14/05/16

Pupulandia 9 vuotta!

22 77 Pupulandia-blogi 9 vuotta

Huhhuh… Aika rientää! Joka vuosi tämä päivä uhkaa yllättää kuin varkain, mutta tänään on siis Pupulandian syntymäpäivä. Blogin taival alkoi peräti 9 vuotta sitten Brysselissä ja enpä olisi tuolloin arvannut, mihin kaikkialle tulisin sen seurauksena vielä päätymään. Mutta hitto vie, kuinka olen iloinen, että keksin aikanaan ryhtyä tähän hommaan!

Yhdeksässä vuodessa on ehditty aika paljon ja aika pitkälle. Oikeastaan koskaan minulla ei silti ole käynyt edes mielessä, että haluaisin luopua blogistani. Edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen bloggaaminen tuntuu antoisalta ja mielekkäältä, vaikka hetkittäin toki on ollut tahmeampiakin kausia – niin kai elämässä aina.

Suuri kiitos siitä, että tämä blogihomma tuntuu juuri niin mahtavalta, kuuluu teille siellä ruudun toisella puolen. Kiitos, että olette omalla panoksellanne tehneet Pupulandiasta juuri niin mahtavan jutun myös minulle: keskustelleet, inspiroineet, myötäeläneet, antaneet palautetta ja sinnitelleet matkassa pidempiä ja lyhyempiä toveja tämän 9 vuoden ajalta. Toivottavasti tämä yhteinen matka saa jatkua vielä pitkään. :)

On aina niin mukava synttäreiden yhteydessä muistella menneitä ja koota yhteen mietteitä, joten olisipa ihanaa, jos jättäisitte kommenttiboksiin muutaman sanasen siitä, miten olette Pupulandian pariin päätyneet, miten kauan olette mukana menossa pyörineet ja onko mieleen jäänyt jotakin erityistä näiden 9 vuoden ajalta? :) Nyt on myös erinomainen tilaisuus antaa ruusuja, risuja ja postaustoiveita tai muita kehitysideoita tässä samalla kertaa. KIITOS, olette tehneet näistä 9 vuodesta ihan mahtavat!

Jutun hauska kuva on eilisillan PING Helsinki -tapahtumasta ja sen on napannut rakas ystäväni Arttu, johon en häneenkään olisi tainnut ilman blogia tulla tutustuneeksi. <3

Translation: Can you believe it, my blog is turning 9 years old today! Wow, what a journey. :)

Photo: Arttu Mustonen

Tags: , ,

Categorised in: Elämä

22 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Olen seurannut blogiasi siitä asti, kun se oli Indiedaysin sivuilla. Eli siis pienen ikuisuuden. :D Pupulandia on kyllä kiistatta yksi lemppariblogeistani! :)

  • Riikka

    Onnea Pupulandia 9 vuotta! Olen ollut matkassa mukana lähes koko blogin elinkaaren, taisin löytää Pupulandian silloin kun se oli vasta parin kuukauden ikäinen! Ja jostain syystä hyvin elävästi mieleen on jäänyt muun muassa se peittomonsterikuva

  • Laura

    En muista tarkkaan milloin aloitin seuraamaan blogiasi, mutta muistan hyvin kuuden (?) vaatteen haasteen, joka oli mielestäni tosi mielenkiintoinen. Sen jälkeenkin on ollut vaikka mitä hauskaa ja blogisi on inspiroinut minua monessa asiassa. Esimerkiksi hiustyyleissä ja sisustuksessa. Kiitos siis kaikesta näiden vuosien varrella kertyneestä innoituksesta! Aina luen ilolla juttujasi :)

  • lusene

    Onnea! Onpa upea kuva muuten :) En muista yhtään, miten alun perin päädyin Pupulandiaa lukemaan, mutta kyllä siitä jo useita vuosia on. Tämä oli yksi ensimmäisistä blogeista, joita aloin seurata. Varmaan tykästyin kauniisiin kuviin ja laadukkaisiin teksteihin. Ja olethan sinäkin melkoinen ilo silmälle.

  • Onnea 9’stä vuodesta! On ollut ilo seurata blogiasi jo vuosia :)

    Lii

  • Pirrr

    Jee onnea! :) Mulla Pupulandian seuraaminen alkoi siitä, kun olit vierailemassa Suomen huippumalli haussa-ohjelmassa ja vaikutit jotenkin helposti lähestyttävältä ja kiinnostavalta, joten kävin kurkkaamassa blogiasi. Ja täällä mä oon aktiivisesti seurannut siitä lähtien! :) pupulandiassa on aina ollut ihanan monipuolisesti kaikkea: muotia, lifestylea, musajuttuja, pohdintaa yms. Syvällisempiä juttuja on aina ilo lukea ja pari kuukautta sitten pyysinkin sinulta linkkiä eroa käsitteleviin juttuihisi. Eli paljon perspektiiviä ja uusia ajatuksia blogisi on minulle antanut, kiitos siitä! Höpöhöpöjuttuja on myös ihana lukea ja kaikki hius-, meikki- ja muotijutut on kivaa vastapainoa. Toivottavasti blogi jatkuu vielä pitkään!:)

  • Sara06

    Minä taisin löytää blogisi Bio Sculpture haun kautta ts. etsin tietoa geelikynsistä joskus pari vuotta sitten.

    Onneksi olkoon 9-vuotiaalle!

  • Onnea!!! Mä en muista miten päädyin sun blogiin aikanaan, mutta ei silloin ollutkaan montaa :D

  • Päädyin Pupulandian pariin olisiko se ollut vuosi 2008 kun blogissasi oli ohjevideo letitykseen. Olin silloin vasta yläasteelainen. Siitä asti olen seurannut blogiasi – ja niin tämä yläasteelainen on valmistunut yliopistosta ja asuu Englannissa, hih.
    Paljon onnea Pupulandia ja Jenni, toivon että kirjoitat blogiasi vielä vuonna 2080-luvulla.. ;)

  • Päädyin Pupulandian pariin olisiko se ollut vuosi 2008 kun blogissasi oli ohjevideo letitykseen. Olin silloin vasta yläasteelainen. Siitä asti olen seurannut blogiasi – ja niin tämä yläasteelainen on valmistunut yliopistosta ja asuu Englannissa, hih.
    Paljon onnea Pupulandia ja Jenni, toivon että kirjoitat blogiasi vielä vuonna 2080-luvulla.. ;)

  • braille

    Seurailin blogiasi parisen vuotta joskus 2008-2009, mutta lopetin syystä jota en enää muista. Nyt olen kuitenkin taas hiljattain löytänyt blogisi pariin, ja olen siitä iloinen!

    • Patu

      Sama täällä! :D Ja olen tosiaan tyytyväinen että löysin takaisin, lyhyessä ajassa olen saanut tästä blogista jo hurjasti tsemppiä, vertaistukea ja inspiraatiota. Kiitos mahtavasta blogista! :)

  • Anne

    Onnea kunnioitettavasta blogi-iästä!
    Itse olen hyvinkin uusi seuraaja, koska löysin blogin pariin kunnolla vasta tämän “offline-aika”-haasteen yhteydessä. Kuulin siis radiosta haastattelua tai jotain juttua aiheesta, jossa mainittiin myös tämä blogi, ja kiinnostuin sen verran, että piti tulla katsomaan tänne. Blogi vaikuttikin sen verran mielenkiintoiselta, että sen jälkeen on tullut vierailtua täällä melkein päivittäin.

    Tykkään blogin monipuolisuudesta ja kirjoitustyylistäsi. En yleensä jaksa kiinnostua mistään tyyli-, vaate- tai sisustusaiheet eivät yleensö kiinnosta blogeissa, mutta täältä löytyy onneksi paljon muutakin, ja mukava myös, että jaksat kirjoitella niin usein. Eniten pidän pohdiskelevammista teksteistä ja myös sellaisista, jotka koskevat ihan jokapäiväistä elämää – mitä ihmisten päivään yleensäkin kuuluu.

    Kiitos siis kiinnostavasta blogista ja intoa myös jatkoon! :)

  • Sariska

    En muista kuinka kauan olen blogiasi seurannut, mutta muutamassakin kommentissa mainittu lettipostaus vuonna 2008 on kyllä nähty aikoinaan, eli aika pitkään on tullut seurattua. Pupulandia on ensimmäinen ja pitkään ainoa blogi jota seurasin. Sittemmin löytyi colour me indiedaysin myötä ja myös nelliina ja viimeisimpiä on “kässäblogi” hupsistarallaa, eli nyt jo useampaa blogia seuraan melkein päivittäin.

  • Mira

    Paljon onnea ihanalle blogille! Itse olen seurannut blogiasi neljän vuoden verran. Löysin Pupulandian sattumalta, mutta ihastuin sen antiin oitis. Rakastan blogisi monipuolisuutta: on juttuja muodista ja sisustuksesta, mutta myös syvällisiä pohdiskeluja sekä aivan ihania matkapostauksia. Ikimuistoisinta minulle on ollut se, kun pääsin vuosi sitten osallistumaan Aino Jäätelön herkuttelu- ja kuvailupäivään sinun kutsumanasi, Jenni. Vielä loppuun haluan sanoa, että tänä hiustenpidennysten, irtoripsien ja muiden fillereiden aikakautena sinä Jenni olet ihanan luonnollinen. Jokainen saa toki tuunata itseään miten lystää, enkä halua sitä suinkaan arvostella, mutta sinussa pidän tuosta luonnollisuudesta ja raikkaudesta. Vielä kerran, onnea!

  • Saraa

    Pupulandia oli ensimmäinen blogi ikinä mitä aloin seuraamaan. Olit n. 6 vuotta sitten voicen haastattelussa, ja kuunneltuani sen etsin blogisi ja aloin lukemaan :)

  • j

    Ensimmäinen blogi, jota aloin lukea oli tämä. Indiedays-aikaa…Näin jossain muoti/naisten lehdessä sivun, jossa olit mustavalkoisessa pitkässä Marimekon (?) mekossa ja se ihana turkoosi nahkalaukku oli…Joku siinä herätti kiinnostuksen, en muista mikä, mutta varmaan vain kiva tyyli ja kivan olonen ihminen. Pienessä tekstissä mainittiin blogiosoite; siitä se lähti :). Jännää tässä on se, miten seuraa suurinpiirtein saman ikäisen ihmisen muuttumistakin vuosien varrella tässä samalla. Aika ainutlaatuista oikeastaan.

  • Onnea Jenni ja Pupulandia! :) Olen seurannut blogiasi vuodesta 2008 ja on ihanaa olla matkassa!

    Blogisi on aina ollut ihanan luonnollinen ja raikas, ja aina todella tyylikäs!

    Tuo postauksen kuva sinusta on aivan upea! :)

    http://www.lily.fi/blogit/little-stories

  • Kerttu

    Vau, jo 9 vuotta, onnea!
    Olin kyllä kuullut Pupulandiasta aiemminkin, mutta aloin seurata blogia reilu kolme vuotta sitten ollessani vaihdossa. Sinulla oli blogissa kauniita kuvia Sloveniasta, jotka löysin googlen kautta ja siten päädyin blogiisi.
    Varmasti juuri nuo Slovenian reissun valokuvat ovat jääneet parhaiten mieleeni ja samoin muut reissukuvat.
    Pupulandia on ainut blogi, jota seuraan säännöllisesti ja toivon, että jatkat Pupulandian kirjoittamista vielä pitkään. Blogistasi tulee yksinkertaisesti hyvä mieli.

  • Jee! Onnea ja kiitos kaikesta työstä jonka blogi on vaatinut :) Olen seurannut blogia ainakin 6-7 vuotta, ajalta jolloin blogeja ei vielä ihan niin paljon ollutkaan :) Taisin päätyä blogiisi kuten yleensäkin siihen aikaan, joko blogilistan taikka muun blogin sivupalkkimaininnan kautta :D Mieleen ei ole jäänyt mitään erityistä postausta, mutta yleisesti positiivinen ja rohkaiseva asenne ja hyvä meininki! Ensivuonna sitten 10-vuotispäivät, vau.

  • Ella

    Onnea 9 vuodesta! Seurasin blogiasi muutama vuosi sitten, mutta jostain syystä se vaipui unohduksiin muutamaksi vuodeksi kunnes löysin blogisi jälleen tämän vuoden aikana jäätyäni äitiyslomille. Pidän tavastasi kirjoittaa muodin ja kauneuden lisäksi myös muista elämän askarruttavista asiosta. Blogisi on kaikin puolin inspiroivaa luettavaa ja ihanaa omaa aikaa vauva-arjen keskellä

  • SaR

    En ihan rehellisesti muista mitä kautta päädyin alkujaan blogiisi. Todennäköisesti googletin jotain vaatetta, hiuksia, meikkiä tms :) Mutta 7-8 v on tullut seurattua oikeastaan päivittäin.

    On ollut hieno seurata myös tyylisi muutosta ja inspiroitua myös itse koittamaan jotain uutta! Toivottavasto jatkossakin nautit tämän blogin pitämisestä! Se kun niin herkästi heijastuu blogiin :)

Related posts