1/11/16

Kovalevy täynnä

10 128 jenni-syksy6

Luin viikonloppuna ihan mielettömän hienon ja ajatuksia herättävän kirjoituksen työnteosta ja työuupumuksesta. Petri Suhonen kirjoittaa blogipostauksessaan pysäyttävän rehellisesti ja avoimesti aiheesta, joka koskettaa varsin monia meistä tässä nykypäivän vaativassa ja hektisessä työelämässä. Suosittelen lämmöllä lukemaan koko jutun, sillä teksti auttoi ainakin minua ymmärtämään paremmin omaakin tilannettani.

Suhonen pukee tekstissään jotenkin niin osuvasti sanoiksi sen, mitä olen itse työurallani viime vuosina kokenut – ja vaikuttaisi siltä, että samoin kokee moni muukin. Tunnen olevani ihan mielettömän onnekas ja etuoikeutettu, että saan tehdä tällaista työtä, joka tuntuu mielekkäältä ja kiinnostavalta ja josta moni muu saa vain haaveilla. Kuten toissa viikolla tekemässäni yrittäjyyttä sivunneessa jutussa kerroinkin, arvostan valtavan paljon tällä valitsemallani polulla sitä vapautta, minkä se minulle mahdollistaa eikä tämänhetkisessä tulotasossakaan ole valittamista. Kuitenkin myös unelmiensa työssä voi uupua ja etenkin yrittäjänä tuntuu toisinaan hirmuisen vaikealta asettaa rajoja omalle jaksamiselleen, kun kukaan muu ei ole vieressä vahtimassa työtunteja – ei hyvässä, eikä pahassa.

Joku kysyikin tuon yrittäjyyttä käsitelleen postaukseni kommenteissa, miten minä pidän yrittäjänä stressin aisoissa. Myönnän, että se on ajoittain osoittautunut varsin haastavaksi tehtäväksi. Olen kamppaillut työurani varrella burnoutin rajamailla jo moneen otteeseen ja pahimmillaan tuo tila voi olla todella ahdistava. Ja pitkittyessään siitä toipuminenkin voi viedä kauan. Olen osannut onneksi itse rimpuilla irti oravanpyörästä ennen kuin olen ehtinyt palaa totaalisesti loppuun, mutta muutaman kerran olen käynyt todella lähellä kokonaisvaltaista uupumista.

jenni-syksy4

Yrittäjän arki on rankkaa ja usein sitä on itse oman itsensä ankarin pomo. Siitä huolimatta pahimmat uupumuksen kokemukset ovat vaivanneet minua aikana, jolloin olen ollut jokun toisen yrityksessä työntekijänä. Minulla on itse asiassa ollut pitkään suunnitelmissa kirjoittaa niistä hetkistä, kun burnout kolkutteli aivan nurkan takana, mutta omistettakoon sille ihan oma postauksensa, jotta tämä juttu ei venähdä loputtoman pitkäksi. Kiinnostaisiko teitä muita lukea noista burnout-kokemuksista?

Vaikka ihan täydellisen burnoutin partaalle en ole itseäni tässä viimeisinä vuosina onnistunut syöksemään, myönnän, että hetkittäin olen ollut todella uupunut. Tällaisessa duunissa työn määrä ei jakaudu tasaisesti, vaan monesti tietyille kuukausille kasautuu melkoisia ruuhkahuippuja, jolloin töitä saa painaa melkeinpä yötä päivää. Koska yrittäjänä vain minä itse voin määritellä omat rajani, viimeisen puolentoista vuoden aikana olen joutunut ihan tosissani opettelemaan hellittämistä ja itseni kuuntelemista.

Uupumuksessa pelottavinta on se, että vaikka kuormitusta vähentäisikin, väsymys ei mene ihan hetkessä ohi. Todellista uupumusta ei korjata muutamilla hyvin nukutuilla yöunilla, vaikka nekin toki ovat tarpeen ja toimivat erinomaisena ensiapuna. Kun väsymyksensä on päästänyt tiettyjen rajojen yli, todellisesta burnoutista nyt puhumattakaan, voi mennä varsin kauan keräillä voimansa ja saada itsensä uudelleen työkykyiseksi. Siksi suosittelen, että kehon ja mielen hälytysmerkkejä kannattaa kuunnella – mielellään jo varsin varhaisessa vaiheessa.

jenni-syksy2

Vuosi sitten syksyllä olin aika lopussa. Olin menneen vuoden aikana laittanut työkuvioni uusiksi, eronnut parisuhteestani ja käynyt läpi terapiaprosessia. Tuntui isolta jutulta ylipäänsä myöntää, että olin vähän alavireessä ja uupunut. Kevään mittaan mieliala koheni ja tsemppihenki palasi, mutta vaikka olin syksyisen väsymyksen myötä sallinut itselleni hiukan vapauksia, niistä oli vaikea nauttia. Jossain vaiheessa keväällä töitä oli vain niin paljon, että pää ei enää pysynyt mukana. Kirjoitin elokuun alussa siitä, kuinka kesä olikin mennyt aikalailla akkuja lataillessa.

Vaikka viime syksyn apaattisista tunnelmista on tultu pitkälle ja viime kevään uuvuttava työmäärä pakotti opettelemaan rauhoittumista, huomaan kaiken tuon jättäneen jälkensä. Suhosen tekstiä lukiessani tunnistin itseni hänen kuvailemissaan uupumuksen oireissa: saamattomuutta ja unohtelua. Ja niiden päälle kaikkein pahimpana syyllisyydentunteita ja ahdistusta, koska tunsin itseni laiskaksi ja alisuorittajaksi.

Viime kesänä kaverini totesi minulle, että kovalevyni taitaa olla täynnä, kun kerroin hänelle hölmöistä unohduksistani, yleisestä sähläyksestäni ja yhä useammin minulle sattuneista käsittämättömistä pikkuvirheistä. Kommentti nauratti tuolloin, mutta veikkaan sen osuneen harvinaisen oikeaan. Vietin siis kesää ottaen vähän rauhallisemmin, sallien itselleni enemmän rentoa olemista ja velvollisuuksista vapaita hetkiä. Se tuli toden totta tarpeeseen. Vaikka koko kesään ei mahtunut kuin kaksi viikkoa ilman työhön liittyviä deadlineja, jo tuo lyhyt parin viikon jakso auttoi irtautumaan velvollisuudentunteista tavalla, joka tuntui jälkikäteen älyttömän tärkeältä.

jenni-syksy11

Kaverini kovalevyletkautus nauratti osuvuudessaan, mutta sain samoihin aikoihin myös toisen kommentin, joka pysäytti miettimään. Koin itseni kovin onnelliseksi tuon kesäisen rauhoittumiseni jäljiltä ja kerroin kosmetologilleni näistä mietteistäni. Hän totesi jossain vaiheessa huomanneensa kevään ja kesän mittaan minussa valtavan muutoksen alkuvuoteen nähden, kun ryhdyin käymään hänen luonaan viikoittain.

Hän kertoi, että alkuvuodesta minusta jotenkin heijastui, että en tullut kasvohoitoon mielelläni. Minusta huokui kiire, kireys ja stressi – se, että olisin mieluiten ollut jossakin muualla. Että olisi tässä muutakin tekemistä kuin makoilla tunnin verran kasvohoidossa. Miettikää, miten hullua! Kasvohoito on monelle ihana rentouttava hemmotteluhetki, mutta minulle se oli vain pakon sanelema, epämieluisa tauko velvollisuuksista. Tauko, jota ei oikein olisi ollut aikaa pitää. Käytännössä minun oli kuitenkin oikeastaan pakko, koska ihoni kriisitilanteen takia ei ollut oikein vaihtoehtoja.

Nyt olen suorastaan kiitollinen siitä, että mokoma viheliäinen vaiva pakotti minut kerran viikossa makaamaan kosmetologin tuoliin, koska se oli yksi pieni askel kohti rauhoittumista, ja sitä kautta kohti aitoa hyvinvointia. Kun hyväksyin sen, että uuteen viikkorutiiniini nyt vain kuului se viikoittainen kasvohoito, aloin vähitellen hellittää. Opin nauttimaan siitä, että minulla oli se yksi sallittu ja pakollinen lepohetki viikossa. Ikävästä pakkopullasta tulikin viikon yksi odotetuimmista hetkistä, kun sain luvan kanssa huokaista ja käydä hetkeksi rauhoittumaan, unohtaa velvollisuudet ja rentoutua. Taisi tulla tarpeeseen, koska nukahdin kesken kasvohoitoni joka ikinen viikko.

jenni-syksy8

Toinen askel kohti rennompaa ja rauhallisempaa elämää oli SPR:n ystäväkurssin kautta saamani mummoystävä. Minulla oli yhtäkkiä arjessani nimittäin toinenkin asia, jolle oli “pakko” raivata tilaa kalenterista joka viikko. Totesin tuolloin, että siinä vaiheessa elämäni hallinta on totaalisen pielessä, jos en löydä aikataulustani kahta tuntia tälle yksinäiselle vanhukselle. Että sen ajan on vain löydyttävä. Myönnän, että joinakin viikkoina on ollut haastavaa sovitella mummotreffejä kalenteriin, mutta yhtenäkään viikkona en ole jättänyt häntä tapaamatta (ellen ole ollut poissa Suomesta). Toisin sanoen, elämän tärkeysjärjestys alkoi vähitellen taas hahmottua ja löytyä.

Ja hitsi vie, että nämä pakon edessä tekemäni raivaustyöt kalenterissani ovat antaneet niin paljon. Kuinka hyvää tekeekään vain välillä olla ja sallia itselleen hetkiä, jolloin ei suoranaisesti saa aikaan yhtään mitään erityisen hyödyllistä tai tuottavaa (ainakaan noin perinteisillä työn mittareilla mitattuna). Yhä edelleen huomaan, että pää ei toimi ihan kuten ennen. Olen hajamielinen, sählään ja unohtelen asioita huomattavasti enemmän kuin aiemmin – lähimuisti ei yksinkertaisesti pelaa ihan normaalisti verrattuna entiseen. Mutta paljon paremmin menee jo nyt kuin viime keväänä, jolloin tilanne oli pahimmillaan.

jenni-syksy3

Haluan kaiketi vain tällä sanoa, että pitäkää ihmiset itsestänne huoli. Muistakaa kaiken kiireenkin keskellä välillä asetella asioita perspektiiviin ja tärkeysjärjestykseen. Yrittäkää muistaa se artikkeli kuolinvuoteella elämäänsä taaksepäin katsoneiden ihmisten mietteistä. Suurin osa heistä katui lähinnä sitä, että teki liikaa töitä ja vietti liian vähän aikaa rakkaidensa kanssa. Se, jos mikä, antaa perspektiiviä.

Tiedän tasan tarkkaan, kuinka vaikeaa se hellittäminen on, kun tuntee olevansa ihan umpikujassa ja aidosti on se fiilis, että ei vain ole vaihtoehtoja. Mutta aina on vaihtoehtoja. Ja moni niistä kaikista vaatimuksista ja odotuksista on vain oman pääsi sisällä. Minulle on ollut todella iso työ oppia vaatimaan itseltäni hiukan vähemmän ja olemaan itseäni kohtaan hiukan lempeämpi. Ja teen sitä työtä edelleen joka päivä. Varmasti parantamisen varaa on vieläkin reilusti, mutta yritän säännöllisesti muistutella itseäni tästä kaikesta, ennen kuin mopo lähtee taas keulimaan.

Päätetään tämä tajunnavirta tällä kertaa tähän ja jatketaan näistä teemoista myöhemmin vielä lisää. Toivotan teille kaikille näiden mietteiden myötä tähän viikkoon rauhaa ja hyvää oloa, lempeyttä ja rentoutta.

jenni-syksy1

Photos: Vilma Peltonen

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä

10 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Olipa hieno teksti. <3 Niin kuin moni muukin tekstisi viime vuosina, tämäkin liippaa itseäni hyvin läheltä.

    Olen melkein vuoden nyt toipunut burnoutista, ja vielä on matkaa jäljellä siihen, että olen kunnolla voimissani. Mutta voiton puolella ollaan. :) Vaikka viimeiset pari vuotta ovat olleet psyykkisesti todella rankkoja, niin olen kuitenkin iloinen, että olen tässä pisteessä juuri nyt. Olen oppinut itsestäni paljon tänä aikana, kun minun on ollut pakko pysähtyä keskittymään itseeni. Jääräpäisesti kun painaa eteenpäin oireista ja ongelmista piittaamatta, niin tuleehan siinä väkisinkin seinä vastaan jossain vaiheessa.

    Kannattaa pysähtyä kuuntelemaan itseään- minnekään ei ole niin kiire, että henki lähtee siinä rytäkässä. :)

  • Mahtavaa, että nostit tämän aiheen esille – uupumus on todella yleistä nykyään, joten mielestäni on tärkeää, että siitä puhutaan. Eli todellakin, jos sulla on kokemuksia aiheesta niin kirjoita ihmeessä lisää! Itse kirjoitin omasta burnoutistani jokunen viikko sitten myös postauksen, joka löytyy täältä http://juuliasallinen.blogspot.fi/2016/10/muistetaan-olla-offline.html.

    Itseään ja omia fiiliksiään on äärimmäisen tärkeää kuunnella. On todella ikävää, että moni tajuaa tilanteensa vakavuuden vasta sitten, kun oireet ovat päässeet pahoiksi. Toivon, että olisin itse lukenut aiheesta silloin, kun painin omien oireideni kanssa.

  • Satu

    Niin tämä kuin uudelleen lukemani tammikuun postauksesi koskettivat, kiitos Jenni. Voisin kuvitella, että näihin samaistuu moni lukijasi. Itseni luen “onnekkaiden” joukkoon, koska voimani riittivät keväällä avun hakemiseen ja todella sain sitä kenenkään kyseenalaistamatta avun tarvettani. Juuri tänään olin ensimmäisellä tutustumiskäynnillä pitemmän terapian aloittamiseksi. Sellaisia tarinoita, joissa uupumus ja masennus ohitetaan tai apua pitää jäädä odottamaan mahdottomalta tuntuvaksi ajaksi, on niin surullisen paljon…

    Se, että kirjoitat näistä avoimesti, on äärettömän tärkeää, koska työ mielenterveyshäiriöiden, uupumuksen ja ihan burn outienkin destigmatisoimiseksi (ihanaa kapulakieltä, mikäköhän tämä olisi suomeksi?) on kaikkea muuta kuin maalissa. Työhyvinvoinnista puhutaan paljon, mutta silti minusta vaikuttaa, että kynnys avun hakemiseen on korkea – koetaan, että sitä voi saada vasta, kun on “tarpeeksi” huonossa jamassa, vaikka ajoissa puuttumisella voitaisiin säästää niin paljon tuskaa.

    On myös helppoa verrata itseään muihin ja ajatella, että ei ansaitse apua, kun maailmassa ja Suomessa on muita, jotka kärsivät paljon enemmän. Näitä kärsiviä ei kuitenkaan pelasta ainakaan se, että ajaa itsensä umpikujaan – kun yritän tässä miettiä, että miten perustelisin tätä jollekin ystävälleni (en osaa edelleenkään oikeuttaa sitä itselleni, jep jep), niin sanoisin varmaankin, että jos uskallat hakea apua ja kohdata ongelmasi, voit paitsi voida paremmin, myös kliseisesti “saavuttaa oman potentiaalisi”. Ei siten, että voi taas tehdä töitä kaksin verroin uuteen romahdukseen asti, vaan että on enemmän läsnä, on enemmän kapasiteettia olla ystävä ja tuki muille ja sitä kautta aikanaan laittaa jälleen hyvän kiertämään. Ja ehkä omalla esimerkillä siten rohkaisee ja auttaa muita samassa tilanteessa olevia.

  • Kati

    Hyvä kirjoitus!
    Itse tunnistan samankaltaisia “oireita”,vaikka tilanteeni on hieman eri. Työni ei ole haastavaa vaan ennemminkin puuduttavaa,mutta taloudellisen tilanteen vuoksi en voi irtisanoutua. Asun yksin vieraalla paikkakunnalla,työyhteisö on huono,puolisoni päätti suhteemme ja ystävät ovat tahoillaan vakiintuneet ja hankkineet lapsia eivätkä ehdi pitää yhteyttä. Epätyydyttävä työ,sosiaalisen elämän puuttuminen ja huono rahatilanne (palkkani ei riitä matkusteluun tai arjen hemmotteluhetkiin) saavat aikaan aivosumun joka ilmenee syrjäänvetäytymisenä,vaikeutena muodostaa järkevää puhetta,fyysisinä oireina sekä unohteluna-joka osaltaan lisää vaikeuksia töissä.. On todella vaikea keksiä keinoja ladata akkuja. Avun hakeminen ei ole minulle vierasta,olen läpikäynyt pitkähkön terapian. Näistä asioista ei voi liikaa puhua!

  • Tämä postaus osui niin oikeaan aikaan. Olen itse pyöritellyt oman blogin postausaihioissa tästä aiheesta jonkun aikaa. En ole vain saanut tekstiä aikaiseksi.
    Olen ollut yrittäjä kohta 4,5 vuotta. Tästä ajasta olen kyllä ollut äitiysvapaalla 1,5 vuotta. Joka tapauksessa tänä aikana jonkun asteista uupumusta on ollut jo useaan otteeseen. Usein itselläni uupuneim aika osuu tähän loppuvuoteen, kun pimeyskin alkaa viedä energiaa. Onneksi olen aina tajunnut painella jarruja ajoissa ja ottaa lyhennettyjä työpäiviä ja ylimääräisiä vapaita. Työn lisäksi ihan vain elämä voi uuvuttaa; omassa elämässä viimeiset 10 vuotta on ollut isoja muutoksia toisensa jälkeen, eikä mitään tavallisen tasaista ja pysyvää ole ihan vielä näkyvissäkään. On aika väsyttävää, kun tähän aikaan on mahtunut aikuistumista, ero, uusi parisuhde, useita muuttoja, opiskelut, uusia työpaikkoja, avioliitto, yrittäjyys, lapsi… No, en halua mitään romaania tähän kirjoittaa. Tiivistetysti ihmisillä uupumus varmasti liittyy yleisesti siihen, millaista elämä usein on, johon liittyy vielä.työelämän vaatimukset. Myös kivoista asioista voi väsyä.

  • Ursula

    Olin aika yllättynyt tämän postauksen aiheesta. Viime aikoina, kun olen lukenut blogiasi, olen melkein hengästynyt siitä tahdista, millä olet reissannut ympäri maailmaa ja ehtinyt lisäksi tehdä vaikka mitä myös Suomessa. Muistathan oikeasti hellittää ajoissa! Haluamme lukea blogiasi myös tulevaisuudessa!

  • Mikko

    Kilpaurheilun kautta opin kuuntelemaan kehoni signaaleita. Vaikka erilaisilla mittareilla voi mitata kehoaan, parasta on osata tunnistaa rasitustilat, treenitasot ja intensiteetit itse. Tietty herkkyys omista signaaleista auttaa myös ruokailussa; keho kyllä kertoo mitä se tarvitsee ja mitä ei, kunhan signaaleita ei sotke huonolla ruokavaliolla, lääkkeillä ja tosiaan malttaa tutustua omiin signaaleihin.

