9/07/16

Dramatiikkaa ja lepattavia helmoja

13 44 lovia14

Yksi hauskimmista puolista bloggaamisessa on se, että sen kautta olen saanut kokeilla mitä hauskimpia juttuja ja päätynyt mukaan mitä jännittävimpiin projekteihin. Keväällä päädyimme ideoimaan suomalaisen, eettistä muotia tekevän Lovia-merkin kanssa yhteistä valokuvaprojektia molempien iloksi ja nyt alkukesästä innostuimme viimein siirtymään suunnitelmista toteutukseen. Olen joskus aiemminkin toteuttanut kiinnostavan projektin Lovian mimmien kanssa, joten porukka merkin takana oli jo entuudestaan tuttua. Niinpä heittäydyin uteliaana mukaan tälläkin kertaa. :)

Mukaan valokuvaproggikseen värväsimme valokuvaaja Eeva Suutarin sekä meikkaaja Eevaleena Liedeksen, joiden kanssa kuvaukset lopulta toteutettiin Suomenlinnassa. Ja mikäs sen parempaa kuin päästä viettämään koko päivä ystävien seurassa ja lopputulema on jotain tällaista! Tällä kertaa jätin stailausvastuun täysin Lovian suunnittelijalle Outille ja olipa hauskaa nähdä, miten joku muu minut pukisi. On niin kiehtovaa nähdä tällaisten projektien kautta, miten oma peilikuva muuntautuu joksikin ihan toiseksi. :)

lovia2

Kuvien stailaus toteutettiin siis Lovian vaatteilla ja asusteilla, joskin muutamassa kuvassa on lisänä oman vaatekaappini antimia. Lovian DNA-konsepti on muuten aika mielenkiintoinen, sillä jokaisen vaatteen ja asusteen alkuperän voi jäljittää nettisivujen kautta. Tuotteissa käytetään vain luonnonmateriaaleja kuten luomusilkkiä, hamppua ja pellavaa sekä kierrätysmatskuja kuten kierrätettyä nahkaa. Myös tuotannossa on mietitty eettisyyttä ja kaikki vaatteet valmistetaan Suomessa ateljee-työnä ja nahkalaukut puolestaan tehdään Italiassa.

Näihin kuviin syntyi hurmaavan dramaattinen tunnelma, kun liehuvat helmat yhdistettiin Suomenlinnan kesäisenä mutta koleana päivänä puhaltaneeseen tuuleen. Hameiden helmat saivat todellakin lepattaa! Kun mukaan lisättiin vielä Eevan valokuvauksellinen ote, lopputulos oli jotakin, mitä en itse olisi osannut ollenkaan odottaa – ja pelkästään hyvällä tavalla. :) Mitäs pidätte?

Translation: I did a fun photography project together with an ethical and sustainable Finnish brand Lovia collection, photographer Eeva Suutari and make up artist Eevaleena Liedes. How do you like the outcome? :)

lovia13lovia8lovia5lovia3lovia9lovia10lovia11lovia12lovia1

Photographer: Eeva Suutari

Make up & hair: Eevaleena Liedes

Styling: Outi Korpilaakso

Model: Jenni Rotonen

Clothes & accessories: Lovia Collection

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

13 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts