15/12/15

Talvipäivien lämmike pienellä twistillä

8 32 dooleys1

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Dooley’s

Olen etenkin näin talvisin teen suurkuluttaja. Tällainen vilukissa kaipaa koko ajan pientä lämmikettä, ja nökötän kotosalla yleensä aina villasukat jalassa ja teekuppi kädessä. Tai nyt joulun alla melkein yhtä paljon on tullut litkittyä myös glögiä. Olen kuitenkin tee- ja glögihetkien lomassa tyystin unohtanut erään ihanan täydellisen lämmittäjän… Talvisten eväsretkien kruunaamaton kuningas: kuuma kaakao!

Inspiroiduin keittelemään kaakaota hiljattain, kun sain tehtäväkseni keksiä jotakin hauskaa toffeelta maistuvan kermalikööri Dooley’sin ympärille. Pähkäilin asiaa aikani ja tuumin, että mikäpä sopisikaan paremmin näihin talvipäiviin kuin kuuma kaakao pienellä toffeehömpsyllä. :)

dooleys4

Olen yrittänyt viime aikoina jättää maitotuotteita vähemmälle ruokavaliostani, joten tein kaakaostani tällä kertaa vähän erilaisen version: keitin nimittäin juoman mantelimaitoon. Olen jo hyvän aikaa korvannut ruoanlaitossa ja smoothieissa maidon kokonaan mantelimaidolla (sekä joskus riisi- tai soijamaidolla) ja päätin testata, miltä maistuisi mantelikaakao. Ja hyvältähän se maistui – eroa tavalliseen maitokaakaoon ei oikeastaan maussa edes huomaa. Itse Dooley’sissä on kyllä himpun verran maitoa seassa eli vegaaneille tai maitoallergikoille se ei sovellu.

Vaikka näin talvella onkin ihanaa nauttia kaakaonsa kuumana, niin olen itse asiassa aina itse tykännyt kaikkein eniten kylmästä kaakaosta – tätä versiota voi nauttia hyvin ihan kummalla tapaa vain oman maun mukaan. Tarvitset tosiaan vain

  • mantelimaitoa
  • kaakaojauhetta
  • lorauksen Dooley’siä
dooleys3

Lopputulos muistuttaa itse asiassa aivan sitä Dumle-kaakaota, jota joskus lapsuudessani sai kaupoista. Saakohan sitä vieläkin? Tämä on siis vähän kuin aikuisten Dumle-kaakao. Nam!

PS. Valviran säädösten mukaan alkoholia ei saa kommenttiboksin puolella kommentoida, joten ei ihan vain tiedoksi, että joudun poistamaan alkoholia koskevat kommentit. Muuten saa kyllä turista! :)

dooleys10dooleys7

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

14/12/15

All that glitters

31 kynnet1

Sitä kuulkaa ihminen tarvitsee elämäänsä aina joskus vähän glitteriä. Varsinkin näin keskellä pimeintä talvea ja joulun lähestyessä. Tällä kertaa sopivan annoksen blingiä elämään toivat kultaisina kimaltavat kynnet – ihanat, vaikka itse sanonkin! Kaikkien niiden minimalististen ja hillittyjen kynsityylien jälkeen olikin jo aika vähän sädehtiä. Jos muuten on jo joitakin huikeita inspisideoita, mitä uutta seuraavaksi voisi kokeilla, niin huikkailkaa vaikka kommenttiboksissa! Meikäläisellä alkavat ideat pikkuhiljaa loppua. :D

PSST. Jos jotakuta kiinnostaa testata näitä Bio Sculpturen geelikynsiä, niin tänään on Mariannen kynsisalongin joulukalenteritarjouksessa oman kynnen geelivahvistus alennuksessa 50,- (normaalisti 60,-) lahjakortilla. Tarjous on kuitenkin voimassa vain huomiseen asti, joten kannattaa saman tien käydä ostamassa lahjakortti omaksi, jos kiinnostaa. :) Kortti on voimassa ostosta vuoden verran.

Geelikynnet minulle sponsoroi Bio Sculpture.

Translation: A girl needs a little bit of glitter every once in a while.

Related posts

14/12/15

Help me lose my mind

24 disclosure

Maanantaina tarvitsee aina välillä pientä vetoapua uutta viikkoa käynnistellessä. Meikäläistä on tänään auttanut mainiosti tämä SOHNin tekemä ihan loistava remix Disclosuren ja London Grammarin hittikipaleesta Help Me Lose My Mind. Saa jalan vipattamaan ja kyllähän se maanantai tanssiaskelin sujuu paljon rattoisammin. :)

Translation: What a great remix! :) The SOHN remix of Help Me Lose My Mind by Disclosure feat. London Grammar makes my feet move and a little dance never hurt nobody. Especially on a Monday.

Photo: Disclosure

Related posts

14/12/15

Viikon ajatus: uskalluksesta

31 viikon-ajatus2

Et voi koskaan

ylittää merta,

ennen kuin uskallat

kadottaa näkymän rannasta.

– Christopher Columbus –

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts