27/04/15

Maailman mukavin matkustusasu

12 24 silkkihousut3.jpg

Kukkuu, kotona ollaan! Eilinen päivä meni reissusta toipuessa ja nyt olen taas back in action. :) Ihme kyllä, jetlag ei koskaan tunnu minusta idästä länteen matkustettaessa kovin hankalalta, mutta toisin päin on paljon vaikeampaa. Paluu Tokiosta Suomeen oli siis aikaeron suhteen huomattavasti helpompi kuin meno sinne. Olen jo parin yön jälkeen melkein normaalirytmissäni ja heräilin tänään iloisesti jo vähän ennen viittä. :D Mikäs tässä, kun aurinkokin jo sarastaa. Pahoittelut, että kommentteihin vastailu jäi parin viimeisen viikon aikana matkan takia vähän heikolle tolalle, mutta nyt taas kotitoimistosta käsin on parempi tilanne.

Reissupostauksia ja -kuvia on vielä melkoinen määrä odottelemassa julkaisuaan, joten ripotellaan niitä tulevina viikkoina muiden juttujen lomaan. Ensimmäiseksi pääsee jakoon mukavuusasu matkan varrelta. Löysin nuo ihanat kukalliset silkkihousut joskus kolmisen vuotta sitten New Yorkista ja vaikka olen niitä muutamat kerrat käyttänytkin vuosien varrella, jostain syystä tuntuu, että niiden hetki on koittanut vasta nyt. Mukavampia matkustuspöksyjä en voisi kuvitella kuin nuo pirteän väriset, henkäyksen ohuet ja ihanan ilmavat silkkihousut – eivät purista tai hiosta. Nyt odottelen vain, että Suomessakin sää lämpenisi riittävästi, jotta ihania kukkahousuja voisi käyttää täälläkin. 

Translation: Home sweet home! Japan was amazing but it feels great to be back home too. :) I still have plenty of stories to tell and pictures to share from my trip, so you will probably see a lot more of Japan in the next few weeks even though I already came back. Right now I’m missing the wonderful warm days of Tokyo and waiting for the weather to get warmer here in Finland too so that I can wear these lovely floral silk pants again!

silkkihousut1.jpg

Paita // shirt Dixie, silkkihousut // silk pants Zadig & Voltaire, kengät // shoes Vagabond, laukku // bag Longchamp, aurinkolasit // sunglasses Monki*, sormus // ring vintage

* saatu blogin kautta // gifted

silkkihousut5.jpgsilkkihousut2.jpg silkkihousut7.jpgsilkkihousut4.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , , ,

Categorised in: Matkat, Muoti

12 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Onpa hauska asu! Ihanasti sun tukka sopii yhteen noiden pöksyjen kanssa :)

  • Pau

    Niin täydellisen värinen tuo sun tukka! Voitko kertoa salaisuuden, miten ja millä väreillä tuo tehtiin? :) Itse olen välillä käyttänyt erilaisia suoravärien sekoituksia, mutta jotenkin tuntuu hankalalta saada juuri tuollainen sopivan hailukan värinen hattarasävy. Joku sävystä tulee epätasainen, sävy ei näy ollenkaan tai siitä tulee liian vahva. Aika taidetta tuo hiusten sävyttäminen ;)

  • Idästä länteen matkustaminen on kyllä ihan kivaa, sillä tulin kaksi viikkoa sitten Hongkongista ja vasta tänään nukuin ensimmäisen kerran jopa niinkin myöhään kuin seitsemään. Olenkin ollut joka aamu virkeänä töissä jo paljon ennen muita ja päässyt vastaavasti kotiin aikaisemmin. En valita :) Ihana matkustusasu!

  • Welcome back home! Great to hear that you loved Japan! I like your pants SO much, they’re amazing. :)

    http://lartoffashion.com

  • Tarvitsinkin juuri tämän postauksen muistuttamaan sopivasta matka-asusta pitkälle lennolle! Tosin kerroksia pitää lisäillä koneen kylmyyteen :) Se onkin haaste…mukavaa, muttei telttamaista.

  • ACat

    Ihan Kivan näkönen ja Rento asu. Mustaa ja kuviota yhdistäen. Tykkään. =)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Tämä tukka kyllä sopii ihan eri tavoin joidenkin värien kanssa ja huomaa, että tulee valikoitua ylle sellaisia sävyjä, jotka matchaavat hiuksiin hauskasti.

  • Jenniii

    Kiitos! :) Tästä postauksesta löytyy tarkempaa infoa siitä, miten väri toteutettiin: 
    http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/hattarainen-kirsikankukkatukka

    Olen ylläpitänyt sävyä sellaisella sävyttävällä hoitoaineella (ja antanut sen vaikuttaa 10-20 min) ja välillä pessyt ihan tavallisesti, niin ehtii aina sitten hiukan haalistua. Ymmärtääkseni tuo Biozellinkin värinaamio on aika vahvasti sävyttävä (etenkin jos hiukset on vaalennettu) eli kannattaa sekoittaa sitä tavalliseen hoitoaineeseen, jotta väristä ei tule liian voimakas.

     

  • Jenniii

    Kyllä! Tänäänkin sisäinen herätyskello herätti jälleen klo 4.45. :D Mutta mikäs siinä, kun tykkään aikaisista aamuista. Nautin siis tästä, kun vielä herääminen on helppoa, mutta voi olla, että parin viikon päästä nukuttaa taas kuten ennenkin. 

  • Jenniii

    Thanks Natali! It’s good to be back. :) 

  • Jenniii

    Matkalle minusta mukavimmat vaatteet ovat juuri tällaisia väljiä ja pehmeitä, mutta myös leggingsit ovat mukavat matkustushousut varsinkin noin pitkälle lennolle (yli 10 tuntia). Kivaa, jos onnistuin inspiroimaan! ;)

  • Jenniii

    Musta on kyllä aina helppo pari melkein mille tahansa kuosille ja värille. :)

Related posts