30/12/16

Pari sanaa kulttuurisesta appropriaatiosta

32 140

Bongasin tänään todella mielenkiintoisen keskustelun Maria Veitolan Facebook-sivuilta. Veitola oli löytänyt vanhan 90-lukulaisen postikortin, jossa afrikkalaismies oli pukeutunut saamenpukuun ja kaikenlaista muutakin hämmentävää. Kortti oli herättänyt monenlaisia mietteitä kulttuurisesta appropriaatiosta ja Veitola pohdiskeli omaa pukeutumishistoriaansa kulttuurisen appropriaation näkökulmasta.

Veitolaa hävetti, että hän oli menneisyydessään pukeutunut kauniista afrikkalaiskankaasta ommeltuihin housuihin ja palestiinalaishuiveista tehtyyn mekkoon, koska tämän päivän tietämyksen valossa ne saatettaisiin tulkita kulttuurisesta näkökulmasta epäsopiviksi. “Kamalinta kaikesta on tietysti se että olen ajatellut noita afrikkahousuja (eivät muuten suinkaan ainoa menneisyyden afrikkalaiskankainen vaatekappaleeni) ja palestiinahuivimekkoja, ei pelkästään esteettisiä ja kauniina vaatteina, vaan myös jonkinlaisina solidaarisuuden ja kunnioituksen eleinä alkuperäisiä käyttäjiä kohtaan. Mutta mä olenkin vain alistanut ja tuottanut häpeää. Anteeksi!”

Avauksesta on syntynyt vilkas keskustelu, jossa kulttuurista appropriaatiota on pohdiskeltu monelta kantilta. Moni on avautunut nuoruutensa häpeällisistä tyylimuistoista, jotka nykypäivän mittarilla olisivat räikeitä esimerkkejä kulttuurisesta appropriaatiosta. Toisaalta keskustelussa on noussut esiin koko käsitteen hankaluus. Länsimaisissa valtakulttuureissa harrastetaan toki valitettavasti toisinaan ihan todella törkeää kulttuurista appropriaatiota, mutta onko kaikki vieraista kulttuureista lainaaminen tai inspiroituminen väärin? Ei tietenkään, mutta linjanveto tuntuu olevan vaikeaa.

Milloin voidaan katsoa, että on syyllistytty kulttuuriseen appropriaatioon? Miten paljon saa inspiroitua ilman, että saa otsaansa leiman kulttuurisesta riistämisestä? Entä jos vähemmistökulttuurin edustaja itse on antanut siunauksensa sille, että toisesta kulttuurista tuleva käyttää hänen kulttuurilleen ominaisia vaatteita, koruja tai muita elementtejä?

Koen itse kulttuurien appropriaation joiltakin osin ihan hitsin monimutkaiseksi asiaksi. Ymmärrän erinomaisen hyvin, että sorrettujen kulttuurien tunnusmerkkien omaksuminen omaan käyttöön ja mielivaltainen lainailu kaupallisiin tarkoituksiin ei ole ok. Kuitenkaan kukaan tavallinen pulliainen ei voi tuntea maailman jokaisen kulttuurin tunnusmerkistöä niin hyvin, että osaisi välttämättä edes huomioida, milloin on lainailtu sopimattomasti jostakin. Tai milloin on ylipäänsä edes lainailtu yhtään mistään. Toki on sellaisia tosi räikeitä ja selkeitä esimerkkejä kuten vaikkapa saamenpuku tai intiaanipäähineet ja muut paljon esillä olleet erittäin tunnetusti sorrettujen kulttuurien tunnusmerkit, jotka jo moni sivistymättömämpikin nykypäivänä tunnistaa epäkorrektiksi lainailuksi.

Mutta toisaalta tuntuu jotenkin älyttömän kapeakatseiselta sekin näkökanta, että mitään ei saisi muista kulttuureista omaksua ja rikastuttaa omaa elämää muualta poimituilla vaikutteilla. Ja tietenkään näin ei todellisuudessa edes ole, mutta moni on niin tuntosarvet pystyssä kulttuurisen appropriaation suhteen, että herkästi ollaan syyttelemässä siitä silloinkin, kun se ei oikeastaan edes ole aiheellista.

Mielenkiintoisena esimerkkinä keskustelussa nousi tapaus, jossa eräs keskustelija kertoi asuneensa Afrikassa ja käyttäneensä Senegalissa paikallisten suosimia kankaita ja perinnevaatteita, eikä kukaan ympärillä ollut pahastunut asiasta – pikemminkin päinvastoin. Ennemminkin hän sai paikallisilta kovasti kehuja ja kiitosta vaatteistaan. Paikalliset pitivät pelkästään hienona kunnianosoituksena, että muualta tullut haluaa pukeutua heidän perinnevaatteisiinsa, mutta Suomessa ollaan heti tietäväisinä heristelemässä sormea ja syyllistämässä, että siinä sitä nyt riistetään toista kulttuuria.

Tämä on ehkä juuri se juttu, mikä tuntuu hankalalta, että kun välillä ollaan niin kärkkäänä pahastumassa sellaistenkin puolesta, jotka itse eivät edes koe kulttuuriaan mitenkään riistettävän. Ja varmaankin myös tiettyjen kulttuurien sisällä on jossain määrin eriäviä näkemyksiä siitä, mikä on kulttuurista appropriaatiota ja mikä ei. Toiset ovat paljon omistushaluisempia ja tarkempia omasta kulttuuristaan kuin toiset.

Ostin itse pari vuotta sitten Japanista perinteisen haorin, kun niitä myytiin likimain jokaisessa vintage-liikkeessä ympäri Tokiota. Ja paikalliset suorastaan kannustivat hankkimaan kimonon tai haorin matkamuistoksi ja tuliaiseksi matkalta. Kun pääsin Suomeen ja puin kauniin haorin ylleni, sain välittömästi niskaani syytöksiä kulttuurisesta appropriaatiosta – suomalaisilta. Tuntui hämmentävältä. Kuitenkin kimono ja haori ovat Japanissa ihan arkivaatteita eivätkä mitään pyhiä kansallispukuja ja paikalliset itse mieluusti niitä myös turisteille kauppaavat. Toki näillekin vaatteille on omanlaisiaan perinteisiä pukeutumiskoodistoja, mitä pidetään missäkin tilanteessa ja miten vaate kuuluu pukea, jne. Mutta oma mielikuvani kuitenkin oli, että japanilaiset itse suhtautuivat varsin myönteisesti ajatukseen, että ulkomaalainen pukeutuisi heidän perinteiseen vaatteeseensa.

Toisaalta vaatteen alkuperälläkin tuntuu olevan merkitystä näissä asioissa. Onko eri asia, jos vaikkapa kimonon on saanut lahjaksi japanilaiselta ystävältä verrattuna siihen, että olisi itse ostanut sen omakseen esimerkiksi paikallisesta vintage-kaupasta? Ja kuinka kukaan ulkopuolinen sitten voi tietää, mikä kunkin vaatteen tausta on ja millaisena tämän vaatteen käyttäminen siten näyttäytyy? Voisi kuvitella, että jos on saanut afrikkalaisen perinneasun paikalliselta ystävältä lahjaksi, on vähintäänkin sallittua ja jopa toivottavaa, että asua myös käytetään. Ja jos lähtökohtaisesti kulttuurin edustaja itse ei koe kulttuuriaan riistettävän, jos muualta tullut pukeutuu hänen kulttuurilleen tyypilliseen asuun, voiko länsimaisen valtakulttuurin edustaja silloin syyttää toista kulttuurisesta appropriaatiosta?

Samaan aikaan mietin, että missä määrin inspiroituminen ja lainailu sitten on sallittua? Suoranainen kopioiminen on tietenkin itsestäänselvä esimerkki sopimattomasta lainaamisesta, mutta jos esimerkiksi inspiroituu muotokielestä tai kuvioista, onko sekin sopimatonta? Jos kimonon käyttäminen koetaan kulttuuriseksi appropriaatioksi, niin onko esimerkiksi kimono-mallisilla hihoilla varustettu aamutakkikin väärin japanilaista kulttuuria kohtaan?

Radiotoimittaja Ina Mikkola kommentoi Veitolan FB-sivulla heränneeseen keskusteluun näin: “Kyse on aika pitkälti siitä, että mitä merkityksiä jonkun vaatteen taakse kätkeytyy, ei siitä, että olisi sinänsä väärin lainata toisista kulttuureista. On ajattelematonta käyttää jotain vaatetta, jos ei tiedä sen alkuperäistä käyttötarkoitusta tai tarinaa, merkitystä, eikä se ns. kuulu itselle, omaan kulttuuriin. Sekalaisia perusvaatteita ja kankaita ihan mistä tahansa kulttuurista on ok käyttää ristiin, mutta kansallispuvut, päähineet, jotkut tietyt koristukset yms, joihin liittyy MERKITYKSIÄ, ovat eri asia.”

Tässä minusta tiivistettiin aika hyvin se, miksi koko kulttuurisen appropriaation käsite on tarpeellinen ja mihin sillä pyritään. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että etenkin näitä tosi alistettuja ja sorrettuja kulttuureja (kuten saamelaiset ja intiaanit) tulee suojella ja kunnioittaa, mutta koko kulttuurisen appropriaation käsite kärsii kyllä inflaation, jos homma menee sellaiseksi noitajahdiksi, jossa jokainen toisen kulttuurin vaate tai tunnusmerkki valkoisen länsimaalaisen yllä leimataan kulttuuriseksi appropriaatioksi.

Itse en missään nimessä ole mikään aiheen asiantuntija, ja let’s face it, harva meistä on. Tässä sitä yritetään luovia eteenpäin muita kunnioittaen ja ketään loukkaamatta, mutta jos olen onnistunut tahtomattani syyllistymään kulttuuriseen appropriaatioon, pyydän vilpittömästi anteeksi. Voi olla, että teen tässä asiassa virheitä vielä tietämättömyyttäni tulevaisuudessakin. Mutta olisi kiinnostavaa kuulla muiden mietteitä aiheesta sekä varsinkin teidän aiheesta enemmän tietävien ajatuksia ja viisautta postauksessa virinneistä kysymyksistä. Moni on näissä asioissa vähintäänkin yhtä pihalla kuin minä, joten olisi kivaa saada heräteltyä aiheesta rauhanomaista keskustelua ilman sitä lynkkaus-mielialaa. Nyt on oiva tilanne ystävällishenkisesti sivistää minua ja muita tietämättömiä, joille tämä aihe aiheuttaa päänvaivaa. :)

Photos: Vesa Silver

Tags: , , ,

Categorised in: Kulttuuri, Matkat, Muoti

32 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Todella hyvä kirjoitus! Olen sun kanssa hyvin samoilla linjoilla tässä asiassa :) Mielestäni on tärkeetä tietää esimerkiksi muista kulttuureista inspiroituessa, että millaisissa tilanteissa vaikka jotakin asustetta käytetään ja mitä sen taakse kätkeytyy ja arvoida onko sitä sopivaa käyttää. On rikkaus elää monikulttuurisessa maailmassa, ja kiinnostavaa tutustua siihen ja inspiroitua siitä :)

    • Kiitos kommentista Valtteri! Olen ihan ehdottoman samaa mieltä. Minusta maailma, jossa jokainen pysyttelee tiukasti oman kulttuurinsa rajoissa ja piirissä, kuulostaa hirmuisen surulliselta ja ahdasmieliseltä, kun meillä kerran on olemassa tämä monivivahteinen ja rikas kulttuurien kirjo. :) Mutta todellakin on syytä sen verran perehtyä taustoihin, kun inspiroituu muista kulttuureista, ettei tule käyttäneeksi vaikkapa juuri asustetta tai vaatetta tahattomasti alkuperäiskulttuuria loukkaavalla tavalla.

  • Vilma

    Mielestäni sellaisia vaatteita, jotka ovat “aitoja” ja alkuperäisiä kyseisestä maasta ostettuja on ihan ok pitää, koska silloin raha menee myös sinne minne se kyseisestä vaatteesta kuuluu. En lähtisi esim henkkamaukasta ostamaan saria tai kimonoa.

    Teen paljon töitä intialaisissa häissä ja intialainen pomoni sanoi, että ostaisi minulle perinteisen intialaisen juhlapuvun, jota voisin käyttää eikä tarvisi miettiä onko päällä soveliaat vaatteet. Moskeijaan kun ei sitten ihan missä vain vaatteissa myöskään voi mennä. Eli esim tässä tilanteessa vieraan kulttuurin “lainaaminen” on jopa suotavaa ja heidän seremoniaa kunnioittavaa.

    • Tosi hyviä pointteja! Toisaalta mietin, että missä menee juuri se sopimattoman lainailun raja? Onko musta aamutakki kimono-mallisilla hihoilla kulttuurista appropriaatiota? Vaiko vain ihan sallittua toisen kulttuurin muotokielestä inspiroitumista? Tämä on minusta sitä kaikkein vaikeinta rajanvetoa. On ilmiselvää, että jos H&M tekisi täysin kimonoa imitoivan vaatteen, se voisi mennä sopimattoman puolelle, mutta jos vaatteeseen on omaksuttu vaikkapa vain hihansuun malli, tuntuu vähän hassulta, että vaatteesta tulisi sen takia kulttuurista appropriaatiota. Ja sitten toisaalta mietin sitäkin, että onko minkä tahansa kulttuurin omiminen kulttuurista appropriaatiota? Jos kulttuuri elää ja voi hyvin eikä ole millään tavalla sorrettu, onko siitä inspiroituminen silti väärin?

      On myös tosi hyvä huomio, että joissakin tilanteissa vieraan kulttuurin mukaan pukeutuminen on enemmänkin toivottua kuin paheksuttua.

