21/04/15

Bootcutin paluu – uhka vai mahdollisuus?

27 21 bootcut2.jpg

Sujautetaan kaikkien Japanin reissujuttujen lomaan välillä taas vähän muutakin, sillä tietokoneella on ollut jemmassa odottelemassa julkaisuaan yksi päivän asu, jonka kuvat napattiin juuri ennen reissuun lähtöä. Olen vähän jännityksellä seurannut ruotsalaisilta katumuotisivustoilta tätä bootcut-lahkeen vahvaa nostetta ja paluuta, sillä on jokseenkin tuntunut siltä, että omista edellisistä bootcut-ajoista on vielä aivan liian lyhyt aika, jotta olisin valmis lähtemään tuohon trendiin uudelleen. Jos jotain olen kuitenkin oppinut niin se, että silmä tottuu ties millaisiin trendeihin ja harvasta villityksestä on muutaman kuukauden jälkeen enää samaa mieltä kuin ensi kertaa sen nähdessään.

Tämän pohjustuksen siivittämänä kerrottakoon, että olen jälleen ottanut varovaisen askeleen kohti bootcutin paluuta. Pääsin muutama viikko sitten viettämään päivää Dieselin kanssa farkkujen tuunauksen merkeissä ja ennen tuunausprojektia saimme valita liikkeestä mieleisemme farkut. Sovittelin kaikenlaisia ja -värisiä malleja, ja uskaltauduin sitten lopulta kokeilemaan ihan uteliaisuudesta myös kapeaa bootcut-mallia. Ja kuinkas ollakaan, se näyttikin yllättävän kivalta vaihtelulta 10 vuoden pillikauden jälkeen. Ja päätin, että juuri siksi valitsen tuon mallin, koska itse en sitä tulisi varmasti tässä vaiheessa ostaneeksi. Kyselin jo Instagramin puolella tuolloin lukijaraadin mietteitä bootcutin paluusta ja farkkukuva sai niin yksimielisen myönteisen vastaanoton, että päätös oli sillä sinetöity.

bootcut3.jpg

Tässä sitä nyt siis pikkuhiljaa kokeillaan elämää jälleen himpun verran leveämpien lahkeiden kera. Myönnettävä se on: bootcut on kyllä jalalle etenkin korkojen kanssa hyvin imarteleva malli ja saa sääret näyttämään huiman pitkiltä – tämän totesin jo joulukuun Trendin kuvauksissa, kun pääsin pukeutumaan Filippa K:n bootcut-lahkeilla varustettuun housupukuun. Näiden nimenomaisten Diesel-farkkujen lahje on boocut-leikkauksestaan huolimatta melko kapea, joten malli pääsee oikeuksiinsa vain hyvin sirojen kenkien kanssa – jykevämpien kenkien kanssa lahje näyttää edestä vain omituiselta pötkylältä. :D

Sovittelutuokion jälkeen pääsimme tosiaan tuunaamaan farkkujamme Helsingin Stockmannin Diesel-osastolla, missä vielä tämän viikon aikana (lauantaina!) on kenellä tahansa mahdollisuus päästä kokeilemaan samaa. Stockalle on siis tuotu sellaisia laitteita, joilla voi käsin lisätä farkkuihin erilaisia koristeniittejä ja jokainen Stockalta Dieselin farkut ostanut saa siis tuunata farkkunsa ilmaiseksi. Minä pysyttäydyin tuunaukseni kanssa hillityllä linjalla ja niittasin vain tuohon taskun liepeille kolme pientä tähteä. Hauska pikku-twisti muuten tavallisissa farkuissa. :) Vesa Silver puolestaan niittasi vyötärönauhaan pistekirjoituksella sanan Silver ja kampaajani Mikko Vainio koristeli omien farkkujensa lahkeet villisti kaikenlaisilla niiteillä.

bootcut6.jpg

Tajusin jokin aika sitten, että minulla on itse asiassa vielä tallessa muutamat bootcut-farkut siltä edelliseltä leveämpien lahkeiden kultakaudelta. Olen hillonnut ne varastoon tunnearvonsa tähden, mutta saapa nähdä – ehkä minun pitää kaivaa ne vielä esiin ihan käyttöäkin varten. En kyllä tiedä, olisiko näin kolmekymppisenä enää pokkaa vetää jalkaan legendaarisia Miss Sixtyjä. :D Tai mahtaisivatko enää edes mahtua päälle… Käsi ylös kaikki, jotka muistavat vielä Miss Sixtyn? Ja oliko monella teistä sellaiset itselläkin? Mihinköhän sekin merkki katosi supersuosionsa kultakauden jälkeen?

