissa. Nyt kun stressaavan viikon keskellä kaipaan rauhoittumista ja jotakin mahdollisimman epäkuormittavaa, tällainen Reflectionsin kaltainen meditatiivinen, minimalistinen monotonia on ihan tismalleen sitä, mitä tarvitsen. Jostain syystä tästä tuli tänään vain hyvä fiilis. Ainakin siis hektisen hässäkän keskellä voin suositella! Katse ikkunasta ulos, aivot narikkaan ja biisi soimaan.

Translation: Another meditation song for stressful and hectic week. 

Photo: Sau Poler by Marina de Luis

Tags: ,

Categorised in: Musiikki

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Chatte

    Hei, tämä ei nyt liity varsinaisesti postauksen asiaan, mutta halusin kysyä, että nukutko vielä futonilla? Itselläni on uusi sänky hakusessa, ja futoni kiinnostaa. Luin vanhat postauksesi asiaan liittyen, ja halusin tiedustella, että onko futon vielä käytössässi? Tykästyitkö siihen lopulta täysin? :)

Related posts