  • Kulttuurin arvostamisen ja appropriaation raja on kyllä vaikea tunnistaa – ehkä siksi onkin kannattavampaa olla sillä varovaisella puolella. Mielestäni vaikutteita saa ottaa elinvoimaisesta kulttuurista, jota ei ole sorrettu, koska silloin ei olisi mitään syytä miksi ei. Vaikutteita ei ehkä puolestaan pitäisi hakea sellaisita asioista, jotka ovat joskus esimerkiksi olleet syrjinnän taustalla. Esimerkiksi cornrow-lettien ristiriitaisuuden taustalla on se, että monesti työpaikoilla mustien luonnollisia hiuksia on pidetty liian epäsiisteinä ja siksi heidän on ollut pidettävä hiuksiaan leteillä. On sen jälkeen hieman ongelmallista kun miljoonat valkoiset pitävät hiuksiaan niin, koska se on “hauska trendi”. Ehkä sama koskee myös hieman tätä H&M:n kimono-asiaa – kulttuurin ominaispiirteestä ei pitäisi tehdä trendiä? Ainakaan jos ei tunne asian taustaa, niin kuin sanoitkin. En ole ihan varma asiasta, mutta ajatukseni ovat vähän tähän suuntaan. Amandla Stenberg on tehnyt aiheesta todella hyvän videon, jonka suosittelen ehdottomasti katsomaan! Se löytyy ihan vaikka hakusanoilla Amandla Stenberg cultural appropriaation :)

    • Kiitos hyvästä pohdinnasta Suvi. Pitää kurkata tuo Amandla Stenbergin video! :) En itse asiassa tiennytkään, mistä esimerkiksi tuo cornrow-kampaus juontaa juurensa, joten tässä sitä taas huomattiin, että joka päivä oppii jotain uutta. Ymmärrän kampauksen ongelmalliset taustat, mutta tässäkin tapauksessa mietin, että meillä kaikilla on hiukset ja viime kädessä se on vain kampaus. Toki meidän tulee sitä tämän kulttuurihistorian valossa kunnioittaa, mikäli tummaihoiset kokevat tällaiset kampaukset vaaleaihoisilla loukkaaviksi. Mutta joissakin kohdin keskustelua kuplii ajatuksissa pinnan alla sellainen vastareaktio, että tähänkö tämä maailmalla jylläävä mielensäpahoittamisen kulttuuri ja loputon poliittisen korrektiuden tavoittelu johtaa? Että joku muu määrittelee kulttuurin nimissä, millaisia lettejä hiuksiin on soveliasta laittaa?

    • Lia

      Jennin teksti rajoittuu nyt vaatteisiin, mutta kulttuurin liittyy niin paljon muutakin kuten musiikki. Kulttuurin appropriaatio on ongelmallista, koska mitään järkevää rajanvetoa ei voi tehdä ja tästä syystä on mielestäni turhaa alkaa syyllistämään ketään tai varsinkaan pyytelemään anteeksi. Suvin neuvo – Vaikutteita ei ehkä puolestaan pitäisi hakea sellaisista asioista, jotka ovat esimerkiksi olleet syrjinnän taustalla – ontuu pahasti jos mietitään vaikkapa hip hop -musiikin syntyä, joka sai alkunsa syrjittyjen afrikkalaisamerikkalaisten toimesta 70-luvulla Bronxissa. Pitäisikö kaikkien suomiräppäreiden pyytää nyt joukolla kaikilta afrikkalaisilta anteeksi ja lopettaa tämä kulttuuririisto? (niinpä…)

      “In the early 1970s the poor and outcaste youth of the African genealogy; looked down upon as insignificant ended up producing the highest expression of the creative arts to be enjoyed by the worlds people. These youths simply refused to give up after being striped of land and life, raped and left to starve, conform or die in the isolated urbanized ghettos of industrialized Nations. So powerful a thing they invented that abundances of wealth is still being created for all people who desire to fill their cups at this fountain of blessings. Now those very same people who degraded the invention receive the most financial benefits from its sale. In all corners of the earth youths are able to eat and feed their families from this patent-free invention open to all who may desire to hold it true, these entrepreneurs are known as b-boys/girls and Rastafarians.”

  • Niina

    Kiva, että olet nostanut saamelaiset tekstiisi, ja vielä kivempi että vaihteeksi jossain muussa kuin negatiivisessa valossa. :)

    Itse saamelaisena olen aika kyllästynyt koko aiheeseen. Vuodesta toiseen joudun perustelemaan milloin kenellekin, miksei “lapinpukujen” myynti pilailupuodissa ole ok ja miksei Miss Suomen ole ok edustaa Miss Universum-kisoissa “lapinpuvussa”. Samoin vuodesta toiseen on neljäntuulenlakkeja milloin missäkin ja aina kerrotaan nimenomaan saamelaisten närkästyneen/suuttuneen/loukkaantuneen, eikä suomalainen ole koskaan toiminut väärin.

    Mutta siis niin. Itse ajattelen tämän niin, että kun puen ylleni joko saamenpuvun tai vaikka esim. saamelaista käsityötä eli duodjia olevat korvakorut tai laitan pienen riskun paidan rintamukseen tai käytän vaikkapa keroja farkkujen kanssa, haluan erityisesti joko tilaisuuden luonteesta tai muusta johtuen korostaa olevani saamelainen ja olevani siitä ylpeä. Tai kun neulon itselleni perinteisellä mallilla lapaset, haluan näyttää miten ylpeä olen sukuni perinteistä ja miten arvostan omia juuriani. Saamelainen käsityö ei ole koskaan pelkkä koriste, vaan sille on aina käyttötarkoitus. Siksi on vaikea joskus ymmärtää, mitä suomalainen haluaa tuoda vaikka niillä korvakoruilla esiin. Kauniitahan ne korut on, tottakai, ja tottakai pidän niitä myös itse silkasta turhamaisuudesta. Mutta mietin myös, miksi kaikki kaunis ja ihana pitää saada omistaa? Miksi länsimaalaisen ihmisen on niin vaikea hyväksyä sitä, että kaikki ei vain yksinkertaisesti ole hänen ostettavissaan ja käytettävissään?

    Tavallaan kyllä ymmärrän sen, miksi joku haluaa ostaa vaikkapa Seija Ranttilan upean laukun tai Graveniidin villatuotteita tai Samekin korvakorut. Ovathan ne kauniita ja ihania, laadukasta designia sekä tietysti käsityötä. En suutu enkä loukkaannu mikäli tällaisia ei saamenpukuun kuuluvia asusteita käyttää ihan suomalainen, pikemminkin ehkä ilahdun siitä, että on ostettu oikeasti Sámi Duodji- merkin alainen tuote halpakopioiden sijaan. Mutta valehtelisin jos väittäisin, etten joskus vähän ihmettele, miksi tosiaan se kaikki ihana on pakko saada itselle.

    Itse välttelen kaikkea “etnistä” kuviointia eikä tulisi mieleenkään ostaa esim. unisiepparikuvioitua paitaa. En pidä siitä, että vähemmistöjen kulttuurista ollaan aina valmiita “inspiroitumaan” eli takomaan toisten kustannuksella rahaa, mutta sitten kun vähemmistölle peräänkuulutetaan oikeuksia vaikkapa omien maidensa hallintaan, nousee metakka. Näin Suomessa ja näin maailmalla, edelleen, 2016-luvulla. Esimerkiksi minun kaksi lastani eivät saa neuvolapalveluja äidinkielellään ja isompi tekee esimerkiksi kaikki koulunaloitukseen liittyvät testit toisella kielellään, ei äidinkielellään. Tai minun Alzheimeria sairastava isoisäni joutuu tekemään muistitestit suomeksi, vaikka hän on jo osittain alkanut unohtaa koko kielen. Saameksi hän pystyy edelleen esimerkiksi seuraamaan useamman ihmisen keskustelua, vaikka suomeksi ei enää. Enkä edes aloita siitä, miten Suomen valtio vuodesta toiseen kävelee saamelaisten virallisen äänen, Saamelaiskäräjien, yli ja kuuntelee mieluummin yksittäisiä suomalaisia kansanedustajia ja milloin mitäkin yhdistyksiä.

    Mitä tulee siihen, mikä sitten on inspiroitumista ja mikä jotain muuta, niin se päätösvalta on vain ja ainoastaan vähemmistöillä itsellään. Kukaan, korostan, ei kukaan, muu kuin vähemmistöön kuuluva itse voi päättää, onko joku loukkaavaa vai ei. Tietenkin pieneenkin joukkoon mahtuu monta eri mielipidettä, mutta kokemukseni mukaan kyllä pääsääntöisesti ollaan sitä mieltä, että oikea, aito, suoraan vähemmistön jäseneltä ostettu käsityö on fine ja mikään muu ei sitten olekaan. Se on asia joka vain täytyy niellä. On tietysti ehkä sitten saivartelua, että pitääkö kaikki leveät hihat kieltää. Ehkä ei, mutta jos kiellettäisiin vaikka kimonokuvioidut leveät hihat. :) Tietenkin jos saat lahjaksi kimonon japanilaiselta tai afrikkalaiselta ystävältäsi mekon, asia on taas aivan täysin eri. Mutta silloin uskoisin, ettei asiaa tarvitse juuri puolustella, kun itse tietää vaatteensa alkuperän ja pystyy sen takana seisomaan.

    Tällainen megakommentti. :) Kiva, että nostit aiheen esille.

    • Lämmin kiitos osallistumisestasi keskusteluun! On todella kiinnostavaa saada mukaan nimenomaan kulttuurivähemmistöön kuuluvan ääni. Totuus taitaa valitettavasti olla, että suurimmalle osalle suomalaisia saamelaiskulttuuri on hyvin vieras – myönnän itsekin, että en todella tunne saamelaisten kulttuuria oikeastaan lainkaan. Ja nyt kommenttiasi lukiessani mietin, että jotain on koulujärjestelmässämme pielessä, kun oman maamme kulttuurista ei opeteta koulussa mitään. On nimittäin aika harmillista, jos kantaväestön tietämys saamelaisesta kulttuurista jää vain ja ainoastaan oman harrastuneisuuden varaan.

      On ihan totta, että kaikkea ei voi eikä tarvitse omistaa. Kaunista asiaa voi ihailla myös sen ihmisen yllä, jolle se kulttuurisesti kuuluu. Varmasti suurelta osin kyse on ihan vilpittömästä tietämättömyydestä eivätkä kaikki aina osaa edes yhdistää kauniita esineitä tai vaatteita johonkin tiettyyn kulttuuriin, jolloin tällaisia tilanteita tapahtuu myös puhtaasti vahingossa. Harvalla on aikomuksena käyttää hyväksi ketään tai tietoisesti loukata. Se ei tietenkään tee asiasta hyväksyttävämpää, mutta näissä jutuissa tuntuu tosi monella olevan ihan perustiedossa puutteita. Juuri siksi on minusta hyvä käydä tällaista julkista keskustelua, ja antaa edes sitten täällä kommenteissa tilaa vähemmistöjen edustajien omille ajatuksille.

      Mietin vieläkin tätä kimono-asiaa… Ehkä olen tässäkin vain tietämätön, mutta jotenkin olen itse ollut siinä käsityksessä, että japanilaiset ovat saaneet harjoittaa kulttuuriaan ihan kaikessa rauhassa ilman sen suurempaa sortoa. Tässäkin lienee nimenomaan kulttuurisidonnaisia eroja, että ketkä kokevat vaikkapa omaan kulttuuriinsa kuuluvien asujen käyttämisen kulttuuriseksi appropriaatioksi. Esimerkiksi saamelaiskulttuurissa perinneasuilla on sellaisia merkityksiä, että on täysin ymmärrettävää, että kulttuuriin kuulumattomalle niiden käyttäminen on todellinen faux-pas. Mutta jos vaatteella ei ole sen syvällisempää tai spesifimpää kulttuurista sanomaa, onko vieraan kulttuurin vaatteeseen pukeutuminen silloinkin väärin? Miksi Japanissa kaupiteltaisiin kimonoja ja haoreja turisteille mukavana kotiinviemisenä, jos japanilaiset itse eivät hyväksyisi sitä, että myös muualta tuleva voisi näitä vaatteita käyttää?

      Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin esimerkiksi haori on japanilaisittain varsin tavallinen ja arkinen vaate – ei mikään erityisten tilanteiden tai juhlapäivien arvokas asu. Samoin yukata on varsin arkinen vaate, jota käytetään ihan aamutakkinakin. Voisin ymmärtää, että jos joku tietämätön länkkäri pukee vaikkapa juhlallisen hääkimonon johonkin täysin sopimattomaan tilaisuuteen, tämä voitaisiin kokea epäkunnioittavana japanilaista kulttuuria kohtaan. Mutta jotenkin koen ristiriitaiseksi, että japanilainen itse kutsuu ulkomaalaisen tervetulleeksi omaan kulttuuriinsa esimerkiksi juuri kaupittelemalla näitä vaatteita myös turisteille, mutta sitten muualla maailmassa syytetäänkin vaatteen ostanutta kulttuurisesta appropriaatiosta.

      Onko väärin, että käytän haori-takkia, jonka olen itse ostanut alkuperäisenä Japanista ja jota siellä on minulle paikallisten toimesta ilolla kaupiteltu? Tekisikö asiasta hyväksytymmän, jos olisin saanut haorini japanilaiselta ystävältä? Minulla on kyllä myös japanilaisia tuttavia, joilta olen joskus saanut japanilaisia vaatteita, mutta tämä nimenomainen haori on itse ostamani. Yritän vain havainnollistaa tässä, miten hankalaa tuo rajanveto on ja kuinka vaikeaa ulkopuolisen on joissakin tapauksissa vaatteen alkuperää tietämättä määritellä, kuka syyllistyy kulttuuriseen appropriaatioon. Kuten tuossa aiemmassa kommentissa pohdiskelinkin, niin allekirjoitan täysin, että jos H&M tekisi täydellisesti kimonoa imitoivan vaatteen ja myisi sitä halvalla hinnalla, se ei olisi ok. Jotenkin en silti ihan purematta nielisi, että kimono-malliset hihat olisivat kaikissa muissa vaatteissa loukkaus japanilaista kulttuuria kohtaan.

      • niina

        Minä en japanilaista kulttuuria tunne niin että osaisin tämän kummemmin kimonon käyttöä pohdiskella. Mutta jos japanilainen myy sinulle japanilaisen kimonon ja selittää mitä sinulle myy, niin luulisin että homma on aivan ok. :)

  • Anna__

    Yksi parhaista ystävistäni on saamelainen, olin kaasona hänen häissään, ja muistan ikuisesti hänen ilmeensä kun joku kirkon työntekijä (joka oli kotoisin Rovaniemeltä) mietti ääneen että voisikin pukea omiin häihinsä lapinpuvun kun se on niin kiva ja erilainen.

    Tämä on juuri se ongelma. Ystäväni näyttää upealta puvussaan ja riskuissaan. Hän kantaa asunsa luontevasti ja sopivalla ylpeydellä. Miksi meidän “mihinkään kuulumattomien” pitäisi saada omistaa kaikki mikä on trendikästä tai mistä satumme juuri nyt pitämään? Lahjat ystäviltä ovat toki asia erikseen, mutta itse pystyn helposti jättämään kimonot, perinneasut ja muut niille joille ne kuuluvat.

    • Ymmärrän todella hyvin poittisi ja olen täysin samaa mieltä asiasta nimenomaan saamenpuvun ja monen muunkin tällaisen perinneasun kohdalla – etenkin jos on kyse kulttuurista, joka on joutunut sorretuksi. En ole kuitenkaan osaa mieltää kaikkia maailman eri kulttuureille tyypillisiä asuja tai kuoseja tai muotokieltä niin pyhäksi osaksi kutakin kulttuuria, etteikö niistä voisi iloita myös muualta tulevana. Toki kuulisin mieluusti vaikkapa joltakulta japanilaiselta mielipiteen nimenomaan tästä haori-asiasta. Jos hän kokee tämän loukkaavaksi, olen ilman muuta valmis muuttamaan kantaani.

      Pointti onkin juuri se, että esimerkiksi Senegalissa heidän perinteisten asujensa käyttäminen otettiin pelkästään ilolla ja myönteisellä suhtautumisella vastaan ja siihen jopa kannustettiin. Siksi tuntuu hassulta, että suomalainen täällä nyt pahoittaisi mielensä heidän puolestaan, kun joku “omii” senegalilaista kulttuuria pukeutumalla sikäläisille tyypilliseen asuun, kun kulttuurin edustajat itse eivät pahastu asiasta lainkaan – päinvastoin. Mieluiten antaisin siis kunkin kulttuurin omien edustajien määrittää, mikä heidän mielestään on sopivaa. Ja jos Japanissa minua suorastaan kannustettiin ostamaan aito haori, tuntuu hassulta, että suomalaisittain “ohitetaan” tämä paikallisten näkemys ja paheksutaan. Ymmärrätkö, mitä ajan takaa? :)

      • Anna__

        Ymmärrän toki, ja olen samaa mieltä, kännykällä näpytellessä pitää tiivistää ja tulee samalla kirjoitettua epäselvästi. Jos jonkun tietyn kulttuurin edustaja kannustaa ja suhtautuu positiivisesti asun tai vastaavan käyttöön (kuten tuon haorin kanssa on ilmeisesti tapahtunut) rinnastan sen tuohon ystävältä saatuun lahjaan. Ja toki kulttuureissa on eroja: siksi varmaan on tärkeintä mitkä omat motiivit tiettyjen vaatteiden tai asusteiden käyttämiseen ovat. Ja jotkut jutut on vaan parempi jättää rauhaan.

  • ja

    Ei kai tää mitenkään monimutkasta oo. Mikkola homman lainauksessasi aika hyvin selitti. Aina on niitä nillittäjiä, (ainakin netissä!), jotka on kommentoimassa asioita, joihin eivät ole perehtynteet kunnolla. Itse oon muuten ostanut kerran lahjaksi sellasen neljän tuulen hatun jäljitelmän kun en yhtään tienny, et se on vähä törkeetä saamelaisia kohtaan, mut nykyään tiedän mitä he asiasta ajattelevat. Tietoa vaan pitää jakaa ihmisille näistä asioista.

  • sonsku

    Mielestäni on kaksi aivan eri asiaa puhua jollekin tietylle kulttuurille/kansalle/heimolle tunnusomaisesta asiasta, esimerkiksi saamelaispuvusta tai hääkimonosta, ja “afrikkalaishousuista” tai muusta hyvin laajalla alueella tyypillisestä mutta arkipäiväisestä asiasta. Näiden arkisempien juttujen lainaaminen esimerkiksi omaan pukeutumiseensa on mielestäni varsin hyväksyttävää – varsinkin jos sillä on itselle muutakin merkitystä kuin vain se, että näyttää kivalta, ja kunhan käyttäjä kunnioittaa sen kulttuurista alkuperää. Jos vaikka olisin asunut jonkin aikaa Japanissa, kantaisin silloin tällöin arkista kimonoa Suomessa päälläni ylpeänä, sillä kokisin japanilaisuuden olevan osa identiteettiäni, vaikka ulkonäköni onkin tyypillisen suomalainen. Mielestäni on pelkästään ennakkoluuloista tuomita toinen pelkkien ulkoisten piirteiden perusteella, varsinkin kun elinympäristömme monimuotoistuu koko ajan. Ennen ennakkoluuloista tuomitsemista olisi ainakin syytä tiedustella ko. henkilöltä perustelunsa asuvalintaan.

    Näkisin myös niin, että tiettyjen asioiden näkyminen katukuvassa muidenkin kuin sen tyypillisen kantajan päällä (esim. rastat, värikkäät afrikkalaiset kankaat) helpottaa niiden yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä myös tyypillisen käyttäjän kantamana, kun ne eivät tunnu niin vierailta.

    Itse kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, että hankin alkuperäisen tuotteen enkä mitään halpaa jäljitelmää, jolloin rahani ohjautuvat oikeaan osoitteeseen. Ja muista kulttuureista lainatun hyödyntäminen kaupallisessa mielessä, ilman että tuotot menevät oikeaan osoitteeseen, on mielestäni väärin. Pilailupuotien saamelaispuvut ym. ovat räikeä ääripää, niistä en koe, että tarvitsee edes keskustella, onko ok tai ei.

    Se, mikä minua jäi myös häiritsemään, on puhe “länsimaisesta valtakulttuurista” ja toisaalta esim. afrikkalaisesta yhtenä. Afrikka ei todellakaan ole mikään yhden kulttuurin manner, vaan siellä on tuhansia etnisiä ryhmiä ja niillä omat kulttuurinsa, eri valtioilla ja kaupungeilla omat identiteettinsä. “Afrikkalaiset housut”kin voivat tarkoittaa vaikka mitä. Ja toisaalta puhe länsimaisesta VALTAkulttuurista on mielestäni kovin alistava. Minä ainakin uskon, että esimerkiksi muotimaailma tulee monimuotoistumaan tulevina vuosina, koska kasvavat kuluttajamarkkinat ovat pitkälti muualla kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Tällöin on mielestäni ihan luonnollistakin, että ketjumuotiliikkeidenkin rekeillä alkaa näkyä aiempaa enemmän meille vieraita vaikutteita – vaikka niitä Jennin mainitsemia kimono-hihoja. Samalla toivon myös uusien suunnittelijoiden ja mallien nousua parrasvaloihin rikastuttamaan muotimaailmaa. Eikä sovi unohtaa, että esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa on aivan omat muotimaailmansa, joista meillä Suomessa vain tiedetään kovin vähän :)

    • Emppa

      Sonsku kirjoitti kyllä asiaa. Minustakin on hyvin rajoittunutta arvioida, että vain Eurooppa ja Usa määrittelevät muotimaailman ja sen trendit. On ihan luonnollista, ja toivottavaakin, että suunnittelijat saavat inspiraatiota sekä omista että muista kulttuureista. Perinteisesti taiteissa ollaan ylitetty erilaisia raja-aitoja ja eri kulttuurit ovat kohdanneet toisiaan. Toivottavasti tätä tapahtuu jatkossakin ja erityisesti nyt, kun polarisaatiot ja erilaiset vihapuheet jylläävät voimakkaina. Lokeroimisen sijaan kaivataan juurikin raja-aitojen ylittämistä.

  • Loki

    Koen, että muotibloggaus on nykyajan visuaalista etnografiaa, jossa esimerkiksi kimonoon pukeutumista pohditaan kimonoon pukeutumisen kautta, eikä haastattelemalla japanilaisia heidän kimonoon pukeutumisen merkitysten ja näkökulmien kautta. Kyseessä on erilainen keino saada kosketus kulttuuriin,joka ei ole oma.

    Voidaan myös pohtia sitä, että jos saamelainen perhe Suomesta adoptoi intiaanilapsen, kumpaan kulttuuriin lapsella on oikeus kuulua vai onko kumpaankin? Missä vaiheessa oikeus kulttuuriin alkaa tai päättyy? Valinnat, joita yhteiskunnassa sekä sukuni sisällä on tehty ovat vieneet oikeuteni olla “laillisesti” Suomessa saamelainen. Vaatteiden ja asusteiden perintöä on suvullani jäljellä, saanko pukeutua vaatteisiin, vaikka en kuulemma ole saamelainen? Onko minulla oikeus lahjoittaa saamelaisasusteita suomalaisille tutuilleni? Ovatko he oikeutettuja käyttämään niitä?

    • Nieida

      Vastaus saamelaiskysymykseen on mielestäni melko yksinkertainen: olet saamelainen, jos olet kasvanut saamelaisessa kulttuurissa, saamelaisessa perheessä ja suvussa.

      Monilla Lapin ihmisillä on toki saamelaisia sukujuuria, mutta se ei mielestäni voi olla perusteena nykypäivän etniseen ryhmään kuulumiselle.

      Ns. virallisissa määritelmissä millään muulla ei pitäisi olla merkitystä kuin saamelaisyhteisön omalla mielipiteellä. Saamelaisten tulisi saada itse päättää, ketkä ovat saamelaisia (samalla tavalla kuin Suomen valtiokin saa sanella, ketkä ovat Suomeen tervetulleita).

      Pukuasiasta vielä: moni Lapin ihminen myös luulee, että suku on saamelainen, koska aitasta on löytynyt vanhoja “saamenvatteita”, vaikka tosiasiassa ne eivät kerro niitä käyttäneiden etnisiteetistä mitään. Ennen nykyistä muotoaan saamenpukuja käytettiin työvaatteina, ja siinä puuhassa ne olivat niin käteviä, että levisivät suomalaistenkin keskuuteen.

      Sinun tilanteestasi en sen enempää tiedä, enkä näillä selityksilläni halua loukata tai syyttää. Halusin vain hieman avata muutamia juttuja, kun tuntuu, että tuo saamelaiseksi alkaminen on jonkinlainen muoti-ilmiö täällä Lapissa nykyään.

      • Emppa

        Ongelmana saamelaiskysymyksessä taitaa kuitenkin olla se, ettei edes saamelaisyhteisöillä ole yksimielisyysttä siitä, kenelllä on oikeus olla saamelainen. Ulkopuolisesta tuntuu aika surulliselta seurata tätä keskustelua sivusta ja syntyy vaikutelma, ettei em. keskustelu ainakaan kasvata kultuurin elinvoimaisuutta.

      • Miama

        Jäin miettimään tuota saamenpukua vielä. Se on toki totta, että saamenpuvun omistaminen ei tee kenestäkään saamelaista mutta onko sen käyttäminen ei-saamelaiselle aina nounou? (niin et toki tässä sano)

        Tuli mieleen mummoni tarina pohjois-pohjanmaalaiselta kylältä, jossa saamelaisia oli sotien aikaan evakossa. Erään perheen tytär sai lahjaksi kauniin varta vasten hänelle tehdyn saamelaispuvun heidän luonaan olleelta saamelaisperheeltä. Talo oli varsin köyhä ja mummu muisteli, miten tämän hänen ikäisensä tytön vaatteet olivat surkeita: usein liian pieniä tai moneen kertaan paikattuja. Puku oli siis monella tapaa kaunis lahja.

        En toki tiedä missä puku on nyt, mutta jos oletettaisiin että puku on säilynyt polvelta toiselle, onko puvun “käyttöoikeus” kuitenkin päättynyt alkuperäiseen omistajaan? Voisiko olla hyväksyttävää, että jälkipolvet käyttäisivät pukua tai osia siitä vielä nytkin? Olisihan puku osa myös heidän historiaansa ja perintöään perheiden kohtaamisesta ja lahjoitettu heidän esivanhemmalleen.

        • Nieida

          Ihana tarina! Minun isovanhempani ovat myös olleet Pohjois-Pohjanmaalla evakossa sotien aikaan. :)

          Tähänkin on varmaan oma mielipiteensä jokaisella saamelaisella. Puvun omistaminen on tietysti täysin ok, mutta mielestäni käyttäminen olisi vähän kyseenalaista, sillä puvun perineet eivät varmaan tiedä, miten se tulee pukea.

          En myöskään usko, että mukana on saatu kaikkia pukukokonaisuuden osia. Saamenpuvun oikeanlaisen pukemiseen tarvitsee puvun lisäksi vyön, kengät, paulat, huivin, riskut ja lakin. Kaikkien osien tulee olla ns. oikeanlaisia (esimerkiksi suvun perinteen mukaisesti tehtyjä).

          Kaikkien osien pukeminen kauniiksi kokonaisuudeksi saattaa lisäksi olla tuntien prosessi, johon saadaan oppia suvun vanhemmilta henkilöiltä koko elämä. Olen ite asetellut pelkkää huivia ja riskuja paikalleen parikin tuntia.

          Jollakin tavalla tuntuisi siis ikävältä, jos puku puettaisiin väärin eli ei-saamelaisen perinteen mukaisesti. Se ei vain silloin pääse samalla tavalla oikeuksiinsa. :/

  • myohmy

    Hei hieno keskustelunavaus tämä postaus ja täällä onkin tullut hyviä kommentteja. Valitettavasti nykyään on loukkaantumisen kulttuuri valloillaan ja joka asiasta loukkaannutaan. Itse vedän rajan niin, että jos vaatteella on ko. kulttuurissa selkeä symbolinen arvo niin silloin en sitä käyttäisi. Mutta tuo kimono esimerkiksi on Japanissa ihan käyttövaate ja toisaalta sehän riippuu kankaasta ja sen laadusta. Kimonossa tehdään Japanissa kotitöitä, mutta toisaalta näin Japanin reissulla todella kalliita kimonokankaita, joita taas sitten rikkaimmat geishat käyttää. Harvoin ulkopuolinen pääsee ihan täysin sisälle jonkun kulttuurin piirteeseen/piirteisiin. Mutta kimonosta tiedän yhden asian: vasen puoli taitetaan aina päälle. Siitä syystä, että kuolleille puetaan päinvastoin oikea puoli päälle. Ja ravintolassa syömäpuikkoja ei saa ikinä työntää pystyyn riisikulhoon, koska näin tehdään uhrilahjoissa. Niin ja jos menet japanilaiseen kotiin kylään pitää aina viedä isäntäperheelle lahja. Minä vein Marimekkoa ja ilahtuivat kovasti. Nämä jutut esim. otin haltuun japanilaisesta kulttuurista ennen matkaa. Mutta esim. kumartelu ja muu, sitä on mahdoton vieraan tietää, että kenelle pitää kumartaa ja miten syvään. Onneksi paikalliset eivät sitä tietoa ulkomaalaiselta odotakaan. Aina pärjää kun on kunnioittava ja jos tekee virheen niin pyytää anteeksi. Näin olen itse vieraissa kulttuureissa pärjännyt. :)

  • JonnaK

    En voi muuta sanoa kuin että höh. En ole koskaan törmännyt keskusteluun kulttuurisesta appropriaatiosta ennen. Minulla on japanilaistyylinen villatakki &other stories kaupasta enkä missään vaiheessa kuvitellut että joku siitä saattaisi loukkaantua. Spontaanisti ajattelisin että yhä enemmän globalisoituvassa maailmassa lainailussa ei ole mitään väärää. Sehän on puhtaasti esteettistä inspiroitumista. Mutta alistettujen kulttuurien pyhien elementtien lainailu on kai asia erikseen. Ja siitäkin tulee omasta mielestäni ongelma vasta sitten kun tämä lainailu valjastetaan massatuotantoon ja materialismiin.

  • Kata

    Mun mielestä jo tän asian tiedostaminen on iso askel eteenpäin, ettei ihan vaan huitele ympäri maailmaa käyttäen kaikkea muiden kulttuurien juttuja ominaan. Ehkä joka kerta jos jonkun etnisemmän asusteen pukee päälleen voi just miettiä, mssä se on tehty, onko se oikeaa käsityötä, liittyykö siihen jokin uskonnollinen rituaali, ja ennen kaikkea miltä sen kulttuurin edustajasta tuntuisi jos pidät sitä päällä. Varsinkin ne asusteet joihin liittyy rituaaleja on mun mielestä meiltä länsimaisilta kiellettyjä, mutta esim kimono on ihan arkivaate.

    Itseäni harmittaa eniten se miten mua on tuomittu Suomessa, koska teen usein itselleni hennatatuointeja. Ne eivät kuitenkaan koskaan Intiassa ole paikallisille mikään vakava asia, vaikka niitä usein tehdään naimisiin meneville naisille, niin ne on silti vaan yksi tapa koristautua. Ja hennavärejä myydään siellä jokapaikassa ja on täysin normaalia koristella ihoaan sillä missä ja milloin vain, paikalliset eivät siitä pahastu. Mutta sitten esim bindi on paljon vakavampi asia, jota munkaan mielestä ei länsimaalaisen koskaan pitäis käyttää, se ei todellakaan ole tarkoitettu vaan koristeeksi, vaan liittyy hyvin vahvasti hindujen uskontoon.

    • Kiitos Jennille mielenkiintoisesta keskustelunaloituksesta!

      Hennatatuointeiheihin ja bindiin liittyen. Kysäisin intialaiselta mieheltäni hänen mielipidettään näistä kahdesta. Hän ei näe mitään pahaa siinä, että suomalainen tekee itselleen mehendi-koristeita. Niihin kun ei tosiaan liity kovin syvällistä uskonnollista merkitystä, sillä niiden tarkoitus on lähinnä esteettinen. Ehkä voit ensi kerralla todeta ihmettelijöille, ettei kukaan intialainen (oletan?) ole paheksunut koristeitasi, joten heidän ei tarvitse olla huolissaan.

      Bindi puolestaan on monimutkaisempi asia, kuten sanoitkin. Mieheni on sitä mieltä, ettei bindia tule käyttää koristeena, vaan sen käyttöön tulee aina liittyä syvällisempi tuntemus intialaisesta kulttuurista ja intialaisten vaatteiden käyttö. Itse käytän bindiä aina kun pukeudun intialaisiin vaatteisiin (erityisesti Intiassa ollessani tämä on ihan must, muuten anoppini suuttuisi ja pahoittaisi mielensä). Intialaisissa häissämme myös osa suomalaisista naisvieraistamme käytti bindiä, jos heille sellainen miehen intialaisten sukulaisten toimesta otsaan tökättiin. Eli tiivistettynä, mielestäni bindin käyttö on ok intialaisissa tilaisuuksissa, erityisesti jos intialaiset itse antavat sellaisen länsimaalaisen henkilön käyttöön.

  • Ansku

    Itse olen asustellut Tansaniassa ja saanut lahjaksi vaatteita mutta myös paikallisella ompelijalla teettänyt mekkoja. Eräs ystäväni on maasai ja hän on lahjoittanut heidän perinneasujaan ja koruja. He tuntevat ylpeyttä siitä että voivat kertoa kulttuuristaan. He antavat lahjoja omasta kulttuurista ja minä omastani.Annan saamilleni lahjoilleni arvon. Tiedän kuka vaatteeni ja korun on tehnyt. Mielestäni en tee mitään väärin.

  • anni

    Kyllä sitä Jenni osaat olla sinisilmäinen noin aikuiseksi naiseksi. Kulttuurisessa omimisessa kannattaa muistaa, ettei kaikkeen “kivaan” tarvitse itse päästä pukeutumaan. Ja kun toistat tuota paikallisten tapaa myydä kimonoja ulkomaalaisille, niin voisit huomioida, että heidän silmissään olet kuitenkin vain valkoinen rikas länsimaalainen, jolle he ovat valmiita myymään mitä tahansa ansaitakseen elantonsa. Turismin varassa eläminen ei ole lainkaan ongelmatonta sekään.

    • Japani on varsin vauras maa ja vaikka turismia siellä onkin, suurin osa ihmisistä siellä tuskin elää turismin varassa. Oletko itse perehtynyt japanilaiseen kulttuuriin siinä määrin, että voit varmuudella kertoa heidän itse kokevan jotenkin negatiivisena sen, jos ulkomaalainen käyttää heidän kulttuurilleen tyypillistä arkiasua? Kuten tässä keskustelussa on jo moneen otteeseen todettu, varsin usein juuri me rikkaat länsimaalaiset olemme kovin kärkkäinä pahastumassa heidän puolestaan, jotka itse eivät edes koe kulttuurinsa tulleen millään tavalla loukatuksi tai riistetyksi. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa tuo tekstissä mainittu Senegal-keissi.

      Mielestäni olen tehnyt sekä tekstissä että kommenteissani varsin selväksi, että olen samaa mieltä siitä, että kaikkeen “kivaan” ei tarvitse itse päästä pukeutumaan – tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa juuri se saamenpuku ja intiaanipäähineet, yms. Mutta samaan aikaan tuntuu aivan älyttömältä, että vaikkapa afrikkalaiskankaat tai japanilainen, uskontoon tai mihinkään muuhun tärkeään kulttuurilliseen rituaaliin liittymätön arkiasu olisi automaattisesti koko muulta maailmalta kielletty. Tätähän tällä koko tekstillä yritettiinkin nostaa esiin, että milloin on kyse kulttuurisesta appropriaatiosta ja milloin ei. Harkintaa on syytä käyttää, mutta uskaltaisin silti luottaa näissä asioissa kyseessä olevan kulttuurin edustajien näkemyksiin kuin ulkopuolelta sääntöjä sanelevan suomalaisen, jos ymmärrät mitä tarkoitan. :)

  • Thea

    mielestäni tässä on taas yksi asia, josta huomaa kuinka ihmisillä on turhaa ainaa nillittää turhista asioista. heti alkuun korostan, että tietystikään pyhiä elementtejä ei pidä käyttää kulttuuria halveksuen – sen tietänee meistä aikuisista jokainen.

    penkkarit ovat itselleni ajankohtaiset helmikuussa. asuja pohtiessa abit ovat käyneet läpi vaihtoehtoja moninaisesti. asuista intiaanit, merirosvot, arabit sun muut ovat suuressa suosiossa. ei tulisi mieleenkään syyllistää heitä kulttuurien riistossa. :-D

    rakastan useiden eri kulttuurien piirteitä ja esineistöä. visuaalisena ihmisenä olen reissaillessa nauttinut afrikan kankaista siinä missä mexicolaisista hatuistakin.

    näen asian niin, että kauniissa ja vapaassa maailmassa meistä jokaisella tulisi olla oikeus ihastella ja käyttää ihastelemiaan tuotteita. käy todellakin turhan haasteelliseksi, jos jokaista ruokaa maistaessa ja musiikkia kuunnellessa pitäisi huolehtia ettei vaan joku loukkaannu väärinkäytöstä. pilkkaaminen on edelleen asia erikseen.

    lopulta: mikä kuuluu oikeasti ja kenelle? onko se edes määriteltävissä?

    ihmisiä, tyylejä, ruokia, kankaita, soittimia tai mitään muutakaan ei voi omistaa. aikojen halki ihmiset ovat lainailleet ja inspiroituneet muiden tuotoksista – keskien näin ehkä vielä jotakin hienompaa.

    aion jatkossakin pitää (suomalaisilta) ystäviltäni saadut buddhat yöpöydälläni. aivan varmasti myös säilytän lapsuudessani suuresti ihailemani kiinalaisen ja japanilaisen kulttuurin viuhkat ja syömäpuikot, joita tuolloin keräilin. edesmennyt mummoni antoi aikoinaan minulle myös saamelaisen rintaneulan, siitäkään en luovu. sama koskee afrikkalaisia naamioita ja kankaita joita reissuiltani olen ostanut, puhumattakaan nyt esimerkiksi koptilaisesta rististä, joka koristaa kaulaani harva se päivä..

    kunnioittaa täytyy kuitenkin aina, mutta kunnioitustakin on monenlaista. toinen kunnioittaa tiettyjä asusteita käyttäen, toinen vetäytyen.

  • Kala

    Jotenkin tuntuisi, että se, että vähemmmistökansojen kulttuuriperinnöllä tehdään rahaa pelkästään niiden eksotiikka-arvoa hyödyntäen, on väärin. Esim. missikisoissa saamelaispuvun nuttuosaa jäljittelevä asu, jota on tehty seksikkäämmäksi ja muut osat jätetty pois. Tai vaikka polyamidilapinpukujen ja muoviriskujen myyminen henkkamaukassa.

    Toisaalta minusta oli aivan mahtavaa, kun n. 20 vuotta sitten yliopistolla eräs tummaihoinen mies käytti usein jussipaitaa. En tiedä, oliko hän suomalainen vai ulkomaalainen, mutta hän ikään kuin haastoi muut miettimään, kenelle annamme oikeuden käyttää suomalaisuuden elementtejä ja tajuamaan, että suomalaisuus on moninaisempaa kuin luulisi. Tuntui siltä, että ko. mies uskalsi määrittää itse itsensä, ottaa itselleen suomalaisuuden eikä odottaa, että se annetaan hänelle. Hän tuntui leikkivän stereotypioilla ja kommentoivan ympäröivää yhteiskuntaa pelkän jussipaidan avulla!

    Entä jos hän olisi pukeutunut saamelaispukuun tai sitä jäljittelevään asuun? En tiedä mitä olisin ajatellut. Ehkä että mies on adoptoitu saamelaiseen perheeseen ja että hän ja hänen perheensä on aika rebelde, koska voisin kuvitella, että monet saamelaiset eivät tykkäisi puvun käyttämisestä. Tai ehkä, että asu on jonkinlainen vähemmistöihin epämääräisesti liittyvä statement, mutta ei kauhean onnistunut sellainen, ja että mies ei tiedä mitä kaikkea pukuihin liittyy.

    • Ihan mielettömän mielenkiintoisia pointteja tässä! Ensimmäinen esimerkkisi havainnollistaa minusta hyvin juuri sen, miten kulttuuriseen appropriaatioon saatetaan helposti syyllistyä markkinavoimien ja kaupallisten toimijoiden taholta eksotiikka ja visuaalisuus edellä ratsastaen. Se on nimenomaan sellaista alkuperää kunnioittamatonta rusinat pullasta -ajattelua, joka pahimmassa tapauksessa todella halventaa esikuvaansa.

      Mutta tämä toinen kohta onkin erityisen kiinnostava: kenelle annamme oikeuden käyttää jonkun kulttuurin tunnuselementtejä? Ja voiko olla, että jonkin maan kansalaisuus tai kulttuurin edustajuus onkin paljon monimuotoisempaa kuin saattaisimme alkuun ajatella? Juttelimme juuri ystäväni kanssa viikonloppuna siitä, että vaatteita ja pukeutumista pidetään aika syyttä pelkkänä hömppänä, koska kyseessähän on oikeastaan kaikkein näkyvin keino kommunikoida ympäröivän maailman kanssa ilman sanoja tai yhteistä kieltä. Koska kyllähän me kaikki jotakin haluamme viestiä pukeutumisellamme.

  • Respect

    Hyvä kun tartuit tärkeään aiheeseen! Suomessakin ollaan aika sokeita tässä, kun kuvitellaan, että me ei mitään kolonialisteja tai imperialisteja olla tai olla ikinä oltu. Saamelaisten asema jo kuitenkin kertoo toista.. (tai entäs romanit?)

    Tällä hyviä ajatuksia aiheesta, pääasiassa kirjallisuuteen liittyen, mutta kuitenkin:

    https://www.theguardian.com/books/2016/oct/01/novelists-cultural-appropriation-literature-lionel-shriver

    “For those who have never experienced the luxury of normativity, the warm and fuzzy feeling of being the world’s default setting, humility in the face of otherness seems like a minimal demand. Yet it appears that for some, the call to listen before speaking, to refrain from asserting immediate authority, is so unfamiliar that it feels outrageous. I’m being silenced! My freedom is being abridged! Norm is unaccustomed to humility because he has grown up as master of the house. All the hats are his to wear. “

Related posts