Yhdistin bootcut-farkkuni tässä lookissa ihan vain simppelisti valkoiseen t-paitaan, sillä mikäpä olisikaan toimivampi pari kuin farkut ja valkoinen t-paita. Olen muuten huomannut, että täydellisen valkoisen t-paidan löytäminen on lähes mahdoton tehtävä! Nyt uskon kuitenkin löytäneeni Sen Oikean. Jotta tekin voisitte tehdä saman iloisen löydön, niin paljastan, että täydellinen t-paita tuli vastaan Arelan liikkeessä: superhyvä ja sopivan lyhyt malli nimenomaan housujen tai korkeavyötäröisten hameiden kanssa puettavaksi (ei tarvitse sulloa pitkää helmaa muhkuroille vyörärönauhan alle), kivan rento leikkaus, unelmanpehmeä ja samettisen tuntuinen materiaali ja napakka puuvillakangas. :)

Mutta mitäs mietteitä herättää bootcut? Näytättekö bootcutille yhtä yksimielisesti peukkua kuin instaraati vai epäröikö siellä joukossa vielä moni? Ja kuinkas moni on jo itse lämmennyt tälle trendille uudelleen (tai edelleen)? 

Translation: So are you ready for the return of bootcut? I thought I wasn’t but I’m starting to change my mind… ;)

bootcut1.jpg

Takki // coat H&M*, farkut // jeans Diesel*, t-paita // t-shirt Arela, korkokengät // heels Marc by Marc Jacobs, aurinkolasit // sunglasses Monki*

* saatu blogin kautta / gifted

bootcut7bw.jpgbootcut4.jpg

Photos: Vesa Silver

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

27 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Mullakin on ollut varastossa MissSixtyt jo yli kymmenen vuoden ajan ja kaivoin ne itse asiassa jo viime syksynä esiin ja käytössä olleet siitä lähtien, eli kyllä kolmikymppinenkin voi käydä jopa töissä *gasp* MissSixtyissä :D

  • saaaaraaaas

    Liiiiissssäääää lleeevveyttääää lahkeeseen! On kyllä ihanaa vaihtelua. Ja yleensä ihanat jalkaan. Mulla ainakin askel muuttuu rennommaksi leveiden lahkeiden kanssa.

  • Heidiiii

    näyttäämpäälläsi tosi hyviltä :). Itse en kovaa hinkua vielä koe leveälahkeisiin housuihin, liian hyvin tulee mieleen yläaste :/…. Mutta voisin kokeilla jos noin täydellinen malli ja istuvuus sattuisi kohdallle.

  • NinaMaria

    Nuo farkut on upeat! Eli ehdottomasti mahdollisuus :D 

  • Pakahtuja

    Lepattavien punttien kannalla olen minäkin! Hyvältä näyttää! Itseäni viehättää flare-lahkeet kovasti.

  • Iitupiitu

    Eih, mä en saanut hankkia yläasteella Miss Sixtyjä – olikohan niissä liian matala vyötärö tai jotain :D ikuiset arvet..
    Mutta vaatekaapin kätköistä löytyy kyllä parit bootcutit. Oon ne muutamaan kertaan jalkaani vetäissyt ja sitten kuitenkin päätynyt takaisin pillimalliin. Hassua, että se olin minä lukioikäisenä, joka kammoksuin tätä uutta trendiä ja sanoin ettei sellaisia sitten minulla kyllä tulla näkemään! Heh :D

  • sula

    Kivaa vaihtelua sanon minä, pilleihin alkaa olla jo totaalisen kyllästynyt…

  • AnnaAusseista

    Käy sielä Jaappanissa hei Uniqlossa, niiden valkoiset paidat on huippuja! 

  • Vierailija

    Ei, en vielä lämpene :D Vaikka tiedän, että tälläaiselle ei niin pitkäsääriselle olisi imarteleva malli. Miss Sixtyt löytyi minultakin, käytin omani ihan puhki. Mutta hei, kiinnitin huomioni tuohon t-paitaan, ihastuttavan simppeli malli. Mikä koko sinulla on paidasta? Ei mahkuja vierailla liikkeessä, mutta netistä voisin tilata

  • Figlia

    Juuri eilen siivoilin kaappia ja päätin jättää yhdet hyvin istuvat bootcutit kaappiin, jos vaikka lämpenisin niille :) Miss Sixtyjä tuli käytettyä aikanaan, mutta niitä ei enää kaapissa ollut.

  • iidami

    Vielä en kyllä bootcutteja jalkaani vedä, too soon :D Porukoiden vintiltä varmaan löytyisi vielä parit Miss Sixtyt, mutta ne ei kyllä takuulla mahtuisi enää päälle. Ja niissähän oli ihan järkyn matala vyötärö!

  • Ranja

    Mä olen käyttänyt aina vain leveälahkeisia farkkuja trendeistä piittaamatta. Kun on lyhyet jalat, leveä peba ja paksut reidet, muut mallit eivät yksinkertaisesti sovi. Bootcutit ja korkeakorkoiset nilkkurit ovat aina kuuluneet vakiopukeutumiseeni – ovatkohan muodin aallonharjalla kulkevat katsoneet minua silmiään pyöritellen? 

  • Essiiiiii

    Minusta bootcut näyttää just hyvältä, tuollaisena hillittynä versiona nyt ainakin! :)

    Hih, Miss Sixtyistä tuli mieleen ne samoihin aikoihin muodissa olleet leveälahkeiset kangashousut, joissa luki takaliston kohdalla “Angel”, “Bitch” tms. :’D Voi niitä aikoja!

  • emppuee

    Lämpenen ja lämpenisin vieläkin enemmän, JOS:
    -löytäisin yksilöt, joiden yksinkertaisen tyylikäs malli tekisi niistä hyvännäköiset vielä trendin ohi pyyhältämisen jälkeenkin
    -lahkeen leveneminen olisi hyvin maltillinen (taidan sittenkin haeskella enemmän suoraa mallia..)
    -joku venyttäisi pätkäjalkojani niin, että pituuteni ylittäisi edes sen 160cm :D

  • Emmi L.

    Mulla ei koskaan ollu Miss Sixtyjä ja oon siitä edelleen katkera :D Kun kaikille muilla oli ja mulla ei! Mutta näytät näissä kuvissa ihan huikeelta!

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

  • Oddandimperfect

    Itse peruin juuri puheeni leveiden lahkeiden kamaluudesta ja ostin leveälahkeiset housut. Tosin äärimmäisyyksiin taipuvana hyppäsin bootcut-mallin yli vieläkin leveämpiin lahkeisiin. 70-luku here we come :D Pillifarkkuja en tosin ole hylkäämässä.

  • SeSiljah

    Yleensä en kommentoi asukuvia, mutta täytyy sanoa, että tämä tyyli on kivoin ikinä missään blogissa näkemäni! Simppeli mutta tositosi tyylikäs. Nuo hiukset ovat kans tosi kivat tuollaisena lyhyempinä. :)

  • kävelevärapu

    Bootcut sopii bootcut-tyypeille aina ja ikuisesti! Samoin kuin pillifarkut sopivat ramopunkkareille ja Sodom-faneille. Ei mene ihan jakeluun, että jostain suht klassisesta tyylistä tai mallista pitää tulla joku yleinen trendi, että nuoret kaupunkilaisnaiset voivat siihen osallistua. Eikö vahvaa ja pysyvää tyylitajua oikeasti löydy muualta kuin jostain staattisista alakulttuureista tai yli kuuskymppisistä?

  • **Marika**

    Sama juttu. Housujen kanssa ei kannata mennä liikaa trendien mukaan vaan mieluummin sitä valikoi housut sen mukaan, mikä omalle kropalle sopii. Bootcut ja flare sopivat parhaiten omalle päärynäkropalleni, joten niistä en luovu! <3 Pillit näyttävät ookoolta ainoastaan yhdistettyinä vähän massiivisempiin saappaisiin. Ja minusta bootcut on kaiken lisäksi niin klassikkomalli, että ei se ole minusta ikinä näyttänyt mitenkään vanhanaikaiselta.

  • Jenniii

    Tottakai omasta lempparimallista saa ja pitääkin pitää kiinni. :) Haasteena vain taitaa olla, että kun joku farkkumalli jyrää trendeissä isosti, voi olla vaikea löytää kaupoista mitään muuta. Pillifarkkujen voimallinen tuleminen 10 vuotta sitten kaiketi karsi hyllytilaa muilta farkkumalleilta melkoisesti, joten eikös se ole vain positiivinen juttu, että trendeissä on vaihtelua, jotta joka makuun löytyy valikoimaa? 

    Ja minulle tyyli ainakin on iloinen ja ei-niin-vakava asia, jolla on lupa leikitellä. Tarkoittaako tyylitaju sinulle tosiaankin sitä, että kun pari-kolmekymppisenä löytää tyylinsä, siinä samassa jutussa on sitten pysyttävä hautaan saakka? Onneksi ihmisellä on lupa kehittyä ja muuttaa mieltään – kävisi helposti muuten aika tylsäksi tämä elämä.

  • Kiti

    Kyllä itsestänikin on kiva jos naisella on oma tyyli eikä lähde joka trendiin mukaan. Mutta oli trendit mitä vaan niin hyvä perse on aina hyvä perse! Tässä postauksessa ainakin ;)

  • Hanna Maria

    Sun asu näyttää tosi tyylikkäältä, mutta itse en voisi tommoisia farkkuja käyttää. Eri asia ovat sitten suorat ja väljät lahkeet, mutta alaspäin levenevä, ei kiitos :D

  • ACat Heini

    Ihan Jeees….;) Mielenkiintoista….
    Kivat käyttää vaihteeksi, leveämpilahkeisia ja suoralahkeisia Farkkuja, pelkän pillilahkeen tilalle.
    Vanha juttu jo Minulle.

  • Mise

    Itselle en vielä osaisi kuvitella – aina on edessä lyhentäminen, ja bootcut-lahkeissa lyhennys paljon tarkempaa kuin pilleissä :) Olisin yläasteella ehdottomasti halunnut Miss Sixtyt, mutta tällä 152-senttisellä varrella yhdistettynä siihen, että kaikki vartaloni naiseus kerääntyi jo teini-iässä reisiin, niin en koskaan löytänyt istuvia mistään koosta – onneksi tästä on jo aikaa :D

     

  • ACat

    Tyylistä…..
    Ihmisestä näkee kyllä päältäpäin onko Tyylitajua vai ei ;)
    Vaihtelu Piristää&Nautin Elämästä&Muodista&Trendeistä.
    Minustakin on Kiva vaihdella ja leikkiä materiaaleilla, väreillä ja asusteilla.

    Nautinnollisia Kevät Päiviä!

  • Sale

    Onhan nuo nyt pirun hyvän näköiset sun päällä, istuvatkin kuin hansikas. Itsekin vähän vierastan ajatusta bootcutin paluusta mutta on nyt varmaan silmiään uskottava nämä kuvat nähtyä ja ehkä itsekin uskaltauduttava sovituskoppiin. Uskon kyllä että toimivat parhaiten hitusen pidempilahkeisina ja korkojen kanssa kuten sinulla on kuvissa, kuin korottomilla kengillä. Vautsi Jenni!

  • pinjaelise

    Ehdottomasti mahdollisuus! Itsellä on metsästyksessä liehuvat lahkeet myös! :D

Related posts