23/11/16

Uudenlainen joulutorttu: marja-twist

1 90

Yhteistyössä Asennemedia, Dronningholm & Sunnuntai

On taas se aika vuodesta – joulutorttu-sesonki nimittäin! En ole mikään suunnattoman innokas kodin hengetär tai taidokas kotileipuri, mutta onneksi joulutorttujen kanssa ei tarvitsekaan olla. Valmistaikinoiden ja hillojen kanssa kuka tahansa voi onnistua, vaikka jauhopeukalo olisikin sattunut keskelle kämmentä.

Dronningholm haastoi minut viime vuonna keksimään perinteiselle tähtitortulle ihan uudenlaisia muotoja ja meikäläisen kotikeittiössä syntyi luovuuden hedelminä tuolloin sopivan suupalan kokoinen luumunappi sekä suloinen omena-kaneli-kierre. Erityisesti pidin itse uuden muotoisissa tortuissani sievästä ulkomuodosta sekä suuhun sopivasta, hieman pienemmästä koosta, mistä näitä uusia muotoja innoittamanani kokeilleet lukijatkin kiittelivät. Monelle se perinteinen tähtitorttu tuntuu liian suurelta palalta kerralla haukattavaksi, joten pienempi koko oli plussaa. Ja saapahan hyvällä omatunnolla syödä useamman. ;)

Tänä vuonna minulle heitettiin jälleen sama haaste eli sain pistää aivonystyrät hyrräämään, kun koetin taas keksiä jonkinlaista ihan uutta muotoa tutulle tortulle. Koska en todellakaan ole itse mikään leipurimestari ja joulutorttujen parhaita puolia on juuri niiden helppous ja nopeus, halusin tämän omankin uudenmuotoisen torttuni olevan matalan kynnyksen herkku. Tavoitteeni oli, että torttu olisi paitsi kaunis, myös helppo ja nopea valmistaa – kuten ihan ne perinteisenkin malliset tähtitortut. Vaikka se ei tosiaankaan ole ihan niin vakavaa, onnistuuko kaikki aina täydellisesti, niin on silti kiva tuntea, että edes tämän leipomuksen kanssa kuka vain voi tehdä kaunista ja herkullista ja onnistua.

Pienen inspiraatiosurffailun jälkeen syntyi idea jengan lailla kiertyvistä, pitkulaisista torttutikuista. Jos viime vuonna pääsin kokeilemaan torttuihini perinteisen Dronningholm Tähtitorttu luumumarmeladin lisäksi myös omena-kanelimarmeladia, niin tänä vuonna joulutorttuja voi maustaa myös Dronningholmin uudella Tähtitorttu vaniljainen puolukka-kirsikkamarmeladilla. Ja tämä uuden muotoinen torttuni marja-twist sai siis herkullisen makunsa puolukoista ja kirsikoista.

Mainittakoon muuten, että tykkään joulutortuissa erityisesti itse myös siitä, että koska ne nimenomaan ovat niin nopeita ja helppoja valmistaa, ne toimivat myös mahtavana vierasvarana, kunhan kaapista vain löytyy valmiiksi hilloa ja pakkasesta taikinaa. Sunnuntai lehti- ja torttutaikinalevyjä saa 500 gramman ja 1 kilon pakkauksissa, joten pakastimeen voi ostaa vaikka isommankin paketin valmiiksi ja käyttää siitä taikinaa tarpeen mukaan levy kerrallaan.

Eikä torttusesongin tarvitse rajoittua vain jouluun! Vaikka minun perheessäni joulutorttuja on rakastettu niin palavasti, että niitä on leivottu joskus kesäisinkin, assosiaatiot joulusta voi viedä toisaalle nimenomaan muotoilemalla tortut uusiksi tai käyttämällä luumumarmeladin sijaan vaikkapa juuri näitä Dronningholm Tähtitorttu marmeladien uudempia, erilaisia makuja.