    Sama pätee työhön ja elämään ylensäkin. Kun oppii kuuntelemaan itseään, oppii myös suhtautumaan empaattisemmin muihin ihmisiin.

    Jennin “pitäkää ihmiset itsestänne huoli” on hyvä neuvo. Lisäksi nyky-yhteiskunnassa olisi hyvä pitää huoli myös muista. Kun kaverilla menee liian lujaa niin hyvä ystävä osaa puuttua asiaan oikein, ehkäpä kuten Jennin kovalevykommentti-kaveri :-)

    Kiireettömyys ja “dolce far niente” on mielestäni onnellisen elämän yksi peruskivi. Ei elämän ole tarkoitus olla stressillä pyörivä sokea oravanpyörä. Stressi aiheuttaa keholle pahoja asioita, kortisoli on ikävä hormoni kun sitä on veressä kroonisesti.

    Elämässä pitää olla tilaa luovuudelle ja ajattelemiselle. Puhumattakaan urheilusta. Arjessa täytyy olla aikaa nauttia yksityiskohdista ja tylsistyminenkin tekee hyvää luovuudelle. Kehokin tykkää.

    Kuten Ferris Bueller sen sanoi: “Life moves pretty fast. If you don’t stop and look around once in a while, you could miss it.”

  • Santtuli

    Hieno kirjoitus, ja burn out itsellekin liian tuttu juttu. Vuoden alussa tein dramaattisen muutoksen, eli irtisanouduin todella stressaavaata työstä ja muutin toiseen kaupunkiin. Kohta vuoden olen opetellut rauhassa unirytmiä ja vain olemista ilman järkyttävää stressiä ja paineita. Ei ole ollut helppoa ja heti alkuun sairastelin paljon töiden loputtua. Olen tehnyt hiljalleen vapaaehtoistöitä ja nyt tällä viikolla astunut takaisin osa-aikaiseen työhön eri alalla.
    Pitäkää itsestänne huolta, ja kollegoista myös. Meillä oli edellisessä työpaikassa vallalla oikea stressikulttuuri, jossa kaikki kärsivät, tekivät töitä jaksamisen rajoilla vuosi vuoden jälkeen ja johon näytti olevan mahdotonta saada muutosta yrityksistä huolimatta. Todella vaarallista terveydelle.

  • Katri

    Ihanasti kirjoitat ja tosi tärkeästä aiheesta<3 Miulla itselläni on viimeks ollut muutamaa päivää pidempi loma viime syksynä ja tähän väliin on mahtunut kaikenlaista pääsykoekeväästä ja sen aiheuttamasta stressiahdistuksesta elämänmuutoksiin ja tällä hetkellä teen töitä lähemmäs 40h viikossa ja sen päälle avoimet yliopisto-opinnot. Välillä tuntuu, että ajatus takkuaa ja monet pienetm sinänsä yksinkertaiset asiat unohtuvat (esim.kirjaston kirjojen palautuspäivä, en muista tehdä eväitä töihin jne). Tammikuussa aloitan taas pääsykoeurakan ja vaikka miten tekis mieli tienata samalla rahaa säästöön opiskeluvuosia varten ja tehdä kunnolla töitä ja lukea illat, oon päättänyt oman hyvinvointini takia tehdä töitä vaan ja ainoastaan sen verran, että tuun taloudellisesti riittävän hyvin toimeen ja keskittyä lukemiseen ja opiskeluun. Yli jäävän ajan käytän mieluummin hyvinvointini ylläpitoon ja stressin hallintaan – abikeväänä hankitut rytmihäiriöt vaivaavat stressin iskiessä vielä näin vuosienkin jälkeen. Lempeyttä, pehmeyttä, onnea, iloa ja hyviä hetkiä siun loppuvuoteen <3

  • Hi webmaster, i’ve been reading your site for some time
    and I really like coming back here. I can see that you probably don’t make
    money on your page. I know one awesome method of earning money, I think you will like it.

    Search google for: dracko’s tricks

Related posts