20/10/16

Kurkistus Vero Modan katalogikuvauksiin

3 84

Yhteistyössä Asennemedia & Vero Moda

Jotkut teistä saattavat muistaa, että piipahdin elokuussa Tanskan Aarhusissa Vero Modan pääkonttorilla. Sain jo tuolloin paljastaa, että kyseessä olivat syksyisen juhlamalliston katalogikuvaukset ja nyt viimein alkaa lähestyä se hetki, kun tuo katalogi pian julkistetaan kuvineen. Vielä ensi viikkoon pitää maltaa odottaa ennen kuin saan näyttää itse katalogikuvat teille, mutta sitä ennen vilautan teille näitä behind the scenes -tunnelmia. Voitte myös kurkata tuon kuvauksista napatun videon postauksen lopusta!

Olen nyt jo vuosia tehnyt yhteistyötä Vero Modan kanssa ja tuntuu, että joka vuosi projekteistamme tulee yhä kivempia. Tuntui jotenkin tosi isolta jutulta, kun viime keväänä Vero Moda valitsi minut juhlamallistonsa kasvoksi ja vielä suuremmalta tuntui se, että minut pestattiin samaan hommaan vielä toistamiseen.

Minua suorastaan nauratti, kun katselin kuvausmatkamme alkuhetkillä Aarhusin lentokentän vessan peilistä reissussa rähjääntynyttä ja väsymystä olemustani. Vastaan tuijotti uskomattoman tavallinen kolmekymppinen nainen naama kiiltävänä finneineen ja silmäpusseineen. Mietin huvittuneena, että tuon ihmisenkö ne ovat tosiaan valinneet kataloginsa malliksi. :D Ja samalla tiedostin, miten mielettömän siistiä on juuri se, että tällainen ihan tavallinen ihminen on valittu katalogin malliksi. Kiitos Vero Moda, että luotatte minuun ja suotte minulle tällaisen kunnian!

Oli muuten ihan tolkuttoman hienoa päästä sellaisen huipputiimin kuvattavaksi, mikä minua Tanskassa odotti. 15 vuotta yhdessä työskennelleet meikkaaja Monika Greensteen ja valokuvaaja Henrik Adamsen ovat todella alansa huippuja. Veti hiljaiseksi, että Henrik oli saapunut juuri pari päivää aiemmin kuvausmatkalta Pariisista kuvaamasta projektia muotitalo Diorille. Tällaisista meriiteistä olisi voinut tulla ramppikuume, mutta minä vain ajattelin, että jos joku niin tuo kuvaaja varmasti ainakin osaa saada tällaisen tavallisen mimminkin näyttämään ihan ekstrahyvältä. Ja kyllä tämän tiimin yhteispelissä toden totta oli jotakin ihan erityistä taikaa! Tykkäsin valtavasti Monikan minulle loihtimasta luonnollisesta meikistä ja tuulen tuivertamasta tukasta, ja Henrikin kameran edessä oli niin valtavan luontevaa poseerata, että ihan unohdin edes jännittää.

Vaikka kuvauspäivä sujui kaikin puolin smoothisti, kyllä siinä päivän mittaan silti ehti kyllä sattua kaikenlaista… Minulle oli kaavailtu yhden asun kanssa puettavaksi korkonilkkurit, jotka eivät vain korkean jalkapöytäni takia suostuneet menemään jalkaan. Kuinka ollakaan, koko sieltä valtavasta Vero Moda -konttorista ei onnistuttu siinä hetkessä löytämään kenkälusikkaa, joten assistentti kävi luovana ihmisenä hakemassa talon keittiöstä oikean lusikan. Ja sillä kenkä saatiin sitten kammettua jalkaan. Samainen assari myös yllytti minut varastamaan tuon lusikan muistoksi, haha. Eli nyt minulla on yksi Vero Modan pääkonttorilta varastettu lusikka Helsingissä kotonani.

Lisää tarinaa kuvauksista on luvassa ensi viikolla, kun pääsen esittelemään itse kampanjakuvat, mutta sitä odotellessa vinkkaan teille vielä viikonlopun I love me -messuista, joilla Vero Moda on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana. Vero Modan vaatteita nähdään messujen muotinäytöksessä ja itse messuosastolla (6F141) on tarjolla 20% alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. Jokaisena messupäivänä on lisäksi luvassa yksi erikoistarjous. Osastolla pääsette näkemään myös ennakkoon noita katalogikuvia, jotka virallisesti julkistetaan vasta ensi viikolla. Ja jos nappaat kuvasi Vero Modan kuvausseinällä ja jaat sen Instagramissa, olet mukana Vero Moda -lahjakorttien arvonnassa.

Tags: , ,

Categorised in: Muoti

3 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Riikka

    Minä en kyllä ihmettele yhtään, että sinut on valittu jo toistamiseen malliksi! Näytät tosi hyvältä ja saat vaatteetkin näyttämään vielä paremmilta :)

  • Olen sanonut tämän jo monesti, mutta sanon taas: luoja, että olet kaunis! <3

  • Komppaan ensimmäistä Riikan kommenttia! :) Mutta pliis, “sydän” nappula myös tekstin loppuun! Hirvee vaiva skrollata takaisin ylös lähettämään sydämiä takaisin kirjoittajalle!

Related posts