MARJA-TWIST

Ota taikina sulamaan ja kun se on sulanut hiukan, kaulitse sitä vähän ohuemmaksi kaulimella. Jos kotoa ei löydy kaulinta, niin myös vaikkapa tyhjä, puhdas pullo käy tähän tarkoitukseen. Kannattaa ripotella pöydälle ja taikinan päälle hiukan jauhoja, niin taikina ei tartu kiinni.

Kun olet kaulinut kaksi taikinalevyä tasaisen paksuisiksi ja suunnilleen saman kokoisiksi, levitä taikinan päälle kerros Dronningholm Tähtitorttu vaniljainen puolukka-kirsikkamarmeladia. Vinkki: hoksasin itse vasta leivontatuokion jälkeen, että hilloa ei kannata välttämättä levittää ihan taikinalevyjen päihin asti eli jätä pieni suikale taikinalevyn lyhyempää päätä vaille hilloa. Se helpottaa jengalle kierittämistä seuraavassa vaiheessa (ja tekee tortuista vähän kauniimpia, kun hillo ei pursuile päädyistä).

Aseta kaksi taikinalevyä toisiaan vasten niin, että hillopuoli jää levyjen väliin. Tämän jälkeen leikkaa taikinalevyistä pitkittäin ohuita (noin 1,5-2cm levyisiä) suikaleita. Nappaa suikaletta kummastakin päästä ja ryhdy kierittämään jengan lailla kierteelle. Torttu pysyy paremmin kierteisenä pellillä, kun nipistät taikinasuikaleet päistään napakasti kiinni toisiinsa. Paista torttuja uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Vaikka itse sanonkin, näistä tuli mielestäni jälleen aika kauniita. Tosin omasta mielestäni hilloa olisi voinut tortuissa olla loppujen lopuksi hieman enemmän – itsellenihän joulutortun paras osuus on nimenomaan se hillo. ;) Mutta se lienee makuasia, sillä esimerkiksi kaverini, jolle näitä syötin koemaistiaisina, tykkäsi nimenomaan tästä vähempihilloisesta tortusta muita muotoja enemmän. Kokeilin uutta Dronningholm Tähtitorttu vaniljaista puolukka-kirsikkamarmeladia myös niiden viimevuotisten omena-kaneli-kierteiden muotoon ja sekin toimi loistavasti – suosittelen! Maku on tässä uudessa hillossa puolukan ansiosta kivalla tavalla vähän kirpsakka eikä liian makea.

On pakko tähän loppuun vielä kertoa, että nimen keksiminen tälle uutukaiselle oli aikamoisen työn ja tuskan takana. Olen nyt oikein tyytyväinen marja-twistiin, mutta kerrottakoon pienenä huumorinumerona, että osa ystäväni keksimistä nimiehdotuksista tortulleni kestävät hädin tuskin päivänvaloa. Vai mitä tykkäätte hillokierukasta ja marjameisselistä? :D Vieläkin naurattaa, kun nämä ehdotukset pulpahtavat toisinaan aina mieleen. Mutta siis MARJA-TWIST on se nimi!

Ja hei, viimevuotiseen tapaan Dronningholm haluaa innostaa myös teitä kaikkia luovuuteen kotikeittiössä ja keksimään joulutortulle ihan uudenlaisia, innovatiivisia muotoja. Jos omassa päässä syntyy heti kivoja ideoita uudenmuotoisiin joulutorttuihin, niin kannattaa ilman muuta osallistua myös Dronningholmin Instagram-kisaan.

Voit leipoa uudenlaisia joulutorttuja joko Dronningholmin sivuilta löytyvien ehdotusten inspiroimana, kokeilla näitä minun torttujani tai keksiä jonkun kokonaan ihan oman, uuden muodon. :) Osallistu kisaan jakamalla kuva valmiista tortusta Instagramissa hashtagilla #UUDETMUODOT. Eikä haittaa yhtään, vaikka lopputulos ei olisi mitenkään täydellinen – rohkeasti vain leipomaan ja jakamaan kuvia! Lisätietoa kampanjasta saat Dronningholmin nettisivuilta ja palkintoina kisassa arvotaan viikoittain Dronningholm-tuotepalkintoja.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Koti

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

    Related posts