6/09/16

Kotiinpaluu ja kukkaset

51

Viimein on 10 päivän reissuputkesta kotiuduttu ja on myönnettävä, että jatkuva liikekannalla olo näkyy myös kotona. Toisin sanoen, kämppä näyttää siltä kuin täällä olisi räjähtänyt pommi, jos toinenkin. Kun ehtii piipahtaa kotona vain lyhyen tovin reissujen välillä, kaikki aika menee pakkaamiseen, purkamiseen, juoksevien asioiden hoitamiseen, muihin välttämättömyyksiin sekä rakkaimpien ihmisten tapaamiseen. Niin paljon kuin haluaisinkin palata siistiin kotiin, tämän aikataulukaaoksen keskellä siivous valitettavasti jää jonnekin prioriteettilistan häntäpaikoille.

Nyt on onneksi taas hetki aikaa hengähtää rauhassa kotosalla ja laittaa kämppä kuntoon. Poikkesin tänään ihan muilla asioilla Erottajan suunnalla ja kävelin samalla Urban A -putiikin ohi. Liikkeen ulkopuolelle ilmestynyt kukkameri sai pysähtymään ja toteamaan, että se kotitilanne vaatii kukkia.

Jos ette tienneet, niin Urban A:n yhteyteen on ihan hiljattain avautunut myös kukkapuoti Wild Things, joka on täynnä juuri sellaisia ihanan boheemeja kimppuja ja kauniita viherkasveja, joita pystyn omalle ikkunalaudalleni kuvittelemaan. Ja tekevätpä ihanat kukkaset itse vaateliikkeestäkin vielä entistä hurmaavamman. Ihania tällaiset pienet toimivat fuusiot! Kukkapuodit vaatekaupoissa tuntuvat olevan tällä hetkellä jonkinlainen trendi, sillä saman idean bongasin myös Tukholman & Other Stories -liikkeestä. Wild Thingsin konseptiin kuuluu, että joka päivä on tarjolla jokin ihastuttava päivän kimppu sekä huolella valikoituja viherkasveja ja muutamia leikkokukkalajeja, joista voi sitten koota omannäköisiään kokonaisuuksia.

No tosiaan, koska tilanne tuntui vaativan kukkia ja olen kerrankin sen verran pitkän pätkän kotona yhteen menoon, että ehdin myös hetken nauttia niistä, ostin mukaani tuollaisen hurmaavan pikku-kimpun. Vahakukkien neulasista tulee muuten niin ihana ja raikas metsän tuoksu, että tuntuu vieläkin konkreettisemmin siltä, että nyt ollaan tosiaan kotona ja Suomessa. <3

Translation: It feels so good to be home after all the travelling. And coming back to this mess that truly looks like a bomb or two exploded in my flat, I thought that the situation requires flowers. So here they are. :)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Koti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts