15/06/16

Kadonneiden housujen mysteeri

5 45

Onpa ihanaa, että auringonpaiste ja vähän lämpimämmät kelit on saatu takaisin! Sen kunniaksi laitoin eilen taas hameen päälle ja kirmasin ulkoilmaan paljain säärin. Tai oikeastaan nyt kyllä vähän huijasin… Todellinen syy tälle pukeutumisvalinnalleni oli se, että lempihousuni (jotka olisin siis halunnut eilen pukea) ovat kateissa!

Olen aiemminkin satunnaisesti hukannut yksittäisiä vaatekappaleita ja aina ne ovat lopulta putkahtaneet jostakin. Joskus vaate on luisunut jonnekin omituiseen rakoon vaatekaapissa, joskus se taas on lymyillyt toisen vaatteen alla henkarilla tai onpa kerran käynyt niinkin, että olin autuaasti unohtanut myyneeni jo kyseisen vaatteen kirpputorilla eteenpäin. :D Kadonneiden sukkien mysteeri sen sijaan on kinkkisempi, sillä väitän, että osa niistä karkulaisista jää pysyvästi kadoksiin…

Tällä kertaa hukassa ovat siis lempihousut, joita olen puolihuolimattomasti nyt etsiskellyt jo useamman viikon, mutta kateissa ovat ja pysyvät. Tämä on kyllä erinomaisen hyvä syy siivota vähän vaatekaappia, kunhan löydän sopivan mittaisen tovin vapaata aikaa siihen hommaan. Mutta onpa ärsyttävää, että lempihousuja ei näy eikä kuulu, kun olisin näiden viikkojen aikana halunnut pukea ne jo moneen kertaan.

No jos ei muuta, niin tällaisissa katoamistempuissa on tiettyjä hyviäkin puolia. Minulla on vähän sellainen huono taipumus jumittaa tietyissä samoissa vaatteissa päivästä toiseen, joten kun jokin lempivaate otetaan hetkeksi pois käytöstä, on pakko haastaa itsensä pukemaan päälle jotakin muuta. Tämä toimii monenlaisissa tilanteissa: kun lempikengät pitää viedä suutariin tai lempivaate on pesussa, pesulassa, korjattavana tai vaikka sitten tilapäisesti kateissa, kuten nyt.

Hauskaa sinänsä, että tämä asu itse asiassa koostuu monista lemppareista vuosien varrelta. Kaikki näistä vaatteista ovat ansainneet lempivaatteen statuksen jossain vaiheessa elämääni, vaikka osa on saattanut olla vähemmällä käytöllä muutaman viime vuoden ajan. Nyt ne löysivät tiensä ylle kaikki yhdessä samaan aikaan ja hyvin toimii!

Translation: I have lost my favourite pants! How can one lose a pair of pants?? Easily, I suppose, as it has happened to me. I am sure they will pop up somewhere at some point but until then, I will have to do without. But hey, at least it challenges me to wear something else instead. :)

Takki // jacket Lindex, t-paita // t-shirt Arela, hame // skirt Zara, kengät // shoes Massimo Dutti, laukku // bag Lumi Accessories, aurinkolasit // sunglasses Weekday, sormus // ring tuliainen Kööpenhaminasta

Photos: Marta Valtovirta

Tags: ,

Categorised in: Muoti

5 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Janna

    Ihana asuvalinta! Olen pitkään seuraillut sua instagramissa, mutta äskettäin päädyin myös tänne blogin puolelle. Nyt päätin rohkaistua kommentoimaan :) Nautin todella paljon kuvistasi ja saan niistä aina inspiraatiota. En tosin vieläkään osaa yhdistää hameita paitojen kanssa :D

  • Sariska

    Minulta jo 2vuotta ollut lempimekko hukassa :( aina ovat hukassa olevat vaatteet löytyneet viikon tai kahden sisään, mutta tämä lempimekko mysteerisesti ei. Eikä tuota kirppis vaihtoehtoakaan ole voinut käydää, koska kirjaan myymäni vaatteet aina ylös, enkä lempi mekostani olisi luopunut. Vieläkin harmittaa vaikka olen jo luopunut toivosta.. Toivottavasti sinun housusi kuitenkin löytyvät jostain!

  • Täälläkin eräällä on taipumusta pukeutua samoihin vaatteisiin päivästä toiseen! Sitten kun se vaate täytyy pestä aiaiai niitä vierotusoireita! Onneksi itselläni on (tällä hetkellä) niin suppea vaatevarasto, etten ole onnistunut kadottamaan mitään, voisi olla traumatisoiva kokemus.

    http://thewildethings.com

  • Amaalia

    En ole aina ollut kovin ihastunut sinun tapaasi yhdistellä värejä, mutta tässä kokonaisuudess olet kyllä onnistunut! Ihanat pastelliset ja maanläheiset sävyt ja smaragdinvihreää huutomerkkinä.

    Erittäin onnistunut kokonaisuus myös mittojen puolesta! Midimittainen hame toimii sinulla ja matalat kengät näyttävät hyviltä, koroilla kokonaisuus olisi helposti “liian juhlava”. Vyötärölinjan näyttäminen keventää kokonaisuutta, vaikka yläosakin on löysä. Ranteet paljastava pusakkatakki sopii erinomaisesti kokonaisuuteen.

    Itse olisin lisännyt vielä kevyen ranne- tai kaulakorun tai ehkäpä pitkät korvikset vielä kokonaisuuteen :)

Related posts