23/04/15

Kun päädyimme vahingossa maalauskurssille Tokiossa…

7 23 painting3.jpg

Kyllä, niinkin voi todella käydä! :D Voin suositella Tokyo Metropolitan -taidemuseota lämmöllä jo sen mahtavan kissanpään takia, mikä onkin ollut yksi reissun hauskimmista jutuista. Meillä kävi kuitenkin aivan uskomattoman mahtava tuuri tuolla museovisiitillämme ja saimme kokea jotain todella erityistä ihan sattumalta. Satuimme nimittäin vahingossa saapumaan paikalle yhteen huoneeseen juuri sellaisella hetkellä, kun siellä oli alkamassa taidekurssi.

Olimme juuri hetkeä aiemmin ihastelleet kauniita japanilaismaalauksia näyttelysalissa, kun kurkistimme huoneeseen, jossa oli alkamassa oppitunti perinteisen mustemaalauksen saloihin. Kurssin vetäjä huomasi meidän kuikkivan oviaukossa ja viittilöi innoissaan mukaan osallistumaan oppitunnille, sillä pöydän ympärillä oli vielä muutama paikka jäljellä. En ollut uskoa tuuriamme – pääsimme siis ihan vahingossa mukaan japanilaiselle maalauskurssille, ja vieläpä ilmaiseksi!

painting4.jpg

Mustemaalauksen taitoja meille opastivat ihanat japanilaisnaiset eikä yhteisen kielen puuttuminen haitannut tippaakaan. Kädestä pitäen näyttämällä ja elekielellä homma toimi vallan mainiosti. Maalaus tehtiin paksulla pensselillä ohuelle kreppipaperille ja ensikertalaiset saivat avuksi kuvamallin, joka näkyi kreppipaperin läpi. Mustemaalaus oli kokemattomissa käsissä aika vaikea laji ja naurua riitti sekä oppilailla että opettajilla, kun kieli keskellä suuta yritettiin saada oppeja kohdalleen. Ihan ei vielä sujunut, mutta kiinnostus meille opetettuja tekniikoita kohtaan heräsi heti, joten ehkäpä kokeilen tätä vielä uudemman kerran kotona. 

Tästä tuokiosta jäi kyllä aivan korvaamattoman mahtava muisto reissultamme ja saimmepa vielä nuo omat työmmekin kotiinviemisiksi – aikamoisia räpellyksiä kyllä, mutta hauska ja persoonallinen tuliainen joka tapauksessa. Ilmeisesti museossa järjestetään tämän tyyppistä ohjelmaa aina silloin tällöin, joten kannattaa tsekata nettisivuilta, sattuisiko joku workshop matchaamaan juuri sopivasti oman reissun aikatauluihin. :)

Translation: A few days back when we were visiting the Tokyo Metropolitan Art Museum, we accidentally ended up joining an ink painting workshop. :D We just happened to enter a room where they were just starting this art class and some Japanese lady invited us to join the class, since they had a few free seats. So this is what happened! We didn’t really have a common language but it didn’t matter: we were able to communicate just perfectly with gestures. Great laughs, wonderful memories and a sneak peek to the world of Japanese ink painting – just perfect! And some gawky paintings to take home with us. ;)

painting7.jpg painting5.jpgpainting10.jpg painting8.jpgpainting6.jpgpainting9.jpg

Tags: , , , , , , ,

Categorised in: Kulttuuri, Matkat

7 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Sanph

    Wau, mieletöntä! :)

  • Kappas, täälläkin ollaan Japanissa. Mukava vahinko!

  • annam_

    Vaikuttaa hauskalta, mutta haastavalta! Tosi hyvä tuuri teillä kävi. :) Joskus on päästävä käymään Japanissa, kirsikankukka-aikaan tietenkin..!

  • Olen opiskellut Koreassa mustemaalausta, ja se on kyllä todella mielenkiintoista ja haastavaa. Jos innostuit tuosta taiteenlajista enemmänkin, minulla olisi ulkomaille muuton vuoksi myytävänä täydellinen setti tarvikkeita: mustetta, mustekivi, pensseleitä yms. Laita viestiä, jos kiinnostaa.

  • Kärsivällisyyttä ja tarkkuutta vaativalta vaikuttaa. Kuvat, joissa vanha nainen seisoo vierellä sekä suonikas, ryppyinen käsi ovat pysähdyttävän upeita!

  • Empputiina

    3. vimppa kuva; ihana mummu

  • ACat

    You Lucky….
    Eiks olekkin Valloittavaa Tokio Japani….
    Kirsikkapuut, Rakennukset….MusteMaalausTaidekkin…

    Olen jo Pitkään Ihastellut ja Nauttinut Kuvien, videoiden, elokuvien jne. välityksellä.

    Kiitos Kaunis Sinulle Kauniista&Ihastuttavista kuvista. Tykkään.
    Samanlaiset Kiinnostuksen kohteet Yhdistävät Ihmisiä, vai mitä? ;)

    Joko olette Päässeet herkuttelemaan Paikallisia HerkkuRuokia ja Syömään puikoilla?

    Kivaa Loman jatkoa….

Related posts