20/12/16

Mielikuvitusmatkalla

2 79 samuji-resort17-3

Myönnetään, haaveilen jo vähän keväästä. Auringosta, hiekasta varpaiden välissä ja lempeän leudoista illoista, olkihatuista, paljaista nilkoista ja tuulessa lepattavista helmoista. Eikä tämä Samujin äskettäin kauppoihin ilmestynyt Resort 2017 -mallisto ainakaan helpota näitä tunnelmia.

Juuri tuo ensimmäisen kuvan tyyli inspiroi tällä hetkellä valtavasti. Tuossa lookissa voisi kuvitella itsensä kävelemään eteläeurooppalaisen kaupungin katuja kirja kainalossa, istahtamaan ihmisvilinän keskelle kulmakuppilaan viinille, katselemaan leikkiviä lapsia rannalle ja koluamaan pölyisen antiikkikaupan aarteita iltapäivän rauhallisena hetkenä. Hassua, miten sitä voi pelkästä tyylistä inspiroitua kuvittelemaan kokonaisen elämäntarinan. Tai ainakin lomareissun ohjelman. Se jos mikä on todiste siitä, kuinka vaatteet voivat kertoa ihmisestä. Tai ehkä vain siitä, että minulla on vain liian vilkas mielikuvitus.

Joka tapauksessa, ihastuttava mallisto ja ihastuttavat kuvat. Nämä vievät minut ainakin ihan muihin maailmoihin tänä harmaana ja sateisena tiistai-iltana.

Translation: These Samuji Resort 2017 pictures take me to a whole different place. And it is a good place, I can tell. :)

 

samuji-resort17-1 samuji-resort17-2 samuji-resort17-4 samuji-resort17-5 samuji-resort17-6 samuji-resort17-7 samuji-resort17-8 samuji-resort17-9 samuji-resort17-10 samuji-resort17-11 samuji-resort17-12 samuji-resort17-13 samuji-resort17-14 samuji-resort17-15 samuji-resort17-audrey-hat-black

Photos: Samuji Resort 2017

Tags: , , ,

Categorised in: Muoti

2 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts