8/08/16

Voiko ilman parisuhdetta olla onnellinen?

31 82 kesa1

Kirjoitin viime viikolla postauksen tästä menneestä kesästä ja onnellisuudesta. Jutun innoittajana toimi alun alkujaan lukijan kommentti, jossa arveltiin, mahdanko olla uudessa parisuhteessa tai muuten ihastunut, kun blogista on välittynyt niin onnellinen ja hyvä fiilis. On ihan totta, että olen ollut tänä kesänä jotenkin poikkeuksellisen onnellinen, mutta en välttämättä ollenkaan niistä syistä, joita lukija onneni aiheuttajiksi arveli. Ja nimenomaan niitä todellisia syitä hyvän fiilikseni ja ihanan kesäni taustalla halusin postauksen kautta hiukan avata teille lukijoillekin.

Koen, että viimeinen vuosi elämässäni on ollut monella tapaa (taas kerran) hurjan kasvattava ja silmiä avaava. Sehän tässä elämässä on niin mahtavaa, että koko ajan oppii uutta ja voi tulla onnellisemmaksi, kun uskaltaa vain avata silmänsä, kuunnella sisintään, heittäytyä tilanteisiin, elää hetkessä ja vatvomisen sijaan ottaa rohkeasti askeleita kohti uutta.

kesa13

Postauksen julkaistuani minua kuitenkin odotti kommenttiboksissa viikonloppuna hitusen erikoinen yllätys… Lukija kommentoi postaustani näin: “Jotenkin musta tuntuu, että kaiken onnellisuuden takana on kuitenkin joku kesä ihastus tai rakkaus <3 Enkä tarkoita sillä, että nainen olisi onnellinen ainoastaan rakastuneena.” Niin, paitsi, että juuri sitähän sinä oikeastaan kommentillasi juuri viestit, sillä koko postaukseni oli avoin pohdinta siitä, miksi tunnen itseni tällä hetkellä juuri niin onnelliseksi. Ja olin varsin selkeäsanainen siinä, etteivät ihastuminen tai parisuhde olleet näiden syiden joukossa.

Hmm… Kommentoija ei selvästikään tarkoittanut kommentillaan mitään pahaa, mutta myönnän hämmentyneeni. Ja ehkä aivan hienoisesti myös ärsyyntyneeni – kommentin ystävällisestä muotoilusta huolimatta. Käytännössä kommentoija nimittäin paitsi epäilee minua epärehellisyydestä, myös sisällyttää viestiinsä juuri sen ajatuksen, että onnellisen mielen syynä täytyy olla jokin romanttinen tunne – ainakin jos kyse on naisesta. Vaikka kommentissa yritetäänkin loppukaneetilla kumota tämä ajatus, sellainen fiilishän tuosta silti päällimmäiseksi jää.

kesa6

Voi toki olla, että olen tulkinnut kommenttia täysin väärin, mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen tällaisia viittauksia. Alkoihan koko onnellisuus-keskustelukin spekulaatiosta, olenko ihastunut tai uudessa parisuhteessa. On pakko sanoa, että minusta sellainen maailmankuva on vähän surullinen, että ihminen (tai nainen?) voisi olla onnellinen lähinnä ollessaan rakastunut tai parisuhteessa.

Rakkaus on ehdottoman ihana asia ja ihastuminen maailman kutkuttavin tunne – sitä en missään nimessä yritä kiistää. Toivon myös jonakin päivänä löytäväni rinnalle jonkun mielettömän tyypin tätä elämää jakamaan, joten olen ehdottomasti samaa mieltä siinä, että hyvä parisuhde on yksi ihanimmista syistä tuntea onnellisuutta. Siitä huolimatta ajattelen, että ihminen voi olla myös vallan onnellinen sinkkunakin. Olen kyllästynyt siihen ajatukseen, että monelle sinkkuus on sellainen asia, josta olisi vähän kuin kiireen vilkkaa päästävä eroon. Ikään kuin ainoa tavoiteltava tila ja mahdollisuus elää onnellista elämää olisi parisuhde.

kesa10

Ajatus siitä, että vain jonkun kanssa voi olla todella onnellinen, ajaa ihmisiä ryhtymään suhteisiin aivan vääränlaisten kumppaneiden kanssa. Ja saa jämähtämään sellaisiin suhteisiin, joissa ei välttämättä lopulta olekaan ihan hyvä olla. Itse olen aina ajatellut, että on parempi olla yksin kuin epäsopivan kumppanin kanssa – ja senhän takia olenkin juuri nyt itsekseni enkä parisuhteessa, joka monen ulkopuolisen silmin näytti päällisin puolin varmaan täydelliseltä.

Toisaalta onnellisuutta parisuhteen kautta tavoittelevien rinnalla siellä toisessa äärilaidassa ovat sitten ne viimeisen päälle sitoutumiskammoiset, jotka eivät peloltaan uskalla tarttua onneen edes silloin, kun se huitoo, hyppii ja huhuilee siinä aivan nenän edessä. Kumpikaan ääripää ei ole hyvä. Onnellinen voi olla sekä yksin että toisen kanssa. Itsestäänselvyys tietenkin, mutta unohtuu silti silloin tällöin kumman monelta.

kesa14

Minulla on paljon upeita, itsenäisiä naisia ystäväpiirissäni ja on ilo nähdä, kuinka he elävät aktiivista, onnellista ja kaikin puolin täyttä elämää ilman parisuhdettakin. Tiedän, että kenellekään heistä sinkkuna pysyttely ei ole mikään periaatekysymys, mutta toisaalta elämä on sen verran menevää ja mukavaa ilman suhdettakin, että mitään kiirettä tai paniikkia kumppanin löytämiselle ei ole ollut. Eikä osa heistä mitenkään aktiivisesti etsikään. Ja niinpä kai se viime kädessä taitaa olla, että vaikka kohtaloa voi avittaa deittipalveluiden, treffailun ja ylipäänsä ihmisten ilmoilla liikuskelun kautta, varsin usein se sopiva ihminen osuu kohdalle juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Onnellisen oloni taustoja avasinkin jo siinä edellisessä postauksessa, joten ei niistä sen enempää nyt tässä kohtaa. Tottakai sinkkuihmisen kesään on ehdottomasti mahtunut myös jännittäviä uusia kohtaamisia, ihania pikku-romansseja ja suloisia ihastuksen tunteitakin, mutta en koe, että mikään yksittäinen ihastus on syy tämänhetkisiin onnentunteisiini.

kesa2

Ehkä osittainen syy hyvään fiilikseeni onkin juuri se, että olen tänä kesänä oppinut paljon itsestäni myös romantiikan saralla. Olen pystynyt nauttimaan satunnaisista kohtaamisista ja romanttisista tunteista valtavan vapautuneesti ja kepeästi ilman mitään paineita tai odotuksia tulevasta. Kun ei murehdi, stressaa tai mieti liikaa tulevaa, on mahdollista elää aidosti hetkessä, nauttia siitä ja keskittyä olemaan läsnä ja onnellinen juuri tässä ja nyt.

Onni tai rakkaus ei tule pakottamalla, vaan asiat tapahtuvat omalla painollaan, kun niiden antaa tapahtua, jos ovat tapahtuakseen. Joskus se hetkessä eläminen on helpompaa, toisinaan vaikeampaa. Tänä kesänä olen saanut siitä tukevan otteen ja ottanut myös sen mahtavana oppimiskokemuksena. Osin tämä kaikki on tapahtunut omasta aktiivisesta aloitteestani ja osin ulkopuolelta tulleena lempeänä sysäyksenä.

kesa11

Minulla on valtavan paljon syitä olla onnellinen juuri tässä hetkessä. Tunnen olevani monella tapaa vapaampi kuin koskaan ja eläväni itseni näköistä elämää. Olen uskaltanut luopua asioista, jotka ovat pidätelleet minua pääsemästä eteenpäin, kuormittaneet arkista olemista tai tuoneet elämään ahdistusta ja turhaa murhetta. Olen pysähtynyt kuuntelemaan sisintäni ja kunnioittanut asioita, joita se on minulle kertonut. Olen tänä kesänä päässyt näkemään uusia paikkoja, kokemaan uusia asioita ja kohtaamaan uusia ihmisiä. Saan kutsua muutamia aivan huikeita tyyppejä ystävikseni, tykkään hurjasti pienestä vuokrakodistani (jota minulla on viimein nyt kesällä ollut aikaa siivotakin) ja ulkona on paistanut ilahduttavan usein viime päivinä aurinko. Siinä on jo hitsin paljon syitä olla onnellinen – yksin tai kaksin. :)

Suuri kiitos ihanalle Doritille kesäisistä kuvista, jotka napattiin Bilbaon lempeässä ilta-auringossa. Mimmillä on muuten aivan ihana oma blogi – käykäähän tsekkaamassa!

kesa5

Mekko // dress H&M Conscious Collection*, sandaalit // sandals ATP Atelier / Mino Shop*, hattu // hat Lindex*, aurinkolasit // sunglasses BikBok*

* saatu blogin kautta / gifted

kesa3 kesa15

Photos: Dorit Salutskij

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä, Muoti

31 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Ihana kirjoitus, hyvä Jenni <3

    • Mielenkiintoinen juttu! Uskon itse, että onnellinen voi olla sekä parisuhteessa että sinkkuna enkä osaisi kuvitella tekeväni ainakaan mitään periaatepäätöstä pysytellä tarkoituksella yksin. Mutta toisaalta ymmärrän kyllä heitäkin, jotka mieluummin valitsevat yksinelon.

  • Morsian

    Hieno kirjoitus! En ole ollut sinkku seitsemään vuoteen, ja nyt olen menossa naimisiin, joten ajatuksena on olla parisuhteessa lopun elämääni, mutta silti olen lopen kyllästynyt tuohon “sinkku ei voi olla onnellinen”-jauhantaan.

    Taannoin seurasin vierestä ystävää, joka kyllä etsi rinnalleen jotakuta, mutta oli toisaalta oikein tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se oli. Ainoa vain, että joka puolelta tuli jatkuva oletus siitä, että onnellisuus ilman parisuhdetta ei ole sitä oikeaa onnellisuutta. Läheiset ystävyys- ja perhesuhteet, hienosti etenevät opinnot, kunnianhimoa vaativa työ, mielenkiintoiset harrastukset ja elämää rikastuttava vapaaehtoistyö eivät tuttavia/sukulaisia kiinnostaneet, olennaista oli, onko kumppania löytynyt. Turhauttavaa!

    Vertasin tuolloin tilannetta siihen, että jos kaikkia ihmisiä, joilla ei ole kaksossisarusta, pidettäisiin jotenkin vaillinaisina. Koska käsittääkseni monilla kaksosilla on aivan poikkeuksellisen syvä, elämänmittainen yhteys, josta me vain “tavallisia sisaruksia” omaavat (saati ainoat lapset) emme oikein koskaan ymmärrä mitään. Ja jos kaksosensa menettää, varmasti tätä kaipaa. Jonkun kaksoissisarena tai -veljenä oleminen on siis varmasti monelle todella ihana tilanne ja tuo paljon onnea elämään, mutta emme silti kuljeskele ympäriinsä väheksymässä kaikkia ei-kaksosia ja kirjoittele blogien kommenttikenttiin oletuksia toisten sisarussuhteista.

    Minut parisuhde on tehnyt todella onnelliseksi, mutta enhän voi tietää, mikä fiilis olisi, jos en olisi parisuhteessa. Ja mikä vielä tärkeämpää: en voi tietää, mitkä asiat tekevät muut ihmiset onnellisiksi.

    • Toisinaan ympäriltä yksin elävään kohdistuva paine pariutumiselle on suorastaan sietämätöntä. Onneksi omakohtaisia kokemuksia ei juuri ole, mutta näitä tarinoita kuulee paljon. Moni niskaan hengittävä sukulainen tai kaveri ei varmasti tarkoita pahaa, mutta sopivan ja mieluisan kumppanin löytäminen on melkoista elämän arpapeliä, joten jatkuva tenttaus ei ainakaan helpota asiaa. Veikkaan, että aika moni sinkkuna elävä olisi ihan mielellään parisuhteessa, mutta arvostan silti valintaa pysyä yksin, mikäli sopivaa kumppania ei tunnu löytyvän. Se on minusta aina parempi vaihtoehto kuin olla jonkun kanssa vain yksinjäämisen pelosta. Vaikka toisaalta, kukapa minä olen sitäkään tuomitsemaan, sillä kumppanuuksia voi olla niin monenlaisia.

      Hauska esimerkki tuo kaksos-keissi. Kieltämättä kuulostaa jotenkin tutulta, vaikka itse en onneksi olekaan joutunut näitä kommentteja tai supinoita kuuntelemaan. Näitä parisuhdeuteluita voisi verrata vähän kuin lapsiuteluihin. Samalla tavoin kuin ei ole ok tentata puolituttua tai sukulaista lisääntymisaikeista, ei tunnu myöskään kovin kohteliaalta vouhottaa toisen sinkkuudesta. Minkäs sille mahtaa, jos se lempi ei vain ole molemminpuolisesti vielä leimahtanut.

  • mari

    Kiitos, hieno postaus ja aihe, jota on itsekin tullut pohdittua paljon. Toisin tähän vielä sen käänteisen puolen; voi olla ihan hyvässä parisuhteessa ja silti onneton. Itsekin välillä erehdyn kuvittelemaan, että jos jostain löytäisin miehen, niin elämä olisi pelkkää auvoa ja esimerkiksi vuosien masennus kaikkoaisi saman tien. No, tietäähän kaikki ettei se niin mene :) Silti huomaan myös monen muun kuvittelevan, että onneton elämä muuttuisi kerralla ihan täydelliseksi, kun se unelmien kumppani kävelee vastaan.

    Tästä hyvänä esimerkkinä parikin kaveriani, jotka ovat käsittääkseni ihan hyvissä ja toimivissa parisuhteissa, mutta samalla tuntevat itsensä onnettomiksi. Hävettää myöntää, että tällaisena ikisinkkuna pienissä kateuspuuskissani olen miettinyt, että miten he voivat tuntea olonsa masentuneiksi, vaikka heillä on ihanat miehet rinnallaan. “Yllättäen” parisuhde on kuitenkin vain yksi osa-alue elämässä monen muun tärkeän jutun ohella, eikä välttämättä yksinään riitä hyvän elämän perustaksi. (Joillakin voi toki riittää.)

    Niin itsestäänselvältä kuin tämä kuulostaakin, niin itselleni se on ollut aika suuri oivallus, enkä kriiseile sinkkuudestani enää niin paljon :) Olisihan se kiva joskus löytää joku kiva tyyppi, mutta en voi enkä halua laittaa hänen harteilleen vastuuta onnellisuudestani. Varmasti parisuhde on erittäin hyvä plussa ja lisää onnellisuutta, mutta niin lisäisi vaikka unelmien työpaikka, lottovoitto tai koiranpentukin ;) Silti voin olla (ja olenkin!) onnellinen ja tyytyväinen elämääni ilman niitäkin.

    • Kiitos Mari mielenkiintoisesta ja erittäin ajatuksia herättävästä kommentista. Tässä tuli todella hyviä pointteja, joita soisin jokaisen sinkkuna elävän pohtivan. Vastuu omasta onnellisuudesta on viime kädessä aina itsellä ja oman onnen ulkoistamien jonkun toisen tehtäväksi tai parisuhteen harteille on aika kova taakka kantaa. Sellainen “sitten kun”-ajattelu siirtää onnellisuutta koko ajan jonnekin tulevaan ja johtaa pahimmillaan siihen, ettei ihminen osaa koskaan olla siinä hetkessä onnellinen, koska odottaa yhä sitä seuraavaa unelmaa täyttyneeksi, ennen kuin pystyy nauttimaan olostaan. Muistetaan, että elämä on nimenomaan tässä ja nyt, emmekä koskaan tiedä, tuleeko huomista. <3

  • Mmiia

    Moni meistä ajattelee olevansa onnellinen “sitten kun….”. Onko se uusi työ, parisuhde, vartalo mikä tahansa. On aivan mahtavaa että on taito olla onnellinen nyt. :)

    • Olen myös miettinyt, että on aikamoinen taakka sysätä vastuu omasta onnellisuudesta parisuhteen tai kumppanin harteille. Kuten Mari tuossa hyvin totesikin, myös hyvässä parisuhteessa elävä voi kokea olevansa onneton, jos elämässä muut asiat eivät rullaa täydellisesti. Yritetään iloita elämästä ja olla onnellisia juuri tässä ja nyt. Aina löytyy syitä tuntea olonsa tyytyväiseksi – ja viime kädessä onnen avaimet ovat vain ja ainoastaan omissa käsissä.

  • Laura2

    “Usein se sopiva ihminen osuu kohdalle juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.”

    Voih, muuten hyvä teksti mutta harmittaa että taas tämä lause tuli esiin :D siis tätä jos mitä paukutetaan aina sinkkujen päähän. Ja siitä tulee vähän harmistunut , vähätelty fiilis, sellainen että ikäänkuin olisi itsestään selvää että jokainen sinkku juoksee pää kolmantena jalkana kaikkien miesten perässä. Siis musta se on hirveän harmillinen oletus, en haluaisi että sinkuille olisi sanottava se kaikissa tilanteissa , koko ajan. Älä hei juokse etsimässä kun et kuitenkaan löydä !
    Silti toinen, yhtä yleinen lause on “ei se mies tule sua ovelta hakemaan”. Eli ei sais etsiä, mutta jos ei etsi niin sekin on omaa laiskuutta.

    Sitä paitsi, tiedän erittäin monta tyyppiä jotka ovat löytäneet ihanat miehet nimenomaan etsimällä etsien, tinderillä ja baareissa, kun ovat olleet itse hyvin aloitekykyisiä ja rohkeita.
    Ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa :) antaa jokaisen löytää rakkaus juuri niinkuin haluaa.

    • Äh, no tietenkään en tätä tarkoittanut – olenhan itsekin sinkku. :) En itse koe tuota lausetta ollenkaan samoin kuin sinä, että siihen sisältyisi tuollainen olettamus, että sinkut epätoivoissaan etsivät toista puoliskoa. Tai että siinä avoimessa etsiskelyssäkään olisi mitään pahaa. Tämä taitaa olla aika suhteellista, miten tuota toteamusta tulkitsee. Minusta tuohon sanontaan taas sisältyy ilahduttavaa lohdullisuutta. Että silloinkin, kun tuntuu, ettei mitään etsinnöistä huolimatta löydy, se ihana tyyppi voi tupsahtaa jostakin tosi yllättävältä suunnalta suoraan nenän eteen.

      Saa etsiä ja treffailla, ja minusta on hyväkin, että laittaa itseään likoon ja tilanteisiin, joissa tapaa uusia ihmisiä. Eihän sen, että rakkaus voi yllättää, tarvitse tarkoittaa sitä, ettei saisi etsiä. Itse tulkitsen tuota lausahdusta niin, että joskus se löytyy sellaisesta ihmisestä, jota ensin ei olisi siinä mielessä osannut ajatella, joskus juuri sellaisella hetkellä, kun on ajatellut, ettei erityisemmin edes kaipaa suhdetta ja joskus vaikkapa sellaisesta paikasta, jossa ei odottaisi ketään potentiaalista kohtaavansa. Joten ei, en itse ollenkaan allekirjoita tätä sinun harmistunutta tapaasi tulkita tuota toteamusta. :)

      Olen itsekin Tinderissä ja treffailen ahkerasti, käyn ulkona, katselen ympärilleni, juttelen ihmisille ja avoimin mielin teen aloitteita, jos siltä tuntuu. Siitäkin huolimatta se vain oman kokemuksen mukaan hurjan usein menee juuri niin, että se rakkaus silti vain pääsee yllättämään. Harva suhde alkaa kuin satukirjoissa molemminpuolisella salamahullaantumisella, vaikka toki sellaistakin tapahtuu silloin tällöin. Tuo rakkauden yllättävä löytyminenhän voi viitata vaikka siihenkin, että harmittomaksi aiottu kesäromanssi syveneekin rakkaudeksi, vaikkei sellaista olisi lainkaan suunnitellut. Vaaleanpunaiset lasit päähän siis ja hymy huulille – turha harmistua. :)

      • Laura2

        ” Joten ei, en itse ollenkaan allekirjoita tätä sinun harmistunutta tapaasi tulkita tuota toteamusta. :)”

        Minun harmistunut tapani, nyt kuulostaa kuin olisin joku debbie downer joka tahallaan vetää herneet nenään pienistä jutuista. Olen vaan kuullut lauseen ehkä 700 kertaa elämässäni ja se on menettänyt täysin merkityksensä kaikin tavoin. Ja en todellakaan ole ainoa, en tiedä yhtäkään sinkkua joka lauseesta erityisesti pitäisi. Siksi harmitti törmätä siihen taas jälleen kerran tässäkin tekstissä.

        • Äh, no eipä nyt ollut kyllä tarkoituksena pahoittaa mieltäsi kommentillanikaan. Näköjään tänään ei nyt mene putkeen tämä meikäläisen viestiminen teikäläisen suuntaan. :D Joten pliis, älä ylitulkitse sanojani, koska mitään henkilökohtaista dissausta sinua kohtaan ei missään nimessä ollut tarkoitus esittää. <3 Lähinnä halusin tarjota toisenlaisen näkökulman suhtautua tuohon kyseiseen toteamukseen, koska en tunnista sinun ajatuksista omiani, vaikka sinkkuihminen olen siis minäkin.

          Mutta siis nyt olet kohdannut ensimmäisen sinkun, joka tuosta lauseesta jopa tykkää. Ehkä olen sitten kummajainen, mutta minusta se on aina ollut nimenomaan enemmänkin lohdullinen kuin millään tapaa tuomitseva. Ehkä se on asennekysymys, en tiedä. :)

          • Heidi

            Kuka mistäkin harmistuu, Laura siitä ja Jenni tästä. Ainahan voi sanoa, että ei kannata harmistua pikkujutuista. Senhän voisi sanoa myös aiempi kommentoija sinulle Jenni, kun “ymmärsit väärin” hänen ajatuksensa. Semmosta se sosiaalinen vuorovaikutus on – hankalaa – ainakin netissä.

          • Ihan totta. :) Enpä tullut ajatelleeksi asiaa tästä kulmasta!

  • Julia

    Äh, tuli itsellekin jotenkin turhautunut olo tuosta saamastasi kommentista. Olen itse tällä hetkellä ensimmäisessä pitkässä parisuhteessa useiden sinkkuvuosien jälkeen. Ajattelen, että molemmissa on puolensa, enkä koe toisen elämäntavan olevan yhtään toista huonompi, tai heikentävän mahdollisuuksia olla täysillä onnellinen. Minulla on ihana juuri minulle sopiva mies, mutta en ajatellut että minulta puuttui elämästäni oikeastaan mitään ennen häntä, paitsi hän itse. Toisen ihmisen rakastaminen ja yhteinen arki on hienoa mutta myös täynnä haasteita. Omien elämänkriisien ja murheiden lisäksi eletään yhdessä myös toisen kriisit ja tilanteet. Omaankin elämääni suhteen aikana on mahtunut hyviä ja huonoja aikoja, joilloin toki toisesta on valtava tuki. Koen kyllä saaneeni silti aina paljon apua, tukea, rakkautta ja tsemppiä myös perheeltä ja ystäviltä. Minä uskon, että kyky olla onnellinen ihan itsekseen on toimivan ja tasapainoisen parisuhteen edellytys.

  • henza

    Ensiksi on sanottava että ihana asu!! Ja sitten asiaan… Olen itse 19v sinkku, enkä ole ikinä ollut parisuhteessa. Tunnen itseni ihan onnelliseksi, mutta varsinkin nyt viimeisen vuoden aikana kun olen aloittanut opiskelijaelämän, sitä toivoisi jotakuta rinnalleen. Tämä lähinnä ehkä siksi että olisi joku tärkeä ihminen elämässä jolta saisi tukea ja jonka kanssa voisi kokea elämän pieniä ja suuria iloja. Toki ystävienkin kanssakin voi mutta koen ettei se olisi kuitenkaan sama. Yritän kuitenkin elää hetkessä ja olla ajattelematta parisuhdetta ja tulevaisuutta liikaa, koska jos koko ajan murehtii asioita, jotka omasta elämästä puuttuu, ei pysty nauttimaan siitä kaikesta ihanasta mitä on.

    Sinkkuudesta osaisi ehkä nauttia enemmän, jos ek joutuisi elämään epätietoisuudessa siitä, milloin se oikea osuu kohdalle (vai osuuko ollenkaan). Tämä tuntuu hassulta ajatukselta, mutta jos esimerkiksi tietäisin että tähdet osuvat kohdalleen pian, sinkkuutta saattaisi arvostaa nykyistä enemmän.

    En tiedä ottiko tästä nyt tolkkua mutta omassa päässä heräsi ainakin paljon asioita enkä muistanut varmaan kaikkia tähän kirjoittaa. Kiitos siis teksistä ja erityiskiitos snäppipohdinnoista!! Ihan lemppareita :)

    • Voi Henza… Aika harva on vielä 19-vuotiaana ehtinyt seurustella, joten älä ollenkaan huoli. :) Minä olen 32-vuotias, enkä vieläkään ole löytänyt sitä oikeaa tyyppiä rinnalleni kulkemaan, joten usko pois, sinulla ei ole mitään kiirettä. Ymmärrän, että jos kovasti jo haikailisi kumppania rinnalleen, sitä uhkaa välillä kärsimättömyys iskeä, mutta itse koen, että oma “seuraelämäni” vasta alkoi juuri sinun ikäisenäsi, kun viimein muutin pois kotoa ja siirryin lukiomeiningeistä opiskeluelämään.

      Luota minuun, ehdit vielä ihastua monen monta kertaa ja treffailla mahdollisesti montaakin ihmistä, ennen kuin se juuri passeli pari osuu kohdalle. Tai sitten se elämän rakkaus löytyy heti kertaheitolla. Sitä kun ei kukaan voi ennustaa. :) Niinpä siis rohkaisen reilusti nauttimaan noista sinkkuuden hetkistä – murehtiminen kun ei hommaa jouduta. Olet vielä ihan hirmuisen nuori, joten sinulla on koko loppuelämä aikaa kohdata ihania tyyppejä, joista joku toivon mukaan jää rinnalle pidemmäksikin toviksi.

  • Lars

    Pakko ihan kommentoida, että ISO peukku tälle jutulle! Olen itse kohdannut noita samoja kommentteja, ja että minua ärsyttää sanoa että ei, olen onnellinen ja iloinen ja tyytyväinen ihan itsekseni ja ilman mitään romansseja. Joillekin tuo on vain niin mahdoton käsittää. Ja se on surullista.

    • Kiva kuulla, että kolahti! :) Veikkaan, että aika moni sinkku tuskailee näiden samojen juttujen kanssa. Toisaalta siinäkään ei minusta ole mitään pahaa, että sinkkuna iloitsee hauskoista romansseista ja vilkkaasta deittailuelämästä – itse kuulun enemmän siihen kategoriaan. Siitäkin välillä saa osakseen silmien pyörittelyä tai huokailua, että “pitäisikö sunkin nyt vähän rauhoittua”. Mikään ei ole nähkääs hyvä, muiden mielestä siis. :D

  • Tintti

    Ihailtava ja fiksu sinä! Kunpa vielä itsekin joskus oppisi samanlaista rauhaa olla itsekseen :)

    http://m.huffpost.com/us/entry/us_57a38912e4b0104052a1b182? -> liippasi aiheesta

  • Verushka

    Tosi hyvä postaus.
    Ymmärrän sinua tosi hyvin.
    Olen tällä hetkellä sinkku. Olen ollut naimisissa, avoliitossa, seurustelusuhteissa sekä sinkkuna tähän astisen elämäni aikana.

    Olen sitä ihmistyyppiä, joka on täysin kokonainen ja tyytyväinen sekä yksin että parisuhteessa.
    Ymmärrän kyllä, että tämä ei ole mahdollista kaikille.
    On ihmisiä, jotka tarvitsevat aina rinnalleen jonkun. On pakonomainen tarve aina heti löytää uusi kun entisen kanssa menee poikki.

    Olen kokenut tuota samaa tosi paljon: kun on hyväntuulinen ja onnellisen oloinen heti udellaaan olenko kenties rakastunut.
    Koen sen tosi ärsyttävänä.

    Kun on sisäisesti hyvä olla ja elämä on tasapainossa kyllä se huokuu ulospäin.

    Saamme olla onnellisia ja tyytyväisiä yksin tai parisuhteessa.
    On täysin mahdollista, että tyytyväisyyteen löytyy muitakin syitä kuin se toinen ihminen.

    Kiva kun avasit keskustelun tästäkin hassusta asiasta.

  • Vaikka olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä jo himpun verran yli 6,5 vuotta, vastaukseni kysymykseesi on “kyllä voi”.

    Rakastan poikaystävääni enemmän kuin ketään muuta, mutta silti olen tyytyväinen siihen, että asun yksin ja olen omissa oloissani. Itse asiassa minusta tuntuu, että jos asuisimme yhdessä, emme olisi välttämättä enää yhdessä. :D

    Minulle – seurustelevalle naiselle – onnellisuus merkitsee mm. ihania ystäviä ja muita läheisiä, hyvää ruokaa, terveyttä – montaa asiaa siis! Olen sitä mieltä, että onnellisuus lähtee ensisijaisesti omasta itsestä – sisimmästä.

  • Katariina

    Hyvä kirjoitus! Itse olen tosin jo todella monta vuotta ollut saman miehen kanssa ja nyt jo kolmatta vuotta naimisissakin. Tätä suhdetta ennen olin kuitenkin pitkään sinkku ja takana vain lyhyitä suhteita. Minä kun en jaksa olla jonkun kanssa vain olemisen takia tai siksi, että parisuhde nyt vain kuuluu olla. Olin todella onnellinen myös sinkkuna, kuten olen myös onnellinen tällä hetkellä. Mieheni tupsahti eteeni juurikin “silloin kun sitä vähiten odotin.” :D

    Mielestäni tasapainoinen parisuhde ja se oikea ihminen löytyy paljon helpommin silloin, kun on oppinut ensin rakastamaan itseään ja olemaan onnellinen itsensä kanssa. Enkä nyt todellakaan tarkoita, että vain mahdollisen parisuhteen takia pitäisi löytää itsensä tai jotain vastaavaa. Ihmisellä on kuitenkin vain yksi elämä, eikä sitä mielestäni kannata viettää haikaillen jotain mahdollista tulevaa, parempi elää hetkessä ja olla onnellinen pienistä asioista nyt. Yksin tai parisuhteessa, ihan sama, kunhan on ystäviä kenen kanssa voi onnellisuuden jakaa. :)

    Mukavaa loppukesää! :)

  • Kristiina

    Hei Jenni! Nyt menee niin aiheen vierestä, mutta en pääse yli tuosta kauniista huulipunasta. Kerrokerro, mikä se on! Lähen heti metsästämään

  • Gatruska

    Taas kerran loistava teksti, hyvä Jenni!

  • Maailman tylsin mies

    Se on välillä hassua kuinka jotkut ihmiset eivät millään voi käsittää sitä kuinka hyvä olo minulla on sinkkuna. Ystäviäkään ei kovin paljoa ole, mutta se ei millään tavalla estä minua rakastamasta ihmiskuntaa ja nauttimasta elämästä.

    En ole seurannut blogiasi, mutta muistan yhden kommentin jättäneeni samoihin aikoihin kun muutin Helsinkiin. Se oli joku musaketju, johon laitoin yhden linkin.

    Taisi olla tuo: https://www.youtube.com/watch?v=to1PCOpLcYU

    :-)

  • Sirpa

    Kiitos tästä kirjoituksesta! Juuri eilen vanha työkaveri kysyi miten mulla menee. Vastasin pirteästi “aivan tosi hyvin!”. Työkaverini silmät oikein syttyivät: “Sulla on joku mies!” Vähättelemättä rakkauden ihanuutta tuntuu absurdilta ajatukselta, että vain rakastuminen toisi onnea. Eikö onnelliseen ihmiseen muka ole aika paljon helpompikin rakastua kuin onnettomaan? Vai rakastuuko kaikki sitten vain jo suhteissa oleviin…

Related posts