4/01/17

Vuoden 2016 tyylit, osa 1

5 104 vuoden-asu1

Hoksasin nyt tässä uuden vuoden jo vaihduttua, että olen kokonaan unohtanut tehdä sellaisen perinteisen koosteen vuoden tyyleistä, joten tehdään se nyt vähän jälkijunassa. :) Viime vuodelle asuja ja tyylejä kertyi niin valtava määrä, että olen jakanut lookit kolmeen postaukseen mahdottoman kuvaspämmäyksen ehkäisemiseksi.

Viime vuonna pääsin tekemään myös poikkeuksellisen paljon kaikenlaisia stailausprojekteja lainavaatteilla, joten olen niitäkin nyt sisällyttänyt tähän mukaan, sillä inspiraatiohan tässä on etusijalla. :) On muuten hirmuisen kiinnostavaa tutkia näitä omia vuoden varrella syntyneit tyylejä pienen tauon jälkeen. Pitäisi ehkä tehdä sitä useamminkin, koska huomasin nyt tätä koostetta tehdessäni ihmetteleväni, miksi en ole kokeillut jotakin lookia toistamiseen. Voisi hyvin inspiroitua siis ihan näistä omistakin tyylikokeiluista.

Mutta tuttuun tapaan, olisipa hauskaa kuulla, mitkä näistä ovat nousseet teidän suosikeiksenne? Lisää tyyli-inspiksiä viime vuodelta on luvassa vielä kahden postauksen verran tällä viikolla. :)

Translation: Style inspiration from the year 2016, vol. 1. 

vuoden-asu2 vuoden-asu4vuoden-asu3 vuoden-asu6vuoden-asu5 vuoden-asu7 vuoden-asu8 vuoden-asu9 vuoden-asu10 vuoden-asu12vuoden-asu11 vuoden-asu13 vuoden-asu14 vuoden-asu15 vuoden-asu16 vuoden-asu17 vuoden-asu18 vuoden-asu19 vuoden-asu20 vuoden-asu24vuoden-asu23vuoden-asu22vuoden-asu21 vuoden-asu25 vuoden-asu26 vuoden-asu27 vuoden-asu28

Photos: Vesa Silver, Anna Stolzmann, Mikko Rasila, Matti Keski-Kohtamäki

Tags: ,

Categorised in: Muoti

5 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Maarit

    Oijoi mitä vaatteita ja mikä tyyli! Mistä nuo parissa mekko/hamekuvassa olevat ruskeat ballerinat ovat? Ja paksu, tummanvihreä villapaita?

    • Kiitos! Ruskeat ballerinat ovat itse asiassa ikivanha kirpparilöytö, vintage-Eccot. :) Ihan parhaat ja olen niitä jo hoidattanut suutarilla useaan otteeseen, jotta säilyisivät ilonani mahdollisimman pitkään. Ja paksu tummanvihreä poolovillapaita on & Other Storiesilta muutaman vuoden takaa.

  • Rrr

    Tykkäsin neljänneksi viimeisestä tyylistä! Ei ehkä lempparini, mutta hauska nähdä mekko/tunika yhdistettynä farkkuihin. Melko epätavallinen yhdistelmä, ja samaan aikaan sellainen, jota voisi oman vaatekaapin antimilla uskaltautua kokeilemaan.

    Ja esitänpä tässä postausidean. :) Sinulla kun näyttää olevan tosi paljon vaatteita, niin olisi hauskaa päästä kurkkaamaan vaatekaappiisi, että miten olet sen järjestänyt. Kiinnostaa myös, että laitatko paljon vanhoja vaatteita kiertoon, vai säilytätkö kaiken? Ja onko sinulla jotain perus/luottovaatteita, joita käytät aina ja joihin sitten yhdistät erikoisempia kappaleita vai yhdisteletkö ihan villisti aina eri vaatteita? Ymmärrän tietty, jos vaatekaapin esitteleminen on liian henkilökohtaista, mutta uskaltauduin silti toivomaan. :)

  • Maijju

    Tummanpuhuva farkkuhaalariasu oli ehdoton lempparini! Mistä haalari?

    • Haalari on Gina Tricot’n mallikappale, mutta jo jonkin ajan takaa. En ihan tarkalleen muista, mitä sesonkia tämä on ollut, mutta siitä on kyllä aikaa. Veikkaisin silti, että samantyyppisiä voi löytyä jostain yhä. Kannattaa tsekata isoimpien verkkokauppojen kuten Nellyn ja Zalandon valikoimat. :)

Related posts